Vitigudinoa vaivaa huutava naispula. Sitä ympäröi harvaan asutulla seudulla toinen toistaan mitättömämpien kylien joukko. Ne kaikki kärsivät maaltamuuton seurauksista.
Naisten karavaaneiksi kutsutut sokkotreffit ovat madridilaisen järjestön kunnianhimoinen hanke tyhjenevien kylien kansoittamiseksi.
"Tämän seudun tytöt eivät halua kuulla puhuttavankaan meistä kylien porukoista, vaikka tarjoaisimme heille kultaa", harmitteli viisikymppinen karjankasvattaja José Antonio Casado, joka asuu veljensä kanssa kahdestaan sukutilalla.
Miehet maksoivat osallistumisesta 50 euroa, naiset 18. Lounaalla paellaa ja kananpoikaa syötiin väkinäisessä ilmapiirissä. Naiset saivat kestää härskejä flirttejä humaltuneimmilta miehiltä. Ujoimmat vilkuilivat heitä vaivihkaa alta kulmain.
Moilasen manifesti 12.Sovinistin kärsimykset! (Kannattaa kuunnella, kuinka Loka-Laitinen vie Moilasta) ja Tulva onkin hyvä lehti, ja Moilanen on päätoimittajana nainen paikallaan.
Miehiltä kielletty!
Loka Laitinen oli yllätävän hyvä. Tuli kunneltua eilen ohjelma suorana. Minua ärsytti kuitenkin Moilanen suunnattomasti, jonka johdosta yritnkin soittaa ohjemaan ja sanoa muutmana sanasen. En pääsyt läpi, ehkä hyvä niin.
VastaaPoistaMoilanen vetosi tilastoihin, joita hänenllä ei ollut kuitenkaan esitää. Minusta Laitinen kommentoi hyvin "Naisen euro on 80 senttiä" valhetta, mutta kuten odottaa saattaa Moilanen oli niin kiimassa, että ei mennyt mikään läpi. Hänet on jo niin vahvasti suggeroitu uskomaan nuo valheet ja hän tietty tuottaa niitä itse lisää, että Moilasta ei voitanen enään pelastaa.
Kun Lainen otti toiseksi esimerkiksi tkimuksen eduskunan seksuaalisesta häirinnästä, jossa kysely oli tehty 600 henkilölle ja johon noin 100 kai vastasi ja joista about 1 oli hiritty, niin mediassa saatiin tuostakin tukimuksesta "otsikot" että häirintä on yleistä eduskunassa...
Moilanen ohitti koko homman sanomalla, että hän ei tunne tuota tutkimusta. Eli sitä ei sitten ole olemassa jos Moilanen ei sitä tunne?
Moilasen omat esimerkit Kristiina Instiuutun "laadukaasta" opetuksesta ja "arvovaltisten" arvioijien ylistyksestä taas saivat Moilasen aivan ekstaasiin. No nuo on toisten naistutkumuksen tutkijoiden arvioita joten kukin ottakoon ne kuinka haluaa...
Se mikä oikeastaan raivostutti eniten, oli taas se että miksi Moilanen pyyttää ohjelmaan yhtään ketään vieraaksi kun ei anna suunvuoroa vaan pälättää päälle ja keskeyttää? Niin kävi elilenkin, Laitisen olisi pitänyt lyödä nyrkkiä pöytään ja sanoa että suu tukkoon, nyt puhun minä. Eihn tuossa päässyt kunnolla asiansa sanomaan Moilanen kaakatti päälle... Raivostuttava kerta kaikkiaan.
Miesten tasa-arvo –yhdistys haluaa lausua käsityksenään Ihmisoikeuspoliittisesta selonteosta seuraavaa
VastaaPoista"Minusta Laitinen kommentoi hyvin "Naisen euro on 80 senttiä" valhetta"
VastaaPoistaMoilanen väitti että ekat 10 senttiä johtuu eri aloista, ja loput 10 senttiä siitä, että naisille maksetaan samasta työstä huonompaa palkkaa. Väite perustuu kuulemma johonkin tutkimukseen, mutta tutkimuksen nimeä hän ei sanonut.
Yleisesti ottaen naispoliitikot ja jopa tasa-arvovaltuutettu ovat joutuneet myöntämään, että palkkaerot johtuvat eri aloilla työskentelemisestä eikä syrjinnästä. Toisaalta Moilasella ei paljoakaan pelättävää. Valtion virkamiehen voi yrittää saada vastuuseen valheellisten tietojen levittämisestä, mutta radiossa saa puhua paskaa niin paljon kuin haluaa.
Moilasella oli pari muutakin epäselvää juttua. Hänen mukaansa miehet kyllä kutsutaan (eturauhas ?) seulontoihin, mutta miehet menevät niihin huonosti. Näinkö on?
Julkiselta sektorilta Moilanen otti esimerkiksi poliisit ja sairaanhoitajat. Yritin selvittää asiaa, ja Tilastokeskuksen mukaan eroa kyllä onkin. Ongelma on että tilastossa ei ole nuoremman konstaapelin palkkoja, tai en ainakaan löytänyt. Tilaston mukaan sairaanhoitajan kononaisansioiden keskiarvo on 2 697 euroa ja säännöllisen työajan ansioiden keskiarvo 2 611 euroa. Vanhempi konstaapeli tienaa 2 854 (kok.) ja 2 788 (sään.). Eroa siis on, mutta poliisin palkkaa todennäköisesti vääristää ylöspäin nuoremman konstaapelin ansioiden puuttuminen, joka oletettavasti on jonkin verran pienempi. Maksetaanhan sairaanhotajillekin kai kokemuksen mukaan, ja silloin nuorten hoitajien matalampi palkka on mukana tilastossa.
"Moilasen omat esimerkit Kristiina Instiuutun "laadukaasta" opetuksesta ja "arvovaltisten" arvioijien ylistyksestä taas saivat Moilasen aivan ekstaasiin. No nuo on toisten naistutkumuksen tutkijoiden arvioita joten kukin ottakoon ne kuinka haluaa..."
Moilanen toisti ties montako kertaa, että arvionnin suoritti "maailman parhaita tutkijoita", mutta eipä maininnut keitä nämä tutkijat ovat.
Mortimer: "Moilasella oli pari muutakin epäselvää juttua. Hänen mukaansa miehet kyllä kutsutaan (eturauhas ?) seulontoihin, mutta miehet menevät niihin huonosti. Näinkö on?"
VastaaPoistaJos ne on yhtään sellaisia kuin minä niin en ihmettelisi. Minut kutsuttiin jo vuosia sitten papa-testiin enkä ole saanut mentyä...
Arawn, minä olen käsittänyt että seulontoja miehille ei tehdä ainakaan yleisemmällä tasolla. Riskiryhmät voivat olla eri asia. Minulla ei kuitenkaan ole tästä varmaa tietoa, joten tyydyn vain olemaan epäilevällä kannalla. Onko jollain tarkkaa tietoa miten homma menee?
VastaaPoistaNuo miesten eturauhasseulonnat ovat sellainen asia, ettei ole ollenkaan selvää onko niitä ylipäätään järkevä tehdä. Vaikka verestä otettava PSA-arvo olisikin koholla, se ei vielä tarkoita että syöpää olisi. Tämän jälkeen eturauhasesta pitäisi ottaa koepala jotta nähtäisiin onko siellä syöpäsoluja ja tämä ei ole mikään mukava operaatio. Tämänkin jälkeen vaikka syöpää eturauhasesta löytyisi, niin valtaosalla miehillä tuo syöpä ei tule mitään haittaa aiheuttamaan odotettavan eliniän aikana.
VastaaPoistaNyt sitten ongelma on se, että jos syöpää näytteistä löytyy, niin mitä tehdään? Eturauhasen poisto ei ole mikään pieni leikkaus. Seurauksena on pitkä sairasloma, mahdollisesti jopa sairaseläkkeelle jääminen (kuten eräällä tutullani). Seurauksena leikkauksesta on myös usein esim. impotenssia ja virtausongelmia. Ja kuten aiemmin todettiin, niin suurimmassa osassa koko operaatio on aivan turha koska valtaosa miehistä ehtii kuolla johonkin muuhun vanhuuttaan ennenkuin syöpä alkaisi levitä.
Itse olen ainakin päättänyt, etten ikinä mene mihinkään eturauhassyöpäseulontoihin tms.
Mortimer: "Moilasella oli pari muutakin epäselvää juttua. Hänen mukaansa miehet kyllä kutsutaan (eturauhas ?) seulontoihin, mutta miehet menevät niihin huonosti. Näinkö on?"
VastaaPoistaJuu minäkin kuulin tämän eturauhasseulonta väitteen. Olisin sitäkin kommentoinut, mutta kun en päässyt puhelimella läpi. Ei miehiä seulota johdonmukaisesti - todellakaan, vaikka tarve olisi koska eturauhassyöpä on miesten yleisin syöpä ja ennuste on sitä parempi mitä aikaisemmin se havaitaan. En minä ainakaan ole saanut kutsua moiseen, vaikka olen siinä iässä, että pitäisi alkaa kuulua pian jos on kuuluakseen yleensä...
Mortimer: "Onko jollain tarkkaa tietoa miten homma menee?"
VastaaPoistaEi minullakaan ole tarkkaatieto miten homma menee, mutta yleisellä tasolla olevia kaikkia miehi kokskevai seulontoja ei ole olemassa tieteeäksin. Siis koskien eturauhassyöpää, eikä kai muitakaan miestyypillisiä syöpiä koskien.
Pellervo Petäys kirjoitti artikkelin aiheesta Mies vailla tasa-arvoa -kirjaan otsikolla Terveydenhuollon unohtama mies. Siinä käsiteltiin juuri mm. eturauhassyöpää ja sen seulontoja, tai ihmeteltiin että miksi niitä ei tehdä, muistaakseni.
Japanilainen erikoisuus - ikäihmisten porno
VastaaPoistaNäistä eturauhassyöpien kannattavuudesta näkee aina välillä jossain määrin ristiriitaisia uutisia ja tutkimuksia. Vaikka suuri osa eturauhassyövistä eteneekin sen verran hitaasti, ettei niihin kuole, kuolee niihin kuitenkin muistaakseni useampia satoja miehiä vuodessa.
VastaaPoistaSelvästikin olisi vähintään tarvetta lisätutkimusten rahoittamiselle, jossa selvitettäisiin sitä, että miten nopeasti etenevät ja hitaasti etenevät versiot saataisiin erotettua paremmin toisistaan. Valitettavasti vain rintasyöpätutkimukset ainakin Yhdysvalloissa saivat monikertaisen määrän rahoitusta.
Ja muistaakseni joissain tutkimuksissa on muuten kyseenalaistettu mammografioistakin saatava hyöty kuolleisuuden alentamisessa.
Mutta minusta ei ole syytä keskittyä pelkästään syöpiin ennaltaehkäisyssä. Esimerkiksi sydäntaudit ovat kummallakin sukupuolella huomattavan suuri tappaja - ja hyvin suuri osa näistä kuolemista olisi ennaltaehkäistävissä, jos riskit havaittaisiin ajoissa ja elämäntapaa saataisiin muutettua ja mahdollisesti aloitettua lääkitys.
On myös muuten mielenkiintoista, että myös syövistä lähes puolet (syöpätyypistä riippuen) on aiheutunut tilastollisesti tarkasteltuna ylipainosta tai liikunnan puutteesta. Lisäksi UV-altistus lisää ihosyöpäriskejä, tietyt sukupuolikäyttäytymisen muodot lisäävät taas sukupuolielinten (ja muiden seksissä altistuvien limakalvojen) syöpäriskejä.
Mammography: Fails to Reduce Breast Cancer Mortality
En halua ottaa kantaa kuinka uskottava lähde tuo on, mutta tuo on yksi esimerkki siitä, että joidenkin mielestä mammografian hyödyllisyyskin on kyseenalainen. On kuitenkin monia, joiden mielestä mammografiasta olisi kuitenkin hyötyä.
Homo: "kuolee niihin kuitenkin muistaakseni useampia satoja miehiä vuodessa."
VastaaPoistaYli 800 miestä vuosittain menehtyy eturauhassyövän seurauksena.
Eturauhaset kiinnostivat tasa-arvon päivänä eduskuntaa:
VastaaPoista”Tommy Tabermann/sd: Herra puhemies! Tasa-arvo on kaunis sana, jota on ihana kaiuttaa tässäkin salissa tänään. Tasa-arvohan ei ole vain naisten asia eikä naisten vajekaan, vaan se on yhtä lailla miesten asia ja miesten vaje.
Joka vuosi 4 000 suomalaista miestä sairastuu eturauhassyöpään. Siitä huolimatta meillä ei ole minkäänlaista laajaa testausta, jolla tämä pahan ilman lintu voitaisiin löytää ajoissa. Kysynkin:
Milloin suomalaiselle miehelle suodaan oikeus ja mahdollisuus rakastaa itseään, naistaan, elämäänsä ja jopa eturauhastaan (Naurua) kyllin laajan yleisen testauksen avulla?”
”Peruspalveluministeri Paula Risikko: Arvoisa herra puhemies! Erittäin hyvä kysymys. Kyllä me tuolla ministeriössäkin eturauhasia rakastamme. (Naurua)
Kyllä me olemme arvioineet sitä. Sitä on Kansanterveyslaitos arvioinut, tulisiko nimenomaan eturauhassyöpää diagnosoivat tutkimukset olla seulontoina. Tähän mennessä arviointi on ollut sen suuntainen, että ei ole ihan yksiselitteisesti tultu siihen tulokseen, että ne olisivat vaikuttavia ja että niistä nimenomaan olisi pitkällä tähtäimellä hyötyä. On aivan totta, että tätä täytyy koko ajan arvioida ja seurata, koska myöskin diagnostisointimenetelmät kehittyvät ja sitä kautta sitä hyötyä tulee. Mutta kyllä me olemme hereillä tästäkin asiasta.”
"Tähän mennessä arviointi on ollut sen suuntainen, että ei ole ihan yksiselitteisesti tultu siihen tulokseen, että ne olisivat vaikuttavia ja että niistä nimenomaan olisi pitkällä tähtäimellä hyötyä."
VastaaPoistaMihinköhän tuokin arviointi perustuu? Risikko ei kertonut perusteista mitään, että miksi ei miesten eturauhasyövän seulonta olisi vaikuttavaa? Ja miten niin ei olisi hyödyllistä? Minusta kaikki syövät jotka löydetään ajoissa että niille voidaan tehdä jotain, on taatusti hyödyllistä. monessakin mielessä.
"Naisasialiitto Unioni tuomitaan yhä herkästi telaketjufeministien äärijärjestöksi"
VastaaPoistaKumma juttu. Onhan se ihan asiallista esittää tappouhkauksia ja nimitellä miehiä gorillasta seuraaviksi, yksiaivosoluisiksi viettiolioiksi.
"Yhteistä molempien pelkääjille on, etteivät feministejä pelkäävät tunne yhtään feministiä"
Tunnemme valitettavan monta feministiä mm. Moilasen ja se kyllä riittää.
"Kannattaa lukea lehteä ennen kuin luo kantansa lukkoon."
Tappouhkaukset on luettu. Kanta on myös lukkoon lyöty.
"Esimerkiksi sydäntaudit ovat kummallakin sukupuolella huomattavan suuri tappaja - ja hyvin suuri osa näistä kuolemista olisi ennaltaehkäistävissä, jos riskit havaittaisiin ajoissa ja elämäntapaa saataisiin muutettua ja mahdollisesti aloitettua lääkitys."
VastaaPoistaTämähän se on se pointti: miestenkin kohdalla pitäisi aktiivisesti tarjota ennaltaehkäisymahdollisuuksia.
Miesten kohdalla vaan kaikki ongelmat pannaan miesten omien elämäntapavalintojen piikkiin. Yhtä hyvin elämäntavoista voitaisiin keskustella nasitenkin kohdalla, onhan niiden vaikutus mm. naisilta seulottaviin syöpiin selvä, muuta niin ei toki koskaan tehdä.
"Mutta kyllä me olemme hereillä tästäkin asiasta."
VastaaPoistaNiin varmaan.
Vapaan rakkauden loppu
VastaaPoistaTaas ihmisiä sorretaan.