perjantaina, kesäkuuta 05, 2009

Missä keskustellaan tasa-arvosta?

Kommenttiosastolta poimittua:
Onko ollut suunnitelmia perustaa tasa-arvokeskustelua varten moderoitua foorumia, jossa olisi jonkinlaiset säännöt? Tällaisen ylläpito vaatii tietysti aikaa (joko omaa tai vapaaehtoisten) päätellen tämän blogin kommentoinnin vilkkaudesta (ei välttämättä kommentoijien määrästä). Aiheeseen liittyvien keskustelujen tunnepitoisuudesta johtuen saattaisi tosin olla myös aika raskasta hommaa...

Lähinnä sitä mietin, että näissä kommenteissa on hirvittävästi toistoa ja keskusteluun mitenkään liittymättömiä puheenvuoroja. Miesten tasa-arvoyhdistyksen foorumilla ei ole sääntöjä (paitsi yhdistyksen vastuuvapauslauseke) ja esim. tämän palstan kommenttiosastoa seuranneelle tulee sellainen olo, että keskustelu, saati sitten eri mieltä oleminen, on lähinnä itsensä kiusaamista (vähintään ellei henk. koht. loukkauksia ja vastaavia moderoida).

Lisäksi perusasioiden hallinnassa ja käsitteiden rajaamisessa on isoja ongelmia (koskee nettikeskustelua aina ja voi olla, ettei se ylipäänsä sovi minulle).

Tällä hetkellähän keskustelua tasa-arvosta ja feminismistä ei käydä oikeastaan missään. Aikaisemmin keskustelua käytiin jossain määrin vuonna 2006 lakkautetulla Man-sähköpostilistalla. Esim. Jouni Varangan gradu aiheesta.

Sittemmin keskustelua käytiin naistutkimuslistalla ja Miessakkien keskustelupalstalla, joissa molemmissa keskustelu on tällä hetkellä kielletty. Miessakkien palstalla keskustelu käytiin tosin useimmiten muutamien henkilöiden välillä. Miesten tasa-arvo foorumi on perustettu lopetetun Miessakkien foorumin tilalla. Foorumia ei tosiaan ole moderoitu millään lailla, paitsi muutama ulkomainen spämmi on poistettu. Foorumilla ei ole ollut pitkään aikaan juurikaan keskustelua, eli ei siellä ole paljoa moderoitavaakaan.

Suomalaisessa nettikeskusteluissa ei taida olla yhtään feminististä sivustoa, joka pyrkisi aktiiviseen keskusteluun tasa-arvosta tai feminismistä. Kaikista feministiblogeista on vuosien varrella kommenttilaatikot hävinneet nopeasti. Oikeastaan tämä blogi on ainoita paikkoja, jossa on joskus jonkinlaista keskustelua tasa-arvosta jäljellä.

Miksi tasa-arvokeskustelua ei sitten ole? Siihen voi antaa kaksi syytä.

1. Feministit ovat ovat poikkeuksellisen herkkänahkainen porukka, minkä on voinut havaita jokainen naistutkimuslistaa seurannut. Jokaista naistutkimuslistan tasa-arvokeskustelua on seurannut feministien itkukuoro ja uhkaukset lähteä listalta. Jokainen tasa-arvokeskustelu on muuttunut metakeskusteluksi siitä, miten pitäisi keskustella oikein. Feministit suostuvat keskustelemaan vain omalla tavallaan - kaikki muu on hirveää loukkausta, eivätkä he kestä sellaista.

2. Osa netin miesaktivisteista ovat aggressiivisia ja hakevat pikemmin konfliktia kuin rauhallista jutustelua. Miesaktivistit ovat väsyneet toistuviin väitteisiin "naisen euro on 80-senttiä" ja mitä vähemmän feministit perustelevat puheitaan, sitä aggressiivisemmaksi miesaktivistit käyvät. Aggressiivisia miesaktivisteja ei tarvita kuin muutama ja he hallitsevat nettikeskusteluita, koska niin nettikeskustelut toimivat. Se säikäyttää naiset pois muutamia poikkeuksia lukuunottamatta.

Feminist Critics -blogi on yrittänyt ratkaista ongelman kahdella eri keskusteluketjulla seuraavasti:
We’re trying something different and creating two different comment threads for many posts: a “No Hostility” (NoH) thread where there are some additional rules and tighter moderation to keep people (particularly newcomers and feminists) from feeling overwhelmed or disrespected, and a second “Regular Parallel” (RP) thread where the normal rules apply. Some of the more negative commenters aren’t allowed to post in the NoH threads at all.

Maltillinen moderoitu keskustelu on luultavasti sitä, mitä enemmistö tasa-arvosta kiinnostuneita kaipaisi. En tiedä pitäisikö tätä palstaa edes linkittää, koska lopputuloksenhan me kaikki arvaamme.

97 kommenttia:

  1. Anonyymi5/6/09 11:31

    Vaikken itse erityisemmin pidäkään SDP:stä - tai ainakaan monista sen kärkinimistä, niin mietin tällä hetkellä Kokoomuksen ja SDP:n Ahmedin välillä. Tietenkin lienee lähes täysin varmaa, ettei Ahmed tule valituksi, eikä muutenkaan yksi ääneni vaikuta vaalin lopputulokseen, mutta minusta mamu-ehdokkaat kaipaavat kannatusta, jotta he alkavat vähitellen päästä ehdokkaina läpi muuallekin kuin vain hyvällä onnella kunnallisvaltuustoon.

    Homo

    VastaaPoista
  2. Anonyymi5/6/09 13:44

    Miksi mamu-tausta on jotenkin oleellinen äänetstyskriteeri tässä. Samalla logiikalla voi sitten äänestää naista, kun se on nainen.

    -Juki-

    VastaaPoista
  3. Keskustelua todellisesta tasa-arvosta ei käydä myös, koska:

    1) feministien perusväite naisten erityisestä huono-osaisuudesta on kestämätön. (Siis, ihan totta, porukka, joka suurin piirtein on maailmanhistorian hyväosaisin ja keskimäärin suomalaisia miehiä hyväosaisempi kitisee huono-osaisuudestaan.)

    2) Miehet, jotka ovat tippuneet "lasilattian" läpi eivät usein ole kiinnostuneita keskustelusta yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta puhumattakaan..

    Blogaajallemme vielä kerrottakoon, että naisten tulot ovat tosiaan noin 80% miesten palkkatuloista. Siinä mielessä naisten euro on 80 senttiä. Ihan mahdotonta ei ole, että joku osa tuosta erosta johtuu korjattavissa olevista rakenteista. Ehkä insinööriltä pitäisi kerätä sen verran lisää veroja, että sairaanhoitajan palkka vastaisi insinöörin palkkaa.

    VastaaPoista
  4. "Ehkä insinööriltä pitäisi kerätä sen verran lisää veroja, että sairaanhoitajan palkka vastaisi insinöörin palkkaa."

    Jos näin on, niin kannatat sosialismia, et tasa-arvoa. Minusta on ihan oikein, että alojen välillä on palkkaeroja. Jos ala on tuottava, sinne on vaikea saada osaajia, sillä tehdään kovaa ja vaativaa työtä, niin on aivan oikein että tämä näkyy myös kovempana palkkana.

    "Jokainen tasa-arvokeskustelu on muuttunut metakeskusteluksi siitä, miten pitäisi keskustella oikein. Feministit suostuvat keskustelemaan vain omalla tavallaan"

    Niin, koska avoin keskustelu ja tosiasiat ovat pahinta mahdollista myrkkyä feminismille.

    Kuten Tomi ahti totesi: "feministien perusväite naisten erityisestä huono-osaisuudesta on kestämätön." Feministit eivät keskustelua voi sallia, koska heidän valtansa rakentuu tämän valheen varaan. Jos keskustelu olisi avointa, heidän asemansa perusteet murenisivat hetkessä.

    "Osa netin miesaktivisteista ovat aggressiivisia ja hakevat pikemmin konfliktia kuin rauhallista jutustelua."

    Rauhallinen jutustelu ei oikein kiinnosta, eikä onnistu tilanteessa, jossa miesten oikeus tasa-arvoon kiistetään ja tasa-arvon toteuttamista pyritään estämään.

    Lisäksi on kohtuullisen turhauttavaa törmätä näihin samoihin valheisiin ja väitteisiin, jotka on ammuttu alas jo vuosia sitten, uudelleen ja uudelleen.

    Rauhallisella jutustelulla ei näköjään edistystä saavuteta. Ei etenkään, kun avoimeen ja vapaaseen keskusteluun ei tarjota tilaisuutta, eikä mahdollisuutta missään (paitsi täällä, tietysti). On vain luotettava siihen, että kun systeemin epäoikeudenmukaisuus paljastaa yhä useammalle suomalaiselle, ja vallankäyytäjien valheiden naurettavuus paljastetaan, niin poliittinen paine muutoksiin kasvaa. Vapaaehtoisesti eivät feministit tule tasa-arvoa hyväksymään, sillä he puolustavat saavuttamaansa valta-asemaa kynsin hampain.

    VastaaPoista
  5. "Jos näin on, niin kannatat sosialismia, et tasa-arvoa."

    Pötyä. Julkisten palvelualojen tuottavuutta on mahdoton mitata, jos työmarkkinoilla ei ole kunnon kilpailua eli jos julkisilla on määräävä markkinaosuus.

    Kannatan lähtökohtien tasa-arvoa. Naisille sopivat paremmin (so. he tykkäävät keskimäärin enemmän) hoiva-alat kotiäitiydestä johtavaksi lääkäriksi. Näille aloille maksetaan Suomessa pääosin verovaroilla. Ehkä pitäisi maksaa enemmän, mikä siis tarkoittaa
    "oikeaa rahaa" tekevän insinöörin veroprosentin korottamista.

    Tai ehkä ei pitäisi, mutta se on kysymys, joka ratkeaa demokraattisessa prosessissa. Sosialismilla ei ole mitään tekemistä asian kanssa.

    VastaaPoista
  6. "Pötyä."

    Kyllä se tasapalkkaisuuden haikailu on ihan puhdasta sosialismia, eikä mitään muuta.

    "Julkisten palvelualojen tuottavuutta on mahdoton mitata"

    Vaikeaa se voi olla, mutta mahdotonta se ei suinkaan ole. Julkisella sektorilla voitaisiin tulospalkkausta testata useallakin alalla.

    "Ehkä pitäisi maksaa enemmän"

    Miksi pitäisi, jos työntekijöitä löytyy nykyiselläkin palkkatasolla? Miksi maksaa enemmän huonosta palvelusta, pöhöttyneestä hallinnosta ja tehottomuudesta?

    Julkisen sektorin työpaikat ovat paljon turvatumpia kuin yksityisen. On vain oikein ja kohtuullista, että tämä myös näkyy palkassa.

    VastaaPoista
  7. "Kannatan lähtökohtien tasa-arvoa."

    Lähtökohdathan ovat tasa-arvoiset: jos palkka on pääasia, on ehkä parempi ryhtyä insinööriksi kuin hoitajaksi.

    VastaaPoista
  8. "Lähtökohdathan ovat tasa-arvoiset: jos palkka on pääasia, on ehkä parempi ryhtyä insinööriksi kuin hoitajaksi."

    Ei ole mikään asia näin mustavalkoinen, eikä siis tämäkään. Julkisen sektorin tuottavuutta on vaikea mitata, mutta kyllä esim. niiden hoitajien työ auttaa teollisuutta saamaan vaikkapa niitä insinöörejä tulevaisuudessa. Samoin koulujen ja korkeakoulujen jne. jne.

    Toinen asia on sitten se, että (julkisen sektorin) hoitajien keskimääräiset palkat eivät faktisesti kovin kehnot ole, about poliisin luokkaa ja enemmän kuin palomiehillä. Totuttuun femutyyliin asiaan on vaan sotkettu niin paljon valheita ja propagandaa, että väite hoitajien huonoista palkoista on jäänyt mediassa elämään. Samoin kuin se 80 senttiä eurosta.

    VastaaPoista
  9. "Blogaajallemme vielä kerrottakoon, että naisten tulot ovat tosiaan noin 80% miesten palkkatuloista. Siinä mielessä naisten euro on 80 senttiä. Ihan mahdotonta ei ole, että joku osa tuosta erosta johtuu korjattavissa olevista rakenteista. Ehkä insinööriltä pitäisi kerätä sen verran lisää veroja, että sairaanhoitajan palkka vastaisi insinöörin palkkaa."

    Voi herranen aika sentään! Ensin yleistetään laajimman kautta ja heti perään vaaditaan erityisverotusta tietylle ammattiryhmälle. Voi typeryyden määrää.

    Lisäksi "unohdit" mainita, että: "naisten kaikkien alojen keskimääräiset tulot ovat tosiaan noin 80% miesten kaikkien alojen keskimääräisestä palkkatuloista".

    Jos suuri osa hoitoalan palkoista kustannetaan verovaroista, miksi ei nosteta veroja kautta linjan? Tuossa mallissasi haluat häpeilemättä rankaista miesvaltaista alaa ja loukata siellä työskenteleviä ihmisiä ja heidän ammatinvalintaansa, jotka ovat täysin syyttömiä hoitoalan alempiin palkkoihin.

    VastaaPoista
  10. "niiden hoitajien työ auttaa teollisuutta saamaan vaikkapa niitä insinöörejä tulevaisuudessa. Samoin koulujen ja korkeakoulujen jne. jne."

    Toki. Nykyisestä suorituksesta ei vain kannata maksaa yhtään tämän enempää. Ei julkinen sektori saa olla mikään tehokkuus- ja tuottavuusajattelun ulkopuolinen saareke, jonne vain pumpataan veronmaksajien rahoja vaatimatta kunnon tulosta vastapainoksi.

    Kuten totesit itsekin, hoitajat eivät edes ole mitenkään erityisen huonosti palkattuja. Lisäksi alalle on tulijoita yllin kyllin nytkin, joten akuuttia tarvetta palkankorotuksiin ei ole.

    Toisekseen rahat katoavat usein pöhöttyneen hallinnon ja toiminnan tehottomuuden syövereihin. Sillä valtaisalla rahasummalla, mikä Suomessa vuosittain terveydenhuoltoon pistetään, pitäisi saada aikaan tuloksia jonojen sijasta. Veronmaksajana ja terveydenhuoltopalvelujen kuluttajana minua kiinnostaa hoitajan tilipussin suuruutta enemmän terveydenhuollon toimivuus. Jos palvelu paranee ja jonot lyhenevät palkkoja korotttamalla, voin pitää palkankorotuksia hoitajille suotavana asiana, mutta muussa tapauksessa en.

    Sellainen ajattelu, että miesvaltaiselta insinöörialalta pitäisi verotuksella rahaa siirtää hoitajille vain koska hoitoala on naisvaltainen, ei ole tasa-arvoista. Tasa-arvoista on se, että samasta työstä saa saman palkan sukupuolesta riippumatta. Se, että joku toinen saa toisesta työstä toisenlaista palkkaa, on sukupuolten välisen tasa-arvon kannalta yhdentekevää.

    VastaaPoista
  11. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  12. Tomi Ahti: "Blogaajallemme vielä kerrottakoon, että naisten tulot ovat tosiaan noin 80% miesten palkkatuloista."

    Jaaha, taas saatiin uusi profeministimies, Tomi, keskusteluun mukaan. Tuo väitehän on monella tapaa valheellinen, mutta jos nyt otetaan se hetkeksi "todesta" niin voidaan todeta, että miehet tekee 20% (kts. tilastokeskuksen vuosittainen työajanseuranta) enemmän ajallisesti töitä kuin naiset.

    Tomi Ahti: "Siinä mielessä naisten euro on 80 senttiä."

    Ihan huttua. Oletko sitä mieltä, että jokainen yksittäinen nainen saa vain 80% yksittäisestä miehen palkasta? Eikö löydy yhtään naista joka tienaa enemmän kun yksikään mies?
    Minä haluasin saada 80% Tarja Halosen palkasta (verottomana tietty). Tyytyisin kernaasti ja purnaamatta tuohon.

    Tomi Ahti: "Ihan mahdotonta ei ole, että joku osa tuosta erosta johtuu korjattavissa olevista rakenteista."

    Juu, korjattava rakenne johtuu naisista itsestään: Naisten pitää alkaa hakeutua enemmän "miesten töihin".

    Tomi Ahti: "Ehkä insinööriltä pitäisi kerätä sen verran lisää veroja, että sairaanhoitajan palkka vastaisi insinöörin palkkaa."

    Kommunistin puhetta. Sairaanhoitajan ei pitäisi pyrkiä sairaanhoitajaksi vaan kouluttautua insinööriksi, jolloin hänellä on mahdollisuus saada insinöörin työtehtäviä ja insinöörin työtehtävän mukaista palkkaa. Samalla "sairaanhoitajamme" siirtyisi "kulutuspuolelta" tienaamaan valtiollemme rahaa, josta taas joku pikkuvirkamies(nainen) sen "söisi", kun kantaa mappia tärkeän näköisenä maisemakonttorissa ja työnteon sijaan kertoo lomakuulumisiaan häiriten tehokkaasti kollegan työntekoa...

    VastaaPoista
  13. "Ei julkinen sektori saa olla mikään tehokkuus- ja tuottavuusajattelun ulkopuolinen saareke, jonne vain pumpataan veronmaksajien rahoja vaatimatta kunnon tulosta vastapainoksi."

    Jees, tietty näin. Onkin oikeastaan vähän irvokasta, että viimeisen muutaman vuoden aikana nimenomaan julkisen sektorin palkat ovat nousseet aika lailla, yksityisellä paljon vaatimattomammin. Itse asiassa monissa hommissa saattaa julkinen ja yksityinen olla jo hyvinkin lähellä palkassa toisiaan, mutta riskit oikeastaan vaan yksityisen puolen duunarilla. Ei kauhean reilua.

    Osaltaan tämä on sitä Henrynkin lanseeraamaan ilmiötä "valtio aviomiehenä." Koska julk. sektorin työntekijöistä suurin osa on naisia, heille kuuluu nykyään palkkaansa jonkinlainen "aviomieslisä", s.o. extraraha, joka ennen olisi tullut siipalta.


    "Sellainen ajattelu, että miesvaltaiselta insinöörialalta pitäisi verotuksella rahaa siirtää hoitajille vain koska hoitoala on naisvaltainen, ei ole tasa-arvoista."

    Eipä ole, ei. Mutta tälläiset aloitteet (ja niitä tehtailevat tahot) eivät juuri tasa-arvosta perusta. Kokonaan eri kysymys on tosiaan se, että julkisellakin sektorilla on ns. olemassaolon oikeutus, ja perusteltu sellainen, ja keskustelua voidaan käydä muun muassa hoitajienkin palkoista. Itse panostaisin kuitenkin tällä hetkellä enemmän opettajien hyvinvointiin kuin hoitajiin.

    VastaaPoista
  14. Anonyymi5/6/09 16:59

    Hei, ette viitsis olla lapsellisia :a] - Jos en esim. minä olisi heittänyt/heittäisi märkää rättiä ( hyvin helposti toiminnaltaan jopa laittomaksi todistettavissa olevan ) valtiollisen feminismin täysin keskustelukyvyttömän/haluttoman, jopa kuunteluun täysin kykenemättömän/välinpitämättömän valtiollisen feminismin rumille kasvoille, ei täällä olisi vieläkään tilaa keskustella avoimesti, edes ns. "maltillisesti".

    Sellainen aika oli vain vähän aikaa sitten. Sitten muutama mies päätti tuon asiantilan muuttaa, eikä se nyt niin ihmeen vaikeaa ollut, vaati vaan asennetta ja aivan pirusti aikaa ja päättäväisyyttä, itsensä peliin laittamista. Ja ennen muuta paskan niskaan ottamiskykyä. Valmiutta maksaa siitä mitä on tekemässä.

    Mutta kuten aiemminkin olen kirjoittanut, en edes kuvittele saavani muuta kuin arvostelua osakseni ; tien putsaavasta lumiaurasta lähtevä ääni ei yleensä miellytä sen perässä huonoon keliin kokonaan sopimattomissa nappaskengissä sipsuttelevia perässätulijoita. :a] haha!

    Mielestäni Jorma, Erno ja Jukka ovat tämän ymmärtäneet, Henry ( ja Hannuu T ) eivät ehkä niinkään?

    Pasi M taas on pakotettu kaidalle polulle - myöskin edellä kuvailemini mukavin metodein! Ja mieshän taipui niin kuin pitikin.

    Jyrki T pelattiin sivuun likaisella pelillä.

    Tuolla netissä on lisäksi pari panua joita on myös muistaminen.
    Muista en osaa sanoa, onko heidän panos sittenkään ollut paljoa muuta kuin puhtaaksi kirjoittamista, meinaan Kotroa ja kumppaneita.


    antti heiskala
    www.lapsenoikeus.info

    VastaaPoista
  15. Anonyymi5/6/09 17:08

    "Jees, tietty näin. Onkin oikeastaan vähän irvokasta, että viimeisen muutaman vuoden aikana nimenomaan julkisen sektorin palkat ovat nousseet aika lailla, yksityisellä paljon vaatimattomammin. "

    Kyllä julkisella puolellakin
    pitää tienata rahaa niin, että se on selvästi kannattavampaa kuin työttömänä oleminen.

    Saman palkan maksaminen
    kaikista töistä alkaa mennä jo sellaisiin sfääreihin, että minä en ainakaan ymmärrä ajatusta.
    En ole havainnut omaisuuden nykyisessä jakautumisessa mitään kovin epäreilua. Tietysti unelmayhteiskunnassa jokainen voisi mennä kauppaan ja hakea sieltä kaiken tarvitsemansa tarvitsematta maksaa. Tai vaikka astua Amerikan koneeseen ilman lentolippua.


    Bmad

    VastaaPoista
  16. Eräs näkemys naisten pornosta:

    http://www.youtube.com/watch?v=UPKFiDCB1HE

    Olen kyllä asiasta aika pitkälti samaa mieltä, tuo on naisten emotionaalipornoa, vai miten sen nyt sanoisi. 'Sosiaaliporno' on aika vanha käsite..

    Naiset mitä ilmeisimmin kiihottuvat, kun heidän emootioitaan manipuloidaan. Miehet taas kiihottuvat paljon seksuaalisemmista asioista.

    - Vortac

    VastaaPoista
  17. "Hei, ette viitsis olla lapsellisia :a] - Jos en esim. minä olisi heittänyt/heittäisi märkää rättiä ( hyvin helposti toiminnaltaan jopa laittomaksi todistettavissa olevan ) valtiollisen feminismin täysin keskustelukyvyttömän/haluttoman, jopa kuunteluun täysin kykenemättömän/välinpitämättömän valtiollisen feminismin rumille kasvoille, ei täällä olisi vieläkään tilaa keskustella avoimesti, edes ns. "maltillisesti"."

    Kyllähän netissä tilaa on keskustella. On aina ollut, ei siitä ole pulaa. Pulaa on keskustelijoista, varsinkin feministeistä ja naisista. Monologi ei vielä ole keskustelua. Selkääntaputtelukerhokaan ei vielä ole keskustelua.

    VastaaPoista
  18. Koska julk. sektorin työntekijöistä suurin osa on naisia, heille kuuluu nykyään palkkaansa jonkinlainen "aviomieslisä", s.o. extraraha, joka ennen olisi tullut siipalta.

    Erittäin hyvä ja tärkeä pointti, Jaaha!

    Tämä yleensä aina unohdetaan julkisissa keskusteluissa, ja feministisissä 'puheenvuoroissa' kun on kyse tasa-arvosta ja rahasta.

    Naisen euro ei tosiaan ole mitään 80 senttiä, etenkään kun tämä tulonsiirto miehiltä naisille (eli esim. avio- tai avomieheltä) otetaan huomioon. Ja se menee yleensä juurikin nimenomaan mieheltä naiselle, eikä juuri koskaan toisinpäin, koska naiset avioituvat (ja avoituvat ;)) ylöspäin.

    Varsin pätevä huomio siitä, että valtio on korvaamassa aviomiehen kaikessa paitsi ehkä seksissä (kokonaisen valtion kanssa lienee vaikea harjoittaa seksiä joka ilta) naisten elämässä - mutta miehille ei ole mitään naisen korviketta valtiolta odotettavissa. Ja tietenkin tuo rahansiirto aviomieheltä naiselle on naisen silmissä mitä olennaisin osa koko liittoa.

    On aina ilo nähdä, että totuus murtautuu esiin ja valaisee pimeydessä elävää kansaa, vaikka valheet olisivat miten rankkoja ja painavia, kuten feministiset valheet ovat.

    - Vortac

    VastaaPoista
  19. Selkääntaputtelukerhokaan ei vielä ole keskustelua.

    Olen kyllä kauan sitten huomannut asenteesi keskustelua kohtaan - joko se on raivoisaa täyttä konfliktia täysin vastakkaisine mielipiteineen, tai se ei ole keskustelua..

    Mielestäni samaa mieltä olevatkin ihmiset voivat keskustella ilman, että alkavat väittää toisiaan vastaan kaikenlaista. Keskustelulla ON kyky nousta korkeampiin sfääreihin, joissa inttäminen, vastakkainasettelut, väittäminen ja lapselliset konfliktit ovat tarpeettomia. Sellaista ei usein tässä maailmassa näe, mutta SE ON MAHDOLLISTA.

    Itse soisin, että keskustelu olisi aina sellaista. Mutta niin kauan kuin olemme keskellä apinalaumaa, joka koettaa tehdä aivan muuta kuin nostaa keskustelun tasoa ja ulottuvuuksia korkeammalle, keskustelu lienee enimmäkseen määritelmäsi mukaista. Se on valitettavaa ja surullista, ja kaipaan aikuistenvälistä, kohottavaa keskustelua.

    Siinä olet kyllä oikeassa, että 'keskustelijoita ei juuri ole' - ei ainakaan minun määritelmäni mukaiselle keskustelulle..

    Toisaalta, itse en ole välttämättä täällä pelkästään keskustelemassa, vaan ikäänkuin tuomassa tänne huomioita, perspektiivejä, tietoa ja näkemyksiä, mielipiteitä ja havaintoja tasa-arvosta, miehistä, elämästä, naisista, feminismistä, mediasta, yhteiskunnasta ja joskus jostain muistakin asioista.

    Lähinnä koen itseni siis jonkinlaiseksi lähetiksi tai sanansaattajaksi - tuon tänne paketteja, ja on sitten lukijoiden oma asia, mitä niillä paketeilla tehdään tai saadaan aikaiseksi.

    Tietenkin sitten omalta osaltani keskusteluni johtuu aika paljon 'reagoinnista' - taidan olla suhteellisen reaktiivinen luonne, jonka on vaikea ohittaa väite, joka on selvästi virheellinen, edes yrittämättä korjata sitä.

    Ehkä keskustelijapula joka tapauksessa johtuu siitä, että ihmiset eivät ensinnäkään uskalla puhua feminismin pyhää dogmaa vastaan, koska siitä olisi seurauksia.. ja toisekseen, kaikki kansa ei ole vielä tietoinen esimerkiksi tästä blogista. Sitä ei kovin usein televisiossa ja sanomalehdissä mainosteta, näetsen.

    - Vortac

    VastaaPoista
  20. Anonyymi5/6/09 17:57

    lähihistoriikkiä:

    Vielä vuonna 2005 - Hesarin palstan auettua - suomalainen feministien hegemonia tuli täysin yllätetyksi. Suuri yllätys ja kauhistelun aihe oli se, että jotkut miehet uskalsivat kuin uskalsivatkin julkisesti puhua asioista hyvin suoraan ja omalla nimellään - haastaa heidät jopa oikeuslaitokseemme ja lakeihimme, ihmisoikeussopimuksiin - ja jopa heidän kaikkein pyhimpään, tasa-arvolakiin - vedoten. No jo seuraavana kesänä he kyllä jo valittelivat, että "ei se enää mitään uutta ollut". Ajattelivat kai että sitä tehtiin vain uutuuden viehätyksestä. Eli heidät yllätettiin täysin.

    Jos ajattelemme esimerkiksi mitä naistutkimukselle ja sen uskottavuudelle niin päättäjien kuin suurenkin yleisön silmissä tapahtui, niin minkä arvelisitte olleen juuri noiden Hesarin palstalla asiasta käytyjen keskustelujen ja suorien yhteydenottojen vaikutuksen?

    Kuinka mukava onkaan nytkin muistella, kuinka minulle noiden keskusluiden tiimoilta soitti jopa erään naistutkimusta harrastavan naistutkijan äiti, liki itku kurkussa, pahoitteli suuresti sitä että olin niin voimakkaasti arvostellut hänen tyttärensä vätöskirjaa niin näkyvällä julkisella palstalla, että kun "hänen tyttärensä kun oli vain tuollainen opiskelijatyttö" !

    Niin oli: vain tuollainen opiskelijatyttö :a]


    et sillee,
    antti heiskala

    VastaaPoista
  21. Anonyymi5/6/09 18:07

    Tomi Ahti
    "Ehkä insinööriltä pitäisi kerätä sen verran lisää veroja, että sairaanhoitajan palkka vastaisi insinöörin palkkaa."

    Ehkä myös näin lama-aikana pitää sairaanhoitajia verottaa, jotta rahat voidaan jakaa työttömille insinööreille jottei heidän tarvitse käkkiä normaalipalkkaa alemmalla ansiosidonnaisella.

    - Syltty

    VastaaPoista
  22. Tässä onkin työttömyys-aiheesta järjen ääntä.. feminismi ja naisten sekä median kaksinaamaisuus saa siinä kuulla kunniansa aika selkeästi artikuloituna.

    http://www.youtube.com/watch?v=UJ8DPeffB40

    - Vortac

    VastaaPoista
  23. Anonyymi5/6/09 21:28

    ". Osa netin miesaktivisteista ovat aggressiivisia ja hakevat pikemmin konfliktia kuin rauhallista jutustelua. "

    " Aggressiivisia miesaktivisteja ei tarvita kuin muutama ja he hallitsevat nettikeskusteluita, koska niin nettikeskustelut toimivat. Se säikäyttää naiset pois muutamia poikkeuksia lukuunottamatta."

    Samaa mieltä.

    En lainkaan ihmettele, että feministit, tai ketkään muutkaan eivät halua keskustella miesaktivistien kanssa, koska nämä muutamat aggressiiviset, epäasialliset trollit pilaavat kaikki netin keskustelut, joihin osallistuvat. "Keskustelu" on usein aivan tolkutonta jankkausta, solvausta, nimittelyä, suoranaista valehtelua tai samojen pitkien kirjoitusten spämmäystä joka paikkaan asiayhteydestä riippumatta, ja kaikkein pahimmillaan joskus jopa suoranaista fyysisellä väkivallalla uhkailua (syy miksi en käytä edes tunnistettavaa nimimerkkiä). Nämä muutamat mätämunat pilaavat asiallisten miesten mahdollisuudet kunnon keskustuun ja mahdollisuudet miesasialle tulla kuulluksi, ja mahdollisuudet sukupuolikuilun yli tapahtuvaan tasa-arvokeskusteluun.

    VastaaPoista
  24. Anonyymi5/6/09 22:06

    Juki, olen osittain kanssasi samaa mieltä, mutta minusta äänestyksessä kannattaa ottaa jonkin verran muitakin asioita huomioon, kuin vain ehdottomasti paras ehdokas. Muutenhan esimerkiksi helposti ollaan siinä tilanteessa, että muodostuu melko ikääntyneiden poliitikkojen klikki, jonka eläköityessä ei oikein löydy jatkajia, kun nuoremmille ja kokemattomammille ei muodostu riittävästi mahdollisuuksia päästä kasvamaan tällaiseen rooliin.

    Lisäksi minusta olisi paikallaan, että mamu-taustaisilla olisi paremmin positiivisia roolimalleja ja että mamut pääsisivät paremmin edes eduskuntaan asti tuomaan kantojaan esiin. Äkkiseltään ei tule mieleen Iivi Masson lisäksi ketään muuta ja tätäkään ei voi laskea etno-mamuksi. Naispoliitikkoja sen sijaan on ollut jo pitkään vino pino eduskunnassa yms.

    Lisäksi en pidä millään tavalla realistisena, että Ahmed pääsisi läpi enkä sitä, että yksittäinen ääneni voisi päästä muuttamaan valittavia henkilöitä. Tarkoituksenani onkin pyrkimys päästä vaikuttamaan epäsuoralla tavalla mamu-ehdokkaiden mahdollisuuksiin, eikä niinkään suoralla tavalla nyt valittaviin poliitikkoihin.

    Homo

    VastaaPoista
  25. Anonyymi5/6/09 22:17

    Minun mielestä Henkka voisi vetää vähän tiukempaa sensuurilinjaa ja nimenomaan näiden agressiivisten miesaktivistien suhteen.

    - Syltty

    VastaaPoista
  26. Anonyymi5/6/09 22:59

    Laasanen on ansainnut ihan ihka oman muotokuvansa. Tässä siitä kuvaus: Turbaanipäinen perus-Henkka herättäisi varmasti ajatuksia. Oikeastaan tämän blogin vakikävijät voisivat kaikki linkittää kuvansa tänne niin kaikista oikeastaan voisi tehdä potretit. Kukin tyylillään tietenkin. Henkalla ehdottomasti olisi se turbaani päässä ja oikeastaan voisi tehdä toisen kuvan myös jossa Henkkalla olisi Natsihattu ja tietenkin yksi liituraitapukupäällä ja naispalvelijoita taakse. Pöhöttynyt ilme kasvoilla ja dildo kädessä. Juu kuulostaa oikein hyvälle.

    Antti

    VastaaPoista
  27. Anonyymi5/6/09 23:20

    "Ehkä keskustelijapula joka tapauksessa johtuu siitä, että ihmiset eivät ensinnäkään uskalla puhua feminismin pyhää dogmaa vastaan, koska siitä olisi seurauksia.. ja toisekseen, kaikki kansa ei ole vielä tietoinen esimerkiksi tästä blogista. Sitä ei kovin usein televisiossa ja sanomalehdissä mainosteta, näetsen. "

    Tämäpä erikoista että täällä puhutaan tästä aiheesta ja hyvä niin. Sillä tässä blogissa on äärimmäisen vaikea keskustella yhtään mistään juuri noiden asioiden takia mitkä ovat tulleet esiin. Feminismistä puhuminen ei ole mitenkään uutta tai outoa tai pelottavaa ns. tosielämässä. Ainoastaan tässä blogissa feminismistä puhuminen on lähes mahdotonta vaikka ohittaisikin sen että nimimerkkejä haukutaan, nimitellään ja oletetaan kaikista kommenteista vain jotain tiettyä. Kieltämättä tulee sellainen olo että keskustelee "idiootti" lauman kanssa: jonka kanssa ei saa edes sitä keskustelua aikaiseksi vaikka normaali elämässä sitä tulee ihan luonnostaan. Tässä blogissa on myös tapana ns. perustella OMIA mielipiteitä yleisinä "totuuksina" ja väitellä, kiistää ja todistella. Se ei ole välttämättä mitenkään hedelmällinen tapa suhtaututa näihin asioihin. Maailmaan mahtuu ihmisiä jotka ovat KAIKKI oikeassa jos asioita katsoo heidän omalta kulmaltaan ja siksi tässä blogissa esiintyvä mollaaminen ja syyttely ei niinkään säikäytä pois vaan siitä tulee helposti siihen johtopäätökseen "että mitäs idiootteja tällä onkaan", vaikka todellakin olisi lähtenyt mukaan ainoastaan avoimin ja kiinnostunein silmin.

    nainen

    ps. kaikesta huolmatta laitoin tämän kommentin vaikka siitä ei hyvää seuraakkaan.

    VastaaPoista
  28. "Laasanen on ansainnut ihan ihka oman muotokuvansa. Tässä siitä kuvaus: Turbaanipäinen perus-Henkka herättäisi varmasti ajatuksia. Oikeastaan tämän blogin vakikävijät voisivat kaikki linkittää kuvansa tänne niin kaikista oikeastaan voisi tehdä potretit. Kukin tyylillään tietenkin. Henkalla ehdottomasti olisi se turbaani päässä ja oikeastaan voisi tehdä toisen kuvan myös jossa Henkkalla olisi Natsihattu ja tietenkin yksi liituraitapukupäällä ja naispalvelijoita taakse. Pöhöttynyt ilme kasvoilla ja dildo kädessä. Juu kuulostaa oikein hyvälle.

    Antti"

    Tämä vaikuttaa kyllä vahvasti trollaukselta. Sanon "vaikuttaa", sillä teksti on niin omaperäisen outoa ja mihinkään liittymätöntä, että on mahdoton päätellä.

    VastaaPoista
  29. "Tässä blogissa on myös tapana ns. perustella OMIA mielipiteitä yleisinä "totuuksina" ja väitellä, kiistää ja todistella"

    Sinä olet todellakin ansioitunut tuon tyylin harjoittamisessa tyyliin näin:

    1. Nainen esittää väitteen A, joka on feministinen/mieskriittinen

    2. Miesasiamiehet esittävät faktaa ja tutkimustuloksia, jotka kumoavat väitteen A.

    3. Nainen esittää väitteen A uudelleen lisäten 3 sanaa "näin vain on."

    "Feminismistä puhuminen ei ole mitenkään uutta tai outoa tai pelottavaa ns. tosielämässä."

    Siinä mielessä kyllä, että feministien hyväksymien mielipiteiden toistaminen ei ole mitenkään uutta , tai outoa. Mutta feministisestä linjasta poikkeavat mielipiteet ja kommentit katoavat kyllä salamannopeasti feministien keskustelupalstoilta. Kun taas Henry vapaan keskustelun hengessä , antaa myös feministien miesasiamiehille esittämien vastaväitteiden jäädä näkyviin.

    "ps. kaikesta huolmatta laitoin tämän kommentin vaikka siitä ei hyvää seuraakkaan."

    Riippuu miten määrittää hyvän.

    VastaaPoista
  30. Anonyymi5/6/09 23:44

    "Nämä muutamat mätämunat pilaavat asiallisten miesten mahdollisuudet kunnon keskustuun ja mahdollisuudet miesasialle tulla kuulluksi, ja mahdollisuudet sukupuolikuilun yli tapahtuvaan tasa-arvokeskusteluun."

    Ihan samaa mieltä ja tämä on hyvin sääli. Mutta toisaalta tulee ottaa huomioon se että tässä "keskustelussa", jonka Laasanen on aloittanut on ollutkin kyse provokaatiosta (ehkäpä jopa katkeruudesta) ja sen voisi nähdä laajemmin niinkin että kun aikoinaan oli ns. radikaalifeminismin alkujuuret niin naiset provosoivat silloin. Siitä tulikin mieleeni että tavallaan voisi ajatella siksi niin että kun naisen asema on parantuntu (mutta ei ole hyvä) miehet ovat nyt hieman samanlaisessa tilanteessa kuin naiset olivat silloin aikoinaan ja se näkyy monella tavalla. Erona siinä vain on yksinkertaisesti se että miehet eivät ole tosiasiallisesti olleetkaan missään vaiheessa alisteisessa asemassa, jos nyt ei oteta huomioon muutama tuhat vuotta sitten ollutta matriarkkaaisen mallin yleisempää olemassa olon aikaa. Yksi maali toimia on ns. visuaalinen alistaminen (väitän että osittain opeteltu tapa) ja tarkoitan sillä sitä että mieten seksuaalisuutta pidetään yleisesti visuaalisena. siihen yhtenä näkökulmanan voisi otta hyvinkin sen, että miehet ovat opetelleet (huom. tässä on väite johon olisi mukavaa saada mielipiteitä!!) sellaisen suhtautumisen naiseen seksuaalisena olentona, että nainen on helposti ns. visuaalinen ärsyke ja se olisi omiaan tietyissä tilanteissa alitamaan naista ihmisenä. En usko että sillä ns. visuaalisuudella on välttämättä tekemistä minkään biologian kanssa, koska tosielämässä (oman kokemukseni mukaan) miestenkään seksuaalinen toiminta ei ole todellakaan noin yksioikoista vaikka sitä sellaiseksi usein väitetään.

    nainen

    VastaaPoista
  31. Anonyymi5/6/09 23:58

    Nimimerkille nainen:
    nimimerkki Jorman kanssa ei kannata juuri yrittää keskustella, siinä saa vain pahan mielen. Mitään asiallista argumentaatiota on turha odottaa, faktoista puhumattakaan. Jorman kaltaisen trollin kanssa keskustelu on ajanhukkaa. Mikko taitaa olla samaa luokan keskustelija.

    Mitä tarkoitat matriarkkaaisella mallilla?

    Luulen, että miehet ovat paljon naisia visuaalisesti kiihottuvampia. Eräissä maissa naisten pitää pukeutua burkhaan, jotta miehet eivät kiihottuisi liikaa - miehillähän ei ole itsekontrollia... ;-)

    VastaaPoista
  32. "Nimimerkille nainen:
    nimimerkki Jorman kanssa ei kannata juuri yrittää keskustella, siinä saa vain pahan mielen. Mitään asiallista argumentaatiota on turha odottaa, faktoista puhumattakaan. Jorman kaltaisen trollin kanssa keskustelu on ajanhukkaa. Mikko taitaa olla samaa luokan keskustelija.
    "
    No jokainen tätä blogia tutkiskeleva on vapaa selaamaan keskusteluja jolloin voi nähdä, kuka esittää pelkkää retoriikkaa ja kuka esittää muuten myös faktoja. Vanhat ketjut ovat edelleen nähtävissä.

    Ja helppohan silloin on nähdä: olemme kerta toisensa jälkeen esittäneet faktoja ja tutkimuksia, mutta te vain väen väkisin jätätte ne huomiotta.

    Tuo on taas yksi perus retorinen kikka, jota näkee niissä nettikeskusteluissa, joissa sananvaihto on kiivasta, aiheepiiristä riippumatta. Eli kun ei pysty faktoilla ja logiikalla väittelemään niin vaan esittää olevansa koko asian yläpuolella.

    Tuo sinun viestisi sopii tähän malliin, samoin tuo naisen eka viesti tässä ketjussa.

    VastaaPoista
  33. Anonyymi6/6/09 00:25

    "Luulen, että miehet ovat paljon naisia visuaalisesti kiihottuvampia. Eräissä maissa naisten pitää pukeutua burkhaan, jotta miehet eivät kiihottuisi liikaa - miehillähän ei ole itsekontrollia... ;-)"

    Juupa juu ..kiitos varoituksesta ja olen sen kyllä huomannutkin..mutta nyt jos heitetään tällainen ajatus, että entä jos onkin niin että seksuaalinen suhtautumistapa (vrt. tuo sanomani visuaalinen)on (ainakin osittain jopa kokonaan ) opittua? Että jotkut miehet kärsisivät siitä, koska kokisivat emotionaalisen yhteyden tärkeämmäksi kuin tuon ns. visuaalisuuden. Näköaistihan vaikuttaa tunteisiin ja tunteet vaikuttavat näköaistiin. Siitä on olemassa aika tuoretta tutkimustakin 2000 luvulta. En nyt vain muista että missä.
    Olen huomannut, että miehiin(herkkiin) vaikuttaa helposti tunneasiat seksipuolella. Siitä vain ei puhuta kovinkaan paljoa. Samoin on naisia jotka sanovat omaavansa hyvinkin "visuaalisen" silmän sillä tavalla. Voi tietenkin olla että testosteroini tasot vaikuttavat asiaan tai sitten eivät vaikuta, sillä miehillä on sitä enemmän joka tapauksessa ja toiminta voi olla ns. hyvinkin ns.naismaista siitä huolimatta. Ihminen on psykofyysinen kokonaisuus eikä yhtä ole olemassa ilman toista ja kaikki on loppujenlopuksi samaa koknaisuutta. Sen takia itse olen ajatellut että ihminen on enimmäkseen (tässä vaiheessa olemassaoloaan) enemmänkin sosiaalisesti määräytynyt kuin biologisesti, vaikka sitä ei voikkaa kieltää kokonaan. Ihmisyydessä voivat sen myötä kadota tai sekoittua keskenään ns. sukupuolet. Tuosta matriarkkaaisesta mallista sen verran, että voin kirjoittaa siitä jossain välissä, jos nyt päästään siihen asti, kun se vaatii vähän tätä pohjustusta jotta ei tulis romaania tänne ja jotta edes joten kuten voisi perustella ajatuksiaan.

    nainen

    VastaaPoista
  34. Anonyymi6/6/09 00:26

    Ps. siis miehillä on itse kontroll jne...vitis oli tuo aloitus..

    nainen

    VastaaPoista
  35. Anonyymi6/6/09 00:37

    "Nämä muutamat mätämunat pilaavat asiallisten miesten mahdollisuudet kunnon keskustuun ja mahdollisuudet miesasialle tulla kuulluksi, ja mahdollisuudet sukupuolikuilun yli tapahtuvaan tasa-arvokeskusteluun."


    "nainen"

    Tarkoitit siis tuolla mätämunalla itseäsi? Olen samaa mieltä.

    VastaaPoista
  36. Anonyymi6/6/09 00:40

    Nämä muutamat mätämunafeministit pilaavat koko suomalaisen naissukukunnan mahdollisuudet tulla oikeasti kuulluiksi.

    nainen

    VastaaPoista
  37. Nämä muutamat mätämunafeministit pilaavat koko suomalaisen naissukukunnan mahdollisuudet tulla oikeasti kuulluiksi.

    nainen, olet oikeassa. Tarkoitat siis suomalaista naisjärjestökenttää, feminismin ammatikseen valinneita feministejä sekä naistutkimuksen valtavirtaa - tai ainakin sen äänekkäintä osaa (ml. ns. kriittinen miestutkimus markkusoikkeleineen ja artojokisineen).

    Tosin silä varauksella, että millä tavoin ja millä foorumilla suomalainen naissukukunta ei mielestäsi tule oikeasti kuulluksi?

    VastaaPoista
  38. Anonyymi6/6/09 00:52

    Mikolle voisin sanoa sen verran että todellakin vanhat ketjut ovat olemassa ja luinkin niitä tuossa hetki sitten, joissa nimenomaan itse SANOT, että sinusta on mukavaa juntata naisia täällä kommenttilootassa, joten se kyllä todistaa tasosi erittäin hyvin.

    nainen

    VastaaPoista
  39. Anonyymi6/6/09 00:55

    Joku muuten esiintyy myös naisena täällä..joten kaikki eivät ole minun kirjoittamiani juttuja joita "nainen" esittää..harmillista mutta totta. Ottaisit ihan oman nimimerkin niin ei menisi sekaisin se että kuka sanoo ja mitä.

    nainen

    VastaaPoista
  40. Anonyymi6/6/09 01:12

    Ja kävelevälle dildolle sen verran että minä en sanonut mitään tuollaista mitä kommentoit minun sanomanani.

    nainen

    VastaaPoista
  41. Anonyymi6/6/09 01:21

    "Tosin silä varauksella, että millä tavoin ja millä foorumilla suomalainen naissukukunta ei mielestäsi tule oikeasti kuulluksi?"

    Omalla foorumillani olen erittäin kuunneltu ihminen. Enkä voi puhua muiden puolesta ja tämä tuli "naiselta" itseltään ei siltä joka esiintyy naisena. No voipi olla että tuo kommentointi pilasi nämä minunkin kommenttini sillä nyt on varmaan vitun vaikea erottaa kuka on nainen nimimerkki ja kuka ei.

    nainen

    VastaaPoista
  42. Anonyymi6/6/09 01:31

    Sinä vain performoit sukupuolta.

    nainen

    VastaaPoista
  43. Anonyymi6/6/09 01:39

    http://www.uta.fi/laitokset/naistutkimus/pdf%20tiedostot/metoditunnesukupuoli.pdf

    nainen

    performoin todella sukupuolta

    VastaaPoista
  44. Anonyymi6/6/09 01:40

    Tästähän tuleekin mukava keskustelu "itseni" kanssa.

    nainen

    VastaaPoista
  45. Anonyymi6/6/09 01:43

    http://www.bookplus.fi/product.php?isbn=9789520102968

    nainen

    VastaaPoista
  46. Anonyymi6/6/09 02:00

    http://www.kiiltomato.net/?rcat=Tietokirjallisuus&rid=1384

    naista performoiva

    VastaaPoista
  47. Anonyymi6/6/09 02:11

    http://www.mustekala.info/node/387

    nainen itse

    VastaaPoista
  48. Anonyymi6/6/09 02:14

    http://hilmaverkostojoensuu.blogspot.com/2009_03_01_archive.html

    nainen itse

    VastaaPoista
  49. Anonyymi6/6/09 02:23

    http://www.netn.fi/397/netn_397_kirj2.html

    nainen itse

    VastaaPoista
  50. Anonyymi6/6/09 02:27

    http://www.kiasma.fi/site/pop/etusivu.php?file2=artik&lang=fi&haku=&mo=&file=pillereita

    ja tässä vielä yksi linkki pojille jotta tiedätte että olette jälkijunassa eikä tämä teidän miesasia-mies touhunne täällä ole mitenkään uutta ja ihmeelistä.

    nainen

    VastaaPoista
  51. Anonyymi6/6/09 02:45

    Olen nainen!

    VastaaPoista
  52. Anonyymi6/6/09 02:47

    http://www.kiasma.fi/site/pop/etusivu.php?file2=artik&lang=fi&haku=&mo=&file=pillereita


    Köyhä linkki.

    Terttu

    VastaaPoista
  53. Anonyymi6/6/09 02:55

    "Tuo on taas yksi perus retorinen kikka, jota näkee niissä nettikeskusteluissa, joissa sananvaihto on kiivasta, aiheepiiristä riippumatta."

    Tyypillinen kikka eräille tämän palstan vakiopäivystäjille on se, että ensin kirjoittaja leimataan feministiksi tai muuksi epäilyttäväksi, jotta kirjoittaja saadaan näyttämään tasa-arvon vastustajalta ja viholliselta. Tämän jälkeen kaikki "feministin" esittämä voidaan mitätöidä, koska "feministi" luonnollisesti vastustaa tasa-arvoa. Mukaan liitetään aggressiivista haukkumista ja jankkaamista. Tällä tavalla tapetaan keskustelu, joka lienee päivystäjillä tarkoituskin, sillä vaihtoehtoisista mielipiteistä ei haluta keskustella.

    VastaaPoista
  54. Anonyymi6/6/09 02:58

    Osoita yksikin sellainen feministien ylläpitämä keskustelupalsta jossa keskustelu olisi vapaa. Mennään sitten sinne.

    nainen

    VastaaPoista
  55. "Mikolle voisin sanoa sen verran että todellakin vanhat ketjut ovat olemassa ja luinkin niitä tuossa hetki sitten, joissa nimenomaan itse SANOT, että sinusta on mukavaa juntata naisia täällä kommenttilootassa.

    nainen"

    Se on vain yksittäinen kommentti, jota en todellakaan häpeä. Kun feministit esimerkiksi junttaavat miehet ainoiksi perheväkivallan, lapsiin kohdistuvan väkivallan ja parisuhdeväkivallan harjoittajiksi ja muutenkin kaiken pahan aluksi ja juureksi SEN JÄLKEEN, kun heille (/sinulle) on yhä uudestaan ja uudestaan näytetty lähteitä ja tutkimuksia, jotka todistavat väittee(t/si) vääriksi, on selvää, että he eivät TODELLAKAAN halua mitään oikeata keskustelua.

    Ja lurkerit voivat noita vanhoja ketjuja tutkiskellessaan nähdä, kuinka kykenemätön nimim. nainen on loogisilla päättelyketjuilla kumoamaan väitteemme.

    Minusta on todellakin hauska VASTATA SAMALLA MITALLA naisille, jotka yrittävät juntata mihet, tai minut henkilökohtaisesti.

    "se kyllä todistaa tasosi erittäin hyvin."


    Et ole missään vaiheessa kyennyt loogisiin vastaväitteisiin minua vastaan, joten tasosi keskusteluissa on minua alempi

    VastaaPoista
  56. Anonyymi6/6/09 08:11

    "Joku muuten esiintyy myös naisena täällä..joten kaikki eivät ole minun kirjoittamiani juttuja joita "nainen" esittää..harmillista mutta totta. Ottaisit ihan oman nimimerkin niin ei menisi sekaisin se että kuka sanoo ja mitä."

    Tuo on tyypillinen kikka, kun näillä mätämunilla loppuvat asia-argumentit.

    VastaaPoista
  57. Anonyymi6/6/09 08:14

    "Osoita yksikin sellainen feministien ylläpitämä keskustelupalsta jossa keskustelu olisi vapaa. Mennään sitten sinne."

    Olisiko tämä sellainen:
    http://gender.fi/forum/index.php

    VastaaPoista
  58. Anonyymi6/6/09 12:25

    Tämähän on ihan pelleilyä. Leimataan kikkailuksi se mikä ei ole sitä ja keskustelu tyrehtyy sen takia kononaan. Eli todellakin joku esiintyi nimimerkilläni. Teitähän kiusataan pojat, kun aikeutetaan näitä keskusteluja. No minkäs sille voi. No omapa on häpeänne. Turha luulla että tämä palsta olsi yhtään mitään muuta kun naisvihamielinen runkkunurkka.

    nainen

    VastaaPoista
  59. Anonyymi6/6/09 12:29

    "Köyhä linkki.

    Terttu"

    Linkki on köyhä ainoastaan sille joka ei ymmärrä.Sitäpaitsi ei tänne kovin heviä tavaraa voi muutenkaa laittaa kun katselee tätä yleistä jankutusta niin pitää vähän sitäkin miettiä.

    nainen

    VastaaPoista
  60. "Leimataan kikkailuksi se mikä ei ole sitä ja keskustelu tyrehtyy sen takia kononaan"

    Sinä et ole missään vaiheessa oikeasti edes yrittänyt keskustella.
    Pelkkää miesvihamielistä inttämistä

    VastaaPoista
  61. Anonyymi6/6/09 13:02

    Linkkejä heittelevät nartut, ettekö voisi laittaa linkkejänne oikeasti klikattavina linkkeinä ja mielellään myös edes muutaman lauseen verran kuvausta, argumentointia tms jonka perusteella voisi arvioida kannattaako linkki avata ja mitä mielestäsi linkitetty kohde osoittaa tms.

    Homo

    VastaaPoista
  62. Anonyymi6/6/09 13:06

    "Erona siinä vain on yksinkertaisesti se että miehet eivät ole tosiasiallisesti olleetkaan missään vaiheessa alisteisessa asemassa"

    Siltähän se tietenkin näyttää, koska pitkin historiaa miehet ovat olleet kuninkaita, ruhtinaita, sulttaaneja satojen naisten haaremeineen ja suuria sotapäälliköitä.

    Kun yleensä aina keskitytään näihin äärimmäisen menestyneisiin miehiin, jotka pitävät valtaa ja myös käyttävät sitä, unohdetaan että jokaista suurvisiiriä, keisaria ja pienintäkin kreiviä kohden on sadoin ja tuhansin sodissa tapatettuja rivimiehiä. Miehiä, joiden tehtävänä ei ole muuta kuin kuolla käskijäntä puolesta.

    - Syltty

    VastaaPoista
  63. "Kun yleensä aina keskitytään näihin äärimmäisen menestyneisiin miehiin, jotka pitävät valtaa ja myös käyttävät sitä, unohdetaan että jokaista suurvisiiriä, keisaria ja pienintäkin kreiviä kohden on sadoin ja tuhansin sodissa tapatettuja rivimiehiä. Miehiä, joiden tehtävänä ei ole muuta kuin kuolla käskijäntä puolesta."

    Ja jokaista rivimiestä kohden on ollut monta nälänhädän partaalla elävää talonpoikaa, joiden lyhyt elämä oli pelkkää raatamista.

    VastaaPoista
  64. "Ja jokaista rivimiestä kohden on ollut monta nälänhädän partaalla elävää talonpoikaa, joiden lyhyt elämä oli pelkkää raatamista."

    Itse asiassa Suomessa talonpojilla asiat olivat suhteellisen hyvin olosuhteisiin nähden. He omistivat talonsa ja kuuluivat virallisesti tunnustettuun säätyyn, jolla oli äänestysoikeus jo ennen vuotta 1906. Talonpoikia oli kuitenkin vähän suhteessa koko muuhun väestöön.

    Torpparit sen sijaan olivat lukuisia, heillä ei ollut juuri mitään oikeuksia (ei sen enempää miehillä kuin naisillakaan). Ei etenkään äänioikeutta. Torppareiden alapuolelle sijoittui vielä kokonaan asunnottomien irtolaisten joukko, jolla ei ollut edes kattoa päänsä päälle. Heilläkään ei ollut äänioikeudesta puhettakaan.

    Nämä tarinat naiset unohtivat tyystin juhliessaan äänioikeutensa satavuotispäivää muutama vuosi sitten. Näistä tarinoista useimmilla naisilla ei ole edes tietoa puhuessaan miesten vuosituhantisesta etuoikeutetusta asemasta yhteiskunnassa. Mutta niinhän se on, että tieto ainoastaan lisää tuskaa, ja on lisäksi merkittävä minkä tahansa ideologian edistämisen este.

    VastaaPoista
  65. Nimim. argh, hyvä pointti. Käytin sanaa talonpoika vähän epätarkasti tarkoittamaan kaikissa yhteiskunnissa sivilisaation alusta lähtien miesten valtaväestön muodostaneita köyhiä viljelijöitä. Ja sivistyneellä yhteiskunnalla tarkoitan tässä kohden vain sitä pelkistetyintä määritelmää, eli yhteiskuntia, jotka ovat rakentaneet kaupunkeja. Toki vuosituhansia sivilisaation alun jälkeenkin suurin osa ihmisistä eli metsästäjä-keräilijöinä.

    VastaaPoista
  66. Anonyymi6/6/09 14:04

    Ja jokaista kuningasta ja talonpoikaa kohden on ollut noin saman verran aina samantason naisia (paitsi ei kuninkaita tai sulttaaneja), joten tuo inkutus on aivan turhaa paskan jauhantaa. Rivinaisia on ihan samalla tavalla kuin rivimiehiäkin.
    Löysin paremman foorumin keskustella joten poistun täältä foorumilta kokonaan. Ikäväkseni olen luottanut linkkejä laittaessani "lukijoiden" omaan ajatteluun ja toden totta niihin olisi voinut liittää myös omaa kommenttia siitä että miten niiden ajattelee liittyvän tähän moskaan mitä tässä blogissa viljellään, mutta siihen ei ikävä kyllä ole ollut varsinaista tilaisuutta sillä tämä "keskustelu" täällä on pysynyt hyvin leimaavalla tasolla kokoajan ja en ole varsinaisen agresiivisesti lähtenyt hakemaan paikkaa siinä, sillä tämän blogin keskusteluissa ei oikeasti osata rohkeasti olla subjektiivisiä tai luovia ajattelussa.

    nainen

    VastaaPoista
  67. Anonyymi6/6/09 14:09

    Nimimerkki nainen, naisia on perinteisesti joutunut sotilaiksi ja sitä kautta tykinruuaksi hyvin marginaalinen määrä verrattuna miehiin.

    Homo

    VastaaPoista
  68. "Löysin paremman foorumin keskustella joten poistun täältä foorumilta kokonaan. "

    Kukaan ei jää kaipaamaan.

    "Ikäväkseni olen luottanut linkkejä laittaessani "lukijoiden" omaan ajatteluun"

    Ja jokainen omilla aivoilla ajatteleva on voinut nähdä niiden linkkien sisältävän vain sellaista tyhjää, usein keinotieteelliseen asuun puettua sanahelinää, joka on nykyajan humanististien kirjoitelmissa valitettavasti sääntö, eikä poikkeus.

    Tämä tapaus on klassikko noiden tyylisten kirjoittelujen tyhjänpäiväisyyden paljastamisessa :

    http://en.wikipedia.org/wiki/Sokal_affair

    VastaaPoista
  69. Anonyymi6/6/09 14:19

    "Enemmistö tasa-arvosta kiinnostuneista"

    Henry, kirjoitit: "Maltillinen moderoitu keskustelu on luultavasti sitä, mitä enemmistö tasa-arvosta kiinnostuneita kaipaisi. En tiedä pitäisikö tätä palstaa edes linkittää, koska lopputuloksenhan me kaikki arvaamme."

    Eiköhän lähes kaikki ihmiset ole kiinnostuneita tasa-arvosta. Niinpä esim. Helsingin Sanomissa käydään lähes jatkuvasti maltillista ja moderoitua keskustelua tasa-arvosta. Oletko Henry osallistunut Hesarin keskusteluihin?

    Ylipäänsä se mikä on "maltillista" ja sopivaa, riippuu kai sitä kuka määrittää sen mikä on maltillista ja sopivaa. Jos vallitseva feministinen hegemonia ja sen usein vain omaa uraansa varmistelevat myötäilijät määrittävät sen mikä on maltillista ja sallittua keskustelua, olemme saman tien jo pakkopaidassa - suukapula suussa. Naistutkimuksen laitoksilta olen kuullut jopa äänenpainoja joissa kerrotaan että sukupuolten välisestä tasa-arvosta saisivat keskustella vain "asiantuntijat", eli he itse.
    Jos "tavallinen ihminen" tuolloin ymmärrä avata suutaan, ja hyvin aggressiivisesti, on hänen päässään ja ymmärryksessään jotain pahasti vialla.

    Jossain vaiheessa on myös ymmärrettävä ettei pelkkä keskustelu riitä, etenkään "maltillinen keskusteleminen", joskus keskustelun funtio on enää huomion kiinnittäminen epäkohtiin ja huomion herättäminen. No miten huomiota herätetään? "Maltillisilla" puheillako? - zzz ZZZ -krooh puuh.

    Varmasti joka ainoa edes kohtuullisissa järjen voimissa oleva ihminen ymmärtää, että esim. vain miehille määrätty asevelvollisuus asettaa sukupuolet eriarvoiseen asemaan ( sukupuolet, joita ei sitten joidenkin mielestä ole ... *haukotus* ... naistutkimusta - jota tuskin voi riittävästi palstoilla parjata :a]

    Henry, keskustelisimmeko siis maltillisesti, miljoonannen kerran, siitä asettaako asevelvollisuus sukupuolet ( joita ei sitten joiden mielestä ole *haukotus* ) eriarvoisen asemaan?
    Toki voimme heittää tuon järjettömän maltillisen keskustelun lomaan vähän fiksua gendertutkimuskieltä, niin että se minkä joka ainoa ihminen ymmärtää hämärtyisi edes vähän?

    Joskus miehenkin täytyy kasvaa aikuiseksi, ja ymmärtää että joskus on aika myös lopettaa pelkkä keskinäinen turhanaikainen lässytys ja ymmärtää alkaa myös vaatia. Vaatia muutosta asioihin joissa ihmisiä kohdellaan epätasa-arvoisesti jo laeissa. Kuten asevelvollisuuslaki, isyyslaki ja hedelmöityshoitolaki.

    Se kenelle vielä on epäselvää asetetaanko esim. noissa edellä mainituissa laeissa sukupuolet täysin eriarvoiseen asemaan lukekoon ne ja keskustelkoon sitten, jos on vielä tarve, vaikka maailman tappiin saakka. Muiden on syytä toimia. Joskus on osattava myös vaatia, jopa miehen on tähän kyettävä.


    antti heiskala
    www.lapsenoikeus.info

    VastaaPoista
  70. Anonyymi6/6/09 14:20

    ja Homolle vielä sen verran, että Nuo linkit liittyy mitä suurimmassa määrin siihen (vaikkakin vielä hieman pintapuolisesti esiin tuotuna sen myönnän), että miten voisi kehittää nykyistä tasa-arvoajattelua, mutta täältä ei ole löytynyt sellaista vastetta, joka olisi osannut siitä keskustella millään muulla tasolla kuin mitä tämä mitä suurimmaksi osaksi näyttää olevan. Se on ikävää ja vaatii mitä ilmeisemmin joidenkin kynnysten ylittämistä sekä tietoisuuden laajentamista moneen suuuntaan tämän blogin käyttäjiltä ja keskustelijoilta. Mutta nyt näkemiin ja hyvästi.

    nainen

    VastaaPoista
  71. Anonyymi6/6/09 14:32

    "kynnysten ylittämistä sekä tietoisuuden laajentamista moneen suuuntaan"

    Halleluja! sinä ahdasmielinen keskustelukyvytön "nainen".

    VastaaPoista
  72. Anonyymi6/6/09 14:35

    Mikolle vielä: onnea pimperon metsästyksessä sitä sinä tarvitset TODELLAKIN.Taidatpa olla niitä miehiä jotka eivät erota varpaita toisistaan.

    nainen

    VastaaPoista
  73. Anonyymi6/6/09 14:37

    "Tietoisuutensa moneen suuntaan laajentaneelle" "naiselle":

    Heiskala kirjoitti: "Jos vallitseva feministinen hegemonia ja sen usein vain omaa uraansa varmistelevat myötäilijät määrittävät sen mikä on maltillista ja sallittua keskustelua, olemme saman tien jo pakkopaidassa - suukapula suussa. Naistutkimuksen laitoksilta olen kuullut jopa äänenpainoja joissa kerrotaan että sukupuolten välisestä tasa-arvosta saisivat keskustella vain "asiantuntijat", eli he itse.
    Jos "tavallinen ihminen" tuolloin ymmärrä avata suutaan, ja hyvin aggressiivisesti, on hänen päässään ja ymmärryksessään jotain pahasti vialla."

    100% samaa mieltä.

    VastaaPoista
  74. Anonyymi6/6/09 14:39

    "Halleluja! sinä ahdasmielinen keskustelukyvytön "nainen"."

    Katsoikohan anonyymi ollenkaan niitä linkkejä joita laitoin..todennäköisesti ei tai jos katsoi ei ainakaan ymmärtänyt mitään. Taisi anonyymi heittää tuon kommentin vain omasta pikku-pikku päästään ahdasmielisesti.

    Nainen

    VastaaPoista
  75. Anonyymi6/6/09 14:48

    ""Tietoisuutensa moneen suuntaan laajentaneelle" "naiselle":

    Heiskala kirjoitti: "Jos vallitseva feministinen hegemonia ja sen usein vain omaa uraansa varmistelevat myötäilijät määrittävät sen mikä on maltillista ja sallittua keskustelua, olemme saman tien jo pakkopaidassa - suukapula suussa. Naistutkimuksen laitoksilta olen kuullut jopa äänenpainoja joissa kerrotaan että sukupuolten välisestä tasa-arvosta saisivat keskustella vain "asiantuntijat", eli he itse.
    Jos "tavallinen ihminen" tuolloin ymmärrä avata suutaan, ja hyvin aggressiivisesti, on hänen päässään ja ymmärryksessään jotain pahasti vialla."

    100% samaa mieltä."

    huh huh en ole naistutkimuksen sisältä oleva henkilö ollenkaan, joten tämä lausuma ei liipannut mielipiteitäni mitenkään ns. kolahtanut mihinkään siksi. Ymmärrän kuitenkin kannan. Olen siitä ensisijaisesti sitä mieltä, että tänä päivän YLEENSÄKKIN asiat ovat niin pirstoutuneet ja ns. asiantuntijoiustuneet että on monesti paikallaankin että ns. aina kulloisenkin asian asiantuntijat keskustelevat ko. asioista pääsääntöisesti. Tietenkin omilla foorumeillaan ja julkisesti tietyssä genressä. Sehän ei TIETENKÄÄN automaattisesti tarkoita mitenkään sitä etteikö asioista voisi keskustella muutkin ja kukin omalta kannaltaan katsottuna. Tuo oli siis aivan päätön väite mitä Heiskala heitti kehiin.

    Nainen

    VastaaPoista
  76. Arvoisa nimimerkki nainen,

    Syyllistyt itse kaikkiin niihin asioihin, joista syytät täällä muita. Aggressiivisuuteen, toisten vähättelyyn ("idiootit" lainausmerkeillä tai ilman) sekä oletukseen, jonka mukaan meidän tulisi kahdella linkillä kääntyä sinun oikealle kannallesi. Samalla kuitenkin myös väität, että "totuus" on ehdottoman subjektiivinen.

    Lisäksi olet jo aiemmin ottanut esiin Judith Butlerin, ja nyt näköjään myös näkemyksen huuhaatason historiallisista matriarkaattiteorioista.

    Herää kysymys, mikä sinun motivaatiosi on kirjoittaa tänne. Onko feministiset dogmit kiistävien miesten olemassaolo sinulle sellainen kauhistus, että siihen vain on reagoitava vailla mitään ajatuksenjuoksun koherenssia?

    VastaaPoista
  77. Anonyymi6/6/09 14:56

    TASA-ARVOISUUS, YHDENVERTAISUUS, DEMOKRATIA


    Kirjoitin: "Naistutkimuksen laitoksilta olen kuullut jopa äänenpainoja joissa kerrotaan että sukupuolten välisestä tasa-arvosta saisivat keskustella vain "asiantuntijat", eli he itse.
    Jos "tavallinen ihminen" ei tuolloin ymmärrä avata suutaan, ja hyvin aggressiivisesti, on hänen päässään ja ymmärryksessään jotain pahasti vialla."


    Tasa-arvo ja yhdenvertaisuus on demokratian perusta. Jättäisimmekö siis demokratian naistutkimusta harrastelevien täydellisten diletanttien harteille?
    ( ja keskusteleisimme sitten noiden "asiantuntijoiden" kanssa "maltillisesti" ja sopivasti. He määrittäisivät tietenkin sen mikä on maltillista ja sopivaa .. Kuten Pasi Malmi kerran yritti, feministimafiosojen sittemmin alas ajamalla Miessakkien palstalla. )

    Mitä mieltä olette ? Henryn mielipide - miksi Pasi Malminkin - etenkin minua kiinnostaa, virallisesti tasa-arvo-oppineita hekin.


    :a?

    antti heiskala
    ww.lapsenoikeus.info

    VastaaPoista
  78. Anonyymi6/6/09 15:11

    Nimimerkki nainen, eikö sinun pitänyt jo lähteä lopullisesti tältä palstalta? Miksi sitten jatkat edelleen kirjoittamista?

    Homo

    VastaaPoista
  79. "Nimimerkki nainen, eikö sinun pitänyt jo lähteä lopullisesti tältä palstalta? Miksi sitten jatkat edelleen kirjoittamista?

    Homo"

    Heh, ehdit kysymään ensin. :D

    VastaaPoista
  80. Jos sinulla nimimerkki Jape on noin suuria vaikeuksia luetun ymmärtämisessä, eikö kannattaisi hankkia muu harrastus kuin jatkuva toisten tekstien kommentointi? Valokuvaus vaikka. ;-)

    Jos nyt kuitenkin aiot jatkaa valitsemallasi tiellä, yritä ymmärtää edes sellainen perusasia, että jos johtopäätös seuraa premisseistä, pitää kritiikki kohdistaa premisseihin tai johtamiseen, ei johtopäätöksiin. Muuten olet äkkiä ns. moilastason änkyrä ja järkevä keskustelu muuttuu mahdottomaksi.

    VastaaPoista
  81. "Tasa-arvo ja yhdenvertaisuus on demokratian perusta. Jättäisimmekö siis demokratian naistutkimusta harrastelevien täydellisten diletanttien harteille?
    ( ja keskusteleisimme sitten noiden "asiantuntijoiden" kanssa "maltillisesti" ja sopivasti. He määrittäisivät tietenkin sen mikä on maltillista ja sopivaa .. Kuten Pasi Malmi kerran yritti, feministimafiosojen sittemmin alas ajamalla Miessakkien palstalla. )

    Mitä mieltä olette ? Henryn mielipide - miksi Pasi Malminkin - etenkin minua kiinnostaa, virallisesti tasa-arvo-oppineita hekin."

    Tasa-arvokeskusteluistahan ei tullut mitään valmista edes naistutkimuslistalla, jossa esim. Malmi ja Janne Vainio yrittivät keskustella asiallisesti. Rationaaliset perustelut tulkittiin kuitenkin liian naisvastaisiksi, eli olisi pitänyt olla vielä feministisempi.

    Minulle tasa-arvokeskustelu on sitä, että siihen osallistuu naisia, miehiä feministejä ja miesasiamiehiä. Sitten on olemassa erikseen yritystä poliittiseen vaikuttamiseen tuomalla miesasiaa esiin, mutta silloin kyse ei ole keskustelusta, vaan usein pikemminkin monologista.

    Kai asia vaan on niin, että niin kauan kuin feministeillä on hegemoninen valta, heillä ei ole mitään intressiä osallistua keskusteluihin, koska heillä ei ole vapaista keskusteluista kuin hävittävää. Sitten kun feminismin valta murenee, keskustelutkin käynnistyvät.

    VastaaPoista
  82. Anonyymi6/6/09 22:09

    "Sitten kun feminismin valta murenee, keskustelutkin käynnistyvät."

    Juuri tähän pyrin. Kiitos Henry vastauksestasi, hauskaa illanjatkoa, nyt taidan lähteä baanalle!

    terv.a

    VastaaPoista
  83. "Niinpä esim. Helsingin Sanomissa käydään lähes jatkuvasti maltillista ja moderoitua keskustelua tasa-arvosta."

    En kyllä pahemmin Hesarin keskusteluja kehuisi. Moderaattorit sensuroivat viestejä omien (usein hyvin feminististen) asenteiden mukaan. Lisäksi paikka on täynnä jankkaavia feministitrolleja, joiden ainut tavoite on sabotoida keskustelua.

    VastaaPoista
  84. "mahdollisuudet sukupuolikuilun yli tapahtuvaan tasa-arvokeskusteluun."

    Keskustelun mahdollisuudet menivät jo vuosia sitten. Se ei feministeille sopinut silloin, eikä se sovi heille nytkään, ellei "keskustelu" tapahdu täysin heidän ehdoillaan. Eikä miesten oikeus tasa-arvoon ole mikään keskustelukysymys, se on fakta. Siitä ei lähdetä tinkimään.

    VastaaPoista
  85. Jorma, kirjoitit: "En kyllä pahemmin Hesarin keskusteluja kehuisi. Moderaattorit sensuroivat viestejä omien (usein hyvin feminististen) asenteiden mukaan. Lisäksi paikka on täynnä jankkaavia feministitrolleja, joiden ainut tavoite on sabotoida keskustelua."

    Tottahan tuossa paljon on, mutta on tärkeää esittää asiansa paljon lukijoita saavilla julkisilla keskustelupalstoilla. Ja kyllä sinne Hesarinkin palstalle saa läpi aika hemmetin paljon kaikenlaista, kun esittää asiansa nasevasti ja pyrkii välttämään kaikenlaista ylenmääräistä puisevuutta tekstissään. Hesarin palstalla on kuitenkin paljon vaikustusta mm. poliitikkoihin.

    Tällainen blogikeskustelu on tietenkin myös tärkeää tiedon jakamista, mutta lukijamäärät ovat kuitenkin näillä palstoilla niin vähäiset ettei pelkästään tänne kirjoittelemalla voida haastaa oikeastaan ketään kunnolla. Feministinen hegemonia on ajettu "valtavirtaan" ja siellä sen kimppuun on myös käytävä.

    Laitoin muuten Anna Kontulan blogiin myös oman vastineeni, saas vaan nähdä onko hänellä kykyä avoimeen ja kriittisen keskusteluun.

    :a)


    Minäkin tein sitten tuollaisen Heiskala-google-tilin. Onkos vähän hieno nyt h:a)h

    VastaaPoista
  86. Joskus miehenkin täytyy kasvaa aikuiseksi, ja ymmärtää että joskus on aika myös lopettaa pelkkä keskinäinen turhanaikainen lässytys ja ymmärtää alkaa myös vaatia.

    Tämä ei oikeastaan liity asiaan, ja kunnioitan suuresti pyrkimyksiäsi ja näen vilpittömyytesi ja oikeudenmukaisuuden janosi, sekä arvostan työtäsi ja artikkeleita, joita olet kirjoittanut, ja olen samaa mieltä suurimmasta osasta, jos en jopa kaikesta.

    Mutta hieman jäi mietityttämään tuo, että yhdistät aikuisuuden -vaatimiseen- .. lapsethan vaativat kaikenlaista jo pienestä pitäen ja polkevat jalkaa. Myös fyysisesti aikuiset lapset, joita feministeiksi ja hyvin usein myös naisiksi sanotaan.

    En siis menisi yhdistämään aikuisuutta vaatimiseen. Mitä aikuisuus sitten on?

    Luulen, että meillä on jokaisella oma käsityksemme asiasta.. enkä tiedä, olenko itsekään asiasta pätevä puhumaan, koska päätin jo lapsena, että en koskaan muutu aikuiseksi.

    Asiaa toki voitaisiin käsitellä monella eri tasolla ja monessa eri ulottuvuudessa; voisimme puhua esoteerisesta aikuisuudesta, biologisesta aikuisuudesta, henkisestä kypsyydestä, mentaalisesta aikuisuudesta, yhteiskunnallisesta aikuisuudesta..

    Mitä oikeuksia lapsilla on, joita aikuisilla ei enää ole - ja päinvastoin, ja tästähän pääsisimme sitten juridiseen aikuisuuteen yms.. moraalinen aikuisuus, velvollisuudet, oikeudet, ne kaikki vellovat tässä maailmassa niin oudossa mössössä, ettei siitä ota enää pirukaan selvää.

    - Vortac

    VastaaPoista
  87. Nimimerkki nainen, eikö sinun pitänyt jo lähteä lopullisesti tältä palstalta? Miksi sitten jatkat edelleen kirjoittamista?

    Tätähän monikin täällä ilmeisesti jo meinasi kysyä, mutta ehdit tosiaan ensin, ja ihmettelen kyllä samaa. Tässä nähdään myös katteettomat lupaukset ja yltäkylläinen valheellisuus ja "holier than thou"-asenne, joka on naisille ja etenkin feministeille tosiaan yleinen heidän yrittäessään "maltillisesti keskustella" (eli dominoivalla hyökkäystyylillä alistaa ja aivopestä, käyttäen häpeäkieltä (shaming language) jne.) internetin kautta..

    - Vortac

    VastaaPoista
  88. Lisäisin vielä tuohon, että he tosiaan tekevät sen itse.. naisen sekava ja ristiriitainen kirjoittelu on todella koomista seurattavaa täällä, kun hän puhuu itsensä pussiin moniosaisesti samalla kun 'laajentaa monisuuntaisesti tajuntaansa'.. heh heh.

    Nimimerkki on muutenkin osuva, sillä tuollaista keskustelutyyliä voi odottaa lähes keneltä tahansa naiselta, sillä vain naiset pystyvät siihen sen kaikessa ristiriitaisuudessa ja sekavuudessaan.

    Siis on olemassa tyhmiä miehiä, sekaviakin miehiä, ja niin edelleen, mutta olettaisin, että nainen on kyllä lyömätön, mitä tulee -kummallisuuteen- ja -ristiriitaisuuteen-, etenkin hyvin laajassa mittakaavassa. Tarkoitan, että moisia naisia on enemmistö, moisia miehiä on parhaimmillaankin häviävän pieni määrä.

    No, ainakin selvisi missä naiset ovat ylivoimaisesti miehiä parempia..

    - Vortac

    VastaaPoista
  89. suolihuuhtelu8/6/09 13:11

    1. Feministit ovat ovat poikkeuksellisen herkkänahkainen porukka, minkä on voinut havaita jokainen naistutkimuslistaa seurannut. Jokaista naistutkimuslistan tasa-arvokeskustelua on seurannut feministien itkukuoro ja uhkaukset lähteä listalta. Jokainen tasa-arvokeskustelu on muuttunut metakeskusteluksi siitä, miten pitäisi keskustella oikein. Feministit suostuvat keskustelemaan vain omalla tavallaan - kaikki muu on hirveää loukkausta, eivätkä he kestä sellaista.
    -
    Tämä ei liity mitenkään feminismiin, sillä lähes kaikki ihmiset käyttäytyvät tällä tavalla, olivat he sitten feministejä, anti-feministejä, vasemmistolaisia tai oikeistolaisia. Anti-feministit ovat aivan samanlaisia itkupillejä ja fasisteja kuin feministit. Ismit muuttuvat mutta ihmiset eivät.

    VastaaPoista
  90. ULTIMATUM


    Kiitos Vortac kommentistasi,

    Tarkoitin vaatimisella sitä, että on uskallettava toimia myös konkreettisella tasolla, esittää perusteltuja vaatimuksia niiden asioiden korjaamiseksi missä näkee räikeää eriarvoisuutta ja epätasa-arvoa, eikä vain kuvailla tuota vääryyttä, Suomessa kun kovin moni ei pelkkästä vääryyden näkemisestä näissä asioissa hätkähdä.

    Toki erilaisia vaatimuksia esittävät myös lapset, mutta vain verbaalisella tasolla, tai - kun oikein kova paikka tulee - fyysisen kiukuttelun tasolla. Mitä muutakaan he voisivat, lapset kun eivät ole oikeustoimikelpoisia.

    Aikuiset ihmiset ovat oikeustoimikelpoisia. Usein riittää jo se että uhkaa oikeustoimilla. Aikuiset siis voivat myös vaatia muutoksia lakeihimme ja toimia tässä juridista tietä. Aikuisten ihmisten on kyettävä myös tuo vastuu ottamaan, eikä vain nurista keskenään, lämpimikseen, samoista asioista, vuosi vuoden jälkeen.

    Ilolla luin Miesten tasa-arvo ry:n viimeisimmän kannanoton, jossa selvästi uskallettiin -viimeinkin- astua ulos nurkkaan komennetun surekean pikkupojan roolista ( Kuten surullisen kuuluisa Miessakit toimii ) Siinähän esittettiin jo aivan asiallisia vaatimuksia.

    Viime vuosina kun itse olen ollut suorassa yhteydessä esim. tasa-arvoviranomaisiin olen kertonut heille jo, ja hyvin suoraan, etteivät he voi jatkaa entisen tapaansa. Hannele Varsan kanssa juttelin viimeksi asiasta, ja esitin aika paljon vaatimuksia, joku voisi ajatella että jopa eräälaisia uhkavaatimuksi:a]

    :a]

    jotain tollast:a]

    VastaaPoista
  91. Anonyymi8/6/09 14:59

    Heiskala:"Aikuiset siis voivat myös vaatia muutoksia lakeihimme ja toimia tässä juridista tietä. Aikuisten ihmisten on kyettävä myös tuo vastuu ottamaan, eikä vain nurista keskenään, lämpimikseen, samoista asioista, vuosi vuoden jälkeen."

    Oikeansuuntaiset lakimuutokset
    ovat tärkeitä, niiden kauttahan on mahdollista vähentää naisten mahdollisuuksia käyttää seksuaalista valtaansa väärin. Kuitenkin
    henkilökohtaisesti koen, että miesten ja naisten tasa-arvo-ongelmat ovat sidoksissa vallitsevaan markkinataloudelliseen ja vanhoilliseen elämänmalliin, jossa miehelle "naisen saaminen"
    edellyttää samankaltaisia (joskaan ei samoja) asioita kuin vaikkapa rahan hankinta. Naiset ovat piiloprostituoituja, koska ajattelevat vastinetta
    määritellylle arvolleen. Miehen ihmisyys tai olemassaolo, luontainen ulosanti ei ole vielä riittävä maksu. Eihän leipääkään saa kaupasta olemalla mukava, vaan se täytyy maksaa.

    Miesten ja naisten
    lähentyminen toisiaan ihmisinä edellyttäisi erilaista ajatussuuntausta ilmapiiriä, jolloin naisella olisi lupa ja oikeus toimia markkinataloudellisen vaihdon ulkopuolella ja lähestyä miehiä ilman sosioekonomisia
    vastikkeita. Nykyisissä olosuhteissa on naisen etu pitää itsensä etäällä miehistä
    ihmisinä.


    Bmad

    VastaaPoista
  92. "Anti-feministit ovat aivan samanlaisia itkupillejä ja fasisteja kuin feministit."

    Vain feministit vaativat tasa-arvon kannattajien tappamista.

    VastaaPoista
  93. Täydelliseen maailmaan emme koskaan tule pääsemään, mutta demokraattisessa yhteiskuntajärjestelmässä ihmisellä on sentää oikeus odottaa - ja vaatia ( hyi että olikin ruma sana! ) - tulla kohdelluksi yhdenvertaisesti lakiemme edessä sukupuolestaan riippumatta, yllättäen Perustuslakimmekin tätä ensimmäisenä määreenään yhdenvertaisuudesta puhuessaan edellyttään.

    :ah,jee!

    VastaaPoista
  94. "Missä keskustellaan tasa-arvosta?" No vähän joka puolella tietenkin, eikä niitä keskusteluja ole suinkaan vaikea löytää. Jopa Vihreässä Langassa tasa-arvosta keskustellaan mm. näin:

    Sukupuolten välinen tasa-arvo ( avoin kysymys-kansanedustajille )

    Hampaat irti feministeistä

    Lakisääteinen feminismi

    :ah yeah!

    VastaaPoista
  95. Henry: "Tasa-arvokeskusteluistahan ei tullut mitään valmista edes naistutkimuslistalla, jossa esim. Malmi ja Janne Vainio yrittivät keskustella asiallisesti. Rationaaliset perustelut tulkittiin kuitenkin liian naisvastaisiksi, eli olisi pitänyt olla vielä feministisempi.

    Minulle tasa-arvokeskustelu on sitä, että siihen osallistuu naisia, miehiä feministejä ja miesasiamiehiä. Sitten on olemassa erikseen yritystä poliittiseen vaikuttamiseen tuomalla miesasiaa esiin, mutta silloin kyse ei ole keskustelusta, vaan usein pikemminkin monologista.

    Kai asia vaan on niin, että niin kauan kuin feministeillä on hegemoninen valta, heillä ei ole mitään intressiä osallistua keskusteluihin, koska heillä ei ole vapaista keskusteluista kuin hävittävää. Sitten kun feminismin valta murenee, keskustelutkin käynnistyvät."



    Henry kuule,

    Ja mitenköhän tämä feminismin hegemoninen valta murenee jos he saavat yksin määrittää sen mikä on "asiallista", johon tekin näytätte monelle tapaa alistuvan, ja kun heillä ei ole mitään intressiä osallistua keskusteluun?
    Enpä olisi kokemani ja lukemani perusteella myöskään aivan vakuuttunut myöskään Pasi Malmin kaikkien argumenttien rationaalisuudesta. Tosin hän on ottanut paljon opikseen viime vuosina.

    Henry: "Tasa-arvokeskusteluistahan ei tullut mitään valmista edes naistutkimuslistalla"

    Sielläkö sinäkin kuvittelit ihan vakavissasi sen ratkeavan. :a]

    Vihjaat tuossa alussa lainaamani alussa ilmeisesti siihen etteivät kirjoitukseni muka olisi keskustelua. Miksi eivät olisi? Ne ovat mitä terävintä kritiikkiä, ja jokainen voi halutessaan yrittää väitteitäni kumota, niin kaikki vakavasti otettava debatti etenee. Ei sensuurilla ja oppiarvoilla pröystäilemällä. Mutta on tietenkin luonnollista että jos ei siihen kykene, se saattaa harmittaa tavattomasti.

    Monologista puheen ollen, huomautan myös, että minä en ole koskaan sensuroinut kenenkään kirjoituksia, tai estänyt heitä esittämästä näkökulmiaan, vaan olen perustanut kirjoitukseni luotettavaan tutkimukseen ja vankkoihin tosielämän tapahtumista otettuihin perusteluihin. Toisin on, ilmeisesti palvomasi, Pasi Malmin laita. Toivottavasti hän on kuitenkin jo ottanut opikseen.

    Henry: "Minulle tasa-arvokeskustelu on sitä, että siihen osallistuu naisia, miehiä feministejä ja miesasiamiehiä.

    Jos kerran tuota Henry toivot, niin miksi sitten kirjoitat niin harvoin esim. Hesarin palstalle?
    Itse olen puolestani siellä eräs aktiivisimmista tasa-arvoon liittyviä keskusteluja käyvä henkilö, ainakin omalla nimellä kirjoittavista ylivoimaisesti aktiivisin. Sielläkö ei siis mielestäsi keskustella vaan käydään vain monologia? Miten se on mahdollista?

    ystävällisesti,
    ei mies erityinen,
    :a]

    antti heiskala
    www.lapsenoikeus.info

    VastaaPoista
  96. Hei. Löysin web-sivuston kautta Google etsiessään samanlainen asia, Web-sivuston tänne ylös. Se näyttää hyvältä. Olen kirjanmerkki sitä Google Kirjanmerkit palata myöhemmin.

    VastaaPoista

Valitse itsellesi joku nimimerkki, jotta keskustelujen seuraamisesta tulisi helpompaa. Älä laita ruksia kohtaan "Anonyymi".