Raitasalon mukaan pitäisikin pohtia, juotaisiinko Suomessa vähemmän, jos siihen puututtaisiin nykyistä herkemmin myös epävirallisissa yhteyksissä, lähinnä kodeissa.Eli naisten pitäisi nalkuttaa miehille enemmän. Miten olisi, jos koitettaisiin mieluummin päinvastaista metodia?
Ruotsalaisteinit myyvät seksiä farkkuja vastaan.
Kaapin paikka - radio-ohjelma.
Monihan juo juuri siksi, ettei muijansa /äijänsä jatkuvaa nalkutusta selvin päin kestä kuunnella. Tätä mahdollisuutta ei tietenkään tullut mieleen tutkia? Olisi vain kysytty, että joisitko vähemmän, jos siippasi pitäisi edes joskus päänsä kiinni?
VastaaPoistaRohkenen epäillä, että olisi saatu aika mielenkiintoisia tuloksia.
En oikein usko tuota, että juomisen syy olisi puolison nalkutus. Se taitaa olla ennemminkin tekosyy oikean syyn ollessa päihderiippuvuus (tai tekisi mieli sanoa luonteen heikkous, mutta se on varmaan ilkästi sanottu tai vähintäänkin polittisesti epäkorrektia.)
VastaaPoistaTeiniprostituutiosta on olemassa korealainen elokuva nimeltä Samaria (löytyy ainakin minun Filmtownista), jonka ohjaaja Kim Ki-duk on kuulemma useasti joutunut feministien hampaisiin. Elokuvassa teini myy itseään kaverin avustuksella jotta he voisivat kustantaa matkan Eurooppaan. Kumpikaan heistä ei tule rikkinäisistä kodeista, eikä elokuva koskaan selitä miksi he ryhtyivät harrastamaan nimenomaan prostituutiota. Enemmän voi lukea Elitistin arvostelusta. Erittäin hyvä elokuva, parhaita joita olen nähnyt.
VastaaPoistaYmmärrykseni on että teiniprostituutio on melko yleistä Koreassa ja Japanissa, nimenomaan siksi että halutaan uusia vaatteita ja kännyköitä.
Harvemmin naiselle kuitenkaan kelpaa mies joka ei juo. Sitten kun mies juo niin nalkukutetaan. Ehkä raitis mies ei naisille kelpaa juuri se takia että sille ei voi sitten nalkuttaa juomisesta?
VastaaPoistahttp://www.aviisi.fi/media/kuvat/viihde/sarjakuvat/d71c858aloittelijoille0108.gif
VastaaPoistaJorma: Nalkuttavan akan/ukon syyttely omasta juomisesta on vain yritys ulkoistaa vastuu. Jokainen on vastuussa omista teoistaan eikä kenenkään ole pakko juoda, koska ukko/akka nalkuttaa. Viimeistään tämän todistaa se, että kaikki nalkuttavan ukon/akan kanssa seurustelevat eivät juo.
VastaaPoistaOma käsi se on, joka pulloon tarttuu. Nalkuttava akka/ukko/mikä hyvänsä muu on vain mainio tekosyy, jolla saadaan puoliso syyllistettyä omista kolttosista.
"Oma käsi se on, joka pulloon tarttuu. Nalkuttava akka/ukko/mikä hyvänsä muu on vain mainio tekosyy, jolla saadaan puoliso syyllistettyä omista kolttosista."
VastaaPoistaKyllähän se on niin, ei se nalkutus ole mikään juomisen aiheuttaja ole. Silti veikkaan että sillä on korkeintaan juomista lisäävä vaikutus, eikä nalkutuksen lisääminen todellakaan ole ratkaisu asiaan.
Arawn, voidaanko kylmän viileää logiikaasi soveltaa myös siihen, että se on naisen "oma käsi" (lue: oma vika) jos tulee raskaaksi, eikä tästä raskaaksi tulemisesta pidä miestä saada syyllistettyä naisen omista kolttosista?
VastaaPoistaEntä kuinka logiikaasi voitaisiin soveltaa tilanteessa, jossa nainen joka muuten mielellään on miestä vastuuttmassa vähän joka asiasta, päättäkin tehdä abortin, vaikka lapsirakas mies haluasi pitää lapsen?
Jape: Luulen, että logiikkani ei voida soveltaa noihin tapauksiin.
VastaaPoistaLinker: Lisäävä vaikutus sillä voi olla. Luulen, että kuvio menee usein niin, että tyyppi juo, josta ukko/akka alkaa nalkuttaa. Nalkutuksen jatkuessa juominen lisääntyy sekä siksi, että vituttaa että siksi, että on löytynyt loistava tekosyy juoda.
Se on totta, että nalkutus ei auta asiaa yhtään eikä siten sen lisääminenkään. Kukaan ei lopeta juomistaan nalkutuksen vuoksi ja toisaalta nalkku keksisi sitten vain muuta, mistä nalkuttaa.
Voi hyvää päivää teidän naukumattien kanssa. Nytkö se viinan juomisenkin syy on jo naisissa, eikä lainkaan juojissa itsessään. Eikö miehen tarvitse enää itse ottaa vastuuta mistään teoistaan?
VastaaPoistaSitä paitsi juoppoon ei tehoa mikään jos hän haluaa juoda, ei maanittelu, hyvänä pitäminen, virikkeet, ei mikään. Juoppo juo uhmallakin vaikka läheiset kohtelisivat kuinka hyvin, eikä sitä kiinnosta mikään muu niin paljoa kuin juominen.
Pullon korkki menee kiinni vain jos ihminen itse päättää niin.
With India's new affluence comes the divorce generation
VastaaPoistaOnko tästä muuten täällä puhuttu?
VastaaPoistaKertokaa hyvät ihmiset, kilahdinko jo totaalisesti vai voiko tämä olla totta?
http://www.cybelianworld.com/Home_Page.html
Että tollanen kirkkotyyppinen järjestö olis oikeasti olemassa? Pitäs varmaan jo ostaa naru tai ase, jotta voi lähteä täältä ennenku feminismi räjähtää silmille..
Tässä pätkä ilmeisesti tuosta urlista "The Counter-Feminist"in löytämänä.
""The International Order of Secular Cybelians (Cybelians) - also known as the First Church of Female Supremacy - was founded in August 2004. The first institution of its kind anywhere in the World, it is a fast-growing movement with members in 74 different countries. In the U.S.A. there are members in all 50 of the 50 States. We have a hierarchy of clergy - Female, male and transgendered.
"The purpose of the Cybelian Order is to empower Women to take Their rightful place in the World. Although there have been many Womens' Rights movements over the years, they simply have not done enough. Many Women around the globe are still held in oppression by males and treated as second-class citizens. Even in supposed first-world countries such as the United States and Britain, this oppression is still happening. We hope that by the actions of the Cybelians throughout the World we can help Women to realise that They can rise up and take control of Their own lives.
"The Cybelians was also founded to create a hierarchy of Dominant Women and submissive males around the World. In this way, we have been able to make others aware of our philosophies. These clergy promote our work and help others to learn about us. Our clergy consists of Females (Priestesses), submissive males (Deacons), and Transgenders (Gallae). ""
Jeh, tulevaisuus todella näyttää aika helvetillisen pelottavalta, jos tollanen saa kannatusta.
Kertokaa mulle, että tuo on vain joku halpahintainen aprillipila tms..
- Vortac
"Ymmärrykseni on että teiniprostituutio on melko yleistä Koreassa ja Japanissa, nimenomaan siksi että halutaan uusia vaatteita ja kännyköitä."
VastaaPoistaKyllähän miespuoliset teinitkin toki haluaisivat kaikennäköistä kivaa, mutta heillepä ei moista mahdollisuutta olekaan suotu. Vain naiset voivat saada valtavia ylimääräisiä tienestejä pelkästään makaamalla. Tasa-arvoa olisi se, että molemmilla sukupuolilla joko puuttuisi tuo vaihtoehto tyystin (kuten miehillä), tai että molemmilla sukupuolilla on tuo vaihtoehto olemassaolevana todellisuutena käytännön elämässä.
Hassusti feministit tämänkin asian aina vääntävät pahan patriarkaatin naisiin kohdistamaksi sorroksi - en tiedä, miten ne pahuuden ruumiillistumat saavat aivonsa niin ruuvimutkalle, että pystyvät jotenkin kiepauttamaan ylimääräiset tienestimahdollisuudet sorroksi ja suuremman vallan uhriudeksi, mutta sellainen on feministin pää - täynnä käteviä kiemuroita.
Harmi vaan, että kun koko pää on asennettu täyteen noita kiemuroita, varsinaista sisältöä ei sitten sinne enää mahdu, mutta ainakin voi kätevästi kiepautella toisten ajatuksia nurinniskoin ja sivuviistoon hyperavaruuden kautta.
- Vortac
kuten vortac varmasti tajuaakin (muttei jostain syystä avoimesti myönnä) olisi pojille varmasti isot markkinat homomiesten keskuudessa. helppoa rahaa: ei tarvitse kuin pyllistää jossain sivukujalla 10-15 min ajan.
VastaaPoistaja kaikille atm:ille omistettu runo: http://youtube.com/watch?v=g18HdsJrI8o&feature=related
VastaaPoistaTikka: et kai tosissasi luule, että 15-vuotiaalle tytölle olisi yhtä vastenmielistä antaa pillua 15-vuotiaalle pojalle maksua vastaan kuin 15-vuotiaalle pojalle antaa persettä 50-vuotiaalle miehelle maksua vastaan?
VastaaPoistaJos tosissasi luulet näin, et tajua seksuaalisuudesta yhtään mitään.
Tämä ei tosin yllättäisi minua lainkaan, koska sinunkaltaisesi feministitrollit eivät yleensäkään tajua seksuaalisuudesta yhtään mitään.
Jos tajuaisit asioista jotakin, ymmärtäisit em. tilanteiden olevan keskenään täysin vertailukelvottomia.
ellilä, voisivathan pojat valita ostajikseen vain nuorempia miehiä ja asettaa näille jopa tiettyjä ulkonäkövaatimuksia. markkinat olisivat varmasti edelleen hyvät; niin seksuaalisesti aktiivista ja vaihtelunhaluista sakkia kuin homot tuskin muista ihmisryhmistä löytyy. peppureikä kyllä löystyy pikkuhiljaa yhtä lailla kuin teinityttöjen värkit ja moraalista krapulaa voi helpottaa sillä ihanalla tavaralla (tai päihteillä) jota asiakkailta saa. miesten väliset aktit on lisäksi suht helppo suorittaa esim puolijulkisilla paikoilla (seisaallaan naimisen mahdollisuuden vuoksi), mikä on suuri turvallisuustekijä ja etu tyttöihin verrattuna. teinitytöthän joutuvat käytännössä menemään asiakkaan asuntoon tai autoon naimaan, jolloin mitä vaan voi sattua. älä myöskään unohda, että kaikki mainittujen teinityttöjen asiakkaat eivät ole tyttöjen ikäisiä.
VastaaPoistaTikka, kovin moni nuorempi homomies tuskin on valmis maksamaan seksistä, kun saa niin helposti seksiseuraa ilmaiseksikin. Miehet ovat harvemmin yhtä innokkaita pihtareita kuin naiset.
VastaaPoistaLisäksi minusta on aika omituista rinnastaa se, että heterotyttö myy seksipalveluksia vastakkaisen sukupuolen edustajalle siihen, että heteropoika myisi seksipalvelua saman sukupuolen edustajalle. Useimmitenhan prostituidulla on tiukasti määritelty kanta sen suhteen mille sukupuolille hän on valmis myymään seksiä. Esimerkiksi monet miehille seksipalveluita myyvistä miehistä eivät suostu edes rahasta seksiin naisten kanssa.
Ja mikään ei kai estä teinityttöjä harrastamasta seksiä vain seisaaltaan. Jos ei muuten, niin suostumalla vain anaaliseksiin ja suihinottoihin.
Hmm. En tietenkään näistä asioista mitään tiedä, mutta heti alkoi kiinnostamaan - siis miksei teinityttöjä voi panna seisaallaan, jos teinipoikia kuitenkin voi?-)
VastaaPoistahomo: "Tikka, kovin moni nuorempi homomies tuskin on valmis maksamaan seksistä, kun saa niin helposti seksiseuraa ilmaiseksikin. Miehet ovat harvemmin yhtä innokkaita pihtareita kuin naiset."
VastaaPoistakyllä luulisi nuoruutta ja hyväkroppaisuutta ihailevien homomiesten vaikka maksavan 15-vuotiaista tiukoista seksipartnereista. kaikilla ei ole esim ulkonäköä saada muuta kuin elähtäneitä homomiehiä kumppaneikseen. lisäksi huoria ostetaan muistakin syistä kuin ilmaistarjonnan vähäisyydestä johtuen. vastapuolen pyyteettömyys (muun kuin ennalta sovitun palkkion muodossa), sitoutumattomuus ja mahdollisesti myös nöyryyttäminen ovat joitain motiiveja ja tarpeita, joita homomiehilläkin saattaa olla. jos heillä siis on ylimääräisiä taloudellisia resursseja ja vastaavasti jotkut nuoret pojat ovat halukkaita vaihtamaan seksuaalista pääomaa noihin resursseihin, miksi ajatus pitää täällä torjua?
"Lisäksi minusta on aika omituista rinnastaa se, että heterotyttö myy seksipalveluksia vastakkaisen sukupuolen edustajalle siihen, että heteropoika myisi seksipalvelua saman sukupuolen edustajalle."
mitäs omituista siinä? biologisesti kumpi tahansa sukupuoli voi tyydyttää seksuaalisesti kenet tahansa. käsittänet, että itsetyydytyskin tehdään yleensä oman sukupuolen edustajan toimesta. sitä paitsi harva mies pitää naisten välistä seksiä kovin kauheana tapauksena - vaikka naiset oikeasti eivät olisi lesboja. eli koska seksi on vain kauppatavara voi sitä myydä kenelle tahansa kunhan vain hinnasta sovitaan. sitä paitsi myös heteroseksuaaliset pojat saattaisivat jopa nauttia anaaliseksistä, jos vaan uskaltautuisivat kokeilemaan. jotkut ennakkoluulottomat ovat kokeilleet ja nauttineet esim dildon käytöstä heteroseksin osana.
nörttö: "En tietenkään näistä asioista mitään tiedä, mutta heti alkoi kiinnostamaan - siis miksei teinityttöjä voi panna seisaallaan, jos teinipoikia kuitenkin voi?"
anaaliin toki voi, mutta kai se vaginan sijainti perinteistä yhdyntää vähän hankaloittaa.. ja miehen pitäisi liikuttaa lantiotaan aika erikoisella tavalla (alhaalta ylöspäin) kyetäkseen normaaleihin yhdyntäliikkeisiin. hetken sellaista voi jaksaa, mutta harvemmin kai laukeamiseen riittävän pitkään. nainen jalat ristissä miehen lantion ympärillä voisi toimia yhdyntäteknisesti paremmin, mutta ongelmia tulisi silti mahdollisista housuista (no, hameita voi käyttää ainakin lämpiminä vuodenaikoina) ja miehen jalkalihasten kestävyydestä (koska mies joutuisi koko yhdynnän ajan kannattelemaan naisen painoa jaloillaan).
Kappas, joku homo oli sitten ehtinyt tunkea viestin väliin, ennenkuin sain omani lähetettyä... ei ollut tarkoitus kysyä samaa asiaa uudestaan.
VastaaPoistaOli miten oli; ei se, tikka, ole kovinkaan merkityksellistä, josko heteropoika innostuisikin peräaukon kautta tapahtuvasta stimulaatiosta, jos kuitenkin tosiaan joutuisi kauppaamaan itseään ihmisryhmälle, jota kohtaan ei tunne minkäänlaista vetoa. Ne mainitut heteroteinithän sen sijaan paneskelisivat toistensa ja ehkä myös vanhempien hetskujen kanssa muutenkin, ilman rahakorvauksia. On siinä vissi ero.
miksi sen eron tarvitsisi merkitä mitään kun kyse ei kuitenkaan ole molemminpuolisen seksuaalisen nautinnon hakemisesta? myyjä saa palkkioksi farkkuja, viinaa, huumeita tms kivaa tavaraa. asiakkaan ei tarvitse olla henkilönä myyjää viehättävä tai seksuaalisesti kiinnostava - myyjä on tuossa tilanteessa ammatti-ihmisen roolissa.
VastaaPoista"Oma käsi se on, joka pulloon tarttuu. Nalkuttava akka/ukko/mikä hyvänsä muu on vain mainio tekosyy, jolla saadaan puoliso syyllistettyä omista kolttosista."
VastaaPoistaToki. Ei nalkutus varmastikaan kenenkään juomista käynnistä, mutta kyllä se sitä pikemminkin lisää, eikä suinkaan vähennä.
"Eikö miehen tarvitse enää itse ottaa vastuuta mistään teoistaan?"
VastaaPoistaPitää tietysti. Mutta ei tässä ole syytä tehdä nalkuttavista naisista mitään sankareita.
"asiakkaan ei tarvitse olla henkilönä myyjää viehättävä tai seksuaalisesti kiinnostava - myyjä on tuossa tilanteessa ammatti-ihmisen roolissa."
VastaaPoistaAmatöörejä nuo taitavat olla. Ja kun kysyntää riittää, niin totta kai sitä valitsee sellaisia "asiakkaita", jotka miellyttävät muutenkin.
Homo: "Lisäksi minusta on aika omituista rinnastaa se, että heterotyttö myy seksipalveluksia vastakkaisen sukupuolen edustajalle siihen, että heteropoika myisi seksipalvelua saman sukupuolen edustajalle."
VastaaPoistaLähinnähän tässä oli kai kyse siitä, että Vortacin mielestä on epiä, kun teinitytöt voivat saada kaikenmoista krääsää myymällä seksiä ja pojat eivät voi. Tikka huomautti, että kyllähän he voivat. Tässä mielessä rinnastus on mielestäni ok. Seksuaaliset jutut ovat sitten erikseen.
Jorma: "Toki. Ei nalkutus varmastikaan kenenkään juomista käynnistä, mutta kyllä se sitä pikemminkin lisää, eikä suinkaan vähennä."
Juu, ei varmasti vähennä. Mutta kuten sanoin, nalkku nalkuttaisi ihan mistä hyvänsä, jos se ei ole juominen se on joku muu - aivan kuten juoppo keksii juomiselleen tuhat ja yksi syytä, jos se ei ole nalkuttava akka/ukko, se on joku muu.
"Amatöörejä nuo taitavat olla. Ja kun kysyntää riittää, niin totta kai sitä valitsee sellaisia "asiakkaita", jotka miellyttävät muutenkin."
Tästä en olisi ihan samaa mieltä. Ne miellyttävimmät kun eivät ole aina varakkaita ja kyllä jo teinitkin ymmärtävät rahan päälle...
"nalkku nalkuttaisi ihan mistä hyvänsä, jos se ei ole juominen se on joku muu - aivan kuten juoppo keksii juomiselleen tuhat ja yksi syytä, jos se ei ole nalkuttava akka/ukko, se on joku muu."
VastaaPoistaNäinhän se on.
"Ne miellyttävimmät kun eivät ole aina varakkaita ja kyllä jo teinitkin ymmärtävät rahan päälle..."
No, ei tässä nyt varmaan mistään aviomiesmateriaalista puhuta, mutta suhteellisen siedettävistä tapauksista kuitenkin.
Mun vanhemmillani on ainakin paha noidankehä. Äiti yrittää keksiä isännälle kaikenlaista remontti- ja rakennushommaa jotta se ei joisi. Ja isäntä taas usein juo, että voisi humalan varjolla välttyä noilta hommilta.
VastaaPoistaNoh, eihän se ihan noin mene, mutta osaksi kuitenkin.
Homoja on jotain 1-3% väestöstä,ja tutkitusti homomiehet ovat seksuaalisesti kaikista aktiivisin ryhmä. Lesbot kaikista passiivisin. Ei kai ole mitään syytä sille miksei heteromiehet olisi yhtä aktiivisia jos 'naisten markkinoita' ei olisi. Siis toisin sanoen se potentiaalinen ostajajoukko josta tytöt tai naiset voivat ostajansa valita on todella massiivinen verrattuna hypoteettiseen homomiehille myyviin miehiin ja poikiin.
VastaaPoistaSeksuaaliset jututkaan eivät ole oikein "asia erikseen" tässä kun on yksinkertaista luonnollisempaa tytölle tai naiselle olla jonkinlaisen miehen tai pojan kanssa kuin samaa sukupuolta olevan ja pojalle ja miehelle luonnollisempaa olla jonkinsortin tytön tai naisen kuin miehen tai pojan kanssa.
Mutta yritys hyvä kymmenen femonit.
tikka: "olisi pojille varmasti isot markkinat homomiesten keskuudessa. helppoa rahaa: ei tarvitse kuin pyllistää jossain sivukujalla 10-15 min ajan."
VastaaPoistaTässä tämä feministien, kuten tikan ajatusmaailman kieroutuneisuus ja vinoutuneisuus tulee kukkeimmillaan esiin. On perin kummallista, että feministit tarjoavat yhteismitallisena kokemuksena ja verrannollisena tapahtumana mies - mies seksiä (homoilua), kun verrokki tapahtumassa on kyse heteroseksistä eli nainen - mies -akselista.
Vai oliko tikka niin, että ne teinitytötkin hankkivat ne farkkurahat lesboilemalla? Ei kai!
No feministit eivät vaan näe maailmaa normalilla tavalla, vaan miesten seksikaipuun tyydyttäjäksikin he tarjoavat toista miestä, vaikka tämä olisikin ko. henkilön seksuaalisuuden vastaista. No, tällaistahan tämä on kun kaiken maailman feministi"pornoilijat" kuten Pia Livia Hekanaho pääsee julkisuudessa riekkumaan.
"No feministit eivät vaan näe maailmaa normalilla tavalla, vaan miesten seksikaipuun tyydyttäjäksikin he tarjoavat toista miestä, vaikka tämä olisikin ko. henkilön seksuaalisuuden vastaista."
VastaaPoistaNiinpä niin. Homolle ei saa ehdottaa, että ryhtyisi heteroksi, mutta heteromiehiä voi sitä vastoin lähestulkoon vaatia ryhtymään homoiksi, ikäänkuin heteroseksuaalisuus olisi vain joku ohimenevä innostus.
Öh. Eihän tuossa käsittääkseni tarjottu miehen seksikaipuun tyydyttämiseksi toista miestä vaan teini-ikäisen miehen tavarakaipuun tyydyttämiseksi toista miestä. Eiväthän prostituoidutkaan yleensä harrasta seksiä asiakkaidensa kanssa "seksikaipuun" vaan rahan vuoksi. JA mitä tulee asiakkaisiin, puhehan oli nimenomaan miehistä, jotka kaipaavat toista miestä seksikumppanikseen.
VastaaPoista"Eiväthän prostituoidutkaan yleensä harrasta seksiä asiakkaidensa kanssa "seksikaipuun" vaan rahan vuoksi."
VastaaPoistaKyllähän niitä on, jotka ns. yhdistävät huvin ja hyödyn.
Arawn: "Öh. Eihän tuossa käsittääkseni tarjottu miehen seksikaipuun tyydyttämiseksi toista miestä vaan teini-ikäisen miehen tavarakaipuun tyydyttämiseksi toista miestä."
VastaaPoistaÄh - oletpa sinä nyt hankala taas Arawn. Tahallaan taas väännät asian väärille raiteille, etkä näe asiaa oieassa valossa.
Kyllähän siinä ainakin toisen osapuolen (asiakkan vähintäänkin) seksikaipuuta tyydytetään, vai meinaatko, että se asiakas huvikessn sitä rahaa jakaa?
Arawn: "JA mitä tulee asiakkaisiin, puhehan oli nimenomaan miehistä, jotka kaipaavat toista miestä seksikumppanikseen."
Missä näin sanottiin alkuperäisessä uutisessa?
Tämän teemanhan tähän keskusteluun tunki feministiystävämme tikka, jolla muiden feministien tapaan on kaipuu saada miehet harrastmaan seksiä keskenään, vaikka se olisi näiden miesten oman seksuaalisen identiteetin vastaista. Tämä on tietenkin tikalle aivan sivuseikka!
"Kyllähän niitä on, jotka ns. yhdistävät huvin ja hyödyn."
VastaaPoistaNimenomaan. Jos vaihtaa muutenkin miesseuralaistaan kuin sukkia, niin miksei siitä voisi lisäksi vaatia aineellistakin hyvää? Tähän tulokseen on epäilemättä moni tyttö tullut.
Jape: "Kyllähän siinä ainakin toisen osapuolen (asiakkan vähintäänkin) seksikaipuuta tyydytetään, vai meinaatko, että se asiakas huvikessn sitä rahaa jakaa?"
VastaaPoistaSiis totta kai siinä tyydytetään asiakkaan seksikaipuuta. Mutta ei kai Tikka ehdotellutkaan, että pojat myisivät seksiä heteromiehille? Ja homothan kaipaavat seksiä juuri miehiltä.
"Tämän teemanhan tähän keskusteluun tunki feministiystävämme tikka, jolla muiden feministien tapaan on kaipuu saada miehet harrastmaan seksiä keskenään, vaikka se olisi näiden miesten oman seksuaalisen identiteetin vastaista. Tämä on tietenkin tikalle aivan sivuseikka!"
Totta kai se on sivuseikka silloin, jos pääseikka on rahan ansaitseminen. Täällä kommenttiosastollakin on moneen kertaan vedottu siihen, että ihmiset tekevät epämiellyttäviä juttuja rahasta, esim. siivoavat. Miksi sitten pojat eivät voisi myydä seksiä miehille saadakseen rahaa, vaikka se olisikin epämieluisaa?
Ja Tikkahan vastasi siihen Vortacin kommenttiin, jonka mukaan on epiä, etteivät pojat voi hankkia kaikkea kivaa tavaraa seksillä.
Tikka:
VastaaPoista"miesten väliset aktit on lisäksi suht helppo suorittaa esim puolijulkisilla paikoilla (seisaallaan naimisen mahdollisuuden vuoksi), mikä on suuri turvallisuustekijä ja etu tyttöihin verrattuna. teinitytöthän joutuvat käytännössä menemään asiakkaan asuntoon tai autoon naimaan, jolloin mitä vaan voi sattua."
Voi sitä tyttöäkin takaapäin käsitellä. Hyvinpä tuntuu oma anatomia olevan tiedossa.
Arawn:
"Totta kai se on sivuseikka silloin, jos pääseikka on rahan ansaitseminen. Täällä kommenttiosastollakin on moneen kertaan vedottu siihen, että ihmiset tekevät epämiellyttäviä juttuja rahasta, esim. siivoavat. Miksi sitten pojat eivät voisi myydä seksiä miehille saadakseen rahaa, vaikka se olisikin epämieluisaa?
Ja Tikkahan vastasi siihen Vortacin kommenttiin, jonka mukaan on epiä, etteivät pojat voi hankkia kaikkea kivaa tavaraa seksillä."
Suhteellisuuksien tajuamista kannattaa harjoittaa.
Siis feministikkaasti ajateltuna pojat voivat kyllä ehkä laulaa uskottavasti tyttökuorossa,heidän pitää vain kastroituttaa itsensä mahdollisimman varhain ja ehkä pukeutua oikein. Ja kyllä nainen voi laulaa uskottavasti mieskuorossa,pitää vain käyttää tarpeeksi paljon roinaa että ääni tulisi maskuliinisemmaksi muiden piirteiden ohella. Nämä voisivat olla feministikkaasti ajateltuna täysin järkeviä reaktioita ja vastauksia lauseisiin "pojat eivät voi laulaa tyttökuorossa" ja "naiset eivät voi laulaa mieskuorossa". Siis asia voi olla mahdollinen suorittaa mutta eri ihmisryhmien lähtöasetelmat eivät välttämättä ole tasa-arvoiset.
Arawn: "Siis totta kai siinä tyydytetään asiakkaan seksikaipuuta. Mutta ei kai Tikka ehdotellutkaan, että pojat myisivät seksiä heteromiehille? Ja homothan kaipaavat seksiä juuri miehiltä."
VastaaPoistaSiis ei voi olla totta, oletko sinäkin Arawn näin "pökkelö"? Tikasta tämän kyllä uskoo, mutta ei olisi uskonut sinusta. Miksi sinulla (ja tikalla) on hirvittävä tarve saada heteropojat myymään seksiä miehille, olivatpa asiakkaat homoja tai heteroita?
Mikä teitä feministejä tässä miesten välisessä seksissä niin kiehtoo, että heteromiehetkin pitää saada harrastamaan seksiä keskenään tai homojen kanssa?
Ei ymmärrä!
Arawn: "Totta kai se on sivuseikka silloin, jos pääseikka on rahan ansaitseminen."
Äh...ei sua nyt jaksa, mutta se kait oli tavoitteesikin...
feministienkin pitää ymmärtää, että ei rahaa pidä tehkemän keinolla millä hyvänsä...
Arawn: "Miksi sitten pojat eivät voisi myydä seksiä miehille saadakseen rahaa, vaikka se olisikin epämieluisaa?"
Miksi poikien pitäisi tehdä jotain joka on heidän seksuaalisen identiteettinsä vastaista? Eikö seksuaalinen itsemääräämisoikeus kuulukkaan pojille?
Ei kaikkea pidä tehdä vaikka feministit ovat sitä mieltä että sitä voisi aivan hyvin tehdä!
Vähän maalaisjärkeä peliin...
Jape: "Siis ei voi olla totta, oletko sinäkin Arawn näin "pökkelö"? Tikasta tämän kyllä uskoo, mutta ei olisi uskonut sinusta. Miksi sinulla (ja tikalla) on hirvittävä tarve saada heteropojat myymään seksiä miehille, olivatpa asiakkaat homoja tai heteroita?"
VastaaPoistaEn usko, että kummallakaan meistä on mitään tarvetta saada _ketään_ myymään seksiä _kenellekään_.
Se oli yhä ja edelleen vastaus siihen, että Vortacin mielestä on epi tilanne se, että pojat eivät voi ansaita seksillä kivoja tavaroita. Tikka kertoi, että voivathan he, myymällä seksiä homoille. Ei se tarkoita, että poikien tarvitsisi myydä vaan että kyseessä ei ole ainakaan ihan niin epäreilu tilanne kuin Vortac antoi ymmärtää.
"Miksi poikien pitäisi tehdä jotain joka on heidän seksuaalisen identiteettinsä vastaista? Eikö seksuaalinen itsemääräämisoikeus kuulukkaan pojille?"
Ei heidän tietenkään pidä. Mutta he _voisivat periaatteessa tehdä niin ansaitakseen rahaa_. Kyse on siis olemassaolevasta mahdollisuudesta, ei ulkoa määrätystä pakosta tai tarpeesta. Jos poika katsoo, että ne tavarat eivät ole sen arvoisia, että antaisi takapuolta homolle, sitten hän ei anna. Mutta jos hän katsoo, että tahtoo niin kovin tavaran, että antaa, niin sitten antaa. Ei se ole sen kummempaa noiden teinityttöjenkään tapauksessa.
"Äh...ei sua nyt jaksa, mutta se kait oli tavoitteesikin...
feministienkin pitää ymmärtää, että ei rahaa pidä tehkemän keinolla millä hyvänsä..."
Minusta, henkilökohtaisesti, sen paremmin teinityttöjen kuin -poikienkaan ei olisi hyvä myydä itseään. Mutta eihän minulta kysytä.
"Tikka kertoi, että voivathan he, myymällä seksiä homoille. Ei se tarkoita, että poikien tarvitsisi myydä vaan että kyseessä ei ole ainakaan ihan niin epäreilu tilanne kuin Vortac antoi ymmärtää."
VastaaPoistaOnhan se epäreilu, jos ei voi myydä heteronaisille.
Arawn: "Ei heidän tietenkään pidä. Mutta he _voisivat periaatteessa tehdä niin ansaitakseen rahaa_. Kyse on siis olemassaolevasta mahdollisuudesta, ei ulkoa määrätystä pakosta tai tarpeesta."
VastaaPoistaEt edelleenkään kykene näkemään asiaa tasapainoisesti, eli heteroseksin kannalta. Sitähän nuo tytötkin harjoittaa, käsittääkseni, pääasiassa.
Eli jos pojat haluaisivat tavaroita ja käyttäisivät "maksuvälineenä" heteroseksiä, niin olisiko ostajia? Ei juurikaan!
Arawn: "Jos poika katsoo, että ne tavarat eivät ole sen arvoisia, että antaisi takapuolta homolle, sitten hän ei anna. Mutta jos hän katsoo, että tahtoo niin kovin tavaran, että antaa, niin sitten antaa. Ei se ole sen kummempaa noiden teinityttöjenkään tapauksessa."
Onhan. Täysin eri asetelma on kyseessä! Etkö kykene näkemään tyttöjen ja poikien asetelmissa tosiaankaan mitään eroa?
Tytöt ja naiset saavat halutessaan seksiä muutenkin, heidän ei siitä tarvitse maksaa.
Oletko Arawn huomannut minkälainen on kysyntä miespuolisen heteroseksille? Ei kovinkaan hurjaa, naispuoliseen heteroseksiin verrattuna. osatko arvailla Arawn mistä johtuu?
Ei kait turhaan ole olemassa sanontaa, että: "Naiset istuvat pankkinsa päällä"?
Jape: "Eli jos pojat haluaisivat tavaroita ja käyttäisivät "maksuvälineenä" heteroseksiä, niin olisiko ostajia? Ei juurikaan!"
VastaaPoistaJuu, heteroseksillä siihen ei olisi kovinkaan kummoisia saumoja. Mutta Vortac puhui vain "makaamisesta", ei heteroseksistä erikseen.
"Onhan. Täysin eri asetelma on kyseessä! Etkö kykene näkemään tyttöjen ja poikien asetelmissa tosiaankaan mitään eroa?"
On siinä eroa sen selostetun "suuntautumisen" kannalta. Mutta mielestäni ei sen tavaroiden saamisen kannalta.
"Tytöt ja naiset saavat halutessaan seksiä muutenkin, heidän ei siitä tarvitse maksaa."
Aika moni prostituutiota käyttävä mieskin saisi - ei niin helposti eikä paljon kuin nuori nainen, mutta saisi. Suurin osa prostituoitujen asiakkaista kun ei ole peräkammarin AT-miehiä.
"On siinä eroa sen selostetun "suuntautumisen" kannalta."
VastaaPoistaSe onkin ratkaiseva ero.
"Aika moni prostituutiota käyttävä mieskin saisi - ei niin helposti eikä paljon kuin nuori nainen, mutta saisi."
Saisi jos saisi, muttei välttämättä suinkaan sitä, mitä haluaisi.
jorma: ""Aika moni prostituutiota käyttävä mieskin saisi - ei niin helposti eikä paljon kuin nuori nainen, mutta saisi."
VastaaPoistaSaisi jos saisi, muttei välttämättä suinkaan sitä, mitä haluaisi."
eivät naisetkaan aina saa sitä mitä haluavat. eivät läheskään aina.
Tikka on trolli ja hullu.
VastaaPoistaTikka ihan tosissaan yrittää väittää, että heteroseksuaalinen 15-vuotias tyttö myydessään pillua samanikäiselle pojalle on samassa asemassa kuin heteroseksuaalinen 15-vuotias poika myydessään persettä 50-vuotiaalle miehelle.
Tikka on trolli ja hullu, MOT.
Arawn, sinulta jäi nyt ilmeisesti huomaamatta kirjoituksestani se, että toisin kuin feministisessä aatemaailmassa opetetaan, varsin tyypillisesti prostituoidullekaan ei ole yhdentekevää kumpaa sukupuolta asiakas on, vaikka seksikaupassa onkin kyse ensisijaisesti asiakkaan seksitarpeiden tyydyttämisestä.
VastaaPoistaJos esimerkiksi katsoo miespuolisten prostituoitujen ilmoituksia, niin varsin tyypillisesti ilmoituksessa eksplisiittisesti mainitaan kummalle sukupuolelle palveluksia on tarjolla rahaa vastaan (ja joissain, ilmeisesti biseksuaalien tapauksissa, mainitaan kummankin sukupuolen käyvän).
Lisäksi kannattaa muistaa, että jo fysiologisista syistä johtuen miehen on vaikeampaa ainakaan panna seksuaalisesti erittäin mielenkiinnotonta henkilöä, eikä siihen auta kunnolla edes tablettimuotoiset erektiolääkkeet. Naiselle riittää liukuvoiteen käyttö.
tikka sanoi...
VastaaPoista"eivät naisetkaan aina saa sitä mitä haluavat. eivät läheskään aina."
Heteroseksuaalinen nainen haluaa harrastaa seksiä miehen kanssa.
Heteroseksuaalinen mies haluaa harrastaa seksiä naisen kanssa.
Heteroseksuaalinen mies joutuu usein pudottamaan riman matalammalle saadakseen naista kuin nainen saadakseen miestä.
Heteroseksuaalinen nuori nainen on asemassa, jossa hän voi valita hänelle itseään tyrkyttävien miesten joukosta parhaat päältä omien subjektiivisten preferenssiensä mukaan. Tämä johtaa joskus aivan järjettömiin tilanteisiin. Esimerkiksi toisen maailmansodan aikana monet nuoret naiset seurustelivat vain upseerien kanssa ja jättivät tavalliset sotilaat pois potentiaalisten seurustelukumppanien joukosta. Naiset siis karsivat tarjolla olevien miesten joukosta ATM:t pois sotilasarvon perusteella. Tähän kykenee vain sellainen ihminen, jolla on valtavasti seksuaalista valinnanvaraa.
Heteroseksuaalinen nuori mies ei ole sellaisessa asemassa, jossa hän voi valita hänelle itseään tyrkyttävien naisten suuresta joukosta parhaat päältä omien subjektiivisten preferenssiensä mukaan. Juuri kukaan mies ei ole sellaisessa tilanteessa, että hänen ympärillään jatkuvasti pyörisi itseään tyrkyttäviä naisia. Kuka tahansa nuori nainen on sellaisessa tilanteessa, että hänen ympärillään jatkuvasti pyörii itseään tyrkyttäviä miehiä.
Miehistä vain rocktähdet, huippu-urheilijat ym. julkkikset sekä rahojaan ympärilleen kylvävät, baarihuoria itselleen ostavat rikkaat äijät ovat siinä tilantessa, että heidän ympärillään jatkuvasti pyörii itseään tyrkyttäviä naisia.
Miehistä siis vain muutamat julkkikset ja ökyrikkaat ovat seksuaalimarkkinoilla sellaisessa asemassa, joka vastaa keskinkertaisen 17-35-vuotiaan naisen asemaa.
Nimimerkki Tikka ym. vammaiset eivät tajua tätä.
Tikka, en tiedä onko kirjoituksesi vastaamisen arvoinen, kun sisälukutaidossasi ja logiikassasi tuntuu olevan niin suuria puutteita, mutta yritän nyt kuitenkin kerran vielä vääntää rautalangasta:
VastaaPoistaKyse olikin samaa ikäluokkaa edustavista asiakkaista. Hyvin vanhoilla voi toki jo yleisemmin esiintyä halua maksaa nuoresta seksiseurasta. Sen sijaan on varsin harvinaista, että joku selvästi alle 20-vuotias olisi niin ruma, ettei kertakaikkiaan voisi saada edes irtoseksiin seksikumppaniksi muita kuin elähtäneitä miehiä - ja vielä harvinaisempaa on, että tällainen henkilö sattuisi olemaan erityisen maksukykyinen tuossa iässä.
Miehillä on tyypillistä muutenkin irtoseksissä kyky joustaa kriteerien suhteen. Samasta syystä puheesi sitoutumattomuudesta ja pyyteettömyydestä yms perusteista maksuseksin hankkimiselle kuulostavat täysin absurdeilta. Miehet ovat varsin tyypillisesti valmiita ihan rehelliseen irtoseksiin ilman mitään lupauksia sitoumuksista, rakkauden tunnustuksia, drinkkien tarjoamisia, treffejä tms löpinää, jota heteromiehet joutuvat usein naisille teeskentelemään saadakseen seksiä.
Jos ei ole ihan täysi hirviö, niin ei nuoren homomiehen tarvitse pääkaupunkiseudulla mennä kuin 15-30 minuutiksi chattiin sopiakseen irtoseksistä uuden tuttavuuden kanssa, ilman että tarvitsisi mennä sitä ennen treffeille tms. Edes nimeä, puhelinnumeroa tms ei ole pakko kertoa.
Ja vielä nopeammin voi onnistua menemällä fyysisesti tunnettuihin seuranhakupaikkoihin joissa ei tarvitse edes välttämättä puhua, mutta silloin Helsingin piirien pienuudesta johtuen olisi jonkinasteinen vaara siitä, että voisi joutua tyytyä useita vuosia itseään vanhempaan seuraan, jos paikalla ei satu olemaan silloin nuorempia.
Mitä tulee virheelliseen rinnastukseesi oman seksuaalisen suuntautuneisuuden mukaiselle ja sen vastaiselle seksipalveluiden myymisille, niin käsittelin sitä jo Arawnille osoitetussa viestissä, enkä kommentoi sitä tässä enempää.
Jorma: "Saisi jos saisi, muttei välttämättä suinkaan sitä, mitä haluaisi."
VastaaPoistaNiin, tässä onkin se avain: mies saisi seksiä, mutta ei niiltä, joilta haluaisi eikä siten, kuten haluaisi.
Ellilä: "Tikka ihan tosissaan yrittää väittää, että heteroseksuaalinen 15-vuotias tyttö myydessään pillua samanikäiselle pojalle on samassa asemassa kuin heteroseksuaalinen 15-vuotias poika myydessään persettä 50-vuotiaalle miehelle."
Kuinka moni teini-ikäinen tyttö myy itseään ikäisilleen pojille? Olisiko näillä pojilla varaa kaikkeen siihen, mitä tyttö haluaa maksuksi? Vähän epäilen, Teinitytötkin saattavat myydä itseään 50-äijille, jotka ovat valmiita maksamaan melkoisesti päästäkseen harrastamaan seksiä teinitytön kanssa. Ei tilanne tietenkään ole verrannollinen siihen, että myisi itseään vastoin "suuntautumistaan", mutta kontrasti ei ole ihan niin valtava.
"Kuka tahansa nuori nainen on sellaisessa tilanteessa, että hänen ympärillään jatkuvasti pyörii itseään tyrkyttäviä miehiä."
Hyvin moni nuori nainen on, mutta ei nyt sentään ihan kuka tahansa. Esim. lihavien nuorten naisten ympärillä miehet eivät kyllä pyöri. Osa suostuisi panemaan, mutta mitään pyöriskelijöiden joukkoa ei liiemmin ole.
Homo: "Arawn, sinulta jäi nyt ilmeisesti huomaamatta kirjoituksestani se, että toisin kuin feministisessä aatemaailmassa opetetaan, varsin tyypillisesti prostituoidullekaan ei ole yhdentekevää kumpaa sukupuolta asiakas on, vaikka seksikaupassa onkin kyse ensisijaisesti asiakkaan seksitarpeiden tyydyttämisestä."
Ei se olekaan yhdentekevää, eivähän monet naisprostituoidutkaan suostu lesboilemaan. Mutta ei kyse olekaan tästä vaan teoreettisesta mahdollisuudesta saada rahassa mitattavia hyödykkeitä myymällä itseään. Loppujen lopuksi tässä on kyse rahasta: kuinka suuresta summasta ihminen on valmis harrastamaan seksiä "suuntauksensa" vastaisesti. On ihmisiä, joilla se summa olisi tähtitieteellinen tai sitä ei edes ole, mutta on niitäkin, jotka ovat valmiita tällaiseen.
Olen sitä paitsi ymmärtänyt, että teinipoikaprostituoitujakin on olemassa, siis heteropoikia, jotka myyvät seksiä homoille. Esimerkiksi kaduilla asuvat, huumeita käyttävät pojat voivat rahoittaa huumeidenkäyttöään tällä tavalla.
Tämä voi jossain määrin olla "totuttelukysymyskin". Lännessähän (muuallakin, toki) homous on pitkään ollut yksi suurimmista synneistä, hirmuista ja likaista. Sen sijaan esim. antiikin Kreikassa oli ihan tavallista miesten harrastaa seksiä keskenään ja se oli varsin yleistäkin. Homoja suurin osa heistä ei todennäköisesti ollut. Kyseessä oli yksinkertaisesti kulttuurinen tapa, jossa seksiä miesten välillä ei nähty iljettävänä ja inhottavana. Tällä tahdon vain sanoa, että se ei ole kiveen kirjoitettu, että mies inhoaisi sisäsyntyisesti miesten välistä seksiä yli kaiken.
"Lisäksi kannattaa muistaa, että jo fysiologisista syistä johtuen miehen on vaikeampaa ainakaan panna seksuaalisesti erittäin mielenkiinnotonta henkilöä, eikä siihen auta kunnolla edes tablettimuotoiset erektiolääkkeet. Naiselle riittää liukuvoiteen käyttö."
Miespuoliset prostituoidut ovatkin usein pantavina, siis sellaiset, jotka myyvät seksiä miehille. Se ei ole sen vaikeampaa kuin naisen ottaa penistä peppuun.
Arawn, ainahan poikkeusyksilöitä on, mutta nyt oli kyse pääosin vähän toisenlaisesta tilanteesta.
VastaaPoistaMitä tulee totuttelukysymyksiin, niin kai vastaavasti tytötkin voivat totutella myymään seksipalveluksia ikaisille - tai jopa huomattavasti itseään vanhemmille miehille. Ei kai ole kiveen kirjoitettu, että nainen inhoaisi sisäsyntyisesti prostituutiota tai vanhempia miehiä yli kaiken, muinaisissa kulttuureissa on ollut aivan tavallista naittaa vanhoille miehille mersiammiksi 12-vuotiaita, joilla ei ole ollut useinkaan paljoa sananvaltaa asiassa.
Arawn kirjoitti...
VastaaPoista"Kuinka moni teini-ikäinen tyttö myy itseään ikäisilleen pojille?"
Ei moni tietenkään, mutta tuossa artikkelissa nimenomaan puhuttiin juuri tuollaisista tapauksista.
"Teinitytötkin saattavat myydä itseään 50-äijille, jotka ovat valmiita maksamaan melkoisesti päästäkseen harrastamaan seksiä teinitytön kanssa. Ei tilanne tietenkään ole verrannollinen siihen, että myisi itseään vastoin "suuntautumistaan", mutta kontrasti ei ole ihan niin valtava."
On siinäkin aika valtava kontrasti, mutta kyse ei edes ollut tuosta.
Esim. Matti Vanhanen on yli 50-vuotias. Väitätkö, että olisi teinitytölle yhtä vastenmielistä myydä pillua Matti Vanhaselle kuin teinipojalle olisi myydä persettä jollekulle yli 50-vuotiaalle homolle, esim. Jorma Uotiselle?
Luuletko tosissasi, että esim. lukiolaistytölle olisi yhtä vastenmielistä olla Matti Vanhasen pantavana kuin lukiolaispojalle olla Jorma Uotisen pantavana?
"Olen sitä paitsi ymmärtänyt, että teinipoikaprostituoitujakin on olemassa, siis heteropoikia, jotka myyvät seksiä homoille. Esimerkiksi kaduilla asuvat, huumeita käyttävät pojat voivat rahoittaa huumeidenkäyttöään tällä tavalla."
Paljonko luulet tällaisia tapauksia olevan Suomessa?
"
Tämä voi jossain määrin olla "totuttelukysymyskin". Lännessähän (muuallakin, toki) homous on pitkään ollut yksi suurimmista synneistä, hirmuista ja likaista. Sen sijaan esim. antiikin Kreikassa oli ihan tavallista miesten harrastaa seksiä keskenään ja se oli varsin yleistäkin. Homoja suurin osa heistä ei todennäköisesti ollut. Kyseessä oli yksinkertaisesti kulttuurinen tapa, jossa seksiä miesten välillä ei nähty iljettävänä ja inhottavana. Tällä tahdon vain sanoa, että se ei ole kiveen kirjoitettu, että mies inhoaisi sisäsyntyisesti miesten välistä seksiä yli kaiken."
Ulkonäöltään keskitasoinen nuori nainen kykenee halutessaan saamaan miehiltä rahaa seksistä.
Ulkonäöltään keskitasoinen nuori mies kykenee halutessaan saamaan seksistä rahaa miehiltä, vaan ei naisilta.
Saadakseen miehiltä rahaa seksistä miehen pitäisi totuttautua olemaan homoseksuaalisessa anaaliyhdynnässä.
Saadakseen miehiltä rahaa seksistä naisen pitää vain olla heteroseksuaalisessa vaginayhdynnässä.
Jos et vieläkään näe tässä mitään eroa, en enää voi auttaa. Olen käyttänyt jo metrikaupalla rautalankaa.
Anonyymi: Käsittääkseni tyttöjen ei edes tarvitse totuttautua vaan osa asiakkaista todennäköisesti on heitä selvästi vanhempia miehiä.
VastaaPoistaEikä tietenkään ole kiveen kirjoitettu, että nainen ehdottomasti inhoaisi prostituutiota - sitähän täällä Henkan kommenttiosastollakin on kovaan ääneen toitotettu.
Ja monissa kulttuureissa on nykyäänkin ihan mahdollista naistaa 12-vuotiaita tyttöjä tai pakottaa heidät prostituoiduiksi (12-vuotias tuskin siihen ihan omasta halustaan ryhtyy, oli tyttö tai poika).
fysiologisesti kuka tahansa kykenee huoraksi kenelle tahansa.
VastaaPoistaosa pojista/miehistä ei kuitenkaan totu ajatukseen perseen myymisestä homomiehille. samoin osa tytöistä/naisista ei totu ajatukseen perseen myymisestä kenellekään. jos naisilla siis on jokin taloudellinen etu miehiin nähden koskee se vain huoraksi kykeneviä naisia. samoin kuin homojen huoraksi kykeneviä miehiä.
arawn on muuten koko ajan tajunnut argumentointini idean ja täydentänyt ajatuksiani erinomaisesti. :)
Nähtyäni nimimerkki Tikan kirjoittelua ei kyllä enää hirveästi himetytä puheet naisen logiikasta. Onneksi minun ei tarvitse sietää tällaista omassa elämässäni tai mielistellä sellaisen esittäjiä.
VastaaPoistaMenee vähän aiheesta sivuun, mutta:
VastaaPoista"Sen sijaan esim. antiikin Kreikassa oli ihan tavallista miesten harrastaa seksiä keskenään ja se oli varsin yleistäkin. Homoja suurin osa heistä ei todennäköisesti ollut. Kyseessä oli yksinkertaisesti kulttuurinen tapa, jossa seksiä miesten välillä ei nähty iljettävänä ja inhottavana. Tällä tahdon vain sanoa, että se ei ole kiveen kirjoitettu, että mies inhoaisi sisäsyntyisesti miesten välistä seksiä yli kaiken.
"
Homoseksuaalisuutta esiintyi nuorten ja varakkaiden, vanhempien miesten kesken. Homo(seksi)myönteisyys on kuitenkin vähintäänkin puolitotuus ellei suoranainen valhe. Miespareja ei voinut virallisesti olla ja homoyhdyntään suostumista ottavana osapuolena pidettiin häpeällisenä. Toiminta liittyi jotenkin nuoruuden ja kauniiden kehojen palvontaan, muttei antiikin Kreikassa nyt mitään ihq-homokulttuuria ollut, kuten monet haluavat uskotella itselleen.
Myös Japanin samurai-kultuurissa soturit tiettävästi harrastivat homoseksiä. Eri asia onkin se, kuinka mielellään miehet ovat olleet mukana touhussa. Yhteiskunnassa menestymään pyrkievien on hyväksyttävä myös kulttuurinsa inhottavat puolet.
Ellilä: "Esim. Matti Vanhanen on yli 50-vuotias. Väitätkö, että olisi teinitytölle yhtä vastenmielistä myydä pillua Matti Vanhaselle kuin teinipojalle olisi myydä persettä jollekulle yli 50-vuotiaalle homolle, esim. Jorma Uotiselle?"
VastaaPoistaEn tiedä. Näkökulmaa sotkee ehkä se, että sinä olet mies ja minä nainen. Meistä kummastakin oman sukupuolemme kokemat vastenmielisyydet saattavat tuntua suuremmilta kuin vastakkaisen.
"Paljonko luulet tällaisia tapauksia olevan Suomessa?"
Minulla ei ole harmainta aavistustakaan.
"Jos et vieläkään näe tässä mitään eroa, en enää voi auttaa. Olen käyttänyt jo metrikaupalla rautalankaa."
Olen jo muistaakseni sanonut, että on siinä eroa.
Paskasheriffi: "Homoseksuaalisuutta esiintyi nuorten ja varakkaiden, vanhempien miesten kesken. Homo(seksi)myönteisyys on kuitenkin vähintäänkin puolitotuus ellei suoranainen valhe. Miespareja ei voinut virallisesti olla ja homoyhdyntään suostumista ottavana osapuolena pidettiin häpeällisenä. Toiminta liittyi jotenkin nuoruuden ja kauniiden kehojen palvontaan, muttei antiikin Kreikassa nyt mitään ihq-homokulttuuria ollut, kuten monet haluavat uskotella itselleen."
VastaaPoistaNiin, näinhän se suunnilleen on. Passiivisuutta halveksittiin ja passiivisuus oli naiseuteen liitetty piirre - nainen oli se, johon penetroitiin. Siksi myös penetroitava mies oli passiivinen ja naismainen. Virallisesti ei homopareja ollut, mutta toisaalta ylistettiin juuri miesten välistä rakkautta; vain mies kelpasi miehelle todelliseksi kumppaniksi ja rakastetuksi. Nainen kelpasi kodin hoitajaksi ja lasten synnyttäjäksi.
Silti, en ajanutkaan takaa sitä, että toiminnasta tulisi jotenkin arvostettua. Naisprostituoituja on ollut maailman sivu eikä se toiminta ole juuri koskaan juuri missään ollut arvostettua, ei edes nykyään. Prostituoidut ovat olleet aina pohjasakkaa.
"Myös Japanin samurai-kultuurissa soturit tiettävästi harrastivat homoseksiä. Eri asia onkin se, kuinka mielellään miehet ovat olleet mukana touhussa. Yhteiskunnassa menestymään pyrkievien on hyväksyttävä myös kulttuurinsa inhottavat puolet."
Eikö tätä samaa voi sanoa naisprostituoiduistakin? Suurin osa ei kuitenkaan siitä hommasta tykkää, varsinkin, jos katsotaan tilannetta maailmanlaajuisesti.
"Suurin osa ei kuitenkaan siitä hommasta tykkää, varsinkin, jos katsotaan tilannetta maailmanlaajuisesti."
VastaaPoistaKamaan, Arawn! Otat AINA tuon puheeksi. AINA, helkkari, vaikka alusta asti on selvästi puhuttu niistä uutisen teineistä. :-/
On varmaankin miehiä ja naisia jotka pitävät anaaliyhdynnästä vastaanottavanakin osapuolena. On varmaankin miehiä jotka pitävät siitä antavana osapuolena. Kuulun siihen hljaiseen enmmistöön, joka ei kuulu mihinkään noista ryhmistä.
VastaaPoistaTää tulee ilmeisesti joillekuille uutisena, mutta lienee aika muistuttaa, että pillu ja persreikä ovat 2 eri asiaa maantieteellisestä läheisyydestään huolimatta. Ne on muuten käsittääkseni suunniteltukin ihan eri tarkoitukseen.
No, Arawnilla vaan taisi kuulua *naps*, kun solenoidi vetäisi ja väittelymoodi kääntyi päälle. Tikan kommentteja en puolestaan ihmettele enää yhtään.
Arawn: "nainen oli se, johon penetroitiin"
VastaaPoistaJa kuten tunnettua feministisen uskonnon mukaan, miehen penetroituminen naiseen on aina väkivaltaa, kuten radikaalilesbofeminstiprofeetta Sheila Jefferys opettaa.
Samaisen profeetan mukaan kaikkien naisten tulis, ja voivat olla, lesboja. Ehkä tämä selitää suomalaisten feminisitien, kuten tikan ja Arawnin, kovan innon usuttaa miehiä oman sekauaalisen vakaumuksensa ja identiteettinsä vastaisiin homoseksuaalisiin akteihin.
Tuo feministihirviö Jeffreys on muuten käynyt luennoimassa Suomessa suomalaisfeministeille, mistäpä muustkaan kuin miesten pahuudesta.
logiikkatesteissä (aikarajalliset "päättele kuvasarjan seuraava kuvio" -testit) saan poikkeuksellisen hyviä tuloksia. tulokseni viittaisivat siihen tasoon missä ovi mensaan on auki, mutta en ole mennyt maksulliseen mensan testiin koska en tarvitse mensan jäsenyyttä itsetuntoani nostattamaan. kiinnostaisikin tietää, onko täällä logiikkaani kritisoivilla henkilöillä objektiivista käsitystä oman logiikkansa tasosta. vai mihin kritiikkinne perustuu? oletan kritiikin edellyttävän jonkinlaista vertailua paremmantasoiseen logiikkaan, joten onko teillä todistetusti sitä? toistaiseksi oletan vain että kritisoitte virheellisesti logiikkaani kun teidän pitäisi kritisoida mielipidettäni tai arvojärjestelmääni.
VastaaPoistaTN: "Kamaan, Arawn! Otat AINA tuon puheeksi. AINA, helkkari, vaikka alusta asti on selvästi puhuttu niistä uutisen teineistä. :-/"
VastaaPoistaOk, pysytään niissä teineissä. Tämä on vain minun mielipiteeni, mutta en usko, että heistäkään useimmat pitävät hommasta, varsinkaan "epämiellyttävimpien" asiakkaiden kanssa. Mutta minulla ei ole mitään referenssiä eli en väitä faktaksi.
Jape: "Ehkä tämä selitää suomalaisten feminisitien, kuten tikan ja Arawnin, kovan innon usuttaa miehiä oman sekauaalisen vakaumuksensa ja identiteettinsä vastaisiin homoseksuaalisiin akteihin."
Nettikeskusteluissa ei saisi ärsyyntyä, mutta myönnän, että alan olla hiukan ärtynyt. Toistan tämän viimeisen kerran: en usuta ketään harrastamaan seksiä kenenkään kanssa. Minusta olisi hienoa, jos yksikään teini ei myisi kenellekään seksiä mistään syystä, ei poika eikä tyttö. Jos minun olisi pakko usuttaa teinit tekemään jotain, usuttaisin heidän olemaan myymättä seksiä.
Se siitä. En aio palata tähän enempää. Kannettu vesi ei kaivossa pysy jne.
Tikka: Niiden logiikassa on aina jotain vikaa, jotka eivät ajattele asioista samoin kuin minäminä.
VastaaPoistatikka, voihan sulla olla toimiva logiikkakin, mutta sinulla on sen verran outoja premissejä, että johtopäätökset ovat oudot. Monilla feministeillä on juuri tämä vika.
VastaaPoistaTietysti voi olla, että jossakin opetetaan ihan omaa feminisistä logiikkaakin.
Ja tuo kuviopäättelyjuttu on tietysti kiva homma; toivottavasti se auttaa siihen, että hiffaat hanurin ja pillun eron ilman epiiirisiä testejä. Siihen kykenee aika moni sellainenkin joka ei mensaan pääsisi.
niinsiis empiirisiä piti sanomani
VastaaPoistaArawn: "Nettikeskusteluissa ei saisi ärsyyntyä, mutta myönnän, että alan olla hiukan ärtynyt."
VastaaPoistaAlkoiko, Arawn, kaduttamaan valitsemasi vänkäyslinja ja se että itse puhuit lähes kokoajan asian vierestä - laajensitpa tuossa loppumetrejä kohden aihepiirin maailmanlaajuiseen naisprostituutioonkin, josta ei tietenkään uutisessa ollut edes puhe, eikä siitä puhuneet muut kuin sinä ja tikka.
Nyt kun puhuit itsesi pussiin, niin sitten loukkannuit. Miksi?
Sinulla oli hirveä kiima päällä sen suhteen, että pojat pitäisi - vertaiskokemuksena - saada myymään analliseksiä, kun tytöt myy vaginseksiä. Kuinka näitä voi pitää vertaiskokemuksena Arawn?
Arawn: "Kannettu vesi ei kaivossa pysy jne."
Sinun piti sitten vielä loppuun saada jonkinlainen näpäytys kanssakeskustelijoita kohtaan aikaiseksi?
Herjaus ei pue / kaunista sinua Arawn!
tikka, omakehukin on mannaa, jos ei sitä vilpittömästi ja pyytämättä muualta saa :)
VastaaPoistatikka: "ovi mensaan on auki"
Tuo voi olla myös Mensan testiin kuuluva "näköharha" -testi. Todellisuudessa mitään ovea ei ehkä olekaan. :)
Arawn kirjoitti:
VastaaPoista"Tämä on vain minun mielipiteeni, mutta en usko, että heistäkään useimmat pitävät hommasta, varsinkaan "epämiellyttävimpien" asiakkaiden kanssa."
Teinityttöihin kohdistuu niin paljon kysyntää, että ihan varmana voivat valkata asiakkaikseen pelkkiä miellyttäviä. Ja mitä hommasta pitämiseen tulee, (aiemmassa?) uutisessahan oli lainaus joltakulta tytöltä, joka kehtasi sanoa, että pitää seksistä, minkä lisäksi hän sai myös kivoja uusia tavaroita siitä vastapalkaksi! Heh. Kieltämättä tuollaisia väitteitä on aika vaikeaa niellä...
Mutta joo, olkoot tästä aiheesta tältä erää.
Jape: "Nyt kun puhuit itsesi pussiin, niin sitten loukkannuit. Miksi?"
VastaaPoistaOletat jatkuvasti hiukan liikaa. Jos mainitsen olevani ärtynyt, se ei ole sama asia kuin loukkaantunut. En ole loukkaantunut. Ärtymykseni ei myöskään johdu siitä, että olisin puhunut itseni pussiin - omasta näkökulmastani en ole, mutta vaikka olisin, se ei olisi syy. En yleensä ärsyynny puhuttuani itseni pussiin, totta kai sitäkin sattuu.
Minua ärsyttää tämä jankkaaminen. Yksinkertaisesttuna se menee näin:
A: Olet kommunisti.
B: En ole kommunisti. En edes pidä kommunismista.
A: Olet kommunisti.
B: Ihan oikeasti, en ole, en halua olla, en ole ollut, en tule olemaan.
A: Olet kommunismi.
B. Viimeisen kerran, usko jo, en ole.
A: ...
"Sinun piti sitten vielä loppuun saada jonkinlainen näpäytys kanssakeskustelijoita kohtaan aikaiseksi?"
Piti. Inhimillinen kun olen...
"Herjaus ei pue / kaunista sinua Arawn!"
Itse asiassa ei niin tee näihin keskusteluihin osallistuminenkaan ja silti täällä roikun...
TN: "Teinityttöihin kohdistuu niin paljon kysyntää, että ihan varmana voivat valkata asiakkaikseen pelkkiä miellyttäviä. Ja mitä hommasta pitämiseen tulee, (aiemmassa?) uutisessahan oli lainaus joltakulta tytöltä, joka kehtasi sanoa, että pitää seksistä, minkä lisäksi hän sai myös kivoja uusia tavaroita siitä vastapalkaksi! Heh. Kieltämättä tuollaisia väitteitä on aika vaikeaa niellä..."
Ne miellyttävimmät vain eivät aina ole niitä maksukykyisimpiä tai -haluisimpia.
Enkä minä sanonut, etteikö kukaan teinityttö voisi pitää siitä. Epäilin, että useimmat eivät. Ja ainakin epäilen sitä, että moni katuu jälkikäteen, osa aika katkerastikin.
Esimerkkikeskustelusta puuttui yksi rivi:
VastaaPoistaA: Olet kommunisti.
B: En ole kommunisti. En edes pidä kommunismista.
A: Olet kommunisti.
B: Ihan oikeasti, en ole, en halua olla, en ole ollut, en tule olemaan.
A: Olet kommunisti.
B. Viimeisen kerran, usko jo, en ole.
A: Olet kommunisti.
B: ...
Niin ja söin sitten sanani ja palasin tähän. Bwah.
Joidenkin lähteiden mukaanhan muuten nuo radikaalifeministit ovat olleet myös sitä mieltä, että homoporno on naisten hyväksikäyttöä tai naisia alistavaa, vaikka pornossa ei näkyisi ainuttakaan naista. "Logiikkana" oli osaltaan näiden naisten seksuaalikielteinen kanta, jossa yhdynnässä jollain tavalla alistetaan passiivisempaa osapuolta ja kyse olisi jostain vastentahoisesta teosta - ja homopornossa mies vain olisi ottanut naisen paikan vastentahtoisena uhrina.
VastaaPoistaTosin en tiedä onko mitään kovin suurta eroa näiden radikaalifeministien ja taallisten kyökkifeministien loogisuudessa, kun katselee esimerkiksi tämänkin kommenttiketjun feministien kirjoittelua tai joidenkin naistutkijoiden tai naisjärjestöjen miesvihamielisiä kannanottoja.
wtf: "toivottavasti se auttaa siihen, että hiffaat hanurin ja pillun eron ilman epiiirisiä testejä."
VastaaPoistamissäs se ero seksinharrastamismielessä sitten on?
arawn, älä suotta anna näiden lapselliseen nimittelyyn jatkuvasti sortuvien poikalasten rasittaa tai turhauttaa itseäsi. jos live-elämässäsi pikkupojat huutelisivat jotain puskista et varmaan vaivautuisi vastaamaan ja selvittämään heille miten asiat oikeasti ovat. nämä tekevät mitä vain ohjatakseen keskustelun pois oikeilta raiteiltaan, koska joku tuo keskusteluun uhkaavaa erilaista näkökulmaa. se on vain inhimillistä henkisesti heikkojen ihmisten kohdalla.
VastaaPoista"wtf: "toivottavasti se auttaa siihen, että hiffaat hanurin ja pillun eron ilman empiirisiä testejä."
VastaaPoistamissäs se ero seksinharrastamismielessä sitten on?"
tikka,
jos et tiedä etkä näe eroa niin ok, en voi auttaa.
Toivottavasti tajuat kuitenkin ihmisen anatomiasta sen verran, että se kakkosaukko ei pitkän päälle (heh) edes tykkää siitä hyvää. Sillä on ihan oikeesti muu biologinenkin (anteeksi kirosana) tarkoitus.
No okei, tunnustan, että en ole ikinä laittanut naista kakkoseen. En tiedä pystysinkö vaikka pyydettäisiin. Kumppaneita on ollut n. 20, mutta yksikään ei ole osoittanut asiaan kiinnostusta, eikä ajatus itseänikään kiihota. Voi olla, että pyydettäessä pystyisikin, mutta kyllä se toinen paikka on sentään ihan jotain muuta luonnollisine liukkareineen. Ja samanaikainen orgasmi on aika harvinaista herkkua, mutta niitäkin on tullut koettua, eikä sen rinnalla kakkostouhu nappaa.
Ja heterona ajatus miestenvälisestä kakkoseen vetämisestä inhottaa ja puistattaa, vaikka toki sallin sen niille jotka siitä tykkäävät.
Tuosta loppuosan purkausestasi voin todeta vain, että taitaa olla kiukku päällä (omaa toistuvaa naljailuasi ja vittuiluasi et tietenkään edes tunnista), ja tuo:
"nämä tekevät mitä vain ohjatakseen keskustelun pois oikeilta raiteiltaan" oli varmaankin vitsi kun otetaan sen esittäjä huomioon.
wtf: "Toivottavasti tajuat kuitenkin ihmisen anatomiasta sen verran, että se kakkosaukko ei pitkän päälle (heh) edes tykkää siitä hyvää."
VastaaPoistaen ole kyllä tajunnut. eli mistään en ole lukenut enkä kuullut että kakkosaukko ei tykkäisi hyvää jos sinne jotain pitkulaista pistellään. tuleehan sieltä uloskin jotain pitkulaista aika useinkin, ilman että esim kudosvaurioita syntyy. ihan luonnollisia asioita siis.
"omaa toistuvaa naljailuasi ja vittuiluasi et tietenkään edes tunnista"
tästä asiasta voisi sitten asiallisesti huomauttaa aina kun naljailen/vittuilen - siis viitaten kirjoituksissani niihin kohtiin jotka nalailuksi/vittuiluksi voidaan katsoa. se on rakentavaa palautetta se, ei tämä nykyinen yleisluontoinen päivittely josta en ainakaan minä viisastu yhtään. eli "lempinimien" ja yleisluontoisen "kyllä se sitten on tyhmä" -päivittelyn sijaan toivoisin konkreettisempaa ja suoraan asiaan liittyvää palautetta. niillä eväillä saattaisin pikku hiljaa jopa alkaa tunnistaa naljailuani/vittuiluani.
tikka: "arawn, älä suotta anna näiden lapselliseen nimittelyyn jatkuvasti sortuvien poikalasten rasittaa tai turhauttaa itseäsi. jos live-elämässäsi pikkupojat huutelisivat jotain puskista et varmaan vaivautuisi vastaamaan ja selvittämään heille miten asiat oikeasti ovat."
VastaaPoistatikka: "se on rakentavaa palautetta se, ei tämä nykyinen yleisluontoinen päivittely josta en ainakaan minä viisastu yhtään. eli "lempinimien" ja yleisluontoisen "kyllä se sitten on tyhmä" -päivittelyn sijaan toivoisin konkreettisempaa ja suoraan asiaan liittyvää palautetta"
tikka, et näemmä pysty noudattamaan itse antamiasi ohjeita, vaan käytät seksististä pojittelua yms. nimittelyä joka käänteessä. Onko se "rakentavaa palautetta" sinun suunnalta? Vai onko niin että sinuun ei omat ohjeesi päde?
Kyllä sinä tikka olet ihan metässä, mutta niin kait tikan kuuluukin olla. Se on vain luonnollista :)
Anaaliseksi on tutkitusti riskialttiimpaa ja 'herkempää' touhua kuin normaali yhdyntä. Katsokaa vaikka (englanninkielisestä) Wikipediasta.
VastaaPoistatikka kirjoitti...
VastaaPoistawtf: "Toivottavasti tajuat kuitenkin ihmisen anatomiasta sen verran, että se kakkosaukko ei pitkän päälle (heh) edes tykkää siitä hyvää."
en ole kyllä tajunnut. eli mistään en ole lukenut enkä kuullut että kakkosaukko ei tykkäisi hyvää jos sinne jotain pitkulaista pistellään. tuleehan sieltä uloskin jotain pitkulaista aika useinkin, ilman että esim kudosvaurioita syntyy. ihan luonnollisia asioita siis.
Ei jumalauta.
Ei kukaan voi olla noin saatanan tyhmä.
Tuo ämmä väittää olevansa sitä mieltä, että kyrvän tunkeminen perseeseen on anatomisesti ihan samanlainen asia kuin paskan tuleminen ulos perseestä.
Ei saatana. Ei kukaan OIKEASTI voi olla noin saatanan tyhmä.
Tuo hullu akka on ihan pelkkä trolli. Hänellä ei ole yhtään mitään sellaista sanottavaa, johon hän edes itse uskoisi. Hän kirjoittelee tänne tuollaisia järjettömyyksiä vain provosoidakseen ihmisiä. Tuo on trollauksen sanakirjamääritelmä. Hän teeskentelee olevansa tyhmä kuin saapas saadakseen ärsytettyä ihmisiä selittämään itsestäänselvyyksiä rautalangasta vääntäen. Ei kukaan yli 10-vuotias voi oikeasti olla NOIN tyhmä.
ellilällä siis ei ollut mitään vasta-argumentteja? kuinka yllättävää..
VastaaPoistajape, kiitos asiallisesta palautteesta. koska en keksi mitään syytä miksi kutsuisin nimittelijöitäni esim kypsiksi ja uljaiksi miehiksi yritän olla jatkossa vaan useammin hiljaa. itseeni kohdistuva vittuilu ei minua yleensä edes paina, mutta arawnia kävi sääliksi.
VastaaPoista"Tikat (Picidae) on tikkalintuihin (Picuformes) kuuluva lintujen (Aves) heimo. /.../ Kaikilla on voimakas nokka, jolla voi hakata puuhun koloja, ja pitkä, tahmea kieli, jolla voi pyydystää kolosta hyönteisiä." ohhoh..
http://fi.wikipedia.org/wiki/Tikat
tikka: "mutta arawnia kävi sääliksi."
VastaaPoistaMiksi sinä Arawnia säälit? Arawn on mielestäni pärjännyt hyvin (näissä keskusteluissa esim.) ja hänellä on usein kirjoituksissaan pointtia :)
Kirjoittaapa hän välillä oikein nasevasti ja kun tilanne vaatii osaa hän olla myös empaattinen. Toisalta hän osaa myös vakavoitua, kun tilanne / aiheen käsittely näin vaatii.
Yksi harmillinen "vika" Arawnissa on, ja se on tuo, että hän näkee useissa asioissa yhtymäkohtia kansainväliseen naisprostituutioon, ja ottaa sen esille yhteyksissä joihin se ei kuulu.
Mutta onhan meissä tietty kaiksiisa omat pikku vikamme...eii sen puoleen...
jape: "Miksi sinä Arawnia säälit?"
VastaaPoistaehkä se oli sitä empatiaa.
"pitkä, tahmea kieli"
VastaaPoistaOnko se ruskea?
"ehkä se oli sitä empatiaa."
Tai tyttöjen välistä ystävyyttä?
jorma, eikös ruskeakielisyys viittaa perseennuolentaan? feministien ahterinnuolemisestani päätellen kielen täytyy olla ruskea.
VastaaPoista"Tikka on trolli ja hullu."
VastaaPoistaNo, mä luin muutaman Tikan viestin aikoinaan, kun en vielä tuntenut kaikkia puhujia täällä, ja tein sen johtopäätöksen, että säästän itseni (ja muut) monelta stressiltä, harmilta ja turhalta jauhannalta, kun vaan yksinkertaisesti jätän kaikki hänen näppäimistöpukellukset lukematta.
Hyvä että muutkin alkavat tulla mukaan tähän tietoisuuteen pikkuhiljaa.. :) En nyt menisi sanomaan häntä hulluksi tapaamatta häntä livenä, mutta trollaaja-oletuksesta voin olla samaa mieltä, sekä pystyn kyllä epäilemään, että hänellä ei välttämättä ole puhtaat jauhot pussissa.. ennemminkin sahauksesta likaiset jauhot kuupassa.
(ja tämän voi käsittää niin monimerkityksellisesti kuin haluaa :))
Se on vähän sama kuin tic-tac-toe-pelin pelaaminen; kaikki War Gamesin nähneet tietävät, että se on turhaa, koska siinä ei voi voittaa, eikä saavuttaa mitään, eikä itse pelaaminenkaan ole näistä syistä hauskaa.
Kaikenmaailman swastikkojen kanssa peitsen taittaminen verbaalisesti on aivan yhtä hukkaanheitettyä hommaa, siitä tuskin tulee muuta ku vihaseksi, niinsanotusti.
Tästä aiheesta onkin kyllä aivan turha toivoa mitään rakentavaa ja hedelmällistä keskustelua, jossa olisi yhteinen konsensus asian ytimestä, ja jossa voitaisiin kivuta korkeisiin keskustelullisiin sfääreihin ja tuntea helpotusta siitä, että edes joku uskaltaa puhua totuuden kaikennäköisten feministikkojen valheiden sijasta.
Mutta silti, sioille on turha uhrata helmiä - ne menevät heidän hilseensä yli kuin vesi hanhen selästä :) (käytinköhän tarpeeksi paljon toisiinsasopimattomia kliseitä yhdessä tokaisussa?)
Joidenkin tahojen ilmiselvä ainoa tarkoitus täällä on kapuloiden heittäminen totuuden rattaisiin, pelkkä provosoiminen, sensuroiminen, vääristäminen, solvaaminen ja vaientaminen.
Onneksi Henry on sen verran tolkun mies, että ei rupea turhasta sensuroimaan, niin että vaientaminen ei onnistu.
Heiltäkin säästyisi vaivaa, jos he ymmärtäisivät mikä heillä on vastassa; minä en aio kuunnella provosoijia ja sensuroijia, enkä aio vaimentua enkä hiljentyä vain siksi että jotkut räkänokka-akat koettavat käyttää heidän tavanomaisia keinojaan, jotka ovat menneisyydessä päteneet miehiin, mutta miehet eivät ole enää yhtä typeriä kuin joskus muinoin, kun arvelivat, että hyvyys palkitaan hyvyydellä.. kun on tarpeeksi monta kertaa saanut paskat silmille, ei enää huvita luottaa naisten neuvoihin putkitöissä. Vähän sama juttu täälläkin - täällä tuskin on yhtäkään sellaista kirjoittajaa, joka kuuliaisesti hiljentyisi ja vaikenisi sen vuoksi että joku aivonsa nenäonteloidensa niljaisella tuotoksella korvannut raivotautinen feminatsi heitä solvaa ja kitisee ja koettaa tuhota heidän maskuliinisuuttaan.
Etenkin he, joille maskuliinisuus ei ole erityisen tärkeää, eivät enää pysy hiljaa, vaikka mikä olisi.
Totuuden on tultava ilmi ja kaiken kansan tietoisuuteen, ja siitä alkaa feminismin ja naisten vallan alamäki ja mureneminen. En tiedä, mitä tarkalleen ottaen tulee tapahtumaan, mutta monista mahdollisuuksista yksi on mielestäni aika miellyttävä, meinaan toivoisin, että kun kansa todella vihastuu tajutessaan, miten miehiä on koko elämänsä ajan kusetettu, tavalliset naiset nousisivat feminismiä vastaan avoimesti, ja tavalliset miehet alkaisivat pihtaamaan oikein urakalla, eivätkä edes suostuisi hehkeänkään, nuoren naisen kanssa petiin, vaikka kikkeli sanoisi mitä, koska seisokki lerpahtaa nopeasti ajatellessa sen nuoren harpyija-parasiitin kaikkiriistävää alati ahnetta sisustaa, sen akan todellisia motiiveja, naimisiinmenon todellisia kustannuksia miehille ja hyötyjä naisille, jne.. voi käydä niin, että miehet eivät yksinkertaisesti PÄÄSTÄ enää naisia käyttämään seksuaalista valtaansa hyväksi. Naiselliset keinot lakkaavatkin toimimasta kuten poika, joka huusi sutta menetti uskottavuutensa.. liian paljon käytettynä tuollaiset keinot kokevat inflaation.
Lopulta tulee tilanne, jossa nainen ei saakaan helposti kigulia, kuin korkeintaan kaikista pohjimmaisilta miehiltä, jotka eivät välitä yleensäkään yhtään mistään eivätkä tajua juuri mitään..
Näemmekö vielä maailman, jossa naiset tuskailevat, kun eivät saa mistään heteroseksiä kuin maksamalla, ja jossa miehet sitten vittuilevat naisille heidän luuseriudestaan, ikäänkuin se olisi heidän oma vikansa..
Ah, joskus tekee hyvää fantasioida. :)
- Vortac
- Vortac
"Miehistä siis vain muutamat julkkikset ja ökyrikkaat ovat seksuaalimarkkinoilla sellaisessa asemassa, joka vastaa keskinkertaisen 17-35-vuotiaan naisen asemaa."
VastaaPoistaTästä tulikin Fonzieta näytelleen Henry Winklerin pohdinta mieleen. Hän nimittäin kertoi, että nuorena poikana ennen julkisuuttaan, hän yritti ja yritti saada naista, ja joskus tärppäsi, useimmiten ei. Se oli todella työlästä ja vaikeaa, ja AINA ihan hemmetinmoisen vaivan takana.
Mutta sitten kun hänestä tuli julkkis.. hän itse totesi.. "Silloin vihdoinkin sain kokea, millaista on olla nainen" ..
Viitaten siihen, että naispuolisia, viehättäviä ja nuoria seksikumppaneita tulvi joka kolosta lähes postiluukkua myöten :)
Näin ollen, Mikko Ellilä on asian ytimessä, naulan kannassa ja osuu täsmälleen oikeaan sanoissaan.
- Vortac
"samanaikainen orgasmi on aika harvinaista herkkua"
VastaaPoistaNo eihän se mitään sattumankauppaa ole :) Tässä on myönnettävä, että se on etupäässä miehestä kiinni - toki naisen tehtävänä on kiihottua tarpeeksi paljon ja ylipäätään saada orgasmeja, jotta se on mahdollista, mutta naisilla yleensä kestää helposti hivenen kauemmin se orgasmin saanti jostain syystä (jota en tiedä enkä oikeastaan edes käsitä)..
Miehen on helpompi (yleisesti ottaen) varsinkin kiihottavan partnerin kanssa laukeentua suhteellisen nopeasti. Näinollen jos mies pumppaa kunnolla, mutta aina pidättelee ja siten rytmittää tahdinvaihdokset sen mukaan, ettei plurpahda liian nopsakasti, mies voi tarkkailla naista, ja sitten kun nainen alkaa osoittaa kliimaksoitumisen merkkejä, voi pistää niinsanotusti hanan pohjaan ja kun römpsässä rupeaa tuntumaan supistuksia (se lienee oikea sana?), ikäänkuin pilbero koettaisi imeä kigulia, siinä vaiheessa ainakin omalla kohdallani on jo lähes mahdotonta enää pidätellä, (se on melkoinen lisäkiihoke, kun nainen on orgasmihorkassa ja vulva tekee hierovia liikkeitä peeniksen ympärillä pumpaten tehokkaasti lasteja sisäänpäin) mutta siinä vaiheessa voikin jo antaa mennä ja purkautua kuin pieni tulivuori, ja tämä johtaa siihen, että orgasmi tapahtuu yhtaikaa.
Mies voi siis ajastaa ja pidätellä siten, että yhtaikainen orgasmi varmistuu. Tietenkin tällainen on helpompi tehdä silloin, kun edes jotenkuten tuntee partnerinsa ja osaa havaita orgasmiinjohtavan kliimaksikaaren merkit, ja etenkin silloin kun kumppani on erityisen kiihottava (olenkin jo kertonut eräästä, joka oli ylitse muiden tässä aspektissa, hänen kanssaan oli kieltämättä vaikeuksia pidätellä, muiden kanssa se on sujunut kiitettävästi yleensä)
.
Noniin, Vortac-sedän seksiluento päättynee tältä erää tähän. Kummeksuin vain tuota lausahdusta, josta sain käsityksen, että joillekuille yhtaikainen orgasmi olisi jotain sattumankauppaa.. eihän se voi olla - tai ainakaan sen ei tarvitse olla.
Pitäisi kai laittaa jokin disclaimeri tähän loppuun, jossa sitten käsitellään tapaukset, joissa se -voikin- olla sattumankauppaa, mutta en tee sitä, uinahdus on kohta paikkeillansa.
- Vortac
"Kyllä sinä tikka olet ihan metässä, mutta niin kait tikan kuuluukin olla. Se on vain luonnollista :)"
VastaaPoistaTIESIN, että tikan nickissä on olemassa jokin hänen ikäänkuin itsensä siihen sorvaama typeryys, joka samalla kuvastaa mainiosti hänen luonnettaan tai ymmärryksensä tasoa/määrää ja olen koettanut miettiä, että mikä se on, mutta SIINÄ SE TULI! Kiitos! (-8
Tikka on luonnollisesti lepikossa. Hitto, toi on täydellisesti oivallettu, hienoa työtä!
- Vortac
ainoa harmillinen puoli tässä jatkuvassa noitavainossa ja keskittymisessä persoonaani on itse asian jääminen vähemmälle huomiolle. siksi minäkin henkkaa aloin seurata että täällä oli poikkeuksellisen hyviä keskusteluja aiheista joista ei muualla tiedetty/uskallettu avoimesti puhua. eli ehdotan että jo ihan omankin viihtymisenne vuoksi välillä laskisitte niitä soihtuja ja talikoita.. ettekö sitä paitsi ole kuulleet aforismia: "Sian kanssa ei kannata painia. Siinä likaantuu, ja sika sitäpaitsi pitää siitä."?
VastaaPoistaNo okei, onhan siinä sekin typeryys, että tikalla on tietenkin linnun aivot..
VastaaPoista- Vortac
tikka: "ehdotan että jo ihan omankin viihtymisenne vuoksi välillä laskisitte niitä soihtuja ja talikoita.."
VastaaPoistaOhhoh, tikka se siinä uhkailee...ilmeisesti aikoo entistä terhakammin terrorisoida näitä keskusteluja, jos emme alistu hänen määräämäänsä tahtiin. On kummaliista että tikka puhuu noitavainoista yms. keskittymisestä hänenpersoonaansan, kun hän on toisaalta joka käänettä tunkemassa millon mitäkinmiesten hanutriin "tasa-arvon" nimissä ja ihan "vertaiskokemukxen" kannalta.
Miten on, tikka, onko sinusta seuraamaan omaa neuvoasi? Lopettaisit sen kiihkofeministisen öyhötyksesi, siirtyisit asialinjalle ja jos jotain haluat tunkea hanuriin, tunget sen omaasi. Onnistuuko?
jape: "Ohhoh, tikka se siinä uhkailee...ilmeisesti aikoo entistä terhakammin terrorisoida näitä keskusteluja, jos emme alistu hänen määräämäänsä tahtiin."
VastaaPoistajape, nyt meni vissiin pointtini vähän ohi. tarkoitin vain että pilaatte itse itseltänne tämän keskustelukanavan, jos pohditte joka toisessa postauksessa minun persoonaani ettekä ihmissuhteiden varsinaisia aiheita. jos ja kun olen jostain kanssanne eri mieltä asiasta voinee keskustella asiallisestikin? kommenttini voi myös jättää huomiotta jos ei halua keskustella muunmielisten kanssa - selkääntaputteluseuraa täältä löytyy varmasti tarpeeksi ilman minuakin. ihmettelen siis vain onko tosiaan ajankäytöllisestikään kannattavaa keskittyä minun haukkumiseeni sen sijaan että edistäisitte entiseen tapaan (mies)asiaanne? en ole täällä sabotoimassa tai tukkimassa kenenkään suuta vaan keskustelemassa. nyt vaan monien keskustelukyky näyttää taantuneen asiattoman huutelun asteelle.
"Miten on, tikka, onko sinusta seuraamaan omaa neuvoasi? Lopettaisit sen kiihkofeministisen öyhötyksesi, siirtyisit asialinjalle ja jos jotain haluat tunkea hanuriin, tunget sen omaasi. Onnistuuko?"
onko asialinja siis sitä että olen kaikesta samaa mieltä kanssanne? siihen en ikävä kyllä pysty. vai riittääkö jos vähennän hanureidenne ahdistelemista? sen voin luvata. itse en edes toivo teidän muuttavan mieltänne missään asiassa minun mielipiteideni tähden, mutta näkisin mielelläni enemmän keskustelua ja vähemmän haukkumista täällä. enhän minäkään keskity täällä kenenkään systemaattiseen haukkumiseen eli siinä mielessä seuraan jo omaa neuvoani. ellilälle olen turhaan ollut ilkeä ja sitä pyydän anteeksi.
tikka, kiitos asiallisesta ja ilmeisen rakentavassa hengessä antamastasi vastauksesta!
VastaaPoistaSuolihuuhtelu kirjoitti:
VastaaPoista"Teiniprostituutiosta on olemassa korealainen elokuva nimeltä Samaria. Erittäin hyvä elokuva, parhaita joita olen nähnyt."
Katsoin tämän nyt sitten itsekin, kun innostuin aihepiiristä. Mutta että parhaita elokuvia jonka olet nähnyt...? Noh, makuasioita tietty, en vain itse oikein saata ajatella samoin. (Täytyy sanoa että myös Lilja-4ever oli jotenkin pettymys, kun sen tässä äskettäin viimein näin.)