torstaina, huhtikuuta 30, 2009

Elokuvasäätiö ja Irina Krohn

HS: Elokuvan bisnesväki haukkuu säätiötä taidepaukkujen tukijaksi
Elokuvasäätiön "taidepaukkuja" suosiva tukilinja herättää yhä suurempaa vastustusta alan kaupallisella puolella.

Puheenjohtaja Jussi Mäkelä elokuvatoimistojen liitosta on tilanteesta murheissaan. Hän syyttää Irina Krohnin johtamaa elokuvasäätiötä "totaalisesta" strategian puutteesta ja arvelee, että tuotantotuki on kohdistunut väärille elokuville.

Säätiön syntilistaan on lisätty Krohnin tasa-arvopolitiikka eli naisohjaajien suosiminen. Kritiikki miesvaltaisella alalla on kohdistunut "naiselokuviin" kai siksi, että yleisöä ei niillä juuri ole ollut.

Säätiöpomo jättää jälkensä elokuvaan
Tukea saavien, pitkää elokuvaa tekevien naisohjaajien määrä on noussut myös. Feministiksi tunnustautuvan Krohnin mukaan kyse on oikeudenmukaisuudesta, ei kiintiöistä.

Esiinmarssia varjostaa vain se, että tuoreet "naiselokuvat" eivät ole menestyneet.

21 kommenttia:

  1. Kenian naisia kehotetaan viikon seksilakkoon, jotta maan riitaisat poliitikkomiehet ymmärtäisivät sopia sitkeät kiistansa.

    Naisjärjestöt aikovat jopa maksaa prostituoiduille, jotta myös nämä liittyvät seksilakkoon.

    Homo

    VastaaPoista
  2. vittu ne akat on sekaisin hyvinvoinnissaan. tulis lama ja sitten globaali Ebola joka pyyhkäisis jengistä 5/6 niin katsottais kuka jaksaa inistä jostain vitun "tasa-arvosta" eli naisten etuoikeuksista---routa porsaan kotiin ajaa saatana!

    VastaaPoista
  3. Kieltämättä sosiaalijärjestelmän romahtaminen ja/tai nälänhätä mitä luultavammin ajaisi varsin lyhyessä ajassa kiihkomielisimmätkin miesvihaajafemakot huoraamaan ruokaa saadakseen.

    Homo

    VastaaPoista
  4. Anonyymi1/5/09 02:12

    Aiheeseen suoranaisesti liittymättä, hieno blogi:

    http://ilmoitusluontoista.blogspot.com/

    Kaksi keski-ikäistyvää täti-ihmistä muistelee kymmenen vuoden takaista markkina-arvoaan (myöntämättä sitä tietenkään itselleen). Eli virallisesti ns. tasa-arvoasioita käsittelevä blogi. Loistavaa kamaa.

    VastaaPoista
  5. Anonyymi1/5/09 13:32

    Hännikäistäkin on tuossa edellämainitussa blogissa kommentoitu:

    http://ilmoitusluontoista.blogspot.com/2009/03/viela-kerran-hannikaisesta.html

    VastaaPoista
  6. lukutaidoton?1/5/09 14:36

    Voitko vielä pistää linkin niihin teksteihin, joissa käsitellään tätä markkina-arvon laskemista edes itse sitä huomaamatta? En nopealla silmäilyllä löytänyt mitään sellaista.

    VastaaPoista
  7. tympeäNörttö1/5/09 17:11

    Anonyymi linkkasi:
    "Hännikäistäkin on tuossa edellämainitussa blogissa kommentoitu"

    Heh, voi Hännikäis-parkaa. En kauheasti hänen mediaesiintymisestään pitänyt, mutta aina kun sai tai joutui lukemaan tuollaisia kommentteja, oli pakko myöntää, että hän oli oikealla asialla: provosoimassa, ja siinä onnistuen myöskin.

    lukutaidoton pohti:
    "Voitko vielä pistää linkin niihin teksteihin, joissa käsitellään tätä markkina-arvon laskemista edes itse sitä huomaamatta?"

    Esimerkkinähän voisi pitää juuri tuota linkattuakin juttua: kuka muu, kuin sellainen, jonka markkina-arvo ei riitä enää Hännikäiseenkään, ottaisi noin nokkiinsa, haukkuen häntä "kaikinpuolin vastenmieliseksi"?

    VastaaPoista
  8. lukutaidoton?1/5/09 17:21

    Hännikäistä voi sanoa "kaikinpuolin vastenmieliseksi" aivan kuka tahansa, joka ei ole lukenut hänen kirjaansa, vaan ainoastaan lehtijutut siitä. Ei siihen tarvita alentunutta markkina-arvoa tai edes naissukupuolta.

    VastaaPoista
  9. Kieltämättä sosiaalijärjestelmän romahtaminen ja/tai nälänhätä mitä luultavammin ajaisi varsin lyhyessä ajassa kiihkomielisimmätkin miesvihaajafemakot huoraamaan ruokaa saadakseen.

    Ja miehet? Mihin he ajautuvat..? Naisilla kun on se vaihtoehto että aina voi huorata, miehillä ei. Tämä on epätasa-arvoa, ja tuollaisessa tilanteessahan se vasta korostuisikin kun tämä epätasa-arvo määrittäisi sen, kuka elää huoraten ja kuka kuolee vailla mahdollisuutta moiseen ylellisyyteen.

    - Vortac

    VastaaPoista
  10. tympeäNörttö2/5/09 17:11

    Vortac pohti:
    "Ja miehet? Mihin he ajautuvat..? Naisilla kun on se vaihtoehto että aina voi huorata, miehillä ei."

    Niin, naiset voivat huorata, vaan entäs kun mennään niin jännittävään tilanteeseen, että kukaan ei halua ostaa? Vai haluavatko miehet aina seksiä niin paljon? Minulla ei ole (valitettavasti) seksielämää, niin en sitä ehkä osaa niin kauheasti kaivatakaan, en ainakaan niin paljoa, että huorissa kävisin. Jos mietitään dystooppisia elokuvia kuten Mad Max ja vaikka A boy and his dog, naisten pitää ansaita paikkansa sotureina (miehinä) tai kuolla pois. Ehkä muutamaa vaalittua yksilöä jopa puolustetaan. Enivei! Vielä mielenkiintoisempaa lie (ainakin minulle) että mitä AT-miehelle tapahtuisi tuollaisessa tilanteessa? Ottaisiko joku alfa jengiinsä, vai kuolisivatko AT-miehet naisten ohessa heti alkuun? Tavallaan vähän harmi kun en ole käynyt armeijaa, niin en tiedä, miten tuollainen ryhmädynamiikka toimii.

    VastaaPoista
  11. Anonyymi2/5/09 20:57

    Eikös se Hännikäinen ehdottanut, että nuoret naiset pakotettaisiin ilotaloihin? Mikäs se tympeämpää.

    VastaaPoista
  12. lukutaidoton?3/5/09 10:17

    Anonyymi todistaa pointtini: ei tarvitse lukea riviäkään Hännikäistä voidakseen pitää häntä vastenmielisenä tyyppinä.

    Edelleen odotan linkkiä kirjoituksiin, joissa alentunut markkina-arvo näkyisi rivien välissä. Enkä väitä, etteikö siellä sellaisia olisi, vaan harmittaa, kun en itse niitä kohtia löytänyt, vaikka kuinka luin.

    VastaaPoista
  13. tympeäNörttö3/5/09 15:01

    Ei riviäkään...? No mikä Hännikäisestä sitten tekee niin vastenmielisen, että naiset(?) tietävät jopa telepaattisesti hänen olevan ikävä tyyppi? Ehkä se on se ATM-tutka sitten...

    Minäkin kannatan nuorten naisten määräämistä ilotaloihin. (Tai vaihtoehtoisesti: jos edellämainittu rikkoo heidän seksuaalisuuttaan, tai peräti seksuaalista arvoaan/valtaansa vastaan, niin sitten pitäisi samalla todeta, että myös AT-miehillä on oikeus kunnioitukseen.)

    VastaaPoista
  14. lukutaidoton?3/5/09 18:05

    Kun mediassa Hännikäisestä on painottunut lähinnä se, ettei hänelle lohkea ja että hän haluaisi pistää nuoret naiset ilotaloihin, niin veikkaan, että suuri osa nimenomaan markkina-arvonsa huipulla olevista 18-22-vuotiaista naisista on valmiita pitämään häntä erityisen vastenmielisenä. Heitähän asia koskettaa.
    Eli Hännikäisen dissaaminen ei kerro mitään siitä, että oma markkina-arvo olisi putoamassa ja siitä pyysin esimerkkejä.

    VastaaPoista
  15. Hännikäinenhän on toisaalta kertonut, että kirjan jälkeen hänellä on alkanut käydä hyvä flaksi. Eli ma on vain noussut.

    VastaaPoista
  16. tympeäNörttö3/5/09 18:15

    "Kun mediassa Hännikäisestä on painottunut lähinnä se, ettei hänelle lohkea ja että hän haluaisi pistää nuoret naiset ilotaloihin, niin veikkaan, että suuri osa nimenomaan markkina-arvonsa huipulla olevista 18-22-vuotiaista naisista on valmiita pitämään häntä erityisen vastenmielisenä. Heitähän asia koskettaa."

    Eli jälleen kerran naiset eivät näe omaa napaansa pidemmälle? Noh, se ei tietty sinänsä yllätä... Oman näkemykseni mukaan Hännikäiseen närkästyttiin ihan vain sen asian tähden, mitä hän yritti tuoda julki: että on miehiä joille ei heru. Ehkä joidenkuiden mielestä se on typerä aihe keskustella, ken tietää, mutta jos jollakulla (kuten Hännikäisellä) on pokkaa, niin mikäs siinä. Miksi se tekee hänestä vastenmielisen? (Ollapa kollektiivi jonka voimin syyttää naisten ongelmia vastenmielisiksi, se olisi jännää...)

    VastaaPoista
  17. lukutaidoton?3/5/09 18:45

    Totta kyllä, että Hännikäiseen närkästyttiin siksikin, että hän toi esiin, että on miehiä, jotka eivät saa. Tämä väite kun tuntuu perustuvan käsitykseen, että jokaisen miehen KUULUU saada seksiä perusoikeutenaan. Kun vielä tämän (patriarkaalisen? sovinistisen? mikä olisi oikea termi?) oikeuden täyttämiseksi hän ehdottaa nuorten naisten pistämistä ilotaloihin, niin en yhtään ihmettele, että pääosa naisista nousi barrikadeille tässä vaiheessa ja sulki korvansa kaikelta muulta, mitä Hännikäinen halusi sanoa. Ainakin ne nuoret naiset, joiden kanssa satuin aiheesta puhumaan olivat jyrkästi sitä mieltä, että kyseessä on maailman iljettävin ja vastenmielisin otus, toisin kuin taas yli kolmikymppiset naiset, joilta liikeni paljon enemmän ymmärrystä ja empatiaa Hännikäistä ja hänen ongelmaansa kohtaan.

    Henk.koht. olen sitä mieltä, että seksi on kivaa ja on harmillista ja huomionarvoista, että osa ihmisistä jää sitä ilman. Seksillä on positiivisia vaikutuksia niin henkisesti kuin fyysisestikin, joten pitkällä tähtäimellä on myös yhteiskunnallinen ongelma, jos osattomien joukko vain kasvaa eikä heidän vaikeuksiaan tunnusteta.

    Mutta ei nyt ollut tarkoitukseni millään tavalla kinata Hännikäisestä tai siitä, mistä kaikista syistä häntä voi pitää vastenmielisenä (/olla pitämättä vastenmielisenä). Pyysin vain kertomaan, miten mainostetussa blogissa käy ilmi, että kirjoittavien naisten markkina-arvo laskee, vaikka he eivät itse sitä tiedosta. Tähän ei kukaan tunnu osaavan vastata.

    VastaaPoista
  18. "Tämä väite kun tuntuu perustuvan käsitykseen, että jokaisen miehen KUULUU saada seksiä perusoikeutenaan."

    Ei se mikään oikeus ole, mutta perustarve se on. Kun se ei tyydyty, ihminen voi huonosti. Niinpä se on otettava huomioon, kun puhutaan hyvinvoinnista ja sen puutteesta.

    VastaaPoista
  19. "Aiheeseen suoranaisesti liittymättä, hieno blogi:

    http://ilmoitusluontoista.blogspot.com/"

    Lyön pääni pantiksi, että tämä on taas joku Birdyn undercover-operaatio. :) Tekstin tunnistaa Hapuliksi kilsan päähän...

    VastaaPoista
  20. lukutaidoton?4/5/09 20:17

    Jorma osasi sanoa sen paremmin kuin minä, juuri tuosta on kyse. Homma mättää, kun luullaan puhuttavan oikeuksista silloin kun puhutaan tarpeista.

    Saako nyt niitä esimerkkejä?

    VastaaPoista
  21. If you beloved the way that [url=http://www.cyberassault.org/forum/index.php?topic=87811.0]shoes[/url] [url=http://mobile-logic.net/forums/index.php?topic=11470.0]fashion handbag cool[/url] black-market suede bootee await on you, so choice up these amazing options today! These black suede bootee bequeath attend unbelievable on you with everything in your closet. The timeless flair lines and beautiful features of these boots leave be your favorites to bear once you are cat of your pumps, and ask a change! Hit the blatant road in ease and flair with a corking distich of racing shoes. A brace of racing place testament advance you to the side by side(p) level, disregarding of skill, expertise or experience. You can catch one's breath assured aware(p) that you'll attend capital when you are touring fast. comfort and dependability are the most authoritative aspect of safekeeping your feet felicitous and rubber during a race. So put on one of these capital pairs and appearance the cosmos that you are all business. For John Roy Major fashion that volition ne'er let you down, clean up a couplet of black-market suede cloth boots. This essential draw to black-market suede boots are specifically for those fashionistas quest a avid copulate that volition act upon for routine with effortless attract and beauty. beak up your dearie and pass on! Cowboy boots for women are aphrodisiac and fun! when you deficiency to actually clout off a very trendy look, you ask to try on a distich of cowherd boots. barely believe approximately it, how cute would that brief plaid attire you bought appear with approximately fun boots of this nature? Dresses aren't the exclusively composition of wear that volition attend lovely with these boots, you can bust but almost anything such as skinny jeans, leggings and flush a cunning distich of blue jean cutoffs. Who wouldn't wan to assume these looks? What a man of necessity in arrange to build a affirmation with his apparel are the advantageous place to catch with what he is wearing. Ferragamo shoes for men are deucedly hot and really in good taste(p) whether you are looking at for a distich of chance(a) walk place to something a bit More dressy and reliable for the office. You leave be capable to bump any kindly of dash that you are looking for for once it comes to Ferragamo place because they accept so a great deal to declare oneself a man and flush Thomas More to declare oneself a wardrobe. Clogs are a bang-up expressive style of place because they are comfortable, easily to cutting on and are unremarkably really stylish. No issue what character of gal you are, you bequeath be able to benefit from erosion a distich of clogs. These are such avid place to bust for a casual day with jeans and a sweater or in a Sir Thomas More professional and classy fashion with a silky border or an A-line dress. No issue what your fashion is, you bequeath be able-bodied to assume a couple of these place and actually rep the benefits.

    VastaaPoista

Valitse itsellesi joku nimimerkki, jotta keskustelujen seuraamisesta tulisi helpompaa. Älä laita ruksia kohtaan "Anonyymi".