torstaina, toukokuuta 29, 2008

SDP konkurssiin

Sosialismi ja feminismi - mitä niillä taas olikaan yhteistä?
Olen havainnut, että käsiteparina sosialismi ja feminismi aiheuttavat kuulijoissa yleensä pelkoa ja ahdistusta tai vastavuoroisesti sarkasmia ja huvittuneisuutta. Ongelmana näyttäisi olevan useimmiten käsitteiden tuntemattomuus ja epämääräisyys kuulijalle, mutta toisaalta joissain tapauksissa myös kuulijan silkka väärämielisyys.

Tästä syystä SDP:n tehtävä on ottaa feminismin käsite haltuun ja osallistua sen määrittelemiseen integroimalla se läpäiseväksi osaksi politiikkaansa. Ensimmäinen askel on julistautua feministiseksi puolueeksi. Feministiseksi julistautuminen edellyttää SDP:ltä paluuta ideologisille juurille. Puolueen on määriteltävä uudelleen suhteensa sosialismiin.

Pelkkä julistautuminen ei tule riittämään, sillä feminismi ei ole vain ilmoitusasia. Jotta puolue voi toteuttaa feminististä politiikkaa, on sen on valmisteltava feministinen ohjelma, jonka tavoitteita lähdetään johdonmukaisesti toteuttamaan. Tämä on toinen askel. Kolmas ja tärkein askel on yhteiskunnallisen muutoksen mahdollistaminen.

Feminismillä ja sosialismilla on sama ideologinen lähtökohta, sillä ne molemmat jakavat tavoitteen kollektiivisesta emansipaatiosta, ihmisten vapauttamisesta yhteiskunnallisten rakenteiden ja niiden tuottaman eriarvoisuuden sorrosta.
Opposite sex drives you crazy -- the causes

20 kommenttia:

  1. Kemia on ratkaissut monia ongelmia tässä maailmassa. Muiksi ei oteta sitä apuun tässä jankutukseksi muuttuneessa sukupuolikeskustelussa?
    Ja nyt tarkoitan jarrua.
    Joka apteekkiin halpaa ainetta, joka nautittuna vie mieheltä naimahalut viikoksi. Joka jannulle kilon purkki ja popsimaan. Nyt eivät naiset enää pääse kiristämään vitullaan! Kun panettaa, nappi suuhun ja tilanne on ohi. Akat saavat rauhassa vaatia ja vinkua ja mies ei kun hymyilee autuaasti.
    Normaali naiminen ei ole hääviä puuhaa, jos asia oikein ajatellaan loppuun. Tympääntynyt lahna makaa selälläään ja mies pumppaa mitä pumppaa. Miehen biologia nyt vaan kuitenkin vaatii sitä ja tuosta halusta johtuvat nämä kaikki vaikeudet. Mutta ajatelkaa veljet, jos halun voisi salvata kemikaalin taakse haluamakseen ajaksi! Mikä uusia näköaloja avaava ajatus! Ja kun nainen lopulta suostuu olemaan ihmisiksi, me jalomielisesti antaisimme hänelle.
    Arvelee
    Kemikaali-Ali

    VastaaPoista
  2. Samaa mieltä, aika mielenkiintoista että sukupuolihormonien inhibiittoria on kyllä saatavilla pedofiileille ja lasten seksuaalisesta hyväksikäytöstä tuomituille, mutta ei tavallisille lakia noudattaville kansalaisille tai etenkään omegauroksille, joille seksuaalisuus on lähinnä taakka.

    VastaaPoista
  3. Nyt ne sen viimein myönsivät! Ne tosiaan tahtovat kuohita meidät!

    VastaaPoista
  4. Ongelma tulee vain vastaan siinä, että periaatteessa kakki sosiaaliset ongelmat voidaan ratkaista sopivan pillerin avulla. Jos esim. naisia harmittaa se, etteivät he pääse johtotehtäviin, niin voidaan kehittää pilleri, joka vie kaikki menestyshalut ja pitää naiset hellan vieressä.

    Lopulta keksistään pilleri, joka vie kaikki halut ja ihmiset kyyhöttävät yksin pimeässä nurkassa. Tai yksinkertaisemmin vain tappavat itsensä, kun mitään elämänhaluakaan ei ole.

    Sinällään olisi tosiaan mielenkiintoista, jos jarru tulisi apteekkeihin, voisihan sitä itsekin kokeilla. Eläkeikäisen tyyliseen luumusopan syöntiin olisi silloin mahdollisuus jo parikymppisenä.

    VastaaPoista
  5. Tuolla menolla SDP:stä tulee marginaalipuolue parin vaalikierroksen aikana.

    Teinityttö vasaroi äitinsä kuoliaaksi

    Äiti pakasti vauvansa elävältä

    VastaaPoista
  6. Ja vielä tv vinkki.

    Yksi elämä: Viina, äiti ja minä. 29.5.2008 TV1 klo 21.50

    Millaista lapsen elämä on, kun äiti juo?

    VastaaPoista
  7. Niin miksei demarit alkais näin puoluekokouksen alla pohtimaan nimen muutosta, vältyttäis kalapuikkomiesten otsan rypistelyiltä.

    Miltä kuulostais Suomen sosialifemokraattinen puolue?

    Lyhenteestä saattais ruotsalaisten kanssa tulla vääntöä, mutta femarit veisi kuitenkin pidemmän korren ei- taantumuksellisina.

    VastaaPoista
  8. "Miltä kuulostais Suomen sosialifemokraattinen puolue?"

    Sehän kuulostaisi paljon paremmin todellisuutta vastaavalta nimeltä. Eihän sana "demokraattinen" kerro oikeastaan yhtään mitään erosta muihin puolueisiin.

    VastaaPoista
  9. Ja taas valtamedia YLE mollaa isejä:

    SILMINNÄKIJÄ:
    KIRJE ISÄLLE

    YLE TV2 to 29.5.08 klo 22.35


    Ote:

    Eron jälkeen kolmannes isistä hylkää lapsensa ja lapsista tulee ero-orpoja. Kadonneet isät olivat vielä muutama vuosikymmen sitten poikkeus – mutta nyt siitä on tullut arkipäivää. Mitä lapselle tapahtuu, kun isä häipyy hänen elämästään? Ja miksi isä lähtee?

    Pyysimme ohjelmaa varten isänsä jättämiä lapsia kirjoittamaan kirjeen isälleen. Saimme seistemän kirjettä, osan kirjoittajat ovat nyt jo aikuisia.
    Tässä kirjeet kokonaisuudessaan.

    ”Pyysin sinua viime kesänä rippijuhliini, et voinut tulla koska äiti on mielestäsi niin kusipää. Mitä äiti siihen olisi vaikuttanut, kysehän oli minusta?? Haluat kostaa taas näin äidille, mutta vahingossa kostatkin meille. Kyllä sinun tarvisi kestää äitiä puoli tuntia kahvipöydässä, kun olitte yhdessä 20 vuotta. Lupasit muistaa minua, vaikka et rippijuhliin tulisikaan. Etpä ole muistanut ja olet ainut kutsutuista joka ei muistanut minua”.
    (ote 16-vuotiaan tyttären kirjeestä isälleen)

    Avo- ja avioerojen yleistyessä jopa neljännes suomalaislapsista asuu erossa toisesta vanhemmastaan, yleensä äidillä. Avioeron jälkeisistä tapaamisoikeuksista riidellään paljon, myös julkisuudessa. Molemmilla vanhemmilla on oikeus tavata lastaan, vaikka sakon uhalla.

    Silminnäkijä kertoo toisesta ilmiöstä, joka on jäänyt tähän asti kokonaan varjoon: vaikka lapsella on lain mukaan oikeus molempiin vanhempiinsa, viranomaiset eivät voi mitään sille, jos isä ei halua tavata lastaan. Onko lain käytännön soveltamisessa kadonneen isän mentävä aukko?

    Ami Assulinin toimittama Silminnäkijä tarkastelee isättömyyttä nelivuotiaan pojan, hänen yksinhuoltajaäitinsä sekä isättömän, oman esikoispoikansa aikanaan kadottaneen aikuisen miehen silmin. Lisäksi ohjelmaa varten on pyydetty kirjeitä lapsilta, joiden isät ovat kadonneet.

    VastaaPoista
  10. "Silminnäkijä kertoo toisesta ilmiöstä, joka on jäänyt tähän asti kokonaan varjoon: vaikka lapsella on lain mukaan oikeus molempiin vanhempiinsa, viranomaiset eivät voi mitään sille, jos isä ei halua tavata lastaan."

    Niinpä niin, miehiä syrjitään järjestelmällisesti huoltajuuskiistoissa viranomaisten toimesta, mutta tälle lainvastaiselle toiminnalle ei voida mitään, siitä ei edes puhuta, vaan halutaan taas kerran mustamaalata ja syyllistää miehet ja isät kaikesta. Tyyppilistä feministiroskaa.

    VastaaPoista
  11. Katsookapa vain, niin tuossa ohjelmassa ei takuulla kysytä kertaakaan sitä, mitä perheen äiti on tehnyt sen eteen, että isän lasten suhteet säilyisivät mahdollisimman tiiviinä. Todennäköisesti on tehnyt kaikkensa niiden tuhoamiseksi.

    VastaaPoista
  12. Ja Dooris -lehdessä sitten demarien feminististä propagandaa oikein sarjatulella.

    Tuoreimmassa numerossa (pdf, avaaminen kestää hetken) ankara feminismipläjäys, jossa aiheena mm. puheenjohtajakandidaattien haastattelu.

    Valittuna palana Tarja Filatov: "Jos palkkaeroja ei saada kurottua umpeen, on naisten "leivän hintaa" laskettava tai verotusta alennettava sukupuolen mukaan."

    Vaikkaisin, että Filatov tarkoittaa nimen omaan biologista sukupuolta. Se taas siitä sosiaalisesta konstruktiosta - jälleen kerran. Hupaisaa toki siksikin, että profeetta Judith Butlerille on omistettu kokonainen sivu ;)

    SDP:n erään vahvimman puheenjohtajakandidaatin linja on siis se, että ihmisiä kohdellaan myös verotuksessa eriarvoisesti heidän synnynnäisten ominaisuuksiensa mukaan. Feminismissähän ajatus on jo sisäänrakennettuna, mutta SDP:ltä kyseessä on melkoinen linjaratkaisu ja kumarrus fasistisen ideologian suuntaan.

    Miten tuo naisten veroale eroaa siitä ruotsalaisten änkyräfemakoiden ajamasta miesverosta? Ihan tasan sama asiahan se on, jos sukupuolen mukaan naisille annetaan veroale tai miehille mätkäistään lisävero? Vai onko femakoilla jo kaavailussa sekä-että toteutus?

    VastaaPoista
  13. Hetken jo meni pala väärään kurkkuun, kun ajattelin millaista olisi jos Femokraatit olisivat enemmistä eduskunnassa. Pelottaa ajatellakin.
    Miten kiero ja sairas on ihmisen mieli kun tuollaista ajatusta edes sanoo ääneen. Meillä on jo sellainen asia kuin progressiivinen verotus, joka tasoittaa tuloeroja. Miten tuollasita voi sanoa ääneen, ja siihen ei reagoida voimakkaasti mediassa? MIssä helvetin matriarkassa me elämme?
    Tarja Filatov on MIELISAIRAS mielestäni.

    VastaaPoista
  14. tpjs sanoi...
    Nyt ne sen viimein myönsivät! Ne tosiaan tahtovat kuohita meidät!


    Siis miehet itse.

    Tämä on kummallista: naiset kiristät seksuaalisuudellaan, mutta teitä ei edes paneta eikä tee mieli "pumpata lahnaa". Missä se naisen seksuaalinen valta oikein tässä luuraa, ei ymmärrä vanha.

    VastaaPoista
  15. tpjs sanoi...
    Nyt ne sen viimein myönsivät! Ne tosiaan tahtovat kuohita meidät!


    Siis miehet itse.

    Tämä on kummallista: naiset kiristät seksuaalisuudellaan, mutta teitä ei edes paneta eikä tee mieli "pumpata lahnaa". Missä se naisen seksuaalinen valta oikein tässä luuraa, ei ymmärrä vanha.

    VastaaPoista
  16. "Tämä on kummallista: naiset kiristät seksuaalisuudellaan, mutta teitä ei edes paneta eikä tee mieli "pumpata lahnaa". Missä se naisen seksuaalinen valta oikein tässä luuraa, ei ymmärrä vanha."

    Johtuu varmaan siitä, että edes lahnaa ei saa. Mitä tässä sitten pumppaisi?


    -Teme

    VastaaPoista
  17. (Kemikaali-Ali)
    "Joka apteekkiin halpaa ainetta, joka nautittuna vie mieheltä naimahalut viikoksi."

    Este kehitykselle
    on siinä, että epäsuositut (ainakin länsimaiset) miehet ovat globaaleilla markkinoilla loppujen lopuksi hyvin tärkeä voimavara. He ostavat tuotteita, joita myydään seksillä - tai he ostavat
    seksiä.

    Tukahdetut seksuaaliset halut pitävät siis yllä kaikenlaista "nopean rahan bisnestä". Rahalla ei ole väliä, kun tekee naista tai naisen kuvia mieli. Jos kaikkien halut vietäisiin pillereillä dollarin kurssi laskisi
    kinttuihin.

    Lisäksi taitaa sukupuolielämässä jylläävän rodunjalostusopin
    paljastuminen hirvittää ihmisiä, jotka ovat uskotelleet elävänsä demokratiassa.

    Naisilla tuntuu olevan erityistä taipumusta pieniin hyviin tekosiin, koska heidän elämänsä on pelkkää kauheuksien toteuttamista, karmeaa rodunjalostusta päivästä
    toiseen. Toistaiseksi vain
    seksuaalitasolla.

    Voisi heiltäkin hymy hyytyä,
    osa mieskunnasta, kaikki heidän epäkelpoina pitämänsä miehet haettaisiin kotoa ja
    suljettaisiin navettaan poliisivoimin. Mutta sitähän he periaatteessa kuitenkin haluavat, joten uusnatsismin aika saattaa olla vielä edessä.

    Ei muuta tytöt, kun karjapaimenta ostamaan. :D


    Bmad

    VastaaPoista
  18. Ja nopeastipa ilmaantui "Piian" blogiin kommenttien moderointi, kun meikäläinen alkoi kommentoida.

    VastaaPoista
  19. Panu: "Ja nopeastipa ilmaantui "Piian" blogiin kommenttien moderointi, kun meikäläinen alkoi kommentoida."

    Ei, ei. Kyllä se tuli heti kun meikäläinen ryhtyi "herjaamaan" feministi Piiaa :)

    VastaaPoista
  20. MIssä helvetin matriarkassa me elämme?

    No, en ole varma missä, mutta jossain helvetin matriarkaatissa nimenomaan. Olemme eläneet jo pitkälti.. saa nähdä miten tämä tästä päättyy. Onneksi ei tarvi kovin kauan enää sentään, hehe.

    - Vortac

    VastaaPoista

Valitse itsellesi joku nimimerkki, jotta keskustelujen seuraamisesta tulisi helpompaa. Älä laita ruksia kohtaan "Anonyymi".