torstaina, toukokuuta 07, 2009

a!alto ylio?pis"to

”Aalto-yliopisto tulee erottautumaan visuaalisella ilmeellään kansainvälisten yliopistojen joukosta.
Kutsu ilmaisee tuoreella tavalla opiskelijakeskeistä kulttuuria, joka kannustaa uusien ideoiden syntymiseen. Työssä on oivaltavan visuaalisen identiteetin lisäksi erittäin vahva ja monimuotoinen viestinnällinen konsepti” (Aalto-yliopisto-nimigeneraattori)

when_human_rights_meet_animal_rights.jpg

Naisen seksuaalisuutta käytetään edelleen hyväksi

Kirsi Piha

17 kommenttia:

  1. "Naisen seksuaalisuutta käytetään edelleen hyväksi"

    Joo, naiset käyttävät, omaksi hyväkseen.

    VastaaPoista
  2. Tomppeli7/5/09 14:02

    Kirsi Piha on keksinyt, että tarvitaan uutta feminismiä, koska naisen rooli on niin ahdas. Heh.

    Olikohan se Markku Koski, kun joskus jo 1980-luvulla kirjoitti, että ei tarvitse kuin katsoa miehen ja naisen vaatekaappiin tietääkseen, kummalla on enemmän valinnanvapautta.

    Naisten huomattavan laaja roolikenttä näkyy myös Pihan esille nostamassa Sarkomaan tapauksessa. Hän vain kääntää asian nurin niskoin.

    Opetusministerin päätös ja mahdollisuus antaa aikaansa Suomen koululaitoksen ja sen sellaisten asioiden sijaan enemmän omille lapsille kuvastaa muka valinnanvapauden puutetta! Onneksi miehetkin ovat vähitellen pääsemässä Pihan määrittelemän vapaudettomuuden piiriin ja rohkeimmat jo uskaltavat jopa uhrata uransa perheen vuoksi.

    Kirsi Piha myös tietää, että Pirkko Mannolan olisi pitänyt surra puolison poismenoa jättäytymällä pois siitä mikä lie tanssiohjelma se on. Sen sijaan Åke Lindman olisi voinut aivan rauhassa osallistua -- jos olisi nuo puolisot siis menneet päinvastoin -- koska mieheltä ei odoteta surua vaimon kuollessa. Voiko tällaista tulkita muuten kuin epätoivoisen kolumnistin epätoivoisena provokaatioyrityksenä?

    Kirsi Piha myöntää tippuneensa kärryiltä ja kyllä sen huomaa. Ai, että nykyinen feminismi ei ole tarpeeksi räväkkää, ei provosoi tarpeeksi eikä herätä suuria tunteita. Mitähän sitten pitäisi tehdä, jos tappolistojen laatiminen tai jatkuvat syytökset, jopa virallisten tahojen syytökset suomalaista miestä kohtaan eivät ole tarpeeksi räväkkää?

    VastaaPoista
  3. Anonyymi7/5/09 17:14

    Rauta on taottava, kun se on vielä kuuma. Tosin tässä tapauksessa taitaa olla jo vähän myöhäistä.

    Homo

    VastaaPoista
  4. Anonyymi7/5/09 17:17

    Yeah right:

    Älä usko seksivalheita!...
    Mies haluaa enemmän kuin nainen?
    Nörtit eivät saa?
    ...

    VastaaPoista
  5. Nainen sai tyttärensä ja poikansa raiskaamisesta vain kahden vuoden vankeustuomion sillä perusteella, että nainen oli muka "alisteinen" lastensa isään nähden. Mitä helvettiä? Jos lapsensa raiskanneelle isälle annettiin kahdeksan vuoden vankeustuomio, miksi raiskauksiin osallistuneelle äidille ei annettu yhtä isoa tuomiota? Oikeustoimikelpoinen aikuinen nainen ei voi väittää olevansa "alisteinen" suhteessa aviomieheensä. Jos vanhemmat yhdessä harrastavat insestiä lastensa kanssa, kyllä molemmat vanhemmat ovat tasan yhtä syyllisiä. Syyttäjän pitäisi valittaa tuosta tuomiosta hovioikeuteen ja vaatia lapsensa raiskanneelle äidille yhtä suurta vankeustuomiota kuin isälle. Ei voi olla oikein antaa sellaista signaalia, että sama insestirikos olisi äidin tekemänä lievempi kuin isän tekemänä.



    http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotimaa/uutinen.asp?id=1682707

    12-vuotiaan tyttärensä raskaaksi saattanut isä sai kahdeksan vuoden vankeustuomion Porvoon käräjäoikeudessa.

    Isä tuomittiin sekä tyttäreensä että poikaansa kohdistuneista törkeistä seksuaalisista hyväksikäytöistä. Lisäksi hänet tuomittiin viidestä pahoinpitelystä, kahdesta eläinsuojelurikoksesta sekä sukupuoliyhteydestä lähisukulaisen kanssa.

    Perheen äiti tuomittiin lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä 2 vuoden ja 4 kuukauden vankeuteen. Hänen osaltaan rangaistusta lievensi alisteisuus isään nähden sekä se, että teot tapahtuivat isän aloitteesta.

    VastaaPoista
  6. Anonyymi7/5/09 19:32

    Yleinen asevelvollisuus on merkittävä valmistumisikään vaikuttava tekijä

    http://www.turunsanomat.fi/mielipiteet/?ts=1,3:1009:0:0,4:9:0:1:2009-05-07;4:8:0:0:0;4:139:0:0:0;4:140:0:0:0,104:9:609157,1:0:0:0:0:0:

    VastaaPoista
  7. Kirsi Piha on ollut, on ja pysyy yhä pihalla, aina ja ikuisesti :p

    VastaaPoista
  8. "Lisäksi joka viidennellä aseellisen palveluksen suorittajalla opinnot viivästyvät palveluksen kestoa enemmän. Puolustusvoimien raportti Asevelvollisuusjärjestelmän yhteiskunnallisia vaikutuksia vuodelta 2007 pitää molempia seikkoja yhteiskunnan kannalta merkittävinä ongelmina."

    Pelkästään miesten maksettavaksi lankeavan maanpuolustusvelvollisuuden lisäksi kannatan myös muiden välttämättömiksi katsottujen palveluiden tuottamista pakkotyöllä. Esimerkiksi pakollinen vuosi aputöitä terveyskeskuksessa tai palvelutalossa olisi hyvä alku naisille.


    "Siviilipalvelusta puolestaan voisi lyhentää lähemmäs keskimääräistä asepalveluksen suorittamisaikaa, ja samalla etsiä myös ratkaisuja siviilipalvelukseen astumisen ja varsinaisen palveluksen suorittamisen välissä usein olevan kohtuuttoman pitkän ajan leikkaamiseksi. Näillä yksinkertaisilla toimenpiteillä pystyttäisiin vuosittain helpottamaan tuhansien asevelvollisten hakeutumista koulutukseen."

    Tämä on kyllä aika herkullista, kun ensin halutaan kyykyttää sivareita väärästä valinnasta, ja sitten perään itketään kun ne samat tyypit eivät olekaan salamana opiskeluputkessa. Omassa tuttavapiirissänikin on useita nuoria jamppoja, jotka ovat tehneet mitä turhimpia ja hyödyttömimpiä hommia sivariaikanaan, vietettyään ensin pari-kolme kuukautta palveluspaikkaa odotellen.

    VastaaPoista
  9. Anonyymi8/5/09 01:07

    Minusta olisi syytä tutkia asevelvollisuuden tyhmistävää vaikutusta. Eli sitä, että heikentääkö asevelvollisuuden suorittaminen opintojen sujumista verrattuna opintojen sujumiseen ennen asevelvollisuutta.

    Aika moni tuntemani henkilö on sanonut, että asevelvollisuuden jälkeen opiskelu ei ole sujunut yhtä hyvin kuin ennen sitä ja että asevelvollisuuden aikana on ehtinyt unohtaa paljon hyödyllistä. Olen ollut havaitsevinani itsessänikin tällaista. Tosin tiedän myös joitain henkilöitä, jotka ovat kokeneet asevellisuuden jälkeen opiskelumotivaationsa paremmaksi.

    Homo

    VastaaPoista
  10. Jos lapsensa raiskanneelle isälle annettiin kahdeksan vuoden vankeustuomio, miksi raiskauksiin osallistuneelle äidille ei annettu yhtä isoa tuomiota?

    Koska elämme Matriarkaatissa, jossa naisen etu menee aina lapsen edun edelle - ja jossa miehellä ei edes ole mitään etuja tai oikeuksia.

    - Vortac

    VastaaPoista
  11. Kirsi Piha on ollut, on ja pysyy yhä pihalla, aina ja ikuisesti :p

    No hänen on tietenkin aika vaikea päästä Pihan ulkopuolelle.. (-8

    - Vortac

    VastaaPoista
  12. Anonyymi8/5/09 08:42

    "Oikeustoimikelpoinen aikuinen nainen ei voi väittää olevansa "alisteinen" suhteessa aviomieheensä."Eikö?

    Voiko oikeustoimikelpoinen tulla lukituksi omaan kotiinsa, kontrolloiduksi, mustasukkaisesti valvotuksi, pakotetuksi tekoihin vastoin omaa tahtoaan? Tietenkin voi.

    Oikeustoimikelpoinen voi olla rikoksen kohteena, oikeustoimikelpoinen voi itse suorittaa rikoksia.

    Ei oikeustoimikelpoisuus takaa mitään immuniteettia alistamiselle.

    Oikeustoimikelpoiset voivat tulla alistetuksi esimerkiksi väkivallalla uhkailemalla, uskonyhteisön painostuksesta tai muilla keinoin.

    Lestadiolaiset naiset esimerkiksi voi nähdä alistettuina, jos yhteisö painostaa heidät synnytyskoneiksi, vaikka heidän oma henkensä on siinä uhattuna. (Ja ei, en väitä, että tuossa alkuperäisessä uutisessa olisi kyse mistään uskonlahkosta, koska uutisessa ei sen enempää kerrottu.)

    Ihme, että lähes jokaisesta rikosuutisesta saadaan aikaiseksi jokin paranoidi tasa-arvoväittämä.

    VastaaPoista
  13. Minusta olisi syytä tutkia asevelvollisuuden tyhmistävää vaikutusta. Eli sitä, että heikentääkö asevelvollisuuden suorittaminen opintojen sujumista verrattuna opintojen sujumiseen ennen asevelvollisuutta.

    Aika moni tuntemani henkilö on sanonut, että asevelvollisuuden jälkeen opiskelu ei ole sujunut yhtä hyvin kuin ennen sitä ja että asevelvollisuuden aikana on ehtinyt unohtaa paljon hyödyllistä. Olen ollut havaitsevinani itsessänikin tällaista. Tosin tiedän myös joitain henkilöitä, jotka ovat kokeneet asevellisuuden jälkeen opiskelumotivaationsa paremmaksi.

    Homo
    Useimmat suomalaiset nuoret miehet menevät armeijaan ennen opiskelujaan, eivät niiden jälkeen. Lukion käyneet menevät armeijaan tyypillisesti ylioppilaaksitulonsa jälkeisenä kesänä ja hakeutuvat jatko-opiskeluun vasta armeijan käytyään. Ammattikoulun käyneet taas eivät käsittääkseni tyypillisesti hakeudu mihinkään jatko-opiskeluun. Niinpä useimmilla suomalaisilla miehillä ei ole kokemusta opiskelusta sekä ennen armeija-aikaa että sen jälkeen.

    VastaaPoista
  14. Anonyymi sanoi...
    Voiko oikeustoimikelpoinen tulla lukituksi omaan kotiinsa, kontrolloiduksi, mustasukkaisesti valvotuksi, pakotetuksi tekoihin vastoin omaa tahtoaan? Tietenkin voi.Ei ole mitään näyttöä siitä, että noiden raiskattujen lasten äiti olisi joutunut lukituksi omaan kotiinsa.

    Jos lasten raiskaukseen oli syyllistynyt vain lasten isä, lasten äidin olisi tietysti pitänyt tehdä rikosilmoitus välittömästi. Koska hän ei tehnyt rikosilmoitusta, hän oli rikoskumppani.



    Lestadiolaiset naiset esimerkiksi voi nähdä alistettuina, jos yhteisö painostaa heidät synnytyskoneiksi, vaikka heidän oma henkensä on siinä uhattuna.On aikuisen, oikeustoimikelpoisen ihmisen oma asia, haluaako kuulua lestadiolaiseen yhteisöön vai ei.

    Sen sijaan islamilaiset yhteisöt kyllä alistavat naisia. Ero on siinä, että lestadiolaisesta yhteisöstä voi vapaasti erota, islamilaisesta ei. Islamista pois kääntyminen on kielletty kuolemanrangaistuksen uhalla. Tämä on keskeinen osa islamilaista lakia eli shariaa.

    VastaaPoista
  15. Anonyymi8/5/09 22:09

    Ellilä, ainakin silloin kun minä olin armeijassa, tuntui olevan varsin tavallista päätyä asevelvolliseksi vasta siinä vaiheessa kun oli ehtinyt olla yliopistolla jo vuoden tai mahdollisesti useammankin. Ja vaikka tämä ilmiö olisi harvinaistunut sittemmin, tuskin se on kadonnut niin olemattomiin, etteikö tilastollista vertailua voitaisi tehdä.

    Homo

    VastaaPoista
  16. Anonyymi8/5/09 22:09

    Ellilä, ainakin silloin kun minä olin armeijassa, tuntui olevan varsin tavallista päätyä asevelvolliseksi vasta siinä vaiheessa kun oli ehtinyt olla yliopistolla jo vuoden tai mahdollisesti useammankin. Ja vaikka tämä ilmiö olisi harvinaistunut sittemmin, tuskin se on kadonnut niin olemattomiin, etteikö tilastollista vertailua voitaisi tehdä.

    Homo

    VastaaPoista
  17. Anonyymi8/5/09 22:22

    En väittänytkään, että mikään noista olisi totta juuri tässä tapauksessa, ne olivat esimerkkejä siitä, miten oikeustoimikelpoiselle voi käydä (eli melkein miten vaan - oikeustoimisuus ei takaa immuniteettia alistamiselle).

    Olen samaa mieltä, että lasten äidin olisi pitänyt tehdä rikosilmoitus. Jos hän ei tehnyt rikosilmoitusta siksi, että pelkäsi henkensä puolesta, hän toimi tuomittavasti, mutta se olisi ymmärrettävämpää. uutisessa ei lukenut miten asia oli. (Miten muuten rikoslaissa sanotaan, onko ihminen lain mukaan velvollinen tekemään rikosilmoituksen, jos saa tietoonsa rikoksen?)

    Eri islamilaiset maat eroavat hyvin paljon käytännöiltään, kaikki eivät ole ole lainkaan niin tiukkoja kuin esimerkiksi Saudi-Arabia, enkä tiedä kyllä miten sharia-lakia sovelletaan sielläkään nimenomaan tässä eroamisasiassa.

    Lestadiolaisuudesta voi erota, totta, mutta usein eroaja eristetään kokonaan lahkosta, mikä tarkoittaa käytännössä eroamista kylästä, suvusta, perheestä - eli aika kohtuuton ero on sellainenkin.

    VastaaPoista

Valitse itsellesi joku nimimerkki, jotta keskustelujen seuraamisesta tulisi helpompaa. Älä laita ruksia kohtaan "Anonyymi".