keskiviikkona, helmikuuta 11, 2009

Suomalaisen miehen osa

Suomalaisen miehen osa on tulla sukupuolisesti syrjityksi
Todellisuudessa miehet kasvatetaan Suomessa elämäntapasyrjityiksi, eikä heidän syrjimistään ole edes syrjimiseksi katsottu. Syrjittynä oleminen on olennainen osa suomalaista miehuutta eikä siitä mariseminen ole miehekästä.

Listaan seuraavassa julmia esimerkkejä.

Pikkupoikana minun ei sopinut itkeä, vaikka kuinka olisi ottanut kipeästi. "Kestä kuin mies", sanottiin, vaikka naisilla on tutkitusti korkeampi kipukynnys. Meidän poikienhan sitä olisi kuulunut pillittää ja tyttöjen purra hammasta.

Ja tyttöjä ei missään tapauksessa saanut lyödä, vaikka meistä pojista se oli aivan normaali vuorovaikutuksen keino. Kommunikointi naisten kanssa onkin siksi minulle usein vaikeaa. Tyttöjähän kaiken järjen mukaan juuri olisi saanut lyödä, jo sen korkeamman kipukynnyksenkin takia.

Koko nuoruuteni jatkunut systemaattinen syrjinnän siedätyshoito naamioitiin "kohteliaisuus"-sanan taakse. "Kohtelias" on näennäisesti hyvin myönteinen sana, mutta oikeasti viekas ja petollinen.

Minulle opetettiin, että miehen kuuluu avata naiselle ovi ja mennä itse naisen perässä sisälle. Ammoisina aikoina menettelyssä oli järkeä, kun joka oven takana lymysi salamurhaaja tikari tanassa. Mutta koska sellainen on vähentynyt, nykyjärjestelmä on pelkästään miestä nöyryyttävä.

Ja minun pitää tarjota tuolini naiselle, jos tälle ei ole istumapaikkaa tarjolla. Miksi? Entäs miksi minun pitää ruokapöydässä kiertää pöydän toiselle puolelle ojentamaan ja asentelemaan tuolia istumaan asettuvan naisen alle? Syrjimistä? Orjuuttamista, sanoisin.

Minun pitää ottaa hattukin päästä sisällä. On nöyryyttävää, että pipopäiset naiset voitonriemuisena virnistelevät, kun hämillisenä ja alistettuna joudun poistamaan päähineeni päästäni. Naiset kyllä tietävät, miten pahalta se miehestä tuntuu, kun tukka on ihan sekaisin, tai sitä ei ole ollenkaan.

Harrastuksissakin minua syrjittiin. Uimahallilla miesten pukutiloissa oli naisia siistimistehtävissä. Heidän kasvonsa olivat aina kuin kiveä. Mutta koska mikään ei jää minulta huomaamatta, näin sen huvittuneen pilkan kivettyneen ilmeen takana, kun seisoin alasti kaappini ovella. Vesi oli ollut kylmää.

Itse olin tuolloin vastaavasti hyvin kiinnostunut kesätöistä naisten pukutilojen siistijänä, mutta minua ei alastomien naisten keskuuteen voitu muka ajatellakaan. Mitään oikeaa perustelua ei kerrottu. Se tuntui - ja tuntuu edelleen - hyvin syrjivältä.

Olisin myös halunnut uida kilpaa naisten sarjoissa, koska arvelin, että olisin niissä menestynyt jonkin verran paremmin. Sekään ei kuulemma tullut kysymykseen, vaikka itse olisin ilomielin ottanut vaikka pelkkiä naisia omaan sarjaani.

Lista on loputon.

Systeemi on ollut pelottavan tehokas; olen tottunut olemaan sukupuolisesti syrjitty, enkä jokapäiväisessä elämässäni juurikaan kärsi siitä. Tilanne on melkein kuin vapautuneella panttivangilla, joka rakastuu kaappaajaansa. Olen masokistisesti oppinut jopa nauttimaan siitä jatkuvasta syrjinnästä, jonka kohteeksi olen joutunut.
Poikkeuksellisen oivaltava kirjoitus

Lukijakommentteja:
- Tuohon voisi lisätä että hameita myydään naisten vaatekaupoissa. Eipä ole niin syrjitty olo sitten kirjoittajalla.

- Kaikenlaista skeidaa sitä tännekin kirjotellaan kieliposkessa.

- Ja mitähän ihmeen kuraa tämä nyt on? Perustapa maskunisti-blogi jossa voit avautua miehisessä epäreiluudessasi ihan sydämesi kyllyydestä. Jätetään tämäntasoiset läpät pois ihmisten ilmoilta. Jookosta Jussi? Ihan oikeesti joo.

6 kommenttia:

  1. Kirjailija: Nuoret naiset pakotettava ilotaloihin.

    Seksin puutteesta kirjan kirjoittanut Timo Hännikäinen, 30, määräisi 18-30-vuotiaat naiset työskentelemään prostituoituina.

    Hännikäinen ehdottaa, että naisille säädettäisiin asevelvollisuuden kaltainen pakollinen seksipalvelus valtion ylläpitämissä ilotaloissa.


    Tämä Hännikäinen hallitsee provosoinnin jalon taidon.

    VastaaPoista
  2. "vaikka naisilla on tutkitusti korkeampi kipukynnys"

    Täyttä hevonpaskaa.

    - Syltty

    VastaaPoista
  3. Homon linkistä:
    "Men had higher pain thresholds and tolerances and lower pain ratings than women"

    Olin oikeassa, kuten varmasti jokainen joka on joskus naisen kanssa asunut :)

    - Syltty

    VastaaPoista
  4. Heh, tuli tällainenkin tutkimus vastaan:

    Rectal visceral sensitivity in healthy volunteers: influences of gender, age and methods.
    ...
    Compliance at maximal tolerated distension (V/p) and maximal dynamic compliance (Delta V/Delta p) was higher in males than females.
    ...

    Homo

    VastaaPoista
  5. Oli miten oli kipukynnyksen suhteen, kirjoitus on kyllä silkkaa asiaa, paitsi lössähtävä loppu. Mitä ihm.? Kaiken tuon jälkeen kuitenkin tullaan johtopäätökseen "Näin on hyvä"??

    Käsittämätöntä. Noh, en kyllä käsitä sitäkään ilmiötä että nainen rakastuu kaappaajaansa tai lähettelee fanikirjeitä murhaajille vankiloihin.

    Minä en siedä tuota syrjintää, ja voisin kyllä jatkaa listaa, sillä olen jo pienestä pitäen ihmetellyt ja koettanut taistella sitä outoa ristiriitaa vastaan, jonka mukaan nainen on kaikin tavoin parempi, jalompi, vahvempi ja upeampi olio kuin mies, mutta kuitenkaan ei osaa itse avata oviaan tai istua tuolille ilman että mies sen(kin) työn vaikeimman osuuden hoitaa hänen puolestaan.

    Tuo lista on sinänsä hyvä alku, ja luulenpa että siitä ei tulla koskaan näkemään ns. 'täydellistä' tai 'pätevää' versiota, mutta tuollainen kirjoitus kyllä havainnollistaa edes hiukkasen sitä syrjivää asennetta, joka yhteiskunnalla on miehiin, sekä toivottavasti valaisee naisten luksuspalatseihin hieman sitä arkipäivää, jossa miehet joutuvat nuhjuisissa pahvilootikoissaan sietämään päivästä toiseen.

    On vaikea löytää televisiosarjaa tai elokuvaa, jossa ei edes hiukan syrjittäisi miehiä - kuten että nainen läpsäisee miestä kasvoihin, ilman että mies tekee mitään takaisin. Jopa melko oivaltava vanha sarja nimeltään Seinfeld sortuu joissakin jaksoissa aivan kuvottavaan feminismiin.

    Tuosta kirjoituksesta kyllä havaitsee sen seikan, että se lopulta uppoutuu ilmeisesti suurimmalle osalle ihmisiä aika 'normaaliksi' asiaksi syrjiä miehiä, ei tule edes mieleenkään, että olisi jotain väärää moisessa kohtelussa (jos katsotte esim. sarjaa 'Fawlty Towers', ensimmäisen kauden jaksoa 'The Builders', jossa Sybil hivuttaa sateenvarjolla kahta miestä ja huutaa ruokottomuuksia ja käskyjä päälle - on vaikea kuvitella, että sukupuolet käännettäisiin ja mies tekisi samaa naiselle, vaikka fyysinen hivutuskin otettaisiin yhtälöstä pois)..

    Se on surullista ja turhauttavaa juuri siitä syystä, että asia on niin laaja-alainen, ja on niin yleisesti yhteiskunnassa normaaliksi katsottu asia että miehiä voi kohdella miten vain. On vaikea taistella kokonaista yhteiskuntaa vastaan vain saadakseen sen huomaamaan, että jossakin aivan arkipäiväisessä rutiiniasiassa voisikin olla jotain väärää.. (etenkin kun feministinen media jatkaa taukoamatonta aivopesutykitystään sillä saralla)

    - Vortac

    VastaaPoista

Valitse itsellesi joku nimimerkki, jotta keskustelujen seuraamisesta tulisi helpompaa. Älä laita ruksia kohtaan "Anonyymi".