keskiviikkona, tammikuuta 30, 2008

Vaikeaa

miksi kaunis ja fiksu nainen ei kelpaa?
Kaverieni mukaan teen siinä virheen että tapailen miehiä internetistä, mutta eikö täällä internetissäkin ole ihan tavallisia, samanlaisia miehiä kuin muuallakin? Baareissa notkuminenkaan ei hirveästi sytytä. Saan satoja vastauksia päivässä, ja olen käynytkin monilla deiteillä, mutta edes sieltä ei ole löytynyt loppujenlopuksi ketään.

Olen itsekin mallina töitä tehnyt ja fiksuksikin kehuttu.

En tiedä mitä teen väärin, vai miksi en vain pääse yhdessäkään suhteessa paria kolmea alkutreffejä pidemmälle.

En yksinkertaisesti tiedä mitä teen väärin, kaikki ympärilläni tuntuvat seurustelevan ja menevän naimisiin, minä en edes pääse seurustelun alkuun.

En tiedä, pelästyvätkä miehet "kilpailua", kun näkevät että monet muutkin miehet lähettelevät kommentteja? Ajattelevat että parempi löytää joku ihan ”tavallisen” näköinen tyttö niin ei tarviste kilpailla huomiosta?

33 kommenttia:

  1. Vastaus naisen "ongelmiin" on aurinkoakin kirkkaampi.

    Hän tavoittelee liian tasokkaita miehiä.

    Avainlause alkuperäisessä tekstissä:

    "Yleensä käy niin että mies, josta olen kiinnostunut ei ole kiinnostunut minusta."

    Asia loppuunkäsitelty.

    VastaaPoista
  2. "Hän tavoittelee liian tasokkaita miehiä."

    Aivan. Tämä on oikein klassinen esimerkki siitä, mistä minä olen täällä useasti kirjoittanut: naisen rima on aivan liian korkealla. Kuitenkin hän itse kärsii tästä, koska haluaisi parisuhteen. Ja tyyppilliseen tapaan, hän hakee syyllistä miehistä.

    Hänen olisi nyt vain arvioitava tilanteensa realistisesti. Jos parisuhde oikeasti kiinnostaa, on rimaa laskettava tasolle, jossa edes joku mies voi sen ylittää.

    VastaaPoista
  3. Mieluummin vaikka yksin kuin jonkun kaljun, lihavan ja lyhyen kanssa..

    VastaaPoista
  4. "Ja tyyppilliseen tapaan, hän hakee syyllistä miehistä."

    En näe tuolla pienintäkään viittausta miesten syyllistämiseen. Sitä paitsi nainen nimenomaan kysyy tuolla "mitä teen väärin" vähintään kaksi kertaa. Kaiken kukkuraksi loppupuolella lukee "kun tuntuu että minussa on jotain "vikaa"", joten valitsit noin suunilleen surkeimman mahdollisen esimerkin.

    VastaaPoista
  5. linker on oikeassa. Kirjoittaja ei syytä miehiä joukkona, mutta saattaa kyllä olla kiinnostunut vääränlaisista (hänen omia tavoitteitaan ajatellen) miehistä.

    Lukuunottamatta sitä, miten hän on täysin ymmärtämätön [i]valtavasta[/i] valinnanvapaudestaan (lainatun pätkän lihavoitu osuus), hän näyttää ainakin minun silmääni ihan sympaattiselta tyypiltä. Kohtuulliset elämäntavat, vaikuttaa kiltiltä, ei häpeä ruuanlaittotaitoaan jne. perusjuttuja.

    Niin joo, ja vilahtaahan siellä se "pelkäävätkö miehet" -klisee myös, mutta mielestäni ihmettelevän, ei syyttävän sävyisenä.

    VastaaPoista
  6. "En näe tuolla pienintäkään viittausta miesten syyllistämiseen."

    Et näe vai? Tässähän sitä on:

    "En tiedä, pelästyvätkä miehet "kilpailua", kun näkevät että monet muutkin miehet lähettelevät kommentteja? Ajattelevat että parempi löytää joku ihan ”tavallisen” näköinen tyttö niin ei tarviste kilpailla huomiosta?"

    Eli hänestä se on miesten vika, kun näin kaunis nainen ei löydä parisuhdetta.

    "Kaiken kukkuraksi loppupuolella lukee "kun tuntuu että minussa on jotain "vikaa"", joten valitsit noin suunilleen surkeimman mahdollisen esimerkin."

    Esimerkki on todella hyvä. Hän on ei oikeasti etsi vikaa itsestään, vaan toteaa vain sisällytyksettömästi ja ympäripyöreästi, että onko minussa jotain vikaa. Eikä siis lopulta löydä mitään vikaa itsestään. Vaikka vika tosiasiassa on hänen liian korkealla olevassa rimassaan.

    VastaaPoista
  7. valikoivaa tarkkaavaisuutta ja ylitulkintaa jormalta. oma veikkaukseni on kyllä että vika on naisessa - ei hän muuten tosiaan yksin joutuisi olemaan. veikkaan että hän on hieman heikkoitsetuntoinen, siksi itsekeskeinen, perfektionistinen ja kaikkia kohtaan kriittinen. tekee siis elämän kumppanilleenkin kohtuullisen vaikeaksi.

    onko joku täällä kirjoitteleva nainen (tai miksei mieskin) muuten ollut nettitreffeillä? olisi kiinnostavaa kuulla millaista on ollut, esim pitävätkö kaikki kliseet paikkansa.

    VastaaPoista
  8. "Hänen olisi nyt vain arvioitava tilanteensa realistisesti."

    Mahdotonta. Virheen löytäminen omasta itsestä on liian rankka kokemus, se ei ole vaihtoehto. Sen takia saimme hänen "ongelmastaan" lukea.

    VastaaPoista
  9. "valikoivaa tarkkaavaisuutta ja ylitulkintaa jormalta."

    Eipä tuo sinun tulkintasi sen kummempi ole.

    VastaaPoista
  10. tikka kyseli:
    "onko joku täällä kirjoitteleva nainen (tai miksei mieskin) muuten ollut nettitreffeillä?"

    Onko "nettitreffi" yksinkertaisesti sellainen, että on tavattu alunperin netissä? Vai mitä sillä tarkoitetaan? Itse en ole kait muunlaisilla sitten ollutkaan, jos tuo on määritelmä. Mutta mitä "kliseitä" siihen pitäisi tai voisi liittyä?

    VastaaPoista
  11. jorma: ""valikoivaa tarkkaavaisuutta ja ylitulkintaa jormalta."

    Eipä tuo sinun tulkintasi sen kummempi ole."

    tein ihan puhtaan arvauksen, en tulkinnut kun noin lyhyessä tekstissä ei paljon tulkittavaa ole. ajattelin lähinnä että mallintöiden mainitseminen saattaa kertoa henkilön heikosta uskosta itseensä; oma kauneus pitää todistaa meriitillä, josta näkee että muutkin (mallitoimisto) pitävät henkilöä kauniina. toisaaltahan mallintyöt voisi nettikeskustelussa valehdella yhtä hyvin kuin kauneudenkin, joten todistusarvo on todellisuudessa pieni. noin kirjoittaakin todennäköisesti ihminen, joka ei koskaan ole todella varma omasta riittävyydestään - tekstillä yritetään siis vakuuttaa itseä vähintään yhtä paljon kuin toisia. parisuhteessa tuo sama todistelun tarve ja tunnustuksen kerjuu imee sitten miehestä kaiken energian ja ilon, elämän pyöriessä vain naisen heikon minäkuvan ympärillä. tämä siis vain omana arvauksenani.

    nörttö: "Onko "nettitreffi" yksinkertaisesti sellainen, että on tavattu alunperin netissä? Vai mitä sillä tarkoitetaan? Itse en ole kait muunlaisilla sitten ollutkaan, jos tuo on määritelmä. Mutta mitä "kliseitä" siihen pitäisi tai voisi liittyä?"

    tarkoitin lähinnä noita deitti-ilmoituksia, ircci- tai foorumikavereista kun voi tulla hyvinkin tuttuja jo kauan ennen oikeaa live-tapaamista. tilanne on siis hyvin erilainen pitkään turisseilla nettitutuilla verrattuna deitti-ihmisiin. kliseitä lienee esim juuri nuo naisten saamat sadat vastaukset, kymmenet niistä jorman kuvalla, treffeillä paljastuva naisen 30 kiloa alaspäin pyöristetty elopaino, jne. siis kaikkea hauskaa ja yllättävää mihin vain epätoivoiset sinkut voivat sortua. :)

    VastaaPoista
  12. tikka kirjoitti:
    "kaikkea hauskaa ja yllättävää mihin vain epätoivoiset sinkut voivat sortua. :)"

    Hmm, no okei. En ole kait yhtään epätoivoista sinkkua tavannut, joten en nyt sitten ala muistelemaan omia treffejäni. Vaikka todella puhuin sellaisista, mitä sinä tässä tarkoitat nettitreffeillä. (Irkki- ja "foorumitytöt" kun on aina varattuja muutenkin, heh.)

    VastaaPoista
  13. "valikoivaa tarkkaavaisuutta ja ylitulkintaa jormalta."

    Tässä tapauksessa vielä suhteellisen karkeaakin.

    VastaaPoista
  14. "Tässä tapauksessa vielä suhteellisen karkeaakin."

    Todistipa nyt vain kuitenkin minun aiemmat kirjoitukseni täysin.

    VastaaPoista
  15. Ja kannattaa myös aina epäillä naisen omaa käsitystä omasta kauneudestaan. "Fiksuksi kehuttu".. mtäh? Kuulostaa aika epärealistiselta.. mä en ainakaan ole kovin monta eukkoa kehunut fiksuksi.

    "Mallintöitä tehnyt" voi tarkoittaa jotain vauvaikäisenä poseeraamista johnkin vauvalehteen..

    Luonteestaan nainen ei juuri pukahtanut mitään. Käytännössä vain HYVIN tyypillisesti ohitti kaiken mahdollisen itseensä kohdistua voivan kritiikin näillä "kaunis ja fiksu"-kliseillä, joilla kaikki tavis-eukot sen yleensäkin aina tekevät.

    Satoja vastauksia, mutta kuitenkaan juttu ei etene koskaan mihinkään..

    Olen aika 100% varma siitä, että mies, joka saa satoja vastauksia, myös varmasti ongelmitta löytää kumppanin vähintään seksiin tai seksisuhteeseen.

    Vika on siis naisen omassa kupolissa, ja miesten syyttäminen jo kertoo sen. Sillä ei kuitenkaan päästä tässä tilanteessa yhtään eteenpäin. Hän ei myöskään eritellyt tuossa, että mihinkä ne suhdeyritelmät tyssähtävät - lähtevätkö miehet juoksemaan hänet nähdessään, vai vasta sitten kun hän alkaa huutaa "Olen nainen, kuule minun karjuvan"..

    .. vai antaako hän itse näille savuttomille, tiedostaville ja hyville ihmisille pakit, koska 'ei löydy särmää' tai miehet ovat 'liian kilttejä'.. tai koska miehet eivät siivoa (eli ovat karismaattisia alfauroksia)?

    Hyvin tavallinen tapaus kuitenkin - tämä on naisten tyypillisimpiä parisuhteen muodostusongelmia, siinä miessä miehen tyypillisimpiä ongelmia on se, ettei vastauksia tule olleskaan, tai jos yksi tai kaksi tuleekin, naiset jättävät miehen ennenkuin ovat ehtineet päivää sanoa tms. jne.

    Mutta tasa-arvoa ei tässäkään tilanteessa ole.

    - Vortac

    VastaaPoista
  16. Esimerkiksi Helsingissä naisen euro on nyt 84 senttiä, kun se vielä muutama vuosi sitten ylsi 87 senttiin. Koko pääkaupunkiseudulla naisen euro on nyt 83 senttiä.
    http://www.mtv3.fi/uutiset/kotimaa.shtml/arkistot/kotimaa/2008/01/605941

    VastaaPoista
  17. "Esimerkiksi Helsingissä naisen euro on nyt 84 senttiä."

    Taasko on vertailtu eri aloilla työskentelevien miesten ja naisten pallkoja keskenään, vaikka siinä ei ole mitään järkeä, kun palkkatasa-arvo tarkoittaa sitä, että samasta työstä saa saman palkan, sukupuolesta riippumatta? Ei sitä, että joka hommasta jäisi saman verran käteen. Ketä tämä vanha valhe enää lämmittää?

    VastaaPoista
  18. Ei jumalauta, tuli aamukahveet nenästä. Onko tämä jotakin julkeaa parodiaa? (viitaten em. uutiseen)

    VastaaPoista
  19. "onko joku täällä kirjoitteleva nainen (tai miksei mieskin) muuten ollut nettitreffeillä? olisi kiinnostavaa kuulla millaista on ollut, esim pitävätkö kaikki kliseet paikkansa."

    Onhan tullut käytyä melkein kymmenen eri naisen kanssa.

    Homma ei niin hirveästi eroa normaalista treffailusta.

    VastaaPoista
  20. "onko joku täällä kirjoitteleva nainen (tai miksei mieskin) muuten ollut nettitreffeillä? olisi kiinnostavaa kuulla millaista on ollut, esim pitävätkö kaikki kliseet paikkansa."

    Olen ollut vuosien varrella lukuisilla deiteillä. Sanoisin, että naisten markkina-arvohaarukka erityisesti kuvattomissa ilmoituksissa on suurempi kuin muualla, eli treffeille yleensä ilmestyy mielenterveysongelmista kärsivä karaokeblonbi, mutta toisaalta hullun tuurilla saattaa ilmestyä paljon omaa markkina-arvoa korkeammalla oleva nainen, joka ei edes ole oikein tietoinen omasta markkina-arvostaan.

    VastaaPoista
  21. Henry kirjoitti:
    "hullun tuurilla saattaa ilmestyä paljon omaa markkina-arvoa korkeammalla oleva nainen, joka ei edes ole oikein tietoinen omasta markkina-arvostaan."

    Miten tällainen voi tapahtua, siis millaiset olosuhteet se oikein vaatii, ettei nainen ole täysin perillä haluttavuudestaan ja "arvostaan"?

    VastaaPoista
  22. No, jos anonyymit eivät suostu nickiä valitsemaan, niin siitähän voi vetää sen johtopäätöksen, ettei heidän juttujaan juuri kannata lukea. Joten he ampuvat tyhmänä itseään tässä omaan jalkaan. Aika tyhmää kansaa tuntuvat olevan, kun tollasia päivänselviä valheita tuntuvat uskovan ihan sinisilmäisesti. Naiset nyt ovat aina olleet auktoriteettiuskovaista kansaa, ainakin kun auktoriteetti on jokin 'naisasiayhdistys' tai muu feministinen käärmeenpesä.

    - Vortac

    VastaaPoista
  23. "Miten tällainen voi tapahtua, siis millaiset olosuhteet se oikein vaatii, ettei nainen ole täysin perillä haluttavuudestaan ja "arvostaan"?"

    Nainen saattaa olla ollut ulkona markkinoilta pitkään, hänellä saattaa olla jonkinlaisia idealistisia parinmuodostusajatuksia, yleensä tuollainen nainen ei ole pörrännyt baareissa, jolloin selkeää ma-käsitystä ei ole syntynyt, eikä tuollainen nainen ole käynyt lukuisilla nettitreffeillä, jolloin vertailukohtia ei ole. Ja vaikeushan miehelle on päästä treffeille ylipäätään, ja jos sinne pääsee, niin on one on one tilanteessa, mikä on edullinen ja toisaalta, kirjoittelun aikana on jo ehkä jonkinlainen side muodostunut.

    VastaaPoista
  24. henry: "hullun tuurilla saattaa ilmestyä paljon omaa markkina-arvoa korkeammalla oleva nainen, joka ei edes ole oikein tietoinen omasta markkina-arvostaan."

    kun vielä oppisi tunnistamaan tuollaiset naiset ilmoituksen (tai viimeistään mailailun) perusteella. :) sama pätee toki myös miehiin, vähän eri atribuuteilla vain. kukaan ei varmaan mielellään tuhlaa aikaansa huonoihin deitteihin.

    "yleensä tuollainen nainen ei ole pörrännyt baareissa, jolloin selkeää ma-käsitystä ei ole syntynyt"

    jäin hetkeksi ihmettelemään tätä. minusta kun baareissa ei saa sen selkeämpää kuvaa ma:staan - kaikkiahan siellä isketään. eivätkö naiset baareissa tosiaan huomaa, että heti viereisessä pöydässä on samanlainen naisen suitsutus käynnissä? kattoefekti. ilmeisesti kuitenkin naiset tarkkailevat lähinnä vain välittömässä ympäristössään tapahtuvaa kuhinaa, eivätkä huomaa että jokainen baarin nainen on samanlaisen huomion kohteena. tai ehkä sillä ei ole useimmille väliäkään; viis siitä vaikka mies ottaisi yhtä mielellään kenet tahansa baarin ok-näköisistä naisista.

    VastaaPoista
  25. "kun vielä oppisi tunnistamaan tuollaiset naiset (jotka eivät tunnista markkina-arvoaan) ilmoituksen (tai viimeistään mailailun) perusteella. :) sama pätee toki myös miehiin"

    Hmph. Naisten tavoitteen tulisi pikemminkin olla liian korkean markkina-arvojen miesten välttäminen, jos tavoitteena ei ole lyhyt suhde.

    "jäin hetkeksi ihmettelemään tätä. minusta kun baareissa ei saa sen selkeämpää kuvaa ma:staan - kaikkiahan siellä isketään."

    Ongelma on lähinnä sinä, että baareissa on keräytymä tasokkaita miehiä, jolloin nainen tottuu siihen, että kaikki miehet ovat tummia, pitkiä ja komeita. Jos nainen tottuu baareissa tuollaiseen tasoon, vähempään tyytyminen on sen jälkeen ongelmallista.

    VastaaPoista
  26. henry: "Naisten tavoitteen tulisi pikemminkin olla liian korkean markkina-arvojen miesten välttäminen, jos tavoitteena ei ole lyhyt suhde."

    lienee yhtä lailla naisille olisi iloksi löytää hyvä mies, joka ei tunne arvoaan. eihän mieskään halua välttää korkean ma:n naista, ainoastaan pissaa päähänsä saaneen sellaisen.

    VastaaPoista
  27. No ei. Ongelma naisille tulee silloin, kun mies hokaa markkina-arvonsa. Miehille taas seksin saaminen itseään korkeammman ma:n naiselta on huomattava saavutus - mitä se ei ole naiselle.

    VastaaPoista
  28. entä kun korkean ma:n nainen hokaa ma:nsa? saattaa se nainenkin lähteä paremmille kalavesille. kaikillehan olisi tietysti turvallisinta ottaa mahdollisimman huono kumppani, sellainen joka ei koskaan missään harhoissaankaan kuvittelisi kelpaavansa kenellekään muulle. monilta ihmisiltä näyttäisi kuitenkin löytyvän riskinottokykyä - ehkä jätetyksi tuleminen ei ole kaikille maailmanloppu. tai pieni aika onnea on parempi kuin pitkä aika kärsimystä.

    VastaaPoista
  29. Anonyymi1/2/08 08:12

    "saattaa se nainenkin lähteä paremmille kalavesille."

    Varmaan lähteekin, mutta miehelle ei jää sellaista "se sika tahtoikin vain panna"-fiilistä, vaan "vautsi, vau, sainpas tuolta pillua".

    (tietenkin mikäli tapailua tai seurustelua jatkuu pidempi aika, 2kk tai enemmän, vaikutukset ovat sekä miehillä että naisilla tuota järeämpiä)

    Disclaimer: Yleensä näin.

    VastaaPoista
  30. "miehelle ei jää sellaista "se sika tahtoikin vain panna"-fiilistä, vaan "vautsi, vau, sainpas tuolta pillua""

    Tuossahan se oleellinen sukupuoliero tulikin, mikä tekee miesten ja naisten positiosta erilaisen.

    VastaaPoista
  31. Anonyymi1/2/08 16:26

    "... eli treffeille yleensä ilmestyy mielenterveysongelmista kärsivä karaokeblondi ...."

    Pakko kysyä, mikä on karaokeblondi? :D

    VastaaPoista
  32. Karaokeblondi on tuoppi toisessa ja tupakka toisessa kädessä kovalla äänellä käkättävä vaalea ylipainoinen nainen, joka odottaa omaa lauluvuoroaan karaokebaarissa.

    VastaaPoista
  33. Anonyymi2/2/08 10:16

    Tuollainen "mä en saa ketään" mielleyhtymä voi naisella syntyä aika nopsaan. Tapasin itse nettitreffien kautta tosi nätin ja kivan naisen ja se ajatteli oikeasti "en löydä koskaan ketään".

    No siihen varmasti vaikutti se, että oli käynyt varmaan kolmetkymmenet nettitreffit ja löysi vain yhden piilojuopon ja minut. Itse asiassa vähän kertoilinkin tästä tytsystä täällä joskus tuossa puolisen vuotta sitten (sain moneen otteeseen).

    Enivei. Se oli ollut vapaana 3 kk, josta oli varmaan vasta kk verran etsinyt kumppania ja ajatteli jo ettei koskaan löydä ketään (aikaisemmat pettymykset toki vaikuttivat asiaan eli ei löydä ketään jonka kanssa homma oikeasti toimisi).

    VastaaPoista

Valitse itsellesi joku nimimerkki, jotta keskustelujen seuraamisesta tulisi helpompaa. Älä laita ruksia kohtaan "Anonyymi".