Reetta Räty on rupsahtamaan päin, joten odotettavissa on entistä pahempaa änkyröintiä ja kritiikitöntä haltioitumista kanssapapittarien paasaamista uskonkappaleista.
Poikavauvojen sukupuolielinten silpomista kannattava kaksinaismoralististen pelkurien liitto on nyt sitten sitä mieltä, että vanhoillislestadiolaisten ehkäisykielto se vasta hirveä ihmisoikeusongelma onkin, vaikka kyse on aikuisista ihmisistä, joita ei mikään heidän niin halutessaan estä käyttämästä ehkäisyä. Joo, voihan siinä lentää lahkosta pihalle, mutta valinta ja vastuu on kuitenkin aikuisilla ihmisillä itsellään, jos he kerran ovat oikeustoimikeklpoisia, eivätkä holhouksen alaisia. Alaikäisten ja puolustuskyvyttömien poikavauvojen ihmisoikeuksista ko. liitto sitä vastoin vähät välittää ja itse asiassa aktiivisesti tukee heidän vammauttamistaan eliniäkseen. Ja näillä vauvoilla ei todellakaan ole asiassa mitään sanottavaa (eihän se ole edes mahdollista), vaikka kyse on heidän ruumiillisesta koskemattomuudestaan.
Itse asiassa, ihmisillä tulee vapaassa maassa olla oikeus päätäntävalta ehkäisyn käytöstään. Nykyisestä tilanne ei ainakaan parane, jos jonkun pelleliiton vaatimuksesta ihmiset pakotetaan ehkäisyn käyttöön, vasten tahtoaan ja vakaumustaan. Mutta sehän ei näitä luusereita huoleta.
Jos asia ei olisi niin vakava, niin näin ryhditöntä ja epäloogista toimintaa voisi jo pitää surkuhupaisana.
Vastaväittelijä kirjailija Jarkko Tontti huomautti, että mielipiteiden lisäksi on olemassa puolueetonta tutkimusta, jonka mukaan päiväkodit vaikuttavat lapsiin positiivisesti ja pitkäaikaisesti. Mikkosen mukaan ruotsalaistutkimukset eivät kuitenkaan ole luotettavia, koska niiden tulokset ovat keksittyjä.
- Ei tähän mun mielestä kannata tuoda tuollaista höpönlöpölöllää.
- Ruotsi on sammuva yhteiskunta eikä siellä lisäänny mitkään muut kuin maahanmuuttajat, hän perustelee.
Mikkonen ei malttanut antaa puheenvuoroa vastaväittelijälleen, vaan hän puhui jatkuvasti tämän päälle.
Tontti lopulta näpäytti Mikkosta käytöstavoista ja pyysi puheenvuoroa.
- Et (saa puheenvuoroa), kun puhut niin hölmöjä. Annan sitten kun puhut sydämellä. Olet ehkä älykäs, mutta et viisas, Mikkonen täräytti.
Video, noin 13min kohdalta. Aiheena "onko päiväkoti hyväksi lapselle vai ei".
-Siinä mielessä Mikkonen oli oikeassa, että lastentarhojen alkuperä on Saksassa. Vuosisata ja ideologia sitten menivätkin pahasti kiville.
-Natsikortti. Harvoin näkeekin näin räikeästi käytettynä.
-Tuo kotiäiti ei ole hallinnut käyttäytymissääntöjä, kohteliasta väittelytaitoa eikä ole pystynyt argumentoimaan asiallisesti.
-Tätä sopisi näyttää kun retoriikkaa opetetaan!
Yritettiinkö tässä saada shokkikerroin omaksi eduksi väläyttämällä sanaa "natsi"? Kas kun ei rasisti-, liito-orava- ja lapsipornokortteja vilahtanut.
-Mikkoska kertoi itsestään paljon enemmän kuin asiasta, jota puolusti. Voi miettiä, millainen painoarvo on väittelijän sanomisilla kun niitä ei osannut puolustaa hyvällä argumentaatiolla, vaan piti turvautua öykkäröintiin.
-Miksi Mikkonen oli niin aggressiivinen? MIKÄLI hän kokee tehneensä elämässään ratkaisut, joiden kanssa hänellä on SYDÄMESTÄÄN hyvä olla, eikö hän pysty kuuntelemaan vailla vihamielisyyttä mitään eriävää mielipidettä. Pelottavaa, mikäli kotiäitinä oleminen johtaa siihen, että saatavilla ei ole riittävästi aikuiskontakteja ja että kaikkien perheiden ratkaisut aletaan nähdä yhdestä ainoasta näkökulmasta.
-Malliesimerkki lapsille. Siinähän yrittävät kaksi diplomipäällepuhujaa taata lapsilleen kasvurauhan kotona...
-Jos asenteet muiden valintoja kohtaan ovat kasvattajalla näin suvaitsemattomat, miten hänen kasvattavamansa lapset mahtavat pärjätä moniarvoisessa yhteiskunnassa? Tässäkö malli muillekin äideille? Jostain syystä selkäpiitäni karmii.
Itse näin livenä tuon Mikkosen väittelyn ja mielestäni se oli poikkeuksellisen hyvää televisoviihdettä. Toimittajan ei tarvinnut sanoa yhtään kommenttia väliin, kun ei saanut suunvuoroa.
Nina Mikkonen vastasi Nyt-liitteen kysymyksiin 20. helmikuuta 2004.
1. Kuka on sopiva äidiksi?
Nina Mikkonen vastaa:
"Lapsen kannalta paras vaihtoehto on, että äiti on vihitty aviovaimo ja perheeseen kuuluu myös lapsen isä. Hedelmöityshoidot on tarkoitettu vanhemmuuteen sitoutuneille aviopareille, ei lesbosinkuille. Ehdoin tahdoin leskenä aloittava, risteilyillä bailaava, vain itseään ajatteleva sinkku ei ole sopiva vanhemmaksi, ei myöskään tyttö- tai poikaparin puolisko. Heille riittäköön rooli aktiivisena tätinä tai setänä. Homopari ei sovi vanhemmiksi, koska lapsen ihmisoikeuksia molempia sukupuolta oleviin vanhempiin ei saa polkea millään verukkeella!" [...] 5. Saako äidillä olla kutsumusta muuhun kuin äitiyteen?
"Nainen synnyttää lapsen, mutta äidiksi hänen pitää kasvaa. Liian harva nainen ajattelee lasta ja tulevaisuutta, liian moni vain omia halujaan lyhyellä tähtäimellä. Lapsen kannalta äidillä ei saa olla vaihtoehtoa. Mukamodernit ja -tasa-arvoiset linjaukset koituvat lapsen tuhoksi." [...] 7. Mikä tehtävä isällä on lapsenhoidossa?
"Isänä oleminen on aivan yhtä tärkeää kuin äidin läsnäolo. Lapset tarvitsevat isää myös arkipäiväänsä. Uusorpous ei koske vain äidin puutetta, vaan myös isän läsnäoloa. Joka suuntaan repeävästä osatoimiäidistä kehittyy helposti todellinen pirttihirmu, joka karkottaa läheltään kaikki, myös lapsen isän."
8. Miten äidin valinnat vaikuttavat lapseen?
"Äidin valinnat vaikuttavat lapseen elämän ensimmäisestä sydämeniskusta viimeiseen. Raitis ja tupakoimaton äiti on lapsen ensimmäinen lottovoitto. Alkoholi, nikotiini ja kaikki huumeet ovat myrkkyä jo syntymättömälle. Jos äiti sen sijaan päättää sananmukaisesti ympäröidä lapsen hellyydellä ja rakkaudella, se vaikuttaa ihmiseen loppuelämän. Kuten saksalainen lastenlääkäriErnst Moro totesi jo melkein 90 vuotta sitten: kaikista elämän haluista ensimmäinen on pidellyksi tulemisen intohimo. Vauvat, jotka jäävät irralleen ja syliä vaille, voivat huonommin. Pidellyksi tulemisen tarve säilyy meissä elämän viime hetkiin saakka."
9. Onko äidin syytä, jos lapsesta tulee hulttio?
"Äidillä on osuutensa asiassa, niin kuin muillakin lapsen lähipiirissä. Suomalaisen naisen ja äidin on syytä katsoa peiliin, kun meillä on sijais- ja avohuollossa ainakin 70 000 lasta, se on kolmanneksen enemmän kuin vaikka seitsemän vuotta sitten. Saman verran ihmisiä oli muuten Ruotsissa sotalapsina, ja vasta nyt tajutaan miten tuo 'päivähoito' satutti." [...] 12. Saako pienen lapsen äiti erota?
"Avioerolla voi joissakin tapauksissa, jos on vaikka väkivaltaa, hyväksikäyttöä tai alkoholismia, olla tilannetta parantava vaikutus. Joskus vanhempien vaikeudet voivat kasvattaa myös yhteenkuuluvaisuuteen. Erityisen huono ja täysin vastuuton vaihtoehto on se, kun äidin poikaystävät tulevat ja menevät ravintolaillasta toiseen. Ja sitten on näitä karmeita uutisia tavan takaa: sisarukset etsivät liki pyjamissa äitiään kulmakapakoista."
Reetta Rätyyn on ilmeisesti mennyt joku feminismin "pyhä henki"..
VastaaPoistaReetta Räty on rupsahtamaan päin, joten odotettavissa on entistä pahempaa änkyröintiä ja kritiikitöntä haltioitumista kanssapapittarien paasaamista uskonkappaleista.
VastaaPoistaIhmisoikeusliitto on todella tekopyhien ihmisoikeuksien vastustajien liitto. Sen mielestä ihmisoikeudet riippuvat uskonnosta, sukupuolesta ja iästä.
VastaaPoistaFeminismi on todellakin hyökkäys miehiä ja tasa-arvoa vastaan. Kysymys kuuluu: miksi YLE tukee sitä? Ja millä ihmeen oikeudella?
Ronnie Wood on kovempi kuin Reetu.
VastaaPoistaRonnie onkin niin nuorekas ja hyvin säilynyt.
VastaaPoistabrunologi: "Ronnie Wood on kovempi kuin Reetu."
VastaaPoistaja vielä kirjava flanellipaita päällä.. nonni.
Rätyhän pilkkaa tuossa tekstissä sitä, että Moilanen tekee feminismistään niin suuren numeron. Onko teillä ironiantaju jotenkin hukassa?
VastaaPoistatyttö,
VastaaPoistahmm, noin se on kai nähtävä. Tunnustan, että kirjoittajan nimi ja tausta aiheuttivat minullekin ironiantajuttomuuden.
tikka:
ja vielä kirjava flanellipaita päällä.. nonni.
Joo mutta pukeutumisessa Ronnie on vain laskeutunut tyttönsä tasolle. Sillä on legginssit.
Ranskassa laardiperseiset famokot ovat hädissään, kun mamu-taustainen naisministeri ei olekaan samanlainen laiskuri kuin he itse: Ministerin "miniäitiysvapaa" on vaikea aihe Ranskan feministeillekin
VastaaPoistaHomo
John Cleese nokittaa Ronnien.
VastaaPoistaSamaan aikaan toisaalla:
VastaaPoistaIhmisoikeusksien vastustajien liitto iskee jälleen!
Lehti: Ehkäisykielto rikkoo ihmisoikeuksia?
Poikavauvojen sukupuolielinten silpomista kannattava kaksinaismoralististen pelkurien liitto on nyt sitten sitä mieltä, että vanhoillislestadiolaisten ehkäisykielto se vasta hirveä ihmisoikeusongelma onkin, vaikka kyse on aikuisista ihmisistä, joita ei mikään heidän niin halutessaan estä käyttämästä ehkäisyä. Joo, voihan siinä lentää lahkosta pihalle, mutta valinta ja vastuu on kuitenkin aikuisilla ihmisillä itsellään, jos he kerran ovat oikeustoimikeklpoisia, eivätkä holhouksen alaisia. Alaikäisten ja puolustuskyvyttömien poikavauvojen ihmisoikeuksista ko. liitto sitä vastoin vähät välittää ja itse asiassa aktiivisesti tukee heidän vammauttamistaan eliniäkseen. Ja näillä vauvoilla ei todellakaan ole asiassa mitään sanottavaa (eihän se ole edes mahdollista), vaikka kyse on heidän ruumiillisesta koskemattomuudestaan.
Itse asiassa, ihmisillä tulee vapaassa maassa olla oikeus päätäntävalta ehkäisyn käytöstään. Nykyisestä tilanne ei ainakaan parane, jos jonkun pelleliiton vaatimuksesta ihmiset pakotetaan ehkäisyn käyttöön, vasten tahtoaan ja vakaumustaan. Mutta sehän ei näitä luusereita huoleta.
Jos asia ei olisi niin vakava, niin näin ryhditöntä ja epäloogista toimintaa voisi jo pitää surkuhupaisana.
Tutkijat: Rikkaiden miesten naiset saavat eniten orgasmeja
VastaaPoistaVarusmies ampui itsensä rynnäkkökiväärillä Niinisalossa
VastaaPoistaKuinka pahaksi miesten pahoinvoinnin annetaan mennä ennen kuin se tunnustetaan?
"Rätyhän pilkkaa tuossa tekstissä sitä, että Moilanen tekee feminismistään niin suuren numeron. Onko teillä ironiantaju jotenkin hukassa?"
VastaaPoistaIroniahypoteesi ei nauti varauksetonta tukea:
http://alastontotuus.blogspot.com/2009/01/femmariverkko.html
Tämä on hyvää viihdettä.
VastaaPoistaHS: Kotiäiti Nina Mikkonen: Lastentarhojen juuret ovat natsi-Saksassa
IL: "Täydellistä totalitarismia"
Vastaväittelijä kirjailija Jarkko Tontti huomautti, että mielipiteiden lisäksi on olemassa puolueetonta tutkimusta, jonka mukaan päiväkodit vaikuttavat lapsiin positiivisesti ja pitkäaikaisesti. Mikkosen mukaan ruotsalaistutkimukset eivät kuitenkaan ole luotettavia, koska niiden tulokset ovat keksittyjä.
- Ei tähän mun mielestä kannata tuoda tuollaista höpönlöpölöllää.
- Ruotsi on sammuva yhteiskunta eikä siellä lisäänny mitkään muut kuin maahanmuuttajat, hän perustelee.
Mikkonen ei malttanut antaa puheenvuoroa vastaväittelijälleen, vaan hän puhui jatkuvasti tämän päälle.
Tontti lopulta näpäytti Mikkosta käytöstavoista ja pyysi puheenvuoroa.
- Et (saa puheenvuoroa), kun puhut niin hölmöjä. Annan sitten kun puhut sydämellä. Olet ehkä älykäs, mutta et viisas, Mikkonen täräytti.
Video, noin 13min kohdalta. Aiheena "onko päiväkoti hyväksi lapselle vai ei".
Ja keskustelu, josta poimintoja:
-Siinä mielessä Mikkonen oli oikeassa, että lastentarhojen alkuperä on Saksassa. Vuosisata ja ideologia sitten menivätkin pahasti kiville.
-Natsikortti. Harvoin näkeekin näin räikeästi käytettynä.
-Tuo kotiäiti ei ole hallinnut käyttäytymissääntöjä, kohteliasta väittelytaitoa eikä ole pystynyt argumentoimaan asiallisesti.
-Tätä sopisi näyttää kun retoriikkaa opetetaan!
Yritettiinkö tässä saada shokkikerroin omaksi eduksi väläyttämällä sanaa "natsi"? Kas kun ei rasisti-, liito-orava- ja lapsipornokortteja vilahtanut.
-Mikkoska kertoi itsestään paljon enemmän kuin asiasta, jota puolusti. Voi miettiä, millainen painoarvo on väittelijän sanomisilla kun niitä ei osannut puolustaa hyvällä argumentaatiolla, vaan piti turvautua öykkäröintiin.
-Miksi Mikkonen oli niin aggressiivinen? MIKÄLI hän kokee tehneensä elämässään ratkaisut, joiden kanssa hänellä on SYDÄMESTÄÄN hyvä olla, eikö hän pysty kuuntelemaan vailla vihamielisyyttä mitään eriävää mielipidettä. Pelottavaa, mikäli kotiäitinä oleminen johtaa siihen, että saatavilla ei ole riittävästi aikuiskontakteja ja että kaikkien perheiden ratkaisut aletaan nähdä yhdestä ainoasta näkökulmasta.
-Malliesimerkki lapsille. Siinähän yrittävät kaksi diplomipäällepuhujaa taata lapsilleen kasvurauhan kotona...
-Jos asenteet muiden valintoja kohtaan ovat kasvattajalla näin suvaitsemattomat, miten hänen kasvattavamansa lapset mahtavat pärjätä moniarvoisessa yhteiskunnassa? Tässäkö malli muillekin äideille? Jostain syystä selkäpiitäni karmii.
Unohtui. Sattuu sitä paremmissakin piireissä.
VastaaPoistaThe Times: Zimbabwen Mugaben vaimo hakkasi valokuvaajan
Itse näin livenä tuon Mikkosen väittelyn ja mielestäni se oli poikkeuksellisen hyvää televisoviihdettä. Toimittajan ei tarvinnut sanoa yhtään kommenttia väliin, kun ei saanut suunvuoroa.
VastaaPoistaMikkonen sitten uskoo voivansa opettaa lapselleen paremmat käytöstavat kuin tarhantäti? :D
VastaaPoistaSaisi biologiseen vanhemmuuteen olla yhtä kova syyni kuin adoptiovanhemmuuteenkin...
Nina Mikkonen Nyt-liitteen haastattelussa 20.2.2004: Vauvaa ja työtä ei voi yhdistää
VastaaPoistaOsittainen lainaus tähän:
19.1.2009 17:00
Reetta Räty
Helsingin Sanomat
Nina Mikkonen vastasi Nyt-liitteen kysymyksiin 20. helmikuuta 2004.
1. Kuka on sopiva äidiksi?
Nina Mikkonen vastaa:
"Lapsen kannalta paras vaihtoehto on, että äiti on vihitty aviovaimo ja perheeseen kuuluu myös lapsen isä. Hedelmöityshoidot on tarkoitettu vanhemmuuteen sitoutuneille aviopareille, ei lesbosinkuille. Ehdoin tahdoin leskenä aloittava, risteilyillä bailaava, vain itseään ajatteleva sinkku ei ole sopiva vanhemmaksi, ei myöskään tyttö- tai poikaparin puolisko. Heille riittäköön rooli aktiivisena tätinä tai setänä. Homopari ei sovi vanhemmiksi, koska lapsen ihmisoikeuksia molempia sukupuolta oleviin vanhempiin ei saa polkea millään verukkeella!"
[...]
5. Saako äidillä olla kutsumusta muuhun kuin äitiyteen?
"Nainen synnyttää lapsen, mutta äidiksi hänen pitää kasvaa. Liian harva nainen ajattelee lasta ja tulevaisuutta, liian moni vain omia halujaan lyhyellä tähtäimellä. Lapsen kannalta äidillä ei saa olla vaihtoehtoa. Mukamodernit ja -tasa-arvoiset linjaukset koituvat lapsen tuhoksi."
[...]
7. Mikä tehtävä isällä on lapsenhoidossa?
"Isänä oleminen on aivan yhtä tärkeää kuin äidin läsnäolo. Lapset tarvitsevat isää myös arkipäiväänsä. Uusorpous ei koske vain äidin puutetta, vaan myös isän läsnäoloa. Joka suuntaan repeävästä osatoimiäidistä kehittyy helposti todellinen pirttihirmu, joka karkottaa läheltään kaikki, myös lapsen isän."
8. Miten äidin valinnat vaikuttavat lapseen?
"Äidin valinnat vaikuttavat lapseen elämän ensimmäisestä sydämeniskusta viimeiseen. Raitis ja tupakoimaton äiti on lapsen ensimmäinen lottovoitto. Alkoholi, nikotiini ja kaikki huumeet ovat myrkkyä jo syntymättömälle. Jos äiti sen sijaan päättää sananmukaisesti ympäröidä lapsen hellyydellä ja rakkaudella, se vaikuttaa ihmiseen loppuelämän. Kuten saksalainen lastenlääkäriErnst Moro totesi jo melkein 90 vuotta sitten: kaikista elämän haluista ensimmäinen on pidellyksi tulemisen intohimo. Vauvat, jotka jäävät irralleen ja syliä vaille, voivat huonommin. Pidellyksi tulemisen tarve säilyy meissä elämän viime hetkiin saakka."
9. Onko äidin syytä, jos lapsesta tulee hulttio?
"Äidillä on osuutensa asiassa, niin kuin muillakin lapsen lähipiirissä. Suomalaisen naisen ja äidin on syytä katsoa peiliin, kun meillä on sijais- ja avohuollossa ainakin 70 000 lasta, se on kolmanneksen enemmän kuin vaikka seitsemän vuotta sitten. Saman verran ihmisiä oli muuten Ruotsissa sotalapsina, ja vasta nyt tajutaan miten tuo 'päivähoito' satutti."
[...]
12. Saako pienen lapsen äiti erota?