maanantaina, maaliskuuta 17, 2008

Annamari Vänskä HS

Miesasiamiesten kritiikillä on väärä kohde:
"Miesasiaa ajavien tulisikin syytösten sijaan kiittää feministejä, koska he ovat auttaneet miehiä tunnistamaan oman sukupuolittuneisuutensa."

- - joukko äijinäkin tunnettuja julkkiskirjailijoita ja muita miehiä on lähtenyt ajamaan eri tavoin syrjäytyneiden miespolojen asiaa.

Feministinä kummastelen kuitenkin sitä, että miesasiamiehet hyökkäävät niin voimakkaasti juuri feministien kimppuun. Feministit ovat muka vieneet tasa-arvon liian pitkälle ja keikauttaneet tasa-arvon epätasa-arvoksi eli naisten ylivallaksi miehiin nähden.

Mielestäni miesasiamiehet haukkuvat täysin väärää puuta.

Syytöksiin voi suhtautua kahdella tavalla: joko ohittaa ne osoituksena tietämättömyydestä tai pyrkimällä selvittämään ajatusvirheen logiikkaa.

Yritän jälkimmäistä.

Tiivistetysti: se, että miehet ylipäätään hahmottavat maskuliinisuuden sukupuolena, on feministien ja sukupuoliteoreetikoiden vuosikymmenten kuluessa tekemän työn tulosta.

Heidän työnsä hedelmää on, että nyky-Suomessa myös miehet mieltävät itsensä sukupuolittuneiksi olioiksi ja voivat avoimesti tunnustaa, että sukupuoli on heille ongelma.

Miesasiaa ajavien tulisikin syytösten sijaan kiittää feministejä, koska he ovat auttaneet miehiä tunnistamaan oman sukupuolittuneisuutensa.

Sukupuoli on sosiokulttuurinen rakenne.

Mutta niin kauan kuin miesasiamiehet eivät tunnusta sitä tosiasiaa, etteivät heidän vihollisiaan ole feministit eivätkä naiset, vaan miesten itsensä ylläpitämä eriarvoistava sukupuolijärjestelmä, on miesasiamiesten turha odottaa sympatiaa feministeiltä tai pro-feministimiehiltä.

19 kommenttia:

  1. "Mutta niin kauan kuin miesasiamiehet eivät tunnusta sitä tosiasiaa, etteivät heidän vihollisiaan ole feministit eivätkä naiset, vaan miesten itsensä ylläpitämä eriarvoistava sukupuolijärjestelmä, on miesasiamiesten turha odottaa sympatiaa feministeiltä tai pro-feministimiehiltä."

    Feministien edessä pitäisi siis alistua. Selvä uhkaus.

    VastaaPoista
  2. Sinällään ei ihan hirveästi yllätä, ettei Vänskä onnistumaan näkemään nyky-yhteiskunnassa mitään naisten ylläpitämiä eriarvoistavia sukupuolijärjestelmiä, kuten esim. sosiaalihuolto. Se vähäsen yllättää, että Vänskä ei tuo esille queer-tutkijan taustaansa. Yleensähän tämä tuodaan suorastaan pakonomaisesti esille.

    Ehkäpä Vänskä ajatteli kuin kunnon propagandisti, että ei kannata paljastaa tyhmälle kansalle taustoistaan asioita, jotka voisivat hänet outoon valoon asettaa. :)

    VastaaPoista
  3. Vänskä: ...on miesasiamiesten turha odottaa sympatiaa feministeiltä tai pro-feministimiehiltä.

    No nythän mun maailmankuvani romahtaa, ku mää olin kaiken toivoni pistänyt noihin kahteen porukkaan.

    Hehehee!

    VastaaPoista
  4. Niin, on yllättävää (tai ei oikeastaan tässä yhteydessä ollenkaan yllättävää), että Vänskä salaa pornoakateemikkoutensa tyystin ja esiintyy komeasti tutkijatohtorina.

    Väitöskirja tiivistelmä Annamari Vänskä: Vikuroivia vilkaisuja.

    Vänskän kotisivut

    VastaaPoista
  5. Annanmari Vänskän lausuntoon voi suhtautua kahdella tavalla: joko ohittaa sen osoituksena toivottavasti tilapäisestä rankasta hallusinaatiosta tai yrityksestä määrittää äärimmäinen sanakirjaesimerkki asiasta nimeltä Chutzpah.

    En osaa sanoa kumpaa kannattaisi yrittää.

    VastaaPoista
  6. Jälleen tämä alentava ilmaisu löytyy tästäkin kirjoituksesta:

    "miespolojen"

    Eli miehet jotka ajavat oikeuksia ovat poloisia rukkasia. Naiset jotka ajavat naisten oikeuksia ovat voimakkaita rohkeita naisia. Oksettaa tämä seksismi mitä osoitetaan käyttämällä tällaisia halventavia nimityksiä kuin miespolot. Yhtä hyvin feministejä voisi sitten kutsua lausunnoissa naisrassukoiksi?

    KV

    VastaaPoista
  7. "joukko äijinäkin tunnettuja julkkiskirjailijoita ja muita miehiä on lähtenyt ajamaan eri tavoin syrjäytyneiden miespolojen asiaa."

    Pitäisköhän kieltää?

    Vänsä lienee ajattelevan että tasa-arvoisessa yhteiskunnassa nuo "poloisten" ongelmakohdat voisi varsin mainiosti sivuuttaa feministiteoriaan sopimattomana ilmiönä. Ei tässä näin pitänyt käydä!

    Nevostoliitossakin meni monta "hyvää" tiedekirjaa vessapaperin raaka-aineeksi, kun asioita alettin vähän tarkemmin miettimään.

    Tuossa kirjoituksessa ei ole päätä eikä häntää. Lukisi edes omat juttunsa kunnolla tuo Tohtori Vänskä.

    VastaaPoista
  8. Vielä vähän Vänskästä ja muista tohtoritason pornoilijoista...

    INHOTTAVA HALUTTAVA PORNO

    "Puhutaanpa pornosta! Voisitko kuvitella heittäväsi tällaisen keskustelunaiheen ilmoille istuessasi kahvikupposen ääressä ystäviesi, työtovereittesi tai vaikkapa vanhempiesi kanssa? Porno on nykyään kaikkialla, sillä viimeistään internetin myötä se ei ole enää ollut mustissa takeissa hämyisiin kauppoihin hiippailevien miesten salaisuus. Pornon kuvastoihin voi törmätä jopa kadulla: bikinimainoksen naisen huulet kiiltävät ja silmät ovat kutsuvasti puoliavoimet. Miksi pornosta on sitten niin vaikea puhua? Miksi se on tabu?

    Pornoakatemia! –teos tarttuu kysymykseen pornosta reippaasti ja kainostelematta.
    .
    .
    .
    Pornoakatemia! kuljettaa lukijan monia eri teitä pornon ihmeelliseen maailmaan.
    .
    .
    .
    Ilta-Sanomat uutisoi vuoden 2004 lopussa näyttävästi Suomen Akatemian rahoittamasta tutkimushankkeesta – Pornoakatemiasta. Skandaalihakuisen lehtijutun taka-ajatuksena oli osoittaa, kuinka veronmaksajien rahoja käytetään pornotutkimukseen. Ilta-Sanomien artikkeli lietsoi moraalista paniikkia, ja tutkimusrahoituksesta tehtiin lopulta välikysymys eduskunnassa. Pornoakatemia tutkimushankkeena sai julkisuutta.
    .
    .
    .
    Esimerkiksi Kalhan ja Annamari Vänskän artikkeleissa teksti soljuu hauskasti eteenpäin ja lukuisat esimerkit ja kirjoittajan omat pohdinnat tekevät lukemisesta nautinnollisen kokemuksen.

    Kokemuksia pornosta sitä tutkittaessa

    Pornoakatemia! on poikkeuksellinen akateemisen kirjoittamisen perinteessä, koska kirjoittajat määrittelevät asemansa suhteessa tutkimusmateriaaliinsa hyvin konkreettisesti: he kertovat kokemuksistaan, joita analysoitavan materiaalin kerääminen synnytti.
    Pia Livia Hekanaho muistelee käyntiään lontoolaisessa pornokaupassa, jossa tutkimusaineisto – masokistimiehiä ja dominoita kuvaava materiaali – oli kätketty syvälle kaupan uumeniin. Annamari Vänskä kuvailee sähköistä tunnelmaa, joka vallitsi elokuvateatterissa vuoden 2005 Rakkautta & Anarkiaa –festivaaleilla, kun siellä esitettiin 70-luvun kohupornoelokuvaa Syvä kurkku.
    .
    .
    .
    Annamari Vänskä esittää myös kiinnostavan tulkinnan nähdessään Syvä kurkku –elokuvan feministisenä: se tuo keskiöön naisen nautinnon ja klitoriksen, joiden merkitys valtavirtaheteropornossa sivuutetaan useimmiten täysin.
    Teoksen kirjoittajilla on selkeä queer -tutkimuksellinen ote.
    .
    .
    .
    Teos rikkoo myös akateemisen kirjoittamisen rajoja: missä muualla voisi nähdä tutkijan käyttävän sanoja ”kulli” ja ”pimsloora”!"

    Että sellaista pornoilua mm. Vänskältä ja onhan toki mukana toinen pääpornoilja eli Hekanaho.

    VastaaPoista
  9. Off-topicia pukkaa, mutta tätä juttua en ole vielä nähnyt täällä käsiteltävän, nimittäin seksuaalisesti alistuvien miesten osaa.

    Tuolta kättäpidempää, sorto jyllää tässäkin asiassa:
    http://lyhytlinkki.net/?o7zhrbg4

    Oisko Henkka erillisen postauksen paikka?

    VastaaPoista
  10. http://suvaitsematon.blogspot.com/

    loistava blogi, siinä on jämärrä asian mies! femakot kärsikööt!

    VastaaPoista
  11. Vänskä ei ymmärrä, että suurin osa miesasiamiehiksi mielletyistä vastustaa nimenomaan feministien kollektiivisia tasa-arvomääritelmiä ja uhriutumista. En minä sitä hae takaa, että haluaisin uhriutua koska sukupuoleni elää keskimäärin lyhyemmän elämän. Yksilöiden tasa-arvolla on väliä.

    sukupuoli ei ole sosiokulttuurinen rakenne. Sen itkeminen, että niin merkittävän tekijän kuin sukupuolen perusteella löytyy eroja palkkatasosta ja ammatinvalinnasta. Löytyy niitä kuopus-esikoinen vastakkain asettelullakin eikä se tarkoita että olisi erityisen itseisarvoisen tärkeää tasata kaikki tilastot syntymäjärjestystasa-arvoisiksi joillain keinotekoisilla keinoilla kuten kiintiöillä, erityistuilla ja valistusohjelmilla.

    se että nostetaan esiin miesten kollektiivisia keskiarvollisia ongelmia on tarkoitettu kritiikiksi feministien jatkuvalle uhriutumistilitykselle. Kaikki me kuulumme joukkoihin joilla asiat on jossain keskimäärin huonommin kuin muilla.

    sukupuolittaminen ja budjetin sukupuolivaikutusten arvioiminen on feministien ilkeää hapatusta. Sille kenenkään ei pitäisi antaa tukea vaikka se jotenkin ottaisi miesyhteisön oletettuja keskimääräisiä etuja ajaakseen.

    VastaaPoista
  12. http://suvaitsematon.blogspot.com/

    loistava blogi, siinä on jämärrä asian mies! femakot kärsikööt!


    Siinä on pikemminkin tyypillinen äärioikeistolainen, joka yrittää ratsastaa miesasialla käyttääkseen sitä oman valonaran agendansa levittämiseen. Taitaa tämän linkin levittäjä itse olla joku akka, joka yrittää saada miesten kapinan leimatuksi äärioikeistolaisuudeksi. Akat yrittävät juuri nyt yrittävät uskotella, että feminismin vastustaminen on automaattisesti jotain äärikonservatiivisuutta, maahanmuuttajavastaisuutta jne. Siksi vapaustaistelijamiesten on vältettävä äärikonservatiivien, äärioikeiston ym. kuoleman suudelmaa. Mikään ei ilahduttaisi akkoja niin paljon kuin antifeminismin jumalallisen totuuden puhtaan hopean tahriintuminen äärioikeistolaisuuden, rasismin ym. lokaan.

    VastaaPoista
  13. Naisten kutsuminen rassukoiksi ei toimi, koska rassukkanainenkin on seksuaalisessa markkina-arvohierarkiassa varsin korkealla.

    "Miespolo" toimii solvauksena, koska kukaan mies ei halua tulla ajatelluksi ja nähdyksi nimenomaan 'poloisena', koska poloinen ei ole YTM, jota naiset voisivat katsoa ylöspäin.. jos nainen ei voi katsoa miestä ylöspän, nainen ei myöskään miehestä kiihotu seksuaalisesti.

    Tiivistetymmin: "Miespolot" eivät saa piparia. Eli tässä on kyse vanhasta kunnon homottelusta jälleen.

    Vastaava termi naisista puhuttaessa voisi olla vaikkapa 'lutka' tai 'jakorasia'. Sellaistahan ei kuitenkaan yleisessä kielenkäytössä yhtä taajaan ja yleisesti hyväksytysti käytetä kuin sanaa 'miespolo'.

    Miehen seksuaalista arvoa, markkina-arvoa yms. voi siis aivan helposti ja yleisesti hyväksytysti halveksua, alentaa, halventaa ja vähentää, mutta miehet eivät voi tehdä samaa naisille kuulostamatta 'karkeilta'.

    Tämä on yksi niistä naiseuden ja feminismin punomista ansoista miehille, jotka johtavat siihen, että jos naisen kanssa koettaa käydä tasa-arvoista keskustelua verbaliikassa, se johtaa miehen häviöön, koska koko sanasto on yleensäkin muovattu naisen hyväksi, ja naiset ovat hyvin kokeneita ja oppineita sanojenkääntelijöitä ja kikkailijoita.

    Totuus hämärtyy melko kauaksi kun naiset, etenkin feministit päästetään vuolaasti puhumaan miehistä tai miesten oikeuksista..

    Oletteko muuten huomanneet, miten vaikeata naisten on vastata "kyllä" tai "ei", ihan simppeliin kysymykseen? Kattelin sitä "Moment of Truth"-tv-sarjaa tossa pari jaksoa (joku täällä heitti aikoinaan linkin jaksoon, jossa MAT kuvastuu hyvin visuaalisesti, ja siitä kiinnostuin kattomaan sarjaa enemmänkin)..

    Ja eräässä jaksossa oli naikkonen, jolta kysyttiin ihan suora ja selvä KYLLÄ/EI-kysymys. Nainen jaaritteli, kierteli, hihitteli, tuskaili ja kiemurteli, katseli perheensä suuntaan hakien hyväksyntää jne. ja puhui ummet ja lammet kaikenlaista yhdentekevää ja merkityksetöntä soopaa, joka ei voi kiinnostaa yhtään ketään, ja sitten juontaja joutui aina kysymään erikseen "Eli vastauksesi on?"..

    Siinä missä miehen ollessa piinapenkissä hän yleensä vain mietti hetken ja sanoi "yes" tai "no" ..

    Naiset ovat tottuneita sanojenvääntelijöitä, ja verbaalisuus on naisten vahva alue myös sen vuoksi, että siinä on yleisesti hyväksyttyä iskeä miestä ja lujaa siten, että se näyttää ihan viattomalta keskustelulta ulkopuoliselle -- ilman, että miehellä on tilaisuutta iskeä yhtä kovaa verbaalisesti takaisin, koska se johtaisi 'karkeuteen'.

    Miestä voi siis helposti sanoa 'poloiseksi' tai 'rassukaksi' tai 'vässykäksi', koska yleinen käsitys on, että mies, joka noin pienestä hermostuu, ei ole mies eikä mikään, ja niin syytös on oikeutettu..

    Naista taas ei voi kutsua vastaavilla sanoilla, koska 'poloinen', 'rassukka' tai 'vässykkä' ei toimi naisia kohtaan haukuttaessa - sillä ei ole kenellekään mitään merkitystä, onko nainen vässykkä, koska vässykkänainenkin saa niin paljon seksiä kuin jaksaa kantaa, parisuhteen, häät, ja .. sanalla sanoen, vässykkyys ei vaikuta naisen markkina-arvoon.

    Ja mies ei voi sitten käyttää sanoja, jotka osuisivat samalla tavalla kohteeseensa, koska kuinka voit yleisesti hyväksytyllä tavalla kutsua naista markkina-arvoltaan huonoksi ilman, että muut keskustelijat helposti katsovat sinun sortuneen alhaiseen karkeuteen, jonka voi jättää huomiotta?

    Homottelu on siis sallittua, yleisesti hyväksyttyä arkipäivää, huorattelu tai lutkattelu tai edes hutsuttelu on jotain tosi törkeää ja asia, jota ei suvaita.

    Tämä on aika raivostuttava tilanne miehille, koska moiseen 'pojatteluun'/'homotteluun'/'miespolotteluun'
    jne. ei voi oikeastaan vastata verbaalisesti mitenkään muuten kuin jättämällä sen totaalisesti huomiotta, jolloin taas naiset pääsevät nauramaan, että kattokaa nyt, oltiin oikeassa, eihän se ees keksiny mitään sanottavaa tohon!

    Jne..

    Mutta tätäkään kaikkea naiset eivät näe.. eivät he näe, miltä miehistä tällainen tilanne tuntuu - he näkevät vain YTM:iä ja ATM:iä ja kohtelevat miehiä näiden kaavakuviensa mukaisesti, eivätkä välitä miesten tunteista sen enempää.

    Luulen, että moni nainen ei edes sisimmissään usko miehellä tunteita olevankaan.

    Toivon, että olen väärässä tässä luulossa, mutta yhä lisääntyvät todisteet tukevat tätä käsitystä enenevässä määrin..

    - Vortac

    VastaaPoista
  14. Sinällään muuten hupaisaa huomata, miten feministien ja naistutkijoiden reaktio ns. miesasiaan on täysin samanlainen, minkälainen he ovat väittäneet "patriarkaatin" reaktion aikoinaan heihin olleen. Väheksyntää ja marginaaliin pukkaamista. Pyörä on pyörähtänyt.

    Noh, ymmärtäähän tuon. On tuskaisaa huomata, ettei olekaan enää se rohkea, rajoja paukuttava kapinallinen vaan etabloitu osa yhteiskunnan valtavirtaa. Tämä osaltaan selittänee nuo raivokiukkureaktiot.

    VastaaPoista
  15. jaaha: "Sinällään muuten hupaisaa huomata, miten feministien ja naistutkijoiden reaktio ns. miesasiaan on täysin samanlainen, minkälainen he ovat väittäneet "patriarkaatin" reaktion aikoinaan heihin olleen."

    minusta on jo jonkin aikaa ollut hupaisaa huomata miten identtisiä keinoja feministien kanssa miesasiamiehet nykyään käyttävät. kumpikin taho apinoi toistaan kaikessa idiotismissa. voisi melkein sanoa että ansaitsevat toisensa.

    VastaaPoista
  16. Tikka, niissä keinoissa on muuten ihan oikeasti eroa. Ehkä pitää olla mies huomatakseen tämän. ;)

    VastaaPoista
  17. Vai on.. ihan samanlaista halveksivaa karsinointiretoriikkaa äijät käyttävät noissa "tutkimuksissaan" kuin mistä he ovat jatkuvasti syyttäneet feminismiä.

    Ja tuo kiihkoissaan kirkuvien urosapinoiden rinnanrummutus vaan paisuu paisumistaan näillä palstoilla muuttuen koko ajan enemmän ja enemmän "tytöt on ihan tyhmii" -tyyliseksi.

    Olisiko pienen itsekritiikin paikka? Ulkopuolisen tarkkailijan silmiin keskustelunne näyttävät kohtuullisen keskenkasvuisilta.

    VastaaPoista
  18. Vain aivoissaan elävä teoreettinen ajattelija voi väittää, että sukupuoli on sosiaalinen sopimus. Ja sehän feministien probleema onkin: ne naiset ovat järjestään yliopistotason tiedenaisia, joille "ajattelen, olen siis olemassa" taitaa olla elämän tunnuslause. Kuitenkin miehenä ja naisena oleminen on ennen kaikkea kehollinen kokemus, josta he ovat etääntyneet liian kauas ja unohtaneet sen.

    Feministit tuntuvat käyvän vimmaiseen taistoon sukupuolia vastaan, molempia sukupuolia siis, koko sukupuolen käsitettä. Miksi?
    Minusta on hienoa, että on miehiä ja naisia ja että he ovat erilaisia. On se hyödyllistä henkiinjäämisenkin kannalta, että sukupuolilla on erilaisia taitoja ja vahvuuksia, noin pitkässä juoksussa.

    Ikävää vain, että miesten ominaisuuksia on ihailtu liikaa ja naisten ominaisuuksia väheksytty. Js nyt feministit vievät arvon lopuiltakin naisellisilta ominaisuuksilta kuten mmm. hoivaavuudelta ja lempeydeltä ja vaistonvaraisuudelta, nämähän ovat kirosanoja feministeille koska paradoksaalisesti feministit ihailevat miehen älyllisyyttä ja tapaa toimia päänsä varassa ja haluavat jäljitellä miestä.

    Entä miksi sukupuolen pitäisi olla miehelle ongelma? Ja todellakaan feministit eivät ole opettaneet miehille, mitä on maskuliinisuus. 60-70-luvun maalaismiljöössä maskuliinisuuden arvo ja maskuliinisuuden kriteerit olivat kyllä kylän miesten tiedossa. ja tästähän feministitkin ovat itsekin puhuneet iät ajat: että "miehen malli" on liian ahdas eli tämän ajattelun mukaan miehetkin tietäisivät, mitä on olla mies ja millainen miehen tulee olla.

    Minulle 70-luvun nuorena tulee feministien tavasta puhua mieleen taistolaisjargoni: kaikissa feministiteksteissä on samat käsitteet ja ideat puuduttavuuteen asti. Ilmeisesti teoria on kivettynyt ja institutionalisoitunut kuten marxismi-leninismi aikoinaan liturgiseksi jaaritukseksi, jota kukaan ei enää kuuntele mutta joka vahvistaa turvallisiksi koettuja ajatuskulkuja ja yhteisöä, siis feministien. Uutta ja tuoretta näkökulmaa on siltä taholta näköjään turha odottaa.

    VastaaPoista

Valitse itsellesi joku nimimerkki, jotta keskustelujen seuraamisesta tulisi helpompaa. Älä laita ruksia kohtaan "Anonyymi".