keskiviikkona, tammikuuta 16, 2008

Mies perheessä

Perhe työssä, työ perheessä. (pdf)
Koti osoitettiin lisäksi naisen "valtakunnaksi", jossa nainen kantaa päävastuun perhevelvollisuuksien hoidosta toimimalla kotitöiden, lastenhoidon ja työn ja perheen yhteensovittamiseen liittyvien tehtävien jakajana ja "työnjohtajana". "Työnjohtotehtävissä" toimiva nainen vaatii puolisoltaan osallistumista ja työpanosta (perinteisen kurimallin heteronormatiivisuudesta esim. Jokinen 2005). Naiset voivat "joutua patistelemaan miehiä" kotitöiden tekoon ja "valvomaan miten hommat sujuu". Naisten esitettiin tekevän usein työn ja perheen yhteensovittamista koskevat päätökset, muun muassa päättävän lastenhoitoon liittyvistä asioista ja puolisoiden loma-aikojen järjestelyistä. Naiset saattavat myös rajoittaa miesten osallistumista kotitöihin ja lastenhoitoon: naiset eivät "aina anna miesten hoitaa pieniä lapsia" tai "sulkevat miehet pois lastenhoidosta".

Perinteisen työnjaon purkamisen kautta voisivat miehet myös oppia ymmärtämään ja arvostamaan kotia ja naisten tekemää työtä, sekä kehittyä "ihmisenä" esimerkiksi "löytämällä itsestään uusia ulottuvuuksia".

Kotona naisten pitäisi "lakata tekemästä kaikkea itse", vaatia apua, oppia "tinkimään" tai "laskemaan rimaa" kotitöiden tulosta ja laatua arvioitaessa. Naisten pitäisi luovuttaa vastuuta miehille ja oppia luottamaan miehen taitoihin.

7 kommenttia:

  1. Miksi perheen sisäinen työnjako pitäisi nähdä ongelmana, jos perheenjäsenet eivät sitä itse sellaiseksi miellä.

    minulle tulee olo että jompikumpi pitäisi nähdä uhrina jos parisuhteeseen on muodostunut perinteiset sukupuoliroolit, vaikka kumpikin on asemaansa halunnut.

    VastaaPoista
  2. Ei feministejä kiinnosta, mitä ihmiset haluavat tai eivät halua, koska he tietävät itse omasta mielestään kaiken aina paremmin. Ihmisten pitäisi vain elää ja käyttäytyä, kuten feministit haluavat ja määräävät. Feminismi ei sovi lainkaan yhteiskuntaan, jossa ihmisten itsemääräämisoikeutta kunnioitetaan vakavissaan. Feminismi on menneiden, ahdasmielisten aikojen jätös.

    VastaaPoista
  3. Lisäksi tuossa suhteellisen suorasti ilmoitetaan, että miehet eivät osaa arvostaa kotia, jos eivät femakot sitä miehille erikseen ulkopuolelta opeta.

    - Vortac

    VastaaPoista
  4. Ainiin, unohdin mainita että samassa lauseessa myöskin kuin ohimennen todetaan, etteivät miehet YMMÄRRÄ kotia. Tällainen miesten halventaminen ja mollaaminen, ikäänkuin itsestäänselvyytenä sen valheen ottaminen, että miehet olisivat jotenkin apinamaisen tyhmiä, on niin yleistä, ettei suurin osa ihmisistä varmaan edes tajua kiinnittää siihen erityistä huomiota. Mutta se kyllä uppoaa alitajuntaan ikävänä viestinä miesten kannalta.

    Jos naisista kirjoitettaisiin yksikin artikkeli yhtä huolimattomia negatiivisia viittauksia pursuten samalla tavalla, olisi reaktio melkoinen.

    - Vortac

    VastaaPoista
  5. Miksi perheen sisäinen työnjako pitäisi nähdä ongelmana, jos perheenjäsenet eivät sitä itse sellaiseksi miellä.

    Miksi muslimiperheen sisäinen työnjako pitäisi nähdä ongelmana, jos muslimiperheenjäsenet eivät sitä itse sellaiseksi miellä?

    VastaaPoista
  6. Panu - jos yksikään osapuoli muslimiperheessä ei miellä työnjakoa ongelmaksi, niin eikai siinä silloin ole ongelmaa. Jos jompikumpi edes salaa joskus ajattelee, että tässä on jotain väärää, silloin kyseessä on tietenkin ongelma.

    Turha sitä on kai puuttua esimerkiksi kahden valintoihinsa tyytyväisen aikuisen valintojen seurauksiin..?

    - Vortac

    VastaaPoista
  7. Niin panu. Kyllä muslimeilla että vääräuskoisilla kuuluu olla oikeus päättää ruuanlaittovastuusta ihan oman perheen sisällä, eikä tarvita suomalaisuuskomissaaria valvomaan, että kotityöt jaetaan tasan.

    teillä on kotityöt jaettu väärin. Nyt äkkiä mies hellan ääreen ja nainen pihalle autotallia rakentamaan. Siinä oppii arvostamaan toisen tekemää työtä. Eikä saa arvostella kun mies polttaa ruuat ja nainen rakentaa päin helvettiä.

    VastaaPoista

Valitse itsellesi joku nimimerkki, jotta keskustelujen seuraamisesta tulisi helpompaa. Älä laita ruksia kohtaan "Anonyymi".