Naisena on parempi olla kuin miehenä.
Työttömien määrä on kasvanut kymmeniä prosentteja kaikissa sukupuoli- ja ikäryhmissä – paitsi yhdessä. Seniori-ikäisiä naisia oli huhtikuussa työttöminä 13 prosenttia vähemmän kuin vuotta aiemmin. 55-64-vuotiaiden naistyöttömien joukko oli kutistunut 9000:een viime vuoden 11 000:sta.
Osa vähennyksestä selittyy varmasti siirtymisellä työmarkkinoiden ulkopuolelle, mutta se on tuskin koko selitys. Terveydenhoito-, sosiaali- ja muilla palvelualoilla työskentelee paljon kokeneita ja osaavia naisia, joita tarvitaan töissä eikä kortistossa.
Hyväosaisuus työmarkkinoilla ei koske 55–64-vuotiaita miehiä. Heidän työttömyytensä on lisääntynyt 43 prosenttia vuoden takaisesta.
Sukupuolten epätasa-arvo naisten hyväksi vallitsee kaikissa muissakin ikäryhmissä. Koko työikäisessä väestössä, 15–64-vuotiaissa, miestyöttömien määrä kasvoi 53 prosenttia mutta naistyöttömien vain 29 prosenttia.
Sinkku, kokeile useampaa treffikumppania!
Treffikonsultti Marie Hagberg suosittelee asiakkailleen useamman ihmisen tapailua samaan aikaan, sillä siinä oppii paljon itsestään sekä muista. Se on myös hyväksi itsetunnolle.
- Tunne, että kaikki haluavat minut, on mahtava potku egolle. Mutta on itsestäänselvää, että muita ei saa loukata, Hagberg tähdentää Aftonbladetissa.
Hagberg tapaili itse sinkkuaikoinaan viittä miestä yhtä aikaa.
Myös miehet haluavat tasa-arvon toteutuvan
Marie Hagberg: "- Tunne, että kaikki haluavat minut, on mahtava potku egolle."
VastaaPoistaJa tunne, että kukaan ei halua minua on mojova potku munille. Tuttua useille ATM:lle...
"Taistelen lapsestani loppuun asti"
VastaaPoistaSuomelle moitteita: Naisia ei suojella tarpeeksi väkivallalta
VastaaPoistaSuojellaanko Suomessa miehiä tarpeeksi väkivallalta?
VastaaPoistaAi niin, eihän Suomen Amnesty tunnusta miesten ihmisoikeuksia.
"Hagberg tapaili itse sinkkuaikoinaan viittä miestä yhtä aikaa."
VastaaPoistaVarmaan kivaa miehistäkin.
Juhani Palmu lehdessä suhteesta vaimoonsa:
VastaaPoistaPelko on valtava
Nainen tuhosi poikaystävänsä peniksen ilotulitteilla
VastaaPoistaVenäläisnaisen kosto eroa halunneelle poikaystävälle oli kauhea.
Perheriita vei ensin sairaalaan ja sitten poliisilaitokselle
Mies hermostui naiseen siinä määrin, että ilmoitti ottavansa tästä eron. Nainen ei ajatuksesta pitänyt, vaan kaivoi puukon esiin ja ilmoitti tappavansa miehen. Mies sai naisen luopumaan tappoaikeista. Nainen kuitenkin otti puukon uudestaan esiin ja löi veitsen pystyyn omaan reiteensä.
Nainen löi vauvalla kaupan vartijaa - vauva menetti tajuntansa
Myymälävarasta syytetään 2-kuukautisen pojan ja vartijan pahoinpitelystä.
Camilla Fields, 26, meni Wal Mart -kauppaan Yhdysvaltain Memphisissä viime viikon keskiviikkona ja otti mukaan ystävänsä kaksi kuukautta vanhan vauvan, joka oli kiinni turvaistuimessa, uutistoimisto UPI kertoi.
Juhani Palmu lehdessä suhteesta vaimoonsa: Pelko on valtava
Tuntematon nainen kuristi ja löi 15-vuotiasta poikaa
Nainen hermostui ohikulkeneen pojan kommentista.
Pojan ohittaessa kyseisen perheen oli poika sanonut kaverilleen perheen pojan muistuttavan velipuoltaan.
Nainen ilmeisesti hermostui pojan kommentista ja huusi kysyen haukkuuko tämä hänen poikaansa. Nainen kävi samantien käsiksi 15-vuotiaaseen.
Nainen kuristi, potki ja löi nyrkillä poikaa. Välillä hän rauhoittui mutta hermostui pian uudestaan ja jatkoi pahoinpitelyä.
Lopulta poika pääsi kaverinsa kanssa pakenemaan paikalta.
Nainen oli noin 30-35-vuotias, laiha ja pienikokoinen.
S&M-leikki voi lähentää parisuhdetta
Nuorten miesten työttömyys halutaan katkaista alkuunsa
Alle 25-vuotiaita miehiä oli vailla työtä maaliskuussa 19 000. Kasvu edellisvuodesta oli 73 prosenttia. (...) Erityisen huonossa asemassa ovat vain peruskoulun varassa olevat työttömät nuoret. Heitä oli maaliskuussa lähes 10 000 ja heidän osuutensa on vuosi vuodelta kasvanut.
Mielenkiinnolla odotan kesän työttömyyslukuja kunhan koulut loppuvat. Toisaalta niitä kaunistaa se seikka, että osa menee armeijaan.
"Nainen tuhosi poikaystävänsä peniksen ilotulitteilla"
VastaaPoistaVain nainen kykenee olemaan näin julma. En ymmärrä miksi naisia pidetään yleisesti empaattisina...
No just, "vain nainen kykenee olemaan näin julma". Sano sama niille naisille, joiden perheen miehet heittävät heidän kasvoilleen happoa, niille naisille, joita sodissa raiskataan joukoittain, niille ihmiskaupan uhreille, jotka joutuvat miesten seksuaalisesti hyväksikäyttämiksi kymmeniä kertoja päivässä tai vaikka niille maahanmuuttajatytöille, joiden miespuoliset sukulaiset pitävät heitä rankassa kontrollissa ja voivat jopa tappaa naisen jos arvelevat hänen tuottavan häpeää suvulleen.
VastaaPoistaEiköhän se taipumus pahaan ole ihan sukupuolesta riippumatonta. Se on potentiaali, joka on meissä kaikissa.
Eikö olisi reilua keskittyä yhteen ihmiseen kerrallaan? Jos yhden kanssa ei pelitä, niin uutta kehiin vasta sitten.
VastaaPoistaJos ihminen tietää olevansa ihan ookoo tyyppi, hänen ei tarvitse hakea huomiota monesta suunnasta. Jos hän ei itse pidä itseään arvokkaana, mikään huomionmäärä ja vaikka kuinka monelta ihmiseltä ei ole tarpeeksi.
-Johanna-
Eikö olisi reilua keskittyä yhteen ihmiseen kerrallaan? Jos yhden kanssa ei pelitä, niin uutta kehiin vasta sitten.
VastaaPoistaJos ihminen tietää olevansa ihan ookoo tyyppi, hänen ei tarvitse hakea huomiota monesta suunnasta. Jos hän ei itse pidä itseään arvokkaana, mikään huomionmäärä ja vaikka kuinka monelta ihmiseltä ei ole tarpeeksi.
-Johanna-
Juu, suomessahan EI ole julmia naisia, ja suomessahan heitellään happoa tuon tuostakin naisten kasvoille! Naiset ovat alistettu ja sorrettu VÄHEMMISTÖ ja 80 senttiä ja lasikatto ja tarja halonenkin pääsi vaan vahingossa pressaks!!11
VastaaPoistaAnyway, vain nainen voi suositella 5 tai useamman miehen sydämenmurskausta samalla kertaa - se on kuitenkin niin mukava potku egolle, nääs.. Eipä tosiaan empatiaa näy kyllä naisten suunnalta miehiä kohtaan taaskaan.
Jälleen esimerkki, josta havaitsemme, että naisten puheet eivät ollenkaan pidä yhtä heidän tekojensa kanssa. "Kyllä me ollaan empaattisia miehiä kohtaan" ja samaan aikaan pidetään useaa miestä 'kierrossa' ja annetaan ymmärtää, mutta ei ymmärretä antaa..
Noh, mitäs miesten tuhoutuneista sydämistä kunhan naisen ego saa mahtavia potkuja!
- Vortac
Jape, hyvin sanottu tuo potku munille - juuri noin se on.
VastaaPoistaTuosta ilkka.fi-linkistä..
Aivan vastaavasti patriarkaalinen diskurssi hallitsee edelleen useita muita elämänalueita.
Öh.. mitäköhän elämänalueita? Millainen on 'patriarkaalinen diskurssi'? Feministisenhän me jo tunnemme nahoissammekin.
(sitäpaitsi 'feministinen' ja 'patriarkaalinen' eivät ole suoraan vastakohtia, vaan partiarkaalisen vastakohta on matriarkaalinen, feministisen maskulistinen - tai oikeastaan tasa-arvoinen, riippuen kai näkökulmasta..)
Olisi siis mukavaa, jos artikkelissa oltaisiin nimetty näitä 'patriarkaalisen diskurssin' valloittamia elämänalueita vähän konkreettisemmin. Jos puhutaan esim. armeijsta, niin sielläkin on nykyisin naisia (sivarissa tosin ei ) - mutta naisten suojelemiseksihan koko armeija on tavallaan olemassakin, joten se on ennemminkin osa matriarkaattia, jossa miehet ovat korvattavissa, ja naiset korvaamattoman arvokkaita (joten heitä ei voi lähettää kuolemaan).
- Vortac
"mutta naisten suojelemiseksihan koko armeija on tavallaan olemassakin, joten se on ennemminkin osa matriarkaattia, jossa miehet ovat korvattavissa, ja naiset korvaamattoman arvokkaita (joten heitä ei voi lähettää kuolemaan)."
VastaaPoistaEi pelkästään naisten
suojelemiseksi, vaan myös, jotta naiset voisivat paremmin kilpailuttaa miehiä näiden öyhöominaisuuksien perusteella.
Ilman armeijaa miehistä tulisi liian kilttejä.
Vastineeksi jos nyt
ei ihan bordelleja perusteta kyllä vastaavan ikäluokan naiset vastineeksi pitäisi laittaa sinne armeijan taukotupiin tyydyttämään sotilaiden tarpeita.
Because...
..every girl must get handful of soldiers...
Bmad
Työttömyysuutisista luin jotenkin hassun version Aamulehdestä. Siellä lainataan työministeri Cronbergiä: "Miehillä työtä vieroksuvia alakulttuureja". Voi ei! Taas ne alakulttuurit... ensin politiikkaa vieroksuvat parturikampaajat, nyt elämäntapatyöttömät nuorten miehet.
VastaaPoistaTarjotkaa minulle töitä ja tyttöystävä, niin lupaan tulla pois kortistosta (ja lööpeistä), höhö.
Johanna, kirjoitit asiaa. Mukava nähdä, että nais-nimimerkkinenkin pitkästä aikaa täällä kirjoittelee jotain järkevää.
VastaaPoistaSe on nimittäin jäänyt nykyisin liian harvinaiseksi.. mutta kyllähän naiset siihen pystyvät, joten ryhtykääpä vaan joukolla järkeviä kirjuuttelemaan, kyllä tämä tästä sitten suttaantuu.
- Vortac