Miesten tarpeista suurin on seksiHS:
Pirkko Partanen järkyttyi (HS 12. 2.) Timo Hännikäisen ehdotettua naisille pakollista asevelvollisuuden kaltaista seksipalvelua (HS 11. 2.).
Jäikö HS:n jutusta lukematta muun muassa kohta: "Hännikäinen sanoo tehneensä kirjan kärjistäen ja liioitellen." Jos nyt naiset lukevat ehdotuksen kirjaimellisesti ja loukkaantuvat, silloin on ymmärretty väärin koko asia!
Vaikka olen nuori nainen ja kaiken kukkuraksi uskovainen, osaan löytää jutun sanoman loukkaantumatta.
Tarkoituksena ei ollut rinnastaa asepalvelusta ja ehdotettua seksipalvelusta toisiinsa eikä kertoa ehdottajan asenteesta naisiin, vaan tuoda tällä tavoin voimakeinoin ilmi se, että jotkut miehet kärsivät rankasti siitä, että heille ei suoda seksiä ja kumppania niin kuin toisille.
Naiset ja varsinkin vaimot, ottakaa vakavasti tämä tosiasia: miesten tarpeista suurin on seksi, eikä se tee heistä sikoja. Se vain on niin, eivätkä miehet voi sille mitään. Hännikäistä pidän erityisen rohkeana "äänitorvena".
NIINA VÄHÄKANGAS
"Lähisuhdeväkivallan kasvot ovat yhä miehen kasvot, ja naiset ovat uhreja. Niin se on haluttu nähdä. Se ei kuitenkaan ole totta. On paljon omasta väkivaltaisuudestaan kärsiviä naisia", psykologi Hannele Törrönen Ensi- ja turvakotien liitosta sanoo.Panu: Tuore kuohilas isottelee vanhoille eunukeille
Naisten väkivalta kohdistuu yleensä puolisoon, seurustelukumppaniin tai lapsiin. Se voi olla henkistä väkivaltaa eli mitätöintiä, alistamista ja toisen olemassaolon ja persoonan täydellistä mitätöintiä. Joskus väkivaltaisuus ilmenee kontrollinhaluna ja mustasukkaisuutena. Usein väkivaltaiset naiset lyövät ja repivät miehiään. Lapset kohtaavat esimerkiksi mitätöintiä, alistamista, kurittamista ja lyömistä.
Ymmärrys naisten väkivaltaisuudesta on pirstaleista, Törrönen huomauttaa. Vielä ei voida varmasti sanoa, miten yleistä se on tai minkälaiset naiset turvautuvat väkivaltaan. Sitä ei voi päätellä iästä, koulutustasosta tai sosioekonomisesta asemasta. Vaiettu naiseus -hankkeeseen hakeutui koulutettuja, keski-ikäisiä naisia, jotka olivat lyöneet miehiään. Sitten mukaan alkoi tulla kolmikymppisiä pienten lasten äitejä, joiden väkivallan kohteita ovat omat lapset.
Kolmas ryhmä ovat nuoret, päihdeongelmaiset naiset, jotka olivat käyneet ulkopuolisten kimppuun.
Timo Hännikäinen: Seksuaalisesti syrjäytyneet jäävät kauniimpien ja rohkeampien jalkoihin
Keitä nämä syrjäytyneet ovat ja mikä on suurin syy heidän kohtaloonsa?
”Syrjäytyneitä on monenikäisiä ja monentyyppisiä. Yhteistä heille on, etteivät he pärjää viettelykulttuurissa, jossa on saavutettava tietty sosiaalis-taloudellinen status. Heiltä puuttuu ulkonäköä, asemaa tai sosiaalista lahjakkuutta.”
Hännikäinen on itse 30-vuotias ja kertoo viettäneensä suurimman osan elämästään puutteessa. Kun muut viriilit nuoret aikuiset ovat saaneet nauttia seksin iloista, Hännikäisen elämä on täyttynyt musertavasta yksinäisyydestä ja ahdistuksesta.
Kirjailija selittää asian omalla psykohistoriallaan ja puutteellisilla sosiaalisilla taidoillaan, mutta myös yleisillä syillä.
Mikä meidän seksuaalikulttuurissamme on vialla?
”Pariutuminen ei ole avointa ja luontevaa, vaan jokaisen on alistuttava monimutkaiseen ja tuloksiltaan epävarmaan viettelypeliin”, Hännikäinen sanoo.
”Lisäksi ihmisiltä puuttuu suvun tai muun yhteisön tuki kumppanin hakemisessa. Jokainen on oman onnensa seppä ja heikot karsiutuvat pois. Tämä on jonkinlaista seksuaalista sosiaalidarwinismia, verrattavissa talouden uusliberalismiin.”
Hännikäisen kokemat pettymykset synnyttävät ajoittain negatiivisia tunteita naisia kohtaan, mutta hän ei silti syytä heitä kollektiivisesti, saati että kirja pursuaisi avointa naisvihaa. Sen sijaan hän ottaa tähtäimeensä feministit.
”Feministit sivuuttavat tyystin sen vallan, joka varsinkin nuorilla naisilla pariutumismarkkinoilla on, eivätkä suostu hyväksymään, että mies on suuremmassa vaarassa jäädä seksuaaliseen paitsioon. Feminismi on rappeutunut valkoisen heteromiehen syyllistämisliikkeeksi.”
"Vielä ei voida varmasti sanoa, miten yleistä se on tai minkälaiset naiset turvautuvat väkivaltaan."
VastaaPoistaMikäs on estänyt tutkimasta? Paitsi miesviha, tietysti.
Hesarissa on muuten suuri juttu naisten väkivallasta, mutta se taitaa olla digilehden puolella.
VastaaPoistaLyhyesti ja ytimekkäästi: en tiedä suurempaa luuseria kuin tämä Hännikäinen. Siinä on mies, joka ei ymmärrä naisten kanssa olemisesta yhtään mitään.
VastaaPoistaYmmärrän sen, että naisten saaminen on joillekin vaikeaa. Sitä taasen en ymmärrä, että syytä tähän ei osata etsiä itsestään. Se ei oikeasti ole niin vaikeata, jos vaan ymmärtää hieman kehittää omaa persoonallisuuttaan. Maailma on täynnä vapaita, pariutumishaluisia naisia.
Vika ei todellakaan ole pelissä, vaan pelaajassa.
Marko,
VastaaPoistaHänninen on sanonut kokeneensa puutetta suuren osan elämästään, mutta rivien välistä voi lukea, ettei hän täysin kokematon ole. Mies kuuluu parhaimpaan ATM-luokkaan - kuin yksisilmäinen kuningas sokeiden valtakunnassa.
"Hännikäinen. Siinä on mies, joka ei ymmärrä naisten kanssa olemisesta yhtään mitään."
VastaaPoistaOlen tuosta eri mieltä. Hännikäinen on nimenomaan pohtinut naisten saamisen problematiikkaa ja tullut siihen tulokseen, että hän ei vain ole oikeanlainen mies.
Naisten hankinta on kuitenkin lopulta taitolaji, jossa pelkkä ymmärtäminen ei riitä. Samalla tavalla kuin jalkapallossa ei riitä, että on lukenut kaikki jalkapallo-oppaat. Lopulta kyse on taitosta siirtää tieto käytäntöön.
Monilla miehillä persoonallisuus on vain niin ujo, introvertti, sosiaalisesti lahjaton jne., että naissuhteiden hankinnasta tulee hyvin hankalaa.
Esim.
http://aaretontylsyys.blogspot.com/2009/02/ilman.html
"Se ei oikeasti ole niin vaikeata, jos vaan ymmärtää hieman kehittää omaa persoonallisuuttaan."
VastaaPoistaJust joo. Ei persoonallisuuttaan voi muutta täysin toiseksi. Ja vaikka voisikin, valloittavinkaan persoonallisuus ei takaa yhtään mitään.
Ensinnäkään en väittänyt että persoonallisuus pitää muuttaa TÄYSIN toiseksi. Sen sijaan sitä voi kehittää, kuten jo totesin. Vaikka olisi kuinka ujo ja epäsosiaalinen hyvänsä, ei siihen tarvitse alistua.
VastaaPoistaMinä en usko, että Hännikäisen viesti on pelkästään se, että hän on vääränlainen. Hän on selvästi myös katkera, tosin täysin vääristä syistä. Esim. mikä ihmeen syy hänellä on vihata pelureita, jotka muka vievät häneltä naiset? Eikö sen sijaan kannattaisi ottaa hieman mallia, ja soveltaa niitä omaan persoonaansa? Ilmeisesti ei.
valloittavinkaan persoonallisuus ei takaa yhtään mitään.
Ei tietenkään takaa. Mitä pitäisi taata? Mikä tässä maailmassa ylipäänsä on varmaa ja taattua? Pitäisikö peräkammarin pojille erikseen taata jotain? Minä tiedän ja elän siinä tiedossa, että muija saattaa lähteä huomenna kävelemään, ja muija tietää saman minusta. Mikään ei ole varmaa, eikä voikaan olla. Miksi edes pitäisi olla?
Lopuksi sanoisin, että älkää ihmeessä sotkeko feministien hömpötyksiä ns. tavallisten naisten ajatuksiin. Keskimääräiselle peruskottaraiselle tasa-arvo tarkoittaa vain sitä että kotityöt laitetaan puoliksi. Mitään muuta se ei tarkoita.
Marko: "Ensinnäkään en väittänyt että persoonallisuus pitää muuttaa TÄYSIN toiseksi. Sen sijaan sitä voi kehittää, kuten jo totesin. Vaikka olisi kuinka ujo ja epäsosiaalinen hyvänsä, ei siihen tarvitse alistua."
VastaaPoistaSinulla, Marko, on selvästi nyt jotain korkeamman tason tietoa. Tässä on nyt sinun paikaksi lyödä rahoiksi, kun alat kouluttamaan, kehittämään ja muuttamaan luonnostaan ujojen ja epäsosiaalisten ATM:ien persoonallisuutta. Helppo homma noin taitavalle!
"Sen sijaan sitä voi kehittää, kuten jo totesin. Vaikka olisi kuinka ujo ja epäsosiaalinen hyvänsä, ei siihen tarvitse alistua."
VastaaPoistaHelpommin sanottu kuin tehty. Asiaa ei todellakaan auta mikään ylimielinen toteamus siitä, että kehittäisitte vain itseänne, niin hyvin menisi. Se on aivan liian epämääräinen esitys.
"Ei tietenkään takaa. Mitä pitäisi taata?"
Ei tarvitse taata. Eikä tarvitse myöskään sanoa, että kehittäisitte vain itseänne, ikäänkuin se olisi jokin vastaus ongelmaan, vaikka se auta lainkaan, kun persoonallisuushäiriöiset öykkärit ja multimiljonäärit vievät naiset.
Jorma,
VastaaPoistapersoonallisuushäiriöisiä öykkäreitä ja multimiljonäärejä ei edes riittäisi viemään naisia ja uskot tai et, suurin osa naisista ei tahdo persoonallisuushäiriöistä multiöykkäriä.
Tästä puheesta jää sääntöönsä pois nussimisen ja pariutumisen suuri massa, jossa keskitasoiset miehet ja naiset pelehtivät keskenään ja itsensä kehittäminen ihan oikeasti auttaa asiaa. Piparin määrä markkinalla ei ole vakio ja naiset tahtovat kovin kovasti sekä seksiä että parisuhdetta.
Jape,
VastaaPoistaks. esim. mun blogi. Koko hommassa ei ole mitään erityisen ihmeellistä ja vaikeaakin vain sen verran, että joutuu tekemään juttuja toisin kuin mihin on tottunut.
Bisnekseksi tällaisista neuvoista ei kuitenkaan ole, koska kukaan ei halua maksaa rahaa sen kuulemisesta, että oikeastaan tytöt ovat aika kivoja ja niiden kanssa vehtaaminen ei vaadi mitään maagikon taitoja vaan jengi tahtoo maksaa sen kuulemisesta, että on ollut koko ajan oikeassa ja naiset ovat ihan plää.
"itsensä kehittäminen ihan oikeasti auttaa asiaa."
VastaaPoistaTyhjää puhetta ilman mitään konkretiaa.
Tosiasia vain on, ettei hiljainen ja heikon itsetunnon omaava ihminen tuosta vain "kehitä" itsestään mitään sulavaa seuramiestä. Jos tämä onnistuisi, niin tapahtuisi, mutta ei vaan tapahdu. Toinen tosiasia on se, että valloittava persoonallisuus ei ole se, mitä naiset miehessä eniten arvostavat, sanoivatpa sitten kyselyissä mitä hyvänsä.
Jorma,
VastaaPoistamitä tohon nyt sanoisi? Ei se helppoa tietenkään ole tosta vaan muuttua sulavaksi seuramieheksi, mutta en mä ainakaan sitä väittänytkään. Jotain kuitenkin aina voi tehdä ja jos onnistuu ponnistamaan täydestä yksinäisyydestä keskikastin alalaidalle, jolla on edes jotain rakkauselämää, on jo voittanut paljon.
Mitä siihen tulee, mitä naiset tahtovat, voin vain sanoa että mulla ei itselläni ole rahaa eikä nyttemmin enää niin ulkonäköäkään enkä todellakaan ole töykeä öykkäri, mutta kohtuuden rajoissa on seuraakin riittänyt.
Tällä hetkellä avioerosta on jotain mitälie 2 ja puoli vuotta ja nyttemmin on taas olemassa oikea, vakava suhde, joten ei tää nyt niin huonosti ole mennyt. Jos sinä tahdot tai kuka tahansa tahtoo mennä sen mukaan, että pitää olla mahdollisimman kusipää ja kohdella naisia huonosti, sitten varmaan valitset tai -tte sillä tavalla, mutta mä olen pärjännyt empatialla, huumorintajulla, kohteliaisuudella, kunnoituksella ja vilpittömän ujostelemattomalla halulla päästä tuuppaamaan daami tainnoksiin.
"Jos sinä tahdot tai kuka tahansa tahtoo mennä sen mukaan, että pitää olla mahdollisimman kusipää ja kohdella naisia huonosti, sitten varmaan valitset"
VastaaPoistaEn tahdo, enkä usko sen auttavan. Luulen, tai oikeastaan tiedän, että suosittelemasi metodit ovat parempia.
Olen samaa mieltä siitä, että flaksiaan voi kyllä, tietyissä rajoissa, parantaa, mutta persoonallisuuden muuttamiseen en usko. Toki jo sillä, että pitää itsensä kohtuullisessa kunnossa, siistinä ja pukeutuu asiallisesti, voi saavuttaa paljon. Kun tähän lisää sen, että lähtee aktiivisesti, mutta ei yli-innokaasti liikkeelle, miettii vähän mitä puhuu ja tekee sekä pysyy suurin piirtein selvänä, niin varmaan voi joskus onnistaa.
Mutta jos on jo tehnyt tämän kaiken, eikä mitään tulosta tule, niin onhan meillä silloin ongelma käsissämme. Eihän ihminen voi kieltää tarpeidensa olemassaoloa.
"Tarkoituksena ei ollut rinnastaa asepalvelusta ja ehdotettua seksipalvelusta toisiinsa eikä kertoa ehdottajan asenteesta naisiin, vaan tuoda tällä tavoin voimakeinoin ilmi se, että jotkut miehet kärsivät rankasti siitä, että heille ei suoda seksiä ja kumppania niin kuin toisille."
VastaaPoistaTäytyy myöntää, että tämä ei olisi ensimmäinen tulkintani tekstistä, jossa ehdotetaan naisille pakollista bordellivelvollisuutta... En tarkoita, etteikö kirjoittajan pointti voisi olla juuri tuo, mutta ehkä sitten kannattaa vähän harkita kirjoituksiaan?
Arawn: "Täytyy myöntää, että tämä ei olisi ensimmäinen tulkintani tekstistä, jossa ehdotetaan naisille pakollista bordellivelvollisuutta..."
VastaaPoistaNiin sinäkö ihan aikuisten oikeasti uskoit että moista vakavissaan ehdotettiin?
Kyllä minä näin tuon loistavana kärjistyksenä, joka minusta tehosi hyvin ja toi tehokkaalla rinnastuksella esiin myös vain miehille pakollisen asevelvollisuuden vaikka se ei se pää pointti ollut.
Arawn: "En tarkoita, etteikö kirjoittajan pointti voisi olla juuri tuo, mutta ehkä sitten kannattaa vähän harkita kirjoituksiaan?"
Miksi pitäisi harkita? Kerro yksikin hyvä syy mikä teemassa ja sen käsittelyssä oli asiatonta, mielestäsi.
Harkitsivatko muuten ne naiset, jotka asiaan kiihkolla ja aika kärjekkäin sanankääntein reagoivat eri blogeissa ja HS:n mielipidepalstalla ja kirjan sitä lukematta lyttäsivät? Vai eikö heiltä edellytetä malttia ja harkintaa?
Tietynlainen herkkähipiäisyys kertoo, että nyt kosketellaan alueita, joihin ei haluta kajottavan, jotta perinteinen asetelma säilyy ja kaikki voivat maata vain potetoissaan liikahtamatta... Status Quo!
Jape: "Niin sinäkö ihan aikuisten oikeasti uskoit että moista vakavissaan ehdotettiin?"
VastaaPoistaKoska totuus on tarua ihmeellisempää ja ihmiset ihan tosissaan ehdottelevat mitä uskomattomampia juttuja, ei minun olisi kovinkaan vaikea uskoa, että joku heittää tosissaan tuollaista.
Hännikäisen kohdalla en ehtinyt muodostaa mitään mielipidettä, koska heti alusta asti aihetta palloteltiin sinne ja tänne, siis juuri tätä ehdotusta.
"Miksi pitäisi harkita? Kerro yksikin hyvä syy mikä teemassa ja sen käsittelyssä oli asiatonta, mielestäsi."
En sanonut, että se oli asiaton. Ilmeisesti vain se on ymmärretty hyvin väärin - ja minusta tekstin kirjoittajallakin on jonkinlainen vastuu siitä, että hänen kirjoituksiaan ymmärretään edes jotenkuten oikein. Siis jonkinlainen. Siksi, jos nyt haluaa sanoa jotain ja haluaa, että porukka ymmärtäisi sen, kannattaa miettiä, miten sen sanoo. Jos ei mieti ja tölväisee vain, saattaa hyvinkin päätyä sanomaan sellaista, mikä tulkitaan ihan toisin kuin kirjoittaja olisi halunnut ja toivonut.
"Harkitsivatko muuten ne naiset, jotka asiaan kiihkolla ja aika kärjekkäin sanankääntein reagoivat eri blogeissa ja HS:n mielipidepalstalla ja kirjan sitä lukematta lyttäsivät?"
Tuskin.
"Vai eikö heiltä edellytetä malttia ja harkintaa?"
Odotetaanko keneltäkään nettikeskusteluissa harkintaa ja malttia. :P
Arawn: "ei minun olisi kovinkaan vaikea uskoa, että joku heittää tosissaan tuollaista."
VastaaPoistaOK - hyvä tietää, että sinuun uppoaa tällainen ;)
Arawn: "Hännikäisen kohdalla en ehtinyt muodostaa mitään mielipidettä, koska heti alusta asti aihetta palloteltiin sinne ja tänne, siis juuri tätä ehdotusta."
Tässä yhteydessä haluaisin nostaa esiin toimittajien roolin ja vastuun, hehän tarrautuivat tuohon kohtaan ja pitivät sitä keskiössä ja esillä vaikka kirjassa on muutakin, keskeisempääkin sanottavaa, käsittääkseni.
Arawn: "En sanonut, että se oli asiaton. Ilmeisesti vain se on ymmärretty hyvin väärin - ja minusta tekstin kirjoittajallakin on jonkinlainen vastuu siitä, että hänen kirjoituksiaan ymmärretään edes jotenkuten oikein."
Toistan, että asian esillenostosta onvat vastuussa toimittajat pääasiassa. En tunne kirjallisuuden lajeja ja mikä on esim. pamfletin tunnusmerkki tai novelli kokoelman, mutta kuinka monen kirjan yhteyteen lisätään kansantajuinen selittävä tekstinosa että kuinka ko. teosta on tarkoitus lukea ja ymmärtää.
Tämähän on niin kuin taiteessa, lattialla on kasa p*skaa, mutta teoksen vieressä on selittävä teksti joka kertoo että teos kuvaa luomisen tuskaa tällä ja tällä tavalla... sitten siinä on vielä teoksen vieressä innokas teoksen tulkitsija, jokau intendentti tai amanuenssi, tai mitä ne nyt on, joka kertoo tyhmille katsojille kuinka teosta on katsottava ja mitä hienojan nyansseja siitä löytyy. Ja toden totta jokainen alkaa nähdä juuri noita hienoja detaljeja ja ymmärtää teosta, muutenhan he myöntäisivät olevansa ihan pökkelöitä :)
Vai olisiko niin että vastuu on katsojalla itsellään ja lukijalla myös...?
Arawn: "Tuskin."
No niin, aivan. Missä heidän vastuu?
Arawn: "Odotetaanko keneltäkään nettikeskusteluissa harkintaa ja malttia. :P"
Minusta pitäisi voida odottaa.
No maltilliset tasa-arvon kannattajat pystyvät kyllä tähän, halutessaan :P
"On paljon omasta väkivaltaisuudestaan kärsiviä naisia"
VastaaPoistaIhan sama kuka lyö ja ketä, naiset siinä aina kärsivät.
En ole vähään aikaan kirjoittanut mutta olen samaa mieltä että tuo Hännikäisen kirjoitus oli kyyninen ja asiaton. Samalla tavalla kuin feministien tunnepuuskissa kirjoitetut hupsuudet.
VastaaPoistaOn mahdollista sanoa "miehet kärsivät puutteesta" ilman että sanoo myös että naisia pitäisi orjuuttaa. Ensimmäinen on tosiasia,toinen on katkeruudesta kumpuava ärähdys. "Feel my pain".
Entäs sitten kun on sanottu että puutteesta kärsitään? Sitten pitää yrittää tehdä jotain itselleen että se helpottuisi. Ei ole hyödyllistä tai hyvää makua välillisesti syyllistää toisia omasta ongelmasta,ihan kuin ei ole levitellä ympärilleen kuvia sairaista,vammautuneista tai kuolleista ihmisistä yrittäen saada toiset tuntemaan huonoa omatuntoa asioista joihin ei voi edes vaikuttaa,eikä ole velvollisuutta.
Voidaan muuten ajatella historiasta niin että ensin oli aika jolloin miehillä ja naisilla oli omat rajoitteensa,sitten tämä feminismiaika jolloin naiset näyttävän menevän etusijalle.
Feminismijutska on sitten kyseenalaistettu mutta miesasiamiehet eivät ole kyseenalaistaneet itse tasa-arvoa. Onko tasa-arvo sittenkään tavoiteltava asia? Aivan kuten feminismiä usein ajavat katkerat ja epävarmat naiset,samoin miesasiaa miehet jotka eivät,ainakaan silloin,esittäydy vahvimpana aineksena. Pystyvätkö nämä ihmiset edustamaan sukupuolensa valtaosaa? Useimmille miehille tasa-arvojutut eivät varmaankaan tule ensimmäisenä ongelmana mieleen,mutta heikommille miehille joiden elämästä puuttuu sisältöä ajatukset voivat fiksaantua ulkopuoliseen uhkaan kuten feminismi,naiset jne. jotka eivät hyvissä ruumiin ja sielun voimissa olisi kuin enintään pieni harmi. Äärimmäisyyksissään homma menee sitten siihen että kun feministibimbot ehdottavat jotain naurettavaa ja saavat sen läpi,sitten miesaktivistit vaativat miesversiota samasta skeidasta koska naisetkin tekivät niin,eli esimerkkiä tavallaan otetaan feminismistä ja viallisesta status quosta.
Voidaan muuten ajatella historiasta niin että ensin oli aika jolloin miehillä ja naisilla oli omat rajoitteensa,sitten tämä feminismiaika jolloin naiset näyttävän menevän etusijalle.
VastaaPoistaSiis anteeksi kuinka? Että milloin olikaan sellainen aika, jolloin miehet ei saaneet äänestää, ei omistaa omaisuutta, ei periä, ei opiskella, ei hankkia/pitää ammattia? Tai milloin miehiä sai raiskata tai tappaa, milloin miesten pukeumista rajoitettiin niin että vain silmät saavat näkyä? Miesten aika on ollut jo ja on vieläkin. Naisten aika ei ole vielä edes alkanut. Niin kauan kun itse puhisette kostosta, saa teille puhista täysillä takaisin. Aloittakaa jumaliste se tasa-arvo ensin itsestänne.
Anonyymi:"Siis anteeksi kuinka? Että milloin olikaan sellainen aika, jolloin miehet ei saaneet äänestää, ei omistaa omaisuutta, ei periä, ei opiskella, ei hankkia/pitää ammattia? Tai milloin miehiä sai raiskata tai tappaa, milloin miesten pukeumista rajoitettiin niin että vain silmät saavat näkyä? Miesten aika on ollut jo ja on vieläkin. Naisten aika ei ole vielä edes alkanut. "
VastaaPoistaTuo purkaus oli niin täynnä väärinkäsityksiä, että on vaikea uskoa kirjoittajan olevan tosissaan.
Vähän aikaa sitten äänestäminen ja opiskelu Suomessa oli mahdollista vain pienelle vähemmistölle. Se siis puuttui suurimmalta osalta miehistäkin.
Naisten raiskaaminen ja tappaminen on yleensä kriminalisoitua. Miehien tappaminen taas on sodissa sallittua ja yleensäkin miehiin kohdistuvaa väkivaltaa pidetään normaalina.
Korkeakoulujen opiskelijoista suurin osa on naisia mutta syrjaytyneistä ja kodittomista taas suurin osa miehiä. Että sellainen "miesten aika".
"Tai milloin miehiä sai raiskata tai tappaa, milloin miesten pukeumista rajoitettiin niin että vain silmät saavat näkyä?"
VastaaPoistaKautta historian, on miehiä tapettu milloin minkäkin asian nimissä ja puolustamisen takia, naisia vähemmän on mennyt. Mutta missä ja mihin aikaan suomessa on naisilta vaadittu pukeutumista jossa vain silmät näkyy? Ei kannata sekoilla kaiken maailman muslimijuttujen kautta saioita, kun ne ei Suomeen millään lailla keskeisesti kuulu. Pysytään nyt ihan vain Suomessa, eikä kerätä kaiken maailman paskaa suomalaisten miesten syyksi. Sopiiko?
Milloin muuten naisia on saanut raiskata ja tappaa ja kuka tämän on valtuuttanut?
Eternal testicle sanoi minusta hyvin.
VastaaPoista"En ole vähään aikaan kirjoittanut mutta olen samaa mieltä että tuo Hännikäisen kirjoitus oli kyyninen ja asiaton. Samalla tavalla kuin feministien tunnepuuskissa kirjoitetut hupsuudet.
VastaaPoistaOn mahdollista sanoa "miehet kärsivät puutteesta" ilman että sanoo myös että naisia pitäisi orjuuttaa. Ensimmäinen on tosiasia,toinen on katkeruudesta kumpuava ärähdys. "Feel my pain"."
Huonostkin kärjistykset voivat osoittaa ongelman. Vika voi olla myös itsessä, mutta toisaalta ajat ovat muuttuneet ja sairaitakin asioita toisilta vaaditaan.
Bmad
Feminismi on rappeutunut valkoisen heteromiehen syyllistämisliikkeeksi.
VastaaPoistaTästä olen vähän eri mieltä - ei feminismi mitään RAPPEUTUNUT ole, koko liike on alusta alkaen tähdännyt naisten etuisuuksien nostamiseen miesten hyvinvoinnin kustannuksella.
Se on korkeintaan pahentunut ja voimistunut, mutta ei se ideologialtaan ole mihinkään muuttunut. Tosin en vieläkään käsitä, miten rintaliivien polttaminen vapauttaisi yhtään ketään mistään..
Pointti on kuitenkin, että naisilla on aina olleet asiat paremmin kuin miehillä, mutta sitten tuli feminismi, joka teki erosta aivan käsittämättömän suuren, ja joka loi vielä muassaan helvetinmoisen liudan valheita kuilun olemassaolon peittämiseksi ja koettaakseen kääntää ihmisten käsityksen asioista aivan päinvastaiseksi kuin asiat todellisuudessa ilmenevät. Feminismi on ollut häikäilemätön ja tehokas tässä toiminnassa.
- Vortac
Toinen tosiasia on se, että valloittava persoonallisuus ei ole se, mitä naiset miehessä eniten arvostavat, sanoivatpa sitten kyselyissä mitä hyvänsä.
VastaaPoistaEn ole aivan varma, mitä tällä tarkoitat, mutta siis.. jo pelkästään määritelmän mukaan - valloittava persoonallisuus valloittaa naisia.
Status, persoonallisuuden osoittaminen, huumorintajun osoittaminen ja niin edelleen.. sillähän nainen isketään. Eli kyllä se persoonallisuus on aika kovaa valuuttaa näillä markkinoilla. Mutta yleensä moisen saadakseen ATM:n täytyy eliminoida, tukahduttaa tai kieltää oma nörttimäisempi ja ujompi todellinen persoonallisuutensa, ja sitä en suosittele kenellekään.
Römpsä EI ole sen arvoista.
- Vortac
Onko tasa-arvo sittenkään tavoiteltava asia?
VastaaPoistaOn.
Tasa-arvo on tilanne, jossa rikkomukset ihmisarvoa kohtaan eivät ole enää olemassa, eivät minkään verukkeen pohjalta. Ei sen takia, että joku on ujo, tai sen takia, että jollakulla on silmälasit.
Tai siksi, että jollakulla on vaikeuksia olla täydellinen supliikki-PUA, joka pystyy osoittamaan arvoja, joita hänellä ei oikeasti edes ole.
Tasa-arvo on itseasiassa ihmisarvon tunnustamista sellaiseksi kuin se meillä kaikilla alunperin on olemassa jo syntyessämme. Meillä kaikilla on ihmisarvo, mutta tällä planeetalla käyttäydytään, kuin puolella ihmiskunnasta ei olisi tätä arvoa ainakaan sen aivan täydessä mitassa.
Kun tästä luovutaan, ihmiset saavat takaisin sen arvonsa, joka heillä on, ja jokaista ihmistä kohdellaan arvonsa mukaisesti - kaikilla on sama arvo sukupuolesta, iästä, lihomisasteesta jne. riippumatta.
Lain edessä kaikkien pitää voida olla tasa-arvoisia. Ei voida antaa naisille pienempiä tuomioita kuin miehille samasta rikoksista, eikä vaatia miesten palkkojen pienentämistä jos he ovat tehneet enemmän ylitöitä kuin naiset.
Tasa-arvo on yksinkertaisesti sitä, että yhteiskunta kohtelee kaikkia ihmisiä ihmisyksilöinä, ja on sokea kaikille erottaville tekijöille, kuten sukupuolelle tai finnien määrälle tai ujouden asteelle.
- Vortac