lauantaina, tammikuuta 24, 2009

Linkkejä

Naiset kallis riesa armeijalle

Kiviniemi kehottaa naisia ja nuoria metsästämään


Tuleva komentaja: Läski on Suomen paha vihollinen

Palkkatasa-arvosta ja syrjinnästä

Marja-Sisko Aalto: Vihdoinkin vapaasti naisellinen!

Moilanen: "Miten voi olla mahdollista, että miehistä on niin suuri osa idiootteja!"

54 kommenttia:

  1. Moilanen:"Miten voi olla mahdollista, että miehistä on niin suuri osa idiootteja!"

    Pot. Kettle. Black.

    Minä kääntäisin tämä ihmettelyn pikemminkin niin, että kysyn miksi feministeissä on niin vähän neroja.

    VastaaPoista
  2. Minä, Madonna ja Mannerheim

    Lyhyt ote:

    Uusi opetusministeri on feministi, joka haluaa naisten paremman koulutuksen näkyvän myös palkkakuitissa.


    Henna Virkkunen (kok) ei koskaan kirjoittanut ylioppilaaksi. Opiskeluaikoinaan hän toimitti maakuntalehden lemmikkieläinpalstaa eikä nostanut kuukauttakaan opintotukea. Myöhemmin Virkkunen tutki toimittajakollegojen ministerien eroista kirjoittamia lehtijuttuja lisensiaatintyössään.
    Joulukuussa hänestä tuli opetusministeri.

    Julkifeministi Virkkunen aikoo uudessa tehtävässään paneutua siihen, miten suomalainen koulutusjärjestelmä voisi edistää paremmin tasa-arvoa.
    Suurimpina ongelmina Virkkunen pitää sitkeää jakoa naisten ja miesten aloihin, naisten työllistymistä julkiselle ja miesten yksityiselle sektorille sekä näistä asioista johtuvaa palkkaeroa. [Ellu, ole tarkkana! Japen huomautus.]
    Valtaosa niistä, jotka valmistuvat yliopistosta, on naisia[Jape: Kuinka tähän saataisiin tasa-arvoa?]. Korkeampi koulutus ei silti näy palkkatasossa,” Virkkunen sanoo.[Jape: Koulutus ei ole mikään tae palkasta Virkkunen!]
    Opetusministeri harmittelee myös sitä, että korkeasti koulutettujen naisten työuralle tyypillistä on epätyypillisyys: pätkätyöt, määräaikaisuus ja pienempi palkka.
    ”Se on yksi yhteiskuntamme iso kysymys, joka ei ratkea ainakaan sillä, ettei siitä keskustella. Mielestäni sitä täytyy pitää avoimesti esillä ja siihen pitää kiinnittää huomiota joka tasolla.”

    Tasa-arvoisen koulutuspolitiikan mallia Virkkunen on valmis etsimään ulkomailta. Hän olisi valmis kokeilemaan esimerkiksi erillisiä opetusryhmiä tytöille ja pojille tietyissä aineissa.
    ”Joidenkin arvioiden mukaan yksilöt pääsevät paremmin esiin, kun oppilaita ei määritetä sukupuolensa, vaan yksilöllisten ominaisuuksien mukaan.”[Jape: Miksi siis erilliset ryhmät sukupuolen mukaan pojille ja tytöille?]

    Ministeri lisäisi tasa-arvotietoutta opettajien ja lastentarhanopettajien koulutukseen.
    ”Sukupuoliroolit ja -normit ovat hirveän syvällä kulttuurissamme ja ajattelussamme. On varmasti paljon tiedostamatonta siinä, miten opetusalallakin tyttöjä ja poikia kohdellaan. Tarvitaan paljon tietoisuuden herättämistä.”

    VastaaPoista
  3. "Miten eläkeikää voi miehillä edes nostaa noin korkealle - miehet eivät edes elä niin pitkään."

    ja

    tuleva komentaja: ""Viime vuonna valmistui tutkimus, jossa selvisi, että palvelukseen tulleista varusmiehistä kahdeksan prosenttia oli siviilissä syönyt päivittäin tuoreita vihanneksia, viisi prosenttia päivittäin marjoja tai hedelmiä, ja 26 prosentilla vyötärön ympärys oli niin suuri, että se oli sairastumisriski", Puheloinen päivittelee.

    ---

    Puheloinen juoksee itse kolme kertaa viikossa kahdeksan tai 12 kilometrin lenkin ja käy lisäksi kuntosalilla. Cooperin testin tulos oli joitakin aikoja sitten 2 990."

    Olisiko Henry, näillä kahdella ilmiöllä jotain tekemistä toistensa kanssa?

    Kaikki palstan mieslukijat huomio: Tiedätkö rasvaprosenttisi, painoindeksisi ja Cooperin tuloksesi?

    Jos olet ylipainoinen (painoindeksi yli 25) ja huonokuntoinen, todennäköisyys on suuri, että saat jonkin sydän-ja verisuonitaudeista ja kuolet nuorena.

    Tietoa terveellisistä elämäntavoista, ravinnosta ja liikunnasta saa verkosta. Tiedonsaanti on sinulle helppoa, koska olet tottunut netinkäyttäjä.

    Jos kaikesta tiedosta huolimatta syöt epäterveellisesti ja alitat riman Cooperin testissä, saa syyttää vain itseäsi. Kyllä, vain sinä voit päättää, mitä ruokaa laitat suustasi alas. Vain sinä voit lähteä lenkille. Kukaan ei voi tehdä sitä puolestasi. Ei edes feministi.

    VastaaPoista
  4. "Jos kaikesta tiedosta huolimatta syöt epäterveellisesti ja alitat riman Cooperin testissä, saa syyttää vain itseäsi."

    Sitten voin syyttää, kun feministit syyttävät pienestä palkoistaan itseään esim. vääristä ammatinvalinnoista. Sitä ennen miehillä ei ole sen enempää vastuuta valinnoistaan kuin feministeilläkään.

    VastaaPoista
  5. Hyvin sanottu Henry! :)

    VastaaPoista
  6. "Jos olet ylipainoinen (painoindeksi yli 25) ja huonokuntoinen, todennäköisyys on suuri, että saat jonkin sydän-ja verisuonitaudeista ja kuolet nuorena."

    Mielestäni nuoren miehen ylipainon pahimmat ongelmat esiintyvät pariutumismarkkinoilla.

    Jokaisen sinkkuutta valittelevan ylipainoisen miehen tai naisen olisi jo pelkästään eläkejärjestelmämme toimivuuden turvaamiseksi syytä hankkia kipin kapin verskat, lenkkarit ja kortti lähimmälle kuntosalille. Keskitysleirit ovat todistaneet, että kuka tahansa voi laihtua!

    - Syltty

    VastaaPoista
  7. Eikös se sukupuoli ollut pelkkä sosiaalinen konstruktio. Sen nojalla voidaan naisilta vaatia yhtä korkeita tuloksia Cooperin testistä kuin miehiltä ja vaatia kaikkia terveitä aikuisia suorittamaan asevelvollisuus. Verotkin voisi määritellä korkeammaksi niillä, jotka saavat Cooperin testissä alhaisemman metrimäärän. Ja koska sukupuoli on vain sosiaalinen konstruktio, niin jopa tämä paljon puhuttu sukupuolinen syrjintä on jo käsitteellinen mahdottomuus. Jos ei ole tyytyväinen asemaansa, sen kuin konstruoi sukupuoltaan postmodernissa hengessä aina vain uudelleen ja uudelleen erilaiseksi.

    Homo

    VastaaPoista
  8. Kuopiolaispoliisi sai syytteen käskyn uhmaamisesta

    "...
    Poliisi toimi koirapartion johtajana saadessaan kenttäjohtajalta käskyn mennä rivitaloasuntoon, jossa oli uhattu räjäyttää kymmenen kiloa dynamiittia.
    ...
    Partiossa oli vanhemman konstaapelin lisäksi toinen poliisi. Tämä kertoi esitutkinnassa partionjohtajan kieltäytyneen tehtävästä muun muassa kohteen suuren räjähdemäärän vuoksi.
    ...
    "

    Tällaisia kamikaze-tehtäviä näköjään teetetään miehillä rangaistuksen uhalla.

    Homo

    VastaaPoista
  9. "Sitten voin syyttää, kun feministit syyttävät pienestä palkoistaan itseään esim. vääristä ammatinvalinnoista. Sitä ennen miehillä ei ole sen enempää vastuuta valinnoistaan kuin feministeilläkään."

    Nyt meni analogiasi pieleen. Palkkataso määräytyy työmarkkinaosapuolten välisinä neuvotteluina. Ei ole luonnonlaki, että jollakin alalla on korkea tai matala palkka, Palkka on neuvottelun ja työmarkkinaväännön tulos. Palkkoja siis voidaan muuttaa.

    Jos olet 180 cm ja painat 100 kg, painoindeksisi on 30,9 eli olet merkittävästi lihava. Ylipainoa on n. 20 kg. Siitä todennäköisesti seuraa kohonnut verenpaine, korkea kolesteroli ja lopulta kakkostyypin diabetes vanhemmiten. Siinä ei neuvottelut auta.

    Sitä paitsi, ylipaino ja siitä seuraavat kansantaudit eivät koske ainoastaan miehiä. Yhtälailla naiset sairastuvat niihin, jos eivät huolehdi elämäntavoistaan. Tämä on biologinen fakta, joka ei ole sukupuolisidonnainen.

    Olen nähnyt sinut TV:ssä. Kuvien perusteella olet ylipainoinen. Väitätkö, ettet ole itse vastuussa tilastasi?

    VastaaPoista
  10. "Väitätkö, ettet ole itse vastuussa tilastasi?"

    Yhteiskunnassa on sellaisia normeja, kutne maskuliinisuuden normi, joka ohjaa miehiä käyttäytymään tavoilla, joilla naisten ei tarvitse käyttäytyä. Eräs tuollainen sosiaalistaja on asevelvollisuus.

    Ensin pitää saada maskuliinisuuden normit muutettua tasa-arvoisiksi niin, että miehen ei tarvitse panostaa riskinottoon ja kilpailuun tai itsensä vaarantamiseen yhtään enempää kuin naistenkaan.

    Tasapuolista vastuuta miehille omasta terveydestään voidaan asettaa vasta silloin, kun rooliodotukset miehille ovat terveyden kannalta yhtä otolliset miehille kuin mitä ne ovat naisille.

    VastaaPoista
  11. Mitenkään kehenkään tarkemmin yksilöimättä minua kyllä kiinnostaisi tietää, millaisia mahtaisivat olla geneeristen, profeministimiehiä liputtavien feministien seksuaalihistoria. Toisin sanoen se, korreloisiko profeministiys sen kanssa, kuinka tiedostavilta feministeiltä saa seksiä, vai olisiko "äijyys" tai muu vastaava osoitus jostain primitiivisestä, voimallisesta maskuliinisuudesta sittenkin parempi keino päästä feministienkin pöksyihin.

    Ei sillä, että tällä tiedolla olisi minulle mitään moraalista substanssia, jokainen tehköön mitä lystää.

    VastaaPoista
  12. Henry, nyt en todellakaan ymmärtänyt mitä sanoit. Miten asevelvollisuus liittyy ylipainoon ja kansantauteihin muuten kuin, että armeijassa ollaan huolissaan alokkaiden kunnosta?

    Nelikymppisenä miehenä olet kasvanut Suomessa, jossa panostetaan terveysvalistukseen. Koulussa olet varmasti joutunut syömään raasteita. Työpaikka- ja yliopistoruokaloiden tarjonta on terveellistä, vaikka ei aina kovin hyvää. Rasvojen ja sokerien haitoista on puhuttu niin paljon, ettet ole voinut valistukselta välttyä. Maisterina sinulla pitää olla sen verran koulutuksellista pääomaa, että ymmärrät ylipainon syyt. Joten vielä kerran, oletko vastuussa ylipainostasi? Kyllä vai ei.

    VastaaPoista
  13. Heikki, on kerran tullut haukkuttua yksi feministi suorilla mielipiteillä, kertonut kuinka halveksii hänenlaisia femakkoja suoraan päin kasvoja, haukkunut hänen hirvittävät feministikaverit jotka hän esitteli, niin että ne kieltäytyivät koskaan enää juttelemasta, ja saanut siitä tietenkin haukut ja nuo juoruilut siihen päälle. Vastasin siihen että onko siinä mitään yllättävää, teidän kirjathan opettaa tuollaista miehistä, että kuinkas sitä nyt niin ihmeisään ollaan, eikös tässä ole potentiaalinen p-fiili. Myöhemmin tuo femakko vonkasi munaa, ja kun en antanut niin kysyi että oonko homo. Alkoi soittelemaankin päivittäin, niin että oli oikein ahdistelua.

    Ainakin tämän kokemuksen perustella ei ainakaan täällä suositella profeminismiä mikäli pillua on kalastamassa.

    Tämä on ihan tosi tarina eikä tässä ole tarkoitus mitään panomiehen imagoa luoda, mutta omituiset ovat femakon tiet. Tuo heidän sairaalloinen kiinnostuminen sadismiin ja seksiin lienee kukaties jopa jonkinlaisia seksuaalisia fantasioita.

    VastaaPoista
  14. Nomen,

    tossa ei ole mitään vaikeaa. Hetero on kiinnostunut vastakkaisesta sukupuolesta ja sä vastasit täydellisesti tän mimmin kuvaa vastakkaisesta sukupuolesta.

    VastaaPoista
  15. Nyt meni analogiasi pieleen. Palkkataso määräytyy työmarkkinaosapuolten välisinä neuvotteluina. Ei ole luonnonlaki, että jollakin alalla on korkea tai matala palkka, Palkka on neuvottelun ja työmarkkinaväännön tulos. Palkkoja siis voidaan muuttaa.

    Kyllä Henryn analogia toimii ihan täysin, vaikka sinä et sitä ymmärräkään.
    Vai väitätkö, että työmarkkinaosapuolten neuvottelupöydässä puhetta johtaa ja päätökset tekee se inha patriarkaatti, joka systemaattisesti sorsii naisvaltaisia aloja?
    Katsos, kun miesvaltaisia aloja on tyypillisesti yksityisellä sektorilla ja julkislla puolella naisvaltaisia. Ja katsos, kun me elämme markkinataloudessa, joka on btw menossa kohti lamaa (Suomi ottaa 30mrd lisää velkaa - velkaa on huomattavasti enemmän per capita kuin 1990 -luvun alkupuolen Suuressa Lamasssa). Ja nyt, kun lomautus- ja irtisanomisuutisia tulee liukuhihnalta, niin ne koskevat 80% miehiä.Se on nääs sitä riskinottoa.

    Ja vaikka 50% naisista lukisi itsensä naistutkimuksen tohtoriksi, niin se ei olisi mikään peruste maksaa heille lisää liksaa - tai perustaa heitä varten valtiofeministivirkoja. Koulutus ei ole itseisarvo, jonka perustella palkka määräytyy - varsinkaan pseudokoulutus.

    t. kävelevä dildo

    VastaaPoista
  16. OT:
    http://www.iltalehti.fi/uutiset/200901248972240_uu.shtml

    Ari Puheloinen on tiettävästi maailman ensimmäinen puolustusvoimien komentaja, jonka vaimo on armeijan käynyt upseeri, Ilta-Sanomat kertoo.

    Kenraali Puheloisen, 57 vaimo on res. ylil. Tiina Laisi-Puheloinen, 38.

    Hän astui varusmiespalvelukseen keväällä 1996.

    Tuolloin Laisi ei vielä ollut naimisissa.

    Hän oli kuitenkin jo valmistunut kasvatustieteen maisteriksi.

    Palveluksensa Laisi suoritti Helsingin ilmatorjuntarykmentissä Tuusulassa sekä Uudenmaan Prikaatissa Dragsvikissä.

    Molemmat olivat töissä pääesikunnassa

    Palveluksensa jälkeen Laisi oli muutamia vuosia töissä suunnittelijana pääesikunnan henkilöstö- ja viestintäosastolla.


    PV:n komentajat ovat tyypillisesti fiksuja miehiä, jotka ovat myös synnynnäisiä ja todellisia Johtajia.

    Heillä on kiistämättä myös korkea markkina-arvo - vrt. Sauli Niinistö.

    t. kävelevä dildo

    VastaaPoista
  17. Nomen Nescio, kenties se femakko oli jossain katalassa femakkopiirissään saanut idean ensin vongata munaa, jotta voisi sitten tehdä kostoksi tekaistun raiskausilmoituksen poliisille.

    Homo

    VastaaPoista
  18. On vaikea sanoa täsmällisesti, että kuinka paljon miesten lyhyemmästä eliniästä johtuu biologisista eroista ja missä määrin kyse on elintapaeroista miesten ja naisten välillä. On kuitenkin hyvä muistaa, että vaikka naisille tuppaa muodostumaan selvästi korkeampi rasvaprosentti kuin miehille, on rasvan sijoittuminen naisilla tyypillisesti vähemmän juuri vatsaan sijoittuvaa, jonka tiedetään korreloivan vahvasti terveysriskien kanssa.

    Samoin on mielenkiintoista, että miksi heteronaisilla anoreksia on yleisempää kuin lesboilla -ja miksi lesboilla puolestaan lihavuus on yleisempää kuin heteronaisilla, kun taas heteromiehillä lihavuus on yleisempää ja anoreksia harvinaisempaa, mutta homomiehillä taas ylipaino on harvinaisempaa, mutta anoreksia yleisempää kuin heteromiehillä.

    Homo

    VastaaPoista
  19. "Nyt meni analogiasi pieleen. Palkkataso määräytyy työmarkkinaosapuolten välisinä neuvotteluina. Ei ole luonnonlaki, että jollakin alalla on korkea tai matala palkka, Palkka on neuvottelun ja työmarkkinaväännön tulos. Palkkoja siis voidaan muuttaa."

    Palkat määräytyvät markkinoiden mukaan, sen mukaan kuinka kysytty ihmisen työpanos on. Jos neuvotteluissakin joku ala saa itselleen paremmat, niin varmasti siinä alalla jossa on suurempi työvoimapula tulee vielä suuremmat palkat.

    Mites muuten naisten ylipaino ? Ai niin, mutta sehän olikin patriarkaatin aikaansaam, kuten kaikkinaisten ongelmat muutenkin tässä maassa. Mies sensijaan on feministiretoriikassa aina syyllinen omiin ongelmiinsa.

    VastaaPoista
  20. Pitäisi laihduttaa siksi että voisi paremmin puolustaa suomalaisia feministejä rintamalla ???

    Itse en aio henkeäni uhrata heidän takiaan.
    Puolustakoot itse itseään kun kerran suomalainen mies on niin kerta kaikisen kelvoton.

    VastaaPoista
  21. Hyvin sanottu Henry! :)

    ERITTÄIN hyvin!

    - Vortac

    VastaaPoista
  22. Plösö-Henry plösöine kommenteineen.
    Taitaa Heny hyvin kotona ruoka-aikoina nauttimassa äidin tekemistä ruuista, kun on päässyt tuo vatsanseutu laajentumaan noin hälyttävällä tavalla.

    VastaaPoista
  23. "Plösö-Henry plösöine kommenteineen.
    Taitaa Heny hyvin kotona ruoka-aikoina nauttimassa äidin tekemistä ruuista, kun on päässyt tuo vatsanseutu laajentumaan noin hälyttävällä tavalla."

    Milloin puhutaan feministien painosta ja vatsanseudusta ?

    Ai niin, mutta kun sehän olisikin jo sovinismia ja patriarkalismia. Ja muutenkin "epäasiallista". Sen sijaan miesten painotilanteen arvosteleminen on aina asiallista argumentaatiota.

    VastaaPoista
  24. Vähän offtopicia nyt, mutta hei Homo, miksi sanot että lesbojen joukossa ylipaino olisi yleisempää kuin naisilla yleisesti? En välttämättä ole eri mieltä, mutta kiinnostaisi tietää, onko se vain sinun mutu-tuntumasi?

    VastaaPoista
  25. Nuo mainitsemani seikat sukupuolen, seksuaalisen suuntautuneisuuden, ylipainon ja anoreksien välillä perustuivat kaikki tutkimushavaintoihin. Esimerkiksi hakemalla sanoja obesity ja lesbians googlella, saa helposti esiin erilaisia lähteitä siihen kuinka paljon yleisempää lihavuus on lesboilla. Tässä jotain esimerkkejä:


    Lesbians twice as likely to be obese


    Correlates of overweight and obesity among lesbian and bisexual women.

    Tämä tausta ehkä selittää sen vitsin, joka muistaakseni meni suunnilleen niin, että mitä eroa on lesbolla ja rantautuvalla ryhävalallaa. Vastaus: Ei kovinkaan paljoa muuta eroa kuin flanellipaita.

    Homo

    VastaaPoista
  26. Jossain määrin mielenkiintoinen anekdoottinen havainto, josta minulla ei kuitenkaan ole esittää tutkimustietoa, on se että hyvin tyypillisesti tällaisilla rekkakuskilesboilla on naisihanne kuitenkin kovin erilainen kuin mitä he itse edustavat. Naisihanne on tyypillisesti aika pitkälti sellainen jota on muutenkin yhteiskunnassa totettu poitämään naisellisena - eli hoikka, pitkät hiukset, hento jne, poislukien ehkä nyt superpitkät kynnet ja jotain muita ääri-ilmiöitä.

    Homo

    VastaaPoista
  27. Kiitos linkeistä. Kysyin, koska eräs lesbotuttuni välillä paasaa näistä aiheista, mutta hän ei ole sen vertaa tieteellinen, ettäkö kiinnostaisi tilastot missään määrin, silloinkaan, kun niitä olisi helpolla saatavilla.

    VastaaPoista
  28. "Milloin puhutaan feministien painosta ja vatsanseudusta ?

    Ai niin, mutta kun sehän olisikin jo sovinismia ja patriarkalismia. Ja muutenkin "epäasiallista". Sen sijaan miesten painotilanteen arvosteleminen on aina asiallista argumentaatiota."

    Tosiasia on, että Henry on ylipainoinen ja ylipainosta seuraa kaikenlaisia terveysongelmia. Helvetti sentään, minäkin olen ylipainoinen. Myös moni nainen on ylipainoinen ja heitä koskee samat riskit. Sillä, onko laasanen tai feministi, homo, lesbo tai hetero, ei ole riskien kannalta mitään merkitystä.

    Jos päivitellään miesten alhaisempaa elinikää, on tunnustettava, että elämäntapavalinnoilla on suuri merkitys. Yhteiskunta voi tehdä paljon. Jakaa terveysvalistusta, laittaa tupakka-askien kanteen varoitukset, ehdottaa epäterveellisen ruuan verotuksen korottamista. Työnantajat tarjoavat liikuntaseteleitä. On kuitenkin jokaisen omalla vastuulla käyttää liikuntasetelit, raahata laardiperänsä salille ja jättää pizza syömättä, jos painoindeksi hipoo 40:ä ja kolesteroli on korkealla. Jos et huolehdi itsestäsi, kuolema korjaa aikaisemmin kuin oli tarkoitus, olit kuka tahansa.

    VastaaPoista
  29. Se on vaan kummallista että miehet syyllistetään heidän ylipainostaan, mutta naisia.

    Tiedän että se on normaali menettelytapa tässä yhteiskunnassa mutta ei se silti tee sitä oikeampaa.

    VastaaPoista
  30. "Se on vaan kummallista että miehet syyllistetään heidän ylipainostaan, mutta naisia."

    Mutta siitäkin huolimatta miehet ovat itse vastuussa elämäntapavalinnoistaan, toisin kuin Henry väittää.

    VastaaPoista
  31. "Mutta siitäkin huolimatta miehet ovat itse vastuussa elämäntapavalinnoistaan, toisin kuin Henry väittää."


    Niin mutta milloin olisivat vastuussa omista valinnoistaan ? Niin painonhallinnan kuin ammatinvalinnan suhteen. Jos lukee jotain naistutkimusta tms. vaikka tohtoriksikin asti, ei yhteiskunnalla ole mitään velvollisuutta järjestää tälle naistutkijalle hyväpalkkaista duunia.


    Niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan: naiset ovat tässä maassa jättäneet vastuun ottamatta kaikista nk. virhevalinnoistaan. Syyksi on aina löydetty yhteiskunta ja patriarkaatti. Nyt miehet vastaavat samalla mitalla.

    VastaaPoista
  32. "Niin mutta milloin olisivat vastuussa omista valinnoistaan"

    piti olla

    "Niin mutta milloin naiset olisivat vastuussa omista valinnoistaan"

    VastaaPoista
  33. "Nyt miehet vastaavat samalla mitalla."

    Tuhoamalla terveytensä ja kuolemalla aikaisemmin. Tosi fiksua. Kyllä vastuuntunnottomia feministejä sitten tulevaisuudessa harmittaa kun keräävät eläkkeet.

    VastaaPoista
  34. "
    Tuhoamalla terveytensä ja kuolemalla aikaisemmin. Tosi fiksua. Kyllä vastuuntunnottomia feministejä sitten tulevaisuudessa harmittaa kun keräävät eläkkeet."

    Kysymys ei ole siitä mitä kukin tekee vaan kenen päälle syy omiin ongelmiin onnistuttu langettamaan. Nykyisin naisten ongelmat ovat aina yhteiskunnan syy, mutta miesten ongelmat heidän omaa syytäänsä. Se että miehet syyttävät ongelmistaansa samalla tavalla yhteiskuntaa on yhtä hyväksyttävää kuin se että naiset tekevät samalla tavoin omien virheellisten valintojensa takia, niin painonhallinnan kuin työuransa suhteen.

    Jos naiset itsepäisesti valitsevat pienipalkkaisia aloja, on se sitten samalla tavalla "tosi fiksua".

    VastaaPoista
  35. "Jos naiset itsepäisesti valitsevat pienipalkkaisia aloja, on se sitten samalla tavalla "tosi fiksua"."

    Jos nainen "tosi fiksusti" valitsee pienipalkkaisen alan, kielteinen seuraus on se, että hänellä on vähemmän rahaa.

    Kun mies "tosi fiksusti" valitsee pizzan, kielteinen seuraus on kakkostyypin diabetes, sydänkohtaus ja kuolema.


    Hmmmm, vähemmän rahaa vai kuolema?

    VastaaPoista
  36. "Palkkoja siis voidaan muuttaa."

    Kyllä, ja jokainen valitsee ihan itse vapaasti sen, hakeutuuko matalapalkka-alalle töihin vai ei. Joko vastuu valinnoista koskee molempia sukupuolia, tai se ei koske ketään.

    Lisäksi on huomioitava se, että nyky-yhteiskunta istumatöineen, pikaruokineen ja stresseineen ei edesauta painonhallintaa. Britanniassa ainakin tämä ymmärretään.

    VastaaPoista
  37. "Kun mies "tosi fiksusti" valitsee pizzan, kielteinen seuraus on kakkostyypin diabetes, sydänkohtaus ja kuolema."

    Toisin kuin sinä näytät kuvittelevan, nämä ongelmat koskevat myös naisia. Naisten epäterveellisistä elämäntavoista ei vain pidetä niin kovaa meteliä, kun väitetään, että nämäkin ogelmat ovat heidän kohdallaan miesten syytä ja että yhteiskunnalla on velvollisuus hoitaa ne.

    VastaaPoista
  38. "Jos nainen "tosi fiksusti" valitsee pienipalkkaisen alan, kielteinen seuraus on se, että hänellä on vähemmän rahaa.

    Kun mies "tosi fiksusti" valitsee pizzan, kielteinen seuraus on kakkostyypin diabetes, sydänkohtaus ja kuolema.


    Hmmmm, vähemmän rahaa vai kuolema?"


    Pizza maistuu paremmalle kuin näkkileipä.
    Niin moni nautinto maailmassa on jollain tapaa terveydelle haitallinen, mutta näistä kieltäytymistä odotetaan jostain syystä vain miehiltä.

    Miksi kieltäytyisin nautinnoista vain puolustaakseni paremmin maatani, ja sen feministejä ?
    Jotain muuta maata (poislukien Ruotsi, jossa feministit vielä määrävämmässä asemassa kuin Suomessa) voisin puolustaakin.

    Kuolema tulee sitä paitsi jokaiselle ennemmin tai myöhemmin. Itse aion ainakin pitää hauskaa odotellessa.

    VastaaPoista
  39. "Toisin kuin sinä näytät kuvittelevan, nämä ongelmat koskevat myös naisia."

    Ihanko totta? Luepa räkänokka tämän ketjun postaukset uudelleen ennenkuin tulet sedälle selittämään.

    "Pizza maistuu paremmalle kuin näkkileipä.
    Niin moni nautinto maailmassa on jollain tapaa terveydelle haitallinen, mutta näistä kieltäytymistä odotetaan jostain syystä vain miehiltä. "

    Niin maistuukin, mutta Henryn puheista olen päätellyt, että miesten alhaisempi elinikä on tasa-arvokysymys. Vaikka jokainen suomalainen feministi muuttaisi Ruotsiin, naistutkimus lopetettaisiin yliopistoista, presidenttinä olisi Lyly Rajala ja pääministerinä Henry, huonot elämäntavat edelleen veisivät miehiä ennenaikaiseen hautaan.

    "Miksi kieltäytyisin nautinnoista vain puolustaakseni paremmin maatani, ja sen feministejä ? "

    Miten olet tätä maata puolustanut? Jos et lähentele 80-vuotta, et ole yhdessäkään Suomen sodassa ollut.

    VastaaPoista
  40. "Miten olet tätä maata puolustanut? Jos et lähentele 80-vuotta, et ole yhdessäkään Suomen sodassa ollut."

    Aika erikoinen kommentti kun samaan aikaan naisten ei tarvitse laittaa tikkuakaan ristiin Suomen puolustuksesta ainakaan rauhan aikana.

    -Teme

    VastaaPoista
  41. "Luepa räkänokka tämän ketjun postaukset uudelleen ennenkuin tulet sedälle selittämään."

    Anonyymi miestenvihaaja hankkii itselleen nimimerkin, jos haluaa jonkin seuraavan hänen "ajatuksenjuoksuaan".

    "huonot elämäntavat edelleen veisivät miehiä ennenaikaiseen hautaan."

    Onneton, miehiä syrjivä terveydenhuolto on syytä muistaa.

    "Miten olet tätä maata puolustanut?"

    Olen paljastanut feministien valheita.

    VastaaPoista
  42. Homo, olen kuullut huhua että rekkalesbot olisivat lesbojen keskuudessa erityisen suosittuja. Tämä ei tarkoita etteikö rekkalesbo haluaisi lähinnä femmelesboa ja toisin päin. Ehkä rekkalesboja onkin sitten suhteessa vähemmän kuin femmejä? Sinulla tuntuu olevan enemmän kokemusta aiheesta, osaatko sanoa näistä mitään?

    VastaaPoista
  43. "Aika erikoinen kommentti kun samaan aikaan naisten ei tarvitse laittaa tikkuakaan ristiin Suomen puolustuksesta ainakaan rauhan aikana."

    Ei ole. Vaikka naisille ei ole säädetty asevelvollisuutta tai muuta yhteiskuntapalvelusta, se ei tarkoita, että suorittaessaan omaa asevelvollisuuttaan mies olisi puolustamassa maataan. Yhdenkään suomalaisen miehen ei ole tarvinnut ase kädessä puolustaa maataan sitten vuoden 1944. Maanpuolustuksen opettelulla (asevelvollisuus) ja maan puolustamisella on vissi ero. Tämä myös sinulle tiedoksi Jorma.

    Täällä kaikenlaiset pullamössöt mussuttaa kuinka on niin epäreilua, että naiset sitä ja naiset tätä. Ja jos ei naisetkaan, en sitten minäkään. Tämä johtaa seinästä revittyihin ajatusketjuihin, "koska naisia ei vastuuteta uravalinnoista, me voimme tappaa itsemme huonolla elämäntavoilla eikä me olla siitä vastuussa".

    Toinen revittelyn aihe on asevelvollisuus, joka monen mielestä tuntuu olevan yhtä kuin oman elämän vaarantaminen naisten, lasten ja isänmaan puolesta. Ei ole. Ainoat tilanteet, jossa yksikään meistä voi vaarantaa henkensä armeijaan liittyvässä toiminnassa, on olla sotilastarkkailijana lähi-idässä samaan aikaan kun Israel päättää pommittaa sitä muutaman neliökilometrin maakaistaletta, jossa olet tai olla rauhanturvaajana Afganistanissa.

    Onko asevelvollisuus tasa-arvon vastaista? Kyllä. Entä Rovajärvellä istuminen pakkasessa munat huurussa? Epämiellyttävää ja rankkaa. Onko se hengenvaarallista? Ei todellakaan.

    Jotain rajaa nössöt.

    VastaaPoista
  44. "Maanpuolustuksen opettelulla (asevelvollisuus) ja maan puolustamisella on vissi ero."

    Ei niinkään. Sitoutuminen maanpuolustukseen toteutuu sitä kautta.

    ""koska naisia ei vastuuteta uravalinnoista, me voimme tappaa itsemme huonolla elämäntavoilla eikä me olla siitä vastuussa". "

    Oletko oikeasti niin tyhmä, ettet tajua, mistä on kyse? Kyse on siitä, että myös naisilta voidaan vaatia vastuun kantamista valinnoistaan aikuisina ihmisinä. Nyt ei vain niin tehdä, ja se on epätasa-arvoa.

    Miesten terveydenhuolto pitää saattaa tasa-arvoiselle tasolle ensin.

    "Toinen revittelyn aihe on asevelvollisuus, joka monen mielestä tuntuu olevan yhtä kuin oman elämän vaarantaminen naisten, lasten ja isänmaan puolesta. Ei ole."

    Sitähän se tarkoittaa, jos tilanne siihen menee.

    "Onko asevelvollisuus tasa-arvon vastaista? Kyllä."

    Mitäs sitten vikiset?

    "Onko se hengenvaarallista? Ei todellakaan."

    Kummasti vain asevelvollisia aina silloin tällöin kuolee tai vammautuu.

    "Jotain rajaa nössöt."

    Anonyymi trolli puhuu nössöistä. Huikeaa.

    VastaaPoista
  45. Vaikka armeija-aika rauhan aikana ei olekaan useimmiten hengenvaarallista, niin kyseessä ei ole myöskään täysin vaaraton aika. Monelle sellaiselle henkilölle, jonka elämä muuten olisi opiskelua tai toimistotöitä, sisältyy armeijaan aivan selvä riski esimerkiksi vammautumisesta. Eiköhän useimmat armeija-aikanaan näekin jotain tapauksia, joissa syntyy pysyviäkin vammoja.

    Lisäksi on syytä muistaa aina se riski, että tulee sota. Lisäksi tulevaisuudessa voi olla edessä sekin, että muitakin kuin vapaaehtoisia päätyy ulkomaille esimerkiksi NATO-tehtäviin.

    On myös tietenkin totta, että itse kunkin kannattaa pyrkiä huolehtimaan omasta terveydestään mahdollisuuksien mukaan. Tämä ei kuitenkaan poista sitä, että sukupuolten välillä on näissäkin asioissa biologispohjaisia eroja, joista ilmeisesti osaltaan johtuu varsin selkeä ero miesten ja naisten keskimääräisissä eliniässä. Miesten suurempi kuolleisuus alkaa jo vauvaiässä.

    Homo

    VastaaPoista
  46. ""Onko asevelvollisuus tasa-arvon vastaista? Kyllä."

    Mitäs sitten vikiset?"

    Vielä kerran, vaikka asevelvollisuus on tasa-arvon vastaista, pakollisen asepalveluksen suorittamista ei voi verrata tositilanteeseen. Jos käyt joskus sankarihaudoilla, katso hautakivissä olevia syntymä- ja kuolinvuosia. 20-vuotiaat jannut lähetettiin kuolemaan. Sieltä saat vähän perspektiiviä omaan elämääsi ja mahdollisuuksiisi. Voit jopa miehistyä.

    "Anonyymi trolli puhuu nössöistä. Huikeaa."

    Kirjoittelu ja linkkien postaaminen nimimerkillä Jorma ei tee sinusta yhtään sen kovempaa jätkää.

    VastaaPoista
  47. "Vielä kerran, vaikka asevelvollisuus on tasa-arvon vastaista"

    Ongelma on siis olemassa, mutta sinä vikiset vastaan.

    "Voit jopa miehistyä."

    Eikös teidän femujen pitänyt olla naisten asialla?

    "Kirjoittelu ja linkkien postaaminen nimimerkillä Jorma ei tee sinusta yhtään sen kovempaa jätkää."

    Fiksumman se kyllä tekee. Eikä se sitä paitsi ole pelkkä nimimerkki.

    VastaaPoista
  48. "Vielä kerran, vaikka asevelvollisuus on tasa-arvon vastaista, pakollisen asepalveluksen suorittamista ei voi verrata tositilanteeseen."

    No ei tietenkään voi, mutta mitä tämä tähän kuuluu? Tasa-arvon kanllata naisetkin voivat mennä kokeilemaan sitä "ei voi verrata tositilanteeseen" -koulutusta. Siellä harjoitellaan tositilanteisiin varautumista varten.


    "Jos käyt joskus sankarihaudoilla, katso hautakivissä olevia syntymä- ja kuolinvuosia. 20-vuotiaat jannut lähetettiin kuolemaan. Sieltä saat vähän perspektiiviä omaan elämääsi ja mahdollisuuksiisi. Voit jopa miehistyä."

    Varusmiehet suorittvavat joka vuosi ovelta ovelle keräyksen mm. sotaveteraaneille. He tietävät mistä on kysymys.
    Sen sijaan sitä katselua voi ja pitää suorittaa nimen omaan nykynaisten. Eihän tuolta po. haudoilta juurikaan naisten nimiä löydy. Tuolta saisi moni nainen, erityisesti "80 senttiä" -naiset perspektiiviä, eikä tavitsisi rutista ihan joka asiasta.

    VastaaPoista
  49. "20-vuotiaat jannut lähetettiin kuolemaan. Sieltä saat vähän perspektiiviä omaan elämääsi ja mahdollisuuksiisi. Voit jopa miehistyä."

    Minun mielestäni sankarihaudoilta voi myös käydä hakemassa vähän perspektiiviä puolustusmäärärahoihin. Aina kun niitä nostetaan, alkaa kauhea itku, parku, vikinä ja kitinä.

    Ei voi olla oikein että maanpuolustuksemme nojaa siihen, että 20-vuotiaat miehet lähetetään KUOLEMAAN! Jumalauta! Vähintä mitä asevelvolliset voisivat vaatia on kunnon aseet!

    - Syltty

    VastaaPoista
  50. "Moilanen: "Miten voi olla mahdollista, että miehistä on niin suuri osa idiootteja!""

    Ehkä seura tekee kaltaisekseen? Suomalaisten naisten seura, nimittäin.

    Vakavammin, mutta vain hieman, sanottuna miehen täytyy olla melkoinen pässi, jos hän haluaa olla missään tekemisissä Moilasen kaltaisen miestenvihaajan kanssa.

    VastaaPoista
  51. "Onko asevelvollisuus tasa-arvon vastaista? Kyllä. Entä Rovajärvellä istuminen pakkasessa munat huurussa? Epämiellyttävää ja rankkaa. Onko se hengenvaarallista? Ei todellakaan.

    Jotain rajaa nössöt."

    Jaapa jaa. Kyllähän armeijassa oli sellaista touhua, että hengenlähtö oli itse asiassa monestikin lähellä: skapparit kännissä ojentelivat käsikranaatteja, että "heitelkää tuosta - saatte vähän tuntumaa". En tiedä onko tuo "känninen kantahenkilökunta metsässä" -syndrooma vain Sodankylän ilmiö. Enpä usko! Mutta kyllä oman turvallisuutensa puolesta sai pelätä. Ja kuoleehan noita varusmiehiä aina silloin tällöin - vastuullista tahoa ei löydykään yleensä sitten kovin helposti.

    Mutta lopetanpa tällaisen "nössöilyn". Sovittakoon, että miehet käyvät armeijan eli suorittavat "yleisen asevelvollisuuden" sitten, kun "yleinen äänioikeuskin" on oikeus väin miehille.

    Miksi Kielitoimisto ei puuttunut tähän epäkohtaan termien typeryydessä; lähinnä annettiin vain suosituksia mies-loppuisten ammattinimikkeiden välttelyyn. Olipa taas tasapuolinen näkökulma.

    VastaaPoista
  52. Homo:

    http://www.youtube.com/watch?v=Eh5e4c1oYSU

    Tila Tequila theory of lesbian sex - ei ole sattumaa että lesboissa on paljon ylipainoisia, sillä lesbosuhteet voivat olla ylipainoisille naisille usein strateginen valinta.

    VastaaPoista
  53. "
    Miten olet tätä maata puolustanut? Jos et lähentele 80-vuotta, et ole yhdessäkään Suomen sodassa ollut."

    Tämähän menee aivan saivarteluksi... Tuo tarkoitti tietenkin sittä että EN TULISI puolustamaan mikäli nk. pahin tilanne toteutuisi.

    Olisin ylpeästi puolustaMATTA tätä maata. Miksi minun pitäisi vaarantaa henkeni niiden ihmisten puolesta jotka avoimesti pitävät minua b-luokan kansalaisena. Miksi minun pitäisi auttaa suomalais-ruotsalaisen feminismin voittoa ja sen mahdollista leviämistä muualle ?

    VastaaPoista
  54. "Vaikka jokainen suomalainen feministi muuttaisi Ruotsiin, naistutkimus lopetettaisiin yliopistoista, presidenttinä olisi Lyly Rajala ja pääministerinä Henry, huonot elämäntavat edelleen veisivät miehiä ennenaikaiseen hautaan."

    Tanskalaisilla lyhyempi eliniän odote nk. epäterveelliseten elämäntapojen takia, mutta ovat onnellisempia (tutkittu juttu).

    Tanskalaisilla on myös sivistyneempi suhtautuminen seksikauppaan, ruotsalaisten ja suomalaisten feministien suureksi kauhuksi.

    Tanska on fiksu maa, siellä eivät feministit määräile.Tanskaa voisin puolustaa, Suomea ja Ruotsia en.

    VastaaPoista

Valitse itsellesi joku nimimerkki, jotta keskustelujen seuraamisesta tulisi helpompaa. Älä laita ruksia kohtaan "Anonyymi".