Seksuaalisen väkivallan uhriksi joutuu Suomessa tuhansia naisia vuosittain. Huomattava osa uhreista ei tee rikosilmoitusta tapahtuneesta, joten suuri osa väkivallasta jää piiloon.Nainen maksaa moottoripyörävakuutuksesta enemmän.
Suomesta puuttuu kansallinen naisiin kohdistuvan väkivallan vastainen toimintaohjelma, joka kokoaisi ja tehostaisi eri ministeriöiden alaisuudessa tehtävää työtä. Amnestyn mielestä tällaisen ohjelman luominen on välttämätöntä. Sen tulee sisältää konkreettisia toimia myös seksuaalisen väkivallan torjumiseksi.
perjantaina, maaliskuuta 07, 2008
Tuhannet vaarassa
Amnesty vaatii toimia seksuaalista väkivaltaa vastaan:
"Seksuaalisen väkivallan uhriksi joutuu Suomessa tuhansia naisia vuosittain."
VastaaPoistaMontako tarkalleen ottaen, ja mihin tämä väite perustuu?
"naisiin kohdistuvan väkivallan vastainen toimintaohjelma"
Entäs miehiin ja lapsiin kohdistuva väkivalta? Miksei niitä vastaan tehdä mitään?
Jeps, olin juuri samaa sanomassa, että entäs ihan minkä hyvänsä väkivallan uhriksi joutuvat miehet? Lukema pyörii taatusti vähän isommissa numeroissa kuin tuo naisten seksuaalisen väkivallan uhri.
VastaaPoistaMiehille väkivalta, pahoinpitelyt, koulu- ja työpaikkakiusaaminen ihan fyysisellä tasolla on arkipäivää. Nainen on yleensä niin suojattu näistä jutuista, että hänelle on kauhistus, jos on muutama raiskaus silloin tällöin. Mutta itse en käsitä, miksi raiskaus nostetaan pahoinpitelyn yläpuolelle kauhisteluasteikossa, kun sen pitäisi olla roimasti alapuolella, etenkin tapauksissa, joissa raiskaaja ei ole jättänyt naisen kehoon mitään mustelmia tai muuta pahoinpitelyä.
Luulenkin, että tässä on kyse kauhistuksesta, kun naisten seksuaalinen valta ei olekaan täydellistä, vaan jotkut miehet sitten väkisin murtavat naisten luoman tekopyhän säännöstön ja nusaavat naista väkisin.
Kun miettii, miten monta eri ukkoa nainen ehtii panemaan koko nuoruutensa aikana, niin jos nyt yksi niistä sattuu olemaan sellainen, jota nainen ei ole itse valinnut, niin miten hitossa se on NIIN kauhea asia? Siis sama tapahtuma - moloa vaginaan - kuin mitä nainen vapaaehtoisestikin tekee, mutta mies vain on kerrankin joku, jota nainen ei ole erikseen valinnut.
Jos raiskauksessa ei tapahdu pahoinpitelyä tai muuta pahaa runtelemista, vaan lähinnä pelkkä pakottaminen itse yhdyntään, en oikeastaan näe muita harmeja kuin sukupuolitauti ja raskaus (jonka voi abortoida).. ja jos sukupuolitautia ei tule, niin ainoa kauhisteltava asiahan tuossa on se, että sen naisen valitseman miljonäärin tai prätkäjengiläisen sijasta naista nussahtaa joku tuntemattoman statuksen tyyppi, ja nainen joutuu yhden seksikokemuksen elämässään myymään liian halvalla!
Iiks!
Tuota kun vertaa siihen, että joku mies lyö mieheltä leukaluun päreiksi tai kylkiluu potkitaan poikki, aiheutetaan aivotärähdys ja sisäelinvaurioita niin voi taas sanoa että naiset kyllä osaa parkua kaikesta.
Jos ne naiset kävelisivät hankalissa haalareissa, jota on hemmetin hidasta ja vaikeata saada riisuttua päältä pois, naisia olisi vähän helevetin vaikea raiskata. Mutta jos naiset kävelevät minihameissa, korkokengissä, tissivako paljaana ja stockingeissa niin voisi sitä vastuuta vähän tunkea sinne naisenkin suuntaan, jos se raiskataan.
Lisäksi tossa puhutaan 'seksuaalisesta väkivallasta', jonka määritelmät ovat nykyisin niin laveita, että jos aviomies ei osoita hellyyttä tarpeeksi, se katsotaan seksuaaliseksi väkivallaksi..
Entäs naisten seksuaalisen vallan uhrit, eli miehet? Miksei pihtaamisesta vaadita naisille rangaistusta? Tai siitä että naiset syyttävät viattomia miehiä seksuaalisesta häirinnästä, tunkevat tekaistuja raiskaussyytöksiä miesten niskaan, jotta syyttömät miehet joutuvat moneksi vuodeksi linnaan .. ?
Jos miehen pihtaaminen on seksuaalista väkivaltaa, miksei naisen pihtaaminen sitä ole? (siis jos mies pihtaa hellyyttä)
Helevetti että tota seksuaalisuutta tungetaan joka rakoon naisten hyväksi, mutta kun nainen käyttää seksuaalisuuttaan väärin, siitä ei puhuta.
Paitsi Henryn kirjassa.. :)
- Vortac
p.s. oli mulla muitakin pointteja, mutta taas kävi niin että unohdin, höh. No, ehkä ensi kerralla..
Tähän voisi lisätä sen, että kun miehiä hakkaavat molemmat sukupuolet, ja naisia ei kumpikaan, niin jos nyt joskus tapahtuu jotain 'seksuaalista väkivaltaa' niin pitäisi se kestää kuin nainen. (Ainiin, niinhän he tekevätkin - nostavat hysteerisiä itku- ja raivokohtauksia, parkuvat menetettyjen oikeuksiensa perään ja heittelevät esineitä, pihtaavat ja mököttävät)
VastaaPoistaMielestäni tärkeä asia esillenostoon olisi se, että "Naista ei saa lyödä."
Mielestäni tässä on aina ollut jotain falskia. MIKSI juuri naista ei saa lyödä?
Perustelut ovat aina tyyliä 'kun nainen on heikompi osapuoli' tms. Mutta hetkonen, eihän se mitään universaalia ole!
Ensinnäkin miehestä tehdään heikompi osapuoli, jos hän ei saa lyödä naista, mutta nainen saa lyödä miestä! (mies ei voi puolustautua, jos nainen alkaa mätkimään, ja lisäksi, epäloogisesti miehelle nauretaan, jos hän ei osaa pitää puoliaan pientä naista vastaan, vaikka eihän hän SAA pitää puoliaan, koska häneltä on otettu kaikki puolustautumiskeinot pois! Jos mies vaikka vain tarttuu naista käsistä estääkseen silmiensä raapimisen irti, mies syyllistyy lain silmissä naisen hakkaamiseen jne.)
Toisekseen, jos bulgarialaisen kuulantyöntäjän näköinen läski ja pitkä bodari-matami piekseen pientä teini-ikäistä heiveröistä lyhyttä kynäniskanörttiä, tämä on ok? Koska mies ei saa lyödä naista, mutta kukaan ei ole naista tohtinut kieltää mistään.
(koska naisella on OIKEUS!)
On olemassa paljon miehiä, jotka ovat naista heikompia, joten tässä koko jutussa ei ole mitään järkeä. Ja toisaalta, tekeekö fyysinen vahvuus miehen jotenkin immuuniksi vähemmän vahvan naisen (joka voi silti olla vahva ja tehokas lyöjä, vaikka taekwondoka-nainen tms.) iskuja ja potkuja vastaan? Että miestä ei satu, jos sen kylkiluut potkaisee kasaan nainen?
Jos jokin tällainen omituisen epätasapainoinen sääntö on ihan pakko olla, niin mielestäni parempi olisi "HEIKOMPAA osapuolta ei saa lyödä", koska siten se asettaisi koko asian aika monitulkintaiseksi; vahvempi nainen EI saisi pieksää pientä irkkaajamiestä, ja lisäksi..
Se heikompi ei voisi myöskään lyödä vahvempaa, koska vahvempihan on tuon lyöntirajoituksen armoilla, eikä voi puolustaa itseään, joten hän on rakenteellisesti heikompi (vaikka olisikin fyysisesti vahvempi)!
Mutta parempi olisi tietenkin "kukaan ei saa lyödä ketään" - ja tätähän naiset heittävät ilmaan kuin tietämättömänä siitä 'kirjoittamattomasta säännöstä', että naiset saavat joka tapauksessa sanktiotta mätkiä ketä huvittaa, ainakin miehiä.
Tuleekin tässä mieleen, entäs lesbot? Kenet poliisi pidättää kun lesbojen välillä on nyrkkitappelu? Ja tottelevatko naiset itse tätä "naista ei saa lyödä"-sääntöä?
Luulenpa, että miehet tottelevat sitä vähän liiankin tehokkaasti. Se on niin iskostettu miesten kalloihin.
Sen vaan sanon, että jos en olisi pasifisti, mä pätkisin aivan yhtä mielelläni miehiä ja naisia turpaan :)
(tietenkin jälkimmäisestä tulisi varmasti ongelmia, jos joku toinen mies sen näkisi jne..)
Tästä vähän sivuttiin Henryn kirjassa, mutta sitä ei käyty kokonaisvaltaisesti läpi. Samoin eräs toinen kohta kirjassa oli aika ohut sisällöltään, toivoin sen olevan runsaasti laajempi ja perusteellisempi sen aiheen tutkimisessa. (en nyt muista mikä aihe se oli, mutta se oli kirjan loppupuolella, ja voin ottaa toki selvää)
Joka tapauksessa, tämä olisi mielestäni tärkeä asia tasa-arvoistaa, koska ei ole mitään järkeä, että miehet joutuvat juoksemaan naisia karkuun, jos nainen sattuu väkivaltaiselle tuulelle. Antakaa miehille takaisin oikeus ja työkalut PUOLUSTAA ITSEÄÄN naisten mielivaltaiselta (väki)vallankäytöltä!
Naiset ovat VÄKIVALTAISTA PORUKKAA, ja miesten täytyy voida puolustautua tällaista hirmuvaltaa vastaan!
Tästä tietenkin minut kirvoittaa puhumaan se kokemukseni sen omituisen räpätädin kanssa, joka törkkäisi minua kylkeen heti kun häneltä loppuivat argumentit, ja tönäistyäni häntä (suhteellisen hiljaa) takaisin, minulle tuli mieleeni että ehkä mulle voi tulla tosta ongelmia, mutta olin varma, että hänelle ei tule.
Tämä epäkohta pitäisi korjata, jotta miehet saavat olla rauhassa naisten törkkäisyiltä ja muulta väkivallalta.
Ja puolustaa itseään, jos nainen rupeaa tyypilliseen tapaansa väkivaltaa käyttämään. (ja puolustamisella en tarkoita, että mies saisi vapaasti pätkiä naista turpaan, jos nainen vahingossa horjahtaa mieheen päin :) Vaan sitä, että jos nainen yrittää raapia mieheltä kasvot verille, mies voisi ottaa käsistä kiinni ja koettaa puhua järkeä ja ottaa tilanne haltuun siten, että mies on turvassa naisen hyökkäilyiltä, ja ainakin edes voi varmistaa pakoonpääsynsä.
Saa nähdä, tuleekohan tähänkin viestiin näitä "no on siinä mammanpoika jos ei naisille pärjää"-juttuja, joiden tarkoitus on pönkittää status quota.
- Vortac
Vortac:
VastaaPoista"Mutta itse en käsitä, miksi raiskaus nostetaan pahoinpitelyn yläpuolelle kauhisteluasteikossa, kun sen pitäisi olla roimasti alapuolella, etenkin tapauksissa, joissa raiskaaja ei ole jättänyt naisen kehoon mitään mustelmia tai muuta pahoinpitelyä."
Se et kyllä ole ihan täysissä järjissäsi.
bb: Miksi en? Se on aina niin tehokasta vaan solvata ilman perustelua.
VastaaPoistaRaiskaus on varmasti usein ikäväntuntunen juttu, mutta naiset usein FANTASIOIVAT raiskauksesta, niin tässä on nyt jotain jota ei olla ihan tarkasti tutkittu, ja josta naiset eivät puhu mielellään..
Mutta rohkenen silti väittää, että pahoinpitely ilman syytä on kaikinpuolin pahempi juttu kuin se, että raiskataan - raiskatun itsetuntoa ainakin nostanee se seikka, että hän KELPAA toisille ihmisille seksiin. Moni mies olisi tällaisesta tiedosta todella ilahtunut ja itsetuntokohotteinen.
Tosin ei mun kellekään muutaman sanan solvauksia heitteleville feminatseille tarvi tietenkään itteeni, järkeäni tai mitään muutakaan puolustella - mutta ajattelin jos vaikka hiukan koettaisi rautalankaa vääntää, jos sitten siihen ahtaaseen kuuppaan mahtuisi jotain muutakin kuin feministisen diskurssin indoktrinaatiota.
Tosin en kyllä pidä toivoa tässä asiassa kovin korkealla.
Mutta sen verran kunnioittaisin bb:tä, että ainakin hän käytti nimimerkkiä.
Seuraava askel olisikin sitten jonkinlaisen varsinaisen SISÄLLÖN mahduttaminen sinne solvausten sekaan. Voisi meinaan olla mielenkiintoisempaa luettavaa.
- Vortac
"Raiskaus on varmasti usein ikäväntuntunen juttu, mutta naiset usein FANTASIOIVAT raiskauksesta, niin tässä on nyt jotain jota ei olla ihan tarkasti tutkittu, ja josta naiset eivät puhu mielellään.."
VastaaPoistaNiin, ja fantasioita harva haluaa toteuttaa. Tätä voi kysyä keneltä seksologian asiantuntijalta tahansa.
"Mutta rohkenen silti väittää, että pahoinpitely ilman syytä on kaikinpuolin pahempi juttu kuin se, että raiskataan - raiskatun itsetuntoa ainakin nostanee se seikka, että hän KELPAA toisille ihmisille seksiin. Moni mies olisi tällaisesta tiedosta todella ilahtunut ja itsetuntokohotteinen."
Kelpaa? Kelpaa tulla raiskatuksi? Ei raiskausta voi verrata molemminpuoliseen sopimukseen, kuten normaali seksi on. Kyllä, raiskauksessakin penis menee vaginaan, mutta siihen ne yhtäläisyydet sitten loppuvatkin.
Naiset usein syyttävät itseään tapahtuneesta, osa selviää helposti, osa traumatisoituvat vuosiksi ja eivät pysty esimerkiksi normaaleihin seksisuhteisiin tämän jälkeen.
Tietoa lisää.
Lisää tutkimuksia löytyy kun googlettaa sanoilla "raiskaus pro gradu".
Nyt olet Vortac kyllä niiiiiiin pahasti metsässä kuin ikinä voi koskaan olla.
VastaaPoista"bb: Miksi en? Se on aina niin tehokasta vaan solvata ilman perustelua."
No haloo hei. Pahionpitely vs raiskaus, kumpi pahempi? Minä olen saanut turpaan ja ollut antavana osapuolena, joten osaan sanoa että pahoinpitely, jossa ei mikään paikka hajoa, ei ole kovinkaan iso juttu.
"Raiskaus on varmasti usein ikäväntuntunen juttu, mutta naiset usein FANTASIOIVAT raiskauksesta"
Sou? Mistä päättelet että fantasia = halutaan että todellisuudessa kohdellaan näin. Haluavatko nuoret pojatkin oikeasti kuolla sotatantereella kun pelailevat sotapelejä?
- Syltty
Sex can wait
VastaaPoistaVortac,
VastaaPoistavälillä sua lukee ihan mielikseen ja välillä sitten taas ei.
Voit kivasti asemoida itseäsi raiskauksen uhriksi miettimällä kolmea neljää rotevaa tomppaa, jotka väkisin painavat sinua hanuriin ja miettimällä miten hyvin uskaltaisit sen kokemuksen jälkeen kulkea kaupungilla.
Sikäli tietysti asiaa, että naisiin kohdistuva väkivalta, seksuaalinenkaan, ei millään muotoa ole ainoa väkivaltaongelma tässä maassa, ja kaikkein yleisintä väkivaltaahan on äijien ryyppyporukoiden keskinäinen päähänlyönti, jota kukaan ei pidä minään.
"EU:n tuoreen direktiivin mukaan vakuutusmaksujakaan ei saa hinnoitella sukupuolen mukaan."
VastaaPoistaMiesten henkivakuutusten makksujen pitäisi siis laskea, tai naisten maksujen nousta miesten tasolle.
Tyypillisesti kukaan ei ole tähänkään tasa-arvo-ongelmaan kiinnittänyt mitään huomiota, kun kärsivänä osapuolena ovat olleet miehet, mutta heti kun naisilla onkin joku maksu kovempi kuin miehillä, niin johan jaksavat lehdet kirjoittaa.
Syltty: Lukaisin juuri jostain kirjasta, että väkivaltaisessa perheessä kasvaminen nostaa itsemurhariskin viisinkertaiseksi - raiskaus nostaa sen yhdeksänkertaiseksi.
VastaaPoistaTaisi olla "naimisissa narsistin kanssa" -niminen opus.
Jos naisen raiskaus ei ole rikos, niin onko miehen raiskaus? Mitä mieltä olette siitä että vaikkapa homomies raiskaa heteromiehen? Tulisiko siitä hyvä olo, sellainen että "kelpasinpa edes jollekin"?
VastaaPoistaRaiskauksen muihin rikoksiin vertaaminen on aikamoinen tabu,niinpä raiskauksesta puhutaan usein rinnakkain murhien kanssa. Kaikenlaisia pahoinpitelyitä vertaillaan ja kärsimyksiä arvotetaan mutta kun tulee kyse naisten sukupuolisesta koskemattomuudesta, keskustelu alkaa mennä pyhälle alueelle.
VastaaPoistaKenenkään vaikeuksia ei tietysti saisi vähätellä,mutta toisaalta taas raiskauksen nostaminen erityisen vakavaksi asiaksi tuntuisi olevan ilman lääketieteellisiä perusteita. Se on verrattavissa ruuan pakkosyöttämiseen; mekaanisesti luonnollinen tapahtuma,ruuan laskeutuminen ruokatorvesta alas ja siittimen painuminen emättimeen,välttämättömiä asioita ihmisrodun selviytymiselle mutta ei ihan tuolla tavalla suoritettuna.
Tunteet eivät oikein käy lääketieteellisestä todisteesta. Yksi keino mikä voisi helpottaa tätä asiaa olisi tutkia korreloiko raiskaus jotenkin erityisesti esim.joidenkin mielenterveysongelmien kanssa,joilla voitaisiin olettaa olevan yhteyttä raiskaukseen. Olisi mielenkiintoista tietää esim.mikä raiskattujen naisten itsemurha-alttius on suhteessa tavalliseen mieheen? Kylläkin vertailuksi pitäisi sitten tutkia monia muitakin pahoinpitelykokemuksia. Jos miehille kerrottaisiin heidän olevan myös uhreja ja kannustettaisiin valittamaan,mikä on naisille turvallista mutta miehille helposti pikainen tapa saada ATM status, tietäisimmekö enemmän siitä miten naisten suorittamat pahoinpitelyt voivat vaikuttaa miehiin. Onko mahdollista että mieliimme on painautunut kuva raiskauksesta erityisen vakavana asiana siksi koska se on enimmäkseen naisten huoli (vaikka miehiä voidaan raiskata paljonkin,se ei kuitenkaan ole miesten ykköshuolia,mikä taas voi johtua siitä että miehet keksivät mielessään pahempia ja todennäköisempiä kohtaloita) ja naisille suhteellisen harvinaisista väkivaltakokemuksista yksi enemmän todennäköisiä?
Sitten 'heikomman astian' teoriasta. Sanotaan että naiset voivat kokea emotionaaliset tapahtumat voimakkaat kuin miehet,ovat herkempiä jne. Näin on varmaan ajateltu ainakin feminismin tuloon asti. Feminismi toisaalta kieltää tällaiset asiat mutta toisaalta kyllä yrittää saattaa naiset etuoikeutettuun asemaan.
Jos naiset näyttäytyvät herkempinä,onko se sisäänrakennettu naisten biologinen ominaisuus ja ERO miehiin vai onko se seurausta naisten kulttuurillisesti ja/tai biologisesti edullisemmasta asemasta missä naiset voivat saada seksuaalisia ja muita myötätuntopisteitä herkkyyden osoittamisesta,tai sitä vähintäänkin ymmärretään,mutta miesten ei?
Anonyymi:
"Sou? Mistä päättelet että fantasia = halutaan että todellisuudessa kohdellaan näin. Haluavatko nuoret pojatkin oikeasti kuolla sotatantereella kun pelailevat sotapelejä?"
Eikös ne pojat yritä kuitenkin peleissä selvitä hengissä?
Eternal: Kirjoitin jo, että raiskattujen itsemurhariski on 9-kertainen normaaliin verrattuna, kun se väkivaltaisissa oloissa kasvaneilla on 5-kertainen.
VastaaPoistaMutta kaivan tarkemmat tiedot esiin, kun pääsn kotiin, siellä se kirja on.
Ja muuten, asioiden traumaattisuutta ei kuitenkaan voida mitata vain tuolla "lääketieteellisellä" aspektilla. Esimerkiksi ihminen, joka suljetaan pieneen kopperoon vuosiksi, todennäköisesti traumatisoituu aika pahoin, vaikkei hänelle mitään fyysistä vahinkoa tapahtuisi.
VastaaPoistatinna:
VastaaPoista"Jos naisen raiskaus ei ole rikos, niin onko miehen raiskaus? Mitä mieltä olette siitä että vaikkapa homomies raiskaa heteromiehen? Tulisiko siitä hyvä olo, sellainen että "kelpasinpa edes jollekin"?"
Ongelmallinen vertaus koska miehen raiskatessa naista ja naisen raiskatessa miestä tapahtuu ihan sama asia; siis siitin liukuu emättimeen,mutta miehen raiskatessa miestä taas ei,ja se on vaarallisempaa,lääketieteellisesti. Ja seksuaalisesti ei-poikkeavalle miehelle on psykologisestikkin hyväksyttävämpää joutua naisen ottamaksi.
Jos joku todella hyvän hermotuksen omaava ja sitä kautta pienillä massoilla pärjäävä fiksun näköinen painonnostajatyttönen raiskaisi,niin ei se nyt pahin asia olisi. Mutta hei,eiväthän miehet saa tällaista miettiä,tämä on niin epärealistista ja miehet eivät ole seksuaalisia lahjoja kuten naiset. Vaan miehen pitää asettaa itsensä täysin luonnottomaan asetelmaan feministien mielestä,ja alistua virheellisiin vertauksiin. Noh,kai tämä auttaa osoittamaan sen miten vaikeaa seksin saaminen on. Ei oo tarpeeksi hyvä edes piittaamattomasti naitavaksi.
Jaahah,Arawn näköjään laittoikin jotain tuosta raiskattujen itsemurha-alttiudesta. Jossain Warren Farrellin kirjassa kai väitetään että eronneiden miesten itsemurha-alttius olisi kymmenkertainen muihin miehiin tai edes eronneisiin naisiin verrattuna. Jos raiskatut naiset ovat yhdeksänkertaisessa riskissä tehdä itsemurhan niin sehän alkaa olla jo male ATM tasoa.
Vortac, joskus kannattaa harkita hieman pidempään ennen kuin klikkaa julkaise kommentti.
VastaaPoistaRaiskauksessa on vaarana saada sukupuolitauti, jopa hiv-tartunta.
Minä rinnastan raiskauksen vähintään törkeään pahoinpitelyyn.
Välillä sinun jutuissa on jotain ideaa, mutta sitten taas tulee näitä vähemmän empaattisia juttuja.
Arawn:
VastaaPoista"Ja muuten, asioiden traumaattisuutta ei kuitenkaan voida mitata vain tuolla "lääketieteellisellä" aspektilla. Esimerkiksi ihminen, joka suljetaan pieneen kopperoon vuosiksi, todennäköisesti traumatisoituu aika pahoin, vaikkei hänelle mitään fyysistä vahinkoa tapahtuisi."
Okei. Siis vuosien vapaudenriisto kopissa vs. minuuttien vapaudenriisto (raiskaus).
Seksuaalisen väkivallan uhriksi joutuu Suomessa tuhansia naisia vuosittain
VastaaPoistaPienet nelikulmaiset robotit järjestäytyvät pienellä nelikulmaisella harjoituskentällä pieniksi nelikulmaisiksi muodostelmiksi, nostavat pienen nelikulmaisen kätensä natsitervehdykseen, killittävät pienillä nelikulmaisilla sähkösilmillään ja lausuvat yhteen elektroniseen ääneen pienen nelikulmaisen oppilauseen.
Välillä sinun jutuissa on jotain ideaa, mutta sitten taas tulee näitä vähemmän empaattisia juttuja.
VastaaPoistaPois se minusta, että puolustaisin raiskauksia, mutta tunnen itse syvää tyydytystä siitä, että olen vapautunut feminismin aivopesusta riittävästi voidakseni vastata heidän säälinkerjuuhunsa kylmällä ja kovalla empatian puutteella ja säälimättömyydellä. Luulen, että Vortac kokee asian samoin: on vapauden merkki, että emme enää alistu noudattamaan aivopesua ja ohjelmointia. Kyky tunnekylmyyteen naisia kohtaan on vapaan miehen merkki.
Eternal: "Okei. Siis vuosien vapaudenriisto kopissa vs. minuuttien vapaudenriisto (raiskaus)."
VastaaPoistaIhmiset tapaavat traumatisoitua lyhyistäkin vapaudenriistoista, "vuosia kestävä" on äärimmäinen esimerkki.
No joo, tästähän on kinattu aiemminkin, enkä vieläkään oikein ymmärrä, mihin tässä pyritään. Onko tarkoitus objektiivisesti todistaa, että raiskaus ei oikeastaan ole kovinkaan ikävä juttu? Onko tarkoitus osoittaa, että pahoinpitely on pahempi juttu kuin raiskaus, noin objektiivisesti? Vai mikä? Siis ihan vaan kyselen, kun en oikein osaa sanoa.
"Kenenkään vaikeuksia ei tietysti saisi vähätellä,mutta toisaalta taas raiskauksen nostaminen erityisen vakavaksi asiaksi tuntuisi olevan ilman lääketieteellisiä perusteita. Se on verrattavissa ruuan pakkosyöttämiseen; mekaanisesti luonnollinen tapahtuma,ruuan laskeutuminen ruokatorvesta alas ja siittimen painuminen emättimeen,välttämättömiä asioita ihmisrodun selviytymiselle mutta ei ihan tuolla tavalla suoritettuna.
VastaaPoista"
Jep, suurinpiirtein tätähän mäkin koetin tässä ihmetellä .. raiskaus voi olla ikävä juttu (mistäs sen tietää vaikka se olis jostakusta salaa kiihottava, kun tietää naisten raiskausfantasiat jne.), mutta ei se ny jumankauta _NIIN_ hirveä voi olla, kuin mitä siitä aina hypetetään tässä nykyisessä matriarkaalisessa maailmassa.
Haluaisin lähinnä löytää sen TODELLISEN syyn siihen, miksi raiskauksesta pyritään tekemään pahempi kuin päähän potkimisesta, vaikka kyseessä on aivan eri suurusluokan tapahtumat, ja raiskausta ei todellakaan voi nostaa mihinkään kunnon pahoinpitelyn tasolle, ellei siinä ole tapahtunut nimenomaan pahoinpitelyä vielä ohessa.
Siis haluaisin vain tietää, MIKÄ siitä tekee niin erityisen ihmeellisen ja kamalan jutun verrattuna kaikkeen muuhun kamalaan, mitä maailmassa tapahtuu?
Se, että penis työntyy vaginaan, tuskin on suurimmalle osalle nuorista naisista mikään uusi juttu. Jos jätetään pahoinpitelykokemus väliin, niin loppujenlopuksi perustotuushan on se, että tuossa nainen kokee sitä mitä muutenkin kokisi, mutta pääasiallisena erona on se, että penis, joka sinne vaginaan pumppaa, ei ole naisen ITSENSÄ VALITSEMA.
Arvasinkin toki, että ihmiset suuttuisivat kun sohaisen tätäkin tabua ja muurahaispesää, mutta jonkunhan se on tehtävä, älkää nyt viestintuojaa tappako :)
- Vortac
Mietinkin tässä juuri, että varmasti jollekulle raiskatulle raiskaus on paljon pienempi ja helpompi-kestää-juttu kuin jollekulle ATM:lle se, ettei koko elämänsä aikana kertaakaan saa seksiä. He olisivat onnesta soikeita, jos joku arvostaisi heitä seksuaalisesti niin paljon että raiskaisi heidät.
VastaaPoistaMäkin ottasin paljon mieluummin raiskauksen kuin pahoinpitelyn, olinpa sitten naisen tai miehen kehossa. Nyt tosin olen miehen kehossa, mutta en näe sitä varsinaista syytä, miksi raiskaus olisi mulle pahempi juttu jos olisin naisen kehossa, kuin pahoinpitely. Varsinkin jos joku alkaa raiskaamaan ja sanon sille että okei, anna mennä vaan, en pistä vastaan - ja sitten koetan vielä fantasioida kaikkea samalla, että itekin kiihottuisin - mukavampaahan se on sillä tavalla, ei tarvi ehkä kärsiä sitte niin paljon - niin lopputuloksena on sitten lähinnä pelko sukupuolitaudista.
Mutta pahoinpitelyssä voi käydä vaikka miten hullusti, voi sokeutua, kuuroutua, kieli voi mennä poikki, saada pysyvän aivovamman, halvaantua, luita murskaantua, jne jne.. raiskauksessa -- no, miten yleisiä edes nämä mainitsemani muutamat esimerkit ovat yleensä raiskatuille?
Yleensä -käsittääkseni- raiskauksen uhri voi kuitenkin toimia ja elää ihan normaalisti tapahtuman jälkeen. Loppujenlopuksi kyseessä on vain seksitapahtuma, yhdyntä. Niinkuin sanotaan, ei se pillu siitä kulu.
Niinpä joku psykologinen trauma ja pelko sukupuolitaudista ovat ainoat haitat, jotka keksin raiskattua haittaavan, ja nämä tuskin haittaavat kovin pysyvästi lopun elämää.. monet raiskatut ovat pystyneet vaikka miten mittaviin saavutuksiin ja suorituksiin elämässään raiskauksen jälkeen.
Monet pahoinpitelyn uhrit ovat joutuneet koomaan, kuolleet, halvaantuneet, jääneet jollain tavalla fyysisesti, mentaalisesti tai psyykkisesti vajaiksi.
Tässä on siis jotain hyvin omituista, kun raiskaus halutaan nostaa johonkin aivan ylitsepääsemättömän rikoksen statukseen, ikäänkuin se olisi pahinta, mitä ihmiselle voi tehdä.
Mutta mieluummin ottaisin vaikka homoraiskauksen kuin pahoinpitelyn, joten en käsitä, miksi naiset ajattelevat tästä eri tavoin. Ehkä heidän kokemansa pahoinpitelyt yleensä eivät ole sitten kovin mittavia, joten raiskaus tuntuu roisimmalta rikokselta.
Voin kyllä myöntää, että raiskattu voi kärsiä raiskauksesta, ja että hänellä todennäköisesti on emotionaalisesti vähän paha olo sen jälkeen, ja että hän on ehkä saanut jopa jonkinsortin trauman, johon tarvitsee sitten terapiaa jne.
Nähdäkseni kuitenkin raiskauksen pahuutta ja hirveyttä liioitellaan aika rankasti, kun alkaa miettimään mitä kaikkea miehille tapahtuu ja yleensäkin vähän vertailee muihin rikoksiin ja asioihin.
Tasapuolisuutta tähänkin asiaan, pyydän. Suhteuttakaa raiskaus kaikkeen muuhun ja laittakaa se sille paikalle, jolle se kuuluu, ja lopettakaa aivopestyn apinan tapainen hypetys raiskauksesta Maailman Hirveimmän Rikoksen tittelin ansaitsevana tapahtumana.
- Vortac
Raiskausta on vähän vaikea verrata mihinkään muuhun kuin raiskaukseen. Kyllä ainakin minulle perseraiskaus olisi, vaikka olisikin naisten suorittama, aika paljon pahempi kuin normipahoinpitely.
VastaaPoista"mutta pääasiallisena erona on se, että penis, joka sinne vaginaan pumppaa, ei ole naisen ITSENSÄ VALITSEMA."
Sou? Minä väitän, että jos sinut lyödään kanveesiin kaupungilla, se tuntuu 10x pahemmata kuin jos sinut lyödään kanveesiin nyrkkeilytreeneissä. Kyseessä on kaksi aivan eri tilannetta. Sama juttu kun ajat kaverin kylkeen romurallissa vs ajat kaverin kylkeen kaupungissa. Taas valtava ero siinä, miltä kyseinen asia tuntuu.
- Syltty
Ja Vortacille, ainakin lainlaatija pitää lähtökohtaisesti törkeää pahoinpitelyä pahempana rikoksena kuin raiskausta. Törkeästä pahoinpitelystä on mahdollista saada kovemmat rangaistukset kuin raiskauksesta.
VastaaPoistaJoten kyllä ainakin virallinen Suomi ei pidä raiskausta murhaan verrattavana tekona, vaan se näyttäisi asettuvan sinne tavallisen pahoinpitelyn ja törkeän pahoinpitelyn välimaastoon (minne se mielestäni kuuluukin).
- Syltty
Panu: Hyvin analysoitu! Itse koen asian niin, että olen myöskin vapautunut feministisestä aivopesusta, eikä mun tarvitse mielistellä yhtäkään naista - mutta pyrin olemaan uskollinen totuudelle, ja kyseenalaistamaan vallitsevia normeja ja dogmia, jos ne tuntuvat minusta oudoilta. En ole varsinaisesti tunnekylmä naisia tai feministejä kohtaan, mutta en anna typerille ihmisille tarpeeksi arvoa päätyäkseni sellaiseen asemaan, jossa joutuisin ottamaan heidän tunteensa huomioon samoin kuin järkevämmissä ihmisissä. Hmm, ehkä tässä on kuitenkin kyse samasta asiasta, hivenen eri sanoin vain.
VastaaPoistaSiinä olet oikeassa, että koen itseni vapaaksi, esimerkiksi vapaaksi vastata typeryksien ohjelmoituihin iskulauseisiin samalla mitalla.
- Vortac
Hmm.. no, en tarkalleen tiedä, missä menee pahoinpitelyn ja törkeän pahoinpitelyn raja, mutta väittäisinpä, että monilla raiskatuilla on ollut paljon helpompi kokemus kuin monilla pahoinpidellyillä.
VastaaPoista- Vortac
Ei kai se penis mene sinne vastentahtoisen naisen vaginaan ilman pakottamista ja väkivaltaa.
VastaaPoistaMitä enemmän nainen vastustaa raiskaajaa, niin sitä kovempia keinoja raiskaaja yleensä käyttää.
Täysin pelosta lamautuneeseen uhriin raiskaajan ei tarvitse käyttää kovia otteita, mikä Vortacin mielestä kait tekee raiskauksesta light-version, jolloin teko on lähinnä luvaton käyttöönotto ja rangaistus sen mukaan lievä.
Normaalin arkijärjen pitäisi riittää sen tajuamiseen, että raiskauksessa on mukana vakavan väkivallan ja jopa kuoleman uhka.
Vortac, ei brutaali-feminismin vastustamisen pitäisi tarkoittaa tuollaista, mitä sinä kirjoitit.
Tuollainen kommentointi rinnastuu täysin Ulla Karttusen paranoidiin miesvihaaan.
Eikös se ole jo evoluutiobiologisesta näkökulmasta selvää, miksi naisen sukupuolinen koskemattomuus on niin iso asia?
VastaaPoistaMunasolut ovat kalliita, siittiöt halpoja. Naaras, joka tulee raskaaksi jollekin sekundageeniselle hylkiölle (jolla ei ole aikomustakaan huolehtia jälkikasvustaan) on menettänyt ison osan reproduktiivisestä potentiaalistaan. Emotionaalisen responssin luulisi olevan hieman samantyyppinen kuin esim. miehellä jonka lapsi kuolee tai joka saa kuulla että omana pitämä lapsi onkin jonkun muun siittämä.
Tuollainen kommentointi rinnastuu täysin Ulla Karttusen paranoidiin miesvihaaan.
VastaaPoistaEhkäpä tämän maailman lapsipornokarttusille on aika lyödä luu kurkkuun heidän omilla keinoillaan.
Kataiselle ja Wallinille sukupuolisilmälasit
VastaaPoista"Kunnon silmälaseissa on kaksi linssiä, toinen miesnäkökulmaa ja toinen naisnäkökulmaa varten. Molempia tarvitaan, jotta kokonaiskuvasta tulee oikeanlainen, sanoi tasa-arvoministeri Stefan Wallin"
Itse puhuisin sukupuolisilmälasien sijasta rehellisemmin naisasiamonokkelista.
Harrasti seksiä lyhtypylvään kanssa - pidätettiin
VastaaPoistaMissä on suvaitsevaisuus? Polkupyöräseksistäkin napsahti kolme vuotta ehdonalaista.
Raiskatakin voi niin monella tavalla, esimerkiksi kiväärin piipulla. Olen tavannut raiskauksen uhreja maailman sotatantereilla.
VastaaPoistaNaiselle voi esimerkiksi kehittyä raiskauksesta fistula, kudosvaurio, joka aiheuttaa reiän emättimen ja peräsuolen välille. En oleta, että kommentaattorit täällä tuntisivat naisen anatomiaa, joten väännän rautalangasta: se tarkoittaa, että emättimestä tulee paskaa ulos.
En vähättele "tavallisten" raiskausten uhrien kokemuksia, mutta tämä vain pienenä muistutuksena, että välttämättä raiskaus ei aina ole "penis vaginaan" -tyyppinen väkivallanteko.
Muuten tästä keskustelusta voi vain sanoa, että huh huh.
En oleta, että kommentaattorit täällä tuntisivat naisen anatomiaa, joten väännän rautalangasta: se tarkoittaa, että emättimestä tulee paskaa ulos.
VastaaPoistaTuo osoittaa taas äärimmäistä halveksuntaa toista mieltä olevia kohtaan: en oleta, että kommentaattorit täällä tuntisivat naisen anatomiaa... Tällaisen vihjailun sisältönä lienee, että kirjoittaja olettaa a) meidän kaikkien jääneen huonouttamme, luuseriuttamme ja alempitasoisuuttamme paitsi naisen kosketusta ja b) meidän olevan niin vailla älyllistä uteliaisuutta ja vilpitöntä kiinnostusta naisen fysiologiaan, ettemme ole vaivautuneet informoimaan itseämme näistä asioista edes kirjoja lukemalla. Ehkä tarkoituksena on myös implikoida c) että emme ole kovin sivistyneitä emmekä lukutaitoisia.
Minä puolestani uskon, että kirjoittaja ei ole maailman sotakentillä käynytkään, vaan on taas yksi tyypillinen feministipropagandisti, joka ratsastaa maailman sotien ja raiskausten uhreilla voidakseen purkaa omaa järjetöntä vihaansa syyttömiä miehiä leimaamalla.
Muuten tästä keskustelusta voi vain sanoa, että huh huh.
VastaaPoistaLuulen, että kaikki mieskeskustelijat kuuluvat sellaisiin sukupolviin, jotka on jo äidinmaidossa aivopesty feminismillä. Huhkimisen sijaan sopisi sinun miettiä, millaista nöyryyttämistä ja halveksuntaa ihmisen täytyy kokea, ennen kuin hän kykenee kääntymään koko kotikasvatustaan vastaan.
Miksei täällä muuten ole ikinä mainittu että miehille kertyy vuodessa keskimäärin enemmän seksikertoja kuin naisille?
VastaaPoistaVortac sanoi...
VastaaPoista"Hmm.. no, en tarkalleen tiedä, missä menee pahoinpitelyn ja törkeän pahoinpitelyn raja, mutta väittäisinpä, että monilla raiskatuilla on ollut paljon helpompi kokemus kuin monilla pahoinpidellyillä."
Jos et oikeasti kykene kuvittelemaan, että millainen raakuus ja häväistys raiskaus naiselle on, niin et ole vakavasti otettava kirjoittaja.
Et tosin juttesi perusteella ole ollut sitä muutenkaan.
En ymmärrä, miksi tästä pitäisi tehdä jokin kilpailu siitä, mikä rikos on pahempi. Sekä raiskaukset, että pahoinpitelyt ovat vakavia rikoksia ja olisi todellakin suotavaa, että molempia pyrittäisiin vähentämään yhtä lailla.
VastaaPoistaMolempiinhan voitaisiin vaikuttaa, ainakin osin, samoilla keinoilla. Esimerkiksi sensijaan, että tuhlattaisiin rahaa johonkin tyhjänpäiväiseen feministiseen ohjelmaan, voitaisiin täyttää niitä poliisivirkoja, jotka on nyt säästösyistä jätetty avoimiksi. Jos virkavallalla olisi riittävästi henkilöstöä, rikosten selviämisprosentti olisi varmaan parempi ja poliisin suurempi näkyvyys voisi rauhoittaa tilannetta kaduilla.
nyt jormalla oli muuten painavaa sanottavaa. hieno kannanotto!
VastaaPoistaKomppaan tikkaa. Hyvä puheenvuoro jormalta.
VastaaPoistaRaiskaus on paha ja pahoinpitely on paha. Ne ovat eri pahoja, mutta kumpikin on paha, ja kumpaakin pitää torjua minkä voi.
http://www.facebook.com/group.php?gid=8550258165
VastaaPoistaAnonyymi:
VastaaPoista"Eikös se ole jo evoluutiobiologisesta näkökulmasta selvää, miksi naisen sukupuolinen koskemattomuus on niin iso asia?
Munasolut ovat kalliita, siittiöt halpoja. Naaras, joka tulee raskaaksi jollekin sekundageeniselle hylkiölle (jolla ei ole aikomustakaan huolehtia jälkikasvustaan) on menettänyt ison osan reproduktiivisestä potentiaalistaan. Emotionaalisen responssin luulisi olevan hieman samantyyppinen kuin esim. miehellä jonka lapsi kuolee tai joka saa kuulla että omana pitämä lapsi onkin jonkun muun siittämä."
Ensinnäkin,eikös monet naiset saa lapsia 'YTM' miehille joista voivat käydä erilaiset bad boyssit, ja sen jälkeen siirry ATM huoltajaan joka on enemmän 'sekundageeninen' kun ei kelpaa lasten siittäjäksi. Ja naisia jotka haluavat vain lapsen ilman mitään miestä on myös,joidenkin väitteiden mukaan aika paljon. Niin että se huolehtiminen ei välttämättä ole hirveän hieno argumentti.
Tämä "halvat siittiöt" on jotain 70-luvun evolutionismia ja feminististä tapaa puhua ruumiista. Valtaosa siittiöistä menee hukkaan,ja valtaosa munasoluista menee hukkaan.
Raiskauksen jälkeen on raskaus vielä helppoa ehkäistä mutta jos on kasvattanut jonkun toisen lasta kauan tai oma lapsi kuolee niin se on aika eri asia. Siinä on ehtinyt tapahtua ihan eri luokan vahinkoa.
Mutta jos pitää jotain vertailua tehdä niin minusta voitaisiin ottaa sellainen tilanne jossa naisen raskausta ei ole voitu ehkäistä,eikä ehkä terminoidakkaan,ja tilanne jossa miehen 'reproduktiivista potentiaalia' (jösses mitä verbaalista voimistelua) on vahingoitettu. Tällä voitaisiin tarkoittaa sitä että nainen on jotenkin haitallisesti vaikuttanut miehen hedelmällisyyteen,kuten runnellut kiveksiä niin että lisääntyminen on vaikeutunut. Ei voi oikein välttämättä ottaa sellaista tilannetta jossa mies olisi täysin hedelmätön koska naisellakin on kuitenkin luultavasti yhden äpärän pyöräyttämisen jälkeen vielä aikaa lisääntyä. Minulla ei kyllä ole kykyä arvioida kuinka voidaan sanoa minkä asteista vammaa voidaan verrata tuohon naisen tilanteeseen ja päinvastoin,kuitenkin peruslogiikan pitäisi toimia; molemmissa tapauksissa reproduktiivista potentiaalia on vahingoitettu.
Joitakin voi nyt närkästyttää tuo vertaus koska kaiketi useimmissa raiskauksissa,ainakin kehittyneissä maissa,on mahdollista ehkäistä raskaus,ja sitten pitäisi vähän niinkuin keksiä jotain plussavahinkoa sen raiskauksen vakavuuden kohottamisen perusteluksi. Mutta jos aiomme vertailla fyysistä vahinkoa aiheuttamatonta raiskausta tai minimaalista vahinkoa aiheuttavaa raiskausta miehen hedelmättömyyteen,olemme mielestäni hieman vaarallisille vesillä. Tässä tapauksessa on kyseessä:
-naisen sukuelimien kovakourainen käsittely joka ei aiheuta hedelmättömyyttä tai muita vakavia haittoja.
-miehen sukuelimien kovakourainen käsittely joka voi aiheuttaa täydellisen lapsettomuuden,jos ei nyt vähän muutakin.
Siis voisimme nyt joutua siihen tilanteeseen että oikeampaa olisi verrata naisen genitaalien kovakouraista käsittelyä joka ei aiheuta vaikeita vammoja ja miehen genitaalien kovakouraista käsittelyä joka ei aiheuta vakavia vammoja. Tämä ei varmaankaan olisi monien femimielisten mieleen koska monien femi tai -ritarimielisten mielestä hedelmättömyyttä tai muita vakavia vahinkoja aiheuttamattomalle raiskaukselle sopiva rangaistus on joissakin tapauksissa joka kuolemantuomio tai hyvin usein kastraatio joka surkastaa koko miehen kehon hedelmättömyyden lisäksi. Lapsena luin jopa Pirkka-lehden palstalta jonkun raiskatun kirjoituksia siitä miten hän haluaisi hävittää raiskaajien kivekset,mikä heijastelee ajattelun hyväksyntää.
Pitäisikö siis miehillekkin sallia jokin "munat pois" ajattelun vastine jos nainen luvatta käsittelee paikkoja aiheuttamatta kuitenkaan paljon muuta kuin tilapäistä kipua ja ahdistusta?
Onko jollakin perusteita sille miksi miehillä ei olisi evolutiivisia perusteita ahdistua tuollaisesta käsittelystä,mikä voi johtaa reproduktiivisen potentiaalin romahdukseen?
Eternal Testicle: Erinomainen puheenvuoro.
VastaaPoistaOlet kanssani hyvin paljon samoilla linjoilla, mutta osaat vain esittää asiat paljon järkevämmän kuuloisesti ja paremmin perustellen.
Ihan samaa asiaa olen itse koettanut tässä tasa-arvomielessä pohtia; on nimittäin vaarallista tasa-arvolle (tai pitäisi sanoa miesten oikeuksilla ja miehille), jos raiskauksen hypetys Pahimpana Mahdollisena Rikoksena saa jatkua ja yleistyä entisestäänkin.
Ainoa asia, jota tarkoitin sanoa, oli se, että
1) Raiskaus ON paha juttu
ja
2) Suhteellisuudentaju tähänkin asiaan
En ollut tekemässä varsinaista kilpailua, että mikä on pahempaa, pahoinpitely vai raiskaus - (siinähän ei mitään järkeä olisikaan), vaan lähinnä kyseenalaistamassa sitä järjettömän näköistä koohkaamista jota raiskauksesta tehdään, ja sitä yleistä käsitystä, joka on useimpien ihmisten mieleen jotenkin saatu ommeltua, että Raiskausta Pahempaa Asiaa Ei Olekaan..
Halusin lähinnä vähän penätä perusteluja tälle ylihysterialle aiheesta, sillä on olemassa aivan yhtä pahoja, sekä hyvin paljon pahempiakin asioita, jotka koskettava lähes yksinomaan miehiä, ja joita miesten enemmistö joutuu kohtaamaan elämänsä aikana lukemattomia määriä..
Niin että miehen näkökulmasta on loukkaavaa täysi hiljaisuus miesten ongelmia kohtaan, ja hirveä kohuaminen jostain raiskauksesta, joka lievimmillään ei edes ainakaan oman käsitykseni mukaan aiheuta pidemmällä tähtäimellä mitään pysyvää vahinkoa.
Mitä emotionaaliseen puoleen tulee, niin hakatuksi tuleminen on hyvin musertavaa psykologisesti, siinä tulee hyljätyksi, siinä missä raiskatessa tulee hyväksytyksi.
Ehkä en näe koko kuvaa asiasta, ehkä katson tätä asiaa liian paljon miesten oikeuksien ja "antaa ny pirulauta sitä tasa-arvoa miehillekin tai ei hyvä heilu"-ajattelun puolelta, mutta en oikeasti kykene näkemään raiskausta yhtä pahana kuin kunnon turpakeikkaa, jossa katkeilee hampaita sun muuta peruuttamatonta vahinkoa tapahtuu.
No, ehkä mun pitäisi olla hiljaa ja antaa Eternal Testiclen hoitaa argumentointi tästä (yliherkästä) aiheesta, sillä hän näyttäisi pystyvän puhumaan yleisöä vähemmän suututtavalla tavalla (-8
Hassua, miten naisten kanssa kaikkien femakkodogmien kyseenalaistaminen ja siten tabuista puhuminen aiheuttaa hirveän mekkalan, mutta.. enpä kyllä keksi, että mistä miesten asioista ei voisi nostaa samanlaista kyseenalaistusta ilman hirveää meteliä - eli jos vaikkapa puhuu miesten turpaansaamisesta, niin .. eipä se yleensä kovin paljon kohua herätä.
Ehkä se johtuu siitä, ettei siitä ole olemassa hysteriaa, joka perustuu valheellisen heiveröiselle perustalle, joten ei ole mitään hävittävää siinä, että totuus tulee ilmi.
- Vortac
Lesbomurhaajat saivat elinkautisen
VastaaPoista23-vuotias ruotsalaisneito tilasi kaksi palkkamurhaa - tuomittiin neljän vuoden vankeuteen Australiassa.
VastaaPoista"loppujenlopuksi perustotuushan on se, että tuossa nainen kokee sitä mitä muutenkin kokisi, mutta pääasiallisena erona on se, että penis, joka sinne vaginaan pumppaa, ei ole naisen ITSENSÄ VALITSEMA."
VastaaPoistaSiis... Ei jumalauta. Voiko näin ajatella kukaan tervejärkinen? Oikeasti? Onkohan kirjoittajalla jo ihan omasta takaa potentiaalia raiskaajaksi - ellei jopa käytännön kokemustakin?
No, eipä siitä sen enempää, muutkin lienevät jo samaa täällä ihan tarpeeksi ihmetelleet, mutta siitä huolimatta tai ehkä juuri siksi, kiintoisa tämä
"tuossa nainen kokee sitä mitä muutenkin kokisi"
Näyttää ihan siltä että joko a) naiset on nymfohuoria ja kiimaisia narttuja jotka nauttivat ihan aina hillittömästä seksihurjastelusta, silloinKIN kun heitä raa'asti raiskataan (niin, ne fantasiat, ne fantasiat) MUTTA raiskaus kriminalisoidaan vain siksi, koska nainen ei ole itse saanut valita tuota hekuman heppiä joka hänen halusta litisevään pilluunsa luvatta tunkeutuu! Tai sitten b) naiset on pihtarihuoria ja nuivia lahnoja, jotka nauttivat normaalista seksistä yhtä vähän ja pitkin hampain suostuen kuin väkisin suoritettuunkin aktiin. Eli kumpaakohan näistä tuolla kyseisellä lausahduksella nyt on tarkoitettu? Tai toisaalta, antaa olla, ihan yhtä perseestä on molemmat vaihtoehdot!
Ja niin, kun ei kelvannut empatialeikiksi se jonkun esittämä miehen pyhimpään väkisin tunkeutuminen (kun voi olla tappavaa kun taas naisen raiskaaminen ei, verrattiin), niin voihan halukkaat myös huvitella ajatuksella että jos joku hinuri tai pari tunkisi kyrpänsä miehen perseen sijasta tämän suuhun? Miltä semmoinen tuntuisi? - Toki joku voi tähänkin sanoa että epärealistinen esimerkki, mutta ihan varmasti suun saa väkisin käyttöä varten auki siinä missä minkä muunkin tahansa reiän...
Persona non grata hekumoi:
VastaaPoista"voihan halukkaat myös huvitella ajatuksella että jos joku hinuri tai pari tunkisi kyrpänsä miehen perseen sijasta tämän suuhun? Miltä semmoinen tuntuisi?"
Vaikka tuntuu hieman tyhmältä kirjoitella mitään tähän kaheliin kommenttiketjuun, niin tartunpa nyt sitten yhteen asiaan kuitenkin, kun sattuu olemaan sellainen, mitä olen itsekin joskus miettinyt. Ja ihan heti alkuun pitää mainita, että minulla ei tietenkään ole minkäänsortin kokemuksia suuseksistäkään. Kuitenkin voisin kuvitella että hampaat olisivat helposti tiellä, ihan tahattomastikin, ja varsinkin jos joku pakolla suuhun tunkeutuisi, niin liekö temppu tai mikään purra kunnolla? (Brr.) Mutta jos nyt edelleen oletetaan, että pureminen on kielletty tai muutoin ei sovi kuvioon, niin inhottavin juttu, minkä voisin keksiä, olisi nieluun asti tunkeutuminen isolla pornopeniksellä. Varmaan se oksettaisi, tosin ei niinkään ällöttävänä ajatuksena, vaan ihan fyysisenä reaktiona, niinkuin kaikki anorektikot varmasti tietävät, heh.
Oli miten oli. Jos Vortac ottaisi mieluummin penistä ahteriinsa, kuin nyrkkiä turpaansa, niin ehkä mä valitsisin sitten sen väkinäisen naamapanon, haha. Ei menisi suoli rikki ja varmaan raiskaajakin luovuttaisi siinä vaiheessa on oksennus tulee. ;)
Olen jo maininnut tämän jossain aiemmassa ketjussa mutta mainitsenpa uudestaan: minä otan milloin tahansa ennenmmin turpaani kuin tulen raiskatuksi. Menetän mieluummin hampaita nujakassa, katkaisen raajani, vahingoitun tavalla, joka jättää pysyvät jäljet - arpia, pysyvän nilkituksen tms.
VastaaPoistaRaja menisi liikuntakyvyn menetyksessä. Mieluummin raiskaus kuin esim. neliraajahalvaus tai edes jalkojen liikuntakyvyn menetys.
Entäs sitten jos naiset raiskaavat miehen?
VastaaPoistaKuvitellaan vaikka, että Vortac erehtyy juovuspäissään menemään feministimissien vuosikokoukseen, jossa feministimissit sitovat Vortacin ja käyttävät häntä seksuaalisten fantasioidensa tyydyttämisen välineenä. Onnekkaasti Vortac selviää ilman fyysisiä vauriota. Tapahtumaa mietittyään Vortac tulee myös siihen tulokseen, että traumojakaan tapahtumasta ei jäänyt, vaan pikemminkin kyse oli fantasian toteutumisesta.
Millainen rangaistus olisi tuossa tapauksessa oikeudenmukainen feministimisseille? Jos raiskauksen vahingollisuus perustuu aiheutettuun traumaan, niin silloinhan feministimissejä ei voisi rankaista ollenkaan.
jaakko: "Jos et oikeasti kykene kuvittelemaan, että millainen raakuus ja häväistys raiskaus naiselle on, niin et ole vakavasti otettava kirjoittaja."
VastaaPoistaOletko sinä jaakko vakavasti otettava keskustelija, kun et kyksene tätä raiskausasiaa käsittelemään molemmin puolin? Vai onko niin että vain mies voi olla raiskaaja, ja nainen raiskauksen uhri?
Ei kait sentään.
- mies voi raiskata naisen
- nainen voi raiskata miehen
- mies voi raiskata miehen
- nainen voi raiskata naisen
Se raiskauksen raakuus voi näyttäytyä myös miehille uhrin asemasta. Tämäkin positio pitäisi tunnistaa ja tunnustaa, myös feministien.
jaakko, niin kauan kuin tätä raiskausteemaakin käsitellään vain akselilla mies raiskaaja - nainen uhri, ei tosiasiallista edistumistä tapahdu kun iso osa muista "variaatioista" jätetään pimentoon ja syyllistetään vain yhtä sukupuolta, miehiä.
Raiskaus voi olla ja usein onkin muuta kuin miehen penetraatio naisen vaginaan.
esimerkki:
Norjalaisnainen tuomittiin vankilaan miehen raiskauksesta
Enitenhän tässä ärsyttää Suomen Amnestyn ja muiden feministiorganisaatioiden toiminta. Raiskaus on vakava rikos, mutta vakavia rikoksia on paljon muitakin. Ei ole mitään syytä nostaa raiskauksia ja naisiin kohdistuvaa väkivaltaa muiden rikosten yläpuolelle, kuten Amnesty haluaisi tehtävän.
VastaaPoistaSuomen Amnesty "Suomesta puuttuu kansallinen naisiin kohdistuvan väkivallan vastainen toimintaohjelma, joka kokoaisi ja tehostaisi eri ministeriöiden alaisuudessa tehtävää työtä. Amnestyn mielestä tällaisen ohjelman luominen on välttämätöntä. Sen tulee sisältää konkreettisia toimia myös seksuaalisen väkivallan torjumiseksi."
VastaaPoistaOn suorastaan häikäisevää ja yksipuolista tämä feministijärjestö Suomen Amnestyn toiminta. Ei uskoisi kuinka röyhkeän yksipuolista on ko. organisaation toiminta. Onko suomessa kansallista miehiin kohdistuvan väkivallan vastaista ohjelmaan? Ei. Miksi ei, vikka suurin osa kikesta väkivallasta kohdistuu juuri miehiin.
Jos feministijärjestö Suomen Amnesty olisi tasa-arvoinen kuuluisi edellä kuvattu lause jotenkin näin:
Suomesta puuttuu kansallinen kaiken väkivallan vastainen toimintaohjelma, joka kokoaisi ja tehostaisi eri ministeriöiden alaisuudessa tehtävää työtä. Amnestyn mielestä tällaisen ohjelman luominen on välttämätöntä. Sen tulee sisältää konkreettisia toimia myös kaikenlaisen seksuaalisen väkivallan torjumiseksi.
"Onko suomessa kansallista miehiin kohdistuvan väkivallan vastaista ohjelmaan? Ei. Miksi ei, vikka suurin osa kikesta väkivallasta kohdistuu juuri miehiin."
VastaaPoistaAmnesty keskittyi tässä kampanjassaan yhteen, tietyntyyppiseen ongelmaan. Esimerkiksi naisten kokemaan perheväkivaltaan on helpompi keskittyä rajallisilla resursseilla kuin universaaliin pahuuteen. Ongelma nostettiin niin sanotusti esille. Se ei vähennä ollenkaan sitä, että jokaisen ihmisen kokema väkivalta on kamalaa.
anonyymi:
VastaaPoista"Amnesty keskittyi tässä kampanjassaan yhteen, tietyntyyppiseen ongelmaan. Esimerkiksi naisten kokemaan perheväkivaltaan on helpompi keskittyä rajallisilla resursseilla kuin universaaliin pahuuteen. Ongelma nostettiin niin sanotusti esille. Se ei vähennä ollenkaan sitä, että jokaisen ihmisen kokema väkivalta on kamalaa."
Tarkoitatko tällä puheenvuorolla että Amnesty olisi reilu miehiä kohtaan? Jos näin on,miksi Amnesty ei ikinä puhu miesten kärsimästä väkivallasta eikä tuomitse (poikien) ympärileikkausta? Onko Amnestylle liian raskasta lyhyesti sanoa että "Tuomitsemme tämän"?
"Tarkoitatko tällä puheenvuorolla että Amnesty olisi reilu miehiä kohtaan? Jos näin on,miksi Amnesty ei ikinä puhu miesten kärsimästä väkivallasta eikä tuomitse (poikien) ympärileikkausta? Onko Amnestylle liian raskasta lyhyesti sanoa että "Tuomitsemme tämän"?"
VastaaPoistaEn väittänyt mitään Amnestyn reiluudesta miehiä kohtaan. Turhaan yrität repiä sieltä rivien välistä sellaista mitä siellä ei ole.
anonyymi/utelias:
VastaaPoista"En väittänyt mitään Amnestyn reiluudesta miehiä kohtaan. Turhaan yrität repiä sieltä rivien välistä sellaista mitä siellä ei ole."
Okei. Kysyn sitten että miten selität sen että Amnesty ei puhu miesten ja poikien kokemasta rituaalisesta ja muusta väkivallasta?
anonyymi/utelias:
VastaaPoista"En väittänyt mitään Amnestyn reiluudesta miehiä kohtaan. Turhaan yrität repiä sieltä rivien välistä sellaista mitä siellä ei ole."
Okei. Kysyn sitten että miten selität sen että Amnesty ei puhu miesten ja poikien kokemasta rituaalisesta ja muusta väkivallasta?
"Amnesty keskittyi tässä kampanjassaan yhteen, tietyntyyppiseen ongelmaan. Esimerkiksi naisten kokemaan perheväkivaltaan on helpompi keskittyä rajallisilla resursseilla kuin universaaliin pahuuteen."
VastaaPoistaMikään ei estänyt käsittelemästä perheväkivaltaa kokonaisuutena, jollainen se todellisuudessakin on. Asia sukupuolitettiin Amnestyn feministisen miesvihan vuoksi.
"Ongelma nostettiin niin sanotusti esille. Se ei vähennä ollenkaan sitä, että jokaisen ihmisen kokema väkivalta on kamalaa."
Totta kai se vähentää, kun huomio kiinnitetään vain yhteen mielivaltaisesti määriteltyyn väkivallan osa-alueeseen ja vain sitä vastaan suunnataan resursseja. Se on suoraan poissa kaikesta muusta.
Vortac: "Nainen on yleensä niin suojattu näistä jutuista, että hänelle on kauhistus, jos on muutama raiskaus silloin tällöin. Mutta itse en käsitä, miksi raiskaus nostetaan pahoinpitelyn yläpuolelle kauhisteluasteikossa, kun sen pitäisi olla roimasti alapuolella, etenkin tapauksissa, joissa raiskaaja ei ole jättänyt naisen kehoon mitään mustelmia tai muuta pahoinpitelyä.
VastaaPoistaLuulenkin, että tässä on kyse kauhistuksesta, kun naisten seksuaalinen valta ei olekaan täydellistä, vaan jotkut miehet sitten väkisin murtavat naisten luoman tekopyhän säännöstön ja nusaavat naista väkisin.
Kun miettii, miten monta eri ukkoa nainen ehtii panemaan koko nuoruutensa aikana, niin jos nyt yksi niistä sattuu olemaan sellainen, jota nainen ei ole itse valinnut, niin miten hitossa se on NIIN kauhea asia? Siis sama tapahtuma - moloa vaginaan - kuin mitä nainen vapaaehtoisestikin tekee, mutta mies vain on kerrankin joku, jota nainen ei ole erikseen valinnut.
Jos raiskauksessa ei tapahdu pahoinpitelyä tai muuta pahaa runtelemista, vaan lähinnä pelkkä pakottaminen itse yhdyntään, en oikeastaan näe muita harmeja kuin sukupuolitauti ja raskaus (jonka voi abortoida).. ja jos sukupuolitautia ei tule, niin ainoa kauhisteltava asiahan tuossa on se, että sen naisen valitseman miljonäärin tai prätkäjengiläisen sijasta naista nussahtaa joku tuntemattoman statuksen tyyppi, ja nainen joutuu yhden seksikokemuksen elämässään myymään liian halvalla!"
Hmmm...Sattumalta eksyin tänne sivustolle ja mielenkiinnolla jäin koukkuun näihin puheenaiheisiin. Ensinnäkin,tahdon ilmaista oman näkemyksen asiasta kunniottamalla jokaisen ihmisen omia mielipiteitä ja sananvapautta. Tosiaan mielipideasioista ei kannatta kiistellä,jokaisella ihmisellä on kuitenni oma näkemys,pitkälti niihinkin näkemyksiin vaikuttaa mun mielestä myös ihmisten erilaiset kokemukset elämässä. Samalla tavoin ajattelen myös esimerkiksi ihmisten kokemista vastoinkäymisistä,surusta,ilosta,ihan mistä vaan tunnetiloista,jotka jokainen yksilö kokee eri tavoin. Jollekin ihmiselle läheisen menettäminen voi olla pitkä ja tuskallinen prosessi,kun taas toinen selviää paljon kivuttomammin ja nopeammin. Tällä haen vaan sitä,miten erilaisia ihmiset maanpäällä todellisuudessa ovat.
Nyt pääsenkin sitten itse asiaan... Raiskaus ja pahoinpitely,miten niitä voi verrata!?! Mun mielestä niitä ei edes voi verrata,ei kannata,ei siis mitään järkeä. Sen perustelen sillä,että molemmat tapaukset ovat omanlaisensa ja poikkeavat laadultaan hyvinkin paljon toisistaan. Sen vuoksi tähän aiheeseen liittäydyn,koska oman kokemuksen pohjalta mulla on vankka näkemys molemmista asioista.
Olen itse ollut kolme vuotta parisuhteessa,jossa mieheni pahoinpiteli minua,ei henkisesti,ainoastaan fyysisesti. Olin niin sitoutunut ja vannoutunut liittoomme,että päivä päivältä pysyin tässä suhteessa ja odotin miehen muuttuvan...niin ei kuitenkaan koskaan tapahtunut. Suhteemme päättyi rikoksen muodossa,jossa mieheni pahoinpiteli minut niin pahasti,että jouduin sairaalaan. Vasta tänä vuonna asia käytiin käräjillä ja tuomio langetettiin. Tästä tapahtumasta on siis kulunut nyt vähän reilu kaksi vuotta. Pahoinpitely ei mulle aiheuttanut sen suurempia vammoja,pinnallisia,jotka olivat hoidettavissa muutamassa kuukaudessa. Vaikka pahoinpitely ei ollut henkistä,se vaikutti ja osaltaan vaikuttaa edelleen suhtautumista vastakkaiseen sukupuoleen...no,jokatapauksessa pääsin tästä asiasta erittäin hyvin yli ja elin normaalia elämää.
Vuoden vaihteen jälkeen tapahtui kuitenkin jotain,jota en varmaan unohda ikinä elämässäni. Mä olen vahva ihminen ja selviydyn kyllä asiasta kun asiasta omalla tavallani ilman ulkopuolista apua. Oli aivan normaali viikonloppu,olin istumassa iltaa kaupungilla tutussa kuppilassa. Ensin niin mukava ja loistokas ilta päättyi kuitenkin traagisesti raiskaukseen,jonka uhri olin minä. Tän tapahtuman jälkeen olin aivan shokissa. Viikko sitten muutin kyseiseltä paikkakunnalta pois,ajatus siitä,että eläisin siellä,ei kiehtonut lainkaan. Kyseisiä raiskaajia oli viisi,jotka olivat ulkomaalaisia. Osa heistä on vapaana,osa vielä tutkinnassa. Puheluita tuli lähes päivittäin vapaana olleilta miehiltä,painostusta ja kaikenlaista ehdottelua. Ensimmäisen kuukauden aikana postilaatikolle meno tuotti pelkoa. Yleisillä paikoilla yksin liikkuminen ei tullut kuuloonkaan. Ja voi niitä iltoja,sitä on vaikea kuvitella jos sitä ei ole kokenut,yksin kotona tarkistaen jokaisen ikkunan ja oven miltei joka minuutti. Se pelko,ahdistus ja tuska,jota silloin oli,se oli myös unissa. Se vähän mitä yössä sain nukuttua,oli sitäkin kamalampaa. Joka ikinen yö näin painajaisia tapahtumasta ja niistä miehistä,se oli jotain niin tuskallista,että ajatuskin on selkäpiitä karmivaa ja etovaa. Testeissä olen saanut juosta ja saan vastedes. Raskaana en onneksi ole... Yksi syy tänä päivänä tähän kommentoimiseen on se,kun kaksi tuntia sitten soittelin laboratorio tuloksia,josta näkyi nimeltämainitsematon sukupuolitauti positiiviseksi. Tällähetkellä en voi muuta toivoa,kuin että HIV ei olisi loppuvuodesta positiivinen.
Joten,tällä kertomuksella haluaisin hieman valaista niitä ihmisiä,jotka ihmettelevät raiskauksen olevan "MUKA" vakavaa. Tosiasiahan on,ettei raiskaus ole kenellekkään samanlainen kokemus,kuten ei myöskään pahoinpitely. Itse ennen tätä jälkimmäistä tapahtumaa,ihmettelin toisinaan,miten se käytännössä vaikuttaa ihmiseen niin paljon. Ja mitä tuohon fyysiseen osuuteen,ei ole mullakaan ulkopuolisia vammoja,mutta se,miten kova paikka se oikeasti on ihmiselle henkisesti,sitä ei tosiaan voi sanoin kuvailla. Mä vahvana ja hyvän itsetunnon omaavana,ammatiltani olen hoitaja ja varsin paljon henkisestä ja fyysisestä kärsimyksestä tietävänä,myös omien kokemuksien kautta kokevana,olen suunnattoman ihmeissäni aiheutuneista kolhuista ja mielen järkkymisestä,monen vuoden käsittelyjä tarvittavasta hoidosta ja kaikesta muusta aiheutuneesta vahingosta. En halua edes kuvitella,mitä raiskaus vähääkään heikommalle ihmiselle voi aiheuttaa. Se häpeän määrä mikä syntyy..ou no,ahdistavaa. Olen toki itse vielä vaiheessa tämän asian kanssa,siihen varmasti vierähtää vielä tovi,kun olen sujut sen kanssa.
Myös se,minkä laatuinen kyseinen raiskaus ylipäänsä on,onko vapaudenriisto lainkaan kyseessä,kaikki nämä vaikuttavat suuresti siihen,onko kokemus todellisuudessa tuskallinen vai kenties lievää pakottamista yhdyntään. Millään tavalla en mielipiteistä syyllistä,mutta pisti vaan ihmetyttämään tuollainen suhtautuminen asiaan. Ihminen on yksilö ja jokainen pahoinpitely ja raiskaus on yksittäinen tapaus,jota mun mielestä pitäisi käsitellä ilman vertauksia johonkin toiseen tapaukseen,itse kun en näe minkäänlaista tarvetta verrata erillisiä tapauksia toisiinsa,paitsi,jos asia olisi hyvin perusteltavissa. Toki saahan sitä huvikseen asioita vertailla ja pohdiskella,en mitenkään vähättele ihmisten tarpeita. Kuitenkin raiskauden motivaatio on viha,agressio ja väkivallankäyttö,useimmat raiskaajista kokee myös,että naiset torjuvat heidän lähestymispyrkimyksensä ja tällöin käyttävät voimaa ja haluavat dominoida naista. No miten vain,tässä kuitenkin mun kokemus ja sen kautta näkemys asiaan...