maanantaina, helmikuuta 23, 2009

Maalaisnaiset

Maalaisnaisten kaupunkilaisia hankalampi saada apua väkivaltaan

Norjalaisnaiset tekevät aborttimatkoja Ruotsiin

Men 'will close life expectancy gender gap by 2035'

Pojittelu

Päihdeäitien pakkohoidosta päihdevanhempien tukemiseen
Nytkin keskustelu on kuitenkin koskenut vain päihderiippuvaisia äitejä - kuten tämä bloginanikin. Siksi olisikin aiheellista ottaa keskusteluun sukupuolten välinen tasa-arvo (vai onko se nykyisin jo kirosana?) tässä asiassa: eikö isällä ja miehellä ole ihan vain biologiansa vuoksi mitään vastuuta syntymättömästä lapsestaan? Eikö ole vähän optimistista esimerkiksi vaatia raittiutta odottavalta alkoholistiäidiltä, jonka mies ryyppää ryyppäämästä päästyäänkin?

45 kommenttia:

  1. "Lindqvistin väitöskirja Parisuhdeväkivallan kohtaaminen maaseudun sosiaalityössä tarkastetaan maaliskuussa Jyväskylän yliopistossa."

    Ja kyse oli siss vain naisista? Entäs parisuhdeväkivaltaa kohtaavat miehet? Jos väitöskirjan nimi on tuollainen, olisi heidätkin pitänyt huomioida. Parisuhdeväkivalta ei nimittäin kohdistu vain naisiin. Tällä perusteella ihmettelen, miten väitös on voitu edes hyväksyä.

    VastaaPoista
  2. Tämä jo nauratti:

    "Aineisto koostui 18 sosiaalityöntekijän laadullisesta haastattelusta."

    "Erityisesti tarvitaan turvakotipaikkoja ja kriisiapua, mutta myös resursseja perussosiaalityöhön."

    Sosiaalityöntekijät haluavat siis lisää resursseja itselleen. Kuinka yllättävää.

    VastaaPoista
  3. "eikö isällä ja miehellä ole ihan vain biologiansa vuoksi mitään vastuuta syntymättömästä lapsestaan?"

    Eikös kyse ollut vain naisen ruumiista ja naisen oikeudesta? Nainenhan saa teettää vaikka abortin, eikä miehellä ole siinä mitään sanomista. Niinpä myös vastuu sikiön hyvinvoinnista kuuluu äidille, ei isälle. Biologiset tosiasiat on syytä muistaa, vaikka ne kuinka harmittaisivat.

    VastaaPoista
  4. "Nytkin keskustelu on kuitenkin koskenut vain päihderiippuvaisia äitejä - kuten tämä bloginanikin. Siksi olisikin aiheellista ottaa keskusteluun sukupuolten välinen tasa-arvo (vai onko se nykyisin jo kirosana?) tässä asiassa: eikö isällä ja miehellä ole ihan vain biologiansa vuoksi mitään vastuuta syntymättömästä lapsestaan? Eikö ole vähän optimistista esimerkiksi vaatia raittiutta odottavalta alkoholistiäidiltä, jonka mies ryyppää ryyppäämästä päästyäänkin?"

    Saatiinpa tästäkin tasa-arvokysymys. Eikö tässä ollutkaan kysymys lapsesta vaan siitä ikuisesta AIKUISTEN TASA-ARVOSTA. Ei tasa-arvo ole kirosana, mutta jos lasten terveydestä puhutaan niin pakkoko aina on alkaa puhua muusta.

    Tottakai isänkin ryyppääminen on paha asia mutta raskauden aikaiseen sikiön terveyteen se ei vaikuta.

    Todella vastenmielistä.

    VastaaPoista
  5. "Nytkin keskustelu on kuitenkin koskenut vain päihderiippuvaisia äitejä - kuten tämä bloginanikin. Siksi olisikin aiheellista ottaa keskusteluun sukupuolten välinen tasa-arvo (vai onko se nykyisin jo kirosana?) tässä asiassa: eikö isällä ja miehellä ole ihan vain biologiansa vuoksi mitään vastuuta syntymättömästä lapsestaan? Eikö ole vähän optimistista esimerkiksi vaatia raittiutta odottavalta alkoholistiäidiltä, jonka mies ryyppää ryyppäämästä päästyäänkin?"

    Saatiinpa tästäkin tasa-arvokysymys. Eikö tässä ollutkaan kysymys lapsesta vaan siitä ikuisesta AIKUISTEN TASA-ARVOSTA. Ei tasa-arvo ole kirosana, mutta jos lasten terveydestä puhutaan niin pakkoko aina on alkaa puhua muusta.

    Tottakai isänkin ryyppääminen on paha asia mutta raskauden aikaiseen sikiön terveyteen se ei vaikuta.

    Todella vastenmielistä.

    VastaaPoista
  6. Käykääs nyt arvon herrat lukemassa koko teksti kommentteineen, ja huudelkaa sitten puskista.

    VastaaPoista
  7. "Eikö ole vähän optimistista esimerkiksi vaatia raittiutta odottavalta alkoholistiäidiltä, jonka mies ryyppää ryyppäämästä päästyäänkin?"

    Kyllä. Senpä takia tässä ollaankin virittelemässä pakkohoitoa.

    - Syltty

    VastaaPoista
  8. Sillä pakkohoidollapa karkotamme päihdeäipät koko neuvolajärjestelmästä. Lue koko blogikirjoitukseni aiheesta, niin ei tarvitse käydä samaa keskustelua monta kertaa.

    VastaaPoista
  9. Hyvin taas otsikoitu tuo Hesarin artikkeli.

    Otsikko
    "Norjalaisnaiset tekevät aborttimatkoja Ruotsiin"

    Ja artikkelista:
    "abortteja voidaan harkita esimerkiksi vieraasta kulttuurista tulleelle naiselle, jonka uskonnollinen tausta asettaa paineita pojan synnyttämiselle.

    "Kun heillä (naisilla) on kolme–neljä tyttöä ja he ovat lähtöisin Turkista, heihin kohdistuu todella kovat paineet pojan synnyttämiseksi. "

    -----------

    Että semmoisia "norjalaisia" tällä kertaa.

    - Syltty

    VastaaPoista
  10. Emilia:
    Vastasin jo blogisi puolelle, mutta kun ei sitä kaikki lue niin laitan ne tännekin.

    Itse en todellakana usko tuohon karkoitukseen, pitihän lääkärien ilmoitusvelvollisuuden vanhusten ajokunnosta pelottaa kaikki raihnaiset pysymään kaukana lääkäreistä. Tämä pelko ei ole realisoitunut.

    Ja mitä sitten vaikka pari tapausta pysyy pois neuvoloista? Sille on yksi vitun humpan hailee käyvätkö ne neuvolassa vai eivät, jos ryyppäävät lapsensa FAS-kuntoon. Kuitenkin suurin osa ei neuvolaa välttelisi ja saataisiin näin hoidon pariin.

    - Syltty

    VastaaPoista
  11. Pakkohoitokäytöntö tulisi ottaa käyttöön kokeiluluontoisesti ja tutkia asiaa. Jos pakkohoidot säästävät enemmän lapsia FA-syndroomalta kuin nykyinen käytäntö, tulee pakkohoitoja jatkaa. Jos taas ei, tulee palata nykyiseen tilanteeseen ja miettiä muita keinoja. Valitettavasti ei ei taida olla mahdollista pelastaa kaikkia lapsia kummallakaan vaihtoehdolla.

    VastaaPoista
  12. Emilia: "Käykääs nyt arvon herrat lukemassa koko teksti kommentteineen, ja huudelkaa sitten puskista."

    Minä kävin lukemassa ja kommentoinkin, mutta pettymyksekseni sinulla oli siellä feministityypillinen ennakkosensuurikäytäntö käytössä.

    Feministeillä onkin tapana suodattaa "väärät", kriittiset kannanotot pois. Uskonevatko, että niin ne tosiasiatkin häviävät? ;)

    VastaaPoista
  13. Jape,

    Olen kyllä julkaissut kaikki kommenttisi siellä. Ennakkosensuurin otin käyttöön ihan vain siksi, että pyynnöistäni ja asiallisista vastauksistani huolimatta muuan S. Lehto Tampereelta tukki blogini aiheettomilla kommenteillaan. Asiattomuus ei varsinaisesti ollut eikä ole minulle se ongelma, mutta hieman vitutti, kun ko. herra höpötti kommenttikaupalla tuubaa (=omaa mainostamistaan täysin aiheeseen liittymättä) kommenttiosiot täyteen. Joten, tämä on ainoa syy. Ne teidän "väärät ja kriittiset" kannanottone löytyvät sieltä kyllä, ystävät kalliit. Ihan siitä yksinkertaisesta syystä, että ne liittyvät aiheeseen.

    Kiitos siitä.

    Emilia

    P.S. Metka tuo ennakkoasenteenne meikäläistä kohtaan. Olen pahoillani, mutta ette saa musta miesvihaajaa ja naissovinistia sitten kirveelläkään, vaikka se mitä ilmeisimmin sopisi - ainakin toisinaan - omaan agendaanne kivasti.

    VastaaPoista
  14. Emilia: "Olen kyllä julkaissut kaikki kommenttisi siellä"

    Huomasin. Kiitos vaan! :)

    Emilia: "pyynnöistäni ja asiallisista vastauksistani huolimatta muuan S. Lehto Tampereelta tukki blogini aiheettomilla kommenteillaan."

    OK - ymmärrän. Seppo (tampereelta) on tuttu vieras muidenkin blogeissa. Käväisi ko. heppu tuossa syksyllä heittämässä vaalimainontaa ja vaalipropagandaa minunkin valokuvablogissani, että tuttu jamppa on. :)

    No hän jätti spämmäyksensä tuohon yhteen kertaan, ilmeisesti "massa" postitti kaikkiin puolenyönaikaan blogilistalla päivittyneisiin blogehin. No tuolloin selvisin vain deletoimalla tyystin ko. hemmon viestit.

    Emilia: "P.S. Metka tuo ennakkoasenteenne meikäläistä kohtaan."

    En usko, että on ennakkoasennetta sinua kohtaan, kyllä sinut otetaan ihan sellaisena kun olet: Asiat ja puheet ratkaisevat ja määrittävät sinut :)

    VastaaPoista
  15. "OK - ymmärrän. Seppo (tampereelta) on tuttu vieras muidenkin blogeissa. Käväisi ko. heppu tuossa syksyllä heittämässä vaalimainontaa ja vaalipropagandaa minunkin valokuvablogissani, että tuttu jamppa on. :)"

    No niin, sittenhän tässä ei ole mitään epäselvää. Pers'aatteessa en yhtään tykkää ennakkosensuurista, mutta ko. jampan takia oli "vähä niinq pakko" pistää semmoinki käytäntöön. Saas näkee, jos joskus blgini rauhoittuu sen verran, että voin poistaa tuon sensuuripaskan.

    "En usko, että on ennakkoasennetta sinua kohtaan, kyllä sinut otetaan ihan sellaisena kun olet: Asiat ja puheet ratkaisevat ja määrittävät sinut :)"

    Näin todella toivon - ja toivossa on kuulemma hyvä elää.

    VastaaPoista
  16. "KOSKA elävän ihmisen (äiti) oikeudet menevät syntymättömän (sikiö) edelle. Tämä on lainsäädännössäkin näin, ja näin on myös minun mielestäni. Olkoonkin, että kysymys on hankala ja monitahoinen, eikä "oikeus ehdoin tahdoin synnyttää maailmaan mahdollisia moniongelmaisia lapsia" ole mikään miellyttävä asia."

    Tämä asenne äidin absoluuttisesta oikeudesta idioottimaisuuteen ja elämän tuhoamiseen on varsin mielenkiintoinen. Miehiltä moinen jyrkkyys ei varmaankaan onnistu siksi, etteivät sikiöt yksinkertaisesti voi tulla loisimaan miehen ruumiiseen.

    No jos sovitaan niin, että jokaisella lapsella on synnyttyään oikeus haastaa äitinsä oikeuteen tahallisesta ruumiinvamman tuottamisesta?

    Isä tai sosiaalitantat voivat hoitaa oikeustoimet puolesta, jos tuotettu vamma on niin suuri, ettei toimintakyky enää riitä haasteen esittämiseen.

    VastaaPoista
  17. Emilia: "No niin, sittenhän tässä ei ole mitään epäselvää."

    Juu, ei sikäli ole epäselvää. No minä en laittanut sensuuria päälle, mutta eipä Seppo pistänyt kun yhden "rykäyksen" propagandaa. Muuten on blogi saanua aika rauhassa olla... :)

    No tuli sinne joku "linkki pläjäys" spämmiä noin kymmeneen blogikirjaukseen hiljan, jolloin laitoin vanhemmille teksteille hiukan suotoa, on helpompi siivota jos tulee uudelleen joskus.

    VastaaPoista
  18. "Olen pahoillani, mutta ette saa musta miesvihaajaa ja naissovinistia sitten kirveelläkään, vaikka se mitä ilmeisimmin sopisi"

    Naissovinisti = feministi. Kyllä se miehiä kohtaan tunnettu katkeruus välittyy noista kommenteista ihan riittävän selvästi ilman mitään yrittämistä meidän puoleltamme.

    VastaaPoista
  19. Alla mc-poliser­ i Finland är män

    Niinpä niin. Tärkeintä on tietenkin se, että naisset pääsevät mukaan, vaikka sitten tasosta tinkimällä. Järjetöntä.

    VastaaPoista
  20. Minusta tämä juttu on kyllä hiukan monimutkainen siltä kantilta, että äideillähän on Suomessa oikeus aborttiin - heillä on siis oikeus _surmata_ sikiö, mikä on paljon rajumpi teko kuin pahoinpitely tai ruumiinvamman tuottaminen. Ja nyt sitten puhutaan, että äidillä ei olisi oikeutta vahingoittaa tuota sikiötä? Toisaalta äidillä on enemmän oikeuksia kuin sikiöllä - ja toisaalta ei?

    Minä en siis itse ole oikeastaan vielä oikein tarkkaan mitään mieltä, koska mielestäni tuo kysymys abortin/pakkohoidon kannalta ei ole helppo tai yksioikoinen.

    VastaaPoista
  21. "Ja nyt sitten puhutaan, että äidillä ei olisi oikeutta vahingoittaa tuota sikiötä?"

    Niin, abortin myötä poistuu koko ongelma, mutta alkoholin pysyvästi vaurioittama lapsi kärsii sitten koko elämänsä. Ja luonnollisesti se rasittaa koko yhteiskuntaa ympärillä.

    Abortin yhteys tähän on se, että kun kerran äidillä on kaikki oikeudet, on hänellä myös koko vastuu. Isää on ihan turha syyllistää tai syytellä. Joskus se on vain niin, että vastuu on naisen.

    VastaaPoista
  22. Tähän päihdeäitiongelmaan on hyvin yksinkertainen ratkaisu:

    Päihdeseulonta neuvolaan ja neuvolakäynnit pakollisiksi. Jos käynti jää ilmoittamatta väliin niin poliisisetä tulee hakemaan.

    Kuulostaako ikävältä fasismilta? Tervetuloa kutsuntoihin.

    VastaaPoista
  23. Nyymi,Ano: Miten raskaana oleva nainen pakotetaan neuvolaan? Meinaan, kuinka voidaan selvittää, ketkä naiset ovat raskaina, jos he eivät itse vapaa- ja omaehtoisesti hakeudu neuvolaan?

    Pitäisikö kaikki Suomen naiset testata kuukauden välein raskauden varalta? Koska siinä vaiheessa, kun raskaus alkaa näkyä, on jo myöhäistä FAS-lapsien kannalta.

    VastaaPoista
  24. Arawn:
    "että äideillähän on Suomessa oikeus aborttiin - heillä on siis oikeus _surmata_ sikiö, mikä on paljon rajumpi teko kuin pahoinpitely tai ruumiinvamman tuottaminen. Ja nyt sitten puhutaan, että äidillä ei olisi oikeutta vahingoittaa tuota sikiötä? Toisaalta äidillä on enemmän oikeuksia kuin sikiöllä - ja toisaalta ei?"

    Synnytettävän sikiön vahingoittaminen on lopulta sen syntyvän lapsen vahingoittamista.

    Abortointi taas estää lapsen syntymän, joten ei ole olemassa ketään jota vahingoittaa.

    Tietenkin koko ongelma kulmintoituu siihen, missä vaiheessa syntymättömälle sikiölle annetaan ihmisoikeudet.

    - Syltty

    VastaaPoista
  25. "Meinaan, kuinka voidaan selvittää, ketkä naiset ovat raskaina, jos he eivät itse vapaa- ja omaehtoisesti hakeudu neuvolaan?"

    Hakaeutuvat kyllä, jos keppiä ja porkkanaa käytetään oikeassa suhteessa.

    Sitä paitsi, melkoinen osa näistä äideistä on terveydenhuoltoon yhteydessä ihan oma-aloitteisesti.

    VastaaPoista
  26. Syltty: Niin, tuo on pieni ongelma nimenomaan siksi, että suurimmat vahingot sikiölle aiheutuvat sinä aikana, kun sen abortoiminenkin on sallittua eli 3kk asti. Eli toisaalta äidillä ei tänä aikana ole oikeutta aiheuttaa sikiölle haittaa päihteillä, mutta toisaalta on oikeus tapattaa se?

    VastaaPoista
  27. Arawn: "Miten raskaana oleva nainen pakotetaan neuvolaan? Meinaan, kuinka voidaan selvittää, ketkä naiset ovat raskaina, jos he eivät itse vapaa- ja omaehtoisesti hakeudu neuvolaan?"

    No ihan absoluuttista pakkoa ei tietenkään saada aikaiseksi, muta minä ehdottaisin sellasita ratkaisua, että mikäli nainen ei ilmoittautuisi esim. neuvolaan heti raskaaksi tulon havaittuaan, hän putoaisi kaikkien tukijärjestelmien ulkopuollle.
    No nyt vodaan sitten saivarrella, että ei nainen ehkä huomaa helposti raskaaksi tulemistaan... toisaalta taas ollaan sitä mieltä ettänainen on yleensä hyvin tarkka kehonsa tilan havainnoija, joten oletan että huomaa kyllä.

    Jos neuvolaan ilmoittautuisi riittävän aikaisessa vaiheessa ja suostuisi hoitoon, olisi tästä tieysti hyvä saada porkaanaa, kun toisessa vaihtoehdossa on keppiä tarjolla.

    VastaaPoista
  28. "Eli toisaalta äidillä ei tänä aikana ole oikeutta aiheuttaa sikiölle haittaa päihteillä, mutta toisaalta on oikeus tapattaa se?"

    Lain mukaan aborttia ei suinkaan saa tehdä noin vain, vaan siihen tarvitaan laissa vaaditut perusteet ja lupa. Se, että tästä ei käytännössä pidetä niin tarkasti kiinni, ei tarkoita sitä, etteikö näin olisi.

    Jos Arawnia eivät äidin alkoholinkäytöllään vaurioittaman lapsen elinikäiset kärsimykset liikuta tai jos häntä ei haittaa maksaa veroina näiden päihdelasten hoito- ja holhouskustannuksia, mikä tarkoittaa merkittävää rasitusta budjettiin (erityisopetusta, terveydenhoitoa yms jne.), niin se on hänen asiansa.

    Useimmat muut asettavat tärkeysjärjestyksessä lapsen oikeuden normaaliin ja terveeseen elämään äidin ryyppäämisen ja rellestämisen edelle. Joko jo ihan inhimillisistä syistä, tai sitten myös siitä syystä, että abortit tulevat heille ja koko yhteiskunnalle huomattavasti halvemmiksi, kuin kärsivien lasten ja aikuisten elättäminen vuosikymmenten ajan.

    VastaaPoista
  29. Arawn: "Toisaalta äidillä on enemmän oikeuksia kuin sikiöllä - ja toisaalta ei?"

    Ja sillä isällä ei ole mitään oikeuksia. Jos isä haluaisi pitää lapsen, niin nainen voi silti päättää tehdä abortin, miehen vastustuksesta huolimatta koska äidillä on, erityisesti feministien mukaan, yksinoikeus ruumiinsa käyttöön. Mutta mutta, se sikiö, siis ihmisen alku, ei ole sen naisen ruumis. Se on toki tilapäisesti, biologisista syistä siellä, mutta silti siinä on myös "isää". Mikä jumalallinen oikeus naisella on päättää tuon lapsen kohtalosta yksin? Toisaalta missä vaiheessa sillä sikiöllä on ihmisoikeudet?

    Toisaalta, äiti voi halutessaan päättää synnyttää lapsen, isän vastustuksesta huolimatta. Ja vastuuhan on aina miehellä, vähintäänkin taloudellinen. Miksi isäkandidaatti ei voi irtisanoutua isyydestä silloin kun abortti on vielä mahdollinen? Jos isä on irtisanouutnut isyydestä ja äiti silti päättää synnyttää lapsen, on tällöin kokonaisvastuu lapsesta äitillä. Isällä ei luonnollisestikkaan ole tuohon lapseen enään mitään oikeuksia.

    VastaaPoista
  30. "Miksi isäkandidaatti ei voi irtisanoutua isyydestä silloin kun abortti on vielä mahdollinen? "

    Hyvä kysymys. Isyydestä olisi voitava tasa-arvon nimissä myös luopua, jos esim. taloudelliset tekijät tekevät siitä sillä hetkellä liian raskaan taakan kantaa. Voihan nainen teettää vastaavassa tilanteessa abortin.

    VastaaPoista
  31. Arawn:
    "Syltty: Niin, tuo on pieni ongelma nimenomaan siksi, että suurimmat vahingot sikiölle aiheutuvat sinä aikana, kun sen abortoiminenkin on sallittua eli 3kk asti. Eli toisaalta äidillä ei tänä aikana ole oikeutta aiheuttaa sikiölle haittaa päihteillä, mutta toisaalta on oikeus tapattaa se?"

    Eihän kyse ole siitä että haitta aiheutuu sikiölle, vaan siitä että haitta aiheutuu lapselle!

    Sikiöllä ei ole oikeuksia, sen voi abortoida, mutta lapsella taas on oikeuksia.

    - Syltty

    VastaaPoista
  32. Jape
    "ehdottaisin sellasita ratkaisua, että mikäli nainen ei ilmoittautuisi esim. neuvolaan heti raskaaksi tulon havaittuaan, hän putoaisi kaikkien tukijärjestelmien ulkopuollle."

    Mahdoton ajatus, joka kaatuisi näyttöongelmaan.

    - Syltty

    VastaaPoista
  33. Syltty: "Eihän kyse ole siitä että haitta aiheutuu sikiölle, vaan siitä että haitta aiheutuu lapselle!

    Sikiöllä ei ole oikeuksia, sen voi abortoida, mutta lapsella taas on oikeuksia. "

    Mutta kun se on vielä sikiö ollessaan naisen sisällä. Toisaalta sanot, että sikiöllä ei ole oikeuksia - ja toisaalta, että on, koska äiti ei saa pahoinpidellä sitä. Eihän se ole varmaa, tuleeko sikiöstä lapsi vai ei.

    VastaaPoista
  34. Kertoisitko Arawn suoraan oman meilipiteesi ilman turhaa asioiden vääntely ja kääntelyä, kumman oikeudet ovat mielestäsi tärkeämpiä?

    A) Äidin oikeus toteuttaa omia itsetuhoisa/lapselleen elinkäisiä vammoja aiheuttavia harrastuksiaan

    vai

    B) Tähän maailmaan syntyvän ihmisen oikeus elämään ilman äidin tai kenenkään muun hänelle aihettamia fyysisiä rajoitteita

    -JP

    VastaaPoista
  35. "Eihän se ole varmaa, tuleeko sikiöstä lapsi vai ei."

    Joten annetaan varmuuden vuoksi äidin rauhassa ryypätä lapsen elämä ja terveys pilalle ja valtion kassa kuralle. Loistavaa ja niin kovin empatiakykyistä settiä.

    VastaaPoista
  36. JP: Sinänsä pitäisin lapsen oikeutta syntyä terveenä tärkeämpänä, noin intuitiivisesti. Mutta toisaalta, pidän naisen oikeutena myös hankkia abortin. Jotenkin minusta tuntuu, että johdonmukaisuuden nimissä näitä kahta on vaikea sovittaa yhteen. :P

    Jorma: Pyytäisin, ettet enää kommentoi mitään tekstejäni.

    VastaaPoista
  37. "Jorma: Pyytäisin, ettet enää kommentoi mitään tekstejäni."

    Mitäs vikaa kommenteissani on? En se ole minä, joka täällä on päihdeäitien rajatonta ryyppäysoikeutta puolustelemassa erittäin heikoilla argumenteilla. Sinulle on selvästi perustellen kerrottu, mikset voi rinnastaa aborttia tähän. Kun et tähän pysty vastaamaan, haluaisit kieltää keskustelun kokonaan. Se ei vain onnistu.

    VastaaPoista
  38. Jorma: En tahdo kieltää keskustelua - olen ihan hyvissä kantimissa keskustellut täällä esimerkiksi Japen ja Syltyn kanssa. En vain tahdo keskustella SINUN kanssasi.

    En toki voi kieltää sinua kommentoimasta, siksi esitinkin vain pyynnön.

    VastaaPoista
  39. "Mutta toisaalta, pidän naisen oikeutena myös hankkia abortin."

    Tämä on feministin ajattelutapa, mutta se ei ole suomalaisen aborttilainsäädännön lähtökohta.

    Siinä abortti ei ole mikään automaattinen oikeus, vaan tarkkaan säännelty poikkeus. Se, että feministinen vyörytys on käytännössä heiluttanut tätä lähtökohtaa, ei poista sen olemassaoloa.

    Nainen ei voi itse mielensä mukaan päättää abortista. Hän voi saada sen, jos ehdot täyttyvät ja vain perustellusta syystä. Tällainen on esimerkiksi se, että raskauden jatkuminen vaarantaisi raskaana olevan naisen ja mahdollisesti samalla vaikka sikiön hengen. Tällainen esimerkki osoittaa, että abortista ei välttämättä kärsi kukaan, mutta siitä voivat hyötyä monet.

    Abortin suorittaa sairaalassa tehtävään koulutettu lääkäri. Abortin jälkeen nainen voi jatkaa elämäänsä ja vaikkapa joku päivä, paremmalla onnella, saada lapsen.

    Ryyppäävä ja raskaana oleva nainen sen sijaan tuhoaa omalla itsekkyydellään oman lapsensa tulevaisuuden ja vaikeuttaa suuresti kaikkien muidenkin elämää. Hän tietää erittäin hyvin, että hänen rellestämisellään on haitallisia seuraamuksia, mutta jatkaa sitä silti kielloista, neuvoista, varoituksista ja kehoituksista huolimatta. Hän ei suostu kantamaan vastuuta mistään, ei edes omasta lapsestaan, mutta vaatii kyllä itselleen yhteiskunnan huolenpitoa. Lapsilisät, äityslomat yms. kelpaavat kyllä, mutta itse ei pistetä tikkua ristiin muiden hyvinvoinnin eteen koskaan.

    Tällaisen edesvastuuttomuuden seurauksena syntyvän lapsen elämä on alusta loppuun yhtä kärsimystä, ja hän saattaa hyvin olla taakkana isälleen, sukulaisilleen, ympäristölleen ja koko yhteiskunnalle koko loppuelämänsä. Häntä on hoidettava, koulutettava, tuettava ja jatkuvasti autettava, vaikkei hänestä millään keinolla ole yhteiskunnan tuottavaksi jäseneksi. Päinvastoin hän sortuu itsekin helposti päihteisiin ja rikoksen tielle, aiheuttaen yhä vain lisää kärsimyksiä.

    Kuten tästä näkee, laillista aborttia ja tyyppillisen feministin egoistiseen tapaan rellestävää äitiä ei voi rinnastaa toisiinsa. Niiden perusta, toteutus / toimintatapa ja seuraukset poikkeavat toisistaan täysin.

    VastaaPoista
  40. "En vain tahdo keskustella SINUN kanssasi."

    Et tietenkään, koska olen ampunut sinun argumentaatiosi alas.

    "En toki voi kieltää sinua kommentoimasta, siksi esitinkin vain pyynnön."

    En näe mitään syytä olla kommentoimatta väitteitä, jotka eivät kestä kriittistä tarkastelua.

    VastaaPoista
  41. Jorma: Vastaan nyt tuohon vielä... Suomessa nainen saa nimittäin abortin aina halutessaan. Käytännössä.

    Suomessa raskaus voidaan raskaana olevan naisen pyynnöstä keskeyttää seuraavista syistä

    1) kun raskauden jatkuminen tai lapsen synnyttäminen hänen sairautensa, ruumiinvikansa tai heikkoutensa vuoksi vaarantaisi hänen henkensä tai terveytensä;

    2) kun hänen tai hänen perheensä elämänolot ja muut olosuhteet huomioon ottaen lapsen synnyttäminen ja hoito olisi hänelle huomattava rasitus;

    3) kun hänet on saatettu raskaaksi olosuhteissa, joita tarkoitetaan rikoslain 25 luvun 4 ja 5 §:ssä sekä 20 luvun 1, 3, 3 ja 9 §:ssä tai saman luvun 6 §:ssä tarkoitetuissa tapauksissa, jos teko on sisältänyt naisen toimintavapauden törkeän loukkauksen;

    4) kun hän raskaaksi saatettaessa ei ollut täyttänyt seitsemäätoista vuotta tai oli täyttänyt neljäkymmentä vuotta taikka kun hän on jo synnyttänyt neljä lasta;

    5) kun on syytä otaksua, että lapsi olisi vajaamielinen tai että lapsella olisi tai lapselle kehittyisi vaikea sairaus tai ruumiinvika; tai
    kun jommankumman tai kummankin vanhemman sairaus, häiriytynyt sieluntoiminta tai muu niihin verrattava syy vakavasti rajoittaa heidän kykyään hoitaa lasta.

    Olennaiset kohdat ovat 2 ja 5. Niiden perusteella Suomessa kuka hyvänsä raskaana oleva nainen saa käytännössä milloin hyvänsä abortin. Kyllä, teknisesti abortti ei ole vapaa, siihen tarvitaan viranomaislähete, mutta käytännössä nainen saa sen lähetteen aina halutessaan. Hänen täytyy vain sanoa, ettei kykenisi hoitamaan lasta.

    Suomen aborteista yli 90 % tehdään sosiaalisista syistä. Abortteja on vuosittain yli 10 000.

    VastaaPoista
  42. Jorma: "Et tietenkään, koska olen ampunut sinun argumentaatiosi alas."

    Tämä ei ole se syy.

    VastaaPoista
  43. "Tämä ei ole se syy."

    Ettei vain olisi.

    VastaaPoista
  44. "Kyllä, teknisesti abortti ei ole vapaa, siihen tarvitaan viranomaislähete, mutta käytännössä nainen saa sen lähetteen aina halutessaan."

    Jo se, että asiassa ei ole kyse naisen omasta teosta tai valinnasta, vaan lääkärin viranomaisten suostumuksella suorittamasta lääketieteellisestä operaatiosta merkitsee sitä, ettei rinnastusta omatoimiseen (itsekkyydestä tai sairaudesta kumpuavan) addiktion hukuttamiseen päihteisiin voi pitää perusteltuna.

    "Suomen aborteista yli 90 % tehdään sosiaalisista syistä. Abortteja on vuosittain yli 10 000."

    Aborttien määrän radikaali vähentäminen onkin toimi, johon pitäisi tarttua seuraavaksi. Ei se saa mikään automaatio olla, kun sitä ei ole sellaiseksi tarkoitettukaan. Ehkäisyvälineet on keksitty.

    VastaaPoista
  45. Siksi toiseksi abortin lopptulos voi tosiaankin, silloinkun homma menee niin kuin pitää, olla se, että säästytään ihmishengen menetykseltä ja suurelta tragedialta ja muulta murheelta.

    Jos se taas on jonkun riemuidiootin jälkiehkäisymenetelmä, niin voi toisaalta, vaikka abortin ehtojen tiukempaa tulkitsemista kannatankin, olla kaikkein kannalta vain parasta.

    Sitä vastoin alkoholilla tai huumeilla tahallisesti vammatettu lapsi on sitten meidän kaikkien huolenaiheena vuosikymmeniä. Rahaa palaa, kärsimyksiä riittää osallisille ja sivullisille, eikä kenelläkään ole kivaa, paitsi ehkä lapsilisiä ryyppäävällä äidillä. On yhteisön (ja lapsen) etu estää tämmöinen, mikäli vain suinkin mahdollista.

    VastaaPoista

Valitse itsellesi joku nimimerkki, jotta keskustelujen seuraamisesta tulisi helpompaa. Älä laita ruksia kohtaan "Anonyymi".