"Kotirauhaa-kampanjan käyminen ja naisiin kohdistuvan väkivallan vähentäminen ei ole millään lailla ristiriidassa miesten etujen kanssa. On myös miehille hyväksi, että naisten kokema väkivalta vähenee."
"missä vaiheessa naisvihamielisyys tulkitaan kiihotukseksi kansanryhmää vastaan ja tähän puututaan ylemmältä taholta."
Missä vaiheessa Aaltion miesvihamielinen kiihotus ja raivokas tasa-arvon vastaisuus johtavat toimenpiteisiin? Aaltio on niitä, jotka kuvittelevat, että feminististen tasa-arvon vastustajien ja miestenvihaajien vastustaminen ja kritisointi olisi naisvihaa. Väärin luultu.
"naisiin kohdistuvan väkivallan vähentäminen ei ole millään lailla ristiriidassa miesten etujen kanssa."
Kampanjan ylläpitämä mustavalkoinen kuva väkivallasta (miehet pahoja tekijöitä, naiset viattomia uhreja) on äärimmäisen haitallinen kaikkien väkivallan uhreiksi joutuvien miesten kannalta. Heidän kärsimyksensä sivuutetaan ja naisten väkivaltaisuudesta vaietaan.
"On myös miehille hyväksi, että naisten kokema väkivalta vähenee."
Eikö olisi naisille hyväksi, että miesten kokema väkivalta vähenisi? Miksi ei?
jorma: "Missä vaiheessa Aaltion miesvihamielinen kiihotus ja raivokas tasa-arvon vastaisuus johtavat toimenpiteisiin? Aaltio on niitä, jotka kuvittelevat, että feminististen tasa-arvon vastustajien ja miestenvihaajien vastustaminen ja kritisointi olisi naisvihaa."
Niin, tämä on aiheellinen kysymys. Sen sijaan, että nämä sukupuolirasistit laitettaisiin vastuuseen, he saavatkin STM:stä suojatyöpaikan. Elina Aaltio on TANE:n sukupuoli ja valta -jaoston sihteeri. Samalla postillahan oli hiljan toinen pikkufeministi, eli Sini Terävä.
Sitten tuosta Kotirauhaa-linkin takaa olevasta tekstistä...
Kokonaisuutena sivustot ovat törkeää miesten leimaamista. Muuta ei voi sanoa.
Tällä hetkellä saatavilla olevien tutkimustietojen mukaan naisten harjoittama väkivalta ei ole kuitenkaan niin laaja ongelma kuin miesten harjoittama väkivalta.
Niin, ei kai niitä tuktimustietoja ole, kun ei haluta edes tutkia jotta saataisiin niitä tutkimustietoja. Voi helevata sentään mitä tekopyhyyttä!
Kotirauhaa-kampanjan tiedossa ei ole mitään syytä, miksei tulevaisuudessa Suomessa voitaisi käydä naisten harjoittaman väkivallan vastainen julkisuuskampanja.
Kotirauhaa-kampanjan tiedossa ei taida olla juuri mitään. On kait selvää että tyo Kotirauhaa-kampanja lause on pelkkä tyhjä korulause. Eihän tuollaista naisten harjoittaman väkivallan vastaista julkisuuskampanjaa tulla ikinä Suomessa näkemään.
Se että Aaltio on pyrkimässä politiikkaan tekee hänen sensuuristaan ja fasistisesta mentaliteetista varsin huolestuttavaa. Toivottavasti häntä ei valita nyt eikä koskaan.
Niin, ei kai niitä tuktimustietoja ole, kun ei haluta edes tutkia jotta saataisiin niitä tutkimustietoja.
Ja jos joku yrittää tutkia, silloin organisoidaan kaikki naisjärjestöt vaatimaan, ettei tutkittaisi.
Se että Aaltio on pyrkimässä politiikkaan tekee hänen sensuuristaan ja fasistisesta mentaliteetista varsin huolestuttavaa. Toivottavasti häntä ei valita nyt eikä koskaan.
Asiaa.
Mikään ei ole niin vaarallinen kuin niskan päällä olija, joka kuvittelee käyvänsä vapaustaistelua - niitä vastaan, jotka ovat heikoilla. Tämän takia feministejä pitää tässä yhteiskunnassa ja tällä hetkellä vastustaa leppymättömästi.
"Tuli vain mieleen eräitä blogeja selatessa ja kommentteja lukiessa, että missä vaiheessa naisvihamielisyys tulkitaan kiihotukseksi kansanryhmää vastaan ja tähän puututaan ylemmältä taholta."
Ei koskaan. Naiset (eivätkä miehet) eivät ole lain tarkoittama kansanryhmä. Surullista ettei ehdokas tätä tiedä.
Oikeastaan tuo pitäisi tarkemmin ollen kuulua "Suomalainen nainen pelkää kauniita miehiä!", ollakseen todenmukaisempi sekä tarkempi peilikuva naisten niin usein käyttämästä lausahduksesta.
Näissä tapauksissa ei riitä, että vain sukupuolet käännetään toisinpäin, on myös mietittävä, mikä miehissä vastaa naisten jotain omainsuutta. Miesten vahvuus on maskuliinisuuden keskeisimpiä ominaisuuksia, siinä missä naisten kauneus feminiinisyyden.
Esimerkiksi tuli tässä mieleeni tuo 'homososiaalisuus'-sana - sehän ei käänny luontevasti 'lesbososiaalisuudeksi', sillä tuollainen sana tuskin tuntuu naisista yhtä loukkaavalta ja epäreilulta - naiset kun todella lesboilevat useammin ja osoittavat koko elämäntyylillään melkoista lesbososiaalisuutta joka tapauksessa (ei tarvitse kuin katsoa sitä teennäistä iloa, hyminää ja halailua ja koskettelua jota vaikka kaksi teininaista (onko niitä muunkinlaisia nykyään..?) tapaa keskenään - saati jos katsoo nuorten naisten käytöstä kännissä keskenään).
Parempi termi, joka on myöskin todenmukainen ja samalla tavalla naisen seksuaalisuutta hyväksikäyttämällä häntä loukkaava - samalla tavalla vyön alle lyömällä kuin 'homososiaalisuus', olisi 'huorasosiaalisuus'.. tai 'lutkasosiaalisuus'.
Tämä on vähän mutkikasta matematiikkaa, mutta Henry osannee selittää kaiken - ainiin, hänhän selittikin jo erinomaisessa kirjassaan "Naisten Seksuaalinen Valta", suosittelen lukemaan .
"Ministeri Liisa Hyssälä on koonnut koko suomalaisen yhteiskunnan vastaiskuun naisten masentumista vastaan."
Niinpä niin. Kun naisia kohtaa joku ongelma, on koko yhteiskunnan velvollisuus rientää apuun. Sama ei toki päde miesten kohdalla, miesten on huolehdittava itsestään ja ratkaistava ihan itse ongelmansa (joista aina syytetään vain miehiä itseään). Yhtä hyvin voitaisiin sanoa masentuneille naisille, että mikäs teitä estää piristymästä.
"Kampanjan ylläpitämä mustavalkoinen kuva väkivallasta (miehet pahoja tekijöitä, naiset viattomia uhreja) on äärimmäisen haitallinen kaikkien väkivallan uhreiksi joutuvien miesten kannalta."
Huolestuttavampana näissä kampanjoissa näkisin sen, että väkivaltaan syyllistymättömät miehet leimataan samalla kirveellä kuin väkivaltaisetkin. Samalla, kun väkivaltaiset tai 'temperamentikkaat' naiset yleensä saavat synninpäästön.
"Huolestuttavampana näissä kampanjoissa näkisin sen, että väkivaltaan syyllistymättömät miehet leimataan samalla kirveellä kuin väkivaltaisetkin."
Tämä on toinen tärkeä seikka tuon mainitsemani lisäksi. On päivänselvää, ettei tällaista mustavalkoista ja seksistä kampanjointia voi pitää miesten etujen mukaisena. Tai lasten etujen mukaisena. Tuskin edes naisten, ainakaan väkivallattomien, etujen mukaisena.
Niinpä niin. Kun naisia kohtaa joku ongelma, on koko yhteiskunnan velvollisuus rientää apuun. Sama ei toki päde miesten kohdalla, miesten on huolehdittava itsestään ja ratkaistava ihan itse ongelmansa (joista aina syytetään vain miehiä itseään). Yhtä hyvin voitaisiin sanoa masentuneille naisille, että mikäs teitä estää piristymästä.
Bingo.
Tuohon ei ole mitään lisättävää, paitsi että voin kertoa miten ilahduttaa nähdä kun joku kertoo totuuden niin selvästi ja suorasti, kuin rehellinen ja viaton pikkupoika tarinassa 'keisarinnan uudet vaatteet'. Yhteiskunnan rakentamat näkymättömät vaatteet on todella voitava todeta olemattomiksi!
Jos osaisin kertoa sanoiksi kaiken minkä tasa-arvosta ja miehistä, miesten elämästä, roolista ja osasta, jne. tiedän - yhtä hyvin kuin sinä osaat - niin voisin alkaa kilpailemaan Henryn kanssa kirjamarkkinoilla suomen poliittisesti epäkorrekteimman totuuden kirjoittamisessa (-8
Harmi vain ettei ulosantini ole tietojeni ja ymmärrykseni luokkaa, mutta toisaalta juuri siksi sinun ytimekäs asian selkeästi sanoiksi muodostamisesi minua aina niin suuresti ilahduttaa. Tämä kirjoituksesi suorastaan pelasti päiväni! Kiitos, Jorma!

Tulipa mieleeni koettaa lisätä tähän vielä sellainen näkökulma, että naisethan aina väittävät olevansa niin VAHVOJA, ja niin MENESTYVIÄ ja niin ITSEVARMOJA ja niin ROHKEITA -- ja miehet ovat niin vässyköitä ja niin edelleen.
Mutta aina kun kynsi katkeaa, nousee hirveä haloo ja yhteiskunnan on riennettävä juoksupojan lailla kynttä korjaamaan verorahoilla ja kynsiasiantuntijoita ulkomailta palkaten.
Eihän se nyt sovi, että yhteiskunnan ylimääräisistä tuista täysin riippuvaiset olennot eivät voisi räyhätä ja mellastaa, miten itsenäisiä he ovat ja syyttää sitten miehiä heidän omista ongelmistaan ja vaatia miehiltä itseltään jotain tekemistä asioille, tai muuten he ovat vässyköitä..
Juuri tämä tekopyhyys minua eniten väsyttää feminismissä ja naisten asenteissa yleensä, sekä yhteiskunnan asenteissa miehiä ja naisia kohtaan.
"naisiin kohdistuvan väkivallan vähentäminen ei ole millään lailla ristiriidassa miesten etujen kanssa."
Uskomatonta, että naiset voivat olla tätä mieltä samaan aikaan kun ovat sitä mieltä, että miesten ongelmista puhuminen on naisten ongelmien väheksymistä tai piilottamista.
Minua turhauttaa, kun en osaa pistää sanoiksi sitä mkä eniten jurppii feminismissä ja tyypillisessä naisten logiikassa, jossa käännetään takki joka siunaaman sekunti kun tietty asenne alkaa vaikuttamaan olevan vaaraksi ideologialle. Siis ensin voidaan olla jotain mieltä, mutta jos myöhemmin paljastuu että sitä mieltä oleminen pakottaisi naisen myöntämään jotakin, jota hän ei halua myöntää, hän onkin yhtäkkiä aivan eri mieltä.
Tai esimerkiksi naisista puhuttaessa nainen voi olla jotain mieltä, mutta miehistä puhuttaessa hän yhtäkkiä onkin aivan päinvastaista mieltä ja pitää tätä itsestäänselvyytenä!
Siis juuri tämä naisten kykenevyys olla kahta toisilleen täysin vastakkaista mielipidettä YHTAIKAA näkemättä siinä mitään ristiitaa on loogiselle olennolle niin ärsyttävän paljon typeryyttä ilmentävä seikka, että sen edessä alkaa tuntemaan nerokaskin mies itsensä voimattomaksi.
Kuinka typeryyttä vastaan voisi taistella järkevyydellä? Kuinka sekopäistä ristiriitaisuutta vastaan voitaisiin käydä dialogia selkeillä argumenteilla?
Naisilla on tässä täysin voittamaton ase käytössään, jota ei oikein voi voittaa ennenkuin pistetään naiset vastaamaan joka ikisestä sanastaan täysin seurauksin, jolloin he alkavat pakostakin varomaan sanojaan ja muodostamaan jonkinlaisen loogisen, eheän kokonaisuuden, mitä tulee maailmankuvaan ja tasa-arvoon.
Tai niin ainakin toivon. Jos naisia ei voida rangaista vastuuttomasta takinkäännöstä, he voivat pimittää tätä epätasa-arvoista tilannetta ja feminismin todellisia tarkoitusperiä kohtuuttoman pitkään.
Olisi vain mukavaa, jos saisin jotenkin artikuloitua selkeästi ja johdonmukaisesti koko tämän asian ytimen, ja tietäisin tarkalleen mistä se johtuu ja voisimme sitten keksiä sille jonkin termin tai sanan, jota voisimme käyttää aina moista käytöstä tai ajattelun ristiriitaisuutta havaitessamme, ja näin kitkeä rikkaruohoja naisten argumenteista tarvitsematta upota puusilmäisyyden rähmäiseen, epäloogiseen suohon.
"Olisi vain mukavaa, jos saisin jotenkin artikuloitua selkeästi ja johdonmukaisesti koko tämän asian ytimen - - tarvitsematta upota puusilmäisyyden rähmäiseen, epäloogiseen suohon."
- Sitä odotellessa. Ja tämä koskee muitakin kuin Vortacia.
Ei tarvitse odottaa, kun asia on selvästi edellä ilmaistu:
Kun naisia kohtaa joku ongelma, on koko yhteiskunnan velvollisuus rientää apuun. Sama ei toki päde miesten kohdalla, miesten on huolehdittava itsestään ja ratkaistava ihan itse ongelmansa (joista aina syytetään vain miehiä itseään). Tämä epätasa-arvoisuus kruunataan puheilla naisten vahvuudesta, menestyneisyydestä, rohkeudesta ja itsenäisyydestä yms. Herää vain kysymys, että miksi moiset sankarit ovat juuri niitä, jotka yhteiskunnan apua ensinnä tarvitsevat.
""naisiin kohdistuvan väkivallan vähentäminen ei ole millään lailla ristiriidassa miesten etujen kanssa."
Uskomatonta, että naiset voivat olla tätä mieltä samaan aikaan kun ovat sitä mieltä, että miesten ongelmista puhuminen on naisten ongelmien väheksymistä tai piilottamista."
Jorma: "Herää vain kysymys, että miksi moiset sankarit ovat juuri niitä, jotka yhteiskunnan apua ensinnä tarvitsevat."
Tulee vähän sellainen olo, että tuolta sankarittarelta on tainnut unohtua sankaruuden tarkoitus. Jospa nainen kokee itsensä sankariksi ja menestyväksi tulee etsiä sankaruudelle kohde, joka voi antaa sankarinaiselle vastalahjaksi viisautta ja herkkyyttä.
Tai ainakin, itse jos olisin alfauroskingi ottaisin sellaisen herkän naisen, jonka voi taittaa käsivarrelle ja viedä linnaan nussittavaksi.
Missä sankarinaisten jalous? Jokelassa ja Kauhajoella teitä olisi ainakin tarvittu.
Kun Henry teki sen entry tuosta jostakusta eukosta joka valitteli miten vaiketa on olla kaunis nainen ja miten rumilla miehillä on helpompaa, kun he kaikki ovat donald trumppeja, ainakin latenttina..
Niin tuli vain mieleen vastalauseeksi sanoa, että toisaalta feikattukin kauneus naisilla takaa rajattoman seksin, hellyyden, rakkauden ja läheisyyden - miehillä taas aitokaan kauneus ja hyvä ulkonäkö ei auta siinä pyrkimyksessä senttiäkään.
Mutta naisillehan raha onkin tärkeämpää kuin seksi.. olettaisin, että suurimmalle osalle miehistä raha ei olisi ollenkaan niin tärkeää kuin nyt, jos se ei auttaisi seksin saamisessa yhtään.
Toisekseen, kaunis nainen voi aina rumentaa itseään, eihän kenenkään vasten tahtoaan tarvitse olla kaunis. Mutta ujon miehen muuttaminen sellaiseksi että hän saa edes yhdeltä naiselta läheisyyttä ja seksiä - se onkin vähän helkkaristi kohtuuttoman paljon suurempi vaiva.
Lisäksi, rumakin nainen saa seksiä halutessaan (olen todistanut tämän lukemattomia kertoja, jopa itse aikoinaan suostumalla rumien naisten kansaa seksiin, mutta tarkkailemalla rumia naisia ja heidän seksielämäänsä tahtomattanikin - mutta asia nyt on itsestäänselvyys ilman henkilökohtaista anekdoottiakin), mutta kauniskaan mies ei saa seksiä halutessaan, jos on vähänkin ujo.
Muutenkin 'kaunis nainen' saa aivan miehelle käsittämättömän määrän ilmaisia etuisuuksia, vapauksia, varallisuutta, drinkkejä, ruokia, matkoja, tarvikkeita, huonekaluja, maksullisia tietokoneohjelmia (tällaisenkin tapauksen olen livenä ihan vastikään todistanut, jossa naiselle vailla mitään vastikkeen lupausta tarjottiin ilmaiseksi erästä kallista maksullista ohjelmaa), ja paljon muuta, ilman että naisen tarvitsee todella tehdä mitään, olla mitään, omistaa mitään tietynlaisia asenteita, tai ylipäätään olla muuta kuin kaunis.
Mies ei voi edes unelmoida sellaisesta, että hän voisi jotenkin olla noin yhteiskunnan ylistämä ilman että hän jotenkin erikseen ANSAITSEE sen työllään tai uhrautuvaisuudellaan tai sopeutumalla mahdollisimman hyvin ja tarkasti 'miehen rooli'-nimiseen typerään, ahtaaseen ihmisyyttä halveksuvaan ja herkkyyden tuhoavaan pakkopaitaan.
Ja naisilla on muka vaikeampaa.. heh.. lausahdus olisi koominen, jos asia ei olisi niin vakava. Tragikoominen siis ehkä?
En yhtään ihmettele, että tänne kommentoivat vain miehet. Ihan sama, mitä nainen täällä kommentoi - roviolle vaan!
Tämä blogi ja kommentit vain haittaavat miesasiaanne, jota myös "tasavertaisuudeksi" kutsutte.
PS. Ruotsalainen mies on naisellisempi kuin ruotsalainen nainen. Ei paljon sytytä. Myös miehekäs mies voi olla hyvä isä ja hoitaa lapsia. Ei tarvitse luopua miehekkyydestään ollakseen empaattinen ja hellä. Tosin Vortacille ja Jormalle tuo ei taatusti mene kaaliin.
Täällähän alkaa jo olla kymmenittäin henkilöitä kertomassa kuinka tämä miesaktivismi haittaa miesaktivismia.
Siis mille helvetin miesaktivismille täällä ylipäänsä tuotetaan haittaa? Kriittiselle miestutkimukselle ja Ander Ahlbergin uusille queer-teorioille? Arto Jokisen kirjamyynnille?
"Onhan tuo mahdollistakin, ainakin sekä että, mutta tällaiseksi tämä on nyt mennyt, ja jos syyllisiä etsitte niin voi aloittaa peiliin katsomisesta."
En oikein tajua miten nimim. Nomen Nescion kommunikaatiokyvyttömyys ja urpoilu olisi kenenkään muun kuin hänen itsensä syy. Ei Laasasen, ei nimim. Helena S:n, väittäisin.
Tämän olen jo todennut, muttä jos oikein pahamielinen olisi, niin nythän sitä voisi oikein pitää peukkuja pystyssä että se lama tulee, kun näinä nousuaikoinakin on enemmän työttömiä nuoria miehiä kun laman aikana.
Siis millä helvetin queer-teorioilla te aiotte tuota porukkaa pitää kasassa kun alkaa se lama, ja luvut tuplaantuu?
Aikookos Saarikoski mennä Jokisen kanssa Senaatintorille kertomaan panssaroidusta miehisyydestä?
"nythän sitä voisi oikein pitää peukkuja pystyssä että se lama tulee, kun näinä nousuaikoinakin on enemmän työttömiä nuoria miehiä kun laman aikana."
- Ja oikea keppihevostelijan karva paljastuu. Toivot siis lisää miehiä veneiden alle ja vankiloihin, jotta voisit sanoa olleesi oikeassa. "Miesaktivismia", jees.
En oo varma, onko Henry linkittäny (tai joku muu), mutta uusin entry täällä on aika mielenkiintoinen ja mielestäni varsin pätevästi ja hyvin argumentoitu.
http://markymarksthoughts.blogspot.com/
Se kertoo naisten 'äitiyslomista'..
(tai on ennemminkin vastine erään suuren sanomalehden artikkelille tuosta aiheesta)
Helena S: "En yhtään ihmettele, että tänne kommentoivat vain miehet. Ihan sama, mitä nainen täällä kommentoi - roviolle vaan!"
Älä kotkota, vaan puhu Suomea.
"Tämä blogi ja kommentit vain haittaavat miesasiaanne, jota myös "tasavertaisuudeksi" kutsutte."
Luulet, ettei naiset ikinä ymmärrä tällaista. Kyllä ymmärtävät ja tunnen montakin naista, jotka elävät hyvää elämää tietäen, että heidän ystävänsä kirjoittaa Henryn blogiin. Tämä on edistyksellinen blogi. Tämä on miesten blogi. Pienellä m:llä.
"PS. Ruotsalainen mies on naisellisempi kuin ruotsalainen nainen. Ei paljon sytytä. Myös miehekäs mies voi olla hyvä isä ja hoitaa lapsia."
Ja hyvä äiti ottaa isiltä suihin, koska isi on niin kova jätkä.
"Ei tarvitse luopua miehekkyydestään ollakseen empaattinen ja hellä."
Ei tarvitse luopua naisellisuudestaan naidakseen ruikuttajia.
"Tosin Vortacille ja Jormalle tuo ei taatusti mene kaaliin."
Heh, toi helena on se kana joka kommentoi täällä tyyliin "No mutta eikös oo tärkeintä että lapsia hakataan, eikä se että kuka heitä hakkaa! Älkäämme siis keskittykö hakkaajien sukupuoliin!!!111" tajuamatta mikä mahtollisesti tuollaisessa lausahduksessa voisi olla vääristävää, virheellistä, pöyristyttävää, kaksinaamaista, typerää, ajattelematonta, naurettavaa tai yksisilmäistä etenkin kun vastaavaa logiikkaa ei kOSKAAN sovelleta miehen ollessa sortava/hakkaava osapuoli missään asiassa.
Joten en kuuntelisi mitään mitä moisella tipusella on sanottavana. Se on juurikin yhtä arvokasta sisällöltään kuin häkkikanalan munantuottajien päivittäinen kotkotus. Kyllähän sitä ääntä lähtee mutta sisältö on varsin köyhä, eikä sellaista mielellänsä jaksa älykäs ihminen kovin kauan kuunnella.
Sillä erotuksella että nämä kanat syövät hopealautasilta ja juovat kultapikareista, pitävät kalliita jalokiviä ja nukkuvat samettilakanoissa - ja valittavat olevansa kovin sorrettuja -- samalla kun tyypillinen mies kärsii pysyvästä vatsahaavasta ja pitkällisen stressin aiheuttamista suolisto-ongelmista, nukkuu halvoissa alelakanoissa jos lakanoita on ensinkään, syö kertakäyttölautasilta ja elää velkavankeudessa. Ja juuri näiden jälkimmäisten edelliset väittävät edustavan tuota Pahaa Patriarkaattia (tm), joka heitä niin kovasti sortaa!
Ennustan, että jokainen joka antautuu koko sydämestään keskusteluun tuon helenan kanssa, joutuu ennemmin tai myöhemmin kärsimään akuutista turhautumasta ja pöyristyksen sekä sekavuuden tunteista.
Siis mille helvetin miesaktivismille täällä ylipäänsä tuotetaan haittaa?
Aivan niin - ja millä tavoin? Miten se mekanismi toimii? Jos kerrotaan totuus miesten ongelmista, miesten aktiivisuus haittaantuu?
Naisen kallossa missä tahansa sekopäisessä itsekeksityssä teoriassa on varmasti vinha logiikka, mutta olisipa mukava kuulla, miten se noiden eukkojen mielestä toimii.
Toisaalta, jos tämä haittaa miesaktivismia, niin sitten olen iloinen että miesaktivismi haittaantuu, ja kannatan miesaktivismin haittaantumista! Sellainen miesaktivismi ei ole mistään kotoisin, joka haittaantuu totuuden kertomisesta ja yrityksistä tuoda miesten ongelmia valoon!
Siis mille helvetin miesaktivismille täällä ylipäänsä tuotetaan haittaa? Kriittiselle miestutkimukselle ja Ander Ahlbergin uusille queer-teorioille? Arto Jokisen kirjamyynnille?
No, femakkojen aseiden joukossahan on aina ollut sanojen uudelleenmäärittely. Se mitä ME teemme (= todellinen miesaktivismi) , ei ole femakkojen mielestä miesaktivismia.
Heidän silmissään miesaktivismia on kaikki se, joka toimii kuten femakot haluavat, eli esimerkiksi naisten suorittama 'kriittinen miestutkimus'.
Jos nyt yhtäkkiä tapahtuukin miesten kesken käytyä vapaata keskustelua, jossa todetaan että hei, tässä yhteiskunnassa sorretaan miehiä - niin se sitten jollain mystisellä tavalla ilmeisesti haittaa tätä 'kriittistä miestutkimusta', koska totuuden valoon tuominen voi saada nämä 'kriittiset miestutkijat' ajattelemaan että miehetkin ovat ehkä ihmisiä, joten miehiäkin voisi alkaa kohtelemaan kuten ihmisiä..
Ihan tällaisella maalaisjärjellä ajatellen. Kuinka joku jengi voi olla niin tyhmää että ne ajattelee purkavansa maskuliinisuuden kielteisiä representaatioita ajamalla miehet nurkkaan, syyllistämällä heitä mitä utopistisimmilla syytteillä, ja monopolisoida koko sosiaalisektori jollekkin naisvaltaideologialle.
Kuinka joku voi olla niin h-vetin tyhmä?
Tuossa nyt viimeisillä tasa-arvopäivillä tämä yksi queerosaston miestutkija kysyi jotain tyyliin että miten kaupitella inhimillisyyttä miehille.
Noin muutenkin voisi ehkä kysyä sellaisen retorisen kysymyksen, että mitähän sitten tapahtuu kun alkaa nämä viimeaikaiset systeemit Lännessä horjua?
Eli kun massat, jotka on yhä enemmän sidottu erilaisiin korporatiivisiin malleihin ja muunlaiseen auktoritääriseen riippuvuussuhteeseen, niin mitäs sitten kun nuo autoriteetit romuuntuu?
Nomen näkee jo Mad Maxin toteutuvan Yhdysvalloissa.
Suomessahan jengi heiluu sitten apaattisena jossain ostarilla syömässä raakaa Venäjältä pummattua sipulia, psyykelääkevarastokin on loppunut, ja joku kai keksii kaupitella jotain grillattuja peruoita.
Äänestäkäämme siis Kepua tai muuten ollaan kusessa.
Hassu juttu sinäänsä. Tuli vipattua tuo "Mad max" ja "usa economy" hakulaitteeseen, ihan vaan testinä, ja tuota samaa mielikuvaahan on muutkin keksineet käyttää.
Terminatoriin on vielä aikaa. Sitten Mad Maxin jälkeen.
Minähän olen mitä miehekkäin, empaattisin ja hellin mies.
Noh, tuollainen ad hominen-kärttyily jota se kiistakumppanisi koetti minullekin syytää, osoittaa lähinnä ettei ole oikeita argumentteja.
Ei voi luopua sellaisesta, jota ei koskaan ole. Minä en luovu inhimillisyydestäni, mutta 'miehekkyyden' ja 'naisellisuuden' voisin heittää samantien roskakoriin, jos sellaisia olisi.
Voisin tietenkin taas kertoa energiapolariteeteista ja miten meissä jokaisessa on eri suuntiin pyöriviä chakroja, jotka aiheuttavat sen, että energiakenttämme on polarisoitunut joko positiiviseksi eli ulospäinsuuntautuneeksi tai negatiiviseksi eli sisäänpäinkäpertyneeksi, mutta tuskin se ymmärtyisi kovin monessa kupolissa täällä muutenkaan, saati sitten noin tolkuttoman typerissä kana-aivoissa kuin se kaalista puhuja.
Empaattisuus ja hellyys kuuluvat nimenomaan IHMISYYTEEN, ei siihen tarvita miehekkyyttä tai naisekkuutta.
Me olemme ensisijaisesti ihmisiä, vasta toissijaisesti naisia ja miehiä. Ennen syntymää ja kuoleman jälkeen ihmisyys säilyy, mutta nais/mies-aspekti muuttuu. Naisuus ja miehisyys on siis katoavaista ja muuttuvaista, miksi panostaa kumpaankaan erityisesti?
Tärkeintä on sekä yin- että yang-energiasuuntauksien harmonia. Jos jompaakumpaa on liikaa, tulee helpommin kaikenlaisia ongelmia, kuten nyt vaikkapa identiteettiongelmia tällaisessa maailmassa. Naisen liiallinen maskuliinisuus ei ole ongelma yhteiskunnalle, mutta miehe liiallinen feminiinisyys jostain syystä on.
Miksi mies ei saisi ilmentää feminiinisyyttään tasapuolisesti maskuliinisuutensa kanssa? (Miehekkyys on siis eri asia kuin maskuliinisuus - mies on ennemminkin kapea rooli, kuin urosta tarkoittava neutraalimpi sukupuolitermi - neutraalimmalla tarkoitan sitä, ettei siihen sisälly mitään rooliodotuksia)
Naiset vaikuttavat pelkäävän sitä, että 'miehekkyys' katoaa miehistä, ja he koettavat säikähtyneen vimmalla koettaa ylläpitää sitä koettamalla manipuloida miehiä juurikin tuolla tavalla "Miehekkyys on pakko ylläpitää blaablaa mutta ei tämä totuus varmasti mene jakeluun blaablaa" ..
Tämä on tyypillistä manipulaatiopuhetta, jossa koetetaan saada oma typerä väittämä näyttämään todelta ja toinen ihminen käyttäytymään halutulla tavalla ikäänkuin esittämällä kontroversiaalinen negatiivinen väite siihen perään - se luo vastaanottajassa/lukijassa psykologisesti halun vastalauseeseen, ja myös halun todistaa, että kyllähän se menee jakeluun jne..
Mutta tuo on pelkkää manipulaatiota. 'Miehekkyydellä' ei tee yhtään mitään. Maskuliinisuus/Yang/ulospäinsuuntautuneisuus jne. sensijaan on hyvinkin tarpeellinen kosminen voima, joka ilmenee ihmisissä monella eri tavalla, myös naisissa.
Sama toki koskee 'Naisekkuutta' ja Feminiinisyyttä/Yin/sisäänpäinkäpertymistä jne.
Ne tasapainottavat toisiaan.
Jokaisessa ihmisessä on muuten molempia voimia, joka toinen chakra on ikäänkuin ulospäinsuuntautunut, joka toinen taas sisäänpäinkäpertynyt (ainakin käsittääkseni), ja näin ollen puolet ihmisestä on suurinpiirtein ulospäinsuuntautunutta ja toinen puoli taas sisäänpäinkäpertyvää - luoden siten tasapainon)..
Se, että on sekä fyysiset, että energeettiset sukupuolet, johtuu siitä lisääntymistekniikasta, joka ihmisiin on kehitetty - ja siksi yleensä uroksissa ulospäinsuuntautuneisuus on vallitseva energian suuntaus, ja naisissa vastaavasti sisäänpäinkäpertyneisyys. Jos kuitenkin naisella onkin ulospäinsuuntautuva energiakenttä tai miehellä sisäänpäinkäpertyvä, he ovat hyvin epätyypillisiä sukupuolensa edustajia;
Tietänette kaikki nämä hyvin maskuliiniset lesborekkakuskifeministinatsit.. ja myöskin marko bjurström-tyyppiset heiveröisen näköiset hilpeänhassut 'naismaiset' miehet, homot yms..
Näistä syistä sanoisin, että on aika typerää puhua 'miehekkyydestä' ja 'luopumisesta', ja sitten koettaa manipuloida se jotenkin meidän 'kaaleihimme' koettamalla väittää, ettei se taatusti 'mene'.
Jos se olisi jonkinlainen itsestäänselvä tosiasia, tietenkin se olisi jo 'kaaleissamme' - mutta koska se on hyvin huteralla pohjalla oleva maskuliinisen rooliodotuksen pönkittämisyritys surkeasti naamioidulla manipulaatiolla höystettynä, niin eipä sen kenenkään 'kaaliin' tarvitse matkustaakaan.
Terminatoriin on vielä aikaa. Sitten Mad Maxin jälkeen.
Mad Maxin maailman teknologinen taso on aika köyhä. Vaikea kuvitella, että moisesta sotaisesta ja riitaisesta alhaisen teknologian aavikkomaailmasta koskaan syntyisi niin korkeata teknologiaa, että valmistuisi tekoäly, joka pystyisi rakentamaan automatisoituja tehtaita ja tuhoamaan ihmisiä ydinpommeilla.
"Viraston mukaan DNA:n kohua herättäneet mainokset sisältävät stereotyyppisiä mielikuvia, jotka ovat ihmisarvoa alentavia.
Markkinointia voidaan viraston mukaan näin olleen pitää kuluttajansuojalain vastaisena. DNA on ilmoittanut, että ei enää jatka mainosten esittämistä."
"Valittaneiden mielestä mainokset luovat mielikuvan vastuullisessa esimiesasemassa olevasta keski-ikäisestä miehestä, joka syyllistyy seksuaaliseen ahdisteluun."
Tällaiset tiukkapipot Suomea hallitsevat vuonna 2008.
Ruotsalaismiehet on nyt julistettu Euroopan tasa-arvoisimmiksi miehiksi.--- Voimme kiittää tästä feminististä liikettä, sanoo Tukholman yliopistonmiestutkija Lars Jalmert Aftonbladetissa--- Ruotsalaismiehistä 78 prosenttia oli yhtä mieltä väitteen "mies voi kasvattaa lapsen yhtä hyvin kuin nainen" kanssa. 62 prosenttia ruotsalaisia oli myös sitä mieltä, että isien on tärkeämpää antaa henkistä kuin taloudellista tukea.
Iltapäivälehtemme kertoivat tämän ”uutisen” näyttävästi. Välillä muuten tuntuu siltä, että Iltalehti on maamme suurin feministijulkaisu. Ikävää, että on tullut aloitettua bloginpito sen suojissa...
Taitavastihan tämä juttu on tietysti on tehty. Sen oikeutus ikään kuin varmistetaan sillä, että sen kertoo oikein yliopiston arvovallalla uusionainen Lars eikä joku naisfeministi. Vielä kun Lars kiittää feministejä tasa-arvon edistämisestä, huijaus on lähes täydellinen. Milloin edes niin perustavaa laatua oleva väärinkäsitys kuin että feminismi tarkoittaisi tasa-arvoa, saataisiin kyseenalaistettua?
Valitettavasti tämä ruotsalaismiesten ykkössija osoittaa vain sen, että he ovat Euroopan miehistä helpoiten olleet aivopestävissä. Kun sijoitus tulee sillä, että uskoo naisten ja miesten samanlaiseen kykyyn kasvattaa lapsia, ei voi kuin olla pahoillaan lasten puolesta.
Näinhän ei siis todellisuudessa ole. Evoluutio on vuosimiljoonien kuluessa antanut naaraille keskimäärin monella tapaa paremmat edellytykset tähän puuhaan. Ellei näin olisi, evoluutio olisi pahasti epäonnistunut juuri ihmisen kohdalla, mikä tuntuu varsin epätodennäköiseltä.
Vaarallisinta tietysti on, että kun uskotaan satuja, myös yhteiskunnallinen päätöksenteko menee vikaan. Kun miesten kohta on pakko käyttää puolet äitiyslomasta, lasten hoidon taso tippuu vääjäämättä. Mutta tärkeintähän tässä yhtälössä eivät olekaan lapset, vaan se, että feministit saavat lisää valtaa.
Feministit eivät koskaan ole olleet lasten puolella – eivätkä sivumennen sanoen edes sen naisenemmistön puolella, joilla sattuu olemaan naistyypin aivot.
Jorma tarjosi vallan kelpo linkin. Lainaus sieltä: Taller people are seen as more intelligent, more dominant and better leaders. They’re also better-paid. But when wealth or power compensates, short guys aren’t shortchanged.
Tämänhän me tietysti tiesimmekin. Valta ja raha korvaavat muut ansiot. Siksi ruotsalaismiesten toinenkaan aivopesun tuottama ”totuus” (62 prosenttia ruotsalaisia oli myös sitä mieltä, että isien on tärkeämpää antaa henkistä kuin taloudellista tukea) ei loppupeleissä pidä paikkaansa.
Tässä muuten tuli sekin esiin, että lyhyet miehet ansaitsevat pitkiä miehiä vähemmän. Ero on muistaakseni lähemmäs kymmenen prosenttia. Miksi siis vain lyhyiden naisten pitäisi ansaita yhtä paljon kuin pitkien miesten? Eihän tällainen tasa-arvo ole mahdollista kuin Neuvostoliitossa... eikä se sielläkään onnistunut.
"Infants as young as one day old, when exposed simultaneously to beautiful and unattractive faces, consistently gaze longer at the attractive faces.
The neural mechanism that enables babies to distinguish beautiful from plain is unknown, but it is widely agreed that it exists. People from different cultures also generally agree on what faces are attractive or not."
Tämä on aika olennainen asia. On melkoisen turha syytellä jotain "pahaa patrirkaalista kulttuuria" ja sitä edustavia mainosmiehiä siitä, että mainoksissa hyödynnetään malleja, joita ihmiset pitävät miellyttävän näköisinä. Sehän on ainoastaan järkevää.
Nuo ulkonäölliseen houkuttelevuuten vaikuttavat tekijät vaikuttavat hyvin järkeenkäyviltä, sillä kumppanin terveys ja hedelmällisyys ovat lisääntymisen kannalta tärkeitä asioita.
Olisi muuten hauska tietää, onko lyhyen ihmisen euro "80-senttiä" ja jos on, niin miten tasa-arvoviranomaiset aikovat reagoida asiaan?
Haluaisin nyt tuoda esiin pienen omituisuuden, joka on alkanut viime vuosina vaivata minua yhä enenevässä määrin.
Tämä on tavallaan pieni asia, mutta kumuloituu ajan myötä, kun siitä havaitsee aina vain uusia merkkejä.
Naisille on aivan hiton paljon erilaisia 'tapahtumia', messuja, tapaamisia, 'tilaisuuksia' jne., joissa lukee 'NAISTEN OMAT MESSUT' tai 'VAIN NAISILLE'..
Ja ketään ei näytä haittaavan.
Kysymykseni onkin; olisiko mahdollista lukea samalla tavalla 'VAIN MIEHILLE' tai 'MIESTEN OMAT MESSUT'?
Olisiko se edes kaupallisesti kannattavaa, kun miehet eivät ole samanlaisia materialistisia shoppailijoita kuin naiset?
Jotenkin korpeaa, että on helppo löytää 'vain naisille'-tapahtumia ja tilaisuuksia, asioita ja valtaapitävien elimienkin hyväksymänä jopa, on hirveästi naisjärjestöjä ja nais- sitä sun tätä.
Mutta miehille ei ole mitään tällaista 'vain miehille'-juttuja. Ainoa MEN ONLY-teksti, jonka olen eläissäni nähnyt (ainakin muistini mukaan) sijaitsee Tamperelaisessa miesten parturissa (ja Men Only on sen liikkeen nimi). Minulla on siitä kyltistä valokuva, jos tätä on hiukan vaikea ymmärrettävästikin uskoa, ja voin sen pyydettäessä tunkea vaikka aijaaheeseehen. (:
Kysyisinkin, pystyvätkö miehet kokoontumaan missään - edes netissä - ilman, että siitä nousee joko hirveä älämölö naisten saadessa tietää asiasta, ja onko tällainen laillista?
Paljon on tapahtumassa miesten pään menoksi tässä yhteiskunnassa, joten haluaisin kaivaa joka ikisen pienimmänkin asian kiven alta julkiseen tietoisuuteen ja pohdinnan alle, jotta ihmisten on helpompi tunnistaa mitä oikein on tapahtumassa, etenkin sitten kun kunnolla rysähtää. Näinhän ei voi jatkua kauan.
Sattuneesta syystä siis minua korpeaa joka kerran kun luen isolla tekstillä jossain kaupan ilmoitustaululla mainoksen NAISTEN OMAT MESSUT! Tule mukaan! Mukavassa naisporukassa blaablaa..
Sisustuksesta ja shoppailusta ja ties mistä noillakin messuilla sitten koulutetaan naisia, hah hah..
Siinä taas nähdään, miten 'sorrettuja' naiset taas lopultakaan ovat.. jos sisustus on pääasia naisten mielessä, ei voi uskoa että naisten perusasiat olisivat kovinkaan huonolla tolalla. Mitenkäs ne asunnottomat miehet, jotka eivät voi edes haaveilla sisustamattomasta asunnosta, saati sitten sellaisen sisustamisesta? Ainiin, eihän heitä ole olemassakaan, kun aina miehistä puhuttaessa naisen silmiin nousevat dollarin ja euronkuvat ja miljonäärit niinkuin donald trumpit ja muut YTM:t hierarkian yläosastossa.
Olisi aika yhteiskunnan varoilla perustaa MIESTEN OMAT MESSUT-tyyppisiä tapahtumia. Tietokonetapahtumissakin on järjestään naisia mukana, jos katsotaan vaikka Assemblyä.
Siellä voisi sitten rauhassa haukkua naisia. (-8
(tarkoitan, että jos heittää miten härskiä läppää naisista hyvänsä, niin se ei haittaisi ketään - tosin ainahan voi olla että jotain profemmareita olisi joukossa.. )
Olisi siis mukava, jos miehillä olisi samat vapaudet kuin naisillakin, siis vaikka puhua naisista pahaa selän takana tai selän edessä - vaikka se sitten olisikin pelkästään totuudenmukaista kuvausta naisten aktuaalisista teoista, asenteista ja seksuaalisesta vallasta.
Tarvitaan siis MEN ONLY-paikkoja, joissa voi rauhassa puhua asioista niinkuin ne ovat, joutumatta 'muotoilemaan' sanojaan uuteen uskoon ja koettaen kierrellä kauniisti, ja naisten sekä profemmareiden HÄIRITSEMÄTTÄ.
Henryn blogi on toistaiseksi paras paikka tällaiseen, mutta jostain syystä haikailen paikkaa, jossa miehillä todella olisi valta sanoa NAISILTA (JA PROFEMMAREILTA) PÄÄSY KIELLETTY, jossa miesten ei tarvitsisi ylläpitää mitään typerää miehen roolia, vaan miehet voisivat sitten kokoontua ihmisinä ja puhua ihmisten asioista, tasa-arvosta, miesten ongelmista ja asioista, ilman että aina tulee jokin ulkopuolinen taho keskeyttämään ja häiriköimään ja viemään resursseja aivan muualle kuin ratkaisuehdotusten miettimiseen.
Onko joku muukin sattunut havaitsemaan tai jopa ärsyyntymään yhteiskunnassamme esiintyvästä alati lisääntyväntuntuisesta VAIN NAISILLE-tarjonnasta?
- Vortac
p.s. Mua ei toki häiritse se, etten pääse niinsanotusti mukaan - vaan se, että moinen ei varmasti kauan ilmoitustaululla säilyisi, jos sukupuoli olisi vallan toinen, jne jne jne.. jotenkin en nyt saa taas mitään selitettyä mutta koettakaa pinnistää ymmärrystänne.. (-8
Samaan aikaan tasa-arvoasioista vastaava sosiaali- ja terveysministeriö tekee kaikkensa, jotta poikien ympärileikkaukset saataisiin laillistettua. Tätä se "tasa-arvo" taas on.
Niinpä niin. Naisilla on oikeus päättää itse vanhemmuudestaan, vaikka olisivat kuinka piittaamattomia tahansa. Tasa-arvoisesti oikeus kieltäytyä isyydestä pitäisi antaa miehille.
Vortac, Etkö muista, että KAIKKI muu paitsi naisille tarkoitetut messut ja kaupat ym. paikat ovat miesten paikkoja. Vähän samaan tapaan kun kaikki muu tiede paitsi naistutkimus- "tiede" on makuliinisia tieteitä. Matematiikkakin.
Muistaakseni olen ollut jostakin lukevinani että saunat, jossa pääsääntöisesti tehdään vieläkin tärkeät päätökset, ovat niitä miesten paikkoja. Pahin patriarkaalisen päätökenteon käärmeenpesä on tietenkin eduskunnan sauna. Suuri päänvaiva ovat nuo saunat joillekin, varsinkin miesten vuorolla.
Meillä oli työpaikan ilmoitustaululla kutsu naisten saunailtaan. Tarkistus kalsareihin, enkä raapustanut nimeä listaan. Itselläni ei ole kanttia työrauhan nimissä laittaa ilmoitusta äijien peli- ja kaljanjuonti-illasta julkiselle ilmoitustaululle.Edes pilailumielessä.
Then, beginning at the end of the second World War, white westerners, first in the United States, then in America's post-war European satellites, embarked on a great experiment. For the best of reasons - the pursuit of more justice, wealth and empowerment for all - they replaced many of the rules of European civilisation with new rules. Or rather, their democratic governments did this, employing left-liberals as their ethical guides, and enjoying enthusiastic support from the business corporations. The main rush of rule change took place in the 1960s and 1970s. Most white westerners, especially the younger generations, have made the new rules their own and have been living by them, or trying to.
The new collection of rules includes some of the old rules. It covers every sphere of behaviour: personal, interpersonal, male and female, parental and juvenile. It comprises, besides dos and don'ts, do-as-you-like rules.
People always assess for sense the collection of rules presented to them as a framework for life. They do so instinctively, drawing on generations of inherited experience. The point I am making is that this new collection of rules which white westerners have given themselves probably does not pass that litmus test. Probably it strikes growing numbers of them, deep down, as senseless, and therefore as a life framework which it does not make sense to bear children into.
That would not be surprising, given that it was thrown together in a very short time and based on idealistic theories rather than lived experience.
I have in mind an instructive parallel from the history of the Soviet Union. There, too, led by Russia, an idealistic experiment in rule-making was undertaken, with Marxist-Leninism as the ethical guide. In the latter years of that experiment, Russians noted with dismay an increasing fall in their fertility rate. The prospect appeared that they would become a minority in relation to the growing populations of the Union's Asian republics. In those populations, strong inherited cultures had rendered the impact of the Marxist-Leninist rules much lighter or next to null.
It is unlikely, even if the explanation I am offering for the flagging fertility of white westerners is accepted as valid, that any serious corrective measures will be undertaken. Our post-European collection of rules is the basis on which our successful consumerist system has been built, and everyone in power wants that to continue.
But if the reality were different, and white westerners could act in their own long-term interest, they would institute an authoritative, critical examination of their prevailing rules system. And that would begin - but only begin - by scrutinising the prevailing, "politically correct" rules that bear on women's lives, and particularly on motherhood.
Kauheeta, kun tuli Elinalle paha mieli. Eikö se nyt olisi pojat miehen teko pyytää nätisti anteeksi.
VastaaPoistaSuomalainen nainen pelkää vahvoja miehiä!
VastaaPoista"Kotirauhaa-kampanjan käyminen ja naisiin kohdistuvan väkivallan vähentäminen ei ole millään lailla ristiriidassa miesten etujen kanssa.
VastaaPoistaOn myös miehille hyväksi, että naisten kokema väkivalta vähenee."
http://www.kotirauhaa.fi/index.php?id=73
"missä vaiheessa naisvihamielisyys tulkitaan kiihotukseksi kansanryhmää vastaan ja tähän puututaan ylemmältä taholta."
VastaaPoistaMissä vaiheessa Aaltion miesvihamielinen kiihotus ja raivokas tasa-arvon vastaisuus johtavat toimenpiteisiin? Aaltio on niitä, jotka kuvittelevat, että feminististen tasa-arvon vastustajien ja miestenvihaajien vastustaminen ja kritisointi olisi naisvihaa. Väärin luultu.
"naisiin kohdistuvan väkivallan vähentäminen ei ole millään lailla ristiriidassa miesten etujen kanssa."
Kampanjan ylläpitämä mustavalkoinen kuva väkivallasta (miehet pahoja tekijöitä, naiset viattomia uhreja) on äärimmäisen haitallinen kaikkien väkivallan uhreiksi joutuvien miesten kannalta. Heidän kärsimyksensä sivuutetaan ja naisten väkivaltaisuudesta vaietaan.
"On myös miehille hyväksi, että naisten kokema väkivalta vähenee."
Eikö olisi naisille hyväksi, että miesten kokema väkivalta vähenisi? Miksi ei?
jorma: "Missä vaiheessa Aaltion miesvihamielinen kiihotus ja raivokas tasa-arvon vastaisuus johtavat toimenpiteisiin? Aaltio on niitä, jotka kuvittelevat, että feminististen tasa-arvon vastustajien ja miestenvihaajien vastustaminen ja kritisointi olisi naisvihaa."
VastaaPoistaNiin, tämä on aiheellinen kysymys. Sen sijaan, että nämä sukupuolirasistit laitettaisiin vastuuseen, he saavatkin STM:stä suojatyöpaikan. Elina Aaltio on TANE:n sukupuoli ja valta -jaoston sihteeri. Samalla postillahan oli hiljan toinen pikkufeministi, eli Sini Terävä.
Sitten tuosta Kotirauhaa-linkin takaa olevasta tekstistä...
Kokonaisuutena sivustot ovat törkeää miesten leimaamista. Muuta ei voi sanoa.
Tällä hetkellä saatavilla olevien tutkimustietojen mukaan naisten harjoittama väkivalta ei ole kuitenkaan niin laaja ongelma kuin miesten harjoittama väkivalta.
Niin, ei kai niitä tuktimustietoja ole, kun ei haluta edes tutkia jotta saataisiin niitä tutkimustietoja. Voi helevata sentään mitä tekopyhyyttä!
Kotirauhaa-kampanjan tiedossa ei ole mitään syytä, miksei tulevaisuudessa Suomessa voitaisi käydä naisten harjoittaman väkivallan vastainen julkisuuskampanja.
Kotirauhaa-kampanjan tiedossa ei taida olla juuri mitään. On kait selvää että tyo Kotirauhaa-kampanja lause on pelkkä tyhjä korulause. Eihän tuollaista naisten harjoittaman väkivallan vastaista julkisuuskampanjaa tulla ikinä Suomessa näkemään.
Se että Aaltio on pyrkimässä politiikkaan tekee hänen sensuuristaan ja fasistisesta mentaliteetista varsin huolestuttavaa. Toivottavasti häntä ei valita nyt eikä koskaan.
VastaaPoistaNiin, ei kai niitä tuktimustietoja ole, kun ei haluta edes tutkia jotta saataisiin niitä tutkimustietoja.
VastaaPoistaJa jos joku yrittää tutkia, silloin organisoidaan kaikki naisjärjestöt vaatimaan, ettei tutkittaisi.
Se että Aaltio on pyrkimässä politiikkaan tekee hänen sensuuristaan ja fasistisesta mentaliteetista varsin huolestuttavaa. Toivottavasti häntä ei valita nyt eikä koskaan.
Asiaa.
Mikään ei ole niin vaarallinen kuin niskan päällä olija, joka kuvittelee käyvänsä vapaustaistelua - niitä vastaan, jotka ovat heikoilla. Tämän takia feministejä pitää tässä yhteiskunnassa ja tällä hetkellä vastustaa leppymättömästi.
Suomalainen nainen pelkää vahvoja miehiä!
VastaaPoistaNo voi, kun minä en keksinyt tuota repliikkiä. :D
"Tuli vain mieleen eräitä blogeja selatessa ja kommentteja lukiessa, että missä vaiheessa naisvihamielisyys tulkitaan kiihotukseksi kansanryhmää vastaan ja tähän puututaan ylemmältä taholta."
VastaaPoistaEi koskaan. Naiset (eivätkä miehet) eivät ole lain tarkoittama kansanryhmä. Surullista ettei ehdokas tätä tiedä.
Lastenhoitaja tappoi 1-vuotiaan
VastaaPoistaHoitotäti ravisteli pojan kuoliaaksi Münchenissä.
Suomalainen nainen pelkää vahvoja miehiä!
VastaaPoistaHehe!
Oikeastaan tuo pitäisi tarkemmin ollen kuulua "Suomalainen nainen pelkää kauniita miehiä!", ollakseen todenmukaisempi sekä tarkempi peilikuva naisten niin usein käyttämästä lausahduksesta.
Näissä tapauksissa ei riitä, että vain sukupuolet käännetään toisinpäin, on myös mietittävä, mikä miehissä vastaa naisten jotain omainsuutta. Miesten vahvuus on maskuliinisuuden keskeisimpiä ominaisuuksia, siinä missä naisten kauneus feminiinisyyden.
Esimerkiksi tuli tässä mieleeni tuo 'homososiaalisuus'-sana - sehän ei käänny luontevasti 'lesbososiaalisuudeksi', sillä tuollainen sana tuskin tuntuu naisista yhtä loukkaavalta ja epäreilulta - naiset kun todella lesboilevat useammin ja osoittavat koko elämäntyylillään melkoista lesbososiaalisuutta joka tapauksessa (ei tarvitse kuin katsoa sitä teennäistä iloa, hyminää ja halailua ja koskettelua jota vaikka kaksi teininaista (onko niitä muunkinlaisia nykyään..?) tapaa keskenään - saati jos katsoo nuorten naisten käytöstä kännissä keskenään).
Parempi termi, joka on myöskin todenmukainen ja samalla tavalla naisen seksuaalisuutta hyväksikäyttämällä häntä loukkaava - samalla tavalla vyön alle lyömällä kuin 'homososiaalisuus', olisi 'huorasosiaalisuus'.. tai 'lutkasosiaalisuus'.
Tämä on vähän mutkikasta matematiikkaa, mutta Henry osannee selittää kaiken - ainiin, hänhän selittikin jo erinomaisessa kirjassaan "Naisten Seksuaalinen Valta", suosittelen lukemaan .
- Vortac
Masennus uusin kansantauti
VastaaPoista"Ministeri Liisa Hyssälä on koonnut koko suomalaisen yhteiskunnan vastaiskuun naisten masentumista vastaan."
Niinpä niin. Kun naisia kohtaa joku ongelma, on koko yhteiskunnan velvollisuus rientää apuun. Sama ei toki päde miesten kohdalla, miesten on huolehdittava itsestään ja ratkaistava ihan itse ongelmansa (joista aina syytetään vain miehiä itseään). Yhtä hyvin voitaisiin sanoa masentuneille naisille, että mikäs teitä estää piristymästä.
Heh, Aaltion blogissa on Karl Marxin kuva... :D
VastaaPoista"Kampanjan ylläpitämä mustavalkoinen kuva väkivallasta (miehet pahoja tekijöitä, naiset viattomia uhreja) on äärimmäisen haitallinen kaikkien väkivallan uhreiksi joutuvien miesten kannalta."
VastaaPoistaHuolestuttavampana näissä kampanjoissa näkisin sen, että väkivaltaan syyllistymättömät miehet leimataan samalla kirveellä kuin väkivaltaisetkin. Samalla, kun väkivaltaiset tai 'temperamentikkaat' naiset yleensä saavat synninpäästön.
"naisiin kohdistuvan väkivallan vähentäminen ei ole millään lailla ristiriidassa miesten etujen kanssa."
VastaaPoistaUskotaan. Tuo on kuitenkin vain osa totuudesta.
Toisekseen, konflikteissa on yleensä vähintään kaksi osapuolta.
Kauheeta, kun tuli Elinalle paha mieli. Eikö se nyt olisi pojat miehen teko pyytää nätisti anteeksi.
VastaaPoistaPahoilta ihmisiltä ei pyydetä anteeksi. Pahojen ihmisten on pyydettävä anteeksi pahuuttaan, eli olemassaoloaan.
"Huolestuttavampana näissä kampanjoissa näkisin sen, että väkivaltaan syyllistymättömät miehet leimataan samalla kirveellä kuin väkivaltaisetkin."
VastaaPoistaTämä on toinen tärkeä seikka tuon mainitsemani lisäksi. On päivänselvää, ettei tällaista mustavalkoista ja seksistä kampanjointia voi pitää miesten etujen mukaisena. Tai lasten etujen mukaisena. Tuskin edes naisten, ainakaan väkivallattomien, etujen mukaisena.
Niinpä niin. Kun naisia kohtaa joku ongelma, on koko yhteiskunnan velvollisuus rientää apuun. Sama ei toki päde miesten kohdalla, miesten on huolehdittava itsestään ja ratkaistava ihan itse ongelmansa (joista aina syytetään vain miehiä itseään). Yhtä hyvin voitaisiin sanoa masentuneille naisille, että mikäs teitä estää piristymästä.
VastaaPoistaBingo.
Tuohon ei ole mitään lisättävää, paitsi että voin kertoa miten ilahduttaa nähdä kun joku kertoo totuuden niin selvästi ja suorasti, kuin rehellinen ja viaton pikkupoika tarinassa 'keisarinnan uudet vaatteet'. Yhteiskunnan rakentamat näkymättömät vaatteet on todella voitava todeta olemattomiksi!
Jos osaisin kertoa sanoiksi kaiken minkä tasa-arvosta ja miehistä, miesten elämästä, roolista ja osasta, jne. tiedän - yhtä hyvin kuin sinä osaat - niin voisin alkaa kilpailemaan Henryn kanssa kirjamarkkinoilla suomen poliittisesti epäkorrekteimman totuuden kirjoittamisessa (-8
Harmi vain ettei ulosantini ole tietojeni ja ymmärrykseni luokkaa, mutta toisaalta juuri siksi sinun ytimekäs asian selkeästi sanoiksi muodostamisesi minua aina niin suuresti ilahduttaa. Tämä kirjoituksesi suorastaan pelasti päiväni! Kiitos, Jorma!
- Vortac
Niinpä niin. Kun naisia kohtaa joku ongelma, on koko yhteiskunnan velvollisuus rientää apuun. Sama ei toki päde miesten kohdalla, miesten on huolehdittava itsestään ja ratkaistava ihan itse ongelmansa (joista aina syytetään vain miehiä itseään). Yhtä hyvin voitaisiin sanoa masentuneille naisille, että mikäs teitä estää piristymästä.
VastaaPoistaTulipa mieleeni koettaa lisätä tähän vielä sellainen näkökulma, että naisethan aina väittävät olevansa niin VAHVOJA, ja niin MENESTYVIÄ ja niin ITSEVARMOJA ja niin ROHKEITA -- ja miehet ovat niin vässyköitä ja niin edelleen.
Mutta aina kun kynsi katkeaa, nousee hirveä haloo ja yhteiskunnan on riennettävä juoksupojan lailla kynttä korjaamaan verorahoilla ja kynsiasiantuntijoita ulkomailta palkaten.
Eihän se nyt sovi, että yhteiskunnan ylimääräisistä tuista täysin riippuvaiset olennot eivät voisi räyhätä ja mellastaa, miten itsenäisiä he ovat ja syyttää sitten miehiä heidän omista ongelmistaan ja vaatia miehiltä itseltään jotain tekemistä asioille, tai muuten he ovat vässyköitä..
Juuri tämä tekopyhyys minua eniten väsyttää feminismissä ja naisten asenteissa yleensä, sekä yhteiskunnan asenteissa miehiä ja naisia kohtaan.
Erilliset asenteet molempia sukupuolia kohtaan..
- Vortac
"naisiin kohdistuvan väkivallan vähentäminen ei ole millään lailla ristiriidassa miesten etujen kanssa."
VastaaPoistaUskomatonta, että naiset voivat olla tätä mieltä samaan aikaan kun ovat sitä mieltä, että miesten ongelmista puhuminen on naisten ongelmien väheksymistä tai piilottamista.
- Vortac
Minua turhauttaa, kun en osaa pistää sanoiksi sitä mkä eniten jurppii feminismissä ja tyypillisessä naisten logiikassa, jossa käännetään takki joka siunaaman sekunti kun tietty asenne alkaa vaikuttamaan olevan vaaraksi ideologialle. Siis ensin voidaan olla jotain mieltä, mutta jos myöhemmin paljastuu että sitä mieltä oleminen pakottaisi naisen myöntämään jotakin, jota hän ei halua myöntää, hän onkin yhtäkkiä aivan eri mieltä.
VastaaPoistaTai esimerkiksi naisista puhuttaessa nainen voi olla jotain mieltä, mutta miehistä puhuttaessa hän yhtäkkiä onkin aivan päinvastaista mieltä ja pitää tätä itsestäänselvyytenä!
Siis juuri tämä naisten kykenevyys olla kahta toisilleen täysin vastakkaista mielipidettä YHTAIKAA näkemättä siinä mitään ristiitaa on loogiselle olennolle niin ärsyttävän paljon typeryyttä ilmentävä seikka, että sen edessä alkaa tuntemaan nerokaskin mies itsensä voimattomaksi.
Kuinka typeryyttä vastaan voisi taistella järkevyydellä? Kuinka sekopäistä ristiriitaisuutta vastaan voitaisiin käydä dialogia selkeillä argumenteilla?
Naisilla on tässä täysin voittamaton ase käytössään, jota ei oikein voi voittaa ennenkuin pistetään naiset vastaamaan joka ikisestä sanastaan täysin seurauksin, jolloin he alkavat pakostakin varomaan sanojaan ja muodostamaan jonkinlaisen loogisen, eheän kokonaisuuden, mitä tulee maailmankuvaan ja tasa-arvoon.
Tai niin ainakin toivon. Jos naisia ei voida rangaista vastuuttomasta takinkäännöstä, he voivat pimittää tätä epätasa-arvoista tilannetta ja feminismin todellisia tarkoitusperiä kohtuuttoman pitkään.
Olisi vain mukavaa, jos saisin jotenkin artikuloitua selkeästi ja johdonmukaisesti koko tämän asian ytimen, ja tietäisin tarkalleen mistä se johtuu ja voisimme sitten keksiä sille jonkin termin tai sanan, jota voisimme käyttää aina moista käytöstä tai ajattelun ristiriitaisuutta havaitessamme, ja näin kitkeä rikkaruohoja naisten argumenteista tarvitsematta upota puusilmäisyyden rähmäiseen, epäloogiseen suohon.
- Vortac
"Olisi vain mukavaa, jos saisin jotenkin artikuloitua selkeästi ja johdonmukaisesti koko tämän asian ytimen - - tarvitsematta upota puusilmäisyyden rähmäiseen, epäloogiseen suohon."
VastaaPoista- Sitä odotellessa. Ja tämä koskee muitakin kuin Vortacia.
"Sitä odotellessa."
VastaaPoistaEi tarvitse odottaa, kun asia on selvästi edellä ilmaistu:
Kun naisia kohtaa joku ongelma, on koko yhteiskunnan velvollisuus rientää apuun. Sama ei toki päde miesten kohdalla, miesten on huolehdittava itsestään ja ratkaistava ihan itse ongelmansa (joista aina syytetään vain miehiä itseään). Tämä epätasa-arvoisuus kruunataan puheilla naisten vahvuudesta, menestyneisyydestä, rohkeudesta ja itsenäisyydestä yms. Herää vain kysymys, että miksi moiset sankarit ovat juuri niitä, jotka yhteiskunnan apua ensinnä tarvitsevat.
""naisiin kohdistuvan väkivallan vähentäminen ei ole millään lailla ristiriidassa miesten etujen kanssa."
Uskomatonta, että naiset voivat olla tätä mieltä samaan aikaan kun ovat sitä mieltä, että miesten ongelmista puhuminen on naisten ongelmien väheksymistä tai piilottamista."
Tämä on varmaan sitä feminististä "logiikkaa".
Jorma:
VastaaPoista"Herää vain kysymys, että miksi moiset sankarit ovat juuri niitä, jotka yhteiskunnan apua ensinnä tarvitsevat."
Tulee vähän sellainen
olo, että tuolta sankarittarelta on tainnut unohtua sankaruuden
tarkoitus. Jospa nainen kokee itsensä sankariksi ja menestyväksi tulee etsiä sankaruudelle kohde, joka voi antaa sankarinaiselle vastalahjaksi
viisautta ja herkkyyttä.
Tai ainakin, itse jos
olisin alfauroskingi ottaisin sellaisen herkän naisen, jonka voi taittaa käsivarrelle ja viedä linnaan
nussittavaksi.
Missä sankarinaisten jalous? Jokelassa ja Kauhajoella teitä olisi ainakin tarvittu.
:P
Bmad
Kun Henry teki sen entry tuosta jostakusta eukosta joka valitteli miten vaiketa on olla kaunis nainen ja miten rumilla miehillä on helpompaa, kun he kaikki ovat donald trumppeja, ainakin latenttina..
VastaaPoistaNiin tuli vain mieleen vastalauseeksi sanoa, että toisaalta feikattukin kauneus naisilla takaa rajattoman seksin, hellyyden, rakkauden ja läheisyyden - miehillä taas aitokaan kauneus ja hyvä ulkonäkö ei auta siinä pyrkimyksessä senttiäkään.
Mutta naisillehan raha onkin tärkeämpää kuin seksi.. olettaisin, että suurimmalle osalle miehistä raha ei olisi ollenkaan niin tärkeää kuin nyt, jos se ei auttaisi seksin saamisessa yhtään.
Toisekseen, kaunis nainen voi aina rumentaa itseään, eihän kenenkään vasten tahtoaan tarvitse olla kaunis. Mutta ujon miehen muuttaminen sellaiseksi että hän saa edes yhdeltä naiselta läheisyyttä ja seksiä - se onkin vähän helkkaristi kohtuuttoman paljon suurempi vaiva.
Lisäksi, rumakin nainen saa seksiä halutessaan (olen todistanut tämän lukemattomia kertoja, jopa itse aikoinaan suostumalla rumien naisten kansaa seksiin, mutta tarkkailemalla rumia naisia ja heidän seksielämäänsä tahtomattanikin - mutta asia nyt on itsestäänselvyys ilman henkilökohtaista anekdoottiakin), mutta kauniskaan mies ei saa seksiä halutessaan, jos on vähänkin ujo.
Muutenkin 'kaunis nainen' saa aivan miehelle käsittämättömän määrän ilmaisia etuisuuksia, vapauksia, varallisuutta, drinkkejä, ruokia, matkoja, tarvikkeita, huonekaluja, maksullisia tietokoneohjelmia (tällaisenkin tapauksen olen livenä ihan vastikään todistanut, jossa naiselle vailla mitään vastikkeen lupausta tarjottiin ilmaiseksi erästä kallista maksullista ohjelmaa), ja paljon muuta, ilman että naisen tarvitsee todella tehdä mitään, olla mitään, omistaa mitään tietynlaisia asenteita, tai ylipäätään olla muuta kuin kaunis.
Mies ei voi edes unelmoida sellaisesta, että hän voisi jotenkin olla noin yhteiskunnan ylistämä ilman että hän jotenkin erikseen ANSAITSEE sen työllään tai uhrautuvaisuudellaan tai sopeutumalla mahdollisimman hyvin ja tarkasti 'miehen rooli'-nimiseen typerään, ahtaaseen ihmisyyttä halveksuvaan ja herkkyyden tuhoavaan pakkopaitaan.
Ja naisilla on muka vaikeampaa.. heh.. lausahdus olisi koominen, jos asia ei olisi niin vakava. Tragikoominen siis ehkä?
- Vortac
En yhtään ihmettele, että tänne kommentoivat vain miehet. Ihan sama, mitä nainen täällä kommentoi - roviolle vaan!
VastaaPoistaTämä blogi ja kommentit vain haittaavat miesasiaanne, jota myös "tasavertaisuudeksi" kutsutte.
PS. Ruotsalainen mies on naisellisempi kuin ruotsalainen nainen. Ei paljon sytytä. Myös miehekäs mies voi olla hyvä isä ja hoitaa lapsia. Ei tarvitse luopua miehekkyydestään ollakseen empaattinen ja hellä. Tosin Vortacille ja Jormalle tuo ei taatusti mene kaaliin.
Tämä blogi ja kommentit vain haittaavat miesasiaanne, jota myös "tasavertaisuudeksi" kutsutte.
VastaaPoistaTuon tasoinen pelottelu ei meihin enää pure.
Täällähän alkaa jo olla kymmenittäin henkilöitä kertomassa kuinka tämä miesaktivismi haittaa miesaktivismia.
VastaaPoistaSiis mille helvetin miesaktivismille täällä ylipäänsä tuotetaan haittaa? Kriittiselle miestutkimukselle ja Ander Ahlbergin uusille queer-teorioille? Arto Jokisen kirjamyynnille?
Mitä roskaa.
Sori, ai siis "meidän miesasia" oli tässä kysymys.
VastaaPoistaMeidän miesasia?
Onhan tuo mahdollistakin, ainakin sekä että, mutta tällaiseksi tämä on nyt mennyt, ja jos syyllisiä etsitte niin voi aloittaa peiliin katsomisesta.
Neuvottelujen aika meni jo. Eikä uusia tule.
"Onhan tuo mahdollistakin, ainakin sekä että, mutta tällaiseksi tämä on nyt mennyt, ja jos syyllisiä etsitte niin voi aloittaa peiliin katsomisesta."
VastaaPoistaEn oikein tajua miten nimim. Nomen Nescion kommunikaatiokyvyttömyys ja urpoilu olisi kenenkään muun kuin hänen itsensä syy. Ei Laasasen, ei nimim. Helena S:n, väittäisin.
Tämän olen jo todennut, muttä jos oikein pahamielinen olisi, niin nythän sitä voisi oikein pitää peukkuja pystyssä että se lama tulee, kun näinä nousuaikoinakin on enemmän työttömiä nuoria miehiä kun laman aikana.
VastaaPoistaSiis millä helvetin queer-teorioilla te aiotte tuota porukkaa pitää kasassa kun alkaa se lama, ja luvut tuplaantuu?
Aikookos Saarikoski mennä Jokisen kanssa Senaatintorille kertomaan panssaroidusta miehisyydestä?
"nythän sitä voisi oikein pitää peukkuja pystyssä että se lama tulee, kun näinä nousuaikoinakin on enemmän työttömiä nuoria miehiä kun laman aikana."
VastaaPoista- Ja oikea keppihevostelijan karva paljastuu. Toivot siis lisää miehiä veneiden alle ja vankiloihin, jotta voisit sanoa olleesi oikeassa. "Miesaktivismia", jees.
En oo varma, onko Henry linkittäny (tai joku muu), mutta uusin entry täällä on aika mielenkiintoinen ja mielestäni varsin pätevästi ja hyvin argumentoitu.
VastaaPoistahttp://markymarksthoughts.blogspot.com/
Se kertoo naisten 'äitiyslomista'..
(tai on ennemminkin vastine erään suuren sanomalehden artikkelille tuosta aiheesta)
- Vortac
Helena S:
VastaaPoista"En yhtään ihmettele, että tänne kommentoivat vain miehet. Ihan sama, mitä nainen täällä kommentoi - roviolle vaan!"
Älä kotkota, vaan puhu
Suomea.
"Tämä blogi ja kommentit vain haittaavat miesasiaanne, jota myös "tasavertaisuudeksi" kutsutte."
Luulet, ettei naiset ikinä
ymmärrä tällaista. Kyllä ymmärtävät ja tunnen montakin naista, jotka elävät hyvää elämää tietäen, että heidän ystävänsä kirjoittaa Henryn blogiin. Tämä on edistyksellinen blogi. Tämä on miesten blogi. Pienellä
m:llä.
"PS. Ruotsalainen mies on naisellisempi kuin ruotsalainen nainen. Ei paljon sytytä. Myös miehekäs mies voi olla hyvä isä ja hoitaa lapsia."
Ja hyvä äiti ottaa isiltä suihin, koska isi on niin kova jätkä.
"Ei tarvitse luopua miehekkyydestään ollakseen empaattinen ja hellä."
Ei tarvitse luopua
naisellisuudestaan naidakseen ruikuttajia.
"Tosin Vortacille ja Jormalle tuo ei taatusti mene kaaliin."
Mä en tiedä, missä on Neptunus!
Bmad
Heh, toi helena on se kana joka kommentoi täällä tyyliin "No mutta eikös oo tärkeintä että lapsia hakataan, eikä se että kuka heitä hakkaa! Älkäämme siis keskittykö hakkaajien sukupuoliin!!!111" tajuamatta mikä mahtollisesti tuollaisessa lausahduksessa voisi olla vääristävää, virheellistä, pöyristyttävää, kaksinaamaista, typerää, ajattelematonta, naurettavaa tai yksisilmäistä etenkin kun vastaavaa logiikkaa ei kOSKAAN sovelleta miehen ollessa sortava/hakkaava osapuoli missään asiassa.
VastaaPoistaJoten en kuuntelisi mitään mitä moisella tipusella on sanottavana. Se on juurikin yhtä arvokasta sisällöltään kuin häkkikanalan munantuottajien päivittäinen kotkotus. Kyllähän sitä ääntä lähtee mutta sisältö on varsin köyhä, eikä sellaista mielellänsä jaksa älykäs ihminen kovin kauan kuunnella.
Sillä erotuksella että nämä kanat syövät hopealautasilta ja juovat kultapikareista, pitävät kalliita jalokiviä ja nukkuvat samettilakanoissa - ja valittavat olevansa kovin sorrettuja -- samalla kun tyypillinen mies kärsii pysyvästä vatsahaavasta ja pitkällisen stressin aiheuttamista suolisto-ongelmista, nukkuu halvoissa alelakanoissa jos lakanoita on ensinkään, syö kertakäyttölautasilta ja elää velkavankeudessa. Ja juuri näiden jälkimmäisten edelliset väittävät edustavan tuota Pahaa Patriarkaattia (tm), joka heitä niin kovasti sortaa!
Ennustan, että jokainen joka antautuu koko sydämestään keskusteluun tuon helenan kanssa, joutuu ennemmin tai myöhemmin kärsimään akuutista turhautumasta ja pöyristyksen sekä sekavuuden tunteista.
- Vortac
helena s.,
VastaaPoistaKerrotko, et millanen se miehekäs mies nyt oikein on?
Siis mille helvetin miesaktivismille täällä ylipäänsä tuotetaan haittaa?
VastaaPoistaAivan niin - ja millä tavoin? Miten se mekanismi toimii? Jos kerrotaan totuus miesten ongelmista, miesten aktiivisuus haittaantuu?
Naisen kallossa missä tahansa sekopäisessä itsekeksityssä teoriassa on varmasti vinha logiikka, mutta olisipa mukava kuulla, miten se noiden eukkojen mielestä toimii.
Toisaalta, jos tämä haittaa miesaktivismia, niin sitten olen iloinen että miesaktivismi haittaantuu, ja kannatan miesaktivismin haittaantumista! Sellainen miesaktivismi ei ole mistään kotoisin, joka haittaantuu totuuden kertomisesta ja yrityksistä tuoda miesten ongelmia valoon!
- Vortac
Siis mille helvetin miesaktivismille täällä ylipäänsä tuotetaan haittaa? Kriittiselle miestutkimukselle ja Ander Ahlbergin uusille queer-teorioille? Arto Jokisen kirjamyynnille?
VastaaPoistaNo, femakkojen aseiden joukossahan on aina ollut sanojen uudelleenmäärittely. Se mitä ME teemme (= todellinen miesaktivismi) , ei ole femakkojen mielestä miesaktivismia.
Heidän silmissään miesaktivismia on kaikki se, joka toimii kuten femakot haluavat, eli esimerkiksi naisten suorittama 'kriittinen miestutkimus'.
Jos nyt yhtäkkiä tapahtuukin miesten kesken käytyä vapaata keskustelua, jossa todetaan että hei, tässä yhteiskunnassa sorretaan miehiä - niin se sitten jollain mystisellä tavalla ilmeisesti haittaa tätä 'kriittistä miestutkimusta', koska totuuden valoon tuominen voi saada nämä 'kriittiset miestutkijat' ajattelemaan että miehetkin ovat ehkä ihmisiä, joten miehiäkin voisi alkaa kohtelemaan kuten ihmisiä..
Haitallistahan se tietenkin on.
Ja hyvä niin.
- Vortac
Tämä on miesten blogi. Pienellä
VastaaPoistam:llä.
Korjaus. Tämä on ihmisten blogi.
Täällä ei kenenkään nimenomaan tarvitse identifoitua kapeaan mies-rooliin.
- Vortac
Ihan tällaisella maalaisjärjellä ajatellen. Kuinka joku jengi voi olla niin tyhmää että ne ajattelee purkavansa maskuliinisuuden kielteisiä representaatioita ajamalla miehet nurkkaan, syyllistämällä heitä mitä utopistisimmilla syytteillä, ja monopolisoida koko sosiaalisektori jollekkin naisvaltaideologialle.
VastaaPoistaKuinka joku voi olla niin h-vetin tyhmä?
Tuossa nyt viimeisillä tasa-arvopäivillä tämä yksi queerosaston miestutkija kysyi jotain tyyliin että miten kaupitella inhimillisyyttä miehille.
Kyllä jengillä on otsaa.
"Korjaus. Tämä on ihmisten blogi. "
VastaaPoistaAnteeksi häiriö.
Bmad
"En yhtään ihmettele, että tänne kommentoivat vain miehet. Ihan sama, mitä nainen täällä kommentoi - roviolle vaan!"
VastaaPoistaMiten niin? Perusteeton väite. Vastahan pääsin kehumasta nimimerkki Tikan, joka ainakin oman ilmoituksensa mukaan on nainen, näkemyksiä.
"Tämä blogi ja kommentit vain haittaavat miesasiaanne, jota myös "tasavertaisuudeksi" kutsutte."
Höh. On aivan sama miellyttääkö tasa-arvo ja sen tavoittelu jotain feminististä miestenvihaajaa tai ei. Hehän ovat vastaan joka tapauksessa.
"Ei tarvitse luopua miehekkyydestään ollakseen empaattinen ja hellä. Tosin Vortacille ja Jormalle tuo ei taatusti mene kaaliin."
Minähän olen mitä miehekkäin, empaattisin ja hellin mies.
Noin muutenkin voisi ehkä kysyä sellaisen retorisen kysymyksen, että mitähän sitten tapahtuu kun alkaa nämä viimeaikaiset systeemit Lännessä horjua?
VastaaPoistaEli kun massat, jotka on yhä enemmän sidottu erilaisiin korporatiivisiin malleihin ja muunlaiseen auktoritääriseen riippuvuussuhteeseen, niin mitäs sitten kun nuo autoriteetit romuuntuu?
Nomen näkee jo Mad Maxin toteutuvan Yhdysvalloissa.
Suomessahan jengi heiluu sitten apaattisena jossain ostarilla syömässä raakaa Venäjältä pummattua sipulia, psyykelääkevarastokin on loppunut, ja joku kai keksii kaupitella jotain grillattuja peruoita.
Äänestäkäämme siis Kepua tai muuten ollaan kusessa.
"Korjaus. Tämä on ihmisten blogi. "
VastaaPoistaAnteeksi häiriö.
Ei se mitään - ihmisyyteen kuuluu sellainen piirre kuin 'inhimillinen erehdys' (:
Siihen lienemme kaikki toisinaan syyllistyneet.
- Vortac
Sex, science and the art of seduction: What really makes us attractive to the opposite sex
VastaaPoistaHassu juttu sinäänsä. Tuli vipattua tuo "Mad max" ja "usa economy" hakulaitteeseen, ihan vaan testinä, ja tuota samaa mielikuvaahan on muutkin keksineet käyttää.
VastaaPoistaTerminatoriin on vielä aikaa. Sitten Mad Maxin jälkeen.
Minähän olen mitä miehekkäin, empaattisin ja hellin mies.
VastaaPoistaNoh, tuollainen ad hominen-kärttyily jota se kiistakumppanisi koetti minullekin syytää, osoittaa lähinnä ettei ole oikeita argumentteja.
Ei voi luopua sellaisesta, jota ei koskaan ole. Minä en luovu inhimillisyydestäni, mutta 'miehekkyyden' ja 'naisellisuuden' voisin heittää samantien roskakoriin, jos sellaisia olisi.
Voisin tietenkin taas kertoa energiapolariteeteista ja miten meissä jokaisessa on eri suuntiin pyöriviä chakroja, jotka aiheuttavat sen, että energiakenttämme on polarisoitunut joko positiiviseksi eli ulospäinsuuntautuneeksi tai negatiiviseksi eli sisäänpäinkäpertyneeksi, mutta tuskin se ymmärtyisi kovin monessa kupolissa täällä muutenkaan, saati sitten noin tolkuttoman typerissä kana-aivoissa kuin se kaalista puhuja.
Empaattisuus ja hellyys kuuluvat nimenomaan IHMISYYTEEN, ei siihen tarvita miehekkyyttä tai naisekkuutta.
Me olemme ensisijaisesti ihmisiä, vasta toissijaisesti naisia ja miehiä. Ennen syntymää ja kuoleman jälkeen ihmisyys säilyy, mutta nais/mies-aspekti muuttuu. Naisuus ja miehisyys on siis katoavaista ja muuttuvaista, miksi panostaa kumpaankaan erityisesti?
Tärkeintä on sekä yin- että yang-energiasuuntauksien harmonia. Jos jompaakumpaa on liikaa, tulee helpommin kaikenlaisia ongelmia, kuten nyt vaikkapa identiteettiongelmia tällaisessa maailmassa. Naisen liiallinen maskuliinisuus ei ole ongelma yhteiskunnalle, mutta miehe liiallinen feminiinisyys jostain syystä on.
Miksi mies ei saisi ilmentää feminiinisyyttään tasapuolisesti maskuliinisuutensa kanssa? (Miehekkyys on siis eri asia kuin maskuliinisuus - mies on ennemminkin kapea rooli, kuin urosta tarkoittava neutraalimpi sukupuolitermi - neutraalimmalla tarkoitan sitä, ettei siihen sisälly mitään rooliodotuksia)
Naiset vaikuttavat pelkäävän sitä, että 'miehekkyys' katoaa miehistä, ja he koettavat säikähtyneen vimmalla koettaa ylläpitää sitä koettamalla manipuloida miehiä juurikin tuolla tavalla "Miehekkyys on pakko ylläpitää blaablaa mutta ei tämä totuus varmasti mene jakeluun blaablaa" ..
Tämä on tyypillistä manipulaatiopuhetta, jossa koetetaan saada oma typerä väittämä näyttämään todelta ja toinen ihminen käyttäytymään halutulla tavalla ikäänkuin esittämällä kontroversiaalinen negatiivinen väite siihen perään - se luo vastaanottajassa/lukijassa psykologisesti halun vastalauseeseen, ja myös halun todistaa, että kyllähän se menee jakeluun jne..
Mutta tuo on pelkkää manipulaatiota. 'Miehekkyydellä' ei tee yhtään mitään. Maskuliinisuus/Yang/ulospäinsuuntautuneisuus jne. sensijaan on hyvinkin tarpeellinen kosminen voima, joka ilmenee ihmisissä monella eri tavalla, myös naisissa.
Sama toki koskee 'Naisekkuutta' ja Feminiinisyyttä/Yin/sisäänpäinkäpertymistä jne.
Ne tasapainottavat toisiaan.
Jokaisessa ihmisessä on muuten molempia voimia, joka toinen chakra on ikäänkuin ulospäinsuuntautunut, joka toinen taas sisäänpäinkäpertynyt (ainakin käsittääkseni), ja näin ollen puolet ihmisestä on suurinpiirtein ulospäinsuuntautunutta ja toinen puoli taas sisäänpäinkäpertyvää - luoden siten tasapainon)..
Se, että on sekä fyysiset, että energeettiset sukupuolet, johtuu siitä lisääntymistekniikasta, joka ihmisiin on kehitetty - ja siksi yleensä uroksissa ulospäinsuuntautuneisuus on vallitseva energian suuntaus, ja naisissa vastaavasti sisäänpäinkäpertyneisyys. Jos kuitenkin naisella onkin ulospäinsuuntautuva energiakenttä tai miehellä sisäänpäinkäpertyvä, he ovat hyvin epätyypillisiä sukupuolensa edustajia;
Tietänette kaikki nämä hyvin maskuliiniset lesborekkakuskifeministinatsit.. ja myöskin marko bjurström-tyyppiset heiveröisen näköiset hilpeänhassut 'naismaiset' miehet, homot yms..
Näistä syistä sanoisin, että on aika typerää puhua 'miehekkyydestä' ja 'luopumisesta', ja sitten koettaa manipuloida se jotenkin meidän 'kaaleihimme' koettamalla väittää, ettei se taatusti 'mene'.
Jos se olisi jonkinlainen itsestäänselvä tosiasia, tietenkin se olisi jo 'kaaleissamme' - mutta koska se on hyvin huteralla pohjalla oleva maskuliinisen rooliodotuksen pönkittämisyritys surkeasti naamioidulla manipulaatiolla höystettynä, niin eipä sen kenenkään 'kaaliin' tarvitse matkustaakaan.
- Vortac
Terminatoriin on vielä aikaa. Sitten Mad Maxin jälkeen.
VastaaPoistaMad Maxin maailman teknologinen taso on aika köyhä. Vaikea kuvitella, että moisesta sotaisesta ja riitaisesta alhaisen teknologian aavikkomaailmasta koskaan syntyisi niin korkeata teknologiaa, että valmistuisi tekoäly, joka pystyisi rakentamaan automatisoituja tehtaita ja tuhoamaan ihmisiä ydinpommeilla.
- Vortac
Kuulemma on jo sellaisia vehkeitä olemassa jotka lukee ajatukset. Kohtapuolin loppuu se Vortacin marihuanan salakuljetus.
VastaaPoistaOlikos se Terminator 3 jossa se Arska oli näkymätön?
Tuossa puoli vuotta sitten oli Foxnewsissa että sellainen uutinen että näkymätön tankkikin olisi keksitty. Dont ask me how.
Kiinassa tuo Terminator kehitetään. Venäläisten tiedemiesten kanssa.
Kuluttajavirasto: Mokkulamainos ihmisarvoa alentava
VastaaPoista"Viraston mukaan DNA:n kohua herättäneet mainokset sisältävät stereotyyppisiä mielikuvia, jotka ovat ihmisarvoa alentavia.
Markkinointia voidaan viraston mukaan näin olleen pitää kuluttajansuojalain vastaisena. DNA on ilmoittanut, että ei enää jatka mainosten esittämistä."
"Valittaneiden mielestä mainokset luovat mielikuvan vastuullisessa esimiesasemassa olevasta keski-ikäisestä miehestä, joka syyllistyy seksuaaliseen ahdisteluun."
Tällaiset tiukkapipot Suomea hallitsevat vuonna 2008.
Ruotsalaismiehet on nyt julistettu Euroopan tasa-arvoisimmiksi miehiksi.--- Voimme kiittää tästä feminististä liikettä, sanoo Tukholman yliopistonmiestutkija Lars Jalmert Aftonbladetissa--- Ruotsalaismiehistä 78 prosenttia oli yhtä mieltä väitteen "mies voi kasvattaa lapsen yhtä hyvin kuin nainen" kanssa. 62 prosenttia ruotsalaisia oli myös sitä mieltä, että isien on tärkeämpää antaa henkistä kuin taloudellista tukea.
VastaaPoistaIltapäivälehtemme kertoivat tämän ”uutisen” näyttävästi. Välillä muuten tuntuu siltä, että Iltalehti on maamme suurin feministijulkaisu. Ikävää, että on tullut aloitettua bloginpito sen suojissa...
Taitavastihan tämä juttu on tietysti on tehty. Sen oikeutus ikään kuin varmistetaan sillä, että sen kertoo oikein yliopiston arvovallalla uusionainen Lars eikä joku naisfeministi. Vielä kun Lars kiittää feministejä tasa-arvon edistämisestä, huijaus on lähes täydellinen. Milloin edes niin perustavaa laatua oleva väärinkäsitys kuin että feminismi tarkoittaisi tasa-arvoa, saataisiin kyseenalaistettua?
Valitettavasti tämä ruotsalaismiesten ykkössija osoittaa vain sen, että he ovat Euroopan miehistä helpoiten olleet aivopestävissä. Kun sijoitus tulee sillä, että uskoo naisten ja miesten samanlaiseen kykyyn kasvattaa lapsia, ei voi kuin olla pahoillaan lasten puolesta.
Näinhän ei siis todellisuudessa ole. Evoluutio on vuosimiljoonien kuluessa antanut naaraille keskimäärin monella tapaa paremmat edellytykset tähän puuhaan. Ellei näin olisi, evoluutio olisi pahasti epäonnistunut juuri ihmisen kohdalla, mikä tuntuu varsin epätodennäköiseltä.
Vaarallisinta tietysti on, että kun uskotaan satuja, myös yhteiskunnallinen päätöksenteko menee vikaan. Kun miesten kohta on pakko käyttää puolet äitiyslomasta, lasten hoidon taso tippuu vääjäämättä. Mutta tärkeintähän tässä yhtälössä eivät olekaan lapset, vaan se, että feministit saavat lisää valtaa.
Feministit eivät koskaan ole olleet lasten puolella – eivätkä sivumennen sanoen edes sen naisenemmistön puolella, joilla sattuu olemaan naistyypin aivot.
Jorma tarjosi vallan kelpo linkin. Lainaus sieltä:
VastaaPoistaTaller people are seen as more intelligent, more dominant and better leaders. They’re also better-paid. But when wealth or power compensates, short guys aren’t shortchanged.
Tämänhän me tietysti tiesimmekin. Valta ja raha korvaavat muut ansiot. Siksi ruotsalaismiesten toinenkaan aivopesun tuottama ”totuus” (62 prosenttia ruotsalaisia oli myös sitä mieltä, että isien on tärkeämpää antaa henkistä kuin taloudellista tukea) ei loppupeleissä pidä paikkaansa.
Tässä muuten tuli sekin esiin, että lyhyet miehet ansaitsevat pitkiä miehiä vähemmän. Ero on muistaakseni lähemmäs kymmenen prosenttia. Miksi siis vain lyhyiden naisten pitäisi ansaita yhtä paljon kuin pitkien miesten? Eihän tällainen tasa-arvo ole mahdollista kuin Neuvostoliitossa... eikä se sielläkään onnistunut.
"Infants as young as one day old, when exposed simultaneously to beautiful and unattractive faces, consistently gaze longer at the attractive faces.
VastaaPoistaThe neural mechanism that enables babies to distinguish beautiful from plain is unknown, but it is widely agreed that it exists. People from different cultures also generally agree on what faces are attractive or not."
Tämä on aika olennainen asia. On melkoisen turha syytellä jotain "pahaa patrirkaalista kulttuuria" ja sitä edustavia mainosmiehiä siitä, että mainoksissa hyödynnetään malleja, joita ihmiset pitävät miellyttävän näköisinä. Sehän on ainoastaan järkevää.
Nuo ulkonäölliseen houkuttelevuuten vaikuttavat tekijät vaikuttavat hyvin järkeenkäyviltä, sillä kumppanin terveys ja hedelmällisyys ovat lisääntymisen kannalta tärkeitä asioita.
Olisi muuten hauska tietää, onko lyhyen ihmisen euro "80-senttiä" ja jos on, niin miten tasa-arvoviranomaiset aikovat reagoida asiaan?
Nomen Nescio sanoi...
VastaaPoista"Tuossa nyt viimeisillä tasa-arvopäivillä tämä yksi queerosaston miestutkija kysyi..."
Mitä päiviä mahdat tarkoittaa? Kenestä miestutkijasta on kyse?
Loppu lahnoille, jotka valittavat miehen olevan huono seksissä, kun eivät ole saaneet orgasmia?
VastaaPoistaHalle Berry avoimena seksistä: Nainen on vastuussa orgasmeistaan
Haluaisin nyt tuoda esiin pienen omituisuuden, joka on alkanut viime vuosina vaivata minua yhä enenevässä määrin.
VastaaPoistaTämä on tavallaan pieni asia, mutta kumuloituu ajan myötä, kun siitä havaitsee aina vain uusia merkkejä.
Naisille on aivan hiton paljon erilaisia 'tapahtumia', messuja, tapaamisia, 'tilaisuuksia' jne., joissa lukee 'NAISTEN OMAT MESSUT' tai 'VAIN NAISILLE'..
Ja ketään ei näytä haittaavan.
Kysymykseni onkin; olisiko mahdollista lukea samalla tavalla 'VAIN MIEHILLE' tai 'MIESTEN OMAT MESSUT'?
Olisiko se edes kaupallisesti kannattavaa, kun miehet eivät ole samanlaisia materialistisia shoppailijoita kuin naiset?
Jotenkin korpeaa, että on helppo löytää 'vain naisille'-tapahtumia ja tilaisuuksia, asioita ja valtaapitävien elimienkin hyväksymänä jopa, on hirveästi naisjärjestöjä ja nais- sitä sun tätä.
Mutta miehille ei ole mitään tällaista 'vain miehille'-juttuja. Ainoa MEN ONLY-teksti, jonka olen eläissäni nähnyt (ainakin muistini mukaan) sijaitsee Tamperelaisessa miesten parturissa (ja Men Only on sen liikkeen nimi). Minulla on siitä kyltistä valokuva, jos tätä on hiukan vaikea ymmärrettävästikin uskoa, ja voin sen pyydettäessä tunkea vaikka aijaaheeseehen. (:
Kysyisinkin, pystyvätkö miehet kokoontumaan missään - edes netissä - ilman, että siitä nousee joko hirveä älämölö naisten saadessa tietää asiasta, ja onko tällainen laillista?
Paljon on tapahtumassa miesten pään menoksi tässä yhteiskunnassa, joten haluaisin kaivaa joka ikisen pienimmänkin asian kiven alta julkiseen tietoisuuteen ja pohdinnan alle, jotta ihmisten on helpompi tunnistaa mitä oikein on tapahtumassa, etenkin sitten kun kunnolla rysähtää. Näinhän ei voi jatkua kauan.
Sattuneesta syystä siis minua korpeaa joka kerran kun luen isolla tekstillä jossain kaupan ilmoitustaululla mainoksen NAISTEN OMAT MESSUT! Tule mukaan! Mukavassa naisporukassa blaablaa..
Sisustuksesta ja shoppailusta ja ties mistä noillakin messuilla sitten koulutetaan naisia, hah hah..
Siinä taas nähdään, miten 'sorrettuja' naiset taas lopultakaan ovat.. jos sisustus on pääasia naisten mielessä, ei voi uskoa että naisten perusasiat olisivat kovinkaan huonolla tolalla. Mitenkäs ne asunnottomat miehet, jotka eivät voi edes haaveilla sisustamattomasta asunnosta, saati sitten sellaisen sisustamisesta? Ainiin, eihän heitä ole olemassakaan, kun aina miehistä puhuttaessa naisen silmiin nousevat dollarin ja euronkuvat ja miljonäärit niinkuin donald trumpit ja muut YTM:t hierarkian yläosastossa.
Olisi aika yhteiskunnan varoilla perustaa MIESTEN OMAT MESSUT-tyyppisiä tapahtumia. Tietokonetapahtumissakin on järjestään naisia mukana, jos katsotaan vaikka Assemblyä.
Siellä voisi sitten rauhassa haukkua naisia. (-8
(tarkoitan, että jos heittää miten härskiä läppää naisista hyvänsä, niin se ei haittaisi ketään - tosin ainahan voi olla että jotain profemmareita olisi joukossa.. )
Olisi siis mukava, jos miehillä olisi samat vapaudet kuin naisillakin, siis vaikka puhua naisista pahaa selän takana tai selän edessä - vaikka se sitten olisikin pelkästään totuudenmukaista kuvausta naisten aktuaalisista teoista, asenteista ja seksuaalisesta vallasta.
Tarvitaan siis MEN ONLY-paikkoja, joissa voi rauhassa puhua asioista niinkuin ne ovat, joutumatta 'muotoilemaan' sanojaan uuteen uskoon ja koettaen kierrellä kauniisti, ja naisten sekä profemmareiden HÄIRITSEMÄTTÄ.
Henryn blogi on toistaiseksi paras paikka tällaiseen, mutta jostain syystä haikailen paikkaa, jossa miehillä todella olisi valta sanoa NAISILTA (JA PROFEMMAREILTA) PÄÄSY KIELLETTY, jossa miesten ei tarvitsisi ylläpitää mitään typerää miehen roolia, vaan miehet voisivat sitten kokoontua ihmisinä ja puhua ihmisten asioista, tasa-arvosta, miesten ongelmista ja asioista, ilman että aina tulee jokin ulkopuolinen taho keskeyttämään ja häiriköimään ja viemään resursseja aivan muualle kuin ratkaisuehdotusten miettimiseen.
Onko joku muukin sattunut havaitsemaan tai jopa ärsyyntymään yhteiskunnassamme esiintyvästä alati lisääntyväntuntuisesta VAIN NAISILLE-tarjonnasta?
- Vortac
p.s. Mua ei toki häiritse se, etten pääse niinsanotusti mukaan - vaan se, että moinen ei varmasti kauan ilmoitustaululla säilyisi, jos sukupuoli olisi vallan toinen, jne jne jne.. jotenkin en nyt saa taas mitään selitettyä mutta koettakaa pinnistää ymmärrystänne.. (-8
Suomeen halutaan suunnitelma tyttöjen ympärileikkauksia vastaan
VastaaPoistaSamaan aikaan tasa-arvoasioista vastaava sosiaali- ja terveysministeriö tekee kaikkensa, jotta poikien ympärileikkaukset saataisiin laillistettua. Tätä se "tasa-arvo" taas on.
Piittaamattomuus vie abortteihin
VastaaPoistaNiinpä niin. Naisilla on oikeus päättää itse vanhemmuudestaan, vaikka olisivat kuinka piittaamattomia tahansa. Tasa-arvoisesti oikeus kieltäytyä isyydestä pitäisi antaa miehille.
Vortac,
VastaaPoistaEtkö muista, että KAIKKI muu paitsi naisille tarkoitetut messut ja kaupat ym. paikat ovat miesten paikkoja. Vähän samaan tapaan kun kaikki muu tiede paitsi naistutkimus- "tiede" on makuliinisia tieteitä. Matematiikkakin.
Muistaakseni olen ollut jostakin lukevinani että saunat, jossa pääsääntöisesti tehdään vieläkin tärkeät päätökset, ovat niitä miesten paikkoja. Pahin patriarkaalisen päätökenteon käärmeenpesä on tietenkin eduskunnan sauna. Suuri päänvaiva ovat nuo saunat joillekin, varsinkin miesten vuorolla.
Meillä oli työpaikan ilmoitustaululla kutsu naisten saunailtaan. Tarkistus kalsareihin, enkä raapustanut nimeä listaan. Itselläni ei ole kanttia työrauhan nimissä laittaa ilmoitusta äijien peli- ja kaljanjuonti-illasta julkiselle ilmoitustaululle.Edes pilailumielessä.
http://www.irishtimes.com/newspaper/opinion/2008/0821/1219243760069.html
VastaaPoistaThen, beginning at the end of the second World War, white westerners, first in the United States, then in America's post-war European satellites, embarked on a great experiment. For the best of reasons - the pursuit of more justice, wealth and empowerment for all - they replaced many of the rules of European civilisation with new rules. Or rather, their democratic governments did this, employing left-liberals as their ethical guides, and enjoying enthusiastic support from the business corporations. The main rush of rule change took place in the 1960s and 1970s. Most white westerners, especially the younger generations, have made the new rules their own and have been living by them, or trying to.