perjantaina, toukokuuta 29, 2009

Nuorten miesten syrjäytyminen

Työministerin mukaan nuorille ei saa antaa mielikuvaa epävarmoista työmarkkinoista – vaikka ne ovatkin sellaiset tällä hetkellä.

Nuorten miesten syrjäytyminen lisääntynyt rajusti; miksi miehet syrjäytyvät

Nuorten miesten rajusti lisääntynyttä työttömyyttä pohtinut työryhmä näkee puutteita työ- ja elinkeinoministeriön suhtautumisessa nuorisotyöttömyyteen.
Cronberg: Miehillä työtä vieroksuvia alakulttuureja

Työministeri Tarja Cronbergin (vihr.) mukaan yhtenä syynä juuri miesten ongelmiin naisiin verrattuna on se, että miehille muodostuu alakulttuureja, joissa työnteko ei ole suosittua.

- Miehet jäävät usein jo peruskoulun jälkeen sellaiseen tilanteeseen, että työllistyminen on erityisen hankalaa. Työnantajat ovat myös valittaneet sitä, että nuorilla ei ole realistista käsitystä työelämästä - eli esimerkiksi siitä, että töihin todella on tultava joka aamu, hän sanoi. Yllätys nuorukaisille: Töihin on noustava joka aamu

19 kommenttia:

  1. Niinpä niin, syyllinen miesten ongelmiin on aina mies itse. Naisten kohdalla tästä ajattelusta ei sitten ole tietoakaan, vaan koko yhteiskunnan pitäisi korvata matalapalkka-alalle kouluttautuneelle ja hakeutuneelle naiselle se, että hänen palkkansa on matala.

    VastaaPoista
  2. "Työministeri Tarja Cronbergin (vihr.) mukaan yhtenä syynä juuri miesten ongelmiin naisiin verrattuna on se, että miehille muodostuu alakulttuureja, joissa työnteko ei ole suosittua."

    Ja kun toisaalta seuraa tilastokeskuken vuosityöajan tilastoa, tekevät miehet keskimäärin liki 20% enemmän työtunteja kuin naiset...

    Melkoista työnvieroksuntaa miehiltä.

    "Työnantajat ovat myös valittaneet sitä, että nuorilla ei ole realistista käsitystä työelämästä - eli esimerkiksi siitä, että töihin todella on tultava joka aamu, hän sanoi."

    Naisilla on "sairauspoissaoloja" paljon runsaammin kuin miehillä.
    Tuo "töihin on tultava joka aamu" -velvoite ei koske vissiin naisia?

    VastaaPoista
  3. "Tuo "töihin on tultava joka aamu" -velvoite ei koske vissiin naisia?"

    Ei tietenkään.

    Suomalasen "tasa-arvo"politiikan peruslähtökohdan voi tiivistää seuraavasti: miehillä on vain velvollisuuksia ja vain naisilla on oikeuksia.

    VastaaPoista
  4. Njoo, mutta kyllä lökäpöksy ja muu sluibauskulttuuri elää nuorten miesten parissa vahvana.

    - Syltty

    VastaaPoista
  5. "lökäpöksy ja muu sluibauskulttuuri elää nuorten miesten parissa vahvana."

    Näköjään myös naisten, mutta heitähän ei sitten saa poissaoloista tai työkyvyttömyydestä syyttäää tai syyllistää, toisin kuin miehiä ja alaikäisiä poikia.

    VastaaPoista
  6. En tiedä, onko naisilla sairauspoissaoloja enemmän kuin miehillä. Pienen lapsen äitinä tulee heti mieleen yksi syy naisten sairauspoissaoloihin. Mieheni ei (muka) vaan voi olla pois töistä, jos lapsemme sairastuu. (Onneksi hän on ollut suht terve.) Ei ole oikein työnantajienkaan kannalta, että sairaan lapsen hoitamisesta koituvat kulut ja työjärjestelyt kaatuvat lähinnä naisten työanantajille.

    Uskallan vielä arvata, että elämäntapalusmuja on miehissä paljon enemmän kuin naisissa. En tunne yhtään naista, joka ei olisi kiinnostunut työnteosta (mahdollisesti pienellä palkalla), mutta valitettavasti tiedän aika monta sellaista miestä. Sitä ei kai voi vierittää naisten syyksi?

    VastaaPoista
  7. tympeäNörttö29/5/09 17:18

    "En tunne yhtään naista, joka ei olisi kiinnostunut työnteosta (mahdollisesti pienellä palkalla), mutta valitettavasti tiedän aika monta sellaista miestä."

    Ovatko ne miehet alemman tason tyyppejä? Ehkä naiset käyvät töissä saadakseen tarpeeksi monta paria kenkiä. Heille elämästä ei ole irrotettavissa filosofista sisältöä.

    VastaaPoista
  8. "- Miehet jäävät usein jo peruskoulun jälkeen sellaiseen tilanteeseen, että työllistyminen on erityisen hankalaa. Työnantajat ovat myös valittaneet sitä, että nuorilla ei ole realistista käsitystä työelämästä - eli esimerkiksi siitä, että töihin todella on tultava joka aamu, hän sanoi. Yllätys nuorukaisille: Töihin on noustava joka aamu"

    nuoreta naisetkaan joilla ei ole koulutusta eivät saa töitä. Se on ihan normaalia nykyaikana että pitää olla koulutusta ja tuo että miehet tekevät nin ja niin paljon töitä keskimäärin ei kerro mitään niitäs jotka eivät tee töitä. Ainoataan niistä jotka omaa ahneuttaan haluaavt työnarkomaaneina paiskia yötä päivää duunia. Heteronormatiivinen odotusarvo odottaa aivan yhtäpaljon ihmisiltä huolimatta siitä miten heidän sukupuolensa on määritelty, joten se koskee molempia sukupuolia.

    VastaaPoista
  9. Aika moni käy töissä maksaakseen ruokansa ja asumisensa. On olemassa ihmisiä, joiden mielestä työnteko on suoraselkäistä. Jotkut (enimmäkseen miehet?) käyttävät aikansa mieluummin sossun tukien nostamiseen ja kaljoitteluun. Mitenkäs ne velvollisuudet yhteiskuntaa kohtaan?

    Nytkin on paljon avoimia työpaikkoja, jotka eivät kelpaa lusmuille. Miksi vaivautua töihin, kun voi pumpata rahaa yhteiskunnalta? (Ja opettaa jälkipolveakin loisimiseen.)

    VastaaPoista
  10. tympeäNörttö30/5/09 02:07

    "Jotkut (enimmäkseen miehet?) käyttävät aikansa mieluummin sossun tukien nostamiseen ja kaljoitteluun. Mitenkäs ne velvollisuudet yhteiskuntaa kohtaan?"

    Pitääkö elää yhteiskuntaa varten, vai onko yhteiskunta elämistä varten... Minua kiinnostaa aina eniten se, että onko olemassa YT-miehiä, jotka eivät saa töitä? Vai murentaako työttömyys ylempitasoisuuden? AT-miehenä on ainakin helpointa vain jäädä kaljoittelemaan kotiin, kun ei elämässä ole mitään, mikä motivoisi mihinkään.

    "Nytkin on paljon avoimia työpaikkoja, jotka eivät kelpaa lusmuille. Miksi vaivautua töihin, kun voi pumpata rahaa yhteiskunnalta? (Ja opettaa jälkipolveakin loisimiseen.)"

    Linkkaapa tähän pari avointa työpaikkaa?-) Oli miten oli: jälkipolvelle loisimista opettavia tyyppejä ovat selvästikin alemman tason NAISET! Nuo inhat yksinhuoltajat.

    VastaaPoista
  11. Niinpä niin, syyllinen miesten ongelmiin on aina mies itse. Naisten kohdalla tästä ajattelusta ei sitten ole tietoakaan..

    On toki! Naistenkin ongelmiin syyllinen on aina mies itse!

    (-8

    - Vortac

    VastaaPoista
  12. Minua kiinnostaa aina eniten se, että onko olemassa YT-miehiä, jotka eivät saa töitä?

    Ihan mielenkiintoinen kysymys. Toki jos ajattelet prätkäjengiläisiä jne, niin tuskin he ovat toimitusjohtajina töissä samaan aikaan..

    Statusta kun voi saavuttaa niin monella tavalla, että sanoisin työnteon olevan vain yksi tie siihen. Näin ollen työtönkin voi olla vaikka miten YTM, jos hänellä on statusta jollain alueella tarpeeksi.

    Työtön voi olla myöskin playeri, ja playerithan ovat tunnetusti YTM:iä (tosin entisiä ATM:iä)..

    Alfauros tuskin menettää uroisuuttaan työttömyyden takia, mutta oletan että varmasti on tapauksia, jolloin alfakin voi olla ainakin väliaikaisesti masentunut ja itseensä tyytymätön (vai voiko? (-8) työttömyyden vuoksi. Alfat tosin jaksavat pakertaa vaikka mitä, ja he osaavat tulkita todellisuuden niin, että tapahtuipa mitä vaan, mikään ei ole heidän syynsä, koska he ovat erehtymättömiä ja virheettömiä ihmisiä..

    Kuitenkin mielenkiintoinen kysymys sikälikin, että en ole tuntenut varsinaisesti koskaan alfaa, jolla ei olisi töitä tai ainakin jotain projekteja, oman firman pystytystä tms..

    Ehkäpä yhteiskunta tällä tavalla ylläpitää epätasa-arvoa ja jakoa ATM:n ja YTM:n välillä entistä suurempana. Toisaalta, tarpeeksi tienaavassa työpaikassa ATM voi muuntua YTM:ksi, mutta ei välttämättä, jos hän pysyy ujona tai introverttinä, eikä näe näitä sosiaalisia outoja pelisääntöjä.

    Joskus mietin, että jos naiset olisivat loogisia olentoja, siis kykeneväisiä loogiseen ajatteluun, olisikohan naisten iskeminenkin loogista ja 'intuitiivista'? (tässä tarkoitan sanalla ennemminkin 'maalaisjärkeen käypää' kuin varsinaista intuitiota)

    - Vortac

    VastaaPoista
  13. Velvollisuudet yhteiskuntaa kohtaan tarkoittavat mm. sitä, että maksaa takaisin saamiaan etuja. Esim. koulutus (oli se kuinka alhainen tahansa) maksaa paljon. Samoin päällystetyillä, valaistuilla kaduilla käveleminen. Argumentti "minun ei tarvitse maksaa veroja kun en käytä palveluja" kaatuu heti kättelyssä.

    Toki Alfalla ja YT -miehellä on aina töitä tai projekteja, koska hänen itsetuntonsa on kohdallaan. AT-mies ("anteeksi että olen olemassa") ei vakuuta työmarkkinoillakaan. Huonosta itsetunnosta saa tietenkin syyttää naisia :)

    VastaaPoista
  14. tympeäNörttö30/5/09 15:52

    "Velvollisuudet yhteiskuntaa kohtaan tarkoittavat mm. sitä, että maksaa takaisin saamiaan etuja."

    Mutta ne on annettu väkisin, niitä ei ole voinut valita. Mikäli tuollaisilla asioilla voisi yrittää syyllistää ihmiset töihin, miksei kaduilta löydy myös itsemurhakoppeja? (Elimistähän on kuulemma pulaa. Voitaisiin päättää että koppiin astuva suostuu luovuttamaan kaikki.)

    "AT-mies ("anteeksi että olen olemassa") ei vakuuta työmarkkinoillakaan. Huonosta itsetunnosta saa tietenkin syyttää naisia :)"

    No kuka siitä sitten olisi vastuussa, jos eivät naiset? Ei YT-mieheksi(kään) yksinkertaisesti voi nousta ilman naisia.

    VastaaPoista
  15. TympeäNörttö"AT-miehenä on ainakin helpointa vain jäädä kaljoittelemaan kotiin, kun ei elämässä ole mitään, mikä motivoisi mihinkään."

    Ehkä olisi parempi jos
    AT-miehille ilmaisen koulutuksen sijaan tarjottaisiin ilmaista seksiä (prostituoitujen kanssa) ja asunto jostain ATM:iden kerrostaloalueelta.

    Jos AT-sinkut asuisivat
    samoilla kerrostalostaloalueilla
    voisivat sellaiset naiset, jotka haluavat seksiä AT-miesten kanssa kiertää vauhdilla kaikki
    asunnot läpi.

    Noissa kerrostaloissa naisilla olisi luonnollisesti oikeus tarjota seksiä JA jos seksiä ei otettaisi vastaan ilman perusteltua syytä (esimerkiksi ATM:llä yöunet meneillään) AT
    joutuisi rangaistukseksi työntämään nyrkkinsä naapuri-ATM:n peräreikään (tällainen sanktio
    aiheuttaisi vuorostaan sen, että kukaan ei uskaltaisi olla ottamatta seksiä vastaan...)

    Hoh, huumorintaju koetuksella. ;>

    Bmad

    VastaaPoista
  16. tympeäNörttö31/5/09 01:32

    En nyt oikein saa visiostasi selvää ideaa esille, Bmad, mutta olisi kyllä siistiä, jos AT-miehille perustettaisiin jonkinsortin "munkkiluostareita". Minua ei ainakaan haittaisi elää askeettisesti/halvasti. Turhaa kerätä rahaa ja materiaalia, kun ei kuitenkaan saa naista ja perhettä, jne. :/

    VastaaPoista
  17. "En nyt oikein saa visiostasi selvää ideaa esille, Bmad, mutta olisi kyllä siistiä, jos AT-miehille perustettaisiin jonkinsortin "munkkiluostareita"."

    Jos ATM:t asuisivat
    keskitetysti jossain paikassa
    voisi vapaaehtoiset naiset käydä
    heitä hoitamassa, kun vielä tietäisivät että ATM:t olisivat
    sitoutuneet seksiin heidän kanssaan tehtyään vuokrasopimukset noihin taloihin. Henkilökohtaisesti uskoisin, että AT:ille löytyisi sarjapanijoita jos toiminta olisi noin keskitettyä. Se, jos ATM:n ovikello soisi parikin kertaa kuussa olisi huomattavasti parempi kuin nykytilanne, jossa se ei soi kertaakaan.

    "Minua ei ainakaan haittaisi elää askeettisesti/halvasti."

    Minua haittaisi, vaikka
    olen kyllä sen pröystäilyvaiheen elämässäni jo läpikäynyt. ;-) Enkä nyt ole ihan ATM.

    Mutta enää en (yleensä)
    koe oloani erityisen juhlavaksi jos menen hienoon ravintolaan tai hotelliin kestitsemään. Nuorena se tuntui hyvältä, varsinkin kun teki sen naisen kanssa.

    "Turhaa kerätä rahaa ja materiaalia, kun ei kuitenkaan saa naista ja perhettä, jne. :/"

    Eikä se jos ihmiset ympärillä
    kohtelevat kehitysvammaisena
    varmaan kannusta myöskään luovaan toimintaan.

    Bmad

    VastaaPoista
  18. tympeäNörttö31/5/09 19:16

    Bmad totesi:
    "Eikä se jos ihmiset ympärillä kohtelevat kehitysvammaisena varmaan kannusta myöskään luovaan toimintaan."

    Todella hyvä pointti! En edes vaivautunut kirjoittamaan tuota, koska luovuus on mielestäni niin totaalisen aliarvostettua puuhaa nykymaailmassa. Vain näkyvät, markkinataloutta ja yhteiskuntarauhaa palvelevat saavutukset ovat sallittuja, tunnustettuja. Luovuus ja henkinen kehittyminen yksilönä taasen totaaliset out. :(

    VastaaPoista
  19. Anonyymi1/6/09 01:57

    "Luovuus ja henkinen kehittyminen yksilönä taasen totaaliset out. :("

    Joo, kyllä luovuutta ja kehittymistä koskevien ajatusten kanssa saa todella olla yksin tai pienen piirin kesken. Ihmiset haluavat vaan, että sulla on muille kelpaavia arvoja.

    Materiaali on ihan tervetullutta niin kauan kun sillä rikastetaan muuta elämää. Ihmisillä se vaan menee
    siihen, että materiaalista tulee elämäntapa, ja sitten ollaan ilman terveitä elämänarvoja, pidetään tuopeista kiinni ja tapellaan
    esim. seksistä.


    Bmad

    VastaaPoista

Valitse itsellesi joku nimimerkki, jotta keskustelujen seuraamisesta tulisi helpompaa. Älä laita ruksia kohtaan "Anonyymi".