"Yllättäen" demarien ja kokoomuksen miehet asialla tuossa valitusasiassa. Varmaan joku kepulainenkin liittyy sakkiin pian. Kolme pahinta machopuolueen edustajaa.
Saisi tosiaan kansanedustaja Tanja Saarela lopettaa poliittisten irtopisteiden keräämisen uhriutumalla mediassa ja keskittyä lukemisen ymmärtämisen kehittämiseen.
Nyt kerjää MEP Eija-Riitta Korhola sääliä, sympatiaa ja ääniä.
Italialaismeppi oli kuulemma tehnyt asiallisen ehdotuksen, Korhola oli, omien sanojensa mukaan, vastannut ei, ja asia oli jäänyt siihen. Miten tätä voi kukaan väittää seksuaaliseksi häirinnäksi? Joku tolkku tähän olisi saatava.
Tuossa päihdeäitien pakkohoidossa mielenkiintoisinta on, että pahimmat vauriot sikiölle tulevat raskauden alkuvaiheessa. Silloin sikiön vaurioittaminen alkoholilla olisi tuomittavaa, mutta ei abortointi. "Jaahas, sitä juopotellaan taas raskaana, tulkaapas meidän mukaan." "Ei ei, mä aion abortoida tän jokatapauksessa, joten ei sillä oo välii." "Ai! Anteeksi häiriö. Jatkakaa."
Tuosta 'transvestiitti'-jutusta, jota lähinnä silmäsin nopeasti; Helppohan se on naisen tehdä mitä tahansa tollasta, kun naista ei sosiaalisesti tuomita tai kastroida yhtään mistään tempauksista ja hulluudesta.
Mutta tuokin eukko on väärässä suurine ideologioineen; eivät IHMISET saa pitää naisten vaatteita, tai edes 'rakastaa naisten vaatteiden pitämistä'.. vain NAISET saavat.
Tarkoitan siis, että veikkaanpa lähes 100% varmuudella, että jos tuo eukko olisikin syntynyt miehen kehoon, hän ei todellakaan hehkuttaisi olevansa transvestiitti.
Eli pinnallista kikkailua jälleen - helppo se on tosiaan naisen kikkailla mitä hyvänsä, kun hänelle on kaikki sallittua. Mutta jos mies heittäisi samanlaista läppää, häneltä katoaisi kaikki uskottavuus ja hän joutuisi kohtaamaan melkoista painostusta ja halveksuntaa yhteiskunnan taholta.
"Yllättäen" demarien ja kokoomuksen miehet asialla tuossa valitusasiassa. Varmaan joku kepulainenkin liittyy sakkiin pian. Kolme pahinta machopuolueen edustajaa.
VastaaPoistaÄidinkielen tunnilla
VastaaPoistaSaisi tosiaan kansanedustaja Tanja Saarela lopettaa poliittisten irtopisteiden keräämisen uhriutumalla mediassa ja keskittyä lukemisen ymmärtämisen kehittämiseen.
"Kolme pahinta machopuolueen edustajaa."
VastaaPoistaMieluummin machopuolue, kuin feministipuolue.
Italialaismeppi vokotteli sänkyyn
VastaaPoistaNyt kerjää MEP Eija-Riitta Korhola sääliä, sympatiaa ja ääniä.
Italialaismeppi oli kuulemma tehnyt asiallisen ehdotuksen, Korhola oli, omien sanojensa mukaan, vastannut ei, ja asia oli jäänyt siihen. Miten tätä voi kukaan väittää seksuaaliseksi häirinnäksi? Joku tolkku tähän olisi saatava.
Tuossa päihdeäitien pakkohoidossa mielenkiintoisinta on, että pahimmat vauriot sikiölle tulevat raskauden alkuvaiheessa. Silloin sikiön vaurioittaminen alkoholilla olisi tuomittavaa, mutta ei abortointi.
VastaaPoista"Jaahas, sitä juopotellaan taas raskaana, tulkaapas meidän mukaan."
"Ei ei, mä aion abortoida tän jokatapauksessa, joten ei sillä oo välii."
"Ai! Anteeksi häiriö. Jatkakaa."
Tuosta 'transvestiitti'-jutusta, jota lähinnä silmäsin nopeasti; Helppohan se on naisen tehdä mitä tahansa tollasta, kun naista ei sosiaalisesti tuomita tai kastroida yhtään mistään tempauksista ja hulluudesta.
VastaaPoistaMutta tuokin eukko on väärässä suurine ideologioineen; eivät IHMISET saa pitää naisten vaatteita, tai edes 'rakastaa naisten vaatteiden pitämistä'.. vain NAISET saavat.
- Vortac
Tarkoitan siis, että veikkaanpa lähes 100% varmuudella, että jos tuo eukko olisikin syntynyt miehen kehoon, hän ei todellakaan hehkuttaisi olevansa transvestiitti.
VastaaPoistaEli pinnallista kikkailua jälleen - helppo se on tosiaan naisen kikkailla mitä hyvänsä, kun hänelle on kaikki sallittua. Mutta jos mies heittäisi samanlaista läppää, häneltä katoaisi kaikki uskottavuus ja hän joutuisi kohtaamaan melkoista painostusta ja halveksuntaa yhteiskunnan taholta.
- Vortac