keskiviikkona, joulukuuta 10, 2008

Syrjintä raskauden vuoksi

Syrjintä raskauden vuoksi poikii yhä enemmän kanteluja

HS-keskustelu

IL-keskustelu

9 kommenttia:

  1. Se, että kanteluja tehdään aiempaa enemmän ei välttämättä tarkoita sitä, että syrjintä olisi aiempaa yleisempää. Luonnollisestikaan Pravdassa tätä ei tajuta, onhan se niin kovin monimutkaista.

    Toisaalta tasa-arvovaltuutetun linjan mukaan miesten ja naisten asettaminen eriarvoiseen asemaan ei ole syrjintää, jos se tapahtuu miesten ja naisten välisten biologisten erojen, eikä sukupuolen perusteella. Taitaa tosin vain olla niin, että tämä täysin järjetön linjaus pitää vain silloin kun kärsivänä osapuolena on mies.

    VastaaPoista
  2. Tapaturma on eurooppalaisten lasten yleisin kuolinsyy

    Suomessa kuoli viime vuonna tapaturmissa vajaa sata alle 20-vuotiasta. Tilastokeskuksen mukaan heistä lähes puolet oli 15-19-vuotiaita poikia.

    Homo

    VastaaPoista
  3. Nettiseksistä ehdollista vankeutta neljälle miehelle

    Nyt kun saataisiin näille Tulta munille -otsikolla ja piirroksilla uhkaileville femakoillekin vastaavasti vankeusrangaistuksia. En taida jäädä vain pidättelemään henkeä sitä odotellessa.

    Homo

    VastaaPoista
  4. http://www.city.fi/artikkeli/Sis%E4piiri/2735/


    Kysymys: Auringon kuumottaessa ihoa vaatekerta ohenee...mutta vain itseäni varten, olenhan laatudaami. Miksi sallitaan miehisyyden, oikein äijämäisyyden perikuvaksi viheltää, kääntää pää perää mittaamaan, mittailla povea katseella ahnaasti...mitä miehet siitä saa...onko miehillä alitajuntainen lajikoroste, että toiselle miehelle huomioksi muuten, että tuossa menee kissa, kun en minä sitä napannut, mutta kuitenkin katseella merkkasin sen...vai mikä on tuo ahnaisuus, brutaalisuus? Harvemmin miehet katsovat kaljapulloa yhtä ahnaasti kuitenkaan juomatta sitä. Ja miksi nämä ahnatukset ovat yleensä sitä jo kulahtunutta/avioliitossa marinoitunutta kodinkonemyyjää? Miksi oikeat komistukset eivät ole omaksuneet tätä käyttäytymismallia...onko se sitä metroseksuaalisuuden ilmentymää?
    Mehujää, 29v

    Vastaus: Ahaa, haluaisit, että miehet eivät katsoisi perääsi eikä poveasi. Mutta kun ihmislajin säilyminen maapallolla on pelkästään sen varassa, että vastakkaista sukupuolta olevat henkilöt tuntevat vetoa toisiaan kohtaan. Muuten koittaa karmea lopunaika, jolloin jyrsijät hallitsevat maailmaa. Ahnas halu on geeneissä. Voi olla että "oikeat komistukset" eivät noudata tätä käyttäytymismallia, mutta se ei tarkoita että he eivät panisi merkille muotojasi. He vain ovat cooleja ahnatuksia. Älä kuitenkaan masennu, toiveesi nimittäin toteutuu! Sinun ei tarvitse odottaa kuin 15-30 vuotta ja ahnaat, brutaalit katseet lakkaavat kohdistumasta sinuun. Muutut näkymättömäksi. Voit myös nopeuttaa mielenkiintoisuutesi katoa-mista ylensyömällä. Nauti nyt kuitenkin siitä, että olet haluttava nainen, ennen kuin se on myöhäistä.




    Kysymys: Mitä tehdä, kun vaimo ei enää anna? Olen 30v. mies, jolle riittää kysyntää kaikkialla muualla paitsi kotona. Mitä tehdä, kun vaikka tekee kaikkensa, niin kotona ei saa? Olen erittäin sosiaalinen ja sellaisessa työssä, jossa eteen tulee matkoilla paljon houkutuksia. Olen muutaman kerran antanut pakit sellaisille pakkauksille, että sinkkuna olisin antanut vaikka varpaani yhdestä yöstä. Nyt olen vielä kieltäytynyt ja mennyt yksin hotellihuoneeseen masturboimaan. Vaimo on muuten maailman ihanin nainen, mutta sen työstressi vie kaikki sen halut. Itse haluaisin 3 kertaa viikossa, mutta se haluaa kerran kahdessa kuussa. En haluaisi pettää, mutta en pysty olemaan enää puutteessa. Mikä neuvoksi?
    Pallit räjähtää

    Vastaus: Olen viime aikoina ajatellut, miten erikoista on, että ihmiset, jotka eivät halua naida oman kumppaninsa kanssa, siitä huolimatta edellyttävät, että tämä ei lähde vieraisiin, vaan elellä kitkuttelee selibaatissa ehkä lopun elämäänsä. Eikö tämä ole häikäisevä esimerkki meidän kaikkien itsekeskeisyydestä? Joka tapauksessa ennen pitkää sinun täytyy tehdä jotain, nimimerkki Pallit räjähtää, koska muuten pallisi räjähtävät. By the way, vaimosi kyllä huomaa, kun olet käynyt vieraissa. Hän näkee, että sinä vaikutat tyytyväiseltä ja rentoutuneelta. Ja käsittää: se sika on saanut!

    VastaaPoista
  5. Inhimillinen tekijä tv 2, 22:05

    Voiko mies olla herkkä ja vahva? Minkälaisia isiä pojat tarvitsevat? Helena Itkosen vieraana muusikko Jarkko Eve, joka kasvoi ilman isää. Mukana myös Samuli Koiso-Kanttila ja Petteri Carlson.

    http://www.telkku.com/?oid=2008121022051&autoload=true

    VastaaPoista
  6. Naisasialiitto Unioni ry:n Avoimen Naisten Korkeakoulun kurssitarjontaa
    kevätkaudella 2009:

    ***
    Jämäkkyyskurssi
    ma 11.5. - to 14.5. iltakurssi klo 18 - 21 Maikki Friberg -koti

    Vallankäytön, oman kuvan ja roolisanomien pohdintaa eri menetelmien avulla.

    Millaisissa elämäntilanteissa tunnet itsesi varmaksi? Entä milloin olet
    epävarma ja ahdistunut? Osaatko vetää rajoja ihmissuhteissasi, niin
    yksityiselämässäsi kuin työtilanteissa? Jämäkkyys- eli
    assertiviteettikurssin aiheina ovat oman kokonaisvaltaisen kuvan ja omien
    voimavarojen tutkiminen, vallankäytön kuviot ihmissuhteissa, omien rajojen
    tutkiminen erilaisten harjoitusten avulla sekä teoriaa suojautumis- ja
    selviytymismekanismeista. Kurssilla käytetään apuna roolileikkejä ja
    ohjattuja mielikuvamatkoja.


    Ohjaaja: kouluttaja-terapeutti Eeva Kriek-Tuovinen
    Hinta: 60 e sis. ohjauksen.
    Ilm. 30.3. mennessä.

    ***
    Autonhuoltokurssi
    la 16.5. - su 17.5. Tattarisuon moottorihalli

    Ahdistaako tekniikka? Kurssilla karistetaan se harha, ettei nainen ymmärrä
    autoista mitään: katsotaan konepellin alle, opetellaan yksinkertaisimmat
    autonhuoltoniksit renkaan vaihdosta sulakkeisiin, opitaan erottamaan
    pikkuviat korjaamovioista. Ota oma auto mukaan. Myös ilman autoa voi
    osallistua.

    Ohjaaja: Mari Impola
    Hinta: 70 e sis. ohjauksen.
    Ilm. 6.4. mennessä.

    ***
    Feministisen radikaaliterapian peruskurssi

    I osa to päivä 11.6. - su 14.6.
    II osa to ilta 16.7. - su 19.7.

    FRT-ryhmässä tutkitaan naisen elämään liittyviä yhteiskunnallisia,
    psykologisia ja kulttuurisia tekijöitä. Kurssi etenee osallistujien
    elämäntilanteiden ja -kysymysten johdattamana. Ryhmätyömenetelmä luo
    turvallisen ja demokraattisen tilan työskennellä ja jakaa kokemuksia naisten
    kesken. Pyrkimyksenä on naisen oman elämän asiantuntijuuden vahvistaminen ja
    vapautuminen elämään onnellisena tässä hetkessä.


    Ohjaaja: VTT, sosiaalipsykologi Jaana Jaatinen.
    Hinta: 500 e sis. ohjauksen, ateriat ja majoituksen.
    Ilm.4.5. mennessä.

    ***


    Hyvä hyvä! Kun tuo autonrenkaan vaihtokin saadaan naisille opetettua, voitaneen sekin lukea jatkossa kotitöiden piiriin kuuluvaksi erilaisissa ajan käytönseurannan tutkimuksissa:)

    VastaaPoista
  7. NT-postilistalta poimittua...
    (postattu NT-listalle 24.11.2008)

    Ote:
    Tiedote Julkaisuvapaa heti

    Suomen Naistutkimuksen Seura ry – Sällskapet för Kvinnoforskning i Finland rf

    Tasa-arvorata -hanke vuoden Naistutkimusteko

    Vuoden 2008 naistutkimusteko on Tasa-arvorata -hanke. Palkinto on suomalaisen naistutkimushistorian neljäs ja se julkistettiin Naistutkimuspäivien yhteydessä Joensuussa 22.11.2008. Suomen Naistutkimuksen Seura ry – Sällskapet för Kvinnoforskning i Finland rf myöntää palkinnon teolle tai toiminnalle, joka on edistänyt ja tehnyt tunnetuksi naistutkimusta. Teon valitsemisen tarkoituksena on tehdä näkyväksi esimerkiksi tieteellisiä, taiteellisia, koulutuksellisia tai populaarikulttuurisia tekoja, jotka ovat omalla tahollaan osa suomalaista tasa-arvotoimintaa.

    Palkitun Tasa-arvorata – hankkeen (2004-2008) tavoitteena on ollut vahvistaa naisyrittäjyyttä ja - johtajuutta sekä etsiä keinoja työyhteisöjen sukupuolisokeiden pisteiden tunnistamiseksi ja näkyväksi tekemiseksi. Hankkeen tuloksena on syntynyt erilaisia menetelmiä horisontaalisen ja vertikaalisen segregaation näkyväksi tekemiseksi ja purkamiseksi. Hankkeen tuotteita ovat esimerkiksi YXPISTE® - tutkimus ja osallistava teatteri, YX_toista - roolipelisovellus sukupuolten vallasta ja hierarkiasta, naisten hallitustyöskentelyn ja strategisen johtamisen koulutusohjelma sekä Esimiehisyys naisen työnä ja ammattina - koulutusohjelma naisjohtajuuden tukemiseksi. Euroopan komissio on huomioinut YXPISTE® -menetelmän ansiokkaana kehitystyönä vuonna 2006. Tuotteiden ja palveluiden lisäksi hanke on tuottanut tutkimustietoa sukupuolten välisesta tasa-arvosta Suomessa muun muassa hankkeen loppujulkaisun "Veni, Vidi, turbavi- Tasa-arvorata alueella, työyhteisöissä ja yrittäjyydessä” muodossa. Hankeen kansallisia kehittämiskumppaneita ovat olleet Lapin yliopisto (hallinnoiva organisaatio), Tampereen yliopiston täydennyskoulutuskeskus (TYT) sekä yritykset Lappset Group Oy (Rovaniemi) ja Opinpaja Oy (Tampere). Hyödyntämällä innovatiivisesti koulutusta, tutkimusta, osallistavaa teatteria ja roolipelisovellutuksia, hanke on onnistunut lisäämään tietoisuutta työyhteisöjen sukupuoleen liittyvistä arkisista ja piilossa olevista käytännöistä, jotka voivat vaikuttaa työtehtäviin, urakehitykseen ja palkkaukseen. Hankkeen toteutus Pirkanmaalla ja Lapissa sekä kumppanuus työyhteisöjen kanssa on myös hyvä esimerkki työelämän tasa-arvoa koskevan tutkimuksen soveltamisesta, alueellisesta kehittämisestä ja uuden tiedon tuottamisesta.


    No niin, siinä sitä lyötiinkin jauhot suuhun monelta. Naistutkimus on kuin onkin laadukasta, hyödyllistä ja moniulottista tiedettä. :)

    VastaaPoista
  8. Uskomatonta tuubaa naistutkimus on, kuten noistakin esimerkeistä voi havaita.

    VastaaPoista
  9. Varmaan hyvä bisnes nuo kurssit? Ja hölmöt maksaa.

    VastaaPoista

Valitse itsellesi joku nimimerkki, jotta keskustelujen seuraamisesta tulisi helpompaa. Älä laita ruksia kohtaan "Anonyymi".