sunnuntai, helmikuuta 01, 2009

Perhevapaat

HS: Perhevapaista ongelmia pienille yrityksille
Stakesin tekemä tutkimus perhevapaiden vaikutuksista yrityksiin on saanut runsaasti julkisuutta. Siinä kerrotaan, että henkilöstöjohtajien mielestä perhevapailla ei juurikaan ole vaikutusta, ja nyt sitä julistetaan koko totuutena.

Pk-yrittäjät näkevät asian toisin. Suomen yrityksistä yli 90 prosenttia on alle kymmenen henkeä työllistäviä mikroyrityksiä. Niille perhevapaat ja etenkin niiden kustannukset aiheuttavat harmaita hiuksia.

Laskelmien mukaan äitiys maksaa yli 9 000 euroa työnantajalle. Päälle tulee vielä lisätyötä rekrytointien ja poissaolojen muodossa. Se on suuri summa pienyrittäjälle, joten onko ihme, että rekrytoinneissa mietitään äitiysasioita? Niitä mietitään myös suurissa yrityksissä, vaikka sitä ei julkisesti myönnetä.

Äitiyden kustannusten kaatuminen työnantajan niskaan on yksi suuri syy nuorten naisten pätkätöille, se on fakta. Moni pk-yrittäjä ei edes voi palkata nuorta naista, vaikka haluaisi, vain siitä syystä, että se voi kaataa koko yrityksen.

Moni raskaana oleva on jo raskausaikana paljon poissa töistä, mikä tuo haasteita työn organisointiin. Kelan sivuilta selviää, että poissaoloissa on kymmenen päivän omavastuu ennen kuin Kela astuu kuvioihin.

Otetaanpa esimerkiksi kahden työntekijän yritys, joka toimii palvelualalla. Jos työntekijä tulee raskaaksi ja on raskausaikana sairauslomalla, joutuu työnantaja maksamaan nämä menot omasta selkänahastaan. Yksi ihminen ei pysty tekemään kahden töitä.

Yritysten yhteiskuntavastuuta perätään joka paikassa. Vastuu pitää kantaa, mutta kohtuudella. Vielä taannoin äidin työnantaja kantoi suuremman vastuun äitiyden kustannuksista, mutta jotain pientä tasoitusta on tullut myös isän työnantajan suuntaan.

Eikö yhteiskunnan pitäisi kantaa se suurin vastuu? Sitä kautta yritykset pystyisivät pätkätöiden sijaan tarjoamaan enemmän vakituisia työsuhteita ja luomaan hyvinvointia.

HEIDI EKHOLM-TALAS, MARIA OKSANEN, MAIJA ILMONIEMI Helsingin yrittäjien nuoret yrittäjät

9 kommenttia:

  1. Anonyymi1/2/09 15:25

    En ole koskaan tajunnut miksi juuri työantajan kuuluu kantaa kustannus vanhemmuudesta. Yhteiskunnalle se enemmänkin kuuluu (vanhempien lisäksi tottakai), korotettakoon sitten vaikka veroja, mutta nykyinen järjestelmä on aivan liian julma pieniä työnantajia kohtaan.

    Kysymys ei ole tosiankaan ole siitä että jaetaanko vanhemmuuden kustannukset isän vai äidin työnantajan mukaan 40-60, 0-100 tai 50-50 periaatteella. Miksi yrittäjän olisi yksinään kannettava tämä vastuu ?

    VastaaPoista
  2. http://www.geocities.com/minna.uusilahti/huijaaminen.htm

    Muehlenhard ja Hallabaugh (1988) tutkivat, sanooko nainen ei seksille, kun hän todellisuudessa tarkoittaa kyllä. 39 %:a tutkituista kertoi sanoneensa ainakin kerran tilanteessa ei, vaikka tarkoittivat kyllä, ja enemmän kuin kaksi kolmasosaa oli sanonut ei, kun oli itse ajatellut ehkä. Jopa 12%:a tutkimuksiin osallistuneista neitsyytensä pitäneistä naisista olivat vähintään kerran jo päättäneet luopua neitsyydestä, mutta olivat sanoneet ei, ja mies oli kunnioittanut heidän sanaansa. Tässä tutkimuksessa tutkijat keskittyivät ensimmäiseen parin yhdyntään, ennemmin kuin vakaisiin parisuhteisiin, vaikka seksi onkin paljon yleisempää jälkimmäisissä.

    Mieskontrolliteoria ennustaisi suurempaa erehdyttämistä pitempiaikaisissa suhteissa, (koska uhka on uskottomuus). Tässäkin suhteessa esiintyy erehdyttämistä, mutta erehdyttäminen on luonteeltaan mieskontrolliteorian ennustuksen vastaista, vaikka tämän pitäisi mieskontrolliteorian mukaan olla juuri se paikka, jossa tukahduttava vaikutus pitäisi tulla esille. Pitkäaikaisissa suhteissa naiset erehdyttivät miehiään näyttelemällä suurempaa seksuaalista nautintoa, kuin todellisuudessa kokivat, esimerkiksi näyttelemällä orgasmeja (Lauersen & Graves, 1984). Olemme jo nähneet, että miehet pitävät parempina naisia, joilla on positiivinen seksuaalinen halu ja nautintokyky, kuten tuli esille muslimimiehistä, jotka asettivat etusijalle eurooppalaiset kumppanit verrattuna musliminaisiin, joiden kyky seksuaaliseen nautintoon oli huomattavasti heikentynyt sukuelinten silpomisen takia. Itse asiassa, miehet suosivat myös musliminaisia, jotka eivät olleet kokeneet ympärileikkausta verrattuna ympärileikattuihin (Shandall, 1967,1979). tämä aineisto on jälleen yksi isku mieskontrolliteoriaa vastaan. Vaikutta siltä, että naiset näyttelevät omaavansa enemmän, eikä vähemmän, seksuaalista halua johtaakseen harhaan pitkäaikaisen kumppaninsa. Jos miehet todella haluaisivat naistensa olevan aseksuaalisia, vastakkainen teeskentely olisi yleisin.

    Kun tulee kyse seksuaalisuuden peittämisestä suhteessa naisten vaikutuksiin, on olemassa aineistoa, jonka mukaan näin tapahtuu. Olemme jo aiemmin maininneet Carnsin tutkimuksista (1973) jotka osoittivat, että naiset ovat hitaita kertomaan neitsyytensä menettämisestä naispuolisille ystävilleen, osittain sen takia, että he odottavat ystäviensä suhtautuvan ei-hyväksyvästi asiaan.

    Hyväksyttävän seksuaalisen käyttäytymisen normit voivat olla muuttuneet nykypäivään mennessä, mutta vieläkin on olemassa tunne, että naispuoliset ystävät eivät hyväksy jos nainen menee pitemmälle kuin tyypillisesti on normatiivista, ja siksi voi esiintyä vastenmielisyyttä avautua heille (Du Bois-Reymond & Ravesloot, 1996). On lisäksi huomautettava, että orgasmin teeskentely puhuu mieskontrolliteoriaa vastaan, ja myös sitä teoreettista käsitystä vastaan, että miehet tukahduttaisivat naisen seksuaalisuutta, koska kadehtivat naisen kykyä orgasmeihin. Tämähän tekisi kateudesta vielä pahempaa.

    Monia ennusteita voidaan esittää, mutta todisteiden paino kallistuu jälleen naiskontrolliteorian kannalle. Selvin ilmiö on siinä, että naiset joskus teeskentelevät orgasmia, joka on suoraan vastoin mieskontrolliteoriaa.

    Se, että naiset salaavat normeja rikkovan seksuaalisen aktiivisuuden naispuolisilta ystäviltään (samalla kun jakavat sen mieskumppaninsa kanssa) on myös sen näkemyksen mukaista, että naiselliset vaikutteet rajoittavat seksiä. Naiset myös salaavat oman seksuaalisen halunsa mahdollisilta ja uusilta seksipartnereilta, joka on sosiaalisen vaihdon teorian mukaista. Naisen seksuaalisen halun salaaminen mahdolliselta, ensimmäisiä kertoja tavattavan kumppanin kohdalla, ei voine sisältää mitään etuja miehen kannalta.

    VastaaPoista
  3. vaikka tätä on jo hieman kommentoitukin aiemmassa ketjussa, huomatkaa paljonpuhuva kohta jorma-uutisessa:
    "ehdokkaita tulvii ovista ja ikkunoista.
    Siitä lähtien, kun lehdet tällä viikolla kertoivat yllättäen rikastuneesta sinkkumiljonääristä, lukemattomat naiset ovat pyytäneet päästä treffeille potentiaalisen unelma-aviomiehen kanssa."
    ilmeisesti jorman luonne on yhtäkkiä parantunut..?

    VastaaPoista
  4. Tuo miljonääri-Jorma on täydellinen idiootti. Mainostamalla rahojaan mies ei löydä kuin huijarin.

    VastaaPoista
  5. markku, ehkä miljonääri-jorma ei haluakaan muuta kuin rahalla ostettavaa seuraa. toisaalta luulisi aikuisen miehen tietävän, mistä sellaista halutessaan saa. :|

    VastaaPoista
  6. Hienoa, että nimenomaan nuoret yrittäjänaiset ottavat tämän erityisesti mikroyrityksiä kohtaavan ongleman perhevpaiden kustannuksista esille. Toivottavasti tämä asia oikeast lähtee liikkelle ja korjaantumaan, sillä oikeasti naisen lapsen saanti voi kaataa mikroyrityksen.

    Lapset ovat yhteiskunnan etu, ei sen yksittäisen firman. Siis vanhemmuuden kustannuksetkin kuuluvat yhteiskunnan maksettavaksi, koska se aikanaan hyödynkin korjaa erialisten verojen muodossa. Jos vanhemmuuden kustannukset saataisiin aidosti yhteiskunnan maksettavaksi, väistyisi mahdollisuus piilosyrjintään ja molemmat vanhemmat olisivat työmarkkinoilla samalla viivalla. Tämä olisi kaikkien etu, muos yhteiskunnan, joka pyrkii syrjintää vähentämään. Se missä yhteiskunta tuntuu syrjintää näkevän, johtuu suurelta osaltaan sen omaista toimista, tai toisaalta toimimattomuudessa - ei tehdä mitään vaikka oikeasti tiedetään mistä homma kiikastaa...

    VastaaPoista
  7. Anonyymi2/2/09 08:05

    Raksafirmat tekee perhepolitiikkaa vauhdilla.

    Rakennuksilta jää tuhat työttömäksi joka viikko

    Vai onko tää sitä hyvä-veli-järjestelmää, jossa miehet pelastavat toisiaan verkkoihinsa?

    Sitä "jännää miestä" etsiville naisille on tullut yksi uusi tarjokas vapaille (heh) markkinoille. Vai onko se jo varattu?

    VastaaPoista
  8. Anonyymi2/2/09 22:15

    Miesyrittäjä, tahdotko ansaita 3240e?

    Jape hei! Zachris Haaparinne on näköjään keksinyt miesyrittäjälle keinon tienata rahaa tasa-arvolla.

    Toivottavasti joku kokeilee.

    VastaaPoista
  9. Jorma: "Jape hei! Zachris Haaparinne on näköjään keksinyt miesyrittäjälle keinon tienata rahaa tasa-arvolla.

    Toivottavasti joku kokeilee."

    Juu, huomasin ja katsoin tekstin. Olen muutamaan kertaan koittanut Finnverasta saada rahoitusta projekteilleni, mutta ei ole tärpännyt toistaiseksi. Ilmeisesti tällaiset pienyrittäjät eivät ole kiinnostavia, mieluumin Finnvera antaa takauksia ulkomaiselle Royal Caribbean Cruise Linesille about 1,3 miljardia euroa, kun muutaman kymmpitonnin lainaa suomalaiselle pienyrittäjälle.

    Tuskimpa tuolta instanssilta tulen koskaan saamaan mitään "normaalilla" tavalla, joten jos lama tästä pitkittyy, niin voihan tuota kokeilla. :)
    Tosin jos menee ns. vaikeimman kautta, uten Zacharias kuvasi erästä skenaariota, niin "projekti" voi kestää aika kauan...

    Mutta laitetaan harkintaan joka tapauksessa...

    VastaaPoista

Valitse itsellesi joku nimimerkki, jotta keskustelujen seuraamisesta tulisi helpompaa. Älä laita ruksia kohtaan "Anonyymi".