Kolmikymppisen akateemisen naisen ongelmat

Kommenttiosastolta poimittua:

Kirjoitan nyt tänne kommenttiosioon, sillä uskon saavani näin näkyvyyttä kokemuksilleni kolmikymppisenä akateemisena naisena suomalaisessa yhteiskunnassa ja työelämässä naisvaltaisella alalla. Pyydän anteeksi, ettei tekstini liity juuri näihin Taustoistani lyhyesti: olen avoliitossa samanikäisen, ammatillisen koulutuksen saaneen miehen kanssa, olen parisuhteemme paremmin tienaava osapuoli, edustan ulkomuodoltani länsimaista kauneusihannetta ja pukeudun feminiinisesti.

Parisuhteessani tulomme ovat yhteisiä, eli tässä perheessä tulonsiirto tapahtuu miehen eduksi. Minulle se on ihan ok, en ole valinnut miestäni tulojen perusteella! Mutta – muut naiset sekä työ- että yksityiselämässä kauhistelevat sitä, että olen ”tyytynyt” pienempituloiseen mieheen, vaikka ulkomuodollani olisin voinut ”saada paremman miehen”. Minulle on usein korostettu, kuinka helppoa on, kun ei tarvitse miettiä raha-asioita, kun mies tienaa niin hyvin. Osa tuntemistani naisista voi käyttää suuren osan omista tuloistaan vaatteisiin, kauneudenhoitoon, matkusteluun, miehen rahoittaessa pääosan asuntolainasta ja autosta. Olen saanut osakseni jopa surkuttelua, kun olen tuskaillut pk-seudun korkeita asuntohintoja.

Osa on myöntänyt seurustelun alussa, että suuri osa miehen viehättävyydestä koostuu varallisuudesta ja siitä mahdollisuudesta, että myös naisen elämä ”helpottuu” miehen rahojen myötä. Esimerkiksi opiskelua on mahdollista jatkaa huoletta pitkään, kun vanhempi mies rahoittaa elämän. Olen myös ihmetellyt sitä, että ystävättäreni toistuvasti katsovat tarpeelliseksi kertoa, mitä kaikkea heidän miehensä on ostaneet heille viimeaikoina. En usko, että miehet kertovat toisilleen mitä he ovat saaneet naisystäviltään. Koen, että tässä on kyse jonkin kaltaisesta statuskamppailusta naissukupuolen edustajien kesken – vieläpä akateemisten nykynaisten! Itse pyrin pysyttelemään tämän ”kuka on napannut parhaan miehen” -kilpailun ulkopuolella.

Naisvaltaisella alalla olen saanut kokea keski-ikäisten naisten kylmän asenteen nuorempia ja vallitsevien käsitysten mukaisesti viehättävämpiä naisia kohtaan. Ulkonäöstä ei kyllä naisvaltaisella alalla ole naiselle muuta kuin haittaa. Olen hoikka ja liikunnallinen, niinpä työpaikkani keski-ikäiset naiset _jatkuvasti_ kommentoivat vartaloani, syömistäni ja sitä ”että on se hienoa, että joku jaksaa nähdä noin paljon vaivaa ulkonäkönsä eteen” (em. siis kettuilevaan sävyyn). Juoruileminen ja selän takana puhuminen ovat aivan arkipäivää. Mikä ihmeen naisten välinen solidaarisuus?!

Nykyinen valtavirtafeminismikin nostaa karvat pystyyn. Koen, että Suomessa on olemassa naisiin kohdistuva kaksoisstandardi: toisaalta nainen on perinteisempien naiskäsityksien ja kauneusnormien puristuksessa, toisaalta valtavirtafeminismi painostaa naisia välttämään ”lutkahtavaa” eli liian feminiinistä pukeutumista ja ulkomuotoa. Viimeinen tikki olisi tietenkin tehdä seksityötä – silloinhan en olisi nainen lainkaan, sillä ”eihän kukaan nainen tee sellaista vapaaehtoisesti” (muutenhan on tietenkin olosuhteiden, patriarkaatin ja naisiin kohdistuvan väkivallan uhri, joka ei edes ymmärrä omaa parastaan). Tunnen itseni toisinaan uloslyödyksi, sillä kannatan ihmisten tasa-arvoa – riippumatta sukupuolesta, tulotasosta, etnisyydestä, seksuaalisesta suuntautumisesta tai siitä millä ansaitsee elantonsa.