Taantumuksellisuutta?
Panu: Mitäs me taantumukselliset Tanja Auvinen selittää miesaktivismin olemassaoloa sillä, että ”jossain on aktiivinen miesjoukko, jolla on aikaa paneutua asioihin”. Olemme siis ilmeisestikin organisoitunut, yhteistyössä toimiva salaliitto, joka pitää kokouksia salaisessa päämajassaan.
Anders Ahlbäckin puolestaan tunnemme hänen tahattoman naurettavasta lausunnostaan, jossa hän jokseenkin suoraan myönsi, että naistutkimuksessa pyritään ideologisista lähtökohdista edeltä käsin päätettyihin tuloksiin eikä ilmeisesti itsekään nähnyt siinä mitään omituista. Hän toteaa, että vaikkapa Henry Laasasen kirjaa naisten seksuaalisesta vallasta ovat ”asiantuntijat pitäneet taantumuksellisena”. Asiantuntijoita ei tietenkään mainita nimeltä, eikä liioin kerrota, mitkä kohdat, väitteet ym. kirjassa tarkkaan ottaen tätä ”taantumuksellisuutta” ilmentävät. Ilmeisesti asiantuntijat ovat kevyimmän sortin nettiväittelyistä tutut joka alan erikoistietäjät herra ja rouva Passiivi. Toivottavasti he edes ovat lukeneet kirjan paremmin kuin kaikki ne lehdistössä kirjaan kantaa ottaneet ekspertit, joiden argumentaatio oli tasoa ”kyllä se Henry Laasasen kirja on törkeä ja huono ja taantumuksellinen ja sen tietää lukemattakin enkä minä ole alentunut sitä lukemaan ENKÄ VARMALLA AIOKAAN”.
Tuskin kukaan meistä miesaktivisteista on ”taantumuksellinen” siinä mielessä, että oikeasti haluaisimme voimaan jonkin 1800-luvun aikaisen sukupuolijärjestyksen.
Gender of supervisor influences workers' mental and physical health The study found that:
* Women working under a lone female supervisor reported more distress and physical symptoms than did women working for a male supervisor.
Tulevia kissanristiäisiä, joihin osallistun.
Ehkäisypillerit voivat kiusata naista huomaamatta
VastaaPoistaEn ole ehtinyt vielä kirjaa lukea, mutta usein lainattu kohta on se, missä puhutaan kuluista, joita parisuhteen etsiminen miehelle aiheuttaa. Tuli vaan mieleen, että onko kirjassa lainkaan huomioitu kuluja, joita se naiselle aiheuttaa? Sehän on aivan jumalaton määrä rahaa, mitä naiset joutuvat laittamaan kampaajiin, meikkeihin, kauneushoitoihin ja (epämukaviin) vaatteisiin miellyttääkseen miestä.
VastaaPoistaEnkä nyt kritisoi kirjaa, kun en ole sitä edes lukenutkaan, tuli vain tasa-arvon nimissä mieleen tällainen.
Sehän on aivan jumalaton määrä rahaa, mitä naiset joutuvat laittamaan kampaajiin, meikkeihin, kauneushoitoihin ja (epämukaviin) vaatteisiin miellyttääkseen miestä.
VastaaPoistaÖh.. tuo sana 'joutuvat' ei kuulu tuonne.
Oletko oikeasti sitä mieltä, että naiset EIVÄT saisi kyrpää ilman että laittavat mielettömiä summia rahaa noihin asioihin?
- Vortac
Mutta vastatakseni kysymykseesi - kyllä, tuo asia on kirjassa huomioitu ja selitetty muistaakseni varsin kattavasti.
VastaaPoistaSuosittelen lukemaan koko kirjan ennenkuin tulet älämölöämään valheita tänne.
- Vortac
"Sehän on aivan jumalaton määrä rahaa, mitä naiset joutuvat laittamaan kampaajiin, meikkeihin, kauneushoitoihin ja (epämukaviin) vaatteisiin miellyttääkseen miestä."
VastaaPoistaSe on tietenkin totta, että naiset käyttävät noihin hillittömästi rahaa. Termi "kustannukset" ei sisällään viittaa vain rahallisiin kustannuksiin.
Voidaan kuitenkin nostaa esille muutama pointti.
1) Käytät sanaa "joutuvat". Tarkoitatko, että jos nainen ei meikkaa, ostele vaatteita tai panosta kampaajaan, hän ei pääse seksuaalisiin suhteisiin miesten kanssa? Itse sanoisin, että jos nainen luopuu noista, niin toki se saattaa kysyntää hiukan vähentää, mutta eipä sillä sen suurempaa vaikutusta liene. Toki laihduttamisella ja kuntoilulla on suuri merkitys (kuten myös miehille), mutta tuo muu tilpehööri on enemmän käsistä karannutta naisten välistä extra-kilpailua.
2) Tietenkin, mitä tasokkaampaa patneria havittelee, sitä enemmän on panostettava. Eli vaikka naisella olisi jo lähtökohtaisesti ilman meikkausta tms. hyvät markkinat, niin voi olla, että panostus parantaa mahdollisuuksia entisestään.
3) Voidaan myös havaita se ilmiö, että ne jotka ovat korkealla hierarkiassa, panostavat enemmän kuin ne jotka ovat matalalla. Ja ne jotka ovat pohjalla, luopuvat kisasta kokonaan, koska vaadittu panostus tyydyttävän tuloksen aikaansaamiseksi olisi liian suuri.
Esimerkiksi, mitä korkeammalla henkilö on urheiluhierarkiassa, vaikkapa jalkapallossa, sitä enemmän hän harjoittelee. 4. divisioonan mies ei harjoittele niin paljoa, koska tason nousu 3. divisioonaan ei tuota paljoa hyötyä. Nousu 1. divisioonasta mestaruusarjaan voi puolestaan merkitä huomattavaa tulotason nousua.
Samalla tavalla seksuaalisessa hierarkiassa, jos ATM on pohjalla, niin voi olla, laihduttamalla ja kuntoilulla hän voi päästä ok-tason mieheksi, mutta jos hän ujo, niin sekään ei välttämättä riitä naismenestykseen.
Eli se syy miksi naiset panostavat on osittain siinä, että he ovat "pelissä mukana" kohtuullisissa asemissa ja siksi panostamisesta on hyötyä. Sen sijaan pelistä pudonneet ATM:t luovuttavat, koska vaadittu panostus olisi liian mittava, että pääsisi edes peliin mukaan.
Itse en ole koskaan harrastanut seksiä miehen kanssa, joka olisi joutunut satsaamaan kohtuuttomia summia (tai oikeastaan minkäänlaisia summia) rahaa jonkinlaisen statuksen luomiseen/ylläpitoon. En ole koskaan ollut kiinnostunut miehen statuksesta, vaan miehestä itsestään. En myöskään ole koskaan ollut kiinnostunut minkään sortin "öyhöttäjämiehistä". Omassa ystäväpiirissäni ei myöskään ole ainuttakaan naista, joka olisi kiinnostunut tällaisista miehistä. EMutta ehkä tämä kaikki johtuukin siitä, että itse ja useat ystäväni olemme feministejä, ja teillä puolestanne ei ole todellisuudessa minkäänlaista konkreettista, realistista käsitystä siitä, millainen olento nainen, saatika feministi on.
VastaaPoista"Omassa ystäväpiirissäni ei myöskään ole ainuttakaan naista, joka olisi kiinnostunut tällaisista miehistä."
VastaaPoistaJust joo. Kun sinä väität, ettei tämä päde sinun ja kahden kaverisi kohdalla (näkis vaan), niin ei se voi sitten olla totta lainkaan kenenkään muunkaan kohdalla, tai ainakaan ihmisten enemmistön kohdalla, vai mitä?
"Mutta ehkä tämä kaikki johtuukin siitä, että itse ja useat ystäväni olemme feministejä, ja teillä puolestanne ei ole todellisuudessa minkäänlaista konkreettista, realistista käsitystä siitä, millainen olento nainen, saatika feministi on."
Kyllä meillä on, valitettavasti myös feministeistä. Kannattaisi sinunkin lopettaa hullutukset ja alkaa kannattaa sukupuolten välistä tasa-arvoa.
Vortac: en älämölöä, kysyin mielestäni ihan asiallisesti (ja toin ilmi, etten ole kirjaan vielä ehtinyt tutustua). Kyse ei ole valheista, vaan tavisnaisen todellisuudesta. Ja mukava kuulla, että tämäkin näkökulma on huomioitu.
VastaaPoistaKuten miesten myös naistenkin kohdalla riippuu lähtötasosta, kuinka paljon joutuu panostamaan. Naisnäkökulmasta kun on tätä maailmaa vuosikymmeniä katsonut, niin täältähän se näyttää siltä, että oma sukupuoli joutuu taipumaan sen seitsemälle mutkalle saadakseen parisuhteen tai edes seksiä ja vastapuoli ei joudu tekemään mitään. Toiselta puolen aitaa asia näyttää selvästikin toiselta.
Ehkä se johtuu osittain siitä, että huomio kiinnittyy lähinnä siihen vastapuolen "mestaruusliigaan", eikä sinne neljänteen divariin? Osittain varmasti johtuu myös siitä, ettei tiedä, mitä kaikkea toinen on joutunut tekemään.
Ja pyydän anteeksi, jos kommentit ovat naiiveja tai ärtymystä herättäviä, mutta olen löytänyt tieni tälle(kin) palstalle vasta kuukauden sisään, niin en ole niin paljon ehtinyt miettiä ja jäsennellä näitä asioita. 30 vuotta elämästäni luulin olevani feministi, koska luulin, että feminismi on tasa-arvoaate... No, aina viisastuu kun vanhenee.
Just joo. Kun sinä väität, ettei tämä päde sinun ja kahden kaverisi kohdalla (näkis vaan), niin ei se voi sitten olla totta lainkaan kenenkään muunkaan kohdalla, tai ainakaan ihmisten enemmistön kohdalla, vai mitä?
VastaaPoistaExactly. Naiset itse todistavat aina kaikki pointtini - esim. tässä nyt jälleen kerran sen, että naiset eivät kykene hahmottamaan laajempia suuntaviivoja ja kuvoita, vaan jos jokin asia ei päde heidän oman pienen piirinsä kohdalla, he eivät voi koskaan ajatella sen pätevän kenenkään muunkaan kohdalla, saati että osaisivat tehdä eroa 'yleisesti pätevät asiat' ja 'minulle pätevät asiat' välillä. Se, että nainen ei tykkää jäätelöstä, ei muuta sitä tosiasiaa, että 'naiset tykkäävät jäätelöstä' on ihan totta.
Tämän kun saisi vain joku minua verbaalisempi yksilö muotoiltua sanallisesti selkeään ja ytimekkääseen muotoon, niin asia varmasti valkenisi suurempaankin tietoisuuteen (tai sitten ei, mutta olisi se yrittämisen arvoista).
Pitäisi tehdä (taas uusi FAQ-idea, hehe) jonkinlainen lista siitä, että mitkä kaikki esteet naisen kanssa keskustellessaan on mahdollista (ja tyypillistä) kohdata, ja miten ne voi ylittää.
Niinkuin juuri tämä "henkilökohtainen on ainoa todellisuus"-kohta, joka pitäisi erityisesti alleviivata.
Silti, vaikka naiset itse todistavat pointtini aina oikeiksi ja kaiken kertomani todeksi, minua jaksetaan syyttää valheellisuudesta ja ties mistä sekopäisyydestä. Kummallista, että totuuden kertomisesta on tullut sellainen rikos ja synti.
- Vortac
Vortac: en älämölöä, kysyin mielestäni ihan asiallisesti (ja toin ilmi, etten ole kirjaan vielä ehtinyt tutustua). Kyse ei ole valheista, vaan tavisnaisen todellisuudesta.
VastaaPoistaKyllä kyse on valheesta, kun sanoit, että naiset JOUTUVAT laittamaan rahaa meikkeihin yms. roskaan.
Koska totuus on, että EIVÄT JOUDU, mutta VALITSEVAT NIIN TEKEVÄNSÄ. (eipä sinänsä tosin yllätä, että näiden kahden asian välillä ei naisille ole taaskaan mitään eroa.. he kun eivät koskaan oikeasti JOUDU tekemään mitään, niin sitten mikä tahansa heidän oma valintansa vaikuttaa 'joutumiselta' liian helposti..)
Eli tulit tänne heittämään kysymyksen varjolla valheita. Mutta ei se mitään, jos ymmärrät virheesi ja otat opiksi..
(en nyt tarkoita, että sinulla olisi ollut pahat mielessä, halusin vain kiinnittää huomiota siihen mitä oikeastaan tapahtui)
- Vortac
Ehkä kyse ei ole siitä, että "henkilökohtainen on ainoa todellisuus", vaan siitä, että jatkuva yleistys vituttaa.
VastaaPoistaJos kerran kyse ei ole kaikista naisista, miksi sanotaan "naiset" eikä "useimmat naiset"?
Hmm... No, ehkä käsitin tuon "joutumisen" eri tavalla. Oma kokemus on se, että tuo on naiselle sitä välttämätöntä pakkopullaa, jos haluaa edes yhdenkin katseen kääntää.
VastaaPoista(Minkä jälkeen herääkin kiinnostus, että mitkä ne miehen "joutumiset" sitten ovat, jos ne ovat välttämättömyyksiä. Mutta ei tarvitse vastata tällä erää, luen kirjan ja tulen sitten vasta älämölöämään lisää :-D)
Kyllähän kumpikin sukupuoli panostaa itseensä jotta vetoaisi vastakkaiseen sukupuoleen. Ei sitä kuitenkaan aina tietoisesti tehdä. Harvoin esimerkiksi miehet keskinäisessä kilvoittelussaan miettivät että pyrimpä eteenpäin että saan naisen.
VastaaPoistaKyllähän kilpailunhalu on syntynt siitä, että ne jotka eivät ole panostaneet, ovat jääneet ilman kun muut ovat vieneet potin -> ei tarvitse ajatella asiaa järjellä kun vietit hoitaa sen puolestamme
Ja mitä tulee tähän miehet sitä, naiset tätä-juttuihin, niin en ole itse esimerkiksi Vortacin kanssa samoilla linjoilla juurikaan mistään. Taidamme elää eri planeetalla...
- Syltty
"Naisnäkökulmasta kun on tätä maailmaa vuosikymmeniä katsonut, niin täältähän se näyttää siltä, että oma sukupuoli joutuu taipumaan sen seitsemälle mutkalle saadakseen parisuhteen tai edes seksiä ja vastapuoli ei joudu tekemään mitään."
VastaaPoistaTotta kai jokainen tarkastelee asioita lähtökohtaisesti omasta näkökulmastaan, ajattelee omia kokemuksiaan jne. Mutta kyllähän parisuhdemarkkinoiden pelin hengen saa halutessaan helposti selville käymällä vaikkapa edes joskus viihteellä jossain tanssiravintolassa tai tutustumalla nettideittailun ihmeelliseen maailmaan. Tuskin kukaan voi vakavissaan väittää, etteikö näissä tanssittaisi viime kädessä juuri naisten pillin mukaan.
Tässä ei ole kyse mistään "syyllisten" etsimisestä, tai poliittisesti korrektista toiveajattelusta, vaan pyrkimyksestä ymmärtää millainen maailma oikeasti on. Kuten täälläkin on monesti todettu, niin ihmisiä ohjaavat myös tiedostamattomat motiivit ja tekijät. Luonto ajaa tikanpojan puuhun niin sanotusti.
"näyttää siltä, että oma sukupuoli joutuu taipumaan sen seitsemälle mutkalle saadakseen parisuhteen tai edes seksiä ja vastapuoli ei joudu tekemään mitään"
VastaaPoista"Ehkä se johtuu osittain siitä, että huomio kiinnittyy lähinnä siihen vastapuolen "mestaruusliigaan", eikä sinne neljänteen divariin?"
Hah! Oletko koskaan ajatellut, miksi mestaruussarjan mies (joka voi saada minkä tahansa naisen) haluaisi juuri sinut? Ilmeisesti jossain määrin olet, koska myönnät että niin tapahtuu harvoin ja joudut näkemään sen eteen vaivaa. Tyypillinen suomalainen nainen kun ihastuu ainoastaan alfauroksiin, ei edes huomaa muita, ja lähettää ihan tavallisia, rehellisiä, työtätekeviä miehiä pois koska näissä nyt ei vaan ole sitä jotain, tai koska näillä on vääränlaiset kengät.
Yksinäisyytesi on siis itse aiheutettua. Jos sänkyysi kelpaisivat kuningasmiesten lisäksi myös tavismiehet, siellä saattaisi olla toimintaa useammin kuin kerran puolessa vuodessa (mikä sekin tosin on huomattavasti enemmän kuin mihin tavismiehet saavat tyytyä).
sallis: "En ole koskaan ollut kiinnostunut miehen statuksesta, vaan miehestä itsestään."
VastaaPoistaKenties näin on. Kenties myös Anna Nicole Smith puhui totta sanoessaan, ettei hän nainut 89-vuotiasta öljymiljonääriä rahojen takia.
Joka tapauksessa todellisten preferenssien selvittäminen on vaikeaa, koska kukaan ei halua ajatella itseään pinnallisena tai ahneena. Siksi jokainen ihastuu aina persoonallisuuteen, huumorintajuun jne.
Kenties kaikkein totuudenmukaisimman käsityksen saa kun katsoo, minkälaisten miesten siittiöt ovat kovaa valuuttaa spermapankeissa:
http://www.fairfaxcryobank.com/NewSpermDonors.aspx
egalitaristi-wannabe: "Tuli vaan mieleen, että onko kirjassa lainkaan huomioitu kuluja, joita se naiselle aiheuttaa? Sehän on aivan jumalaton määrä rahaa, mitä naiset joutuvat laittamaan kampaajiin, meikkeihin, kauneushoitoihin ja (epämukaviin) vaatteisiin miellyttääkseen miestä."
VastaaPoistaSiis naiset panostavat itseensä. Myös miehet panostavat itseensä, toki vaihtelevalla tasolla, mutta tämän lisäksi miehen on panostettava mm. taloudellisia reursseja naiseen, voidakseen ensinnäkin kiinnittää naisen huomion ja saadakseen naiseen ylipäätään kontakstin. Kun nainen huomaa tämän, useimmat hyödyntävät tilannetta ja käyttävät miestä juoma- ja ruoka-atuomaattina, vaikka eivät välttämättä olisikaan kiinnostuneita itse miehetä olenkaan.
egalitaristi-wannabe: "30 vuotta elämästäni luulin olevani feministi, koska luulin, että feminismi on tasa-arvoaate... No, aina viisastuu kun vanhenee."
Onneksi olkoon, ei ole ollenkaan vielä myöhäistä lähteä tosiasiallisen tasa-arvon tielle. Hienoa, että havaitsit sen, minkä jo moni muu on on havainnut ja tiedostanut aikaa sitten: Feministien feminismi = tasa-arvo on eräitä keskeisiä sumutuksia joita feministit pitävät yllä. Tämän feminismi = tasa-arvo -valheen avulla erilaiset feministiset järjestöt kuppaavat rahaa valtiolta ja muilta instansseilta.
Tasa-arvon kannattaja on sopiva ja neutraali termi tasa-arvoa ihannoivalle henkilölle. Feminismiä ei pidä sotkea tasa-arvoon.
w: "Tyypillinen suomalainen nainen kun ihastuu ainoastaan alfauroksiin, ei edes huomaa muita, ja lähettää ihan tavallisia, rehellisiä, työtätekeviä miehiä pois koska näissä nyt ei vaan ole sitä jotain, tai koska näillä on vääränlaiset kengät."
VastaaPoistaJos näin on, on kaksi mahdollisuutta: joko alfauroksia on reilusti yli puolet miessukukunnasta (koska enemmistö miehistä esim. seurustelee elämänsä aikana ainakin kerran ja nykyään naiset eivät yleensä aloita seurustelua ilman jonkinlaisia ihastuksen tunteita) tai sitten, jos alfoja on se joku max. 10-20 % miehistä, meidän on oletettava, että se suuri enemmistö miehistä jää ihan kokonaan naisitta.
Jape: "Siis naiset panostavat itseensä. Myös miehet panostavat itseensä, toki vaihtelevalla tasolla, mutta tämän lisäksi miehen on panostettava mm. taloudellisia reursseja naiseen, voidakseen ensinnäkin kiinnittää naisen huomion ja saadakseen naiseen ylipäätään kontakstin. "
Aivan. Naiset panostavat itseensä siksi, että he tietävät, mikä on miesten ykköspreferenssi naista valittaessa: ulkonäkö. Suhteen aikana ne naiset, jotka tahtovat suhteensa pitää, jatkavat panostusta itseensä, jotta näyttäisivät miehensä silmissä kauniilta ja haluttavilta. Jos naisille merkitsisi eniten miesten ulkonäkö, silloin miehetkin panostaisivat lähinnä itseensä.
Ja, kuten jo mainittua, nainen panostaa taloudellisia resursseja itseensä näyttääkseen houkuttelevalta. On totta, että jos kaikki naiset lakkaisivat kilpailemasta keskenään, naiset yhä saisivat seksiä ja solmisivat parisuhteita. Mutta näin kävisi myös, jos miehet lakkaisivat kilpailemasta keskenään; naiset ottaisivat yhä miehiä puolisoikseen ja seksikumppaneikseen. "Kokonaistaso" vain olisi tällöin laskenut. Kumpikin sukupuoli yrittäisi tietysti mahdollisuuksien mukaan valita ne parhaat, mutta jos sukupuolen keskinäistä kilpailua ei olisi, silloin panostettavat resurssit olisivat paljon pienempiä.
Näin ei tietenkään tapahdu, koska yksilöt pelaavat oman etunsa mukaan eivätkä oman sukupuolensa.
Egalitaristi-wannabeeltä ihan asiallisia kysymyksiä, kyllä täällä saa kysellä.
VastaaPoistaMitä naisten ulkonäkökilpailuun tulee, niin pidän sitä näin tietoisella tasolla täysin turhana. En kuitenkaan voi väittää, etteikö kauniit(=meikatut??) naiset kääntäisi katsettani suuremmalla todennäköisyydellä kuin ei meikattu. Ongelma on kuitenkin siinä, että niitä pakkeja sataa kyllä niiltä vähemmänkin meikatuilta ihan riittävästi, joten itse olen tätä nykyä jo luovuttanut (itsellehän tietysti selitän olevani onnellisesti sinkku omasta valinnasta). Pitäköön tunkkinsa tana.
Sallis kirjoitti: "En ole koskaan ollut kiinnostunut miehen statuksesta, vaan miehestä itsestään. En myöskään ole koskaan ollut kiinnostunut minkään sortin "öyhöttäjämiehistä". Omassa ystäväpiirissäni ei myöskään ole ainuttakaan naista, joka olisi kiinnostunut tällaisista miehistä. Mutta ehkä tämä kaikki johtuukin siitä, että itse ja useat ystäväni olemme feministejä,..."
Olen ollut huomaavinani, että naisen todennäköisyys feminismin kannatukseen on käänteän verrannollinen ko. henkilön markkina-arvoon (vai onko joku koskaan nähnyt kaunista feministiä, mitä?) Näkisin siis, että edellinen kommentti tukee markkina-arvo teoriaa. Kun naisen 'taso' ei riitä kovan tason miehiin (korkea status, ulkonäkö, öyhöttäjyys), niin asia tietysti tietoisella tasolla selitetään niin, että ei näistä ominaisuuksista olla edes kiinnostuneita. Markkina-arvoa ei totisesti parane feminismi-uskon kannattamisella jatai paljon sitä kannattavia kavereita omaamalla.
Näkisin, että feminismissä on pohjalla sama mekanismi kuin tässä ATM-aktivismissa. Puretaan turhautuminen vastakkaiseen sukupuoleen.
Mulla on muuten teoria siitä miksi naiset käyttävät korkokenkiä. Tämä mielestäni osoittaa suoraa sen, että miehen pituus on heidän mielestään tärkeä valintakriteeri.
VastaaPoistaKorkokenkiä käyttävä nainen ikäänkuin yrittää vedota pitkien miesten taipumukseen valita 'arvoisensa' nainen, ts. odottavat, että pitkät miehet etsivät yhtä pitkää naista. Samalla naiset tulevat myös karkottaneeksi ei toivotut lyhyet miehet häiritsemästä. Kaksi kärpästä yhdellä iskulla ikäänkuin.
Itsehän naiset perustelevat korkokenkiään haluavansa olla näyttävän näköisiä. Mikä on tietysti sama asia kuin saada miehiltä huomiota, mikä tietysti
on sama asia kuin huomion saamista halutuilta pitkiltä alfauroksilta.
Peter,
VastaaPoistamä kyllä kannatan enemmän änkyräfeminististä Paha Patriarkaatti -selitystä, jonka mukaan korkokengillä on kaksi funktiota, tuoda pakarat hyvin esiin ja tehdä karkuun juokseminen mahdottomaksi.
Noin muuten niin en mä ainakaan ole huomannut miesten välittävän naisten pituudesta suuntaan tai toiseen. Naiset ne ovat, jotka välittävät miehen pituudesta, syytä en kyllä tähänkään ole koskaan kunnolla ymmärtänyt.
http://boobsforbelgium.be/
VastaaPoistaHaa, korkokengät, tuo rakas fetissini! Olen myös luontoihminen. Kauneimpia luontoääniä onkin korkokenkien kopse alkukesäisellä kadulla. Parasta on sulkea silmät, antaa kenkien kopseen mennä ohi, nuuhkaista samalla parfyymin tuoksua, ja sitten ottaa terassilla taas siemaus kylmää olutta. Aina ei halua edes katsoa kenkien omistajaa; fantasiat kun tuppaa usein olemaan paremmat kuin karu todellisuus.
VastaaPoistaOma teoriani on suurelta osin kombinaatio Peterin ja Junakohtauksen versioista. Korkokengät:
* tuovan perseen mukavasti esille
* saavat sääret näyttämään pidemmiltä
* karkottavat ainakin osan ei-toivotuista lyhyistä miehistä.
Naisille miehen pituus kieltämättä vaikuttaa olevan kaikkein tärkein fyysinen kriteeri. (Miksi?)
Lyhyellä miehellä (160-170 cm) täytyy olla lähes kaikki muut markkina-arvon eri osa-alueet selkeästi keskitasoa korkeammalla, jotta olisi edes auttavat mahdollisuudet päästä pukille. On toisaalta väitetty, että pienillä miehillä on iso muna, mutta se saattaa olla pienikokoisten miesten taitavaa tarkoitushakuista propagandaa?
(kävelevädildo)
VastaaPoista"Korkokengät:
* tuovan perseen mukavasti esille
* saavat sääret näyttämään pidemmiltä
* karkottavat ainakin osan ei-toivotuista lyhyistä miehistä."
Korkeakorkokengät eivät
kyllä minua säväytä. Mielestäni ne ovat kömpelöt ja epäeroottiset.
"Naisille miehen pituus kieltämättä vaikuttaa olevan kaikkein tärkein fyysinen kriteeri. (Miksi?)"
En usko, että on. Näillä
pitkillä miehillä nyt sattuu useammin olemman se vaadittava määrä lihasta, ja rintakehää, jota noin keskimääräisesti arvostetaan pariutumismarkkinoilla enemmän
kuin tarpeen.
"Lyhyellä miehellä (160-170 cm) täytyy olla lähes kaikki muut markkina-arvon eri osa-alueet selkeästi keskitasoa korkeammalla, jotta olisi edes auttavat mahdollisuudet päästä pukille."
Riittää, kun osaa tapella muiden miesten kanssa. Naistahan ei saa
koskaan huitaista.
"On toisaalta väitetty, että pienillä miehillä on iso muna, mutta se saattaa olla pienikokoisten miesten taitavaa tarkoitushakuista propagandaa?"
Löysänä oleva muna taas sattaa olla yllättävän pieni.
Mulla se pomppaa aika nopeasti kun saa kontaktin naisen kalevalasormuksiin.
Bmad
Mulla se pomppaa aika nopeasti kun saa kontaktin naisen kalevalasormuksiin
VastaaPoistaFetissinsä kullakin, ja mitä erilaisempia ne ovat, sen parempi? Olisihan se kaameaa, jos kaikilla muilla miehilä olisi justiinsa sama fetissi kuin minulla? Miten silloin tällaisena lyhyehkönä kukkakeppinä voisin kilpailla kokokenkäisten naisten markkinoilla?
Tuosta pituusjutskasta rohkenen edelleen pysyä kannassani. Ainakin treffipalstoilla miehelle asetetaan tiukka minimipituus lähes poikkeuksetta.
Näkisin, että feminismissä on pohjalla sama mekanismi kuin tässä ATM-aktivismissa. Puretaan turhautuminen vastakkaiseen sukupuoleen.
VastaaPoistaNo ATM:t eivät kylläkään ole kovinkaan aktiivisia. Toisekseen ATM:yydessä ei ole kyse turhautumisen purkamisesta vastakkaiseen sukupuoleen - jos ATM:t voisivat purkautua vastakkaiseen sukupuoleen, eiväthän he edes ATM:iä olisi!
(toivottavasti tohon ei tarvitse laittaa hymiötä idiooteille)
Vakavammin sanoen - ATM:t ovat ongelmallinen ihmisryhmä, joka koettaa saada ongelmalleen edes jonkinlaista yhteiskunnallista valoa ja tunnustusta. Mutta kun näitä ihmisiä ei edes yleisellä tasolla tiedosteta olevan olemassa, ja naiset näkevät heidät seksittöminä androgyyneinä palvelukoneina, joita he kutsuvat 'ystäviksi', naiset eivät myöskään näe tässä ongelmaa.
Se, että edes ON ATM:iä, on jo suuri ongelma, ja auttaisi paljon, jos yhteiskunta tunnustaisi heidän olemassaolonsa, sekä lisäksi naiset tunnustaisivat heidän olemassaolonsa, hyvyytensä, seksihalunsa ja ihmisyyden sekä myöntäisivät heille ihmisarvon, vaikka he eivät olekaan öyhöttäviä ja karskeja harlikan omistajia, tai sitten monimiljonäärejä kansainvälisten megariistokorporaatioiden CEO:ita tai turhia julkkiksia.
Naisilla on pullat paljon paremmin uunissa; mitä äkäisimmät ja kaljuimmatkin feminazit saavat aina seksiä halutessaan, siis toisen ihmisen läheisyyttä, intiimiä puuhastelua ja koskettelua, hyväilyjä, sekä yhdyntää - ja vieläpä aivan ilmaiseksi!
Siksi näitä ei aivan voi verrata noin suoraviivaisesti keskenään. Naiset nyt vain elävät ylhäisen kuninkaalliston helppoa marie antoinette-tyylistä elämää (ja yhtä pihalla miesten ongelmista kuin antoinette kansan ongelmista), eikä heitä ole helppo vakuuttaa yhtään mistään, etenkään kun he eivät ole kovin vastaanottavaisia totuudelle asiasta.
Suuri osa miehistäkin on tehnyt kovasti työtä päästäkseen siihen orja-statukseen, jossa tällä hetkellä ovat, niin hekään eivät ole auliita hyväksymään totuutta, joka aiheuttaisi sen, että he tippuisivat takaisin monta status-pykälää alaspäin. Nythän moni on jo pykälässä "ehkä KOHTA saan pildeä jos olen oikein hyvä ja kiltti orja ja teen tehtäväni hyvin ja uurastaen".. se on houkutteleva paikka, eikä sieltä tee mieli pudota alas.
ATM:llä ei ole mitään menetettävää, joten hän voi vapaasti ymmärtää totuuden, olipa se miten musertava tai hänen statustaan nakertava hyvänsä - hänellä kun ei ole statusta. Näin ollen voimme päätellä, että suurin osa heistä, jotka edes VOIVAT tajuta tai ymmärtää totuuden, ovat naisista ja naisten manipulaatiosta vapaita ATM:iä tai miehiä, jotka eivät muuten vaan ole tässä pariutumismarkkinapelissä mukana (kuten homomiehet vaikkapa).
Ja kummasti täällä käydyn keskustelun perusteella juuri tämä ennuste näyttää toteutuneen ja toteutuvan.
- Vortac
Mikä on tietysti sama asia kuin saada miehiltä huomiota, mikä tietysti
VastaaPoistaon sama asia kuin huomion saamista halutuilta pitkiltä alfauroksilta.
Tuo korkokenkäasia on muuten aika hyvä huomio, mutta ei eroa loppujenlopuksi kovin paljon meikkaamisesta ja muusta feikkaamisesta, jota nainen tekee pärjätäkseen naistenvälisessä nollasummakilpailussa alfoista.
On kyllä olemassa lyhyitäkin alfauroksia, jotka scorettavat merkittävästi. Ron Jeremykin on aika pätkä. (tosin ei ehkä paras esimerkki :))
Alfaisuudessa ei olekaan niin paljon kyse pituudesta ja muista fyysisistä seikoista, kuin usein miehet luulevat. (Miehetkin harrastavat tässä hiukan projisointia, sillä tavalla, että he pistävät epärealistisen paljon huomiota siihen, miltä he fyysisesti näyttävät naisten silmissä, koska he itse katsovat naisia etupäässä ulkonäön mukaan ja luulevat naisten tekevän samoin - ja tämähän ei pidä paikkaansa)
Alfauroksisuudessa kyse on siitä, että käyttäytyy alfauroksen tavoin, öyhöttää ja 'ottaa paikkansa' maailmassa/baarissa ja tarvittaessa käyttää nyrkkejään (mikä on tietenkin sivistyneisyysmielessä säälittävän barbaarista, ja senkin takia säälittävää, että siinä pelataan naisten kehittämää peliä naisten säännöillä naisten hyväksi kohottaen pilden arvoa entisestäänkin tai ainakin ylläpitäen status quota - mutta tällainen ajatushan ei alfan mielessä urahdakaan hänen paukuttaessa syyttömiä miehiä turpaan saadakseen naisensa kostumaan) jne.
Kyllähän siis fyysiset seikat tietenkin merkitsevät - jonkin verran - mutta paljon vähemmän kuin miehet luulevat. Miehet luulevat ainakin 10-kertaisen määrän painoa tälle asialle.
Ja mitä syltyn kommenttiin tulee, niin olen kyllä huomannut, että kaveri on aika pihalla etiikasta ja todellisuudesta. Eli aikamoinen shokki on luvassa ennenpitkää..
- Vortac
Kauneimpia luontoääniä onkin korkokenkien kopse alkukesäisellä kadulla.
VastaaPoistaItseasiassa tuosta äänestä on tullut minulle melkoinen ärsyke, sillä joka kopsaus kertoo lujaan ääneen siitä, että nainen koettaa kengillään tehdä vaikutusta alfoihin - jokainen kopsahdus on ikäänkuin soidinhuuto, joka raakkaa hyvät ihmiset pois heti kättelyssä. Jokainen kopsahdus on kuin ylimielinen ja koppava lällätys miehille, joka kertoo että kenellä se seksuaalinen valta on.
Jokainen kopsahdus kertoo naisen panostavan miesten provosointiin tyyliin 'et saa katsoa etkä koskea, tai teen seksuaalinen häirintä-oikeusjutun sinua kohtaan - paitsi jos olet ihana alfa - mutta silloinkin minä määrään säännöt täysin mielivaltaisesti, hih hih'..
Jokaisesta korkokengän kauheasta kajahduksesta pilkahtaa mieleeni tarina naisesta, joka käyttäytyy työpaikallaan kuin huora, keimailee ja hetkuttaa keinotekoisesti ylennettyä persettään minihameessa koettaen kovasti kiihottaa kaikki miehet ylivoimaiseen 'vaahtopursuaasuusta'-innostukseen - antaa ymmärtää, mutta ei ymmärrä antaa - ja sitten jos mies tekee pienenkin flirttailun näköisen eleen, nainen tietää koko ajan, että hänellä on kaikki valta syyttää miestä jos mies ei miellytä.
Korkokengät ovat kiinteä osoitus siitä, että naiset ovat voittaneet ajat sitten valtataistelun sukupuolten välillä, siitä, ettei heidän tarvitse koskaan eikä missään kainostella pisaraakaan, siitä, ettei heidän tarvitse tehdä mitään oikeaa työtä, koska miehet kustantavat heille aina kaiken - siitä, että heillä on kaikki valtit, ja he ylimielisesti antavat sen nousta päähänsä ja sortavat sorrettuja yhä enenevässä määrin, tuntematta minkäänlaisia tunnontuskia.
Jokainen kopsahdus on ärsyke, jonka pyrin blokkaamaan mielestäni ja ajattelemaan jotain miellyttävää, jotta en sanoisi kenkien käyttäjälle tarkkaan, mitä ajattelen, ja että hänen pelinsä kyllä tiedetään, ja että on törkeää ulkoiluttaa skidejään korkokengissä ja minihameessa kävellen, röökiä polttaen, luontoa roskaten - samalla kun puhutaan kännykkään viime bailauskerrasta 'siskolleen' leveillen samalla kun skidit ryömivät jossain ojanpenkalla ties minkälaisissa vaaroissa osua lasinsiruihin tai tupakanstumppeihin.. ikävä kyllä tämä ei ole mikään teoreettinen esimerkki.
Niin, sanoisin että korkokengät eivät tee minuun positiivista vaikutusta.
- Vortac
Naisille miehen pituus kieltämättä vaikuttaa olevan kaikkein tärkein fyysinen kriteeri. (Miksi?)
VastaaPoistaVastaus tähän kysymykseen, kuten muihinkin naisten mieskriteereihin on hämmästyttävän simppeli, kun sen tiivistää. Itse en tosin osaa tiivistää, mutta onneksi joku joskus tiivisti asian ..
Vastaus on.. oletko valmis?
Jotta nainen voi katsoa miestä ylöspäin.
Tuo vastaus pätee hyvin moneen "miks naiset rakastuvat renttuihin"-tyyppiseen kysymykseenkin, samoin kuin siihen, 'miksi naiset avioituvat ylöspäin' jne.
Jostain syystä naisen on suorastaan ehdotonta saada katsoa miestä ylöspäin, jos meinaa antaa miehelle pildeä. Jos ei fyysisesti, niin muuten. Jos ei muute, niin ainakin fyysisesti. Mieluiten kaikilla mahdollisilla tasoilla.
- Vortac
Lyhyellä miehellä (160-170 cm) täytyy olla lähes kaikki muut markkina-arvon eri osa-alueet selkeästi keskitasoa korkeammalla, jotta olisi edes auttavat mahdollisuudet päästä pukille.
VastaaPoistaItseasiassa ei tarvitse. Yksikin tarpeeksi korkealla oleva ominaisuus riittää. Esim. 'tarpeeksi alfa' on riittävä kriteeri. Voi olla köyhä ja työtön ja asua äitinsä luona, jos on 'tarpeeksi alfa'.
(tämäkään ei ikävä kyllä ole teoreettinen esimerkki)
- Vortac
p.s. Ja mietipä jotain bill gatesia yms. - teinitytöt himoitsevat häntä seksuaalisesti, mutta eipä hänellä kyllä mitään fyysisiä attribuutteja ole, jotka tämän selittäisivät.
Ainakin treffipalstoilla miehelle asetetaan tiukka minimipituus lähes poikkeuksetta.
VastaaPoistaTosin tässä täytyy muistaa, että treffipalstat ovat naisten ajatusvirtaa, jossa nainen koettaa jotenkin lyödä mieskriteereitä lukkoon. Nainen on niin tottunut valehtelemaan kriteereistään, ettei aina pysty täyteen rehellisyyteen tuossakaan tilanteessa. Toisekseen, naiset ovat niin sekaisin, etteivät he itsekään aina tiedä tietoisessa tajunnassaan, mitä oikein haluavat. Kolmannekseen, naiset eivät laita kriteerejä tyyliin "no tällanen kelpais", vaan tyyliin "Tämä on minun ideaalini, enkä hyväksy vähempää!!11"..
Mutta jos katsoo, mitä nämä naiset ovat TEHNEET elämässään, niin he ovat antaneet runsaasti römpsää (ja sitähän heiltä löytyy!) miehille, jotka eivät OLLENKAAN vastaa noita heidän juuri kirjoittamiaan deittikriteereitä. Naiset itse katsovat nämä tyypilliset ja säännölliset miehet 'hairahduksiksi', joksikin oudoiksi tapauksiksi, jotka vaan 'jotenkin sattuivat' ja 'tuli nussittua', mutta he eivät ota niistä mitään vastuuta, eivätkä opi niistä mitään, eivätkä ymmärrä tutkia omaa itseään ja tajuta, mitkä ovat heidän todelliset kriteerinsä.
Niinkuin vanha sanonta sanoo - jos haluat tietää naisista jotain olennaista, _ÄLÄ_ kuuntele mitä he sanovat (tai kirjoittavat), vaan katso mitä he tekevät.
Nainen joka kirjoittaa pituuskriteeriksi 190 cm voi samana iltana baarissa antautua 160 cm alfalle täysin rinnoin muistamatta edes moista kriteeriä kirjoittaneensakaan.
Tutustu naisen logiikkaan ja 'psyykeeseen', niin voit ymmärtää totuuden suorastaan väräjävän voimallisesti näissä sanoissa.
- Vortac
Joku ehdotti tällaista miesfoorumissa - mutta se toimii varsin huonosti tällä hetkellä, joten replyän tänne.
VastaaPoistaHenry Eduskuntaan - Kuka kannattaa?
No en minä ainakaan. Viimeinen asia, mitä Henry tarvitsee, on poliittista kieroilua ympärilleen, joka pyrkii ostamaan Henryn mielipiteet. Siis kiusauksia ja kaikenlaista sumutusta, joka on omiaan tekemään kenet tahansa heikkopäiseksi ja epävarmaksi sen suhteen, mikä oikeastaan onkaan oikein ja totta.
Eduskunta ei edusta kansaa, vaikka siellä on 'kansanedustajia'. Eduskunnassa ei myöskään tehdä kansaa koskevia päätöksiä - siellä vain säädetään tapoja laittaa toteen jo ennalta säädetyt kiristykset orjakansalle, jota suomalaisiksi kutsutaan. Käskyt tulevat ylhäältä, eduskunta vain tanssii eliitin pillin mukaan.
Koskaan et tule eduskunnassa näkemään hyväksyttämän päätöstä, joka olisi kansan eduksi, mutta korporaatioiden tappioksi tai haitaksi.
Miksi Henry pitäisi saada ehdoin tahdoin korruptoitua ja turmeltua liialla vallalla ja liian suurella rahamäärällä, joka on vain omiaan laiskistuttamaan sielun ja turruttamaan omatunnon, ja korruptoimaan ihmisen?
Minä en ainakaan halua, että Henryllä tulee olemaan liikaa rahaa - totuus on helpompi sanoa köyhänä. Kun on yhtäkkiä rikkaille paljon 'velkaa', ei yhtäkkiä voikaan enää sanoa mitä tahansa - ainakaan totuutta tabuaiheista kuten feminismistä ja ns. 'tasa-arvosta'.
Ainakaan ilman karmivia seurauksia..
Ei, on parempi, että Henry pysyy itsenäisenä (independent) totuudenpuhujana kuin että hänestä leivotaan korporaatioita kumartava marionetti, joka on täysin eliitin (ja siis myös feministien) talutusnuorassa. Hänet päästetään silloin tällöin lausumahan merkityksetön näennäinen 'miesten hyväksi' sanottu parannusehdotus, joka sitten unohtuu pian.
Politiikka on likaista peliä, ja eduskunta on likasaavi, jonne en koskaan haluaisi kenenkään hyvän ihmisen sotkeentuvan. Feministejä siellä onkin jo ylitsevuotava määrä, mikä ei ole yllätys; paska vetää torakoita ja kärpäsiä puoleensa.
- Vortac
(Kävelevädildo)
VastaaPoista"Fetissinsä kullakin, ja mitä erilaisempia ne ovat, sen parempi?"
No, kyllä minä tyylikkäistä nahkasaappaista pidän, mutta rajansa kaikella.
Olen tottunut olemaan hyvännäköisten naisten kanssa sängyssä (tämä ei ole säälittävä vitsi, vaan koominen totuus, joka voisi kohdallani olla hyvin unelmaakin), enkä ole kauheasti nähnyt mitään natural-
linjaa heistä kenelläkään. Kauniilla naisella tulee olla koruja ja kivoja vaatteita, myös minun mielestäni.
"Olisihan se kaameaa, jos kaikilla muilla miehilä olisi justiinsa sama fetissi kuin minulla?"
Varmaan onkin. Mielestäni
ei kannata kauheasti yrittää rajata kiihottumisen kohteitaan. Minusta kaikki mikä pukee ja sopii ylle on kiihottavaa.
Maailman älyttömin fetissi
on liene pitkät punaiset kynnet naisella. Esimurrosiässä kiihotuin niistä itsekin, koska en tiennyt mitään parempaa. Mutta että jotkut viiskymppiset äijät läähättävät niiden edessä on jotain tosi
infantiilia.
"Miten silloin tällaisena lyhyehkönä kukkakeppinä voisin kilpailla kokokenkäisten naisten markkinoilla? "
Kilpaile sinä vaan markkinoilla. Mä polttelen ystävän kanssa tupakkaa parvekkeella ja käyn kirjottelemassa välillä nettiin. Tytöt on matkalla jossain Varsinais-Suomessa.
"Tuosta pituusjutskasta rohkenen edelleen pysyä kannassani. Ainakin treffipalstoilla miehelle asetetaan tiukka minimipituus lähes poikkeuksetta."
Aika usein kyllä, muttei
aina. Tai ehkä sillä pyritään rajaamaan tietty epävarma aines pois. Tuttu juttu. Makuuhuoneeseen pääsee vain VR:n lomapassilla.
Hehheh.:)
Bmad
peter:
VastaaPoista"Mitä naisten ulkonäkökilpailuun tulee, niin pidän sitä näin tietoisella tasolla täysin turhana"
Minä en. En mahda mitään sille että tyttöystävä näyttää kauniimmalta laitettuna kuin ilman.
"Mulla on muuten teoria siitä miksi naiset käyttävät korkokenkiä. Tämä mielestäni osoittaa suoraa sen, että miehen pituus on heidän mielestään tärkeä valintakriteeri."
Minun mielestäni naiset käyttävät korkokenkiä siksi, koska miehet suosivat pitkäjalkaisia naisia -> koroilla lisää pituutta juuri sinne missä sitä tarvitaan
- Syltty
En tiedä onko havaintoni vain satunnaista kohinaa, mutta olen huomannut tuttavapiirissä yhden naismenestykseen vaikuttavan ulkoisen seikan ylitse muiden: hyvännäköinen pärstävärkki. Jonkun city-huuhaa-tutkimuksen mukaanhan pärstäkerroin muodostaa jopa 2/3 ihmisen kokonaisulkonäöstä. Ruumiinrakenteella en ole havainnut yhtä suurta merkitystä. Naiset usein toivovat kasvoiltaan hyvännäköisen miehen olevan itseään rotevampi ja pidempi ("ettei tule lihava olo"), mutta marssijärjestys on useimmiten nimenomaan näin päin, kasvot määrittävät, muu on ekstraa. On olemassa myös vähemmistö naisia, joilla on fiksaatio tietystä kriteeristä (esim. pituus, koska ovat itse kärsineet tappiudestaan ja haluavat pitkän penskan).
VastaaPoistaVoi olla että kasvojen merkitys on ylikorostunut havaintopiirissäni, sillä tunnen monia keskimääräistä selvästi komeampia miehiä.
Korkokenkien käyttämiselle lienee moniakin syitä. Monet pitkät naiset kuitenkin karsastavat (varsinkin korkeita) korkokenkiä, koska ovat jo valmiiksi pitkiä ja monet lyhyet naiset kamppailevat korkokengillä lyhyyttään vastaan. Japanissa suurin osa naisista käyttää korkokenkiä.
Pakko vielä kommentoida W:lle:
VastaaPoista1) Miksi kuvittelet minun olevan yksinäinen?
2) Miksi kuvittelet minun havittelevan "mestaruussarjan" miehiä?
Olen aina ihastunut herkästi juuri niihin ujoihin ja hiljaisiin nörtteihin, joista "kukaan ei tykkää". Mutta hintelän, rillipäisen nörtin iskeminen on lähes yhtä kovan työn takana kuin jonkun juopottelevan urheiluöyhöttäjän. Oikeastaan se saattaa vaatia vielä lujemmin töitä, koska vastapuoli on niin arka viemään asiaa eteenpäin.
Mutta ei se mahdotonta ole, kun jaksaa tehdä työtä :-) Tälläkin hetkellä seurustelen todella ihanan miehen kanssa -- joka omasta mielestään on ollut ATM.
"En tiedä onko havaintoni vain satunnaista kohinaa, mutta olen huomannut tuttavapiirissä yhden naismenestykseen vaikuttavan ulkoisen seikan ylitse muiden: hyvännäköinen pärstävärkki."
VastaaPoistaKyllä se varmaan noin on, yhdistettynä riittävän isoon tai miehekkääseen vartaloon. Treenattu vartalo voi toimia miestä vastaan.
Naisille kasvot ovat mielestäni tärkeämät kuin miehille.
Korkokengät tekevät naisesta seksikkäämmän muotoisen, eli siirtävät pyllyn taakse ja rinnat eteen, jolloin tulee kurveja. Myös kävelystä tulee keinuvampaa.
"Naisille kasvot ovat mielestäni tärkeämät kuin miehille."
VastaaPoistaJeps, jonkin tutkimuksen (en jaksa kaivaa) mukaan naiset esim. kiinnittävät huomiota (eli valikoivat) miehiä heidän kasvojensa symmetrian perusteella huomattavasti enemmän kuin miehet naisten kasvojen.
Kriteerit taitavat olla ainakin pintatasolla melko kulttuurisidonnaisia; ranskalainen ihannemies taitaa olla hintelähkö, lyhyehkö, kaunis poika (melko lähellä Sarkcozyä). Amerikkalainen "komea mies" on puolestaan jopa miehekkään ruma, massiivinen ja roteva pelinrakentaja.
Miksi taantumuksellisuutta ei saisi sanoa taantumuksellisuudeksi? Puhun nyt tästä blogista.
VastaaPoista"Miksi taantumuksellisuutta ei saisi sanoa taantumuksellisuudeksi? Puhun nyt tästä blogista."
VastaaPoistaMitä tarkoitat "taantumuksellisuudella"? Eikö käsite yleensä tarkoita äärikonservatiivisuutta, jota tässä blogissa ei ole.
Henry, taantumuksellisuudesta:
VastaaPoistaÄärikonservatiisuus kuulostaa minusta pikemminkin joltain anglosaksiselta poliittiselta suuntaukselta, jollaisia en tunne. Taantumuksellisuushan voi olla hyvinkin radikaalia.
Tässä blogissa esitetty mies- ja naiskuva ovat pääosin todella jäykkiä ja yksilöllisyyden kieltäviä rakennelmia, jotka tuntuvat perustuvan perinteisiin oletuksiin luonnollisuudesta yms. Blogin pitäjä ei pääosin ota kantaa, mutta valikoi sisällöksi linkkejä, jotka tukevat tätä. Näyttäisi siltä, että keskeinen strategia on valita sukupuolijärjestykseen kriittisesti suhtautuvia dokumentteja, ja asettaa ne koomiseen yhteyteen. Edistyksellisinä esitetään uutiset, joissa äiti surmaa lapsensa - tällä ollaan rikkovinaan äitimyyttejä, jotka feministit ovat purkaneet jo sata vuotta sitten.
Pääosin mielikuva taantumuksellisuudesta tulee tietenkin vakiokommentaattoreista, jota asiaa kummemmin ajattelematta tarttuvat mihin tahansa feministiseksi tulkittavaan lauseenpätkään ja nuijivat sitä huomaamatta puhuvansa ristiin edellisen raivokohtauksensa kanssa. Heidän argumenttinsa on yleensä: "Näin se on aina ollut, pitää olla typerä lesbofeministi, ettei sitä näe!"
Henryltä hyvä strategia antaa näiden anonyymien sekoboltsien hoitaa puhuminen. Olettaisin kirjassa olevan pakostikin myös hänen ääntään. En siis ole lukenut sitä, ja puhun tässä vain tästä blogista. Tuskin kaikki selkääntaputtelijatkaan ovat sitä lukeneet.
Minusta sana "taantumuksellisuus" on sanana yhtä käyttökelpoinen kuin edesmenneessä Neuvostoliitossa oli sana "vastavallankumouksellinen". Jos joku vastusti systeemiä, oli hän "vastavallankumouksellinen".
VastaaPoistaBlogissa voi olla nörttimäistä naisvihamielisyyttä, mutta se ei ole sama asia kuin "vastavallankumouksellisuus" eli jonkinlaisen 1800-luvun arvomaailman jakaminen. Monet "nörteistähän" nimenomaan haluaisivat todelliseen tasa-arvoon perustuvaa ihmissuhdetta naisen kanssa. Osa vihamielisyydestä voi olla krapulaa siitä järkytyksestä, että maailma ei näyttäydykään sellaisena mustavalkoisena, ilkeiden miesten dominoimana paikkana (jossa naiset ovat joka asiassa viattomassa uhriasemassa), jollaisena useimmat Suomessa varttuneet lapset sen vielä aikuistumisen kynnyksellä kuvittelevat. Maailma taitaakin todellisuudessa olla paikka, jossa rikkaat ja köyhät, miehet ja naiset, ovat kaikki keskimäärin niin itsekkäitä kuin voivat kussakin tilanteessa olla. Se, että jommalla kummalla sukupuolella on voimakkaampi hoivavietti, ei teekään kenestäkään vähemmän itsekästä. Niin outoa kuin se onkin, tämä järkyttää monia todellisuuteen havahtuvia niin Neuvostoliitossa kuin nörttipiireissäkin ja aiheuttaa vihantunteita.
Ilmari,
VastaaPoistaolet oikeassa kyllä sanan taantumuksellinen kärsimästä inflaatiosta. Varsinaisessa merkityksessään se tuntuu kuitenkin tarkemmalta kuin konservatiivi tai essentialisti. Mutta pilkkanimihän se kyllä on.
"Edistyksellisinä esitetään uutiset, joissa äiti surmaa lapsensa - tällä ollaan rikkovinaan äitimyyttejä, jotka feministit ovat purkaneet jo sata vuotta sitten."
VastaaPoistaPaitsi, että eivät ole. Naisten vaietysta väkivaltaisuudesta puhuminen on todellakin edistyksellistä ja nykymenon haastavaa. Feministeillä on oma äitimyyttinsä, jasen vaikutus tuntuu Suomen lainsäädännössäkin. Sen mukaan äitiys on jokaisen naisen oikeus. Lapset ovat ensisijaisesti äidin omaisuutta. Isää lapsi ei muka tarvitse, mutta äiti sullä on oltava. Todella ahdistava ja taantumuksellinen, miesvihamielinen tasa-arvon vastainen, lasten oikeuksia polkeva ajattelutapa.
"Henryltä hyvä strategia antaa näiden anonyymien sekoboltsien hoitaa puhuminen."
Kuten sinun.
Jorma:
VastaaPoista" "Henryltä hyvä strategia antaa näiden anonyymien sekoboltsien hoitaa puhuminen."
Kuten sinun."
- Avaisitko hieman?
"Avaisitko hieman?"
VastaaPoistaOlet anonyymi. Sekoboltsia viestissä on se, että kritisoidaan naisten vaietun väkivaltaisuuden kritisoimista, vaikka se on tärkeä aihe, ja feministisen äitimyytin kyseenalaistamista, vaikka se on tasa-arvon ja ihmisoikeuksien toteutumisen este.
Lisäksi:
"Näyttäisi siltä, että keskeinen strategia on valita sukupuolijärjestykseen kriittisesti suhtautuvia dokumentteja, ja asettaa ne koomiseen yhteyteen."
Ei niitä tarvitse asettaa koomiseen yhteyteen, ne ovat pääsääntöisesti jo valmiiksi koomisia. Niissä unohdetaan biologian vaikutus kokonaan, ja yritetään väkisin vääntää ihmisiä johonkin oikeaksi koettuun muottiin, sen sijaan että annettaisiin ihmisten itse tehdä omat ratkaisunsa.
Se koira älähtää.
VastaaPoistaMitään taantumuksellista vaietun naisten väkivaltaisuuden esillenostamisessa ja feministisen äitimyytin kyseenalaistamisessa ei ole. Se on päinvastoin hyvin edistyksellistä ja nykymenon haastavaa ajattelua.
VastaaPoista"Se koira älähtää."
VastaaPoistaKoirako älähtelee? Viepä se eläinlääkäriin tai koirakouluun.
Egalitaristi:
VastaaPoistaYleensä ihmisillä on tapana valittaa juuri niitä asioita, jotka omassa elämässä ovat sillä hetkellä väärin tai huonosti. Perustuen viesteihisi kuvittelin todellakin, että olet yksinäinen tällä hetkellä. En tainnut muistaa, että naisen on mahdollista valittaa kuinka vaikeaa tai mahdotonta on löytää hyviä ihania miehiä - ja samaan aikaan itse seurustella sellaisen kanssa! No, epäilemättä miehesi oli vaikea saada ja jouduit näkemään sen takia samanlaista vaivaa, jota näit saadaksesi kaikki edellisetkin poikaystäväsi.
Osaltaan luin varomattomasti viestejäsi, sillä kun kirjoitit:
"Ehkä se johtuu osittain siitä, että huomio kiinnittyy lähinnä siihen vastapuolen "mestaruusliigaan", eikä sinne neljänteen divariin? Osittain varmasti johtuu myös siitä, ettei tiedä, mitä kaikkea toinen on joutunut tekemään."
luulin että puhut itsestäsi, mutta nythän mä vasta hokasin, että sehän tarkoittaakin meitä MIEHIÄ. Koska oikeasti miehet ovat nirsoja ja miehiä ei kiinnosta tavallinen nainen, joka sen takia joutuu näkemään kovasti vaivaa saadakseen huomiota miehiltä, ja saa siksi usein olla yksin. Ei tosin kukaan tänne kirjoittavista naisista, heillä on kaikilla ihanat miehet kotona, mutta jossain tällaisia yksinäisiä naisia silti on runsaasti, kukaan ei vaan tiedä missä.
W: En puhunut miehistä. Puhuin sekä miehistä että naisista. Eikös tämän pitänyt olla tasa-arvopalsta?
VastaaPoistaEi se, että seurustelee hyvän miehen kanssa, tarkoita sitä, että sellainen olisi helppo löytää. Ja vaikka omalla kohdallani olisikin onnistunut, niin moni etsii edelleen.
egalitaristi-wannabe:
VastaaPoista"Olen aina ihastunut herkästi juuri niihin ujoihin ja hiljaisiin nörtteihin, joista "kukaan ei tykkää". Mutta hintelän, rillipäisen nörtin iskeminen on lähes yhtä kovan työn takana kuin jonkun juopottelevan urheiluöyhöttäjän. Oikeastaan se saattaa vaatia vielä lujemmin töitä, koska vastapuoli on niin arka viemään asiaa eteenpäin. "
Ymmärrän jotenkin,
mutta korostaisin itsekin (melko)
nörttinä, että silloin kun
yleisesti alenkatsottua miestä lähestyy kannattaa ihan sitkeästi mennä viereen ja puhua
suorin sanoin, sillä tällainen mies ei yleensä usko, että kukaan nainen voisi olla oikeasti
kiinnostunut.
Torjunta voi siis olla hyvinkin näennäistä ja asian eteenpäinvieminen saattaa hyvin kuulua juuri naiselle, koska moni nörtti toivoisi nimenomaan sankaritarta vierelleen samaan tapaan, kuin
monet ujot ja hiljaiset tytöt havittelevat sankaria.
No, täytyy myöntää, että
olen itse kieltäytynyt seksistä
aika monta kertaa lähimenneisyydessä, mutta nämä naiset eivät vaan tuntuneet lainkaan vilpittömiltä. Elikä ole vilpitön ja seksuaalisestikin
suora.
Bmad
Oikeesti,
VastaaPoistaNörttien iskeminen on tosi helppoa. Menee juttelemaan kivoja, ja tekee selväks, et mikä on homman nimi. Se, että menee puhumaan nörtin kanssa jostain (vaikka säästä), ja nörtti sitten jatkaa jutustelua tästä aiheesta tekemättä sen suuremmin aloitetta _ei_ ole pakkien saamista.
"Nörttien iskeminen on tosi helppoa. Menee juttelemaan kivoja, ja tekee selväks, et mikä on homman nimi. Se, että menee puhumaan nörtin kanssa jostain (vaikka säästä), ja nörtti sitten jatkaa jutustelua tästä aiheesta tekemättä sen suuremmin aloitetta _ei_ ole pakkien saamista."
VastaaPoistaTietysti moni nörtti
lähtee haastelemaan naista selvittääskeen onko tämä oikeasti kiinnostunut hänestä. Jos viritys
lopahtaa johonkin aihepiirin muutokseen tai väärin muotoiltuun lauseeseen niin nörtti saattaa mieluummin olla ilman ja antaa
pakitkin. Lisäksi sellaiset naiset jotka hakevat nörttiä välikappaleeksi parisuhdeongelmiin saattavat saada kurjan
kohtalon.
Nörttikin on täyspainoinen ja ajatteleva ihminen, vaikka ei painikaan isompien mörököllien kanssa. Itselleni ainakin tehoaa se, että puhutaan suoraan ja ollaan vilpittömästi kiinnostuneita. Itse olen
suurimman osan naissuhteista joutunut rakentamaan tunkemalla heidän seuraansa.
Bmad
Kyllä se varmaan noin on, yhdistettynä riittävän isoon tai miehekkääseen vartaloon. Treenattu vartalo voi toimia miestä vastaan.
VastaaPoistaMmm - joo, noin on - mutta se suhde, jonka verran ulkonäkö merkitsee verrattuna miehen muihin ominaisuuksiin, on melko pieni naisilla.
Miehillä taas suhdeluku on päinvastainen. Sanotaan, että jos nainen vaikkapa arvioi miehen ulkonäköä 10% ja loput 90 prossaa miehen muita ominaisuuksia, miehillä asia on päinvastoin.
Mies voi naida vaikka miten hirvittävänluonteista tai tyhmää, kouluttamatonta tai sisäisesti tyhjää, henkisesti 'arvotonta' (älkää nyt tarttuko tähän sanamuotoon) naista, jos se on riittävän hyvännäköinen.
Nainen ei voi naida vastaavalla tavalla 'saamatonta' tms. miestä, joka on PELKÄSTÄÄN hyvännäköinen. Hyvännäköinen+ujo mies = ei pillua.
Hyvä ulkonäkö auttaa pääsemään 'audienssiin' naisen kanssa helpommin kuin huono ulkonäkö, mutta siinä kaikki. Siitä eteenpäin onkin sitten osoitettava muita ominaisuuksia.. ja jos ei niitä pysty läväyttämään, voi unohtaa koko jutun - nainen on jo unohtanut.
- Vortac
Arawn: "Aivan. Naiset panostavat itseensä siksi, että he tietävät, mikä on miesten ykköspreferenssi naista valittaessa: ulkonäkö."
VastaaPoistaYleistät taas, niin kuin yleensä Arawn! Ei kaikille miehille naisen ulkonäkö ole se merkittävin asia. Vaikka ehkä voisi tuntua yllättävältä, niin minä ujona ja hiljaisena haen kuitenkin ensisijaisesti sellaista naista, jonka kanssa olisi ensin luontevaa jutella ihan mistä vaan. Jos vastapuolelle tulee hilajainen nainen, niin ei tule mitään, kertakaikkiaan. Sen sijaan jos on sosiaalinen nainen, joka kykenee puhumaan yleismaailmallisista asioista, niin pääsee itsekin puheeseen mukaan ja ylimääräinen jännitys katoaa huomaamatta.
Jos naisella on kauniit kasvot, mutta ei mitään sanottavaa, eikä mielipiteitä, vaan hän keskittyy vain "kauniina olemiseen" niin en ole kiinnostunut. Sen sijaan jos nainen osoittaa keskustelukykyä jne. niin silloin kiinnostun. Olen tavannut puheliaita naisia ja hiljaisempia naisia. Noiden puheliaiden kanssa on mennyt "heittämällä" vaikkapa 2 tuntia puhelimessa, vaikka olen etukäteen esim. emailissa arvellut, että juttua ei minulla riitä 5 minuutiksikaan... Sitten on ollut noita hiljaisia naisia ja on todella kiusallista kun esim. puhelimessa ollaan vaan hiljaa... ei pääse mitenkään eteenpäin...
Arawn: "Suhteen aikana ne naiset, jotka tahtovat suhteensa pitää, jatkavat panostusta itseensä, jotta näyttäisivät miehensä silmissä kauniilta ja haluttavilta."
Näin varmaan on, että naiset panostavat itseensä sen sijaan, että panostaisivat siihen mieheen itseensä. Se voisi olla virkistävää vaihtelua. Lisäksi monet naiset ilmeisesti luulee, että jotkin rinnat on tärkeä seikka miehelle. No joillekin voi olla, mutta itse sanoisin, että rinnoille on aika vaikea jutella, tai voi niille toki jutella, mutta hulluna pitävät :)
Sen sijaan jos nainen on mukava, puhelias ja joustava, niin sellainen nainen on minusta kiinnostava. Ulkonäkö on sivuseikka. Jos nyt jokin kiinnostava ja katseenkiinnittävä kohta naisessa pitää nimetä, niin kyllä se on tuo "peräpeili" :)
Arawn: "Ja, kuten jo mainittua, nainen panostaa taloudellisia resursseja itseensä näyttääkseen houkuttelevalta."
Kuten jo mainitsin tuossa aiemmeni, niin entäpä jos naiset kokeilisivat panostaa vaikkapa niitä taloudellisia resursseja vaihteeksi mieheen. Tämä voisi olla poikkeuksellista ja yllätättävää ja aiheuttaa postiiivisen reaktion miehessä. Muutama drinkki, kenties illallinen jne. sopivasti yllättäen miehelle tarjottuna...
Arawn: "On totta, että jos kaikki naiset lakkaisivat kilpailemasta keskenään, naiset yhä saisivat seksiä ja solmisivat parisuhteita."
Juu, näin on. Tämähän se onkin juuri se naisten seksuaalinen valta asetelma jonka soisi edes hiukan murtuvan.
Jos naisella on kauniit kasvot, mutta ei mitään sanottavaa, eikä mielipiteitä, vaan hän keskittyy vain "kauniina olemiseen" niin en ole kiinnostunut.
VastaaPoistaMutta onko kehosi kiinnostunut? Tarkoitan, että jos kaunis ja seksikäs, hyväkroppainen, viehättävä ja kiimainen nainen tulisi rukoilemaan, että päästät hänet puutteesta, tyydytät hänet edes kerran, pliiiissss...
Niin kehosi ei olisi kiinnostunut?
Kyse on siis - missä asiassa kukakin nainen on kiinnostava. Pelkkä panoseura voi olla yleensä miehen mielestä vaikka miten höpelö tai köpelö ajatuksiltaan, kunhan on antelias sängyssä.
Pitkäaikaista seuraa etsivät miehet yleensäkin laittanevat hiukan enemmän kriteeriosastoa ja vaatimuksia naiselle.
Eli panoseuraksi kelpaa helpommin, ja silloin lähes pelkästään ulkonäöllä on merkitystä. Parisuhteen kannalta naisessa on ulkonäöllä paljon merkitystä, mutta silloin myös muilla asioilla on paljon painoa, ja silloin ulkonäkö ei välttämättä pääse aina määräämään miehen halukkuutta suhteeseen naisen kanssa.
Jos itse olisin jonkinlaisilla parisuhdemarkkinoilla tai 'vailla naista', niinkuin sanotaan, etsisin myöskin keskustelullisesti paljon korkeatasoisempaa typykkää kuin mitä suurin osa naisista tuppaa olemaan. Mutta en myöskään tekisi ylenpalttisesti kompromisseja ulkonäköosastolla - ja tässä tarkoitan nyt luontaisia kauneudellisia piirteitä, en mitään sotamaalauksia kuvottavine tatuointeineen/läväreineen.
Tärkeimpinä asioina moisessa etsinnässä olisivat tietynlaiset samankaltaisuudet hengessä - siis sielussa - ja arvoissa, sekä yleisessä ymmäryksessä totuudesta, maailmankuvassa ja mielenkiinnon kohteissa sekä aiemmissa ruumiillistuissa ja ruumiittomissakin aikakausissa eletyissä olomuodoissa ja kokemuksissa.
Tiedän, että tämä menee yli lukijoiden hilseen - mutta pointti onkin siinä, että tällainen EI menisi yli 'hänen' hilseensä, jos sellainen nainen olisi olemassa.
Mutta onneksi en kaipaa naista, enkä seurustelukumppania, ja olen todella onnellinen ja kiitollinen vapaudestani ja itsenäisyydestäni elämässäni.. ah auvoista oloa, kuten Mikrobitissä aikoinaan todettiin (:
- Vortac
Jape: "Yleistät taas, niin kuin yleensä Arawn! Ei kaikille miehille naisen ulkonäkö ole se merkittävin asia. Vaikka ehkä voisi tuntua yllättävältä, niin minä ujona ja hiljaisena haen kuitenkin ensisijaisesti sellaista naista, jonka kanssa olisi ensin luontevaa jutella ihan mistä vaan. Jos vastapuolelle tulee hilajainen nainen, niin ei tule mitään, kertakaikkiaan. Sen sijaan jos on sosiaalinen nainen, joka kykenee puhumaan yleismaailmallisista asioista, niin pääsee itsekin puheeseen mukaan ja ylimääräinen jännitys katoaa huomaamatta."
VastaaPoistaTietenkin se on yleistys. Esimerkiksi tutkimuksia tehdessä on vähän pakko yleistää - tuhansia ja miljoonia ihmisiä ei voi käsitellä yksittäistapauksina.
Puhe on siis ulkonäöstä miesten tärkeimpänä valintakriteerina noin yleensä. Se ei tarkoita, etteikö yksilöllisiä eroja yksilöiden välillä olisi. Mutta se tarkoittaa sitä, että jos enemmistölle miehistä ulkonäkö on hyvin tärkeä valintakriteeri, naisten kannattaa panostaa ulkonäköönsä. Tietenkin, jos ja kun nainen hakee sellaista miestä, josta hän etukäteen tietää, ettei tälle ulkonäkö ole kriteereistä tärkeimpiä, hänen ei tarvitse ulkonäköönsä juuri panostaa.
"Jos naisella on kauniit kasvot, mutta ei mitään sanottavaa, eikä mielipiteitä, vaan hän keskittyy vain "kauniina olemiseen" niin en ole kiinnostunut. "
Se, että ulkonäkö on keskimäärin tärkein miesten valintakriteeri, ei millään muotoa merkitse sitä, että se olisi ainoa sellainen. On luonnollisesti muitakin kriteerejä, jotka merkitsevät.
Jape: "Kuten jo mainitsin tuossa aiemmeni, niin entäpä jos naiset kokeilisivat panostaa vaikkapa niitä taloudellisia resursseja vaihteeksi mieheen. Tämä voisi olla poikkeuksellista ja yllätättävää ja aiheuttaa postiiivisen reaktion miehessä. Muutama drinkki, kenties illallinen jne. sopivasti yllättäen miehelle tarjottuna..."
Osa naisista panostaakin. Mutta kun fakta nyt on, että hyvin, hyvin monille miehille merkitsee paljon se, että heidän puolisonsa on kaunis, tuoksuva ja hyväkroppainen. Tällöin panostamalla itseensä nainen panostaa myös mieheen.
Yksi esimerkki ovat seksihepenet. Hyvin monet miehet pitävät kiihottavana sitä, kun nainen sonnustautuu tietyn tyyppisiinvaatteisiin. Näin siis tällaisten vaatteiden hankkiminen ja niihin pukeutuminen on nimenomaan miehen miellyttämistä eli mieheen sijoittamista.
Jape: "Juu, näin on. Tämähän se onkin juuri se naisten seksuaalinen valta asetelma jonka soisi edes hiukan murtuvan."
Se valta johtuu siitä, että miehet haluavat naisilta seksiä. On jokseenkin turha pyydellä ja edellyttää, että naiset jotenkin itse kieltäytyisivät vallastaan - juuri kukaan ei tule toimimaan niin. Se on todennäköisesti syväkoodattuna ihmisen geeneihin, sinne biologiselle osastolle. Voi olla, että tämä johtaa naisten tuhoon, kuten Pena mielellään ennustaa, mutta se näyttäisi olevan ihmislajille tyypillistä hankkiutua omaan tuhoonsa.
Tehokkaimmin valta katoaisi, jos miehet eivät antaisi sitä naisille - lakkaisivat vain pyytämästä seksiä. Jos ja kun yksikään mies ei enää ehdottelisi naisille, ei esittäisi halua jne, naisten valta olisi poissa. Miksi kukaan täällä ei ehdota sellaista? Yhtenäistä miesrintamaa? Miesten lakkoa? Naisten olisi lopulta pakko alkaa itse pyytää.
Jälkimmäinen ei tietenkään toimisi, koska miehet ovat yksilöitä, jotka ajavat omaa etuaan ja kaikille ei olisi moinen eduksi. He hyötyvät nykyisestä tilanteesta. Kun tämä on tiedossa, miksi naisilta voisi edellyttää enempää kuin miehiltä?
Jape: "Yleistät taas, niin kuin yleensä Arawn! Ei kaikille miehille naisen ulkonäkö ole se merkittävin asia. Vaikka ehkä voisi tuntua yllättävältä, niin minä ujona ja hiljaisena haen kuitenkin ensisijaisesti sellaista naista, jonka kanssa olisi ensin luontevaa jutella ihan mistä vaan. Jos vastapuolelle tulee hilajainen nainen, niin ei tule mitään, kertakaikkiaan. Sen sijaan jos on sosiaalinen nainen, joka kykenee puhumaan yleismaailmallisista asioista, niin pääsee itsekin puheeseen mukaan ja ylimääräinen jännitys katoaa huomaamatta."
VastaaPoistaTietenkin se on yleistys. Esimerkiksi tutkimuksia tehdessä on vähän pakko yleistää - tuhansia ja miljoonia ihmisiä ei voi käsitellä yksittäistapauksina.
Puhe on siis ulkonäöstä miesten tärkeimpänä valintakriteerina noin yleensä. Se ei tarkoita, etteikö yksilöllisiä eroja yksilöiden välillä olisi. Mutta se tarkoittaa sitä, että jos enemmistölle miehistä ulkonäkö on hyvin tärkeä valintakriteeri, naisten kannattaa panostaa ulkonäköönsä. Tietenkin, jos ja kun nainen hakee sellaista miestä, josta hän etukäteen tietää, ettei tälle ulkonäkö ole kriteereistä tärkeimpiä, hänen ei tarvitse ulkonäköönsä juuri panostaa.
"Jos naisella on kauniit kasvot, mutta ei mitään sanottavaa, eikä mielipiteitä, vaan hän keskittyy vain "kauniina olemiseen" niin en ole kiinnostunut. "
Se, että ulkonäkö on keskimäärin tärkein miesten valintakriteeri, ei millään muotoa merkitse sitä, että se olisi ainoa sellainen. On luonnollisesti muitakin kriteerejä, jotka merkitsevät.
Jape: "Kuten jo mainitsin tuossa aiemmeni, niin entäpä jos naiset kokeilisivat panostaa vaikkapa niitä taloudellisia resursseja vaihteeksi mieheen. Tämä voisi olla poikkeuksellista ja yllätättävää ja aiheuttaa postiiivisen reaktion miehessä. Muutama drinkki, kenties illallinen jne. sopivasti yllättäen miehelle tarjottuna..."
Osa naisista panostaakin. Mutta kun fakta nyt on, että hyvin, hyvin monille miehille merkitsee paljon se, että heidän puolisonsa on kaunis, tuoksuva ja hyväkroppainen. Tällöin panostamalla itseensä nainen panostaa myös mieheen.
Yksi esimerkki ovat seksihepenet. Hyvin monet miehet pitävät kiihottavana sitä, kun nainen sonnustautuu tietyn tyyppisiinvaatteisiin. Näin siis tällaisten vaatteiden hankkiminen ja niihin pukeutuminen on nimenomaan miehen miellyttämistä eli mieheen sijoittamista.
Jape: "Juu, näin on. Tämähän se onkin juuri se naisten seksuaalinen valta asetelma jonka soisi edes hiukan murtuvan."
Se valta johtuu siitä, että miehet haluavat naisilta seksiä. On jokseenkin turha pyydellä ja edellyttää, että naiset jotenkin itse kieltäytyisivät vallastaan - juuri kukaan ei tule toimimaan niin. Se on todennäköisesti syväkoodattuna ihmisen geeneihin, sinne biologiselle osastolle. Voi olla, että tämä johtaa naisten tuhoon, kuten Pena mielellään ennustaa, mutta se näyttäisi olevan ihmislajille tyypillistä hankkiutua omaan tuhoonsa.
Tehokkaimmin valta katoaisi, jos miehet eivät antaisi sitä naisille - lakkaisivat vain pyytämästä seksiä. Jos ja kun yksikään mies ei enää ehdottelisi naisille, ei esittäisi halua jne, naisten valta olisi poissa. Miksi kukaan täällä ei ehdota sellaista? Yhtenäistä miesrintamaa? Miesten lakkoa? Naisten olisi lopulta pakko alkaa itse pyytää.
Jälkimmäinen ei tietenkään toimisi, koska miehet ovat yksilöitä, jotka ajavat omaa etuaan ja kaikille ei olisi moinen eduksi. He hyötyvät nykyisestä tilanteesta. Kun tämä on tiedossa, miksi naisilta voisi edellyttää enempää kuin miehiltä?
"Mutta onko kehosi kiinnostunut? Tarkoitan, että jos kaunis ja seksikäs, hyväkroppainen, viehättävä ja kiimainen nainen tulisi rukoilemaan, että päästät hänet puutteesta, tyydytät hänet edes kerran, pliiiissss... "
VastaaPoistaEi semmoista naista, joka
ei olisi jotain muutakin kuin kaunis kasvoiltaan ole olemassa. Sen sijaan tyhjäpäisiä, ja
inhottaviakin naisia kyllä löytyy.
"Pelkkä panoseura voi olla yleensä miehen mielestä vaikka miten höpelö tai köpelö ajatuksiltaan, kunhan on antelias sängyssä. "
Sanotaan nyt niin, että
mies, joka on yhtä köpelö, kuin keskivertonainen ei ole mies muiden mielestä.
"Mutta onneksi en kaipaa naista, enkä seurustelukumppania, ja olen todella onnellinen ja kiitollinen vapaudestani ja itsenäisyydestäni elämässäni.. "
Onko helpompi kuolla, kun kukaan ei jää kaipaamaan.
Bmad
Se valta johtuu siitä, että miehet haluavat naisilta seksiä. On jokseenkin turha pyydellä ja edellyttää, että naiset jotenkin itse kieltäytyisivät vallastaan - juuri kukaan ei tule toimimaan niin. Se on todennäköisesti syväkoodattuna ihmisen geeneihin, sinne biologiselle osastolle. Voi olla, että tämä johtaa naisten tuhoon, kuten Pena mielellään ennustaa, mutta se näyttäisi olevan ihmislajille tyypillistä hankkiutua omaan tuhoonsa.
VastaaPoistaTehokkaimmin valta katoaisi, jos miehet eivät antaisi sitä naisille - lakkaisivat vain pyytämästä seksiä. Jos ja kun yksikään mies ei enää ehdottelisi naisille, ei esittäisi halua jne, naisten valta olisi poissa. Miksi kukaan täällä ei ehdota sellaista? Yhtenäistä miesrintamaa? Miesten lakkoa? Naisten olisi lopulta pakko alkaa itse pyytää.
vaikka yleensä olen arawnin eri mieltä, tässä arawn osuu täsmälleen oikeaan. valtaa ei voi antaa, sen voi vaan ottaa. miehet eivät toimi yhtenä kollektiivina koska ylemmän tason miehet hyötyvät nykytilanteesta seksuaalisesti ja keskitason miehille mitään eroa ei ole. nykytilanteessa kärsijöitä ovat vain atm:t.
mutta on harhaanjohtavaa sanoa että se johtaisi naisten tuhoon. lähinnä se lisää atm:ien pahoinvointia yhteiskunnassamme niin paljon että jossain vaiheessa tulee poliittinen pakko tehdä jotain. ja historiassa se joku on ollut naisten seksuaalisuuden kontrollointi.
ei naisten seksuaalisuuden kontrollointi ole sama asia kuin naisten tuho. mutta jos olisin nainen, pitäisin epämiellyttävänä tulevaisuutta jossa seksuaalisuuttani kontrolloidaan. mutta ehkä se on naisista seksuaalisesti kiihottavaa?
Arawn:"Tehokkaimmin valta katoaisi, jos miehet eivät antaisi sitä naisille - lakkaisivat vain pyytämästä seksiä. Jos ja kun yksikään mies ei enää ehdottelisi naisille, ei esittäisi halua jne, naisten valta olisi poissa. Miksi kukaan täällä ei ehdota sellaista? Yhtenäistä miesrintamaa? Miesten lakkoa? Naisten olisi lopulta pakko alkaa itse pyytää."
VastaaPoistaMielenkiintoista onkin huomata, että naiset usein arvostelevat ja ahdistuvat kaikesta naisten seksuaalista arvoa alentavista ilmiöistä: prostituutiosta ja pornosta. Näiden molempienhan vaikutus on se, että keskivertonaisella x on vähemmän seksuaalista valtaa kaiken kaikkiaan, koska mies voi saada seksuaalisia hyödykkeitä helposti muualta. Toisaalta naiset kannattavat naisten (ja vastustavat miesten) oikeutta hedelmöityshoitoihin ja erityistukiin yksinhuoltajille, koska sperman kauppaamisen vapaus vähentää miesten seksuaalista valtaa. Seksin vapaakauppa (prostituutio) vähentää naisten seksuaalista valtaa ja sperman vapaakauppa ja taloudelliset tuet yksinhuoltajille miesten "sekusaalista valtaa".
Samalla tavalla naiset tuomitsevat "horomaisesti" käyttäytyviä ja pukeutuvia kanssasisaria, koska nämä holtittomat kanssasisaret vähentävät keskimääräisen naisen seksuaalista valtaa.
Voisikohan samaa aspektia soveltaa siihen, kuinka miesten (säälittävän teinin tai rassukan tekovagina) ja naisten (modernin itsenäisen naisen dildo) masturboimisvälineisiin suhtaudutaan...?
VastaaPoista"Tehokkaimmin valta katoaisi, jos miehet eivät antaisi sitä naisille - lakkaisivat vain pyytämästä seksiä. Jos ja kun yksikään mies ei enää ehdottelisi naisille, ei esittäisi halua jne, naisten valta olisi poissa. Miksi kukaan täällä ei ehdota sellaista?"
VastaaPoistaSiksi, että useimmat pitävät seksistä, ainakin jossain määrin?
Arawn kirjoitti:
VastaaPoista"Tehokkaimmin valta katoaisi, jos miehet eivät antaisi sitä naisille - lakkaisivat vain pyytämästä seksiä. "
Seksuaalisuuden pelkääminen
ja kontrollointi on kuulunut aina ihmiskunnan historiaan. Geenit ja biologia on täysin eri juttu, kuin se mikä on kollektiivinen tapa.
Sellaista, yhteiskuntaa, jossa suhde seksiin olisi avoin, ei tunneta. Ei voida liiemmin väittää, etteikö sellaista voisi ollakin.
Jos miehet eivät antaisi naisille seksiä on selvää, että naiset menettäisivät merkityksensä nykytilanteessa
lähes kokonaan: naiset eivät nimittäin nykyisellään ole kovinkaan arvokkaita ihmisiä jos miehiin verrataan, vaan enemmänkin nimenomaan panopuita.
Mikäli katsotaan asioita
luonnon kannalta yhteiskuntajärjestyksemme ei varmastikaan ole sellainen, kuin miksikä luonto on sen tarkoittanut tai miten luonto on tarkoittanut miehen ja naisen kommunikoivan
keskenään.
Jos naisen seksuaalisesta
hirmuvallasta halutaan eroon
peruslähtokohta on ohjata feministisestä tai puolifeministisestä valheesta kantamaan vastuuta itsestään ja vaikutuksistaan ympäristöön, tekemään asioita itse, eikä viettämään aikaa toisen
siivellä, ostellen meikkejä ja käsilaukkuja tmt.
Niin kauan kuin miehen
kiihottaminen on naiselle inhottava ajatus eletään siinä maailmassa, jossa kukaan ei loppujen lopuksi koe oloaan kovin hyväksi. Ja nekin jotka väittävät niin, kokevat mielihyvää vain pinnallisella ja itsekkäällä
tasolla.
Bmad
Ei semmoista naista, joka
VastaaPoistaei olisi jotain muutakin kuin kaunis kasvoiltaan ole olemassa. Sen sijaan tyhjäpäisiä, ja
inhottaviakin naisia kyllä löytyy.
Siis jos nyt otetaan vaikka fyysisiltä piirteiltään erittäin kaunis, söpö ja luustonrakenteeltaan, lihastensa koostumuksensa kannalta ja ihonsa puhtauden ja terveyden näkökulmasta erittäin kaunis pitkähiuksinen, hyväkroppainen ja viehättävä nainen tulee ehdottelemaan ja rikkoo roolia ja vain haluaa nopeasti panoa joltakulta, välittämättä kuka se on - niin kysymykseni on, että Japella ei seisoisi sitten millään eikä hänen kehonsa kiihottuisi, niinkö?
Tarkoitukseni oli vain osoittaa, että eri tarkoitukseen miehiä kiinnostavat erilaiset naiset. Panokumppaniksi mies voi helposti ottaa vähän kökömmänkin naisen, kunhan toosaa irtoaa. Pitkäaikaisempaan suhteeseen taas voi olla sitten enemmän 'yhteensopivuus'kriteereitä yms.
"Pelkkä panoseura voi olla yleensä miehen mielestä vaikka miten höpelö tai köpelö ajatuksiltaan, kunhan on antelias sängyssä. "
Sanotaan nyt niin, että
mies, joka on yhtä köpelö, kuin keskivertonainen ei ole mies muiden mielestä.
Tämähän ei liity mun pointtiini mitenkään. Luet tekstiäni kuin piru raamattua, virheellisesti löytäen sieltä asioita, joita en ole koskaan kirjoittanutkaan.
Me puhuimme nyt siitä, että nainen voi olla vaikka miten typerä, hölmö tai kusipää, ja kelpaa miehille aina panoseuraksi, jos on tarpeeksi hyvä ja antelias sängyssä -- eli miesten panokriteerit ovat pienemmät ja vähemmän täynnä kriteereitä kuin miesten seurustelusuhde-kriteerit.
Aivan kuten Henrykin on muuten kirjassaan todennut.
"Mutta onneksi en kaipaa naista, enkä seurustelukumppania, ja olen todella onnellinen ja kiitollinen vapaudestani ja itsenäisyydestäni elämässäni.. "
Onko helpompi kuolla, kun kukaan ei jää kaipaamaan.
Mitä ajat takaa tällaisella kysymyksellä? Eikö voi olla onnellinen ja kiitollinen vapaudesta ja itsenäisyydestä ajattelematta, että "on helpompi kuolla, kun kukaan ei jää kaipaamaan"? Mistä päättelet, ettei jäisi anyway?
Sun kysymyksesi vaikuttavat olevan oudoilla jännitteillä ladattuja, ikäänkuin hakien jotain tiettyä maailmankuvasi mukaista 'tunnustusta', jotta sun olisi helpompi suhtautua muhun tms.
No, sellaista en aio sulle antaa. Minä en esinnäkään tule koskaan kuolemaan. Kaipauksella, omallani tai muiden, ei ole merkitystä elämässä eikä kuolemassa. Vain typerä "jää kaipaamaan" jotakuta, jonka tapaa kuitenkin taas kohta.
Ja lisäksi, tulevathan kaikki mukaan tuolle puolen ennemmin tai myöhemmin kuitenkin - kuolema on vain välivaihe, kuin esirippu, jonka taakse vihdoinkin pääsee näkemään todellisen maailman sen näytelmän sijasta, jota tämä fyysinen taso edustaa..
Miksi ajattelisin siis noin? Ja miksi kuolema olisi muutenkaan 'vaikeaa' (kuten kysymyksesi vihjaa)?
Kuolemahan on helpoin ja vapauttavin asia, joka voi ihmistä kohdata - ehkä toiselle planeetalle muilla keinoin siirtymisen lisäksi.
Mutta en kyllä oletakaan castanedalaisen 'pyydystäjän' ymmärtävän kuolemasta mitään.
Kuolema on yhtä luontainen osa elämää kuin syntymä. Ihmiset pitävät sitä elämän vastakohtana, mutta elämällä ei ole vastakohtaa. Syntymä on nimittäin kuoleman vastakohta, ei elämä.
Itseasiassa syntymää voidaan pitää paljon varsinaisempana kuolemana kuin se kuolema, josta ihmiset täällä puhuvat - sillä syntymässä ihminen kahlitaan pitkäksi aikaa alhaiseen materiaan ja fyysiseen maailmaan, jossa hän voi kärsiä hyvin monella tasolla aivan hirvittäviä kokemuksia ja tuntemuksia - hän unohtaa menneen rikkautensa ja vapautensa, hän menettää oikeastaan kaiken todellisen ja alkaa kahmimaan epätodellisia illuusioita tuskansa helpotukseksi..
..kunnes kuolema hänet vapauttaa, ja sehän toimii taas syntymänä takaisin kotimaailmaan, takaisin todelliseen maailmaan - ja hän saa takaisin todelliset aarteensa - vapautensa, muistinsa, taitonsa ja ymmärryksensä ..
Onko helpompi kuolla? Mikä voisi olla helpompaa kuin kuolema.. se on luonnollista ja tapahtuu jokaiselle väistämättä, sitä ei edes voi välttää. Kuinka väistämätön asia voisi olla 'vaikeaa'?
On kuin hyppäisit kalliolta (käyttääkseni castaneda-esimerkkiä) ja sitten joku kysyisi sulta "onko helpompi osua maahan kun kukaan ei kysy paljonko kello" .. se kalliolta putoaja osuu joka tapauksessa maahan ennemmin tai myöhemmin. Eikä sillä kellon kysymisellä ole mitään tekemistä asian helppouden/vaikeuden tai minkään muunkaan kanssa.
Eli niin monella tavalla järjetön ja materialistinen kysymys, etten edes tiedä miten siihen voisi vastata millään muotoa järkevästi. Koko kysymys pitäisi purkaa osiin ja muotoilla uudelleen, jotta kunnollinen vastaus mahdollistuisi.
Ymmärrä kuolema, niin voit vastata itse omaan kysymykseesi. Eikai kukaan muutenkaan ihmissuhdetta hanki sen takia, että olisi 'vaikeampi kuolla, kun joku jää kaipaamaan', vai mitä?
- Vortac
Jorma oli joltakulta lainannut sinänsä mielenkiintoisen ajatuksen:
VastaaPoista"Tehokkaimmin valta katoaisi, jos miehet eivät antaisi sitä naisille - lakkaisivat vain pyytämästä seksiä. Jos ja kun yksikään mies ei enää ehdottelisi naisille, ei esittäisi halua jne, naisten valta olisi poissa. Miksi kukaan täällä ei ehdota sellaista?"
Niin - tämä on kyllä totta. Miehet OVAT tyhmiä, kun juoksevat kuin pässit narussa naisten höykytettävänä. Sitähän tässä koetetaan muuttaa kertomalla totuus.
Mutta himoja ei ole niin helppo taltuttaa, ja usein himokkaassa tilassa sopivassa tilanteessa ihminen (myös nainen) unohtaa ylevät periaatteet ja 'suuremman asian' ja ottaa mieluummin hetken helpotuksen tyydyttämällä himonsa. Voi kaduttaa jälkeenpäin, mutta himot ovat vahvoja - juuri siksi ihmiskunta on säilynyt niin pitkään, koska eläinperäiset himot ovat suorastaan pakottaneet ihmiset lisääntymään.
Vain henkiset mestarit ja itsekuriaan kehittäneet yksilöt kykenevät tarpeellisessa määrin hillitsemään himojaan.
Olen itsekin kyllä sitä mieltä, että miesten ei TARVITSISI antaa naisille niin paljon seksuaalista valtaa (ja itse koetan omalta kohdaltani sitä olla antamatta niille rahtustakaan ja kohtelen heitä 'vain' ihmisinä, samoin kuin kohtelen miehiäkin) ja läähättää ja kuolata niiden perässä ja himoita visvaista vakoa..
Mutta naiset tekevät kaikkensa pitääkseen miehet himojensa orjina ylläpitäen näitä himoja (ja tätä ei ole edes laeilla kielletty.. tai tarkkaan ottaen kai joku 'siveellisyys'pykälä lienee olemassa)..
Naiset tekevät sen meikkaamalla itsensä kiimaisen naaraan näköiseksi huulikiiltoineen päivineen (puoliksi edes tietämättä mitä tekevät, koska massat kontrolloivat laumasieluisia yksilöitä ja saavat nämä kopioimaan massoja), minihameista ja muista provosoivista kalusteista nyt puhumattakaan.
Joku raukka täälläkin vieläpä oikein hekumoi korkokengillä, miten ihania ne ovat jne.. mitä muuta tämä on kuin himon ylläpitämistä?
Ei terve yhteiskuntajärjestelmä perustu himoille ja sille, että 50% kansasta tahallaan provosoi toista puoliskoa mahdollisimman himokkaaksi kaikissa mahdollisissa lehdissä, televisiosarjoissa ja -ohjelmissa, vaatteilla, mainoksissa bussipysäkeillä jne., joka hiton webbisivulla, jne jne..
Mutta sellaisessa maailmassa me elämme - naiset provosoivat (ja itseasiassa koko yhteiskunta provosoi naisten avulla) miehiä maksimaaliseen himokkuuteen, jotta saisivat maksimaalisen seksuaalisen vallan. On miehen kehossa elävänä oliona todella vaikeata tuijottaa ohi provosoivissa vaatteissa ketkuttelevaa hehkeää nuorta minihameista naista ILMAN, että tapahtuu minkäänlaisia fyysisiä tai kemiallis-energisiä reaktioita alemmissa kehoissa ja himoperäisissä osissa ihmisen rakennetta.
Siis ilman, että edes mentaalinen 'halu' tai pieni 'fantasia' herää naisen hetkuvaa perberoozaa mulkoillessaan.
Tästä syystä olen opetellut pelastavan tavan - käännän katseeni muualle heti kun näköpiiriin osuu jokin naista edes etäisesti muistuttava olento. Lopputulos = en himoitse naisia juuri ollenkaan, eikä ajatus seksistä vaivaa minua ollenkaan niin usein kuin joskus ennen.
Kyllä miehet voisivat tehdä paljonkin musertaakseen naisten seksuaalista valtaa, mutta miehet pidetään niin surkeassa asemassa, niin orjina, niin puutteessa, niin yksinäisinä ja syrjäytyneinä ja halveksittuina olentoina yhteiskunnassamme, että he eivät voi kieltää itseltään edes sitä pientä iloa, jonka ajattelevat ohikulkevien naisten tiirailun heissä sentään aiheuttavan. Ja lisäksi he tuntevat itsensä hieman enemmän 'miehiksi', ja voivat ajatella etteivät ainakaan ole homoja niin kauan kuin hetkuva lutkavaatteinen horopillu saa heidän heppinsä heilahtamaan pöksyssä. Tämä homofobia ja homottelu pitäisikin saada loppumaan, mutta sitäkin naiset pohjimmiltaan ylläpitävät - kukaan mies ei halua olla 'neiti' tai 'homomainen', etteivät vain hänen mahdollisuutensa saada pillua heikkene entisestään. Jos naiset antaisivat römpsäänsä vapaasti, ei miesten tarvitsisi pelätä tällaista, ja he voisivat toteuttaa feminiinistäkin puoltaan itsessään niin paljon kuin sielu sietää, ja niin homottelulta katoaisi pohja, ja..
No, tästä alkaa tulla jo hieman ajatusvirtaa, mutta varmasti moni voi tästä tekstistä ymmärtää ja nähdä, miten asiat olisivat muutettavissa.
- Vortac
valtaa ei voi antaa, sen voi vaan ottaa.
VastaaPoistaKuulostaa erittäin barbaariselta ja valheelliselta.
Kyllä vallan voi antaa. Ihan helppoahan se on! Voin valtuuttaa kenet tahansa vaikka hakemaan itselleni tulleen postipaketin - siinä on jo heti yksi esimerkki, miten helppoa on antaa valtaa.
Naisten ei tarvitse ylläpitää valta-asemaansa - hekin voisivat antaa valtaa miehille aivan helposti.
Mutta ongelma on siinä, että miten kuninkaallisen saa haluamaan olla orjatyöläinen, joka ryömii savessa ja mudassa hienon palatsin ja kultaisten pikarien kanssa suoritettujen ateriointien sijasta?
- Vortac
Hm, pienenä lisäyksenä tuohon bmadin outoon kommenttiin vielä sen verran, että itseasiassa mielestäni kaikki he, jotka kuvittelevat löytävänsä onnen tai pysyvän ilon parisuhteesta tai yleensäkin toisesta ihmisestä, ovat mielettömiä, eivätkä tiedä mitä tekevät.
VastaaPoistaOnneksi olen päässyt siitä kierteestä ja pakkomielteestä, joka vaikuttaa vaivaavan lähes koko ihmiskuntaa. Tuleeko kenellekään mieleenkään etsiä onnea MUUALTA kuin parisuhteesta? Esimerkiksi omasta itsestään? Tai yleensäkin tekemistä, iloatuovia tai tyydyttäviä asioita? Niitähän on maailma täynnä!
Voi myös miettiä, mitä MUUTA nainen tai parisuhde voisi tuoda kuin seksuaalisia asioita.. sitten kun on nussittu ja halittu ja klähmitty ja kuolattu toistensa suut täyteen irstaita limaklönttejä, mitä parisuhteesta (tai naisesta) sen jälkeen on hyötyä?
Moniko mies voi oikasti jakaa tärkeimmät harrasteensa ja ajatuksensa naisensa kanssa? Yleensä mieskaverit ovat tätä varten. Entäs sitten jos tulee mieleen jokin hyvä idea, jonka haluaa toteuttaa - mutta ei voi, koska parisuhteessa ei voikaan lähteä yhtäkkiä vuorikiipeilemään tai jonnekin pitkälle luontoretkelle suunnittelematta ensin sitä pari viikkoa partnerin kanssa..
Mitä ihmiset oikeastaan lopulta saavat irti parisuhteistaan? Onko kukaan vaivautunut tekemään listaa asioista, joita kaipaa, mutta ei voi toteuttaa parisuhteen vuoksi - ja asioista, jotka taas tuovat iloa/onnellisuutta parisuhteen vuoksi nimenomaan?
Onhan se ehkä 'kiva' kun on joku, joka odottaa kotona kun tulee raskaan päivän jälkeen kämpille, tai että on joku, jonka kanssa jakaa auringonlasku tai pyöräretki.
Mutta loppujenlopuksi tuo on aika heiveröistä positiivista puolta siihen kaikkeen negatiiviseen verrattuna, jonka parisuhde
a) väistämättä
ja
b) potentiaalisesti
tuo mukanaan. Ihmiset eivät yleensä mieti näitä asioita vaan ryntäävät suinpäin suhteeseen himojensa (yleensä väärintulkittujen) ajamana, ja sitten 5 v. kuluttua ihmettelevät, että kuinka antoivat itsensä joutua sellaiseen ansaan.. joutuvat sitten työskentelemään niska limassa perheen elatuksen vuoksi, ja kotona koko ajan olemaan läsnä ja tavoitettavissa, ilman varsinaista omaa rauhaa, itsenäisyyttä tai omia harrastuksia.. eroaako se lopulta jotenkin orjan osasta, paitsi että ehkä välillä voi hyvällä tuurilla saada vähän römpsytintä tai muuta intimiteettiä - ja yleensä tilastojen mukaan miehet saavat sitä joka tapauksessa liian vähän parisuhteessa ollessaan.
Kannattaako antaa kickelinsä johdattaa itsensä vankilaan, josta ei ole ulospääsyä, jos voi pysyä vapaana hillitsemällä himonsa?
No, en usko, että kukaan täällä ymmärtää, mitä koetan tässä selittää, koska sen voi vain kokea.. sen vain sanon, että jos jokainen teistä voisi kokea yhden päivän verran sitä iloa, joka minun elämääni nykyisin valaisee juuri parisuhteettomuuden ja itseni löytämisen vuoksi, silloin todella ymmärtäisitte, ettekä voisi enää heittää ajattelemattomia vastaväitteitä näille kömpelöille selitykseni jostakin ihmeellisestä, jota ei voi sanoilla selittää..
- Vortac
Vortac kirjoitti:
VastaaPoista"Mitä ihmiset oikeastaan lopulta saavat irti parisuhteistaan?
....
Onhan se ehkä 'kiva' kun on joku, joka odottaa kotona kun tulee raskaan päivän jälkeen kämpille, tai että on joku, jonka kanssa jakaa auringonlasku tai pyöräretki."
Itse en katso olevani
parisuhteessa. Minulla on ystäviä; jokunen mies ja nainen, jotka laitan monessa suhteessa samalle viivalle. Minulle on periaatteessa siis aivan sama istunko jossain saksalaisessa pubissa naisen vai miehen kanssa.
Yksinoloakin tulee
harjoitettua, mutta toisilta ihmisiltä saa tietynlaisia virikkeitä tai täytettä iltaan, päivään, matkoille jne. Tietysti voisi olla mukava kokeilla miten tulisi toimeen pelkän itsensä kanssa, mutta 15 vuotiaasta saakka on ollut suhteita päällä, eikä ole oikein perusteita niitä lopetella, kun toimivat hyvin ja vuorovaikutus on välillä jopa aika fantastista.
Omat ystäväni on siis aika
tiukoin kriteerein valikoitu, eli he eivät ole mitään kavereita, vaan ihmisiä, joille voi tosiaan puhua oikeastaan kaikista asioista ja joiden kanssa tuntee tiettyä
yhteenkuuluvuutta, jotka ovat valmiit kaikenlaisiin ideoihin ja suunnitelmiin. Sellaista
rikkinäisyyttä ilmenee
meillä nykyään aika yllättävän vähän, vaikka osalla meistä on reikä jalkavälissä he ovat jotenkin kiemurrelleet ulos siitä femmekompleksista, mitä heilläkin
alkuaikoina ilmeni.
"Mutta en kyllä oletakaan castanedalaisen 'pyydystäjän' ymmärtävän kuolemasta mitään. "
Sikäli kun nyt tuohon
ryhmään jotenkin saatan jopa kuulua, voin todeta, että kuolema ei ole helppo juttu, eikä se ole esiripunomainen asia. Kuolema
on loppu elämälle siinä muodossa, kuin me sen tunnemme ja se myös tarkoittaa sitä. Tietoisuuden jatkuminen kuoleman jälkeen
ei ole tärkeää. Tärkeämpää on nimenomaan onnistua tuossa kalliolta hyppäämisessä tai muussa vastaavassa.
Bmad