perjantaina, maaliskuuta 20, 2009

Puolueet innostuvat miesohjelmista

Puolueet innostuvat miesohjelmista
Miesasia on nousemassa vahvemmin puolueiden tasa-arvo-ohjelmiin. Vasemmistoliitto laatii ensimmäisenä suomalaispuolueena miespoliittista ohjelmaa. Myös vihreät ovat perustaneet miesliikkeen.

Väitöstutkimusta miestasa-arvosta ovat tehneet muun muassa Pasi Malmi ja Henry Laasanen, jotka ovat tammikuussa perustetun Miesten tasa-arvo -yhdistyksen puuhamiehiä. Mukana on myös Mies vailla tasa-arvoa -antologin toimittanut Hannu T. Sepponen.

Miespolitiikalle on varmasti tilausta ja se on syntynyt aidosta tarpeesta, mutta kyllä ennemmin naispoliittista ohjelmaa tekisin, summaa keskustan varapuheenjohtaja Tuomo Puumala (kesk.).

Keskustassakin on väläytelty miesverkostoa, mutta ajatus ei ole saanut tuulta alleen. Myös SDP:n puoluesihteeri Ari Korhonen sanoo, ettei "ole perustamassa demarimiehiä".

- Isän rooli on muuttunut aidolla tavalla ja asiat nousevat herkemmin keskusteluun. Hyvä että vasemmisto ja vihreät ovat tarttuneet tähän, mutta en ryhtyisi hehkumaan, Korhonen (sd.) kommentoi.

Kokoomus haluaa sanoutua irti ohjelmista ja "tehdä tasa-arvoista politiikkaa".

- Meillä ei ole aistittu, että miesasiaa puuttuu agendalta, mutta osallistumme mielellämme keskusteluun, toteaa kokoomuksen puoluesihteeri Taru Tujunen (kok.).

Ministeri Wallin Ministeri Wallin Canth -viikon seminaarissa
Kun tarkastelemme talouskriisin globaaleja vaikutuksia tai elvytystoimia, sukupuolinäkökulma tulee ehdottomasti muistaa. Naisten asemaan tulee kiinnittää erityistä huomiota talouskriisissä esimerkiksi omistusoikeuksien ja työehtojen osalta.

Lisäksi naisten yhteiskunnallisen vaikutusvallan ja osallistumisen lisääminen on ensiarvoisen tärkeää, jotta heillä on mahdollisuus vaikuttaa taloudellisen taantuman aikana tehtäviin, elvytystä ja elvytystoimien kohdentamista koskeviin päätöksiin. Valitettavasti globaalilla tasolla on naisten osuus ja vaikutusvalta taloudellisessa päätöksenteossa kasvanut hitaasti.

Aiempien lamakausien vaikutukset naisten asemaan ovat olleet vakavat ympäri maailmaa. Vaihtoehtojen vähyyden vuoksi naiset ovat päätyneet alipalkattuihin ja aliarvostettuihin töihin. Naiset irtisanotaan monissa maissa miehiä herkemmin, sillä miehet nähdään perheen elättäjinä ja näin ensisijaisesti oikeutettuina työpaikkaan.

Talouskriisin vaikutukset ulottuvat myös koulutukseen. Perheen varojen vähentyessä tytöt otetaan helpommin pois koulusta auttamaan kotona, millä on pahimmillaan pitkäaikaiset rakenteelliset seuraukset naisten koulutustasoon.

Antifeministin onnen päivät
Suomessa on näemmä taas kömpinyt esiin uusi kierros miehiä, joiden mielestä suomalaiset miehet ovat sorrettuja, koska suomalaiset naiset pihtaavat sängyssä ja jyräävät uralla. Feminismi, se se aina toimii miestä vastaan. Ei voi kuin ihmetellä: mitä jepet horisee? Feminismihän on miehen paras ystävä.

- Vihreä miesliike ry:
Nuorten miesten työttömyys ei merkitse vain kustannuserää, vaan syö koko yhteiskunnan tulevaisuutta. Työuran alussa tapahtuva syrjäytyminen uhkaa myös jäädä pysyväksi.

Viime laman huonosta hoidosta on otettava opiksi. Syrjäytyneisyyden torjuminen edellyttää kiireisiä toimenpiteitä. Vihreä miesliike ehdottaa, että miesten työttömyyteen ja naisia suurempaa syrjäytyneisyyteen suhtaudutaan tasa-arvokysymyksenä, ja sitä pitää hoitaa myös tasa-arvotyöhön kohdennetuilla varoilla.

Naisten euro saattaa ollakin 80 senttiä, mutta miesten vuosi on 11 kuukautta, elinikään suhteutettuna. Jos kehitykseen ei puututa, miesten vuosi uhkaa käydä entistä lyhemmäksi.

Sukupuolijärjestelmän ruotimista

15 kommenttia:

  1. "Naisten asemaan tulee kiinnittää erityistä huomiota talouskriisissä esimerkiksi omistusoikeuksien ja työehtojen osalta."

    Miksi?

    "Naiset irtisanotaan monissa maissa miehiä herkemmin, sillä miehet nähdään perheen elättäjinä ja näin ensisijaisesti oikeutettuina työpaikkaan."

    Tajuaako Wallin lainkaan, että hän on Suomen tasa-arvoministeri? Tietääkö hän lainkaan, missä meillä mennään?

    VastaaPoista
  2. "Feminismihän on miehen paras ystävä."

    Feministit eivät koskaan ole tehneet yhtään mitään miesten aseman parantamiseksi. Tasa-arvoa ja miesten aseman parantamista he ovat aktiivisesti vastutaneet.

    VastaaPoista
  3. Se, että Vihreät ja Vasemmistoliitto ovat olleet asiassa näin aktiivisia johtuu tietenkin siitä, että miehet eivät äänestä niitä yhtä aktiivisesti kuin naiset. Pyritään siis houkuttelemaan miehiäkin äänestäjiksi. Valitettavasti vain koko hommasta ei tule yhtään mitään, jos (tai kun) tanssitaan feministien pillin mukaan.

    Sellainen profeministilinja ei nimittäin tule koskaan tasa-arvoa lisäämään tai miesten asemaa parantamaan. Ainahan tällä pintakiillolla voidaan jymäyttää hyväuskoisimpia hölmöjä, mutta kunnon tasa-arvoihmnisiin se ei pure.

    VastaaPoista
  4. "Naiset irtisanotaan monissa maissa miehiä herkemmin, sillä miehet nähdään perheen elättäjinä ja näin ensisijaisesti oikeutettuina työpaikkaan."

    Miehet ovat globaalisti tarkastellen perheenelättäjiä. Jos pitää irtisanoa nainen, joka on oman perheensä toinen elättäjä tai mies, joka on perheensä ainoa elättäjä, niin on ilmeistä, että nainen irtisanotaan noilla perusteilla helpommin.

    VastaaPoista
  5. Oikeistopuolueet eivät ole sanoneet miesasiasta aikaisemmin yhtään mitään - sama linja näyttää jatkuvat. Vas. ja Vihreät sentään yrittävät jotain, päinvastoin kuin SDP, joka näyttää miesten näkökulmasta viimeiseltä vaihtoehdolta.

    VastaaPoista
  6. "Väitän että ehdottomasti suurin osa ihmiselle ja ihmisen elämälle tulee - ei perimästä vaan kulttuurista."

    Voihan sitä väittää mitä vaan. Todellisuus onkin sitten ihan jotain muuta. Mitään kulttuuria ei edes ole ilman biologiaa.

    VastaaPoista
  7. Täytyy todeta edelleen että Tuomo Puumalainen on naisasiamies ja pelle. Isoista puoluesta kokoomuksesta, demareista ja keskustata voidaan sanoa, että he todella ovat ja edustavat miehiä menneisyydestä, jopa Taru "Tex Willer" Tujunen.

    Sinänsä hienoa, että vasurit ja jopa vihreät ovat tehneet jotain asiassa, vaikka heidän uskottavuutensa ja motiivinsa ovat kyseenalaiset juurikin sen takia, että molemmat on julistautuneet feministisiksi puolueiksi.
    No hyvä, että kuitenkin miesasiaa on nostettu esiin ja keskusteluun, kun ei vain nyt heti näivettyisi alun jälkeen...

    VastaaPoista
  8. Olikohan tämä linkki postattu tänne jo...?

    Suomen Keskustanaiset: Perheväkivaltaa on ehkäistävä

    Ote:
    Väkivallan tekijä voi olla mies, nainen tai molemmat. Väkivalta saattaa kohdistua puolisoon tai lapseen. Myös lapset voivat olla väkivaltaisia toisiaan tai vanhempiaan kohtaan, eikä väkivalta liity välttämättä yhteiseen kotiin.

    Ensi- ja turvakotien liiton Vaiettu naiseus –projekti osoitti, että naiset ovat tekijöinä vajaassa puolessa lähisuhteiden törkeissä pahoinpitelyissä. Kunnallisissa palveluissa ja yhteiskunnallisessa keskustelussa tämä ei näy.

    Suomen Keskustanaiset ry on huolestunut siitä, että naisen väkivaltaisuuden esiin tuominen saa aikaan sukupuolten välisiä vastakkainasetteluja eikä riittävästi konkreettisia toimenpiteitä. Keskustanaiset kannustaa myös muita naisjärjestöjä olemaan asiassa aktiivisia. Näin emme itse ylläpidä vaiettua naiseutta

    VastaaPoista
  9. "No hyvä, että kuitenkin miesasiaa on nostettu esiin ja keskusteluun, kun ei vain nyt heti näivettyisi alun jälkeen"

    Koska kyse on puolueisiin sidoksissa olevista järjestöistä, on politikointi väistämätöntä. Tarkoitan tällä sitä, että puolueen yleiset poliittiiset intressit ajavat viime kädessä tasa-arvon miesnäkökulman ohitse.

    Vihreissä ja Vasemmistoliitossa uskottavuutta voi olla vain, jos oman puolueen feministipropagandaan ja miesvastaiseen seksismiin puututaan heti ja näkyvästi. Muuten ei.

    VastaaPoista
  10. "Suomen Keskustanaiset ry on huolestunut siitä, että naisen väkivaltaisuuden esiin tuominen saa aikaan sukupuolten välisiä vastakkainasetteluja eikä riittävästi konkreettisia toimenpiteitä"

    Tämä on keskustanaisilta rohkea ja tarpeellinen kannanotto.

    VastaaPoista
  11. Tasa-arvovaltuutettu: Tavoite palkkaerojen kaventamiseksi ei onnistu

    "Tasa-arvovaltuutetun mukaan suuren osan palkkaeroista selittää segregoituminen, eli jako naisten töihin ja miesten töihin ja aloihin."

    Niinpä.

    Kun nyt ajetaan palkkaerojen poistamista kokonaan, huomiomatta lainkaan sitä, että kyse on erilaisissa tehtävissä (eri vastuu, eri työajat yms.) työskentelevien palkkojen vertailusta, on tulos se, että ajetaan tasapalkkaa samapalkkaisuuden sijasta. Sosialismia tasa-arvon sijasta. Tuhoutuvaa taloutta toimivan talouden sijasta.

    VastaaPoista
  12. Housut tippuivat kinttuihin - oikeus määräsi käyttämään vyötä

    Australialaiselle nuorukaiselle kävi nolosti. 19-vuotiaan kaverin housut valahtivat kinttuihin juuri kun naispoliisi oli kävelemässä hänen ohitseen. Ja kuten asiaan jo tässä vaiheessa kuuluu, nuorukainen oli tällä kertaa unohtanut pukea alushousut päälleen.

    Kaveri päätyi housuineen aina oikeuteen asti. Hänelle tuomittiin 125 euron edestä sakkoa. Lisäksi oikeus määräsi hänet tästä lähtien käyttämään vyötä. Kyseessä lienee melkoisen harvinainen oikeuden määräys.

    Naispoliisin mukaan nuorukaiselle ei suinkaan sattunut vahinko. Virkavallan edustajan näkemyksen mukaan 19-vuotias paljasti takapuolensa hänelle tahallaan.

    Tuomittu kuitenkin kertoi olleensa liikenteessä lainahousuihin sonnustautuneena. Ne olivat liian isot, joten ne valahtivat kinttuihin väärään aikaan väärässä paikassa.

    Nuorukainen pyysi poliisilta anteeksi. Hän myös lupasi alkaa käyttää vyötä ja alushousuja.


    :)

    VastaaPoista
  13. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  14. Henry:"Oikeistopuolueet eivät ole sanoneet miesasiasta aikaisemmin yhtään mitään - sama linja näyttää jatkuvat. Vas. ja Vihreät sentään yrittävät jotain, päinvastoin kuin SDP, joka näyttää miesten näkökulmasta viimeiseltä vaihtoehdolta."

    Aika mykistävää, että
    tuo maskuliinisen rooliodotuksen kin
    teema on sisällytetty poliittisiin tasa-arvo-ohjelmiin nopealla aikataululla.
    Naisten parinvalintapreferensseihin on kuitenkin melko vaikea vaikuttaa kannanotoin. Feministitkin preferoivat machomiehiä, jotka pitävät heidät aisoissa kotona.

    Niin kauan kun suuri osa puolueista vetäytyy sukupuolisesta avoimuudesta lyömällä kapuloita rattaisiin miesasialle vaikuttamisen mahdollisuudet ovat itseasiassa aika heikot. Lopputuloksena voi olla sekin, että naiset siirtyvät enenevässä määrin äänestämään oikeistopuolueita samalla kun vihreistä ja vasemmistosta tulee syrjäytyneiden tai syrjäytymisongelmia vastustavien miesten puolueita...

    VastaaPoista
  15. Nainen putoaa aika-ansaansa

    Naisten ja miesten tasa-arvo on vaarassa, jos perheen aikatauluista huolehtiminen jää yhä vain naisen tehtäväksi, selvittää Mia Tammelinin väitöskirja.

    VastaaPoista

Valitse itsellesi joku nimimerkki, jotta keskustelujen seuraamisesta tulisi helpompaa. Älä laita ruksia kohtaan "Anonyymi".