perjantaina, lokakuuta 03, 2008

Lapsiuhritutkimus

Lapsiin kohdistuva väkivalta yleistä Suomessa
Tutkimus toteutettiin tammikuussa 2008 koululaiskyselynä 12- ja 15-vuotiaille kuudes- ja yhdeksäsluokkalaisille lapsille. Kyselyyn vastasi 13 515 lasta ympäri Suomea.
Itse tutkimus (pdf) Tutkimuksesta selviää, että äidit ovat aiheuttaneet enemmän kuritusväkivallan kokemuksia kuin isät (s. 178)

17 kommenttia:

  1. "Tutkimuksesta selviää, että äidit ovat aiheuttaneet enemmän kuritusväkivallna kokemuksia kuin isät"

    Eipä tuota tietenkään uutisoinnissa juuri noteerata. Arvatkaa vain, millaiset otsikot olisivat käsissämme, jos tilanne olisi toisinpäin.

    VastaaPoista
  2. "Tutkimuksesta selviää, että äidit ovat aiheuttaneet enemmän kuritusväkivallna kokemuksia kuin isät"

    Varmaan tuokin on kuitenkin tavalla tai toisella isien eli miesten syytä.

    VastaaPoista
  3. Vanhempainväkivallan julkisen käsittelyn asetelmat ovat räikeydessään ahdistavia riippumatta seuraajan sukupuolisympatioista. Kaava on toki ollut jo kauan yleisessä tiedossa, mutta toistettakoon: Se että äiti hakkaa johtuu poikkeuksetta äärimmäisestä väsymyksestä, jota kylmä yksinäisten yhteiskunta ei osaa tunnistaa ja ajoissa avittaa. Se on äidin kiusattu mieli, joka järkkyy. Äitiyden olemuksellinen hyvyys pelastaa jälleen miedosti tuoksuvan nahkansa. Mies sen sijaan hakkaa, jos ei nyt huvikseen, niin ainakin ihan noin luonnostaan.

    VastaaPoista
  4. Pusumielenosoitus Korhosen puolesta Tampereella


    Joukko Tampereen ammattikorkeakoulun opiskelijoita ja kansalaisaktivisteja on kokoontunut mielenosoitukseen Alma Median omistaman Aamulehden toimituksen edustalle.

    Noin kolmenkymmenen naisen joukko osoittaa tukeaan Lapin Kansan päätoimittajan tehtävästä irtisanotulle Johanna Korhoselle laulamalla sekä halaamalla ja suutelemalla toisiaan. Mielenilmaus alkoi puolen päivän jälkeen.

    Tempaus houkutteli paikalle mielenosoittajia huomattavasti suuremman joukon tiedotusvälineiden edustajia.

    VastaaPoista
  5. Eiköhän tuossa uutisessa tärkeintä ole se, että lapsia yleensäkin pahoinpidellään noin paljon? Äidit viettävät huomattavasti enemmän aikaa lastensa kanssa ja joutuvat useammin hermoja koetteleviin tilanteisiin. Kyllä nainenkin on väkivaltainen siinä missä mieskin. Tämä ei suinkaan tarkoita sitä, että jotenkin ymmärtäisin heitä. Lapsen pahoinpitely on raukkamainen teko!

    VastaaPoista
  6. "Eiköhän tuossa uutisessa tärkeintä ole se, että lapsia yleensäkin pahoinpidellään noin paljon?"

    Kyllä tässä on todella olennaista murskata ja hylätä suomalaista väkivaltakeskustelua hallinneet ja kahlinneet feministimyytit lopullisesti. Vain siten voidaan saavuttaa parempia tuloksia kaikenlaisen väkivallan vastustamisessa.

    "Äidit viettävät huomattavasti enemmän aikaa lastensa kanssa ja joutuvat useammin hermoja koetteleviin tilanteisiin."

    Miehet viettävät usein aikaa naisten kanssa ja joutuvat usein hermoja koetteleviin tilanteisiin. Ihan yhtä hyvä selitys.

    VastaaPoista
  7. Kai Tukiainen on kunnallisvaaleissa ehdolla? Vai onko levyttäminen ensin suunnitelmissa?

    VastaaPoista
  8. Tässä yhteydessä on hyvä muistaa myös ns. munchausen by proxy, joka on ilmeisesti naisilla huomattavasti yleisempää kuin miehillä.

    On kammottavaa kuinka nainen voi kymmeniä kertoja vakavasti vahingoittaa lastaan esim. tukehduttamalla, ruiskuttamalla verisuoneen ulosteita, murtamalla luita vasaralla lyömällä, pumppaamalla täyteen lääkkeitä yms - ja sitten sekuntia myöhemmin teeskennellä muille kuinka on poikkeuksellisen pyhimysmäinen äiti, jonka lapsella on vain vakava ja mystinen sairaus.

    VastaaPoista
  9. Äitiyden olemuksellinen hyvyys pelastaa jälleen miedosti tuoksuvan nahkansa. Mies sen sijaan hakkaa, jos ei nyt huvikseen, niin ainakin ihan noin luonnostaan.

    Erittäin hyvin muotoiltu totuus!

    - Vortac

    VastaaPoista
  10. Selvennän hiukan - erittäin hyvin muotoiltu totuus yhteiskunnan, naisten yleensä ja eritoten femakkojen asenteista ja virheellisistä uskomuksista.

    - Vortac

    VastaaPoista
  11. Eiköhän tuossa uutisessa tärkeintä ole se, että lapsia yleensäkin pahoinpidellään noin paljon?

    Niinhän se on aina tärkeintä, kun pahoinpitelijä tai väärintekijä on nainen. Jos pahoinpitelijä olisi mies, niin oho, yhtäkkiä ei olisikaan tärkeintä että lapsia yleensäkin pahoinpidellään noin paljon, vaan se, mitä se osoittaa siitä miten patriarkaalisessa yhteiskunnassa me elämme ja miten femakot ovat oikeassa ja miten lakeja pitää säätää miehiä syyllistävämmiksi jälleen, ja niin edelleen.

    Aina sama virsi kun nainen pitäisi esittää sellaisena kuin hän todella on - raakana pahoinpitelijänä siinä missä mieskin, ja usein julmempana - niin yhtäkkiä muut asiat nousevatkin prioriteettilistassa niin korkealle, ettei tätä asiaa saa edes tuoda esiin.

    On se muutenkin kummallinen asenne, että VAIKKA otettaisiin tärkeimmäksi asiaksi se että 'lapsia piestään' (ja totuushan ei koskaan ole näin geneerinen, eli tuo on oikeastaan virheellisesti sanottu siinä mielessä, ettei se pieksentä vain ilman ketään yhtäkkiä ilmesty ja häviä - vaan JOKU pieksee, ja se joku on tässä tapauksessa useimmiten nainen), niin miksi silti tuo pieksijän sukupuoli pitäisi vaieta kuoliaaksi?

    Eikö luulisi juuri tuon näkökulman kannalta olevan tärkeintä, että otetaan sukupuoli huomioon, JOTTA voidaan kenties estää tai ainakin vähentää tulevia pieksentöjä, kun tiedetään mistä pieksennät johtuvat ja KUKA NIITÄ TEKEE.

    Mutta tärkeintä näyttää olevan asioiden vaikeneminen ja lapsia vipuvoimana käyttäminen. Kun se ei yhtäkkiä onnistu kun faktat näyttävät eri suuntaan kuin dogma ja ideologia, sitten halutaankin keskittyä vain siihen että lapsia hakataan, mutta ei haluta korjata ongelmaa, tietää siitä mitään muuta, tehdä sille mitään.

    Bravo, osoitat typerällä lausahduksellasi niin tiivistetysti ja kätevästi koko tekopyhyyden ja valheellisuuden, lapsivihan ja välinpitämättömyyden yhteiskunnan heikommista (joihin kuuluvat olennaisena osana miehet ja lapset, etenkin poikalapset), etten osaisi itsekään 'konstruoida' parempaa lausetta tuon kaiken osoittamiseen.

    *aplodeja*

    - Vortac

    VastaaPoista
  12. Eipä tuota tietenkään uutisoinnissa juuri noteerata. Arvatkaa vain, millaiset otsikot olisivat käsissämme, jos tilanne olisi toisinpäin.

    Aivan. Arvata voi myös, millaisia vastakommentteja tulisi, jos siinä tilanteessa mies kehtaisi sanoa "On tärkeämpää, että lapsia hakataan, kuin tietää että kuka niitä hakkaa" - se varmasti väännettäisiin muotoon "Miesten mielestä on tärkeä saada lapset hakatuiksi".

    Ja aivan oikeutetusti toisaalta, koska ei kukaan mies ikinä sanoisi noin ja koettaisi välttää vastuuta - miehet ottaisivat kiltisti kollektiivisen syyllisyyden jälleen kerran harteilleen ja hakkaisivat itse itsejään rangaistukseksi siitä että kehtaavatkin kuulua samaan sukupuoleen kuin nuo lapsen hakkaajat. Ja yhteiskunta valvoisi että jos joku mies ei sitten hakkaisikaan itseään, sanktioita ropisisi.

    On akoilla kieltämättä otsaa - ensin valehdellaan otsa luimussa kymmeniä vuosia, ja sitten kun totuutta hiukankin ruilahtaa esiin, niin sanotaan että eihän se TEKIJÄ ole tärkein - vaikka ollaan juuri toitotettu pitkin medioita että miehet hakkaa, miesten maailma on väkivaltainen, miehet ovat pahoja ja blaablaa - sitten kun tuleekin päinvastaisia todisteita, otetaan taas lapset vipuvoimaksi; "Ei nyt puhuta naisista, puhutaan LAPSISTA, LAPSET ovat tärkeitä, ei hakkaajat!"

    Näkeekö joku muu tässä jotain aivan sairasta tekopyhyyttä ja väkivaltaisten naisten (tai naisten väkivallan, tai naisten oikeuden väkivaltaan, kuinka vain) keinotekoista ja ontuvaa puolustelua?

    - Vortac

    VastaaPoista
  13. Tuosta Tukiainen-videosta - siis mitä ihm? Oon tässä kattonu (onneksi ilman ääntä, sieltä näyttäs tulevan sen verran varmasti todella yhdentekevää selitystä että mieluummin kuuntelen musiikkia) nyt melkein 3 minuuttia, eikä itse 'kotia' olla näytetty vielä yhtään, toi eukko on esitelly jotain typeriä rytkyjä ja muita tarpeettomia kilkkeitä, rihkamaa ja krääsää koko kolme minuuttia ilmeisen innostuneena.

    Miksi naiset ovat lähes järjestään tuollaisia 'hordereita' ja materialisteja? Toi on yksi hyvä syy olla asumatta naisen kanssa (vaikka olisi suhteessa), koska nainen täyttää ennenpitkää asunnon juuri tollasilla aivan karseilla rytkyillä ja ties millä posliinikissoilla ja tuoksukynttilöillä ja muulla rihkamalla. Jaha, sitte oli välillä zoomaus tisseihin ja sitten taas rytkyjen esittelyä, ja nyt on jo yli 4 minuuttia mennyt. Enpä ole varma, jaksanko katsoa loppuun asti.

    Homo on kyllä täysin oikeassa - aivan uskomaton video, en tosiaan olis uskonu ttä tää on joku rihkaman ja tilpehöörin esittely, vaan että itse asuntoakin pääsisi jopa näkemään (minusta on aina hauska nähdä erilaisia asuntoja ja muita inhimillisiä tiloja, joita harvoin pääsee kokemaan - toisten taloissa on aina ennalta-arvaamaton ja yksilöllinen 'tunnelma' - mutta rihkamaa on vain näytetty tässä videossa, enkä kyllä excludaa (ei tule nyt suomenkielistä vastinetta mieleen) itse tukiaista tekotisseineen ja muine hilpehööreineen, joilla on kuorruttanut kehonsa..

    En kyllä suosittele katsomaan videota, jos haluaa säilyttää harmonisen ja iloisen mielen.

    - Vortac

    VastaaPoista

  14. On kammottavaa kuinka nainen voi kymmeniä kertoja vakavasti vahingoittaa lastaan esim. tukehduttamalla, ruiskuttamalla verisuoneen ulosteita, murtamalla luita vasaralla lyömällä, pumppaamalla täyteen lääkkeitä yms - ja sitten sekuntia myöhemmin teeskennellä muille kuinka on poikkeuksellisen pyhimysmäinen äiti, jonka lapsella on vain vakava ja mystinen sairaus.


    No mutta eihän se saa olla kammottavaa, katsos kun tärkeintähän tuossa on se, että lapsella ON SAIRAUS, eikä se että onko joku sen aiheuttanut tai että kuka sen on aiheuttanut! Senhän luulisi olevan tässä tärkeintä hei!!1

    (ei toki millään sarkasmilla erästäkin typerää lausahdusta kohtaan, köh köh)

    - Vortac

    VastaaPoista
  15. Siis mitä ihmeen katkeria naisvihaajia täällä oikein on? Minunkin kommenttini tulkittiin tahallisesti väärin. Vortac, jos kommenttini perusteella syytät minua lapsivihamieliseksi, olet todella sairas tyyppi.

    VastaaPoista

Valitse itsellesi joku nimimerkki, jotta keskustelujen seuraamisesta tulisi helpompaa. Älä laita ruksia kohtaan "Anonyymi".