perjantaina, maaliskuuta 06, 2009

Vetäkää johtopäätökset, miehet

YK:n pääsihteeri vaatii loppua naisiin kohdistuvalle väkivallalle

Feministipropagandaa ylen uutisissa!! katsottavissa Yle Areenassa

Moilasen Manifesti 10. Lama-Suomen mediatipuset!

ILO: Talouskriisi vie köyhien maiden naisten työt

Maahanmuuttajanaiset kohtaavat piilotorjuntaa arjessa
Esimerkiksi Venäjältä muuttaneet naiset kertoivat haastatteluissa, että näennäisestä suvaitsevaisuudesta huolimatta miehelleen omistautuvaa tai näkyvästi erilaista naista katsotaan helposti kieroon", tutkija Minna Säävälä Väestöliitosta kuvaa.

Erilaisessa sukupuolikulttuurissa kasvaneille naisille suomalaisten tapa omistautua työlle näyttäytyy vaihtoehdottomana: vapautena joka kahlitsee.
EU:n tasa-arvokomissaari torjuisi sukupuolten palkkaeroja naiskiintiöillä
Spidlan mukaan epätasa-arvoinen tilanne on ongelmallinen semminkin, kun nykyään jo yli 60 prosenttia kaikista yliopistotutkinnoista on naisilla.

- Naiset ovat pätevämpiä kuin miehet, ja miesten on vedettävä tästä johtopäätökset, Spidla vaati.

27 kommenttia:

  1. Anonyymi6/3/09 09:50

    "näennäisestä suvaitsevaisuudesta huolimatta miehelleen omistautuvaa tai näkyvästi erilaista naista katsotaan helposti kieroon"

    Niin, naiset katsovat. Miehet taas eivät edes uskalla katsoa sinne päinkään, koska se olisi seksuaalista häirintää.

    EU komissaari (EU on monessa suhteessa nimistöään myöten jonkinlainen Neuvostoliiton viimeinen jäänne, ikävä kyllä)on ihan pihalla tästä todellisuudesta. Koulutus ei takaa työmarkkinoilla mitään ja hyvä niin. Me emme tarvitse lisää mitään osaamattomia naistutkimuksen tohtoreita, me tarvitsemme työnsä osaavia ja ahkeria putkimiehiä. Tämä Spidla ilmeisesti luulee olevansa joku myöhempien aikojen Stalin, joka voi mahtikäskyillään vain päättää palkoista, sosialistisen suunnitelmatalouden malliin. Ihan turha jätkä, ei mitään käyttöä.

    VastaaPoista
  2. "näennäisestä suvaitsevaisuudesta huolimatta miehelleen omistautuvaa tai näkyvästi erilaista naista katsotaan helposti kieroon"

    Ja tosiaan, tuo ei ole erityisesti maahanmuuttajanaisiin liittyvä asia, vaan suomalaista vastaavaa naista katsotaan kieroon vielä enemmän.

    VastaaPoista
  3. Anonyymi6/3/09 10:04

    "YK:n pääsihteeri vaatii loppua naisiin kohdistuvalle väkivallalle"

    Tässä se taas nähdään, miten heikko miesten asema todellisuudessa on. YK:ta ei miehiin kohdistuva väkivalta haittaa tai huoleta pätkääkään, vaikka uskallan väittää, että väkivallasta kärsii paljon useampi mies kuin nainen maailmassa.

    VastaaPoista
  4. Anonyymi6/3/09 10:18

    Ihmisen pelko

    "Niin, se, että joku nainen ei halua juuri Hännikäistä, tai Henryä, ja mitä-näitä-nyt-on, ei tarkoita, etteikö sama nainen kärsisi seksin puutteesta. Ei Hännikäinenkään kelpuuta ketä hyvänsä."

    Silfverberg kuvittelee femuna, että miesten ja naisten valikoivuus olisivat jotenkin rinnastettavissa toisiinsa tai yhteismitallisia. Eivät ne ole, kuten täällä on moneen kertaan todettu. Samalla juttu osoittaa, ettei Silfverberg tiedä yhtään mitään miesten seksuaalisuudesta.

    VastaaPoista
  5. Anonyymi6/3/09 11:27

    "Sen sijaan kansantaloudelliset elvytystoimet, ne myös meidän naisten yhtä lailla maksamat miljoonien ja miljardien verotulot, suunnataan pelkästään miesvaltaisille aloille, kuten rakentamiseen!"

    Miten niin yhtä lailla? Eikö lama-aikaan kannata tukea aloja, joilla menee huonosti ja jotka elvyttävät, vaikka niillä miehiä työskentelisikin. Mene sinäkin Moilanen raksalle duuniin, jos noin kadehdittaa.

    Kun asiantuntijalla suulla on todettu, lapsen kasvu kotona ei suinkaan ole haitaksi, vaan liian pian liian suuriin ryhmiin siirtyminen on. Lapsen etu, Moilanen. Perhe päättää sitten vasta itse, kuka lasta hoitaa.

    "Mikäli lama-Suomen mediaa on uskominen, miehet, nuo gorillasta seuraavat yksiaivosoluiset viettioliot, ovat hätää kärsimässä."

    Jos tämä ei ole törkeää seksismiä, miesvihaa ja kiihotusta kansanryhmää vastaan, niin mikä sitten?

    VastaaPoista
  6. Anonyymi6/3/09 12:17

    "Jos tämä ei ole törkeää seksismiä, miesvihaa ja kiihotusta kansanryhmää vastaan, niin mikä sitten?"

    Mikset jo tee rikosilmoitusta?

    VastaaPoista
  7. Anonyymi6/3/09 12:41

    "Mikset jo tee rikosilmoitusta?"

    Mikset sinä tee?

    Itse en tee, sillä mitä se hyödyttäisi? Moilanen saisi vain marttyyrin sädekehän, eikä häntä feministi-Suomessa tuomittaisi mistään kuitenkaan. Laki kun ei todellisuudessa ole kaikille sama.

    Sitä paitsi, Moilanen on tahattomasti miesten tasa-arvo -yhdistyksen paras rekrytoija. Mitä enemmän aivotonta älämölöä hän pitää, sitä suuremmaksi kasvaa tasa-arvoa ajavan miesliikkeen kannatus.

    VastaaPoista
  8. Anonyymi6/3/09 12:55

    "Mikset sinä tee?"

    En usko, että se täyttää rikoksen tunnusmerkkejä, vaikka miesvihamielinen kommentti onkin ja olen samaa mieltä, että Moilanen tekee vain hallaa feminismille ja nostaa miesliikkeen kannatusta.

    VastaaPoista
  9. Anonyymi6/3/09 13:08

    "En usko, että se täyttää rikoksen tunnusmerkkejä"

    Miten niin ei täytä? Perustele. Vaihda sanan mies tilalle vaikka sana Somali ja yritä sitten uusiksi. Miehetkö eivät muka ole kansanryhmä?

    Ilmeisesti kannattaisikin suosiolla luopua miesten ihmisoikeuksien ajamisesta ja myöntyä miesten asemaan gorilloina, niinkuin "tasa-arvofeministi" Moilanen haluaa. Silloin miesten oikeusturva kohenisi kummasti. Eläimilläkin on nimittäin enemmän oikeuksia ja puolustajia kuin suomalaisella miehellä.

    VastaaPoista
  10. Anonyymi6/3/09 13:32

    Minäkin elän siinä käsityksessä, että miehet tai naiset eivät olisi laissa tarkoitettuja kansanryhmiä.

    Homo

    VastaaPoista
  11. Anonyymi6/3/09 13:46

    "Minäkin elän siinä käsityksessä, että miehet tai naiset eivät olisi laissa tarkoitettuja kansanryhmiä."

    Voi se toki niinkin olla, mutta mihin tämä käsitys perustuu?

    Joka tapauksessa, eihän tuossa laissa tietuysti ole mitään järkeä, kun se on noin tulkinnanvarainen. Kun kansalaisten pitäisi olla yhdenvertaisessa asemassa lain edessä, niin kyllähän tuollaisen selkeästi loukkaavaan ja herjaavaan kielenkäyttöön pitäisi voida puuttua joko yhtä lailla molemmissa tapauksissa (solvataan miehiä /somaleita) tai ei kummassakaan.

    VastaaPoista
  12. Anonyymi6/3/09 13:59

    Tässäpä tämä nyt sitten on:

    " 10 § (11.4.2008/212)
    Kiihottaminen kansanryhmää vastaan

    Joka yleisön keskuuteen levittää lausuntoja tai muita tiedonantoja, joissa uhataan, panetellaan tai solvataan jotakin kansallista, etnistä, rodullista tai uskonnollista ryhmää taikka niihin rinnastettavaa muuta kansanryhmää, on tuomittava kiihottamisesta kansanryhmää vastaan sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi."

    Miksi sukupuolia, miehiä ja naisia, ei voisi rinnastaa näihin mainittuihin ryhmiin? Ei sitä ole ainakaan lähtökohtaisesti kielletty.

    Rikoslaki

    Joskus tämä laki pitäisi oikeasti testata käytännössä, ja onhan tuo Moilasen möläytys niin luokkaava, että tässä olisi varmasti hyvä tilaisuus.

    Vielä ikävämpi on tässä YLE:n osuus, joka, kuten olen jo aiemminkin kirjoittanut, toimii räikeästi omia arvojaan vastaan. Jos JSN:n ei olisi sellainen päätoimittajien keskinäisten kehujen kerho, niin sinne voisi asian viedä.

    VastaaPoista
  13. Anonyymi6/3/09 14:35

    Miinusta olisi ihan hyvä, jos joku olisi valmis testaamaan sen, että saako jonkun tuomittua oikeudessa kiihottamisesta miesvastaisuuteen. Pelkään vain pahoin, että juttu tulee päättymään häviöön.

    Tosin jos saa yleisen syyttäjän ajamaan asiaa, niin eipä tällainen häviö silti tule kalliiksi kukkarolle. Omilla rahoillaan sen sijaan en kehota ajamaan tällaista juttua, koska seurauksena voi olla helposti tuhansien tai jopa kymmenien tuhansien eurojen lasku.

    Homo

    VastaaPoista
  14. Anonyymi6/3/09 15:25

    "Pelkään vain pahoin, että juttu tulee päättymään häviöön."

    Niin tietysti. Voi hyvin olla, ettei miehiä ja naisia sitten, jostain kumman syystä, edes haluta laskea kansanryhmiksi, jolloin mitään juttua ei voisi edes saada aikaan. Mikä olisi outoa, sillä jos Moilanen olisi vastaavan solvauksen esittänyt esim. heteroseksuaaleista, niin ehdottomasti asia olisi ollut sillä selvä. Siis ainakin teknisesti.

    "Tosin jos saa yleisen syyttäjän ajamaan asiaa, niin eipä tällainen häviö silti tule kalliiksi kukkarolle."

    Syyttäjä tässä pitäisi saada asialle, ehdottomasti.

    VastaaPoista
  15. Anonyymi6/3/09 19:01

    Henry EU:n tasa-arvokomissaariksi!

    t. kävelevä dildo

    VastaaPoista
  16. Anonyymi6/3/09 20:56

    Jorma, en ole varma edes, että täyttävätkö erilaiset seksuaaliset suuntauksetkaan kansanryhmän määritelmää. Ainakin homopiireissä on usein arveltu, ettei homoja suojaisi tuo laki kiihottaminen kansanryhmää vastaan. Tässä yksi esimerkki.

    Homo

    VastaaPoista
  17. Anonyymi6/3/09 21:21

    "Joskus tämä laki pitäisi oikeasti testata käytännössä, ja onhan tuo Moilasen möläytys niin luokkaava, että tässä olisi varmasti hyvä tilaisuus."

    Jos et sinä, niin kuka? Jos ei nyt, niin milloin?

    VastaaPoista
  18. Anonyymi6/3/09 21:24

    No, voi kyrpä näitä teidän juttuja pojat! Taitaa olla paha äitisuhde takana jokaisella.

    VastaaPoista
  19. Anonyymi6/3/09 21:25

    Vaikka tuo olisikin rikos, niin poliisi saatta jättää sen silti tutkimatta vedoten resurssien puutteeseen. Olen tehnyt rikosilmoituksia ennenkin ja joskus on tullut vastaus, että mahdollista rikosta ei haluta tutkia, sen pienuuden ja resurssien vähäisyyden takia tai sitten ei ole kuulunut mitään. Näin meillä oikeusvaltio-Suomessa.

    VastaaPoista
  20. Sotarikosluvun kymppipykälässä puhutaan kiihotuksesta "kansallista, etnistä, rodullista tai uskonnollista ryhmää taikka niihin rinnastettavaa muuta kansanryhmää" vastaan. Seuraavassa pykälässä taas syrjinnästä
    "rodun, kansallisen tai etnisen alkuperän, ihonvärin, kielen, sukupuolen, iän, perhesuhteiden, sukupuolisen suuntautumisen tai terveydentilan taikka uskonnon, yhteiskunnallisen mielipiteen, poliittisen tai ammatillisen toiminnan taikka muun näihin rinnastettavan seikan perusteella".

    Aika selvää, että kiihotuspykälä ei sovellu jos törkyturpa jauhaa paskaa "sukupuolen, iän, perhesuhteiden, sukupuolisen suuntautumisen tai terveydentilan taikka yhteiskunnallisen mielipiteen, poliittisen tai ammatillisen toiminnan" perusteella.

    VastaaPoista
  21. Anonyymi6/3/09 23:00

    Minusta on toisaalta myös hyväksikin, jos ei kovin helpolla voida tulla tuomituksi kiihottamisesta kansanryhmää vastaan tai muista samantapaisista teoista. Kovin helposti tuomituksi joutuminen kun johtaa sananvapauden olennaiseen kaventumiseen ja ikävien ja kiistanalaisten asioiden ajautumiseen väittelyistä pois. Eihän sananvapautta tarvita kivojen, harmittomien ja kaikkien hyväksymien asioiden käsittelemiseen julkisuudessa, vaan nimenomaan sellaisten asioiden käsittelemiseen, joihin osalla ihmisistä liittyy voimakkaita negatiivisia tuntemuksia.

    Toisaalta en koe hyvänä myöskään suoranaiseen väkivaltaan lietsomista tai ristiriitojen kärjistämistä sille asteelle.

    Homo

    VastaaPoista
  22. Anonyymi7/3/09 10:40

    "Aika selvää, että kiihotuspykälä ei sovellu"

    Miten niin? Ei tuo ole minusta ollenkaan selvää. Jos syrjintä sukupuolen, etnisen taustan yms. perusteella on kielletty, niin aika luonnollista olisi molemmissa tapauksissa kieltää yhtä lailla myös kiihotus, eikä vain toisessa.

    Sananvapaus on tärkeä arvo, ja siksi en itse viitsi tuollaiseen sensuuri- ja ajatusrikospykälään turvautua. Jos Moilanen ja muut feministit ovat tuota mieltä, niin siitä vaan. Se vain vahvistaa miesten tasa-arvoliikettä, että he möläyttelevät älyttömyyksiään.

    Siitä huolimatta, on viranomaisten tehtävä tuomita kiihotus joko kaikissa tapauksissa tai ei missään. Nythän maahanmuuttajaryhmistä ei saa, ei edes asiaperustein tai parodiana sanoa mitään kielteistä. Suomalaisista, etenkin miehistä saa sen sijaan samaan aikaan sanoa ja kirjoittaa näköjään ihan mitä tahansa, jopa lupamaksuvaroin. Minusta tämä ei ole oikeudenmukaista, eikä yhdenvertaisuutta kunnioittavaa.

    Jos tästä ja vastaavista saataisiin juttu aikaan, niin ehkä tuo järjetön ja liian ylimalkainen, todella surkea lainpykälä kumotaan kokonaan. Syytä ainakin olisi.

    VastaaPoista
  23. Anonyymi7/3/09 10:40

    "Toisaalta en koe hyvänä myöskään suoranaiseen väkivaltaan lietsomista tai ristiriitojen kärjistämistä sille asteelle."

    Rikokseen yllyttäminen on muistaakseni erikseen kriminalisoitu. Kyllä sen pitäisi riittää.

    VastaaPoista
  24. Jorma, kiihotuspykälässä ei mainita mm. sukupuolta tai seksuaalista suuntautumista. Lakiteksti on tässä:

    Joka yleisön keskuuteen levittää lausuntoja tai muita tiedonantoja, joissa uhataan, panetellaan tai solvataan jotakin kansallista, etnistä, rodullista tai uskonnollista ryhmää taikka niihin rinnastettavaa muuta kansanryhmää, on tuomittava kiihottamisesta kansanryhmää vastaan sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.

    Voisi tietysti ajatella, että pykälässä erikseen mainittujen lueteltujen ryhmien lisäksi se suojaisi myös miehiä tai homoja, eli nämä olisivat pykälässä mainittuja "muita kansanryhmiä". Tämä logiikka ei kuitenkaan toimi, koska seuraavassa syrjintäpykälässä sukupuoli ja seksuaalinen suuntautuminen mainitaan. Tästä voisi päätellä, että lainsäätäjä ei ole halunnut kriminalisoida mm. miesten, naisten, homojen, sakilaisten tai eri puolueitten jäsenten panettelua ja solvaamista.

    VastaaPoista
  25. Anonyymi9/3/09 06:36

    "Voisi tietysti ajatella, että pykälässä erikseen mainittujen lueteltujen ryhmien lisäksi se suojaisi myös miehiä tai homoja, eli nämä olisivat pykälässä mainittuja "muita kansanryhmiä". Tämä logiikka ei kuitenkaan toimi, koska seuraavassa syrjintäpykälässä sukupuoli ja seksuaalinen suuntautuminen mainitaan."

    Miten niin ei toimi? Sehän toimii päinvastoin erittäin hyvin.

    Syrjintäpykälässä sukupuoli ja seksuaalinen suuntautuminen nimenomaan rinnastetaan mm. etniseen ryhmään. Ja kiihotuspykälässä puhutaan juuri rinnastettavista ryhmistä. Lainsäätäjän mielestä nämä ovat siis rinnasteisia ryhmiä.

    VastaaPoista
  26. Anonyymi9/3/09 06:40

    "kiihotuspykälässä ei mainita mm. sukupuolta tai seksuaalista suuntautumista."

    Miksi pitäisi mainita, kun siinä puhutaan rinnaisteisista ryhmistä ja syrjintäpykälä todistaa, että ainakin lainlaatijan mukaan nämä ryhmät ovat rinnasteisia?

    Tuo on ihan sinun omaa logiikkaasi. Ihan perustellusti tuosta voi vetää täysin päinvastaisen johtopäätöksen.

    "sakilaisten tai eri puolueitten jäsenten"

    Mistä lähtien puoluueen jäseneksi on synnytty? Tässä on nimenomaan kyse synnynnäisistä piirteistä, joita uskontokin usein on, ja niiden perusteella syrjimisestä tai niitä edustavaa ryhmää vastaan kiihottamisesta.

    VastaaPoista

Valitse itsellesi joku nimimerkki, jotta keskustelujen seuraamisesta tulisi helpompaa. Älä laita ruksia kohtaan "Anonyymi".