tuo "kahdekstan persoonallisuustyyppiä, jotka viehättävät naisia" on harvinaisen kehno tekele. Siinä on toimittajalle annettu tehtäväksi kyhätä joku juttu vaan tälläisesta mediaseksikkäästä aiheesta. Ja se näkyy. persoonallisuustyypin käsite on hatara ja ominaisuudet jotka naisia viehättää on ymmärretty väärin. Jos Bond-tyypin miehen esimerkkinä on Iiro Seppänen ja Duudsonit, niin ei Kari Heusala oikein kykene naisen asemaan asettumaan, eikä käsittämään, että mikä siinä Bondissa viehättää.
Eikä Kari ymmärrä taitelijoidenkaan päälle. Taiteilijoissa ei innosta heidän kaunopuheisuutensa tai muut taiteelliset meriitit. Taitelijatyypit ovat vaan niin vakuuttuneita omasta erinomaisuudestaan, että monesti onnistuvat luomaan naiseenkin suggestiolla kuvan, että taiteilija todella olisi erinomainen ja haluttava ihminen.
Eikä Bondissakaan innosta se, että hän kyykyttää neukkukommareita ovelilla tempuillaan. Naisia kiinnostaa se, että bond käyttäytyy niinkuin hän olisi jumalan lahja naisille ja saa naiset uskomaan samaan.
Mihin perustuu se, että naiset ovat bensaa säästävämpiä ajajia.
Veikkaisin että kokeneet ajajat ovat parempia kytkimen käyttäjiä, liikennevalojen rytmin tuntijoita, ja isolla vaihteella matelijoita. Koska keskimäärin naiset ajavat vähemmän kuin miehet niin keskimääräisen miehen pitäisi näiden asioiden suhteen olla parempi auton käyttäjä ja samalla säästeliäämpi ajaja.
Merkittävä ero on tietysti ajonopeus. Jos mies ajaa 130km/h ja nainen samalla tiellä 100km/h niin nainen on bensan säästäjä.
Toki tutkimus kertoo, että naiset ovat parempia äkkipysähdysten välttäjiä. Koska naisilla on vähemmän ajokokemusta, niin se ei asiaa selitä. kyse on siis persoonallisuudesta. Haluavatko miehet vauhdin hurmaa. ja onko miehillä taipumus kiihdyttää täysillä joka kadunpätkällä jotta ehtii ajoissa odottelemaan kunnes seuraava valo vaihtuu vihreäksi. Naiset ajavat lunkimmin, eikä kiihdytykseen ole kiire.
Onko kyse myös siitä, että miehet ovat aggressiivisia ja arvostavat ranking menestystä. heille on tärkeää ohittaa joka auto ja olla liikennevaloissa ekana, vaikkei se juurikaan perille pääsemistä aikaistaisi.
Liikenteessäkin pitää olla alfauros. Itse ainakin tunnistan tämän piirteen itsessäni. On pakko ohittaa, vaikka edessä ajava ajaisi vain hitusen hitaammin kuin itse. ja ohitus aina tuntuu gutalta. ja pahalta tuntuu, jos toinen menee ohi, kun itse koittaa hidastella liikennevalon vaihtumista odottaen. liittyykö tämä piirre sitten mieheyteeni vai vain muuhun kusipäisyyteeni. en tiedä.
Meillä on autossa ajotietokone, joka mittaa kulutusta.
Olen yli kymmenen kertaa testannut, ja joka ikinen kerta pystyn ajamaan täsmälleen saman matkan samaa reittiä 1,5 - 2 litraa/100km pienemmällä kulutuksella kuin vaimoni.
Yhä useammat miehet joutuvat turvautumaan ammattiapuun selvitäkseen heihin kohdistuneesta seksuaalisesta hyväksikäytöstä, uutisoi The Local.
-80 prosenttia seksuaalisen hyväksikäytön uhreista on joutunut sen kohteeksi naisen toimesta, hyvin usein tekijänä on uhrin oma äiti, arvioi terapeutti Lena Lindblom ruotsalaisesta seksuaalista hyväksikäyttöä vastustavasta HOPP -järjestöstä.
Hyväksikäyttötapausten määrän nousu on pantu merkille järjestössä, mutta virallisten lukujen mukaan miehiin kohdistuva hyväksikäyttö on edelleen harvinaista. Lindblomin mukaan selitys on perinteinen; miehet ovat erittäin häpeissään tilanteestaan.
Taitelijatyypit ovat vaan niin vakuuttuneita omasta erinomaisuudestaan, että monesti onnistuvat luomaan naiseenkin suggestiolla kuvan, että taiteilija todella olisi erinomainen ja haluttava ihminen.
No, iso ego on tietenkin aina plussaa, mutta tossahan puhuttiinkin julkkistaiteilijoista, ja heissä naisia viehättää julkisuus.
Naisia kun viehättää moni erilainen piirre, mutta ei mikään sellainen piirre, kuin heidän omista selityksistään voisi päätellä.
Rikkaus, Julkisuus, 'karisma', itsevarmuus, huumori, persoonallisuus, sosiaaliset todisteet (eli jos muutkin naiset haluavat miestä, nainen itsekin automaattisesti pitää miestä kiinnostavana ja haluttavana) jne. ja sitten tietenkin playereiden manipulaatiokyvyt..
Kaunopuheisuudella ei tee mitään, jos sitä ei osaa käyttää oikein, siis manipuloimaan naisen tunnetiloja. Ja tuo, että kukaan nainen ei muka pysty vastustamaan nössöä ukkelia joka kehuu naisen maasta taivaaseen ja palvoo maata naisen alla (eli alistuu naisen oikkuihin eli on selkärangaton luuseri) olisi muka jokin viettelijä, hah.
Viettelijät nimenomaan ovat naista kohtaan töykeitä ja välinpitämättömiä, mutta humoristisella tavalla <- ja tämä luo sen 'hurmaavuuden' naisen silmissä.
Siinä tossa ollaan kyllä oikeassa, että mies, joka USKALTAA, on naisen mielestä aina kiihoittavampi kuin mies, joka ei uskalla.
"Olen yli kymmenen kertaa testannut, ja joka ikinen kerta pystyn ajamaan täsmälleen saman matkan samaa reittiä 1,5 - 2 litraa/100km pienemmällä kulutuksella kuin vaimoni."
Ei se ole pystymisestä kiinni, vaan halusta. Miehet haluavat liikkua nopeammin, kaasutella enemmän ja muutenkin olla ensimmäisenä niin liikenteessä kuin muuallakin.
"-80 prosenttia seksuaalisen hyväksikäytön uhreista on joutunut sen kohteeksi naisen toimesta, hyvin usein tekijänä on uhrin oma äiti, arvioi terapeutti Lena Lindblom ruotsalaisesta seksuaalista hyväksikäyttöä vastustavasta HOPP -järjestöstä."
Ei kuulosta oikein uskottavalta. Mistä ihmeestä tuo luku on oikein revitty?
"Although there has been an increase in female offenders, only 2 percent of registered sexual assaults or abuse have been carried out by women.
...
"Yes, it could me more common than we believe. There could be a lot of hush hush and it could well be that maybe 10-15 percent of all people who have carried out sexually offensive actions may be women or girls." "
Ei se niin hurjalta kuulostakaan, kun jaksaa ottaa asiasta kunnolla selvää ja vähän käyttää päätään.
Jorma: jep, toi on suunnattomasti parempi kuin vauvana silpominen, mutta en ole varma onko se täydellinen patenttiratkaisu, koska 15-vuotiasta voidaan vielä suvun voimin painostaa johonkin, jota hän ei itse halua tehdä. 18 olisi sopivampi ikä, sillä silloin ihminen on esoteerisesti ajatellen vasta 'aikuinen'.
Ei se ole pystymisestä kiinni, vaan halusta. Juu, mutta ei nopea liikkuminen taajamassa ole epätaloudellista. Ripeät kiihdytykset ja sitten suoraan mahdollisimman iso vaihde päälle. Tilanteesta riippuen kakkoselta suoraan neloselle tai viitoselle.
Ylämäissä ei saa kiusata moottoria jurruttamalla liian isolla vaihteella (vaimo tekee usein näin), mutta heti mäen päällä jalka pois kaasulta, viitonen päälle ja alamäet lasketaan jalka pois kaasulta. Perstuntuma ja herkkä kaasujalka sen kyllä kertoo. Nykyaikainen moottori kun katkaisee bensan syötön käytettäessä moottorijarrutusta.
Ennakointi on myös aa ja oo. Taajamassa nykivä ja näennäisen ripeä ajotyyli turhine jarrutuksineen ei ole yhtään sen nopeampaa kuin ennakoiva ajo. Vaihteita ja välikaasuakin oppi kummasti aikoinaan käyttämään, kun ajoi vanhalla maastoautolla jossa oli synkronoimaton laatikko.
Ja koska minä sen auton aina tankkaan, niin kyllä näillä bensan hinnoilla sitä haluakin riittää.
tuo "kahdekstan persoonallisuustyyppiä, jotka viehättävät naisia" on harvinaisen kehno tekele. Siinä on toimittajalle annettu tehtäväksi kyhätä joku juttu vaan tälläisesta mediaseksikkäästä aiheesta. Ja se näkyy. persoonallisuustyypin käsite on hatara ja ominaisuudet jotka naisia viehättää on ymmärretty väärin. Jos Bond-tyypin miehen esimerkkinä on Iiro Seppänen ja Duudsonit, niin ei Kari Heusala oikein kykene naisen asemaan asettumaan, eikä käsittämään, että mikä siinä Bondissa viehättää.
VastaaPoistaEikä Kari ymmärrä taitelijoidenkaan päälle. Taiteilijoissa ei innosta heidän kaunopuheisuutensa tai muut taiteelliset meriitit. Taitelijatyypit ovat vaan niin vakuuttuneita omasta erinomaisuudestaan, että monesti onnistuvat luomaan naiseenkin suggestiolla kuvan, että taiteilija todella olisi erinomainen ja haluttava ihminen.
Eikä Bondissakaan innosta se, että hän kyykyttää neukkukommareita ovelilla tempuillaan. Naisia kiinnostaa se, että bond käyttäytyy niinkuin hän olisi jumalan lahja naisille ja saa naiset uskomaan samaan.
Mihin perustuu se, että naiset ovat bensaa säästävämpiä ajajia.
VastaaPoistaVeikkaisin että kokeneet ajajat ovat parempia kytkimen käyttäjiä, liikennevalojen rytmin tuntijoita, ja isolla vaihteella matelijoita. Koska keskimäärin naiset ajavat vähemmän kuin miehet niin keskimääräisen miehen pitäisi näiden asioiden suhteen olla parempi auton käyttäjä ja samalla säästeliäämpi ajaja.
Merkittävä ero on tietysti ajonopeus. Jos mies ajaa 130km/h ja nainen samalla tiellä 100km/h niin nainen on bensan säästäjä.
Toki tutkimus kertoo, että naiset ovat parempia äkkipysähdysten välttäjiä. Koska naisilla on vähemmän ajokokemusta, niin se ei asiaa selitä. kyse on siis persoonallisuudesta. Haluavatko miehet vauhdin hurmaa. ja onko miehillä taipumus kiihdyttää täysillä joka kadunpätkällä jotta ehtii ajoissa odottelemaan kunnes seuraava valo vaihtuu vihreäksi. Naiset ajavat lunkimmin, eikä kiihdytykseen ole kiire.
Onko kyse myös siitä, että miehet ovat aggressiivisia ja arvostavat ranking menestystä. heille on tärkeää ohittaa joka auto ja olla liikennevaloissa ekana, vaikkei se juurikaan perille pääsemistä aikaistaisi.
Liikenteessäkin pitää olla alfauros. Itse ainakin tunnistan tämän piirteen itsessäni. On pakko ohittaa, vaikka edessä ajava ajaisi vain hitusen hitaammin kuin itse. ja ohitus aina tuntuu gutalta. ja pahalta tuntuu, jos toinen menee ohi, kun itse koittaa hidastella liikennevalon vaihtumista odottaen. liittyykö tämä piirre sitten mieheyteeni vai vain muuhun kusipäisyyteeni. en tiedä.
Osa ajajista on sellaista kiihdytys ja jarrutus -tyyppiä, liekö niissä enemmän miehiä.
VastaaPoistaKampaajan murhasta epäillään naista
VastaaPoistaMeillä on autossa ajotietokone, joka mittaa kulutusta.
VastaaPoistaOlen yli kymmenen kertaa testannut, ja joka ikinen kerta pystyn ajamaan täsmälleen saman matkan samaa reittiä 1,5 - 2 litraa/100km pienemmällä kulutuksella kuin vaimoni.
Naisten tekemä seksuaalinen ahdistelu lisääntyy - usein tekijänä oma äiti
VastaaPoistaYhä useammat miehet joutuvat turvautumaan ammattiapuun selvitäkseen heihin kohdistuneesta seksuaalisesta hyväksikäytöstä, uutisoi The Local.
-80 prosenttia seksuaalisen hyväksikäytön uhreista on joutunut sen kohteeksi naisen toimesta, hyvin usein tekijänä on uhrin oma äiti, arvioi terapeutti Lena Lindblom ruotsalaisesta seksuaalista hyväksikäyttöä vastustavasta HOPP -järjestöstä.
Hyväksikäyttötapausten määrän nousu on pantu merkille järjestössä, mutta virallisten lukujen mukaan miehiin kohdistuva hyväksikäyttö on edelleen harvinaista. Lindblomin mukaan selitys on perinteinen; miehet ovat erittäin häpeissään tilanteestaan.
Taitelijatyypit ovat vaan niin vakuuttuneita omasta erinomaisuudestaan, että monesti onnistuvat luomaan naiseenkin suggestiolla kuvan, että taiteilija todella olisi erinomainen ja haluttava ihminen.
VastaaPoistaNo, iso ego on tietenkin aina plussaa, mutta tossahan puhuttiinkin julkkistaiteilijoista, ja heissä naisia viehättää julkisuus.
Naisia kun viehättää moni erilainen piirre, mutta ei mikään sellainen piirre, kuin heidän omista selityksistään voisi päätellä.
Rikkaus, Julkisuus, 'karisma', itsevarmuus, huumori, persoonallisuus, sosiaaliset todisteet (eli jos muutkin naiset haluavat miestä, nainen itsekin automaattisesti pitää miestä kiinnostavana ja haluttavana) jne. ja sitten tietenkin playereiden manipulaatiokyvyt..
Kaunopuheisuudella ei tee mitään, jos sitä ei osaa käyttää oikein, siis manipuloimaan naisen tunnetiloja. Ja tuo, että kukaan nainen ei muka pysty vastustamaan nössöä ukkelia joka kehuu naisen maasta taivaaseen ja palvoo maata naisen alla (eli alistuu naisen oikkuihin eli on selkärangaton luuseri) olisi muka jokin viettelijä, hah.
Viettelijät nimenomaan ovat naista kohtaan töykeitä ja välinpitämättömiä, mutta humoristisella tavalla <- ja tämä luo sen 'hurmaavuuden' naisen silmissä.
Siinä tossa ollaan kyllä oikeassa, että mies, joka USKALTAA, on naisen mielestä aina kiihoittavampi kuin mies, joka ei uskalla.
- Vortac
"Olen yli kymmenen kertaa testannut, ja joka ikinen kerta pystyn ajamaan täsmälleen saman matkan samaa reittiä 1,5 - 2 litraa/100km pienemmällä kulutuksella kuin vaimoni."
VastaaPoistaEi se ole pystymisestä kiinni, vaan halusta. Miehet haluavat liikkua nopeammin, kaasutella enemmän ja muutenkin olla ensimmäisenä niin liikenteessä kuin muuallakin.
- Syltty
"-80 prosenttia seksuaalisen hyväksikäytön uhreista on joutunut sen kohteeksi naisen toimesta, hyvin usein tekijänä on uhrin oma äiti, arvioi terapeutti Lena Lindblom ruotsalaisesta seksuaalista hyväksikäyttöä vastustavasta HOPP -järjestöstä."
VastaaPoistaEi kuulosta oikein uskottavalta. Mistä ihmeestä tuo luku on oikein revitty?
- Syltty
"Ei kuulosta oikein uskottavalta. Mistä ihmeestä tuo luku on oikein revitty?"
VastaaPoistaAlkuperäinen uutinen:
http://www.thelocal.se/12544/20080619/
"Although there has been an increase in female offenders, only 2 percent of registered sexual assaults or abuse have been carried out by women.
...
"Yes, it could me more common than we believe. There could be a lot of hush hush and it could well be that maybe 10-15 percent of all people who have carried out sexually offensive actions may be women or girls." "
Ei se niin hurjalta kuulostakaan, kun jaksaa ottaa asiasta kunnolla selvää ja vähän käyttää päätään.
T
"Parasta olisi rajoittaa ympärileikkaukset esimerkiksi yli 15-vuotiaisiin, joilla on jo aidosti oma tahto."
VastaaPoistaIltalehti on oikealla asialla.
Jorma: jep, toi on suunnattomasti parempi kuin vauvana silpominen, mutta en ole varma onko se täydellinen patenttiratkaisu, koska 15-vuotiasta voidaan vielä suvun voimin painostaa johonkin, jota hän ei itse halua tehdä. 18 olisi sopivampi ikä, sillä silloin ihminen on esoteerisesti ajatellen vasta 'aikuinen'.
VastaaPoista- Vortac
Ei se ole pystymisestä kiinni, vaan halusta.
VastaaPoistaJuu, mutta ei nopea liikkuminen taajamassa ole epätaloudellista. Ripeät kiihdytykset ja sitten suoraan mahdollisimman iso vaihde päälle. Tilanteesta riippuen kakkoselta suoraan neloselle tai viitoselle.
Ylämäissä ei saa kiusata moottoria jurruttamalla liian isolla vaihteella (vaimo tekee usein näin), mutta heti mäen päällä jalka pois kaasulta, viitonen päälle ja alamäet lasketaan jalka pois kaasulta. Perstuntuma ja herkkä kaasujalka sen kyllä kertoo. Nykyaikainen moottori kun katkaisee bensan syötön käytettäessä moottorijarrutusta.
Ennakointi on myös aa ja oo.
Taajamassa nykivä ja näennäisen ripeä ajotyyli turhine jarrutuksineen ei ole yhtään sen nopeampaa kuin ennakoiva ajo.
Vaihteita ja välikaasuakin oppi kummasti aikoinaan käyttämään, kun ajoi vanhalla maastoautolla jossa oli synkronoimaton laatikko.