Kammottava tuo lakiesitys. Jatkossa tulee varmaan tapauksia, joissa ilman suhdettakin köyhempi kämppäkaveri kynii varakkaammalta rahaa. Ja mitenköhän suhtaudutaan tapauksiin, jossa samassa osoitteessa elää useampi kuin 2 aikuista...
Kaunis nainen on ”ohjelmoitu” pettämään? Julkaistu: 11:07 Kuva: Petteri Paalasmaa / Uusi Suomi
Tutkijoiden mukaan osa puolisoaan pettävistä naisista saa syyttää käytöksestään hormoneja, kertoo brittilehti Daily Mail.
Ne naiset, joilla on korkea estrogeenitaso, ovat tyytymättömämpiä kumppaneihinsa ja siten pettävät todennäköisemmin, tutkimus osoittaa. Tällaiset naiset ovat myös todennäköisemmin fyysisesti viehättäviä. Tutkijat selvittivät myös, että kauniit naiset todennäköisemmin käyttävät ulkonäköään hyväkseen saadakseen parhaat kumppanit.
Teksasin yliopiston tohtorin Kristina Duranten mukaan kauniilla naisilla on enemmän valinnanvaraa kumppaneissa ja samalla korkeammat standardit. Näin ollen heillä on vähemmän syitä olla sitoutuneita tiettyyn kumppaniin, jos ”parempiakin” on tarjolla.
Durante mittasi 52 naisen estradiolitasoja. Estradioli on naisen elimistön tärkeimmän estrogeeni. Lisäksi naisilta kysyttiin, miten viehättävinä he pitävät itseään. Naisten ulkonäköä arvioivat myös ulkopuoliset. Kaikista kauniimmiksi rankatuilla naisilla oli korkeimmat estradiolitasot.
Parisuhteessa olevilta naisilta kysyttiin myös heidän tyytyväisyysastettaan ja sitä, miten todennäköisesti he pettäisivät. Kauniimmat naiset olivat kaikista tyytymättömimpiä kumppaniinsa. Kuitenkin he valitsisivat pitkän aikavälin suhteen lyhyiden yhden yön juttujen sijaan.
Tutkimustuloksia esiteltiin Biology Letters -lehdessä.
Uusi Suomi http://www.uusisuomi.fi/viihde/46776-kaunis-nainen-on-%E2%80%9Dohjelmoitu%E2%80%9D-pettamaan
Menkää naimisiin pöntöt niin saatte kunnon oikeudet erotilanteissa ja puolison kuollessa! Jos voi hankkia yhdessä lapsia, voi varmasti myös käydä maistraatissa laittamassa nimet papereihin. Testamentit on myös käteviä kuolemantapauksen sattuessa vaikka yhteisen talon suhteen, jne.
Avoliiton päättymiseen yhteydessä tapahtuvaa omaisuuden jakoa koskeva lakialoite tulisi mielestäni suvata eli tätä lakialoitetta koskien tulisi suorittaa sen sukupuolivaikutusten arviointi. Käsittääkseni sellaista ei ole tehty.
Tänään on avattu tähän teemaan liittyvä "Ota kantaa" -keskustelufoorumi. Siellä ei ole vielä yhtään viestiä.
Ellu: Haha. Feministithän tuhosivat avioliiton ensin. Nyt on avoliiton vuoro. Avioliitossa miehellä ei ole ollut mitään oikeuksia esimerkiksi lapsiinsa enää pitkään aikaan.
Mies on täysin vaimon, sosiaalitanttojen yms. armoilla. Riittää kun sosiaalitantat saavat vaimon uskomaan että mies on väkivaltainen tai pedofiili: lapset otetaan heti pois, työpaikka menee ja mies ajautuu itsemurhan partaalle.
Ei ole mitään muuta loogista johtopäätöstä kuin että feministit Tuija Brax etunenässä haluavat että miehet ja naiset eivät ole suhteessa toisiinsa. He yrittävät edistää lesboutta.
Vain idiootti muuttaa enää tämän lain jälkeen naisen kanssa yhteen.
Jospas se tasa-arvo joskus toteutuisi myös tuolla työ vs. koti -rintamalla. Kävisi sitten myös useammin niin, että mies pääsisi lasten lähihuoltajaksi. Karkeasti ajatellen tilanne, jossa mies tekee uraa ja kotona lapsia hoitaa nainen, helposti johtaa siihen, että eron jälkeenkin lasten arjesta lähihuoltajana huolehtii nainen ja mies toimii maksajana.
Jopa feminististen miestutkijoiden oma itseaan eliitiksi nimittava yhdella kadella laskettavissa oleva mies-eliitti kirjoittaa vaivaantuneena tuosta Moilasen radio-ohjelmasta.
Avoin kirje YLE:lle.
Todetaan nyt tahan viela se, ettei allekirjoittanutta voisi vahempaa kiinnostaa Soikkelin paivakirja, tuosta alemmasta linkista paasi tuohon kasiksi.
Mutta asiasta. Jopa omat saman rotuiset koirat ovat vaivautuneita Moilaskasta. (Moilanen kays kattomassa mita sinusta puhutaan, linkki Soikkelin paivakirjaan on alempana talla sivulla. Jopa oma jengisi on vaivautuneita sinusta. Tulta munille!)
Mistä puhut? Jos et ole huomannut, sukupuolten välillä on menossa täysi sota eivätkä miehet ole edes tajunneet suojautua. Feministit aloittivat sodan, ja jatkavat yhä täyttä rynnäkköä.
Jospas se tasa-arvo joskus toteutuisi myös tuolla työ vs. koti -rintamalla. Kävisi sitten myös useammin niin, että mies pääsisi lasten lähihuoltajaksi. Karkeasti ajatellen tilanne, jossa mies tekee uraa ja kotona lapsia hoitaa nainen, helposti johtaa siihen, että eron jälkeenkin lasten arjesta lähihuoltajana huolehtii nainen ja mies toimii maksajana.
Ei tällä ole ollut vuosikymmeneen mitään tekemistä tasa-arvon kanssa. Tämä sota ei tule päättymään mihinkään muuhun kuin siihen että naiset on alistettu takaisin hellan ääreen. Moderneilla miehillä ei ole koskaan ollut mitään sitä vastaan, että naiset ovat saaneet tasa-arvon. Mutta selvästikin kyse on enää vain siitä, että nainen pohjimmiltaan kaipaa vain sitä että mies tulee ja pistää naisen ruotuun. Siksi feministitkin haastavat riitaa.
Koko tässä jutussahan on kyse siitä, että naiset haluavat tehdä muiden rakkaudesta taloudellisen kysymyksen, eli suomeksi sanottuna pitävät epäreiluna sitä että jotkut jakavat pillua ilmaiseksi.
Ehdotan, että jatkossa käytetään tästä lakiehdotuksesta nimeä "kaikki naiset ovat huoria" -lakiehdotus.
Tuossa lakiesityksessä on kyllä lukuisia todella ihmeellisiä kohtia. Sen perusteellahan mm. alaikäiset voivat olla keskenään avoliitossa, samaa sukupuolta olevat heterot voivat olla keskenään avoliitossa jne.
Yhteiseen talouteenkin riittää kämppäkaveritasoinen asuminen, jossa vaikka vuorotellen ostetaan vessapaperia vessaan - tai ehkä jopa se, että vain toinen ostaa ja toinen saa ilmaiseksi käyttää sitä. Ja osoitteeksi parisuhteesta riittää yhdessä vietetty aika, kuten varmaan kotona TV:n katsominen tms. Ja yhteistalouteen taitaisi riittää esimerkiksi ajoittainen siivoaminen, harrastuksenomainen sisustaminen, ruuanlaitto tms. Ja nimenomaisesti esityksessä siis todetaan, että:
"Avoliiton määritelmä. Pykälässä tarkennetaan ehdotetun lain keskeisimmät käsitteet. Avoliitolla tarkoitetaan parisuhdetta, jonka osapuolet asuvat yhdessä ja joilla on osittain tai kokonaan yhteinen talous. Avoliiton osapuolia kutsutaan avopuolisoiksi. Avoliiton osapuolet eivät voi olla naimisissa tai rekisteröidyssä parisuhteessa keskenään tai kolmannen osapuolen kanssa. Avopuolisot voivat olla samaa tai eri sukupuolta. Laki soveltuu yhteistaloudessa eläviin parisuhdekumppaneihin seksuaaliseen suuntautumiseen katsomatta. Parisuhde- edellytys kuitenkin viestii suhteen luonteesta. Parisuhteeseen liittyy tyypillisesti tunnepitoinen sitoutuminen parisuhdekumppaniin, joten ystävyyteen, taloudelliseen välttämättömyyteen tai sukulaisuuteen perustuva asuminen yhdessä ei perusta avoliittoa. Näyttökysymykset suhteen luonteen tai yhdessä asumisen osoittamisesta jäävät väistämättä oikeuskäytännön varaan. Seksuaalinen kanssakäyminen ei ole välttämätön, vaikkakin tosiasiallisesti usein esiintyvä piirre parisuhteessa. Osoittaakseen olevansa tai olleensa avoliitossa avopuolison ei edellytetä esittävän näyttöä suhteen seksuaalisesta luonteesta. Suhteen luonnetta parisuhteena voi kuvata myös esimerkiksi yhdessä vietetyn vapaa-ajan ja loma-aikojen aste. Yhdessä asumisen osoittamiseen voidaan käyttää apuna esimerkiksi väestörekisterimerkintöjä.
Avoliiton määritelmä ei aseta avopuolisoille vähimmäisikärajaa. Avopuoliso voi siis olla myös alle 18-vuotias. Jos alaikäinen haluaa tehdä sopimuksia, jotka vaikuttavat hänen taloudelliseen asemaansa, hän voi tarvita pätevän oikeustoimen tekemiseksi edunvalvojaa (ks. holhoustoimesta annettu laki 442/1999). Jotta parisuhteen osapuolet ovat tämän lain tarkoittamassa avoliitossa, tulee heillä olla osittain tai kokonaan yhteinen talous. Tämä voi ilmetä arkielämän monimuotoisuudesta johtuen monella eri tavalla. Yhteinen talous voi selkeimmillään tarkoittaa omaisuuden yhteisomistussuhteita (esimerkiksi yhteisen kodin omistamista), yhteistä pankkitiliä tai pankkitilejä, osallistumista tietyssä suhteessa yhteisiin jokapäiväisiin hankintoihin tai yhteistyötä ja työnjakoa yhteiseen talouteen kuuluvissa askareissa."
On myös täysin käsittämätöntä kuinka kotitöitä käytetään verukkeena köyhemmälle osapuolelle saada rahaa. Kuitenkaan rikkaampi osapuoli ei saa käyttää samaa perustetta vaatiakseen rahaa köyhemmältä - tai ilmeisesti edes saadakseen köyhemmän rahavaatimuksia pienemmiksi, vaikka rikkaampi osapuoli olisikin tehnyt eniten kotitöitä. Samoin on mielenkiintoista, että jos ilman sopimusta olevista kotitöistä pitää saada rahaa, niin miksi tämä koskee vain tilannetta, jossa kumpikaan samassa osoitteessa asuvista ei ole naimisissa tai rekisteröidyssä parisuhteessa jossain muualla asuvaan henkilöön?
Homo, ei tuolla ole mitään tekemistä järjen kanssa. Ei sitä kannata yrittää ymmärtää järjellä. Ideana on tuhota miesten ja naisten välistä kanssakäymistä, kuten feminismissä yleensä.
Ihan käsittämätön esitys. Menisivät naimisiin, jos siitä kiikastaa. Kyse on kuitenkin käsittääkseni ihan oikeustoimikelpoisista aikuisista ihmisistä, joten heidän voi olettaa vastaavan valinnoistaan ja teoistaan itse. Millä voi sitten enää jatkossa taata omaisuutensa säilymisen itsellään? Onko siis mentävä naimisiin, tehtävä avioehto vai asuttava erillään?
"Jospas se tasa-arvo joskus toteutuisi myös tuolla työ vs. koti -rintamalla."
Sehän toteutuu jo. Huoltajuuskiistoissa vain törkeä feministivetoinen sukupuolisyrjintä miehiä kohtaan vain jatkuu ja jatkuu, vaikka sen voisi lopettaa hetkessä.
Esitys siis tuhoaa myös kimppa-asumisen, sillä köyhempi kämppäkaveri voi vaatia rahaa varakkaammaalta sillä perusteella, että on joskus tiskannut.
Miten kukaan voi vakavissaan esittää jotain näin järjetöntä?
On se saatana, että viranomaiset eivät voi jättää aikuisten ihmisten yksityiselämää rauhaan. Kun valta on valunut Brysseliin, markkinavoimille yms., niin tällaista puuhastelua ja fasistista ihmisten kiusaamista siitä seuraa.
Jorma, tästä ei voi syyttää markkinavoimia eikä Brysseliä. Kumpikaan ei vaadi tällaisia. Tästä voi syyttää vain feministejä kuten Tuija Braxia ja vihreitä äänestäneitä naisia.
Lakatkaa antamasta vihreitä äänestäneille naisille, minä ainakin pistin vihreitä äänestäneet naiset nyt seksiboikottiin, koska he haluavat olla huoria, enkä minä harrasta seksiä huorien kanssa.
"Ihmisten pitäisi tajuta se, että avoliitto on vain kahden erittäin varakkaan ja hyvätuloisen, vakituisessa työsuhteessa olevan ihmisen parisuhteen muoto. Avoliitto ei missään tapauksessa ole sellainen perhemuoto, jonka varaan pitkä ja jopa elämänkaaren mittainen liitto kannattaisi rakentaa."
"Jorma, tästä ei voi syyttää markkinavoimia eikä Brysseliä. Kumpikaan ei vaadi tällaisia. Tästä voi syyttää vain feministejä kuten Tuija Braxia ja vihreitä äänestäneitä naisia."
Enhän minä noita tahoja tästä syyttänytkään. Tosiasia vain on, että mitä pienemmäksi eduskunnan valta (ja hallituksenkin) todella merkittäviin asioihin on käynyt, sitä kovemmalla innolla ollaan oltu valmiita puuttumaan ihmisten yksityiselämään, säätelemään, holhoamaan, valvomaan ja kontrolloimaan. Lainsäädännön määrä ja yksityiskohtaisuus kasvavat ja kasvavat, samalla kuin kansalaisten vapaus jatkuvasti supistuu.
Eikä tämä ole sattumaa. Kyse ei kuitenkaan ole pelkästään feministisen ideologian turmelevasta vaikutuksesta, vaikka olen kanssasi samaa mieltä siitä, että sieltä se todellinen sylttytehdas löytyy. Jostainhan pitää löytää tekemistä valtavalle joukolle viranomaisia, poliitikkoja ja muita vastaavia. Kun oikeita asioita ei enää ole, säädetään uusia lakeja, jotta saadaan lisää "tekemistä". Tämäkin laki toisi toteutuessaan valtavasti töitä tuomioistuimille, asianajajille ja sosiaaliviranomaisille. Tietenkin tuomioistuimille ainakin löytyisi parempaakin tekemistä, mutta toisaalta jutturuuhkan selvittelykomiteoissa on taas tarjolla uusia palkkiohommia poliittisille pelureille.
Sitä mukaa kuin Brittien imperiumi kutistui, kasvoi siirtomaahallinnon koko.
Byrokraatit ja poliitikot kyllä keksivät itselleen aina vain lisää työtä, täysin riippumatta kansalaisten tarpeista.
Jos tällaisen sääntelyn annetaan kasvaa, niin tulee myös käymään. Kansalaisten vapaudet kutistuvat entisestään. Aivan mainiosti on tultu toimeen ilman tällaista lakia tähänkin saakka. Lakeja ei pitäisi säätää turhan takia, vaan ihmisten itsemääräämisoikeutta tulisi kunniottaa mahdollisimman laajasti. On myös järkiperäisesti punnittava mahdollisen lain hyötyjä sen aiheuttamia haittoja vastaan. Tässä tapauksessa on päivänselvää, että haitat ovat selvästi hyötyjä suuremmat.
Kuvittelet että feministit säätävät näitä lakeja koska heillä ei ole parempaa tekemistä. Ei pidä paikkaansa. Tämä on ideologinen laki, feminismin kovaa ydintä. Päättäjät tietävät tasan tarkkaan mitä tällä lailla on tarkoitus saada aikaan. Etkö ole jo tajunnut, että feministit ovat pahoja ihmisiä, jotka haluavat muille ihmisille pahaa.
"Kuvittelet että feministit säätävät näitä lakeja koska heillä ei ole parempaa tekemistä."
En kuvittele. Tiedän vain, että kaikki lainsäätäjät eivät ole feministejä. Jatkuvassa holhouksen ja sääntelyn lisääntymisessä ei ole kyse vain feminismistä, mistä voi antaa esimerkiksi vaikkapa alkoholipolitiikan. Siinä alkholistiäitejä ei saada kuriin feministien vastustuksen vuoksi, mutta esimerkiksi alkoholimainontaa kahlitaan täysin järjettömällä sääntelyllä. Tässä nimenomaisessa tapauksessa vain feministinen ideologia, joka ajaa yksilön vapauksien kaventamista ja totalitarismia, kohtaa byrokraattien ja poliittisten suojatyöpaikkojen haalijoiden tarpeet.
On se saatana, että viranomaiset eivät voi jättää aikuisten ihmisten yksityiselämää rauhaan. Kun valta on valunut Brysseliin, markkinavoimille yms., niin tällaista puuhastelua ja fasistista ihmisten kiusaamista siitä seuraa.
Tervetuloa autoritääriseen kapitalismi-diktatuuri-poliisivaltioon, öh, siis demokratiaan, jonka kaltaista esim. Höglund kannattaa. Kun valta on jollain yhdellä taholla eikä hajaannutettuna koko kansalle, siitä seuraa kansan kurjistuminen ja ihmiskunnan sorto. Rakennetaan mestarirotua kansojen kärsimyksen kustannuksella.
Valtio, hallitus (sanoinakin kuvastavat miten kansaa pitää 'hallita' ja kenellä on 'valta') jne. ovat tahoja, joiden pitäisi olla vain hyvin pieni reunahuomio ihmiskunnassa - lakien pitäisi olla hyvin simppeleitä, ja niitä tarvittaisiin oikeasti vain muutama. Valtion pitäisi puuttua yksilön tekemiseen VAIN jos nämä tekemiset aiheuttavat toisille vaaraa, eli siis suojellakseen toisia yksilöitä joltakin taholta.
Nyt näyttäisi asiat olevan aivan päinvastoin kuin esim. USAn perustuslain laatijat halusivat. Koko pointti oli taata ihmisille vapauksia, joita valtio ei pääsisi polkemaan - ja elämä, jota hallitukset eivät pääsisi sotkemaan mielivaltaisesti.
Eipä se unelma kauan kestänyt.. vanha kunnon natsidiktatuurihan se jälleen on vallassa, tällä kertaa vain inkrementalismia käyttäen suoran hyökkäyksen sijasta.
Niinkuin joku sanoi - Same shit, different asshole. Presidentit vaihtuvat, mutta sama kuvio säilyy ja pahenee, ja kansan asema käy yhä heikommaksi, etenkin miesten.
Kammottava tuo lakiesitys. Jatkossa tulee varmaan tapauksia, joissa ilman suhdettakin köyhempi kämppäkaveri kynii varakkaammalta rahaa. Ja mitenköhän suhtaudutaan tapauksiin, jossa samassa osoitteessa elää useampi kuin 2 aikuista...
VastaaPoistaHomo
Kaunis nainen on ”ohjelmoitu” pettämään?
VastaaPoistaJulkaistu: 11:07
Kuva: Petteri Paalasmaa / Uusi Suomi
Tutkijoiden mukaan osa puolisoaan pettävistä naisista saa syyttää käytöksestään hormoneja, kertoo brittilehti Daily Mail.
Ne naiset, joilla on korkea estrogeenitaso, ovat tyytymättömämpiä kumppaneihinsa ja siten pettävät todennäköisemmin, tutkimus osoittaa. Tällaiset naiset ovat myös todennäköisemmin fyysisesti viehättäviä. Tutkijat selvittivät myös, että kauniit naiset todennäköisemmin käyttävät ulkonäköään hyväkseen saadakseen parhaat kumppanit.
Teksasin yliopiston tohtorin Kristina Duranten mukaan kauniilla naisilla on enemmän valinnanvaraa kumppaneissa ja samalla korkeammat standardit. Näin ollen heillä on vähemmän syitä olla sitoutuneita tiettyyn kumppaniin, jos ”parempiakin” on tarjolla.
Durante mittasi 52 naisen estradiolitasoja. Estradioli on naisen elimistön tärkeimmän estrogeeni. Lisäksi naisilta kysyttiin, miten viehättävinä he pitävät itseään. Naisten ulkonäköä arvioivat myös ulkopuoliset. Kaikista kauniimmiksi rankatuilla naisilla oli korkeimmat estradiolitasot.
Parisuhteessa olevilta naisilta kysyttiin myös heidän tyytyväisyysastettaan ja sitä, miten todennäköisesti he pettäisivät. Kauniimmat naiset olivat kaikista tyytymättömimpiä kumppaniinsa. Kuitenkin he valitsisivat pitkän aikavälin suhteen lyhyiden yhden yön juttujen sijaan.
Tutkimustuloksia esiteltiin Biology Letters -lehdessä.
Uusi Suomi
http://www.uusisuomi.fi/viihde/46776-kaunis-nainen-on-%E2%80%9Dohjelmoitu%E2%80%9D-pettamaan
http://www.dailymail.co.uk/femail/article-1114706/The-beautiful-women-programmed-unfaithful.html
Menkää naimisiin pöntöt niin saatte kunnon oikeudet erotilanteissa ja puolison kuollessa! Jos voi hankkia yhdessä lapsia, voi varmasti myös käydä maistraatissa laittamassa nimet papereihin. Testamentit on myös käteviä kuolemantapauksen sattuessa vaikka yhteisen talon suhteen, jne.
VastaaPoistaAvoliiton päättymiseen yhteydessä tapahtuvaa omaisuuden jakoa koskeva lakialoite tulisi mielestäni suvata eli tätä lakialoitetta koskien tulisi suorittaa sen sukupuolivaikutusten arviointi. Käsittääkseni sellaista ei ole tehty.
VastaaPoistaTänään on avattu tähän teemaan liittyvä "Ota kantaa" -keskustelufoorumi. Siellä ei ole vielä yhtään viestiä.
http://www.otakantaa.fi/hanke.cfm?group=401&id=&ref=Hanke
Ellu: Haha. Feministithän tuhosivat avioliiton ensin. Nyt on avoliiton vuoro. Avioliitossa miehellä ei ole ollut mitään oikeuksia esimerkiksi lapsiinsa enää pitkään aikaan.
VastaaPoistaMies on täysin vaimon, sosiaalitanttojen yms. armoilla. Riittää kun sosiaalitantat saavat vaimon uskomaan että mies on väkivaltainen tai pedofiili: lapset otetaan heti pois, työpaikka menee ja mies ajautuu itsemurhan partaalle.
Ei ole mitään muuta loogista johtopäätöstä kuin että feministit Tuija Brax etunenässä haluavat että miehet ja naiset eivät ole suhteessa toisiinsa. He yrittävät edistää lesboutta.
Vain idiootti muuttaa enää tämän lain jälkeen naisen kanssa yhteen.
"Feministithän tuhosivat avioliiton ensin."
VastaaPoistaEi se oo mun vika, toi alotti? :)
Jospas se tasa-arvo joskus toteutuisi myös tuolla työ vs. koti -rintamalla. Kävisi sitten myös useammin niin, että mies pääsisi lasten lähihuoltajaksi. Karkeasti ajatellen tilanne, jossa mies tekee uraa ja kotona lapsia hoitaa nainen, helposti johtaa siihen, että eron jälkeenkin lasten arjesta lähihuoltajana huolehtii nainen ja mies toimii maksajana.
http://blogit.mtv3.fi/setaarkadia/2009/01/13/presidentti-halosen-kabinetissa-enaa-yksi-mies-demareita-riittaa%e2%80%a6/
VastaaPoistaHyvä blogaus Setä Arkadialta. Että tälläistä tasa-arvoa taas Suomessa...
Jopa feminististen miestutkijoiden oma itseaan eliitiksi nimittava yhdella kadella laskettavissa oleva mies-eliitti kirjoittaa vaivaantuneena tuosta Moilasen radio-ohjelmasta.
VastaaPoistaAvoin kirje YLE:lle.
Todetaan nyt tahan viela se, ettei allekirjoittanutta voisi vahempaa kiinnostaa Soikkelin paivakirja, tuosta alemmasta linkista paasi tuohon kasiksi.
Mutta asiasta. Jopa omat saman rotuiset koirat ovat vaivautuneita Moilaskasta. (Moilanen kays kattomassa mita sinusta puhutaan, linkki Soikkelin paivakirjaan on alempana talla sivulla. Jopa oma jengisi on vaivautuneita sinusta. Tulta munille!)
Ei se oo mun vika, toi alotti? :)
VastaaPoistaMistä puhut? Jos et ole huomannut, sukupuolten välillä on menossa täysi sota eivätkä miehet ole edes tajunneet suojautua. Feministit aloittivat sodan, ja jatkavat yhä täyttä rynnäkköä.
Jospas se tasa-arvo joskus toteutuisi myös tuolla työ vs. koti -rintamalla. Kävisi sitten myös useammin niin, että mies pääsisi lasten lähihuoltajaksi. Karkeasti ajatellen tilanne, jossa mies tekee uraa ja kotona lapsia hoitaa nainen, helposti johtaa siihen, että eron jälkeenkin lasten arjesta lähihuoltajana huolehtii nainen ja mies toimii maksajana.
Ei tällä ole ollut vuosikymmeneen mitään tekemistä tasa-arvon kanssa. Tämä sota ei tule päättymään mihinkään muuhun kuin siihen että naiset on alistettu takaisin hellan ääreen. Moderneilla miehillä ei ole koskaan ollut mitään sitä vastaan, että naiset ovat saaneet tasa-arvon. Mutta selvästikin kyse on enää vain siitä, että nainen pohjimmiltaan kaipaa vain sitä että mies tulee ja pistää naisen ruotuun. Siksi feministitkin haastavat riitaa.
Koko tässä jutussahan on kyse siitä, että naiset haluavat tehdä muiden rakkaudesta taloudellisen kysymyksen, eli suomeksi sanottuna pitävät epäreiluna sitä että jotkut jakavat pillua ilmaiseksi.
VastaaPoistaEhdotan, että jatkossa käytetään tästä lakiehdotuksesta nimeä "kaikki naiset ovat huoria" -lakiehdotus.
Tai ehkä "huorille minimipalkka" -lakiehdotus.
VastaaPoistaIlmaista piparia ei ole, ainakaan jos naiset saavat päättää:
VastaaPoistaMateriaalinen puoli kuuluu todellisena osana meidän elämäämme niin kauan kun me olemme materiaalisia olentoja. Sitä ei voi välttää ja sen kieltäminen on julmuutta ja johtaa kärsimykseen. Rakkaus joka ei näy mitenkään materiaalisessa maailmassa ei ole rakkkautta vaan vain kuvitelmaa. Raha ja rakkaus liityvät yhteen. Rakkauden vaikutus näkyy kaikessa, myös rahoissa. Jos todella rakastat, käytät rahasi rakkaittesi hyväksi.
Eikös muuten jo feministit aikanaan todenneet, että avioliitto on vain yksi prostituution muoto.
Homo
Tuossa lakiesityksessä on kyllä lukuisia todella ihmeellisiä kohtia. Sen perusteellahan mm. alaikäiset voivat olla keskenään avoliitossa, samaa sukupuolta olevat heterot voivat olla keskenään avoliitossa jne.
VastaaPoistaYhteiseen talouteenkin riittää kämppäkaveritasoinen asuminen, jossa vaikka vuorotellen ostetaan vessapaperia vessaan - tai ehkä jopa se, että vain toinen ostaa ja toinen saa ilmaiseksi käyttää sitä. Ja osoitteeksi parisuhteesta riittää yhdessä vietetty aika, kuten varmaan kotona TV:n katsominen tms. Ja yhteistalouteen taitaisi riittää esimerkiksi ajoittainen siivoaminen, harrastuksenomainen sisustaminen, ruuanlaitto tms. Ja nimenomaisesti esityksessä siis todetaan, että:
"Avoliiton määritelmä. Pykälässä tarkennetaan ehdotetun lain keskeisimmät
käsitteet. Avoliitolla tarkoitetaan parisuhdetta, jonka osapuolet asuvat yhdessä ja
joilla on osittain tai kokonaan yhteinen talous. Avoliiton osapuolia kutsutaan avopuolisoiksi.
Avoliiton osapuolet eivät voi olla naimisissa tai rekisteröidyssä parisuhteessa
keskenään tai kolmannen osapuolen kanssa.
Avopuolisot voivat olla samaa tai eri sukupuolta. Laki soveltuu yhteistaloudessa
eläviin parisuhdekumppaneihin seksuaaliseen suuntautumiseen katsomatta. Parisuhde-
edellytys kuitenkin viestii suhteen luonteesta. Parisuhteeseen liittyy tyypillisesti
tunnepitoinen sitoutuminen parisuhdekumppaniin, joten ystävyyteen,
taloudelliseen välttämättömyyteen tai sukulaisuuteen perustuva asuminen yhdessä
ei perusta avoliittoa.
Näyttökysymykset suhteen luonteen tai yhdessä asumisen osoittamisesta jäävät
väistämättä oikeuskäytännön varaan. Seksuaalinen kanssakäyminen ei ole välttämätön,
vaikkakin tosiasiallisesti usein esiintyvä piirre parisuhteessa. Osoittaakseen
olevansa tai olleensa avoliitossa avopuolison ei edellytetä esittävän näyttöä
suhteen seksuaalisesta luonteesta. Suhteen luonnetta parisuhteena voi kuvata
myös esimerkiksi yhdessä vietetyn vapaa-ajan ja loma-aikojen aste. Yhdessä asumisen
osoittamiseen voidaan käyttää apuna esimerkiksi väestörekisterimerkintöjä.
Avoliiton määritelmä ei aseta avopuolisoille vähimmäisikärajaa. Avopuoliso voi
siis olla myös alle 18-vuotias. Jos alaikäinen haluaa tehdä sopimuksia, jotka vaikuttavat
hänen taloudelliseen asemaansa, hän voi tarvita pätevän oikeustoimen
tekemiseksi edunvalvojaa (ks. holhoustoimesta annettu laki 442/1999).
Jotta parisuhteen osapuolet ovat tämän lain tarkoittamassa avoliitossa, tulee heillä
olla osittain tai kokonaan yhteinen talous. Tämä voi ilmetä arkielämän monimuotoisuudesta
johtuen monella eri tavalla. Yhteinen talous voi selkeimmillään tarkoittaa
omaisuuden yhteisomistussuhteita (esimerkiksi yhteisen kodin omistamista),
yhteistä pankkitiliä tai pankkitilejä, osallistumista tietyssä suhteessa yhteisiin
jokapäiväisiin hankintoihin tai yhteistyötä ja työnjakoa yhteiseen talouteen kuuluvissa
askareissa."
On myös täysin käsittämätöntä kuinka kotitöitä käytetään verukkeena köyhemmälle osapuolelle saada rahaa. Kuitenkaan rikkaampi osapuoli ei saa käyttää samaa perustetta vaatiakseen rahaa köyhemmältä - tai ilmeisesti edes saadakseen köyhemmän rahavaatimuksia pienemmiksi, vaikka rikkaampi osapuoli olisikin tehnyt eniten kotitöitä. Samoin on mielenkiintoista, että jos ilman sopimusta olevista kotitöistä pitää saada rahaa, niin miksi tämä koskee vain tilannetta, jossa kumpikaan samassa osoitteessa asuvista ei ole naimisissa tai rekisteröidyssä parisuhteessa jossain muualla asuvaan henkilöön?
Homo
Homo, ei tuolla ole mitään tekemistä järjen kanssa. Ei sitä kannata yrittää ymmärtää järjellä. Ideana on tuhota miesten ja naisten välistä kanssakäymistä, kuten feminismissä yleensä.
VastaaPoistaTässä muuten linkki vielä tuohon hirviömäiseen lakiehdotukseen. Sieltä pääsee myös Ota kantaa -foorumille, jossa on alkanut keskustelu aiheesta.
VastaaPoistaRikkihappoa rinnoille / suolahappoa silmille
Homo
Ihan käsittämätön esitys. Menisivät naimisiin, jos siitä kiikastaa. Kyse on kuitenkin käsittääkseni ihan oikeustoimikelpoisista aikuisista ihmisistä, joten heidän voi olettaa vastaavan valinnoistaan ja teoistaan itse. Millä voi sitten enää jatkossa taata omaisuutensa säilymisen itsellään? Onko siis mentävä naimisiin, tehtävä avioehto vai asuttava erillään?
VastaaPoista"Jospas se tasa-arvo joskus toteutuisi myös tuolla työ vs. koti -rintamalla."
VastaaPoistaSehän toteutuu jo. Huoltajuuskiistoissa vain törkeä feministivetoinen sukupuolisyrjintä miehiä kohtaan vain jatkuu ja jatkuu, vaikka sen voisi lopettaa hetkessä.
Esitys siis tuhoaa myös kimppa-asumisen, sillä köyhempi kämppäkaveri voi vaatia rahaa varakkaammaalta sillä perusteella, että on joskus tiskannut.
VastaaPoistaMiten kukaan voi vakavissaan esittää jotain näin järjetöntä?
On se saatana, että viranomaiset eivät voi jättää aikuisten ihmisten yksityiselämää rauhaan. Kun valta on valunut Brysseliin, markkinavoimille yms., niin tällaista puuhastelua ja fasistista ihmisten kiusaamista siitä seuraa.
Rakastunut 16-vuotias tyttö hankki murhaajat perheelleen
VastaaPoistaJorma, tästä ei voi syyttää markkinavoimia eikä Brysseliä. Kumpikaan ei vaadi tällaisia. Tästä voi syyttää vain feministejä kuten Tuija Braxia ja vihreitä äänestäneitä naisia.
VastaaPoistaLakatkaa antamasta vihreitä äänestäneille naisille, minä ainakin pistin vihreitä äänestäneet naiset nyt seksiboikottiin, koska he haluavat olla huoria, enkä minä harrasta seksiä huorien kanssa.
http://yle.fi/uutiset/kotimaa/2009/01/professori_urpo_kangas_naimisiin_aina_kun_mahdollista_479599.html
VastaaPoista"Ihmisten pitäisi tajuta se, että avoliitto on vain kahden erittäin varakkaan ja hyvätuloisen, vakituisessa työsuhteessa olevan ihmisen parisuhteen muoto. Avoliitto ei missään tapauksessa ole sellainen perhemuoto, jonka varaan pitkä ja jopa elämänkaaren mittainen liitto kannattaisi rakentaa."
"Jorma, tästä ei voi syyttää markkinavoimia eikä Brysseliä. Kumpikaan ei vaadi tällaisia. Tästä voi syyttää vain feministejä kuten Tuija Braxia ja vihreitä äänestäneitä naisia."
VastaaPoistaEnhän minä noita tahoja tästä syyttänytkään. Tosiasia vain on, että mitä pienemmäksi eduskunnan valta (ja hallituksenkin) todella merkittäviin asioihin on käynyt, sitä kovemmalla innolla ollaan oltu valmiita puuttumaan ihmisten yksityiselämään, säätelemään, holhoamaan, valvomaan ja kontrolloimaan. Lainsäädännön määrä ja yksityiskohtaisuus kasvavat ja kasvavat, samalla kuin kansalaisten vapaus jatkuvasti supistuu.
Eikä tämä ole sattumaa. Kyse ei kuitenkaan ole pelkästään feministisen ideologian turmelevasta vaikutuksesta, vaikka olen kanssasi samaa mieltä siitä, että sieltä se todellinen sylttytehdas löytyy. Jostainhan pitää löytää tekemistä valtavalle joukolle viranomaisia, poliitikkoja ja muita vastaavia. Kun oikeita asioita ei enää ole, säädetään uusia lakeja, jotta saadaan lisää "tekemistä". Tämäkin laki toisi toteutuessaan valtavasti töitä tuomioistuimille, asianajajille ja sosiaaliviranomaisille. Tietenkin tuomioistuimille ainakin löytyisi parempaakin tekemistä, mutta toisaalta jutturuuhkan selvittelykomiteoissa on taas tarjolla uusia palkkiohommia poliittisille pelureille.
Tähän liittyy Parkinsonin laki:
VastaaPoistaParkinson's law
Sitä mukaa kuin Brittien imperiumi kutistui, kasvoi siirtomaahallinnon koko.
Byrokraatit ja poliitikot kyllä keksivät itselleen aina vain lisää työtä, täysin riippumatta kansalaisten tarpeista.
Jos tällaisen sääntelyn annetaan kasvaa, niin tulee myös käymään. Kansalaisten vapaudet kutistuvat entisestään. Aivan mainiosti on tultu toimeen ilman tällaista lakia tähänkin saakka. Lakeja ei pitäisi säätää turhan takia, vaan ihmisten itsemääräämisoikeutta tulisi kunniottaa mahdollisimman laajasti. On myös järkiperäisesti punnittava mahdollisen lain hyötyjä sen aiheuttamia haittoja vastaan. Tässä tapauksessa on päivänselvää, että haitat ovat selvästi hyötyjä suuremmat.
Kuvittelet että feministit säätävät näitä lakeja koska heillä ei ole parempaa tekemistä. Ei pidä paikkaansa. Tämä on ideologinen laki, feminismin kovaa ydintä. Päättäjät tietävät tasan tarkkaan mitä tällä lailla on tarkoitus saada aikaan. Etkö ole jo tajunnut, että feministit ovat pahoja ihmisiä, jotka haluavat muille ihmisille pahaa.
VastaaPoista"Kuvittelet että feministit säätävät näitä lakeja koska heillä ei ole parempaa tekemistä."
VastaaPoistaEn kuvittele. Tiedän vain, että kaikki lainsäätäjät eivät ole feministejä. Jatkuvassa holhouksen ja sääntelyn lisääntymisessä ei ole kyse vain feminismistä, mistä voi antaa esimerkiksi vaikkapa alkoholipolitiikan. Siinä alkholistiäitejä ei saada kuriin feministien vastustuksen vuoksi, mutta esimerkiksi alkoholimainontaa kahlitaan täysin järjettömällä sääntelyllä. Tässä nimenomaisessa tapauksessa vain feministinen ideologia, joka ajaa yksilön vapauksien kaventamista ja totalitarismia, kohtaa byrokraattien ja poliittisten suojatyöpaikkojen haalijoiden tarpeet.
Presidentti Halosen kabinetissa enää yksi mies! Demareita riittää…
VastaaPoistaMuumiomamma osoittaa taas kerran olevansa koko kansan presidentti. Sukupuolella ei ole väliä, kunhan on nainen-feminismi kukoistaa.
On se saatana, että viranomaiset eivät voi jättää aikuisten ihmisten yksityiselämää rauhaan. Kun valta on valunut Brysseliin, markkinavoimille yms., niin tällaista puuhastelua ja fasistista ihmisten kiusaamista siitä seuraa.
VastaaPoistaTervetuloa autoritääriseen kapitalismi-diktatuuri-poliisivaltioon, öh, siis demokratiaan, jonka kaltaista esim. Höglund kannattaa. Kun valta on jollain yhdellä taholla eikä hajaannutettuna koko kansalle, siitä seuraa kansan kurjistuminen ja ihmiskunnan sorto. Rakennetaan mestarirotua kansojen kärsimyksen kustannuksella.

- Vortac