keskiviikkona, elokuuta 27, 2008

Miesviha

Tukiaseman keskustelu:
uniongelma: Mistä se johtuu. Ja mikä siihen auttaa? Mun tekis mieli runtata jokainen mies maankoloon, että sais nöyristellä mun edessä. Jokainen mies joka mua katselee, niin tunnen vihaa ja inhoa. Ehkä osaksi siki, että miehet usein ajattelee seksijuttuja ja muita. Ja monet haluais tehdä tuttavuutta. Halveksin miehiä (poikkeuksia on, he ovat omalla käytöksellään osoittaneet olevansa ihan normaaleita) Mutta kyllä mulla verenpaine nousi kun mies tuli kaupan jonoon taakse. Tunsin sen kyttäämisen. Jätin korini siihen sille laitettavaksi, ja laitoin tavarat hihnalla niin, ettei se raukka mahtunut omiaa ottaan. Vaikk ehkä sekin olis ollut ihan hyväkäytöksinen eikä mikään seksitinen moukka, joka luulee olevansa naista ylempiarvoisempi. Ja niinhän se ei ole. Minä kouluttaisin mieheni kaulimen avulla tekeen kotitöitä, ja olemaan kuten minä sanon. Määrään manipuloin olen vaikea ja mielialat vaihtelee. En luota miehiin. Tällä tavalla ei suhteista voikaan tulla mitään. Mutta muutakaan en osaa. Sitten muutun taas kun pikkutytöksi söpöillään jne. mussa on niin monta puolta.

Chimera: Ihan lyhyesti: feminismi = tasa-arvo. Tasa-arvon puutteessa elävät ihmiset = naisia. Näin ollen feminismi hyödyttää eniten naisia. Ilman sitä nainen ei saisi hallita edes omaa omaisuuttaan, käydä yksin tai naisporukassa ravintolassa ja leikkisi vieläkin kotiorjaa 24/7. Kaikki tämä siksi että meillä on jalkojen välissä pimppi.

Itse tunnustaudun feministiksi MUTTA myös miesvihaajaksi. Omat kokemukseni miehistä ovat 99% negatiivisia ja joka päivä saan käsitteilleni vahvistusta. Iso osa miehistä on hyödyttömiä! Sotivat, raiskaavat ja hyväksikäyttävät lapsia- ei tule ihan heti mieleen samanlaista määrää naisia, jotka näin tekisivät edes "vapaissa" maissa. Ja kuitenkin naisia on suurinosa maailman väestöstä (2/3 maailman naisista on btw köyhiä).

Jos moni feminismin turhaksi kokeva lukisi vähän naishistoriaa, voisi mielipide muuttua pian. Yhteiskuntamme on täynnä törkeitä epäkohtia ja vain koska asiat ovat jossain vielä huonommin, ei ole mikään syy pistää lappuja silmille Suomessakaan!
Miehen elämä

54 kommenttia:

  1. Tukiasemallahan näyttää olevan samanlainen meininki kuin täällä!

    VastaaPoista
  2. Taannoin lueskelin itseäni ärsyyttäkseni erästä amerikkalaisten feministien blogia. Sellaista lukiessa ei voi olla huomaamatta, miten ylitsepääsemättömän vaikea pala miehen seksuaalisuus on feministeille. He eivät kerta kaikkiaan voi hyväksyä sitä, että miehen seksuaalisuus on erilaista kuin naisten, eivätkä he lakkaa valittamasta, ennen kuin kaikki miehisen seksuaalisuuden ilmaukset on eliminoitu yhteiskunnasta. Tietenkään he eivät sittenkään olisi tyytyväisiä, koska todellisuudessa pitävät joistakin "esineellistävistä" tms. miehisistä toimintatavoista itseensä kohdistettuina, kunhan kyseessä on sopivanlainen mies.

    VastaaPoista
  3. Niinhän se naistenkin seksuaalisuus on monille miehille vaikea ymmärtää.

    VastaaPoista
  4. Anonyymi: Totta, mutta feministien kohdalla ongelma on nähdäkseni se, että he antavat ristiriitaisia viestejä: Toisaalta kannattavat täydellistä seksuaalista vapautta, mutta eivät osaa elää tämän politiikan seurausten kanssa. Jos vaikka nainen omasta tahdostaan myy itseään tai ryhtyy pornonäyttelijäksi, miksi sitä ei hyväksytä?

    Tuossa mainitsemassani blogissa nillitettiin olympialaisten aikaan useaan otteeseen siitä, miten kamalaa on, että miehille suunnatut lehdet ja nettisaitit "esineellistävät" hyvännäköisiä naisurheilijoita. Heitä ei kuulemma saisi arvostaa muuten kuin urheilijoina. Miksi ei voida hyväksyä sitä, että miesten seksuaalisuus on vahvasti visuaalista ja antaa asian olla?

    Jatkuvasti puutteessa elävien ATM:ien suhtautuminen naisen seksuaalisuuteen on itse asiassa samalla tavalla vihamielistä kuin feministien suhde miehen seksuaalisuuteen: ei voida hyväksyä sitä, miten asiat ovat ja muuttaa omaa käyttäytymistään ja suhtautumistapaansa sen mukaisesti, vaan loputtomasti valitetaan ja vaaditaan mahdottomia.

    VastaaPoista
  5. TH on oikeassa - naisen seksuaalisuutta tuputetaan joka tuutista ja aina ollaan opastamassa miten naisen seksuaalisuus on NIIN jaloa ja ylevää ja vaikeaa ja kompleksia ja monimuotoista ja ihmeellistä, että sitähän ei voi kapinen mies ymmärtää, mutta miehen pitäisi kuitenkin omistaa koko elämänsä sen ymmärtämisen opettamiseen.

    Sensijaan miehen seksuaalisuus on punainen vaate, tabu, asia jota ei virallisesti ole olemassa, ja josta ei saa puhua! Miehethän ovat vain hyväksikäytettäviä esineitä, korkeintaan eläimiä, joita sitten valjastetaan naisten tarpeiden tyydyttäjäksi - eihän heidän OMALLA seksuaalisuudellaan saa olla mitään arvoa!

    Niin keneltä se tasa-arvo nyt taas puuttuikaan.. naisilta?

    Tollasten älyttömien Henryn quottaamien femakkojen ei tarvitsisi lukea naishistoriaa tajutakseen totuuden - heidän ei tarvitsisi kuin KATSOA TODELLISUUTTA HETKI AVOIMIN SILMIN ja nähdä, mitä siellä tapahtuu. Sen jälkeen kaikki olisi selvää, niinkuin sekin, että naistutkimuksen ja 'naishistorian' voi heittää samantien romukoppaan, ainakin sellaisena millaisena feminismi sen esittää.

    - Vortac

    VastaaPoista
  6. Jatkuvasti puutteessa elävien ATM:ien suhtautuminen naisen seksuaalisuuteen on itse asiassa samalla tavalla vihamielistä kuin feministien suhde miehen seksuaalisuuteen: ei voida hyväksyä sitä, miten asiat ovat ja muuttaa omaa käyttäytymistään ja suhtautumistapaansa sen mukaisesti, vaan loputtomasti valitetaan ja vaaditaan mahdottomia.

    ..Paitsi että nyt lakkasit olemasta oikeassa. Mitä ihmettä tarkoitat? Kuka ATM muka ei ole hyväksynyt sitä, miten asiat ovat? (no, puute on toki häiritsevä asia, josta luonnollisestikin haluaa päästä eroon) - mikä muutos käytöksessä ja suhtautumistavassa on tässä nyt kyseessä?

    Mistä valitetaan ja mitä ollaan vaadittu?

    Aika epämääräisiä heittoja noin yhtäkkiä. Olisi mukava, jos vaivautuisit hiukkasen selventämään.

    - Vortac

    VastaaPoista
  7. Tuli vielä mieleen tuon oudon femakon lausahduksesta - 'moni feministin turhaksi -kokeva-...'

    Ikäänkuin feminismi ei voisi ikinä olla absoluuttisesti turhaa (niinkuin se oikeasti on), vaan se olisi ihan yksilöistä aina kiinni, että miten turhana he KOKEVAT feminismin.. voi herranen aika.

    Tässä muuten tulee hyvin esille ero sen suhteen, miten naiset käsittelevät asioita ja sen suhteen, miten miehet käsittelevät asioita.

    Naiset menevät aina yksilötason kautta, oman kokemuksen tai kaveripiirin heijastuksia ilmentäen, eivätkä he tunnu ymmärtävän laajempaa kokonaisuutta.

    Miehet taas kykenevät helpommin käsittelemään asioita laajemmasta perspektiivistä, kokonaisuutena jne. Tästä(kin) syystä varmasti johtuu, että femakot ovat niin pihalla, ja että naisille on niin mahdotonta koettaa selittää yhtään mitään laajaa loogisesti.

    - Vortac

    VastaaPoista
  8. "Miehen elämä"-kuva on kyllä hauska, tulee mieleen se kuva jonka pistin tänne hieman aiemmin joskus. Siinä poika näkee kaukaa tytön puiston penkillä, ja samantapaisesti kuvataan kuva kuvalta pojan ilmeen ja reippauden lasku hänen lähestyessään penkkiä, ja lähellä hän jo punastuu tyystin ja alkaa kävellä lyötynä poispäin kunnes lysähtää istuksimaan puun juureen, kauaksi penkistä ja tytöstä.

    Ja tyttö ei edes huomaa koko tapausta.

    Aivan kuten naiset eivät nyky-yhteiskunnassa näe muita miehiä kuin rikkaat miljonäärit ja karismaattiset alfaurokset.

    ATM jää aina näkymättömiin.

    - Vortac

    VastaaPoista
  9. Vortac,

    miljonääri mä en ainakaan ole ja karismaattinen alfauroskin vain, jos sorrut kehäpäätelmään, ja ihan kohtuu kivasti on naisten huomiota riittänyt.

    VastaaPoista
  10. Jatkuvasti puutteessa elävien ATM:ien suhtautuminen naisen seksuaalisuuteen on itse asiassa samalla tavalla vihamielistä kuin feministien suhde miehen seksuaalisuuteen

    Ei todellakaan. Jatkuvasti puutteessa elävän ATM:n suhde naisen seksuaalisuuteen on epärealistisen jalustallenostava ja ihannoiva.

    VastaaPoista
  11. TH, eräs toinen ristiriita on muuten femakoiden suhtautumisessa naisurheilijoihin. Sanoit, että femakot valittivat siitä, että jotkut lehdot ovat esineellistäneet miehille naisurheilijoita näiden kuvien avulla.
    Toisaalta, vasta joitain päiviä sitten tälläkin saitilla oli juttu femakosta, joka oli itkenyt siitä, että naisurheilijat eivät saa yhtä paljon seksuaalista mielenkiintoa vastakkaiselta sukupuolelta kuin miesurheilijat - ja urheilu voi jopa heikentää näiden narttujen markkina-arvoa.

    VastaaPoista
  12. Junakohtaus,

    vain "Naiset menevät aina yksilötason kautta, oman kokemuksen tai kaveripiirin heijastuksia ilmentäen, eivätkä he tunnu ymmärtävän laajempaa kokonaisuutta." siinä missä "miehet taas kykenevät helpommin käsittelemään asioita laajemmasta perspektiivistä, kokonaisuutena jne." Että voisitko vetää edellisen kommenttisi takaisin, tai myöntää olevasi nainen?


    FTP

    VastaaPoista
  13. Vortac tietää TOTUUDEN. ON VAIN YKSI TOTUUS!

    VastaaPoista
  14. Johan on linkki! Paras juttu oli n.s. Miesviha. Ei voi eikä kannata sanoa muuta kuin että: heh heh heh heh heh... j.n.e. loputtomiin...

    VastaaPoista
  15. Vortac, Panu: ATM:ien naisvihamielisyydellä viittasin siihen, mistä olette itsekin jatkuvasti kirjoittaneet, eli sen valitteluun että naiset eivät suosi kilttejä nörttipoikia vaan ennemminkin renttuja. On totta, että miehet, etenkin kokemattomat, nostavat naiset jalustalle, mutta ATM-diskurssissa (heh) näin ei ole, vaan naisten seksuaalista valikoivuutta vihataan.

    On turhaa odottaa, että naiset yhtäkkiä muuttaisivat vuosituhantiset käyttäytymismallinsa ja alkaisivat suurin joukoin pitämään muusta kuin ns. perinteisestä maskuliinisuudesta. Eikö ATM:n siis kannattaisi muuttaa omaa käyttäytymistään tähän suuntaan tai sitten pitää suu kiinni?

    VastaaPoista
  16. TH (et al.),

    mitä mä tätä palloa olen tallannut, kovimmat naistenmiehet ovat järjestään kaikki empaattisia ja huumorintajuisia ja näillä kahdella systeemillä ne pääsevät tyttölöiden pöksyihin.

    Mikään pakko ei ole uskoa jos ei tee mieli, mutta tämmöistä olen kuitenkin nähnyt.

    Tähän sitten sellainen varauma, että formulakuskit ja muut vastaavat ovat a) erikseen b) ihan marginaalia.

    VastaaPoista
  17. Selailin tämän lainauksen innoittamana Tukiaseman foorumista muita Uniongelman kirjoituksia. Sain käsityksen, että miesten lisäksi hän tuntee vihaa mm. vanhempia ihmisiä kohtaan. Sen huomaa foorumilla siitäkin, että jos joku vanhempi nainen vaikka antaa hänelle vain ystävällisen neuvon johonkin asiaan, mitä mrs. Uniongelma on itse kysynyt, vanhemi nainen saa takaisin hyvin vihamielisen kommentin. Erityisesti hän tuntuu vihaavan nimimerkkiä Mirri 51, joka taas minusta vaikuttaa tämän ketjun ja muiden selaamieni ketjujen perusteella kohtuu järkevältä ihmiseltä.

    Uniongelma on ilmeisesti aika nuori nainen, jolla on muutama lapsi ja lisää kaiketi on tulossa. Selailin hänen viestiketjuja aina parin vuoden takaisiin asti, ja joissain niissä hän kuvaili lastensa isää mm. psykopaatiksi jota hän vihaa. Nyt hän on kuitenkin ilmeisesti uudempien viestien perusteella mennyt naimisiin samaisen psykopaatin kanssa.

    Ilmeisesti hän kärsii jonkinlaisesta bipolaarisesta häiriöstä. Viha ymd. agressiot liittyvät kai depr. vaiheeseen, kun taas maniassa hänelle ilmeisesti maistuu niin viina kuin irtoseksi. Tällaisen kuvan ainakin sain.

    Kirjoitusten perusteella hänen tunne-elämänsä vaikuttaa epävakaalta. Joissain kirjoituksissa ko. nainen kysyy itse jotain ensin ja vastaa täysin ystävälliseen vastaukseen törkeästi, ja suurin osa hänen ketjuistaan on sellaisia että hän on myöhemmin poistanut kaikki omat tekstinsä. Tällaisia ketjuja oli varmaan kymmeniä, joissa hän on kirjoittanut 10 - 20 merkintää, mutta poistanut ne. Muiden käyttäjien lainauksista ja vastauksista saa kuitenkin vihiä mitä niissä on lukenut.

    Btw. Yhdessä hän kirjoittaa rehellisesti: "miehet luulee oikeasti, että naiset muuttaa miehen kanssa yhteen jonkun intohimoisen rakkauden takia. Naiset, mä ainakin muutamme koska siitä hyötyy jotain. Turvaa ja taloudellista hyötyä". Kirjotin tämän omin sanoin, mutta idea oli tämä.

    Pysykää kaukana tuollaista naisista. Vaikka olisi miten tuskainen atm-kohtalo tahansa. V niinkuin vaikeuksia. Varmaan mukava nainen sille päälle sattuessaan, mutta vian ei tarvitsekaan olla suuri, kunhan se on päässä.

    VastaaPoista
  18. Huumorintaju on perinteinen maskuliininen ominaisuus. Empaattisuus siinä mielessä, että osaa ajatella naisen tavoin, on myös naistenmiehelle eduksi. Nörtteys ei.

    VastaaPoista
  19. ATM:ien naisvihamielisyydellä viittasin siihen, mistä olette itsekin jatkuvasti kirjoittaneet, eli sen valitteluun että naiset eivät suosi kilttejä nörttipoikia vaan ennemminkin renttuja. On totta, että miehet, etenkin kokemattomat, nostavat naiset jalustalle, mutta ATM-diskurssissa (heh) näin ei ole, vaan naisten seksuaalista valikoivuutta vihataan.

    Tyypillinen ATM nimenomaan ei uskalla ruveta ATM-diskurssia harrastamaan. Lisäksi tosiasia on, että minulla alkoi ylipäätään olla minkään valtakunnan seksuaalielämää vasta kun aloitin ATM-diskurssin harrastamisen.

    Muuan neito sanoi jossain täällä netissä, että tyypillinen ATM jää naisetta, koska ei osaa seksualisoida itseään - yrittää olla ystävää seksuaaliolennon sijasta, jolloin naisetkin tietysti kohtelevat häntä ystävänä. Se, että ATM ylipäätään uskaltaa sanoa, että vittu kun panettaa enkä saa, on jo jonkinlaista seksuaaliolennoksi tunnustautumista, jolla - uskokaa tai älkää - saa naisia, ainakin kerran vuodessa.

    VastaaPoista
  20. "On turhaa odottaa, että naiset yhtäkkiä muuttaisivat vuosituhantiset käyttäytymismallinsa ja alkaisivat suurin joukoin pitämään muusta kuin ns. perinteisestä maskuliinisuudesta. Eikö ATM:n siis kannattaisi muuttaa omaa käyttäytymistään tähän suuntaan tai sitten pitää suu kiinni?"

    Tällaiset lausunnot ovat
    ihan syvältä.

    Se miten naiset käyttäytyivät
    pari tuhatta vuotta sitten tai miten he käyttäytyvät jossain toisella puolella maapalloa tänäpäivänä on arvoitus
    kaikille.

    Naisten maskuliinisten
    ahtdaisen roolimallien palvonta on asia, johon pitää puuttua kovalla kädellä. Se pitää lähinnä siis saada paljastettua, mitä siihen liittyy jne.

    Naisen asema ja etu ei ole
    roikkua konservatiivisissa kapeakatseisissa miehissä, vaan se on naista heikentävä pakkomielle ja ruokkii yleistä väkivaltakulttuuria, joka on tehnyt ihmislajista arvottoman ja lyhytaikaisen.

    Bmad

    VastaaPoista
  21. Jos tällain naisena kehtaan tätä naisille tyypillistä mutu-yksittäiskokemusta käyttää, jota ei pidä kaikenmaailman totuutena käytettävän, niin kyllä nörtteys oli mun aviomiehelle selvä etu suhteen alkuvaiheessa, samoin kuin empatia ja huumorintajukin, pelasimme lauta- ja strategiapelejä yhdessä ja välillä kerroimme toisille Monty Python-vitsejä.

    Siinä mielessä Panu on tällä kertaa oikeassa, että en olisi ikinä kuvitellut että mies haluaa minusta jotain muutakin kuin satunnaista peliseuraa, jos hän ei olisi sitä eleiden lisäksi sanoin indikoinut. Tosin artikulaatio oli luokkaa "musta olis kiva nähdä sua muutenkin kuin peli-illoissa, sä olet tosi kiva ja kaunis" sen "vittu, kun panettaa" -replan sijaan.

    Ihan jokainen nainen ei kuitenkaan kuvittele, että on pantavaa materiaalia jokaisen miehen silmissä, eikä telepaattisia kykyjäkään ole kaikille naisille jaettu. Niinkuin ei ole kaikille miehellekään.

    FTP

    VastaaPoista
  22. FTP väitti:
    "Ihan jokainen nainen ei kuitenkaan kuvittele, että on pantavaa materiaalia jokaisen miehen silmissä"

    Ai miksei kuvittele, tai siis, usko? (Noh, toki vaikkapa selvät ruumiinvammat tai vanhuus vaikuttavat, mutta ne on jo sitten hieman poikkeustapauksia muutenkin.)

    VastaaPoista
  23. tympeänörttö:

    Esimerkiksi sen takia, että on huono itsetunto, kun on saanut riittävästi pakkeja tai haukkuja? Jokaisessa tyttöporukassa on vähintään se yksi jolle pojat/miehet tulevat juttelemaan koska haluavat iskeä sen hyvännäköisen kaverin. Tai sitten tulevat vaan iskemään kaveria/kavereita suoraan. Sitä touhua kun kokee aikansa, niin kyllähän se itsetuntoa syö.

    FTP

    VastaaPoista
  24. FTP heitti:
    "Sitä touhua kun kokee aikansa, niin kyllähän se itsetuntoa syö."

    Arvelinkin että vastaat jotain tuollaista, eli olen vähän pettynyt kun et keksinyt omaperäisempää... En toki voi ottaa kantaa naisten kokemuksiin tällä saralla - nuo mainitut jutut voivat hyvin olla totta sinänsä - mutta pitäisin hyvin kummallisena, että miehet yleisesti ottaen joksaisivat naisia vaikkapa lautapeliseurana, kuitenkin onnistuen pitämään heitä silti epäseksikkäinä. Itse en ainakaan edes juttelisi sellaisen kanssa, jota en pitäisi edes jossain määrin viehättävänä. Eikä kyse ole mistään mielettömästä elitismistä tai nirsoudesta, vaan siitä faktasta, että kun liki kaikki naiset ovat (ainakin) seksuaalisesti kiinnostavia, miksi käyttää hetkeäkään sellaisen poikkeuksellisen friikin kanssa, joka ei sitä vaivaista ehtoa täytä?

    Palaan vielä siihen väittämään, että AT-miehet eivät osaisi tuoda itseään tykö seksuaaliisina tyyppeinä. Ehkä siihen vaikuttaa se, että kun mies pitää naista seksikkäänä, siis liki poikkeuksetta, ei hän saata ymmärtää, että naiset sen sijaan pitävät vain poikkeuksellisia miehiä seksikkäinä? (Lopetan anekdoottiin: olen jossain määrin samaa mieltä siitä, attä ainakin joidenkin AT-miesten pitäisi varmaan hanakammin tuoda mielenkiintoen, kenties jopa ihan suoraan himoaan julki. Mutta oma kokemukseni on se, että vaikka kuinka asiallisesti tai jopa härskistikin yrittäisi ohjata keskustelua seksin suuntaan kohtaamisten aikana, ei osa naisista silti tunnu ymmärtävän. Ehkä jopa perääntyvät, ja ihmettelevät, että eikö tässä nyt ollakaan enää kiltisti vaan kavereita, siihen tapaan, kuin hän heti suhteen alusta tilan päätti...)

    VastaaPoista
  25. "Itse en ainakaan edes juttelisi sellaisen kanssa, jota en pitäisi edes jossain määrin viehättävänä. Eikä kyse ole mistään mielettömästä elitismistä tai nirsoudesta, vaan siitä faktasta, että kun liki kaikki naiset ovat (ainakin) seksuaalisesti kiinnostavia, miksi käyttää hetkeäkään sellaisen poikkeuksellisen friikin kanssa, joka ei sitä vaivaista ehtoa täytä?"

    Ehkäpä siksi, että tällainen nainen voi olla kuitenkin hauskaa seuraa ja mukava IHMINEN. Joskus naistenkin kanssa voi viettää aikaa ilman pyrkimyksiä päästä sorkkimaan piparirasiaa. Minä olen tuntenut lukuisia naisia, jotka eivät ole mitenkään seksuaalisesti kiinnostavia mutta persoonina sellaisia, että heidän kanssaan on kiva viettää aikaa. Ei kaikkea liikkuvaa tarvitse koko ajan haluta panna.

    "Pysykää kaukana tuollaista naisista. Vaikka olisi miten tuskainen atm-kohtalo tahansa. V niinkuin vaikeuksia. Varmaan mukava nainen sille päälle sattuessaan, mutta vian ei tarvitsekaan olla suuri, kunhan se on päässä."

    100% tosia sanoja.

    VastaaPoista
  26. Varpaankynsilaukka heitti:
    "Joskus naistenkin kanssa voi viettää aikaa ilman pyrkimyksiä päästä sorkkimaan piparirasiaa."

    Minä en koskaan pääse "sorkkimaan piparirasiaa", joten en tiedä, millä tapaa tuo pitäisi ymmärtää. Eikä muutenkaan ole olemassa "ihmisiä", vaan vain miehiä ja naisia. Millainen edes on seksuaalisesti epäkiinnostava nainen, ihan oikeasti? Ainoa, millaisen saatan (friikkien ohessa) kuvitella, olisi henkilö, josta saisin yhtä vähät vibat kuin äidistäni tai mummostani. Ja jestas sentään, en kyllä heidänkään kanssa vapaaehtoisesti olisi tekemisissä, en vaikka miten muutoin olisivat vaikkapa "hauskaa seuraa ja mukavia ihmisiä".

    Tosin, heh, voisihan sitä tietty ajatella, että olen ainoa ihminen, joka rinnastaa seksuaalisen viehättävyyden suoraan siihen, miten mukavana ja kiinnostavana jotakuta pitää, ja siksi en tajua näitä asioita ollenkaan.

    VastaaPoista
  27. Millainen on seksuaailisesti epäkiinnostava nainen? Omalta kohdaltani valtaosa. Ei niissä ihmisissä ole mitään erityistä vikaa, eivätpä vain herätä minussa suurta mielenkiintoa. En minäkään oleta, että minä herätän vastaavaa kiinnostusta valtaosassa naisista. Minulle riittää, että ne muutamat, joista olen kiinnostunut kiinnostuvat minusta. En minä ainakaan halua naida kaikkien kanssa. Usein ihmisten kanssa pärjäämisessä auttaa, jos ei ensimmäiseksi tämän kohdatessa ajattele: "mitä tuolla on jalkojen välissä?".

    VastaaPoista
  28. Varpaankynsilaukka totesi:
    "En minä ainakaan halua naida kaikkien kanssa. Usein ihmisten kanssa pärjäämisessä auttaa, jos ei ensimmäiseksi tämän kohdatessa ajattele: "mitä tuolla on jalkojen välissä?"."

    Höh, luulin että kaikki haluavat naida kaikkien kanssa... tai ainakin sen verran kuin oma MA antaa myöten. Mutta voi tietty olla, että oma(kin) suhtautumiseni naisia kohtaan muuttuisi, jos joskus jopa oikeasti saisin seksiä.

    VastaaPoista
  29. Jatkuvasti puutteessa elävän ATM:n suhde naisen seksuaalisuuteen on epärealistisen jalustallenostava ja ihannoiva.

    Panu sen jälleen sanoi - taivahan totuuden! Juuri tuollainen ATM:n suhde naisen seksuaalisuuteen nimenomaan on. En ymmärrä, mistä nämä 'naisviha'-syytökset aina satelevat. Ikäänkuin tasa-arvo, jonka pitäisi riittää myös miehille, olisi jotenkin naisvihaa!

    - Vortac

    VastaaPoista
  30. TH, eräs toinen ristiriita on muuten femakoiden suhtautumisessa naisurheilijoihin.

    Onko muuten femakoilla YHTÄKÄÄN asennetta, joka ei olisi 100% ristiriidassa niiden jonkun toisen asenteensa kanssa?

    - Nimim. "Utelias" (eli Vortac)

    VastaaPoista
  31. On turhaa odottaa, että naiset yhtäkkiä muuttaisivat vuosituhantiset käyttäytymismallinsa ja alkaisivat suurin joukoin pitämään muusta kuin ns. perinteisestä maskuliinisuudesta. Eikö ATM:n siis kannattaisi muuttaa omaa käyttäytymistään tähän suuntaan tai sitten pitää suu kiinni?

    Tässä on niin monta typeryyttä pakattu yhteen pötkylään, että sen purkaminen lienee meikäläiselle ylivoimainen tehtävä ainakaan kovinkaan selkeässä muodossa, mutta yritetään nyt vastailla johonkin kohtiin.

    1) Ei täällä kukaan naisia vihaa.

    2) Täällä kirjoittelevat muutkin kuin ATM:t.

    3) Minä en ole 'valitellut' mitään.

    4) Kuinka mikään voi muuttua, jos kukaan ei koskaan saa tietää totuutta yleisellä tasolla, ennenkuin on liian myöhäistä? Muutosta ei saada aikaan "pitämällä suu kiinni", vaan nimenomaan kyseenalaistamalla vallitsevia outouksia, normeja ja epäloogisuuksia, kyselemällä, kummastelemalla asioita ääneen ja kertomalla totuus sellaisena kuin se tosimaailmassa ilmenee.

    5) Suurin pointti mainitsemassasi asiassa ei edes lillu naisten parinvalintapreferensseissä (jotka ovat kyllä vääristyneet), vaan siinä, että naiset VALEHTELEVAT oikeista preferensseistään (niinkuin kaikesta muustakin, joka kertoisi heidän olevan jotain poikkeavaa siitä enkeli-imagosta, joka naiseudella on).

    6) Tekstisi sananvalinnat osoittavat, että et halua oikeasti tietää asioita, vaan ennemminkin määrätä, miten täällä pitäisi keskustella.

    7) Minä (niinkuin Panukaan) en ole ATM, koska en ole edes koko pelissä mukana. (en ole myöskään YTM - en ole itseasiassa edes M)

    8) Tämä oli varmasti turhaa, mutta jos avointa mieltä teikäläisellä on edes rippunen, ehkäpä opit jotain.

    - Vortac

    VastaaPoista
  32. Yhdessä hän kirjoittaa rehellisesti: "miehet luulee oikeasti, että naiset muuttaa miehen kanssa yhteen jonkun intohimoisen rakkauden takia. Naiset, mä ainakin muutamme koska siitä hyötyy jotain. Turvaa ja taloudellista hyötyä". Kirjotin tämän omin sanoin, mutta idea oli tämä.

    Itseasiassa juuri tällaista rehellisyyttä (eikai sitä monenlaista olekaan) kaivataan lisää.

    Jos naiset olisivat KAIKISSA asioissa yhtä rehellisiä, halveksisin heitä pinnallisesta materialistisuudesta ja typeristä parinvalintapreferensseistä, mutta kunnioittaisin heitä rehellisyydestä ja aitoudesta.

    - Vortac

    VastaaPoista
  33. Siinä mielessä Panu on tällä kertaa oikeassa

    "tällä kertaa"?

    Panu on ollut -aina- oikeassa näissä asioissa tähän mennessä.

    - Vortac

    VastaaPoista
  34. Esimerkiksi sen takia, että on huono itsetunto, kun on saanut riittävästi pakkeja tai haukkuja? Jokaisessa tyttöporukassa on vähintään se yksi jolle pojat/miehet tulevat juttelemaan koska haluavat iskeä sen hyvännäköisen kaverin.

    Noniin. Tästä ei ole enää pitkä matka empatialla venyä aidan toiselle puolelle, ATM:iin asti.

    Naisilla on se etu, että jokaista takapakkia ja tuollaista itsetuntoa 'syövää' kokemusta kohti naisella on varmasti ainakin yksi tai puolikas (jos nyt vaatimattomalle linjalle lähdetään) täysin vastakkainen kokemus, jossa olisi ainakin kelvannut panoseuraksi jollekulle siedettävännäköiselle vastakkaisen sukupuolen edustajalle.

    ATM:iltä nämä vastakkaiset kokemukset puuttuvat kokonaan - mieti siinä sitten, miten paljon se syö itsetuntoa heiltä.

    Sitäpaitsi naisen kokemattomuus tai ujous ei ole naiselle miehen silmissä koskaan mikään haitta, joten huono itsetuntokaan naisella ei estä yhtään mitään välttämättä. Jos nainen sen verran uskaltautuu, että menee johonkin baariin istumaan - ainakin seksiseura on sillä taattu. Miehellä taas on ohraisemmin. Siksi miehet samastuvatkin ohrapirtelöihin.

    - Vortac

    VastaaPoista
  35. Ehkä siihen vaikuttaa se, että kun mies pitää naista seksikkäänä, siis liki poikkeuksetta, ei hän saata ymmärtää, että naiset sen sijaan pitävät vain poikkeuksellisia miehiä seksikkäinä?

    Tämä on hyvä pointti. Miesten on vaikea ymmärtää naista, etenkään kun naisista, naisten haluista ja naisten valheellisuudesta sekä parinvalintapreferensseistä ei oikein kerrota missään (paitsi täällä) rehellisesti ja avoimesti, ilman jotain outoja dogmia ja politiikkaa.

    Tarkoittanet (jos oikein käsitin), että mies ei ymmärrä erikseen ilmaista seksuaalisuutta, vaan ajattelee, että nainen joko tuntee tai ei tunne halua häntä kohtaan ihan samoin kuin hän itse tuntee (tai ei tunne) naista kohtaan..?

    Siis mies ei aina välttämättä tajua, että nainen ei hoksaa miehen olevan seksuaalinen olento, jos mies ei sitä erikseen naiselle osoita jotenkin. Naisille kaikki pitää aina osoittaa. Ja silti naiset mainostavat itseään paljon 'telepaattisempana' rotuna - tyyliin 'naiset ymmärtävät elekielen ja miehet eivät' yms..

    - Vortac

    VastaaPoista
  36. Höh, luulin että kaikki haluavat naida kaikkien kanssa... tai ainakin sen verran kuin oma MA antaa myöten. Mutta voi tietty olla, että oma(kin) suhtautumiseni naisia kohtaan muuttuisi, jos joskus jopa oikeasti saisin seksiä.

    Heheh, no ei helkkarissa halua! Eiväthän nyt köyhätkään mutaa syö.

    Minä en halua naida kenenkään kanssa. Siinä mielessä olen yhtä tasapuolinen kuin sinä.

    - Vortac

    VastaaPoista
  37. Vortac:
    "Jos nainen sen verran uskaltautuu, että menee johonkin baariin istumaan - ainakin seksiseura on sillä taattu."

    Woman is always perfect. Huomattava osa naisten ja miesten
    välisistä suhteista lepää enemmän tai vähemmän elegantisti kotkottavien naisten suorituspaineodotusten dominanssissa, joten kadehtiminen ei tule ainakaan minulla kyseeseen.

    Kontrastiero terveeseen
    ja tasa-arvoiseen ihmissuhteeseen, jossa nainenkin on luontevasti käyttäytyvä kumppani JA jonka kanssa mies voi
    oleilla vapaasti on voimakas. On turha valittaa sitä, jos ei itse taivu lakoniseen saippuasarjasuhteeseen.

    Useimmat naiset eivät ole halukkaita ryhtymään terveeseen ihmissuhteeseen. Heille mies on nimittäin se objekti, joka tyydyttää heidän alhaiset sankarifantasiansa
    tai miesrooliodotukset. Ei heillä ole intohimoa tai kunnianhimoa todelliseen rakkauteen.

    Jokin aika sitten ajauduin juttuun erään prätkäjätkän kanssa,
    jolle kiihkeä paneminen vaikutti olevan avainsana.

    Häntä ei näyttävästi kiinnostanut saadun läheisyyden tai ihmissuhteiden laatu, vaan tärkeää oli yksinkertaisesti päästä näyttämään ja paneksimaan
    kaikenlaisia sopusuhtaisia
    mirrejä.

    Yritin vakuutella hänelle, etteivät tällaiset
    karnivaalisuhteet tuo mitään lisäarvoa elämään ja että jos hän ei hae muuta, hänen kokemuksensa naisen seksuaalisuudesta jää pelkkien saavutusten ja suoritusten varaan.

    Kävin perusdeiteillä
    joskus 13-vuotiaana ja alkoi
    nopeasti valjeta mistä siinä on kyse: pyörit siinä muutaman tunnin ympäri kaupunkia naisen kanssa, joka on ikävystynyt ja täynnä turhia odotuksia.

    Myöhemmin, kun pääsin lopultakin naisen viereen toteuttamaan itseäni vapaasti aloin hahmottaa, miten kaunista onkaan elää suhteessa, jossa omana itsenä oleminen riittää.

    Valitettavaa vain on se, että ihmiset eivät tilanteensa pohjalta ole valmiita muuhun, kuin siihen sosiaalipelleilyyn, eikä tämä koske tietenkään vain parisuhdekenttää, vaan koko elämänkatsomuksen niukkuutta. Joka tapauksessa voin omasta kokemuksesta muistuttaa, että
    oikeanlainen kumppani voi
    vähemmän menestyneelle miehelle löytyä, vaikkei niiden tarjonta kovin kummoista nykymaailmassa olekaan. Mutta toisaalta niinkin voi käydä, ettei tällaista kumppania löydy koskaan. Joka tapauksessa siitä on etua, että pidät oman pääsi pystyssä ja kehität itseäsi haluamaasi suuntaan, etkä vajoa nurkkaan ongelminesi. Kun sopiva nainen löytyy, silloin voi huomata kaiken turhanpäiväisen pyrkyryyden ja saippuasuhteiden olleen elämän suurinta ajanhukkaa.

    Nykyisin, kun näen
    satunnaisia - tavallisia ihmisiä - suhteineen, deitteineen ja muine peleineen, en voi muuta kuin naureskella sille, miten ahtaissa kehyksissä heidän elämänsä pyörii.
    Maapallo pyörii omaa rataansa ja se mitä ihmiset kollektiivisessa hölmöydessään tekevät on kaikkien luonnon lakien ulkopuolella. Ei ole sanottua, etteikö erikoisemmalle miehelle löytyisi kumppania - koskaan, mutta kuitenkin omasta itsestä on pidettävä huolta. Mitä enemmän alkoholisoidut, kierrät ympyrää ja menetät otettasi maailmaan, sitä vähemmän olet sinut itsesikin kanssa, eikä naisistakaan - ihan ymmärrettävää - ole rinnallasi
    seisomaan.


    Bmad

    VastaaPoista
  38. Bmad kirjoitteli:
    "Jokin aika sitten ajauduin juttuun erään prätkäjätkän kanssa, jolle kiihkeä paneminen vaikutti olevan avainsana. Häntä ei näyttävästi kiinnostanut saadun läheisyyden tai ihmissuhteiden laatu, vaan tärkeää oli yksinkertaisesti päästä näyttämään ja paneksimaan kaikenlaisia sopusuhtaisia mirrejä."

    Sinulla ja eräällä toisella vakiokommentoijalla on kumma tapa heittää ilmoille väitteitä siitä, mikä olisi oikein tapa harrastaa seksiä ja suhteita. Esimerkiksi nyt vaikka tämä prätkäjätkän tapaus; eikö voisi ajatella, että hän tietää tarkalleen mitä haluaa, ja saakin sitä, eli kaikki on varmasti hänen kannaltaan paremmin kuin hyvin? Tai toisaalta, mitäs jos se minkä sinä käsität laadukkaana ihmissuhteena on jotain niin erikoista, että siihen harva yltää koskaan, ihan siitä huolimatta, kuinka aktiivisesti sitä hakee ja tahtoo?

    VastaaPoista
  39. "Sinulla ja eräällä toisella vakiokommentoijalla on kumma tapa heittää ilmoille väitteitä siitä, mikä olisi oikein tapa harrastaa seksiä ja suhteita."

    Jokainen täyspäinen ja
    todellista kokemusta omaava tajuaa sen, ettei
    oikea tapa harjoittaa suhteita, eikä seksiä ole pinnallinen
    ihmismarkkina. Siitä vaan, jos sellainen kiinnostaa. Parempaakin on olemassa.

    Juu, pitkät punaiset kynnet
    jokaiselle kisumirrille.

    "Esimerkiksi nyt vaikka tämä prätkäjätkän tapaus; eikö voisi ajatella, että hän tietää tarkalleen mitä haluaa, ja saakin sitä, eli kaikki on varmasti hänen kannaltaan paremmin kuin hyvin?"

    Ei hän tiedä mitä hän haluaa.
    Hän haluaa päästä panemaan ja suorittamaan. Ei hän edes mieti tuntuuko se hyvältä. Katsos, orgasmi ja erogeenisten alueiden hively on joillekin niin tajuntaaräjäyttävä juttu, ettei meinaa pysyä järki päässä.

    "Tai toisaalta, mitäs jos se minkä sinä käsität laadukkaana ihmissuhteena on jotain niin erikoista, että siihen harva yltää koskaan, ihan siitä huolimatta, kuinka aktiivisesti sitä hakee ja tahtoo?"

    Olen pannut merkille.
    En ole nyt ottanut kantaa millaista seksiä harrastaa, vaan siihen minkä tasoista.

    Bmad

    VastaaPoista
  40. Sinulla ja eräällä toisella vakiokommentoijalla on kumma tapa heittää ilmoille väitteitä siitä, mikä olisi oikein tapa harrastaa seksiä ja suhteita.

    Osoitit tämän blackerille (ja tuo onkin jo usenet-aikoina osoittautunut yhdeksi monista hänen sietämättömistä piirteistään, joten jätin lopulta hänen sepustuksensa lukematta), mutta sen verran haluaisin kysyä tuosta ihan uteliaisuuden ajamana, että mahdatko tarkoittaa ellilää?

    (eli kyseessä on lähinnä leikki, jonka nimi on 'arvasinko oikein' (: )

    - Vortac

    VastaaPoista
  41. tympeänörttö,

    elelen varsin tavallista keskiluokkaista elämää ja kokemukseni ovat sen mukaisia. Se on varmasti tylsää kuultavaa, mutta olen itse tilanteeseeni ihan tavanomaisen tyytyväinen.

    FTP

    VastaaPoista
  42. Bmad jatkoi:
    "Ei hän tiedä mitä hän haluaa. Hän haluaa päästä panemaan ja suorittamaan."

    Et sitten näe tässä mitään ristiriitaa, heh... Mutta ihan tosissaan: kuinka kukaan tekee mitään, jos ei muka ole tietoinen siitä, mitä haluaa?

    Noh, ehkä useimmat ihmiset sitten ovat sellaisia, että tekevät asioita ihan vaan tavan vuoksi - niinkö - enkä minä vain tajua sitä.

    VastaaPoista
  43. Tympeä - ihan mielenkiintoinen pohdinta. Mitä ihmiset oikeastaan pohjimmiltaan haluavat?

    Siis, selvittääksemme tämän, meidän täytyy olettaa, että kaikki perusasiat ja alempien chakrojen tarpeet ovat turvatut.

    (muistaakseni on olemassa jokin 'tarvehierarkia'-taulukko, jota tosin en ole vuosiin nähnyt)

    Eli jos oletamme, että kaikki maailman ihmiset saisivat yhtäkkiä tarpeeksi terveellistä ja maittavaa ruokaa ja juomaa, turvallisen ja suojaavan, tarpeeksi tilavan asunnon (tms), niin paljon seksiä kuin suinkin haluttaa ikinä saada, ja kaikki tämä olisi ikäänkuin ikuisesti ja ainaisesti turvattu..

    Niin mitä ihmiset todella silloin haluaisivat? Jos eliitti ja valtaapitävät eivät voisi enää riistää kansaa, koska kansalla olisi jo kaikkea.. politiikkaa ei olisi, armeijoita ei tarvittaisi, koska sotiin ei olisi syytä enää. Jne.

    Niin mitä tällaisessa tilassa elelevä ihminen HALUAA? Kun kaikki perusasiat ovat kunnossa, mikä halu nousee päällimmäiseksi?

    Jos hetken käytämme tämän ajatteluun - useimpien ihmisten halut näyttävät nimittäin koostuvan hyvin eläimellisten tarpeiden tyydyttämispyrkimyksistä ja 'tulevaisuuden turvaamisesta' yms. - sillä tavoin, että emme anna 'realiteettien' muodostaa esteitä tälle pohdinnalle..

    Siis jos mietimme täydellistä utopiaa -- jos ihminen olisi täysin perustarveiltaan turvattu, mitä hän tekisi? Mihin hän ryhtyisi? Mihin suuntautuisivat hänen toiveensa ja päämääränsä?


    Itselläni on toki omalta kohdalta jonkinlaiset vastaukset valmiina tuohon kysymykseen.. mutta luulenpa, että suurimmalla osalla ihmisistä ei ole.

    En vielä halua paljastaa niitä, etten anna ratkaisun avaimia kenellekään, joka voisi saada enemmän iloa keksiessään itse omat vastauksensa ilman tienviittoja.

    - Vortac

    VastaaPoista
  44. On vielä todettava, että eihän ihminen itse oikeastaan halua naida tai syödä, paskantaa tai juoda.

    Ihmisen keho vain synnyttää paineita, jotka sitten helpottuvat, kun ne tyydytetään - näin ihmiselle syntyy tapa palvoa kehoaan. Keho kun ei koskaan pysy tyydytettynä kovin kauan kerrallaan.. (tämä minua harmittaa ihmiskehon suunnittelussa - eläisin mieluummin pitkäikäisessä robottikehossa, joka ei juuri tarvitsisi huoltoa kuin silloin tällöin - mutta että joka päivä pitää olla syömässä ja paskomassa on vähän liikaa häiriötä)

    - Vortac

    VastaaPoista
  45. TympeäNörttö sanoi:
    "Et sitten näe tässä mitään ristiriitaa, heh... Mutta ihan tosissaan: kuinka kukaan tekee mitään, jos ei muka ole tietoinen siitä, mitä haluaa?"

    Aika harvoilla meistä ihmisistä on tarvetta analysoida päivittäisten tekojensa tasoa tai
    tarkoituksenmukaisuutta.

    Tiedon kasvaminen yhteiskunnallisella tasolla vaikuttaa kuitenkin myös yksilön arvovalintoihin: se mitä muut eivät tee, ei ole koskaan ollut kovinkaan suosittua. Se mitä muut tekevät, pitää sinunkin oppia, kuuluaksesi joukkoon.

    FTP kirjoitti:
    "elelen varsin tavallista keskiluokkaista elämää ja kokemukseni ovat sen mukaisia. Se on varmasti tylsää kuultavaa, mutta olen itse tilanteeseeni ihan tavanomaisen tyytyväinen."

    Tavallisessa, tai keskiluokkaisessa elämässä on varmasti myös paljon hyviä puolia.
    Esimerkiksi olisi aika älytöntä yrittää elää ilman kohtuudentajua eri asioissa.

    Toisaalta keskiluokkaiseen
    elämään sisältyy paljon näkymättömiä ismejä, jotka yksilö on niellyt pureksimatta ja joiden kanssa hän viettää aikaansa
    tässä universumissa. Tältä osin tyytyväisyys onkin vain harhaa ja hypnoosia, joukkoon kuulumisen tunnetta.

    Maapallon väestöä voisi
    verrata kuuden miljardin ihmisen jengiin, joka on jakautunut muutamaan valtauskontokuntaan.

    Normaali-ihmisyydestä
    on löydettävissä selkeitä puutteita, ja ongelmia. Esimerkiksi yleinen
    ilmiö, jaarittelu ja päivittely on seurausta moralismista ja seksuaalisesta rajoittuneisuudesta.

    Vortac:
    "Ihmisen keho vain synnyttää paineita, jotka sitten helpottuvat, kun ne tyydytetään - näin ihmiselle syntyy tapa palvoa kehoaan. "

    Todellisuudessa ihmisellä
    on kuitenkin myös olemassa aito luontainen vihollinen astraalimaailmassa. Tämä vihollinen manipuloi ihmisen bioenergiaa ravinnokseen ja sen tuloksena
    ihmisten välille syntyy kollektiivinen homogeeninen koheesio. Laasanenkaan tuskin tietää olevansa sotajalalla aitoa alienia vastaan.

    Bmad

    VastaaPoista
  46. Anonyymi1/9/08 11:26

    Bmad kirjoitteli:
    "Aika harvoilla meistä ihmisistä on tarvetta analysoida päivittäisten tekojensa tasoa tai tarkoituksenmukaisuutta."

    Tarkoitatko tarpeella samanlaista pakkoa kuin esim. syöminen? Eli että jotkut ovat kirottu ikäänkuin ylimääräisellä itsetutkiskelun tarpeella? Vaiko että suurimmalla osalla ei ole mitään halua analysointiin, mutta jotkut valitsevat sen silti tiekseen?

    "Todellisuudessa ihmisellä on kuitenkin myös olemassa aito luontainen vihollinen astraalimaailmassa. Tämä vihollinen manipuloi ihmisen bioenergiaa ravinnokseen ja sen tuloksena
    ihmisten välille syntyy kollektiivinen homogeeninen koheesio.
    "

    Haluaisitko kertoa tästä vähän tarkemmin ja pidemmälti?-)

    VastaaPoista
  47. Anonyymi1/9/08 23:07

    TympeäNörttö:
    "Tarkoitatko tarpeella samanlaista pakkoa kuin esim. syöminen? Eli että jotkut ovat kirottu ikäänkuin ylimääräisellä itsetutkiskelun tarpeella?"

    Jotkut ihmiset havaitsevat
    enemmän asioita ja kokevat tarvetta selvittää mistä elämässä on kysymys.

    "Vaiko että suurimmalla osalla ei ole mitään halua analysointiin, mutta jotkut valitsevat sen silti tiekseen?"

    Jos arkinen elämä toimii
    aukottomasti ei ihmisellä ole mitään aukkoja, joista hänen tekisi mieli nähdä
    enemmän.

    Minä:
    "Todellisuudessa ihmisellä on kuitenkin myös olemassa aito luontainen vihollinen astraalimaailmassa. Tämä vihollinen manipuloi ihmisen bioenergiaa ravinnokseen ja sen tuloksena
    ihmisten välille syntyy kollektiivinen homogeeninen koheesio."
    TympeäNörttö:
    "Haluaisitko kertoa tästä vähän tarkemmin ja pidemmälti?-)"

    Siitä on kirjoitettu
    Carlos Castanedan Active Side of Infinity kirjassa luvussa "Mud Shadows". Kirjaa ei ole saatavilla Suomeksi, mutta sen voi tilata ulkomailta tai joidenkin kirjakauppojen kauttaa.

    Ihmisellä on luontainen vihollinen ja manipuloija, joka on kenen tahansa havaittavissa
    pikimustana, lepattavana massana yön pimeydessä.

    Jokaisella ihmisellä on oma
    henkilökohtainen vihollinen, joka on antanut tälle oman mielensä. Ja koska nämä olennot toimivat järjestelmällisesti on selvää, että jokaisella ihmisellä on samantapaiset ajatukset
    elämästä.



    Bmad

    VastaaPoista
  48. Anonyymi2/9/08 00:22

    Bmad suositteli:
    "Siitä on kirjoitettu Carlos Castanedan Active Side of Infinity kirjassa luvussa "Mud Shadows"."

    Haa, kiitti, tsekkaan tämän. On sääli että edelleenkin Castanedan kirjoituksista pitää maksaa... mikseivät kirjat voi olla ilmaisia? Ja ne jumppavideot kanssa. Vaikka kaippa kaikki nuo voi warettaa...

    Se tai ne varjo-olennot ovat kyllä kiusallisen tuttuja, mutten ole miettinyt niitä silti kovinkaan paljoa. :/

    VastaaPoista
  49. Anonyymi2/9/08 09:36

    "Haa, kiitti, tsekkaan tämän. On sääli että edelleenkin Castanedan kirjoituksista pitää maksaa... mikseivät kirjat voi olla ilmaisia?"

    No, tietenkin siksi, että
    Castanedalla oli käyttöä rahoille.
    Hän eli paljon ihmisten keskellä ja tarvitsi rahaa. Sinä elät kotonasi sosiaalituella, koska et saa pillua.

    "Se tai ne varjo-olennot ovat kyllä kiusallisen tuttuja, mutten ole miettinyt niitä silti kovinkaan paljoa. :/"

    Mieti. Ne ovat koko ajan seuranasi. Ja ne ovat vieläpä naisia.

    BMAD

    VastaaPoista
  50. Anonyymi2/9/08 12:36

    Bmad heitti:
    "No, tietenkin siksi, että Castanedalla oli käyttöä rahoille. Hän eli paljon ihmisten keskellä ja tarvitsi rahaa. Sinä elät kotonasi sosiaalituella, koska et saa pillua."

    Kamoon. Kyllä minäkin menisin ulos ja hankkisin ehkä jopa rahaa, jos vaan mitenkään voisin saada sitä pillua myös. Plus Castaneda on kuollut.

    "Mieti. Ne ovat koko ajan seuranasi. Ja ne ovat vieläpä naisia."

    Mikä niistä erityisesti naisia tekee? Ellei nyt vaan halua ajatella niin. (En koe että näyttäisivät naisilta.) Tosin ehkä naisten puolella ne sitten ovat mielestäsi miehiä, kenties?

    VastaaPoista
  51. Anonyymi2/9/08 16:57

    "Kamoon. Kyllä minäkin menisin ulos ja hankkisin ehkä jopa rahaa, jos vaan mitenkään voisin saada sitä pillua myös".

    Käykö piiska?

    "Plus Castaneda on kuollut."

    Castanedan kuolemahan oli
    aivan erilainen kuin mitä lehdistötiedotteissa. Hän paloi
    sisältäpäin.

    "Mikä niistä erityisesti naisia tekee? "

    Syövät enemmän miesihmisiä. :)

    Bmad

    VastaaPoista
  52. Anonyymi2/9/08 19:38

    Bmad heitteli:
    "Käykö piiska?"

    Tartteeks etukäteen osata rännätä.

    "Hän paloi sisältäpäin."

    Noh, kuka haluaa uskoa, ja mitä. Katselin tässä taannoin dokumentin hänestä... loppupuolella Noidat taluttivat haurasta miestä kodista limusiiniin ja taas takaisin. Oliko se mielestäsi feikkiä, vai mitä se tarkoitti?

    Mutta tämä menee jo aika pahasti offtopic. :/

    VastaaPoista
  53. Anonyymi3/9/08 03:06

    TympeäNörttö:
    "Tartteeks etukäteen osata rännätä."

    Ei kai.

    "Noh, kuka haluaa uskoa, ja mitä. Katselin tässä taannoin dokumentin hänestä... loppupuolella Noidat taluttivat haurasta miestä kodista limusiiniin ja taas takaisin. Oliko se mielestäsi feikkiä, vai mitä se tarkoitti?"

    Noidathan järjestivät
    huolella asian. Castaneda ennen lähtöään halusi itse lavastettavan kuoleman, jossa jättää maailman yleisesti hyväksytyllä tavalla. Kuolinsyyksi valittiin maksasyöpä. Perustelu oli jotain, että hän halusi pitää noitien ja tavallisten ihmisten maailman siististi erillään.


    BMAD

    VastaaPoista
  54. Olen lievästi feministi mutta näitä kommentteja lukiessani tuntuu että monet täällä on unohtaneet että feminismi tosiaan tarkoittaa tasa-arvoa MOLEMPIEN sukupuolten kannalta,siis vaikka naisia on historiassa alistettu ja alistetaan vieläkin monissa maissa, se ei oikeuta meitä alistamaan nykyajan miehiä, jotka sitä eivät ole tehneet. Olkoonkin että nykyäänkin naisen asema on huonompi yhteiskunnassa kuin miesten mutta paranee koko ajan. Tarkoitus on siis kuitenkin nyt sanoa että miehiäkin kohdellaan epätasa-arvoisesti tässä yhtesikunnassa, otetaan esimerkki armeijasta: jokaiselta suomen mieheltä menee puoli vuotta-vuosi elämästä tämän takia, kun vielä muistetaan että miehet elävät muutenkin keskimäärin 7v naisia vähemmän. Toinen epäkohta on lapset, melkein kaikki suomalaiset perheelliset ihmiset sanovat lasten olevan tärkeintä elämässä. Kuitenkin huoltajuuskiistoissa naiset saavat lapset 90% tapauksissa. Ei siksi että miehet olisivat jotenkin "viallisia" vaan yksinkertaisesti koska ajatellaan äiti-lapsi suhteen olevan vahvempi kuin isä-lapsi suhteen. Myös lääketieteellisissä seuloissa miehiä syrjitään, naisille lähetetään lappuja papa-seulonnasta ja rintaseulonnasta joissa kutsutaan tutkimuksiin, kuinkahan moni mies on saanut kutsun eturauhas tutkimukseen? Eturauhasongelmat ovat erittäin yleisiä varsinkin vanhemmilla miehillä. Miehet elävät myös ankarammassa maailmassa kuin naiset, verrataan vaikka yhteiskunnan rektiota naista hakkaavaan mieheen kuin miestä hakkaavaan naiseen. Eikä miehen raiskaamista oteta yhtä vakavasti vaikka onkin harvinaisempaa.

    VastaaPoista

Valitse itsellesi joku nimimerkki, jotta keskustelujen seuraamisesta tulisi helpompaa. Älä laita ruksia kohtaan "Anonyymi".