torstaina, joulukuuta 11, 2008

Syrjintä

Valkoinen heteromies

Naiset pelkäävät lapsen tulon vaikeuttavan työntekoa

Jos olet yksityisen palveluyrityksen tai julkisen sektorin palkkalistoilla niin varaudu kohtaamaan syrjintää.
Eniten luottamusmiehet ovat havainneet syrjintää terveydentilan eli sairauden tai vammaisuuden vuoksi. Sitä on havaittu 13 prosentilla työpaikoista. Toiseksi eniten syrjintää oli iän vuoksi (11 %).

Syrjintää havaittiin myös osa- tai määräaikaisuuden (10 %), ay-toiminnan (8 %), lasten ja muiden läheisten hoidon (7 %) ja sukupuolen (6 %) vuoksi.
Kysely: Syrjintää joka kolmannella työpaikalla (huom. kuva)

Panu: Vertaistuki, kaksipiippuinen juttu

Naiset selvästi koulutetumpia kuin miehet:
Miesten kohdalla korkeasti koulutettujen osuus pysyi edellisvuoden tasolla 31 prosentissa, naisten sen sijaan kasvoi vajaan prosenttiyksikön verran 42 prosenttiin.

13 kommenttia:

  1. " Kutakuinkin realismia tasa-arvon voi sanoa olevan vasta siinä vaiheessa, kun lakataan taivastelemasta, että joku on nainen tai homo tai musta."

    No voi voi. Onhan se ihan hirveää, jos ihmisen sukupuoli mainitaan. Ihan yhtä lailla hämmästeleviä juttuja olen nähnmyt myös esimerkiksi miespuolisista lastetarhanopettajista. Jos tämä on tosiaan suurin ongelma, mitä maailmasta löytää, niin aika hyvin menee.

    VastaaPoista
  2. Eli luottamusmiehet ovat havainneet syrjintää harvoin. Sukupuoleen perustuvaa syrjintää erittäin harvoin.

    VastaaPoista
  3. "Miesten kohdalla korkeasti koulutettujen osuus pysyi edellisvuoden tasolla 31 prosentissa, naisten sen sijaan kasvoi vajaan prosenttiyksikön verran 42 prosenttiin."

    Melkoinen epäsuhta. Tosin on syytä pohtia tarvitaanko näin paljon näin korkesati koulutettuja ihmisiä. Erittäin todennäköisesti ei. On resurssien haaskaamista kouluttaa ihmisiä loputtomasti, jos töitä ei sitten löydy.

    VastaaPoista
  4. Many lie over books 'to impress'

    "Nearly half of all men and one-third of women have lied about what they have read to try to impress friends or potential partners, a survey suggests."

    VastaaPoista
  5. "Länsimaisessa liike-elämässä ja politiikassa valkoinen, keski-ikäinen heteromies on ollut kelpoisuuden standardi. Ja on valitettavasti usein vieläkin. Jos siitä poikkeat, saat selitellä olemassaoloasi ja puskea töitä kaksin verroin vakuuttaaksesi ympäristösi ja median oikeudestasi olla olemassa juuri siinä missä olet."

    Miessairaanhoitaja, miestarjoilija ja miesstrippaaja. Nämä ammatit kaipaavat maskuliinisen etuliitteen, koska yleensä niiden edustajat ovat naisia. Näissä ammateissa ei useinkaan saavuta valtaa tai korkeaa yhteiskunnallista asemaa, toisin kuin naisjohtajat, naiskirurgit tai naisinsinöörit ehkä tekevät.

    Maailma on jokseenkin tasa-arvoinen kun sukupuoleen, seksuaalisuuteen, ihonväriin tai uskontoon viittavia etuliitteitä ei enää tarvita. Kieli kertoo ihmisten ajattelutavasta.

    VastaaPoista
  6. Ellu: "Miessairaanhoitaja, miestarjoilija ja miesstrippaaja. Nämä ammatit kaipaavat maskuliinisen etuliitteen, koska yleensä niiden edustajat ovat naisia."

    Entä mitä sanot nimikkestä palomies? Onko tuossa maskuliininen liite paikallaan kun käytännössä 100% palomiehistä on miehiä? Erikoistapauksissa voitaisiin toki käyttää nimikettä naispalomies? Sopiiko? :)

    Entäpä sitten termi panomies? :) Mitä tälle pitäisi tehdä?

    Lisäksi termi "paskakuski" leimautuu voimakkaasti mieheen, koska käytönnössä lähes kaikki loka-autonkuljettajat ja kaikki formulakuskit ovat miehiä :)

    En ehdota termiä "naispaskakuski" vaan paska naiskuski :)
    Tämä olisi sitten yleispätevä kaikkialla, tasa-arvoisesti.

    VastaaPoista
  7. En ehdota termiä "naispaskakuski" vaan paska naiskuski :)

    Tällaista kuulee vain viattomien pikkupoikien suusta, jotka suoraan näkevät, mikä on totta.

    - Vortac

    VastaaPoista
  8. Empiirinen tutkimus (noin 50 000 km viimeisen vuoden aikana) osoittaa, että miehet ajaa miten huvittaa, naiset miten osaa. Toiset naiset ei vaan osaa, koska niiden miehet ajaa aina (ehkä koska miehet on vielä pahempia nalkuttamaan kakkoskuskin paikalla kuin naiset). Miehiä taas ei muu liikenne kiinnosta. "Ai kato tulee joku vastaan, voi silti hyvin ohittaa, kai se tajuaa hiljentää. Ai kato kertyy jonoa perään kun köröttelen alinopeutta, ei haittaa meitsii!" Oma lukunsa ovat vanhat mieskuskit. Kortti pois jokaiselta! Naiset eivät tarvitse autoa impotentin osuutensa jatkoksi, joten tajuavat sentään lopettaa ajamisen ajoisssa.

    Mutta joo, onhan näitä käytännölle täysin vieraita loistoajatuksia tullut "palohenkilöstä" ja muista, mutta ei nyt sentään saivarrella. Jookos pojat? :D

    VastaaPoista
  9. Ellu: "mutta ei nyt sentään saivarrella. Jookos pojat? :D"

    Hmmm...kuka tässä saivartelee?
    Lisäksi seksistinen pojittelusi on noloa, Ellu, eikä ole ollenkaan eduksi sinulle!

    VastaaPoista
  10. Niin, kuka tosiaan saivartelee? Toisaalta olen sitä mieltä, että vaikka tässä blogissa puhutaan osittain painavaa asiaakin, tänne mahtuu liikaa myös saivartelua. Toisaalta inhimillisesti ajatellen jos henkilö kokee tulleensa syrjityksi tai muuten päähän potkituksi, on väärin väittää hänen kokemustaan saivarteluksi.

    Veisikö "palohenkilö" tasa-arvoa eteenpäin? Ei ehkä, ehkä menisi siis saivarteluksi. Pointtina onkin, että "naisjohtaja" ja "johtaja" kertovat kovin paljon nykyisestä tasa-arvotilanteesta yritysten johtopaikoilla.

    Minusta seksistinen pojittelu on hauskaa, vähän samalla tavalla kuin on hauskaa kun mies pukeutuu naiseksi. Ei taida mielestäsi toimia toisin päin? Eipä kyllä sekään ole hauskaa, että nainen pukeutuu mieheksi. (Miksi muuten ei..?)

    VastaaPoista

Valitse itsellesi joku nimimerkki, jotta keskustelujen seuraamisesta tulisi helpompaa. Älä laita ruksia kohtaan "Anonyymi".