sunnuntai, helmikuuta 17, 2008

Valtakunnan tason kysymys

Yhdysvalloissa tehdyn the National Health and Social Life Surveyn mukaan 31 prosenttia 18–59-vuotiaista naisista ei ole laisinkaan kiinnostunut seksistä. Aina seksi ei välttämättä maita, vaikka tuohon ryhmään ei kuuluisikaan.

Google trends: feminism.

Miehien krooninen yksinäisyys.
Minusta olisi aika, että julkisuudessa otettaisiin esille myös miesten asioita. Etenkin tämä miesten yksinäisyysongelma tulisi ottaa valokeilaan ja sitä tarkastella muutenkin kuin täällä keskustelualueiden peräkammarissa.

Tulisi ottaa käsittelyyn se, miksi niin monet miehet jäävät kokonaan ilman naiskontakteja. Tälläkin palstalla saa useasti lukea että jopa 30-vuotiaat miehet ovat jääneet täysin vaille intiimiä tai romanttista kosketusta toiseen sukupuoleen.

Ei, en puhu sitten pelkästään seksistä, mutta myös seksistä.

Mikä tähän johtaa ja miten asia voitaisiin korjata? kysymyksessä voi olla koko maan väestön huomioon ottaen marginaalivähemmistö, mutta ei ollenkaan merkityksetön, luulen.

Kyseessähän on yksi suurimmista inhimillisistä tragedioista, se että haluaa lähelle, mutta ei syystä tai toisesta pääse. Ja kun on käsittääkseni selvää, että tämä ongelma on tyypillinen nimenomaan miessukupuolelle, niin asiaa voitaisiin käsitellä myös tasa-arvon ja rooliodotusten näkökulmasta.

Luulen vain että näinä aikoina, jolloin kaikenlainen seksi ja sukupuolinen kanssakäyminen ovat kovasti pinnalla, niin media ei halua ottaa tällaista asiaa tosissaan käsittelyyn.

Miksi on paljon aikamiehiä, jotka eivät koskaan ole kokeneet mitään intiimiä ja romanttista, mistä se kertoo ja miten asiaan voitaisiin vaikuttaa?

Siinäpä aihetta keskusteluun valtakunnan tasolla.

47 kommenttia:

  1. Miten ihmeessä yhteiskunnan muka pitäisi puuttua tuollaiseen ongelmaan? Minä olen aivan varmasti 30-vuotiaana aivan yhtä kokematon ja yksin kuin nytkin, mutta mitä yhteiskunnan pitäisi asialle tehdä?

    VastaaPoista
  2. No voihan asiasta ainakin keskustella. Kai tästäkin ongelmasta voi puhua yrittämättä heti ratkaista sitä jollakin hätäisesti keksityllä purkkavirityksellä.

    Näkisin huonommaksi vaihtoehdoksi sen, ettei ongelmasta uskalleta keskustella lainkaan vain siksi, ettei tiedetä miten ongelmaa pitäisi lähteä ratkomaan.

    VastaaPoista
  3. Keskustelua ei synny, koska sitä ei tarvita. Niillä miehillä ei ole väliä; he ovat näkymättömiä ja harmaita. Ketään ei kiinnosta, ja miksi pitäiskään kiinnostaa?

    VastaaPoista
  4. Suurinta osaa keskivertomiehiä varmasti kiinnostaa.

    (naisen näkemys keskivertomiehestä on supliikkinen karismaattinen alfauros-miljonääri-urheilija, mutta tämä näkemys voitaneen jättää sikseen)

    - Vortac

    VastaaPoista
  5. Minustakin olisi kiva, jos yhteiskunta takaisi minulle ystäviä eikä tarvitsisi nähdä niin rutosti vaivaa niiden hankkimiseksi ja pitämiseksi. Etten olisi yksinäinen, tiedättehän.

    VastaaPoista
  6. Minustakin olisi kiva, jos yhteiskunta takaisi minulle työpaikan ja hyvän palkan eikä tarvitsisi nähdä niin rutosti vaivaa niiden hankkimiseksi ja pitämiseksi. Etten olisi köyhä, tiedättehän.

    VastaaPoista
  7. Anonyymi: Aivan, sekin olisi tosi kiva.

    VastaaPoista
  8. No, ei noita miehiä varmaan haukkua tarvitse silti, viakka te ette heistä pitäisikään. Vai pitääkö ?

    VastaaPoista
  9. Minustakin olisi kiva, jos yhteiskunta pitäisi minua syyntakeettomana 3 kuukautta vuodesta siksi että vuodan verta viikon kuukaudessa. Niin ja antaisi minulle hyvin maksetun tittelin siksi että korvien.... ei kun jalkovälini takaa minulle kiintiöpaikan. Etten olisi köyhä ja ettei tarvitsisi ihan itse vaivautua, tiedättehän.

    VastaaPoista
  10. [i]"Suurinta osaa keskivertomiehiä varmasti kiinnostaa."[/i]

    Mitä tekemistä keskivertomiehillä on tämän asian kanssa? Suomalaisella keskivertomiehellä on suomalainen keskivertonainen, lapsi tai pari, työpaikka, auto ja hieman ylipainoa.

    Niin kauhealta kuin se ATM:stä kuulostaakin, harmaalta suomalaiselta keskivertomieheltä ei liikene juurikaan sympatiaa sukupuolielämästä syrjäytyneiden tuskalle. Heillä on asiat ihan mukavasti.

    VastaaPoista
  11. anna kminunkin kukkia: kivahan se olisi, jos yhteiskunta tosiaan pitäisi 3kk syyntakeettomana. Vaan ei, jos suoritan rikoksen, kun minulla on menkat, tuomion saan. On se niin väärin. :(

    Puhumattakaan siitä, ettei minulle ole tarjottu kiintiöpaikkaa. Minne voi valittaa?

    VastaaPoista
  12. Arawn:
    Sanomaani ei toki tule ottaa kirjaimellisesti, kyllä sinut juu rikoksesta tuomitaan. Tuomio vaan on riippuvainen siitä mitkä vehkeet reisien välistä löytyy, näin olemme saaneet mediasta lukea. Viittasin kielikuvallani siihen perusteluun, jota feminatsit yleensä käyttävät agendansa perusteluna - sukupuolisia eroja ei yksilöissä ole muualla kuin fysiikassa.

    Mitä kiintiöpaikkaan tulee, uskon että parissa vuodessa ainakin valtio-omisteisten suuryhtitöitten hallituksiin ne on saatu junailtua. Siihen asti kannattaa valittaa Suomi24:n "keskustelu"-palstalla, sieltä Hesari tuntuu muutenkin päivänpolttavat aiheensa poimivan.

    VastaaPoista
  13. Minustakin olisi kiva jos yhteiskunta pitäisi huolen siitä, ettei vakavilla asioilla leikittäisi. Ettei pitemmän päälle tulisi vahinkoa, tiedättehän. Opetettaisiin lapsena empatiaa vaikka kepin voimalla, tiedättehän.

    Ei tuossa alkuperäisessä tekstissä puhuttu mistään yhteiskunnan takuista. Tämä peli vedetään näköjään aina lekkeriksi samaan tyyliin.

    Totta on, ettei näillä miehillä ole yhteiskunnan kannalta mitään väliä. Ei muille kuin ehkä vanhemmilleen ja sisaruksilleen. Ei se silti tarkoita sitä, että kaikki olisi hyvin tai ettei mitään voitaisi tehdä.

    Osa näistä yhteiskunnan luopioista varmasti päätyy narun jatkeeksi, junan alle tai omaan peräkammariin luoti päässä yms. mietoa. Se on tuhlausta, ja varmistaa, ettei asia saa huomiota lähiaikoinakaan.

    Joka ukon pitäisikin hoitaa viimeinen matkansa siten, että vähintään tuhatkunta ihmistä jää äimistelemään, että mitä helvettiä oikein tapahtui. Siitä ei ehkä ole hyötyä itselle, mutta ennen pitkää yhteiskunnan harrastama miesten syrjäytymiselle ja itsemurhaamiselle naureskelu voisi ainakin hiukan vähentyä.

    VastaaPoista
  14. Eikös kaikki turhat ATM:ät voisi tapattaa esim. pakottamalla lailla erinäisiin sotatoimiin ympäri maailmaa? Ne jotka selviäisivät koitoksesta muuttuvat naisten silmissä automaattisesti YTM:ksi.

    VastaaPoista
  15. Argh heitti:
    "Joka ukon pitäisikin hoitaa viimeinen matkansa siten, että vähintään tuhatkunta ihmistä jää äimistelemään, että mitä helvettiä oikein tapahtui."

    Right on! Pitäisi perustaa jonkinsortin sissijoukkio. Jakaa tietoutta ja vertaistukea. Ja sitten iskeä kovaa!

    VastaaPoista
  16. Arawn: "Minustakin olisi kiva, jos yhteiskunta takaisi minulle ystäviä eikä tarvitsisi nähdä niin rutosti vaivaa niiden hankkimiseksi ja pitämiseksi. Etten olisi yksinäinen, tiedättehän."

    Saisiko yhteiskunta ottaa ensin pois sinulta, Arawn, ne "luontaiset" avut joilla muutenkin saat helposti ystäviä? :)

    Tämä on nyt herkkä aihe Arawn! Toivottavasti et sorru ylempalttiseen sarkasmiin ja ivailuun.

    VastaaPoista
  17. Jape: Tyhjästä on paha nyhjästä. Minulla ei ole sellaisia luontaisia avuja, joilla saisin helposti ystäviä.

    Oikeassa olet tietysti siinä, että aihe on herkkä. Yksinäisyys on erinomaisen kurjaa. Osa yksinäisistä miehistä lienee noita, jotka ovat neitsyitä (tai ainakin hyvin vähän kokeneita) vielä 30-vuotiainakin, mutta olen ymmärtänyt, että ihan merkittävä osa tästä ryhmästä ovat ne, jotka ovat olleet naimisissakin, mutta eron tultua jäänee tyhjän päälle. Esimerkiksi asunnottomista on kai melko suuri joukko tällaisia miehiä. Näitä olisi kai autettava eri tavoin.

    Luulen, että yksi merkittävimmistä syistä, miksi yhteiskunta ei puhu aiheesta eikä puutu siihen, on "oman onnensa seppä" -ajattelu. Nykyään tunnutaan enemmän ja enemmän menevän siihen suuntaan, että kukin on vastuussa itsestään ja jos menee pieleen, omaa syytä kaikki. Jos ajattelee näin, on tietysti selvää, että vika on yksinäisissä miehissä - tekisivät jotain tilanteelleen itse tai lakkaisivat vinkumasta.

    Yksinäisten miesten pitäisikin tehdä jotain itse, sillä eivät muut voi heidän puolestaan tutustua naisiin, harrastaa seksiä jne. Mutta nähdäkseni avustaminen olisi kaikin tavoin perusteltua ja syrjäytymiseen pitäisi puuttua mielellään jo varsin varhaisessa vaiheessa. Mutta miten? Se on se suurin kysymys tässä asiassa...

    VastaaPoista
  18. Kenelläkään ei ole ainuttakaan ideaa sen suhteen että mitä yhteiskunnan pitäisi tehdä yksinäisten miesten suhteen. Joku Suomi24:ssä ehdotti että naiset pitäisi jakaa miesten kesken.

    Täysin turha edes puhua koko asiasta.

    VastaaPoista
  19. vammaisilla on avustajat jotka auttavat sellaisissa toimissa, joihin ihmiset eivät itse kykene. eikö sosiaalisesti vammaisillekin voisi myöntää valtion kustantamat avustajat, jotka auttaisivat treffeillä.

    "sano sille, että antaa pillua ja heti"

    "pena tässä haluaa kertoa että sinulla on varsin kauniit silmät"

    jne.

    VastaaPoista
  20. Pena: Luuletko, että toimisi? :)

    VastaaPoista
  21. Sinänsähän punaisella ristillä on ystävä-palvelua esimerkiksi maahanmuuttajille. Tällaisen voisi ulottaa yksinäisiin miehiinkin, jos ja kun heidän tunnustettaisiin tässä mielessä "ongelmaryhmäksi".

    VastaaPoista
  22. Vai ei naisia seksi kiinnosta? Voisi alkaa kiinnostaa, jos miehet oppisivat että sellainenkin juttu on olemassa kuin klitoris. Kannattaa poikien tsekata vaikka lääkärikirjasta.

    VastaaPoista
  23. Nyt tulee elävästi mieleen eräs elokuva!

    Stan: Chef, how do you make a woman like you more than any other guy?
    Chef: Oh, that's easy. You just gotta find the clitoris.
    Stan: Huh?
    Chef: Whoops.


    Stan: Hey, guys. Do you know where I can find the clitoris?
    Kyle: The what?
    Cartman: What, is that like finding Jesus or something?


    Ja sekin, kuinka joskus kovasti E2:sta selaillessa törmäsi aina niihin samoihin artikkeleihin. Vaan mitäpä niiden lukemisestakaan sitten hyötyi? Paitsi pahan mielen, kun ei tositilannetta ikinä tullutkaan.

    VastaaPoista
  24. Vai ei naisia seksi kiinnosta? Voisi alkaa kiinnostaa, jos miehet oppisivat että sellainenkin juttu on olemassa kuin klitoris. Kannattaa poikien tsekata vaikka lääkärikirjasta.

    Lääkärikirjat on luettu, käytännön harjoittelu kiinnostaisi. Vapaaehtoisia?

    VastaaPoista
  25. Arawn: "Tyhjästä on paha nyhjästä. Minulla ei ole sellaisia luontaisia avuja, joilla saisin helposti ystäviä."

    Äläs nyt vähätttele itseäsi Arawn!. Ei tarvitse kuin katsoa galleria kuviasi, niin käy selväksi, että kyllä sinulla tarvittavia avuja ystävien saantiin on :) Luontainen veto- ja viehätysvoima! :) Gallerian oletuskuva on kyllä hieman pelottava ;) Ja onhan sinulla näissä kirjoituksissa joskus, kun olet oikein "voimautunut" esiintynyt häivähdys empatiaa...sekin auttaa ystävien saannissa kummasti.

    Arawn: "Yksinäisyys on erinomaisen kurjaa."

    Sanos muuta...

    Arawn: "Esimerkiksi asunnottomista on kai melko suuri joukko tällaisia miehiä. Näitä olisi kai autettava eri tavoin."

    Olet oikeilla jäljillä Arawn, mutta pitäisi jättää noista lauseistasi tuo kai pois!

    Arawn: "Jos ajattelee näin, on tietysti selvää, että vika on yksinäisissä miehissä - tekisivät jotain tilanteelleen itse tai lakkaisivat vinkumasta."

    Lienet oikeassa. Tämä on varaaankin vallitseva ajattelumalli yhteiskunnassamme.

    Arawn: "Yksinäisten miesten pitäisikin tehdä jotain itse, sillä eivät muut voi heidän puolestaan tutustua naisiin, harrastaa seksiä jne."

    Meinaatko että tätä yrittämistä miesten taholta ei olisi tehty?
    Varmasti on tehty, mutta ei sitä jaksa loputtomiin hakata päättään kylmään ja kiviseen naisrintamaan, joka ei osoita minkäänlaista vastakaikua vilpittömille miehisille pyrkimyksille.

    Arawn: "Mutta nähdäkseni avustaminen olisi kaikin tavoin perusteltua ja syrjäytymiseen pitäisi puuttua mielellään jo varsin varhaisessa vaiheessa."

    Totta turiset!

    Arawn: "Mutta miten? Se on se suurin kysymys tässä asiassa..."

    Tämä on todella haastava kysymys, jonka käsittelyyn ja ratkaisemiseen on valjastettava kansakuntamme parahaimmat ja pätevimmät voimat...

    VastaaPoista
  26. Jape: "Äläs nyt vähätttele itseäsi Arawn!. Ei tarvitse kuin katsoa galleria kuviasi, niin käy selväksi, että kyllä sinulla tarvittavia avuja ystävien saantiin on :) Luontainen veto- ja viehätysvoima! :) "

    Ei ole kyse vähättelystä vaan faktasta. Minun on aina ollut vaikea ystävystyä ja varsinkin naisten kanssa. Ulkonäöllä voi saada miehen, mutta ystäviä sillä ei saa.

    "Meinaatko että tätä yrittämistä miesten taholta ei olisi tehty?
    Varmasti on tehty, mutta ei sitä jaksa loputtomiin hakata päättään kylmään ja kiviseen naisrintamaan, joka ei osoita minkäänlaista vastakaikua vilpittömille miehisille pyrkimyksille."

    En meinaa, varmasti osa on yrittänyt, jotkut hampaat irvessäkin. Tuo liittyi vain siihen auttamisjuttuun. Tavallaan niin, että auttaa voi vain sellaista, joka auttaa itseään. Eli siinä pitäisi olla molemmat, oma apu ja muiden apu. Nythän on ollut vain oma apu ja se ei aina ole riittänyt.

    VastaaPoista
  27. Vai ei naisia seksi kiinnosta? Voisi alkaa kiinnostaa, jos miehet oppisivat että sellainenkin juttu on olemassa kuin klitoris. Kannattaa poikien tsekata vaikka lääkärikirjasta.

    Jos nyt oikeasti on jäänyt epäselväksi, pointti ei ole randommiehen puutteelliset tiedot naisen anatomiasta vaan se, ettei naista kiinnosta antaa häpykieltään randommiehen stimuloitavaksi.

    Kaiken kertoo, että esim. blue mondayn tyylinen heitto ("Vapaaehtoisia?) ei missään maailmankolkassa herätä kuin aivan satunnaista vastakaikua, kun taas munan perään huhuileva randomnainen saa valita mieluisan melan mittojen, värin ja tekstuurin mukaan.

    VastaaPoista
  28. Anonyymi:
    "Vai ei naisia seksi kiinnosta? Voisi alkaa kiinnostaa, jos miehet oppisivat että sellainenkin juttu on olemassa kuin klitoris. Kannattaa poikien tsekata vaikka lääkärikirjasta."

    Siis esität että puute johtuu laiskuudesta? Miehet kärsivät ennemmin seksuaalisesta turhautumisesta ja yksinäisyydestä vaikka itsemurhaan asti kuin opettelevat anatomiaa? Ottaen huomioon kuinka paljon naisten ehdoilla nuo hommat muutenkin tapahtuvat,voisi kuvitella että naiset uskaltaisivat sanoa jos haluavat jotain.

    Olen myös kuullut lesbofeministiargumentin että yhdyntä ei riitä naiselle koska ei kuulemma stimuloi klitorista riittävästi. Mutta on kuitenkin muistettava kaikkia niitä maailman ei-toivottuja raskauksia sekä myös sukupuolitauteja jotka johtuivat siitä että nainen tai tyttö todella halusi yhdyntää,nopeammin kuin oli ehkäisyä tarjolla tai ehkä jopa kieltäytyi siitä ja kyse ei ollut raiskauksesta.

    VastaaPoista
  29. Arawn: "Ulkonäöllä voi saada miehen, mutta ystäviä sillä ei saa."

    Eikö mies voi olla ystävä?

    VastaaPoista
  30. Voi toki ja minulla onkin miespuolisia ystäviä. Mutta ei miestäkään ystäväksi pelkällä ulkonäöllä saa. Miehellä tuossa yhteydessä tarkoitin ihan seurustelukumppani.

    VastaaPoista
  31. Eternal testicle kirjoitti:
    "Olen myös kuullut lesbofeministiargumentin että yhdyntä ei riitä naiselle koska ei kuulemma stimuloi klitorista riittävästi."

    Heh, minulle on samanlaista juttua saarnannut eräs lesbo, jonka tunnen. Hän myös väitti, että jos kiertäisin baarissa ehdotellen naisille tahdikkaasti, että haluaisin nuolla näiden alapäitä, niin ihan varmasti heruisi, jopa sellaista seksiä, eli tosiasiallista penetratiivista meininkiä, kuin mitä minäkin kaipaan. Eikä vain tylsää lesboseksiä, kuten virnuilen tuttavalleni aina takaisin. Vaan enpä tiedä! Ainakaan kyseinen tyttö itse ei ole innostunut, kun hänelle olen sitten tuota ehdottanut, haha. Laulun sanoin peräti: "voit vaikka istua kasvojen päälle hajareisin".


    Arawn väitti:
    "ei miestäkään ystäväksi pelkällä ulkonäöllä saa."

    Miten on miehet, onko tämä totta? Minun kohdallani kyllä, sillä en jaksa hengata kenenkään kanssa, johon ei ole saumoja, mutta olen ollut siinä käsityksessä, että kyllä muille miehille kelpaa naisseura ihan sellaisenaankin. Hmm. Varsinkin jos ovat kauniita.

    VastaaPoista
  32. TN: Minä taas en halua ystävikseni miehiä, joilla on jonkinlainen pyrkimys kumppanikseni. Tarkennan nyt vielä hiukan, kenties et tarkoittanut ihan sitä, mitä ensin ymmärsit (tai sit tarkoitit :).

    Tiedän, että miehet ovat keskimäärin taipuvaisempia olemaan suostuvaisia harrastamaan seksiä ystävänaistensa kanssa. Tämä ei minua häiritse - siis se, että ystävämies teoriassa olisi kiinnostunut seksistä kanssani, jos tilanne tulisi/ehdottaisin sitä.

    Sen sijaan en tahdo sellaista, että mies kaveeraa kanssani päästäkseen sänkyyni.

    Ja jos puhutaan miehestä, jolle kelpaa naisseura sellaisenaan, miksi hän olisi ystävä vain kauniin ulkokuoren kanssa? Voisi kuvitella, että siinä tilanteessa ystävän luonne on se merkitsevin asia, vaikka ei ulkonäkö nyt merkityksetönkään seikka ole.

    Tästä voi väitellä maailman tappiin asti, mutta jos ystävystyminen olisi minulle helppoa, minulla olisi n ystävää ja helkkarinmoinen kaveripiiri. No, ei ole.

    VastaaPoista
  33. Arawn ihmetteli:
    "jos puhutaan miehestä, jolle kelpaa naisseura sellaisenaan, miksi hän olisi ystävä vain kauniin ulkokuoren kanssa?"

    Kaikilla ei ole tarjota edes kaunista ulkokuorta, joten onhan se selvä etu.

    VastaaPoista
  34. No, jos se on etu, ympäristö ei ole siitä välittänyt.

    Muttamutta, sinuahan kiinnosti valtadynamiikka suhteissa eikö? Kyselit tuolla aiemmin, miten mies voi alistaa suhteessa naisen ja luen just parhaillaan aika mielenkiintoista kirjaa aiheesta: "Sata tapaa tappaa sielu, narsismin uhrit kertovat". Tietenkään kirja ei kuvaa alistajina vain miehiä, koska myös nainen voi ihan hyvin olla narsisti, mutta se kuvaa vallankäyttöä ja alistamista aika äärimmäisessä muodossa.

    Että jos kiinnostaa.

    VastaaPoista
  35. Arawn kirjoitti:
    "No, jos se on etu, ympäristö ei ole siitä välittänyt."

    Hassua. Mä kun olen törmännyt päinvastaiseen tilanteeseen aika useinkin: liian hörhö ulkonäkö on estänyt tuttavuuden syntymisen.

    "Muttamutta, sinuahan kiinnosti valtadynamiikka suhteissa eikö?"

    Kiitos vinkistä. Kirjan saa näemmä kirjastosta. Laitoin jonoon.

    VastaaPoista
  36. Ystävyys miehen ja naisen välillä voi toimia ainostaan, jos välillä ei ole mitään seksuaalisuutta; tarkoitan, jos mies ei halua naida naisen kanssa, niinkuin ladder-theory-sivulla sattuvasti huomioidaan.

    Ulkonäöllä on aika vähän väliä todellisessa ystävyydessä, mutta naisilla on silti etulyöntiasema ystävien etsimisessä, sillä osa niistä miehistä, jotka aluksi himoavat naista ja päätyvät naisen 'kaverimiehiksi' tätä kautta, voivat lakata himoitsemasta naista seksuaalisesti, jolloin hyvällä tuurilla välille voi syntyä ystävyyttä.

    Miehille tilanne taas on vaikea; ventovieraita miehiä kun ei heteromies kovin helposti selvinpäin lähesty ilman, että herättää heti epäilyksiä lähestyttävässä - ja naisten lähestyminen taas.. siitä ei liene tarpeen edes enempää tässä mainitakaan, kaikki ymmärtänevät, miten lause jatkuisi joka tapauksessa.

    Tämäkin sanottuna, todellinen ystävyys voi joka tapauksessa olla vaikeata löytää, sillä 'hyviksi ystäviksi kykeneviä' ihmisiä on aika niukasti tässä maailmassa.

    - Vortac

    VastaaPoista
  37. Vortac: Jos kerrot mulle, miten mä lähestyn naisia niin, että saan niistä edes sen tason kavereita, että niitä kehtaa pyytää kahville, saat sateenkaaren kullan ja merien kätköistä kopallisen timantteja.

    Minulla ei nimittäin ole aavistustakaan eikä minkäänlaista kykyä tehdä sitä.

    VastaaPoista
  38. Arawn,

    Yliopistolla tutustuu aika helposti porukkaan (no, ainakin ensimmäisinä vuosina, varsinkin jos on pieni sisäänottomäärä pääaineessa). Luennon jälkeen juttelee yliopiston kahvilassa vaikka äskeisen luennoitsijan tyylistä. Kun on höpissyt muutaman kerran viikottaisen luennon jälkeen, niin tietääkin toisesta jonkun verran, että voi ehdottaa jotain tekemistä (vaikka sulkapallon pelaamista). Tätä voi sitten jatkaa taas pari kertaa, ja ehdottaa sitten jotain muuta.

    Tässä tietty saattaa olla sellanen harha, että meidän laitoksella kaikki on niin pökkelöitä, etteivät vaadi toisiltakaan mitään kovin erikoista etikettiä. :)

    Toisaalta; ystäväni (nainen) sanoi, että miesten on paljon helpompi tavata keskenään, koska voivat soittaa vaan "lähetään kaljalle", kun taas naisten pitää suunnitella sinne kahvilaan menoa viikkokaupalla.

    VastaaPoista
  39. Mitämitä?! Että pitäisi puhua tuntemattomille ihmisille?! NÖYYYY!

    VastaaPoista
  40. "naisten pitää suunnitella sinne kahvilaan menoa viikkokaupalla."

    Ja tämäkin on Pahan Patriarkaatin syytä epäilemättä!

    - Vortac

    VastaaPoista
  41. ""naisten pitää suunnitella sinne kahvilaan menoa viikkokaupalla."

    Ja tämäkin on Pahan Patriarkaatin syytä epäilemättä!"

    Ei kun se johtuu tietenkin nuorten naisten fasistisesta pahuudesta!

    VastaaPoista
  42. Kaikkien kanssa niitä menoja täytyy suunnitella, kun kaikki ovat nykyään niin kiireisiä...

    VastaaPoista
  43. Joo, mullakin on kiire laiskotella tällä hetkellä vaikka pitäs tehdä opiskeluhommia.

    VastaaPoista
  44. Mä olen kanssa aina vaan vapaa, sairaslomalla kun on loputtomasti aikaa, haha... vaan eipä edes yksinäisiä tai rumia tyttöjä kiinnosta!

    VastaaPoista
  45. TN: Mä voisin lähteä kahville, mutta jos tapailet vaan naisia, joihin sinulla voisi olla saumaa, niin sitten ei taida onnistua. ;)

    VastaaPoista
  46. "...jos tapailet vaan naisia, joihin sinulla voisi olla saumaa, niin sitten ei taida onnistua."

    Niin, varatut on kyllä tosi turn-off, höhöö. Plus veikkaan, että jos käytäisiin jostain, vaikeroisin vain Parempien Aikojen perään. Mutta jos blogissasi on sähköpostiosoite (en ole käynyt tsekkaamassa) niin voisin tässä joskus jotain sinne kyllä kirjoittaa...

    VastaaPoista
  47. Onhan siellä. Onkin jo pitkään pitänyt lisätä.

    VastaaPoista

Valitse itsellesi joku nimimerkki, jotta keskustelujen seuraamisesta tulisi helpompaa. Älä laita ruksia kohtaan "Anonyymi".