Kun lähiöstä seuraavan kerran löytyy pikkulapsi harhailemasta kadulla keskellä yötä, ja äiti löytyy lähikapakasta, onko mahdollista, että ymmärtäisit myös sen naisen tilannetta? Se nainen voisit olla sinä!
Mielenkiintoista nähdä reaktio tuohon. Jos ovat fiksuja, sensuroivat sen mahdollisimman pian. Luulen, että Moilanen meni tuossa liian pitkälle.
Jos olisi ilkeä, voisi lähettää tiedon lastensuojeluviranomaisille. Jos Moilasen mielestä on ok jättää lapset yksin kun äiti menee baariin, niin eiköhän hän harrasta sellaisita. Lapset pois vaan.
Varmaan on kriittisessä miestutkimuksessa saatu selvitettyä että mies joka pieksee lapsiaan ja käyttää lasten ruokarahat kapakan laskuun, saisi muilta miehiltä solidaarisuutta osakseen. Nyt on siis naisten vuoro matkia.
Nuohan uskovat ihan vakavissaan että miesporukoissa kehuttaisiin toisia kuka kouluttaa akkaansa paremmin, ja suhtaudutaan solidaarisesti vaimonhakkaajiin.
Toivottavasti tässä Moilasen jutussa käy niin että tuo koko homma kääntyy itseään vastaan. Moilanen saataa vielä tehdä itsestään eräänlaisen Suomen oman Schymanin - feministisen valtakunnanpellen.
Pohdiskelin miksi Moilanen käyttää esimerkkinä nimenomaan sitä lähiössä harhaillutta lapsiparkaa. Mahtaisiko olla sattunut lähelle kotipesää ja tämä heitto sitten yritys vesittää tapauksen saamaa moraalista tuomiota?
Moilanen kuule, se ei nyt vain ole hyvää vanhemmuutta, että riekutaan kapakassa kun lapsi nukkuu yksin kotona. Ei, Moilanen, ei. Ei vaikka selität minkä diskurssin kautta. Se ei vain ole.
"Miesten välisen solidaarisuuden tunnemme, ja siitä on ollut miehille suurta hyötyä. Sen varaan on rakentunut nykyinen patriarkaalinen yhteiskuntajärjestys."
Miesten välinen solidaarisuus? Miesasiamiehiä - joka on suhteellisen nuori ilmiö - lukuunottamatta - en ole koskaan kohdannut mitään miesten välistä solidaarisuutta. Siis että mies olisi solidaarinen toiselle miehelle mieheyden takia. Miehet ovat yleensäkin tosi huonoja liittoutumaan. Feminisimin vaarallisin ja epäoikeudenmukaisuuteen eniten johtava asia on harhaluulo jostain miesten välisestä liittoutumasta. Sellaista ei yksinkertaisesti ole, mutta mitä ilmeisimmin sellaista tulevaisuudessa tarvitaan.
"Kun työpaikan palaverissa naispuolinen kollega seuraavan kerran ehdottaa jotakin, tue häntä voimakkaasti! Jos työskentelet pomoasemassa, rupea saman tien omatoimisesti nostamaan naisalaisiasi palkkakuopasta!"
Feminisminhän piti edistää sitä, että sukupuoli ei merkitsisi, vaan henkilön pätevyys. "Kaikkia kohdellaan yksilöinä sukupuolesta riippumatta!". Mihin se taas unohtui? Elikkä ei se paras ehdotus, vaan oikean sukupuolen tekemä ehdotus. Asia selvä. Ilmeisesti sitten vasta on hyvä, kun jokainen nainen tienaa paremmin kuin parhaiten tienaava mies työpaikalla, ja kun johtoporras on tj:stä ja hallituksesta työnjohtajiin 100 % naisvaltainen.
Meinas kyllä kahvit kulahtaa väärinpäin kurkussa kun luin ton, olettaen lausahduksen toki päättyvän täysin eri tavalla. Pitkään kyllä kesti ennenkuin pystyin edes hahmottamaan jonkun voivan sanoa tollasta vakavissaan - luulin sitä jonkin aikaa joksikin ironiseksi satiiriparodiaksi tai huumoriksi tms.
Huh.. no, ne tekevät sen itse, kuten on usein todettu.. ei voi kauan kestää kuin änkyrinkin profeministi alkaa pikkuhiljaa kyseenalaistaa, että millaisten kanapäiden kelkassa tässä oikein liikutaan.. jossain vaiheessa ihmisten on ihan pakko herätä, kun överiys vain kasvaa eksponentiaalisesti feministien sokeassa raivossa.
Ilmeisesti sitten vasta on hyvä, kun jokainen nainen tienaa paremmin kuin parhaiten tienaava mies työpaikalla, ja kun johtoporras on tj:stä ja hallituksesta työnjohtajiin 100 % naisvaltainen.
No ei - ei ole hyvä, katsos kun mistäs naiset sitten etsivät miehiä, jotka elättävät heidät, ja joita naida ylöspäin? (-8 (oli pakko jättää tämä lausemuoto sen koomisuuden vuoksi)
Jos noin olisi, niin voisi käydä niin, että naiset voisivat oikeasti joutua tekemään työtä koko elämänsä ja panostamaan uraansa ihan aktuaalisesti, eikä sitten äitiyslomiakaan voisi enää noteerata samalla tavalla kuin nykyisin, kun ei olisi työpaikoilla päteviä miehiä, jotka paikkaisivat johtajanaisten työt, jne.
Pointtina lopulta siis - feministi ei ole KOSKAAN tyytyväinen, koska hänen identiteettiinsä kuuluu epätyytyväisyys ja kitinä , joilla saa alati lisää valtaa joka elämänalueella ja asiassa.
Zok: jep, tosta olikin juttua aiemmin jossain ketjussa täällä. Mutta tämä blogi on varsin sekava, ja keskustelualustaksi aika huono, koska aina kun tulee tarpeeksi uusia aiheita, kukaan ei enää tule keskustelemaan vanhoihin aiheisiin. Ja vaikeata olisikin koettaa pomppailla 100 eri ketjun välissä muistellen että missäköhän oli se tietty, johon laitoin sen hyvän kommentin..
En tiedä, voiko asiaa tosin ratkaista mitenkään. Mutta itsekin juuri kyllä aika kärkevän kommentin suolsin juuri tuosta aiheesta, että naisten nukkeilu on ihanaa ja aikuismaista ja niin lutuista mutta miesten nukkeilu onkin kammottavaa ja hirvittävää, lapsellista pervokinkeilyä josta pitäisi antaa sanktioita.
Vaikka pohjimmiltaan molemmissa on kyse siitä, että koetetaan etsiä vaihtoehtoisia kanavia vahvimpien 'lisääntymisvietti'-kuvioon kytkeytyvien biologisten tarpeiden tyydyttämiseen, kun ihmisten kanssa asiat ovat menneet liian monimutkaisiksi ja vaarallisiksi.
Moilanenhan antoi tässä kryptatun viestin että naissolidaarisuudessa ja siskollisessa yhteishengessä naiset nyt vastustaisivat päihdeäitien tilanteeseen puuttumista.
Tuli ladattua mp3-muodossa ja kuunneltuakin osittain. Tällä kertaa ohjelmassa oli jotain järkevääkin sanottavaa. Oli kyllä myös kuraakin. Minua ärsytti eniten loppuvaiheessa studioon soittanut vanha mies ("talonyhtiön paras äiti"), joka sanoi että tulevasta taantumasta kaikkein eniten kärsivät "vanhukset, naiset ja lapset". Samaten ärsytti Moilanen, joka sanoi että häntä ärsyttää kun taantumasta uutisoitaessa media puhuu miesvaltaisten alojen huolesta ja epävarmuudesta, kun "kymmenillä tuhansilla naisilla (=pätkätyöläiset) on vuosikaudet ollut sama epävarmuus. Eiköhän se miesvaltaisista aloista huolestuminen johdu juuri siitä, että ne alat kärsivät eniten ja nopeimmin taantumasta. Rakennus-, saha-, yms. miesvaltaiset teollisuuden alat ovat aina ensimmäisenä riskissä.
Toinen ärsyttävä asia oli aivan lopussa soittanut nainen joka toistamiseen korosti henkisten ominaisuuksien erilaisuutta tjms, naisten "vahvoja henkisiä ominaisuuksia" ja vihjasi sotien johtuvan miesten johtamisesta. Kuinka joku voi olla noin naivi!?! Moilanen oli ihmeen fiksu kun ei lähtenyt mukaan tuohon. Muutenkin se naissoittaja oli sekaisin asioista kuin Dworkin parhaina päivinään.
Mikä mies se studioisäntä on? Onko jollain tietoa? Jussiko se nimi oli vai mikä. Se väittelyosuus jossa se mies ja Moilanen väittelevät 3 minuutin ajan vaikuttaa lähinnä ennakkoon sovitulta. Ainakin jossain määrin ennakkoon sovitulta. Molemmilla kerroilla väite on ollut niin typerä, että sellaisen esittämisessä ole mitään mieltä. Koko väittelyn tarkoitus on mitä todennäköisemmin luoda näennäinen muka-väittely, jonka Moilanen voi näppärästi aina voittaa. Miksei Moilanen voisi kutsua studioon väittelemään esim. Malmin Pasia tai Henkkaa. Siinähän nyt olisi kullan arvoinen mahdollisuus osoittaa feminismin hyödyttävän jokaista ja että miesaktivistin huoli on aiheeton, jos siis on jotain todellista millä osoittaa.
Ohjelman piristävin osa oli vanhempi naissoittaja, joka sanoi Moilaselle ja "Kurviskalle", että kun te kerran puhutte solidaarisuudesta, niin pistäkää miehenne kiertoon solidaarisena tekona miehettömille naisille. Sama nainen sanoi myös että nykymies on vaikeassa raossa ja nykyään miehet ovat sorrettuja, mikä oli ohjelman historian viisain kommentti.
Voisi sanoa että ohjelma on hieman kehittynyt ensimmäisestä osasta. Ainakin tuottajan fanfaari meni paremmin. Tällä kertaa siitä sai jo selvää mitä hän yrittää soittaa.
Äidin raskauden aikainen alkoholin käyttö johtaa sikiön aivojen vaurioitumiseen ja lapsen syntymiseen kehitysvammaisena. Kun alkoholia raskaana ollessaan nauttineen naisen tytär tulee sukukypsäksi, hänen on kehitysvammaisena vaikea päästä naimisiin, tai löytää vakituista miesystävää. Kehitysvammaiset naiset jäävät usein sinkuiksi.
Jos kehitysvammainen nainen haluaa harjoittaa seksiä, hänen on sitten tehtävä se tilapäisten kumppanien kanssa. Koska hän ei saa kehitysvammaisena kunnon työtä, tai ei työtä ollenkaan, hän helposti huomaa, että seksin ja rahan hankinnan voi yhdistää.
Mutta sitten tuleekin poliisi väliin, ja pidättää seksiä ostaneen miehen. Kansa on valmis lynkkaamaan miehen, joka on harjoittanut seksiä kehitysvammaisen naisen kanssa. Ihmiskauppaa.
USAssa naisen juominen tulkitaan pahoinpitelyksi syntymätöntä lasta kohtaan. Nainen saa ankaran vankilarangaistuksen lapsen elämän pilaamisesta. Suomessa nainen on syytön, syyllinen on hänen tyttärensä kanssa seksiä harjoittava mies ja miehet yleensä, jotka harjoittavat seksiä tyttären kanssa menemättä naimisiin hänen kanssaan.
Miksei Moilanen voisi kutsua studioon väittelemään esim. Malmin Pasia tai Henkkaa.
En tiedä Malmista, mutta herra Laasanen on kyllä mielestäni pätevin tutkijana ja ihan ok (joskin vähän kuiva) kirjailijana. Blog-postaajana hän on erinomainen.
Mutta livenä hän on liian ystävällinen muita kohtaan saadakseen mitään lausetta sanottua loppuun asti tai mitään pointtia käsiteltyä ja selitettyä kunnolla ennenkuin muut keskeyttävät ja hyökivät päälle omaa kitkerää feminismiään. Tarkoitan, että vaikka Henry Laasanen onkin tehnyt paljon uraauurtavaa työtä ilman näkyvää palkkaa tai kannustusta, ja ihailen hänen työtään suuresti, hän ei olisi paras valinta livedebatoijaksi.
Malmilla on käsittääkseni kyllä jotain suhteellisen feministisiä asenteita, (jollen ole käsittänyt joitain hänen kirjoituksiaan vallan väärin) joten hänkään ei sen vuoksi olisi ideaalinen valinta. Panu Höglund voisi ehkä toimia paremmin, mutta hänen live-esiintymispersoonansa karismasta ei oikein tietenkään voi tietää.
Tästä huomaammekin suuren puutteen - siinä missä vääryydellä nimeltä feminismi on paljonkin suulaita ja painokkaita puhujia ja esiintyjiä, aidolla tasa-arvolla ei ole yhtään. Olisi edes joku Warren Farrellin tyyppinen vähän nössähtävä, mutta paljon asiaa puhuva heppu, joka kuitenkin hyvin ytimekkäästi osaa artikuloida asian ytimen niin että kaikkiallinen näkökulma tulee helposti kaikille selväksi.
Olisi ehkä hyvä palkata joku superkarismaattinen mies, jolla olisi sitten jonkinlainen korvakuulokeyhteys Henryyn (tms), joka voisi sitten kertoa oikeat vastaukset hänen korvaansa ja hän sitten tunteen palolla ja voimakkaalla painotuksella lumoaisi kuuntelijat (-8
Mielenkiintoista nähdä reaktio tuohon. Jos ovat fiksuja, sensuroivat sen mahdollisimman pian. Luulen, että Moilanen meni tuossa liian pitkälle.
VastaaPoistaJos olisi ilkeä, voisi lähettää tiedon lastensuojeluviranomaisille. Jos Moilasen mielestä on ok jättää lapset yksin kun äiti menee baariin, niin eiköhän hän harrasta sellaisita. Lapset pois vaan.
Varmaan on kriittisessä miestutkimuksessa saatu selvitettyä että mies joka pieksee lapsiaan ja käyttää lasten ruokarahat kapakan laskuun, saisi muilta miehiltä solidaarisuutta osakseen. Nyt on siis naisten vuoro matkia.
VastaaPoistaNuohan uskovat ihan vakavissaan että miesporukoissa kehuttaisiin toisia kuka kouluttaa akkaansa paremmin, ja suhtaudutaan solidaarisesti vaimonhakkaajiin.
Toivottavasti tässä Moilasen jutussa käy niin että tuo koko homma kääntyy itseään vastaan. Moilanen saataa vielä tehdä itsestään eräänlaisen Suomen oman Schymanin - feministisen valtakunnanpellen.
Pohdiskelin miksi Moilanen käyttää esimerkkinä nimenomaan sitä lähiössä harhaillutta lapsiparkaa. Mahtaisiko olla sattunut lähelle kotipesää ja tämä heitto sitten yritys vesittää tapauksen saamaa moraalista tuomiota?
VastaaPoistaMoilanen kuule, se ei nyt vain ole hyvää vanhemmuutta, että riekutaan kapakassa kun lapsi nukkuu yksin kotona. Ei, Moilanen, ei. Ei vaikka selität minkä diskurssin kautta. Se ei vain ole.
Eihän tuollaista kukaan täysjärkinen ota vakavasti. Toivottavasti tahattoman parodian taso pysyy yhtä korkeana vastaisuudessakin.
VastaaPoista"Miesten välisen solidaarisuuden tunnemme, ja siitä on ollut miehille suurta hyötyä. Sen varaan on rakentunut nykyinen patriarkaalinen yhteiskuntajärjestys."
VastaaPoistaMiesten välinen solidaarisuus? Miesasiamiehiä - joka on suhteellisen nuori ilmiö - lukuunottamatta - en ole koskaan kohdannut mitään miesten välistä solidaarisuutta. Siis että mies olisi solidaarinen toiselle miehelle mieheyden takia. Miehet ovat yleensäkin tosi huonoja liittoutumaan. Feminisimin vaarallisin ja epäoikeudenmukaisuuteen eniten johtava asia on harhaluulo jostain miesten välisestä liittoutumasta. Sellaista ei yksinkertaisesti ole, mutta mitä ilmeisimmin sellaista tulevaisuudessa tarvitaan.
"Kun työpaikan palaverissa naispuolinen kollega seuraavan kerran ehdottaa jotakin, tue häntä voimakkaasti!
Jos työskentelet pomoasemassa, rupea saman tien omatoimisesti nostamaan naisalaisiasi palkkakuopasta!"
Feminisminhän piti edistää sitä, että sukupuoli ei merkitsisi, vaan henkilön pätevyys. "Kaikkia kohdellaan yksilöinä sukupuolesta riippumatta!". Mihin se taas unohtui? Elikkä ei se paras ehdotus, vaan oikean sukupuolen tekemä ehdotus. Asia selvä. Ilmeisesti sitten vasta on hyvä, kun jokainen nainen tienaa paremmin kuin parhaiten tienaava mies työpaikalla, ja kun johtoporras on tj:stä ja hallituksesta työnjohtajiin 100 % naisvaltainen.
Elävää vauvaa muistuttavat nuket villitsevät naisia
VastaaPoistaEdelläoleva linkki on hellyyttävää ja inhimillistä. Tämä vain pervoa ja omituista: http://www.realdoll.com/
VastaaPoistaMeinas kyllä kahvit kulahtaa väärinpäin kurkussa kun luin ton, olettaen lausahduksen toki päättyvän täysin eri tavalla. Pitkään kyllä kesti ennenkuin pystyin edes hahmottamaan jonkun voivan sanoa tollasta vakavissaan - luulin sitä jonkin aikaa joksikin ironiseksi satiiriparodiaksi tai huumoriksi tms.
VastaaPoistaHuh.. no, ne tekevät sen itse, kuten on usein todettu.. ei voi kauan kestää kuin änkyrinkin profeministi alkaa pikkuhiljaa kyseenalaistaa, että millaisten kanapäiden kelkassa tässä oikein liikutaan.. jossain vaiheessa ihmisten on ihan pakko herätä, kun överiys vain kasvaa eksponentiaalisesti feministien sokeassa raivossa.
Ilmeisesti sitten vasta on hyvä, kun jokainen nainen tienaa paremmin kuin parhaiten tienaava mies työpaikalla, ja kun johtoporras on tj:stä ja hallituksesta työnjohtajiin 100 % naisvaltainen.
No ei - ei ole hyvä, katsos kun mistäs naiset sitten etsivät miehiä, jotka elättävät heidät, ja joita naida ylöspäin? (-8 (oli pakko jättää tämä lausemuoto sen koomisuuden vuoksi)
Jos noin olisi, niin voisi käydä niin, että naiset voisivat oikeasti joutua tekemään työtä koko elämänsä ja panostamaan uraansa ihan aktuaalisesti, eikä sitten äitiyslomiakaan voisi enää noteerata samalla tavalla kuin nykyisin, kun ei olisi työpaikoilla päteviä miehiä, jotka paikkaisivat johtajanaisten työt, jne.
Pointtina lopulta siis - feministi ei ole KOSKAAN tyytyväinen, koska hänen identiteettiinsä kuuluu epätyytyväisyys ja kitinä , joilla saa alati lisää valtaa joka elämänalueella ja asiassa.
- Vortac
Zok: jep, tosta olikin juttua aiemmin jossain ketjussa täällä. Mutta tämä blogi on varsin sekava, ja keskustelualustaksi aika huono, koska aina kun tulee tarpeeksi uusia aiheita, kukaan ei enää tule keskustelemaan vanhoihin aiheisiin. Ja vaikeata olisikin koettaa pomppailla 100 eri ketjun välissä muistellen että missäköhän oli se tietty, johon laitoin sen hyvän kommentin..
VastaaPoistaEn tiedä, voiko asiaa tosin ratkaista mitenkään. Mutta itsekin juuri kyllä aika kärkevän kommentin suolsin juuri tuosta aiheesta, että naisten nukkeilu on ihanaa ja aikuismaista ja niin lutuista mutta miesten nukkeilu onkin kammottavaa ja hirvittävää, lapsellista pervokinkeilyä josta pitäisi antaa sanktioita.
Vaikka pohjimmiltaan molemmissa on kyse siitä, että koetetaan etsiä vaihtoehtoisia kanavia vahvimpien 'lisääntymisvietti'-kuvioon kytkeytyvien biologisten tarpeiden tyydyttämiseen, kun ihmisten kanssa asiat ovat menneet liian monimutkaisiksi ja vaarallisiksi.
- Vortac
miehille ja naisille.
VastaaPoistaAi nyt mä tajusin.
VastaaPoistaMoilanenhan antoi tässä kryptatun viestin että naissolidaarisuudessa ja siskollisessa yhteishengessä naiset nyt vastustaisivat päihdeäitien tilanteeseen puuttumista.
Sehän voit olla vaikka sinä itse!
Tuli ladattua mp3-muodossa ja kuunneltuakin osittain. Tällä kertaa ohjelmassa oli jotain järkevääkin sanottavaa. Oli kyllä myös kuraakin. Minua ärsytti eniten loppuvaiheessa studioon soittanut vanha mies ("talonyhtiön paras äiti"), joka sanoi että tulevasta taantumasta kaikkein eniten kärsivät "vanhukset, naiset ja lapset". Samaten ärsytti Moilanen, joka sanoi että häntä ärsyttää kun taantumasta uutisoitaessa media puhuu miesvaltaisten alojen huolesta ja epävarmuudesta, kun "kymmenillä tuhansilla naisilla (=pätkätyöläiset) on vuosikaudet ollut sama epävarmuus. Eiköhän se miesvaltaisista aloista huolestuminen johdu juuri siitä, että ne alat kärsivät eniten ja nopeimmin taantumasta. Rakennus-, saha-, yms. miesvaltaiset teollisuuden alat ovat aina ensimmäisenä riskissä.
VastaaPoistaToinen ärsyttävä asia oli aivan lopussa soittanut nainen joka toistamiseen korosti henkisten ominaisuuksien erilaisuutta tjms, naisten "vahvoja henkisiä ominaisuuksia" ja vihjasi sotien johtuvan miesten johtamisesta. Kuinka joku voi olla noin naivi!?! Moilanen oli ihmeen fiksu kun ei lähtenyt mukaan tuohon. Muutenkin se naissoittaja oli sekaisin asioista kuin Dworkin parhaina päivinään.
Mikä mies se studioisäntä on? Onko jollain tietoa? Jussiko se nimi oli vai mikä. Se väittelyosuus jossa se mies ja Moilanen väittelevät 3 minuutin ajan vaikuttaa lähinnä ennakkoon sovitulta. Ainakin jossain määrin ennakkoon sovitulta. Molemmilla kerroilla väite on ollut niin typerä, että sellaisen esittämisessä ole mitään mieltä. Koko väittelyn tarkoitus on mitä todennäköisemmin luoda näennäinen muka-väittely, jonka Moilanen voi näppärästi aina voittaa. Miksei Moilanen voisi kutsua studioon väittelemään esim. Malmin Pasia tai Henkkaa. Siinähän nyt olisi kullan arvoinen mahdollisuus osoittaa feminismin hyödyttävän jokaista ja että miesaktivistin huoli on aiheeton, jos siis on jotain todellista millä osoittaa.
Ohjelman piristävin osa oli vanhempi naissoittaja, joka sanoi Moilaselle ja "Kurviskalle", että kun te kerran puhutte solidaarisuudesta, niin pistäkää miehenne kiertoon solidaarisena tekona miehettömille naisille. Sama nainen sanoi myös että nykymies on vaikeassa raossa ja nykyään miehet ovat sorrettuja, mikä oli ohjelman historian viisain kommentti.
Voisi sanoa että ohjelma on hieman kehittynyt ensimmäisestä osasta. Ainakin tuottajan fanfaari meni paremmin. Tällä kertaa siitä sai jo selvää mitä hän yrittää soittaa.
Äidin raskauden aikainen alkoholin käyttö johtaa sikiön aivojen vaurioitumiseen ja lapsen syntymiseen kehitysvammaisena. Kun alkoholia raskaana ollessaan nauttineen naisen tytär tulee sukukypsäksi, hänen on kehitysvammaisena vaikea päästä naimisiin, tai löytää vakituista miesystävää. Kehitysvammaiset naiset jäävät usein sinkuiksi.
VastaaPoistaJos kehitysvammainen nainen haluaa harjoittaa seksiä, hänen on sitten tehtävä se tilapäisten kumppanien kanssa. Koska hän ei saa kehitysvammaisena kunnon työtä, tai ei työtä ollenkaan, hän helposti huomaa, että seksin ja rahan hankinnan voi yhdistää.
Mutta sitten tuleekin poliisi väliin, ja pidättää seksiä ostaneen miehen. Kansa on valmis lynkkaamaan miehen, joka on harjoittanut seksiä kehitysvammaisen naisen kanssa. Ihmiskauppaa.
USAssa naisen juominen tulkitaan pahoinpitelyksi syntymätöntä lasta kohtaan. Nainen saa ankaran vankilarangaistuksen lapsen elämän pilaamisesta. Suomessa nainen on syytön, syyllinen on hänen tyttärensä kanssa seksiä harjoittava mies ja miehet yleensä, jotka harjoittavat seksiä tyttären kanssa menemättä naimisiin hänen kanssaan.
Miksei Moilanen voisi kutsua studioon väittelemään esim. Malmin Pasia tai Henkkaa.
VastaaPoistaEn tiedä Malmista, mutta herra Laasanen on kyllä mielestäni pätevin tutkijana ja ihan ok (joskin vähän kuiva) kirjailijana. Blog-postaajana hän on erinomainen.
Mutta livenä hän on liian ystävällinen muita kohtaan saadakseen mitään lausetta sanottua loppuun asti tai mitään pointtia käsiteltyä ja selitettyä kunnolla ennenkuin muut keskeyttävät ja hyökivät päälle omaa kitkerää feminismiään. Tarkoitan, että vaikka Henry Laasanen onkin tehnyt paljon uraauurtavaa työtä ilman näkyvää palkkaa tai kannustusta, ja ihailen hänen työtään suuresti, hän ei olisi paras valinta livedebatoijaksi.
Malmilla on käsittääkseni kyllä jotain suhteellisen feministisiä asenteita, (jollen ole käsittänyt joitain hänen kirjoituksiaan vallan väärin) joten hänkään ei sen vuoksi olisi ideaalinen valinta. Panu Höglund voisi ehkä toimia paremmin, mutta hänen live-esiintymispersoonansa karismasta ei oikein tietenkään voi tietää.
Tästä huomaammekin suuren puutteen - siinä missä vääryydellä nimeltä feminismi on paljonkin suulaita ja painokkaita puhujia ja esiintyjiä, aidolla tasa-arvolla ei ole yhtään. Olisi edes joku Warren Farrellin tyyppinen vähän nössähtävä, mutta paljon asiaa puhuva heppu, joka kuitenkin hyvin ytimekkäästi osaa artikuloida asian ytimen niin että kaikkiallinen näkökulma tulee helposti kaikille selväksi.
Olisi ehkä hyvä palkata joku superkarismaattinen mies, jolla olisi sitten jonkinlainen korvakuulokeyhteys Henryyn (tms), joka voisi sitten kertoa oikeat vastaukset hänen korvaansa ja hän sitten tunteen palolla ja voimakkaalla painotuksella lumoaisi kuuntelijat (-8
- Vortac
"Sen varaan on rakentunut nykyinen patriarkaalinen yhteiskuntajärjestys."
VastaaPoistaMikäs tämä muka on? Eihän isillä ole Suomessa mitään oikeuksia tai valtaa.