maanantaina, kesäkuuta 08, 2009

Radikaalifeminismi ei tuo ääniä

Taustavaikuttajat: Perusduunari vierastaa SDP:n naisellisia kasvoja
Vielä suorasukaisemmin Jutta Urpilaisen, Tarja Filatovin ja Maria Guzenina-Richardssonin troikkaa - heitä kuitenkaan nimeämättä - arvosteli puolueen ohjelmajohtaja Juha Eskelinen. Hänen mielestään demareiden heikoin lenkki on miesvaje johtotehtävistä, mikä karkottaa raavaita duunareita.

- Sosialidemokraatit tekivät välikysymyksen työllisyydestä. Sen esitteli kolme naista. Missä ne demarimiespoliitikot oikein luuraavat? Demareitten suurimmat tappiot tulivat Pohjois-Karjalassa, molemmissa Savoissa, Kymissä ja Satakunnassa, kaikki raskaan teollisuuden paikkakuntia ja työttömyys kasvussa. Mitä heille oikein on tarjota? Vaalikahvia?

- Sosialidemokraateilla on vahvaa naisenergiaa, mutta miehet loistavat poissaolollaan puoluenäkyvyydestä. Tähän Soini kohdisti iskunsa ja onnistui, Eskelinen piikitteli Ykköskysymyksessä.
Vasemmistosta on tullut radikaalifeministien temmellyskenttä, joka ei tosiaankaan houkuttele miesäänestäjiä. Martti Korhonen on epäkarismaattisuudessaan omaa luokkaansa, eikä Urpilaisella ole uskottavuutta. Vasemmiston tulisi laittaa feminismi romukoppaan.

116 kommenttia:

  1. "Hänen mielestään demareiden heikoin lenkki on miesvaje johtotehtävistä, mikä karkottaa raavaita duunareita."

    Eiköhän tämä ole ihan selvää: jos miehiä halutaan puhutella, on tarjottava miehille uskottavia, miehisiä vaihtoehtoja ja ehdokkaita.

    Nyt kolmestatoista meoistä kahdeksan on naisia. Missä muuten viipyvät feministijärjestöjen valitukset epätasa-arvosta? Vai eikö epätasa-arvo "yllättäen" voikaan kohdistua miehiin?

    VastaaPoista
  2. Martti Korhonen on mielestäni ollut ihan sympaattinen vasemmistoliiton johdossa. Hän on televisiossa luontevampi kuin isojen puolueiden johtajat. Uskoisin että hän pystyy paremmin pitämään ukkojen äänet kuin hänen tilalleen kaavailtu Paavo Arhinmäki.

    Sitä minäkin aloin miettiä, että ei vanhoillisille rikkaisiin, poliitikkoihin ja maistereihin epäilevästi suhtautuville miehille ole oikein vasemmistopuoluetta. tai sinnehän se perussuomalaiset on iskenyt. PS on vanhemmille vasemmistopuolue, ja nuoremmille oikeistopuolue.

    Heinäluoman nostaminen takaisin voisi olla ihan hyvä veto demareilta. tai jonkun jouko ahosen. Nyt kaikki työttömäksi jääneet pettyneet menee persuille. Ei hyvä strategia.

    Lehdistökään ei tunnu tykkäävän Urpilaisesta. Niin kamalia naamakuvia siitä aina valitaan uutisten viereen.

    En tietysti toivo että vasemmisto nousisi. Vihreistäkin toivoisin oikeistolaisempaa linjaa, mutta Sinnemäen johdolla taitavat suunnata vasemmalle ja kovasti.

    VastaaPoista
  3. Tomppeli8/6/09 23:04

    Maria Guzenina-Tiputajosetoinennimi kertoi joku aika sitten, että Jäätteenmäki savustettiin pääministerin paikalta, koska hän on nainen. Tämän on täytynyt kuulostaa varsin hämmentävältä niistä demareista, naisista ja miehistä, jotka luulivat savustuksen johtuneen vakoilusta presidentin kansiliassa ja valehtelusta.

    Onkohan Maria jo oppinut, että feminsitistyyppinen valehtelu ei toimi oikeassa maailmassa, jossa totuuden kriteerinä ei ole: kaikki käy, kunhan osoitetaan, että nainen on ikuinen uhri.

    Ehkä on oppinut. Muutama viikko sitten hän yllättäen oli huomannut, että myös naiset voivat muodostaa ystäväpiireistään toisiaan suosivia verkostoja. Tai ehkä vain Siperia oli jo ehtinyt opettaa.

    VastaaPoista
  4. Out goes poor politician!

    Poja, mä oo sellattis vähä niiku orakeeli!

    :a]

    VastaaPoista
  5. Hei Antti Heiskala

    Toivoisin itsesi tähden, että käyttäisit toista strategiaa ajatustesi levittämiseen. Näiden kommenttien perusteella lähetät melko usein joukkopostia eduskuntaan. Luulen että näin helposti joudut vain spammikansioon.

    Ehkäpä voisit avata oman kanavan tärkeiden asioidesi ajamiselle, vaikka blogin, jota voisi kiinnostuksen mukaan käydä lukemassa ne joita innostaa.

    Tapasi tuputtaa on vähän off-putting. Kommenttisi tähän blogiin eivät näkemäni mukaan ole olleet erityisen kiinnostavia tai asiaan tarttuvia. Toivon, että yhä osallistut keskusteluun, mutta että myös ottaisit muut huomioon enemmän. silloin mielummin luen mielipiteitäsi, ja ehkä myös monet muut.

    VastaaPoista
  6. Nimimerkki "Paavo" - paljon kiitoksia avusta, mutta minulla on kyllä omat mittarini siihen mikä lähestymistapa tuo parhaan tuloksen.

    Kun luet nuo tähän ketjuun linkittämäni mainiot liki oraakkelimaiset kirjeeni, ja katsot mitä sitten tapahtui, niin ehkä ymmärrät mitä tarkoitan. ( mutta sinä "et ymmärrä" miten ne tähän ketjuun liittyivät.. joopa joo...) et viitsisi valehdella.

    hei hulina:a!

    VastaaPoista
  7. Anonyymi8/6/09 23:51

    Hei hulinaa vaan, mutta hullultahan tuo touhu (kansanedustajien spämmääminen) vaikuttaa. Vaikea sanoa sinällään oikealla asialla olevalle ihmiselle, että malta vähän, mutta näin se nyt vaan on. Asiaasi et tuolla tavoin edistä.

    VastaaPoista
  8. Älkää nyt helvetissä siellä anonyymit tupaurpot uikuttako. Ketkä teistä saivat viime viikolla postia Ben Zyscowitzilta ja Päivi Räsäseltä. Minä sain.

    Näitä "neuvojia" on aina riittänyt" - Mitä ihmeen kullinsa ( klitoriksensa ) katkaisseita trolleja tänne taas ilmaantui, ..huhuu...

    VastaaPoista
  9. Heiskala:

    No minulle tulee olo, että olet melko aggressiivinen väittelijä. Ainakin viimeinen kommenttisi on mielestäni asiaton. On hyvä että strategiasi toimii ja saat yhteyden kansanedustajiin. Ben ja Päivi ovat omia suosikkejani.

    Mutta olet oikeassa. Trolleilu pilaa helposti nettikeskustelut. Trolliudestasi en tiedä. Itse en ole. Omalla nimelläni kirjoitan.

    Minusta tapasi viestiä on tavattoman huono. Ei ehkä, jos olet Heiskalana esiintyvä trolli. Antti Heiskalan kampanjaa olen muuallakin seurannut. Toivon vain mukavampaa internetviestintää. Ehkä se on vähän toivoton toive.

    VastaaPoista
  10. "Paavo" hyvä, ensin kirjoitat: "Ehkäpä voisit avata oman kanavan tärkeiden asioidesi ajamiselle, vaikka blogin, jota voisi kiinnostuksen mukaan käydä lukemassa ne joita innostaa"

    eli annat ymmärtää ettet tunne edes kotisivuani.


    ja sitten kirjoitat: "Minusta tapasi viestiä on tavattoman huono. Ei ehkä, jos olet Heiskalana esiintyvä trolli. Antti Heiskalan kampanjaa olen muuallakin seurannut"

    Eli miten tämä nyt sitten oikein oli?

    Minun puolestani, "Paavo", tämä meidän välinen sananvaihto saisi jäädä tähän, sovitaanko niin?

    VastaaPoista
  11. Antti Heiskala;
    en tosiaan tunne kotisivuasi.Et sellaiseen linkkiä laita, vaan linkin massaposteihisi eduskuntaan. Miessakkien foorumilla, silloin kun sellainen oli, tekstejäsi luin.

    Miksi meidän pitäisi sopia mitään. Toivon, että yhä voimme jakaa ajatuksia keskenämme. Miksemme voisi vaihtaa sanoja, vaikka olemme eri mieltä siitä, onko tapasi keskustella hyvä?

    Mutta hyvää jatkoa kampanjallesi.

    VastaaPoista
  12. Anonyymi9/6/09 08:13

    Haluton suomalainen tyytyy masturboimaan.

    Kyselyn mukaan lähes joka toisen suomalainen kärsii haluttomuudesta parisuhteessaan (45,3 %). Syynä parisuhteen seksittömyyteen on yleensä naisen haluttomuus (30,4 %). Miehen halujen katoamisesta johtuvaa seksittömyyttä on vähemmän (14,1 %).

    Homo

    VastaaPoista
  13. Anonyymi9/6/09 08:20

    Heiskala, pahoittelut etukäteen täältä sivusta keskusteluun puuttumisesta, mutta olen nimimerkki Paavon kanssa vähän samoilla linjoilla sen kanssa, että tapasi edistää asiaasi ei ehkä ainakaan kaikin osin ole täysin onnistunut.

    Minusta monista viesteistäsi syntyy ainakin minulle senkaltainen vaikutelma (joka voi toki olla täysin väärä), että ne olisi kirjoittanut henkilö joka on suuttunut tai katkeroitunut siitä miten häntä on kohdeltu elämässä. Kuten sanottua, tämä vaikutelma voi olla täysin väärä, mutta tuskin olen ainoa, jolle tulee tällainen vaikutelma. Ja vaikka vaikutelma oliskin oikea, niin asian ajamiseksi olisi ehkä hieman tehokkaampaa harkita rakentavampaa tyyliä.

    Homo

    VastaaPoista
  14. Perustapas Heiskala blogi tuonne Uuden Suomen blogipalveluun

    http://blogit.uusisuomi.fi/saannot

    Kommentointimahdollisuus mukaan. Siellä saa näkyvyyttä poliittisille vaateille.

    VastaaPoista
  15. Anonyymi9/6/09 09:01

    Vasemmistoliiton ongelma ei todellakaan ole pj Korhonen, vaan eduskuntaryhmä. Vassarien ongelma ei ole johtaja, sillä Siimes oli varmasti todella hyvä johtaja mutta homma ei silti toiminut. Eduskuntaryhmä vielä sitten savusti Siimeksen ulos ja sitä satoa niitetään nyt.

    Nyt varmaan vielä tiusaskohu rokotti, etenkin kun kampanja-aiheeksi oli valittu omatunto. Räikeämmin teema ja eräs ehdokas ei enää olisi voinut olla ristiriidassa.

    - Syltty

    VastaaPoista
  16. Anonyymi9/6/09 09:04

    http://www.iltasanomat.fi/viihde/uutinen.asp?id=1696228

    Trainers' Housen toimitusjohtaja Jari Sarasvuo on asunut hiihtäjä Virpi Kuitusen luona jo kuukauden.

    Sarasvuo ja Kuitunen tapasivat jo joitakin kuukausia sitten työn puitteissa.

    Pikkuhiljaa tänä keväänä Virpin ja Jarin tapaamiset tiivistyivät ja yhteistyö muuttui rakkaudeksi.

    Nyt Jari on asunut jo kuukauden yhdessä Virpin kanssa tämän suuressa omakotitalossa.

    -----------------

    Sarasvuo saarnaa toista ja tekee toista.

    - Syltty

    VastaaPoista
  17. "Uskoisin että hän pystyy paremmin pitämään ukkojen äänet kuin hänen tilalleen kaavailtu Paavo Arhinmäki."

    Arhinmäki ei todellakaan ole mikään Vasemmistoliiton "messias", miesnäkökulmasta ainakaan.

    "Vasemmistoliiton ongelma ei todellakaan ole pj Korhonen, vaan eduskuntaryhmä."

    Tarkemmin sanottuna stalinistiänkyrät.

    VastaaPoista
  18. No niin poja, tulkapa maan pinnalle, ulos sieltä kaapistanne:

    Selitys vasemmiston nöyryytykselle: Ei ollut uskottavaa tarjottavaa


    PS: Kirjoitin jo tuolla aiemmin seuraavan, mutta laitan sen myös tähnä koska se sopii niin hyvin täöhän yhteyteen:

    "Ja kyllä sinne Hesarinkin palstalle saa läpi aika hemmetin paljon kaikenlaista, kun esittää asiansa nasevasti ja pyrkii välttämään kaikenlaista ylenmääräistä puisevuutta tekstissään. Hesarin palstalla on kuitenkin paljon vaikustusta mm. poliitikkoihin.

    Tällainen blogikeskustelu on tietenkin myös tärkeää tiedon jakamista, mutta lukijamäärät ovat kuitenkin näillä palstoilla niin vähäiset ettei pelkästään tänne kirjoittelemalla voida haastaa oikeastaan ketään kunnolla. Feministinen hegemonia on ajettu "valtavirtaan" ja siellä sen kimppuun on myös käytävä."

    VastaaPoista
  19. Henry, kirjoitit: "Perustapas Heiskala blogi tuonne Uuden Suomen blogipalveluun

    http://blogit.uusisuomi.fi/saannot"

    Tuossakin voisi kyllä olla ideaa.

    kiitos neuvostasi.

    :a]

    VastaaPoista
  20. Homo, kirjoitit: "Ja vaikka vaikutelma oliskin oikea, niin asian ajamiseksi olisi ehkä hieman tehokkaampaa harkita rakentavampaa tyyliä."

    Ja sitten olet ollut täälläkin toivomassa että homot hakkaisivat naisia. Plääh, en todellakaan välitä vähääkään tuollaisesta "rakentavuudesta" ja "maltillisuudesta".

    VastaaPoista
  21. Anonyymi9/6/09 13:59

    Tässä esimerkki Antin maltillisuudesta ja asiallisuudesta:

    Nukkeanimaatio presidentti Tarja Halosesta Lähetetty: 17.3.2008 23:56

    http://www.aamulehti.fi/keskustelu/thread.jspa?threadID=29038&tstart=0

    VastaaPoista
  22. Tässä pätkä minun ja Tuomiojan välisestä sähköpostin vaihdosta, siis minun tekstiä:

    "Erkki hyvä!

    Vai et ole havainnut SDP:ssä heteromiesvihaa? Minäpä sivistän sinua. Puolueen sisältä on voimakkaasti tuettu mm. täysin valheellista, yksipuolista ja syyllistävää kampanjaa "naisiin ja lapsiin kohdistuvasta väkivallasta." Puolueen miehet eivät ole saaneet suutaan auki missään vaiheessa. Näin on synnytetty politiiikka, jota toteuttamalla perheellisen heteromiehen asema on saatettu täysin kestämättömälle pohjalle suhteessa ihmisoikeussopimuksiin. Puolueen kannalta valitettavasti rasvanahka on ymmärtänyt missä mennään. Ja se on hyvä se. Asiassa on menty niin pitkälle, että valheellista ja asenteellista tutkimusta on rahoitettu hyllymetreittäin.

    Voit tietysti vedota siihen, että kyseessä ei ole ollut puolueen virallinen politiiikka, mutta yhtä kaikki tosiasiassa puolueen sisältä ollaan oltu niin aktiivisesti rakentamassa ihmisoikeushelvettiä Suomeen ettei se ole jäänyt äänestäjiltä huomaamatta. Rasvanahan silmissä SDP on se sosiaalitäti, joka vie mieheltä oikeuden viettää arkea lastensa kanssa."

    Ihmetyttää muuten tuo jatkuva into kommentoida Heiskalan tyyliä. Jokainen taaplaa omalla tyylillään. itsekkin kirjoitin vielä 10 v. sitten ns. maltillisella ja asiallisella tyylillä. Voin vakuuttaa, että sellainen ei johda yhtään mihinkään.

    VastaaPoista
  23. HUOMIOARVOSTA JA LUKIJAMÄÄRISTÄ

    Vielä eräs huomio kirjoitusten lukijamääristä / huomioarvosta: Googlatkaapa huviksenne vaikkapa seuraavat alle oheistamani hakusanat ( ja katsokaa tulokset / vaikka kaksi ensimmäistä sivua, kertokaa sitten lisää miten saan kirjoituksilleni lukijoit:a)

    Otetaan ensin muutama Hesari "asiantuntija":

    Olli Haapala

    Veikko Launis

    Heta Jylling

    ja sitten muutama virkamies:

    lapsiasiavaltuutettu Maria Kaisa Aula
    ( voit toki googlata myös vain: lapsiasiavaltuutettu )

    Tasa-arvovaltuutettu Päivi Romanov
    ( voit toki googlata myös vain: tasa-arvovaltuutettu )

    Ja otetaan nyt teidän mieliksi vielä tämäkin, se kun johtaa myös näille sivuille: UTH Tarja Halonen

    Ja sitten sokerina pohjalla:
    Convention on the Rights of the Child ( pitkään olin viidentenä tässä hakutuloksessa )


    niin se on, poja, riittikö? Ihan mielelläni kaivan vielä lisää jos on tarvis.


    :a]urinkoista päivänjatko:a]

    VastaaPoista
  24. Tässä vielä viestini Urpilaiselle ja eduskuntaryhmän johdolle.

    "Loistava vaalitulos!

    Nyt vaan Urpilainen työnnä julkisuus täyteen “naisiin ja lapsiin kohdistuvaa väkivaltaa” täysin valheellisine lukuineen, niin tuloksena teillä ei ole kohta Suomen parlamentissakaan kuin yksi edustaja. Rasvanahka on jättänyt SDP:n. Äärihörhöjä ei kuule Urpilainen riitä kaikille ja he äänestävät joka tapauksessa Vihreitä. Kyllä SDP:n heteromiesviha kantaa juuri sitä hedelmää kuin pitääkin. SDP assosioituu heteromiehen silmissä siihen sosiaalitätiin, joka on yksipuolisesti naisen asialla ja kieltää lapselta isän. Turha yrittääkkään korjata asiaa eduskuntavaaleihin mennessä. Ei tule onnistumaan."

    VastaaPoista
  25. Tämäkin on oikein kiva googlehaku:

    Sari Näre

    :a]!! terve!

    VastaaPoista
  26. niin että miten se nyrpeä "miessuu" nyt pannaan?

    :a/

    VastaaPoista
  27. Anonyymi9/6/09 14:28

    Heiskala osaa kirjoittaa halutessaan, mutta liian usein menee tajunnanvirran puolelle. Tai tajunnanvirralta se ainakin minusta tuntuu siinä mielessä, että ei ole viitsitty panostaa hyvin rakennettuun tekstiin. Kun ei saa punaisesta langasta kiinni, jää useasti lukematta. Veikkaan, että jää turhan usein muiltakin, myös niiltä päättäjiltä, joiden olisi hyvä tietää Heiskalan ajatusmaailmasta.

    Asiasta toiseen, vasemmisto kärsi vaalitappion vähän joka puolella. Kyse ei siis kai voi olla jostain suomalaisen politiikan erityispiirteestä. Soini tosin varmaan onnistui kalastelemaan, muutaman suomalaiseen sukupuolten "tasa-arvoon" kyllästyneen äänen, mutta niitä ääniä tuli toki muualtakin kuin SDP:stä.

    VastaaPoista
  28. Anonyymi9/6/09 14:44

    Itse olen ajatellut äänestää Urpilaista. Hän on niin erinomainen, että uskon hänen johdollaan SDP:n kuihtuvan marginaalipuolueeksi.

    VastaaPoista
  29. Anonyymi9/6/09 14:45

    "Asiasta toiseen, vasemmisto kärsi vaalitappion vähän joka puolella. Kyse ei siis kai voi olla jostain suomalaisen politiikan erityispiirteestä."

    Ei niin. Kyllä sossut on sosiaalitätipuolueen leiman hankkinut ansiokkaasti myös muualla.

    VastaaPoista
  30. ""Asiasta toiseen, vasemmisto kärsi vaalitappion vähän joka puolella. Kyse ei siis kai voi olla jostain suomalaisen politiikan erityispiirteestä."

    Ei niin. Kyllä sossut on sosiaalitätipuolueen leiman hankkinut ansiokkaasti myös muualla."

    Näin on. Ja ääritapauksen voi nähdä varsin piakkoin Britanniassa Labour hallinnon Kaatuessa.

    VastaaPoista
  31. "Vielä eräs huomio kirjoitusten lukijamääristä / huomioarvosta:"

    Lukijamääriä (tai mistä lukijat tulevat) ei tarvitse arvailla, kun laittaa sivustoonsa kävijälaskurin, kuten esim. tämän blogin alalaidasta löytyvä Sitemeter.

    VastaaPoista
  32. Anonyymi9/6/09 15:46

    Oho, aikamoinen määrä lukijoita, mut
    se kyllä vähenisi yhdellä, jos Heiskala jättäisi tämän blogin ;)

    VastaaPoista
  33. Anonyymi9/6/09 17:15

    Ei Antti Heiskalan tarvitse lukijamääristään tarvitse huolissaan olla. Lähes jokainen hänen kotisivujensa yksittäinen sivu nousee Googlessa lähelle kärkeä.

    Lisäksi Heiskala nostaa monien muidenkin palstojen lukijamääriä huomattavasti, nykyään täälläkin. Miessakkienkin sivuilla hänen lukijamääränsä olivat aivan eri luokkaa kuin muiden kirjoittajien. Kadehdituttaako? Miksi te olette täällä niin voimakkaasti Heiskalaa vastaan? Ihmetyttää.

    Henry huomio, sinulla laskuri laskee vain tätä yhtä sivua.


    hetero

    VastaaPoista
  34. Anonyymi9/6/09 17:23

    "Henry huomio, sinulla laskuri laskee vain tätä yhtä sivua."

    Lisäksi, paljonko Heiskalan vaikutusvaltaa todennäköisesti vain kadehtiva Laasanen muuta kuin lainaa muiden tekstejä tähän blogiinsa, hänen tätä palveluaan mitenkään väheksymättä.

    hetero

    VastaaPoista
  35. Anonyymi9/6/09 17:35

    Laasanen kirjoittaa tänään: "Vasemmiston tulisi laittaa feminismi romukoppaan"

    Lue Henry nuo Heiskalan tähän ketjuun laittamat linkit. Mitä sinä silloin teit kun Heiskala kirjoitti kirjeensä?

    hetero

    VastaaPoista
  36. Anonyymi9/6/09 17:45

    Jaa että lukijamäärätkö olisivat laadun ja henkevyyden tae? Miljoona kärpästä ei voi olla väärässä, eihän? P*s*k*a ja hihhulointi, ja kun joku munaa itsensä totaalisesti, kiinnostaa paljon enemmän kuin asiapitoisempi viestintä.

    VastaaPoista
  37. Anonyymi9/6/09 17:45

    Heiskala kirjoitti:

    Homo, kirjoitit: "Ja vaikka vaikutelma oliskin oikea, niin asian ajamiseksi olisi ehkä hieman tehokkaampaa harkita rakentavampaa tyyliä."

    Ja sitten olet ollut täälläkin toivomassa että homot hakkaisivat naisia. Plääh, en todellakaan välitä vähääkään tuollaisesta "rakentavuudesta" ja "maltillisuudesta".

    maltillista?

    hetero

    VastaaPoista
  38. Anonyymi9/6/09 20:25

    Mikko
    "Ja ääritapauksen voi nähdä varsin piakkoin Britanniassa Labour hallinnon Kaatuessa."

    En kyllä ihmettele jos Labour ottaa 10-0 turpaansa. Britanniasta on kantautunut niin järjettömiä uutisia erityisesti femakko- ja mamurintamalta, ettei mitään rajaa. Nykmeiningillä Labour tulee ajamaan niin kovaa seinään, että Thatcherin voittokulku näyttää sen rinnalta pieneltä eväsretkeltä.

    - Syltty

    VastaaPoista
  39. "En kyllä ihmettele jos Labour ottaa 10-0 turpaansa. Britanniasta on kantautunut niin järjettömiä uutisia erityisesti femakko- ja mamurintamalta, ettei mitään rajaa. Nykmeiningillä Labour tulee ajamaan niin kovaa seinään, että Thatcherin voittokulku näyttää sen rinnalta pieneltä eväsretkeltä.

    - Syltty"

    Paitsi, että ketään Thatcherin veroista ei ole tulossa asiaa korjaamaan. Ja asiat siellä ovat nyt paaaaljon pahemmalla tolalla kuin 1979. Kyllä siis Thatcherkin teki paljon huonoja päätöksiä, mutta hänen valtaantulonsa oli vastaus todelliseen tarpeeseen.

    VastaaPoista
  40. "En kyllä ihmettele jos Labour ottaa 10-0 turpaansa. Britanniasta on kantautunut niin järjettömiä uutisia erityisesti femakko- ja mamurintamalta"

    Harriet Harman on on kyllä sen luokan feministijäärä globaalissa skaalassa, että turpaan tulee varmasti. Harmanin miesvihaisia ehdotuksia esitelty lukuisia tässäkin blogissa

    VastaaPoista
  41. Sarasvuo saarnaa toista ja tekee toista.

    What else is new.. onhan näitä rikkaita köyhien neuvojia aina ollut, ja jos he ovat karismaattisia, kansa lankeaa uskomaan kaikkeen mitä he sanovat ja tekevät, vaikka kääntäisivätkin takkiaan niin tuhkatiheään kuin sarasvuo.

    Tärkeintähän on imago..

    - Vortac

    VastaaPoista
  42. Ihmetyttää muuten tuo jatkuva into kommentoida Heiskalan tyyliä. Jokainen taaplaa omalla tyylillään.

    Ihmettelen tätä itsekin. Tulee mieleen vanha toteamus 'Toimii se, mutta ei ole korjattu -oikein-'..

    Tärkeintähän on se, että on paljon ihmisiä, jotka osoittavat, että nyt riittää tämä feministinen sonta jota yhteiskunta perverssissä yhteiselossaan tuon hirviön kanssa koettaa suoltaa aurinkona ja totuutena ihmisen kasvoille.

    Samantekevää, miten asia esitetään, pääasia että jollain tavalla tehdään se selväksi, että on paljon miehiä, jotka eivät enää suostu naisten ja femakkojen valheiden pompoteltaviksi.

    Itse en näe mitään vikaa Heiskalan tyylissä; kaikkia meitä tarvitaan. Antakaa kaikkien oikeuden ja totuuden puolella olevien kirjoittaa.

    - Vortac

    VastaaPoista
  43. "Ihmetyttää muuten tuo jatkuva into kommentoida Heiskalan tyyliä. Jokainen taaplaa omalla tyylillään.

    Ihmettelen tätä itsekin. Tulee mieleen vanha toteamus 'Toimii se, mutta ei ole korjattu -oikein-'.."

    Minä en sitä ihmettele. Voitte koittaa itse pitää blogia ja katsoa, paljonko lukijoita sillä on. Kilpailu lukijoista netissä on ankaraa, eikä pelkkä substanssi riitä mihinkään - myös muodon on oltava houkutteleva.

    Itsekään en välttämättä ole Heiskalan kanssa monista asioista eri mieltä, mutta en näe pointtia siinä, että ei esitetä sinällään oikeita pointteja mahdollisimman houkuttelevassa valossa.

    VastaaPoista
  44. Anonyymi9/6/09 23:03

    Mutta jos Heiskala saa tuollaisen määrän lukijoita niin kai hän on sitten esittänyt asiansa aika houkuttelevassa valossa?

    Sen mitä hänen työtään olen seurannut niin hän näyttää saavan eri keskustelupalstoilla aloittamiinsa ketjuihin jatkuvasti valtavan määrän lukijoita ja kommentojia, aiheesta riippumatta. Tyylistä päätellen hän kirjoitteli viime viikolla eri nimimerkeillä mm. Iltalehden palstalle Johanna Korhosesta ja Mitro Revosta ja ketjuissa oli taas tuhansia lukijoita parissa päivässä.

    VastaaPoista
  45. "Mutta jos Heiskala saa tuollaisen määrän lukijoita niin kai hän on sitten esittänyt asiansa aika houkuttelevassa valossa?"

    Siis millaisen määrän?

    Minun arvioni mukaan valo ei ole houkutteleva. Voin toki olla väärässä. Ei se minua ainakaan houkuttele.

    VastaaPoista
  46. - varsin ikävää, Henry.


    Miksi ihmeessä mollaat minua koko ajan? Jos haluat niin voimme tehdä tästä tavastasi vastavuoroista. Miten haluat?

    Olet kuin pahainen kommunisti joka käyttää aikansa siihen, että kadehtii sitä mitä toinen on omalla työllään aikaan saanut.

    Googlaa nyt hyvä mies edes nuo antamani haut ; ei Googlessa nousta ilman lukijoita.

    Kirjoitustyylini on mitä parhain, miksi kirjoittaisin puisevasti kun ei ole pakko? ja tylsästi? Saankin nyt nautiskella siitä että aika moni on varmastikin samaa mieltä, kun niin innokkaasti kirjoituksiani lukevat. Kuka nyt tylsää ja tyhjää viitsisi lukea, tai kirjoittaa, paitsi joku.

    Sinun tapaasi ilmaista itseäsi, etenkään tämänpäiväistäsi kompelöä hyökkäystäsi, en nyt kohteliaisuussyistä halua tällä palstalla arvioida.
    Halpamaisuutesi minua kohtaan on joka tapauksessa mieserityisen ikävää ja infantiiliä.

    Kuule Henry, sekin vielä, että jokainen tänne kirjoittava samalla tuo samalla myös sinulle lisää lukijoita, sekö nyt harmittaa? Mielestäni paljastat nyt luonteesi vähän turhan paljaasti.


    Muihin kommentteihin liittyen: On totta, että kirjoittelin viime viikolla mm. Iltalehden palstalle, tottakai kirjoitin, kun rauta oli kuumaa ja kun sillä saavutetaan tuloksia, avasin sinnekin muutamia ketjuja ja ylläpidin niitä - ja viikon aikana ne saivat arviolta noin 10 000 - 15 000 ERI lukijaa.( Iltalehden laskin rekisteröi vain eri tietokoneista tulleet lukukerrat ) Tämä siis yksin Iltalehden palstalla.

    Henry, sellainen huomi vielä, että tuo mahtailemasi laskurisi laskee kaikki vuosien aikana tämän sivun avauskerrat yhteen, eri lukijoita sinulla lienee noin viidestäkymmestä sataan. Näin päättelen sillä itsekin olen tämän sivun avannut jo vähintään satoja kertoja, vaikka vastahan tänne aloitin iloksesi kirjoittamaan. Statuksesi peräänkö nyt itket? ( siis juuri niin kuin ilkeät kolumnistit kirjoittavat,itket ) Siksikö itket kun en niin kovin opintojasi kunnioita, vähän kuitenkin kunnioitan, toisin kuin Pasi Malmin, takinkääntäjä jota en paljoa kunnioita, kun ei juuri ole syytä vielä ilmaantunut.


    :a) aina ystävällisesti kuitenkin!

    VastaaPoista
  47. Vortac:"Tärkeintähän on se, että on paljon ihmisiä, jotka osoittavat, että nyt riittää tämä feministinen sonta jota yhteiskunta perverssissä yhteiselossaan tuon hirviön kanssa koettaa suoltaa aurinkona ja totuutena ihmisen kasvoille. "

    Aivan. Mitä vähemmän naiset saavat hyppiä tuolla keskivertomiesten silmille sitä paremmassa tilanteessa me kaikki olemme.

    Mitään merkittävää muutosta
    parempaan ei ole tapahtunut (ja menköön Villingille runkkaamaan se joka näin väittää), mutta ehkäpä ystävällisiä, järkeviä, jopa ihmismäisiä naisia on Suomessa jo muutama enemmän kuin ennen miesasian tuloa julkisuuteen. Sellaista pientä väreilyä, että aletaan edes jotain tajuta asioiden vääristyneisyydestä ja miehen asemasta, tänään ja halki viime vuosituhansien.

    Se mikä itseäni tässä
    kaikessa sapettaa on, se ettei ihmiset aina tajua miten isoista asioista monetkin puhuvat. Vaikka varmaan yhä useampi keskivertoihminen tietää ilmiön nimeltä "miesasia" ja suhtautuu siihen jopa hyväksyvästi, se ei tarkoita, että nämä tajuaisivat miten karmeita miesten ongelmat ovat.

    Vittu kun yöllä nauratti
    taas kun kävelin Fredaa pitkin Onnelan ohi ja silmäilin niitä kusipääöyhöjen erityyppisiä kontaktointeja kadulla. No korkeintaan katsoivat minua vaan, että mikä toi on. Mä katsoin takas että joo... taidatte olla kohtapuolin museotavaraa. Hahhah, premium a.

    Niin premium a.

    Siis viittaan nyt omiin ystäviini. hahahahahhaahhaa :-)




    Bmad

    VastaaPoista
  48. Heiskala:"Sinun tapaasi ilmaista itseäsi, etenkään tämänpäiväistäsi kompelöä hyökkäystäsi, en nyt kohteliaisuussyistä halua tällä palstalla arvioida. "

    Tehokkaampaa mielipiteen
    rajoitinta tuskin on, kuin pelko omalle kohdalle osuvasta kunnianloukkauksesta. Näin yleensä päädytään melkolailla turhankin diplomaattisiin kannanottoihin ihmisten välillä.

    Minä nimittäin pidän
    Heiskalassa siitä, että hän on lapsenomainen mielipuoli. Ehkä tuo mielipuolikin on väärä sana, koska se on vain ulkopuolisen näkemys lapsesta tai lapsuudesta.

    Heiskala tuo mieleen oman
    lapsuuteni. Heiskala on säilyttänyt kipinän ja tarmolla iskee vettä myllyyn todennäköisesti hautaan tai alas kalliolta hyppäämiseen asti.


    Bmad

    VastaaPoista
  49. Onko miesliikkeen etu, että liike profiloituu muutaman äänekkäimmän "lapsenomaisen" "mielipuolen" (bmadin tulkinta) perusteella kiiluvasilmäisen mielipuoliseksi, houreiseksi naisvihaajien örkkilaumaksi? Parempi jos keskustelut olisivat tasapainoisempia, jotta tavalliset miehet ja naiset eivät saisi inhoreaktiota heti kättelyssä.

    VastaaPoista
  50. "Onko miesliikkeen etu, että liike profiloituu muutaman äänekkäimmän "lapsenomaisen" "mielipuolen" (bmadin tulkinta) perusteella kiiluvasilmäisen mielipuoliseksi, houreiseksi naisvihaajien örkkilaumaksi? Parempi jos keskustelut olisivat tasapainoisempia, jotta tavalliset miehet ja naiset eivät saisi inhoreaktiota heti kättelyssä."

    Miesten tasa-arvo ry:ssä keskeinen tavoite on ollut päästä eroon tuollaisesta negatiivisesta imagosta. Yhdistyksen FAQ:ssa lukee:

    Miten yhdistyksenne suhtautuu ”vihaisiin miesaktivisteihin”, jotka voivat ”pilata” koko miesliikkeen tai yhdistyksenne maineen?

    Yhdistyksemme kannattaa sanavapautta ja oikeutta mielipiteen ilmaisuun, kunhan se tapahtuu lain asettamien rajojen puitteissa. Vihaisilla miesaktivisteilla on siten oikeus ilmaista mielipiteensä, kunhan ei syyllistytä laittomuuksiin, kuten väkivallalla uhkailuun tai kansanryhmään kohdistuvaan kiihotukseen. Toisaalta yhdistyksemme mielestä on järkevämpää edistää maltillista ja rakentavaa keskustelukulttuuria. Vihaiset miesaktivistit eivät pilaa yhdistyksemme mainetta, koska he eivät toimi yhdistyksemme edustajina."

    VastaaPoista
  51. "Onko miesliikkeen etu, että liike profiloituu muutaman äänekkäimmän "lapsenomaisen" "mielipuolen" (bmadin tulkinta) perusteella kiiluvasilmäisen mielipuoliseksi, houreiseksi naisvihaajien örkkilaumaksi? Parempi jos keskustelut olisivat tasapainoisempia, jotta tavalliset miehet ja naiset eivät saisi inhoreaktiota heti kättelyssä."

    Feministien ollessa valtamedian suojeluksessa profiloidumme joka tapauksessa, tai oikeammin media profiloi MEIDÄT , ääriliikkeeksi, jonka mielipiteisiin ei SAISI kiinnittää huomiota! Tasapainoista keskustelua on yritetty jo iät ja ajat. Ja feministit ovat laukoneet miesliikkeestä ja miehistä yleensä VÄHINTÄÄN yhtä törkeitä väitteitä ja mielipiteitä ilman, että kukaan valtamedian edustaja olisi kiinnittänyt siihen huomiota. Päin vastoin, feministien törkeimmätkin valheet hyväksytään virallisena totuutena!

    VastaaPoista
  52. Hassua on, että kun tätä hommaa tekee niin kiitoksen saa useimmiten negaation kautta. Yhtenä erinomaisena tunnustuksena työstäni pidän sitä, kun tulta-munille-moilanen katkerana ilmoitti kuinka palstat ja sähköpostit ovat täynnä miesasiaa ja aloitti taas järjettömän huutamisens:a]

    Se taas, mitä silmieni mainioon tuikkeeseen tulee niin minusta on huomattavasti parempi, että siellä tuikkii kuin peljästyttävällä mielipuolella hourulassa kuin että katse olisi hailakka ja vaisu kuten joillain saattaa olla.

    ystävällisesti, mutta surulla katselen mieserityisten miesasiamiesten keskimääräisesti ilmeisesti harvinaisen kehnoa huumorintajua,

    antti heiskala
    www.lapsenoikeus.info

    VastaaPoista
  53. Bmad, kirjoitit: "Heiskala tuo mieleen oman lapsuuteni. Heiskala on säilyttänyt kipinän ja tarmolla iskee vettä myllyyn todennäköisesti hautaan tai alas kalliolta hyppäämiseen asti."

    Suuret kiitokset, Bmad, joo, ajattelin toimia niin kauan kun puhtia riittää, ja sitten viagraa kun ei riitä, ja yritän toimia mahdollisimman tehokkaasti, niin että ehdin tehdä tässä elämässä vielä paljon muutakin.
    Mutta toisin kuin joku voisi luulla, olen hyvin varovainen ja elämää rakastava hemmo, en hyppäsi edes laskuvarjolla saati sitten kalliolta. Huono tuuri saattasi sattua juuri minulle, laskuvarjo ei aukeakaan, hei vaan rakas kavala maailma. Sellainen ei sovi minulle, kaikenlaisten riskien karttajalle. Mutta mennäänpä toiseen asiaaan, ilmaisuun:

    "Miesasiamiesten" kirjoitustyyleistä muutama sana:

    Arvostamani kirjoittajat ( itseäni en siis luettele ), aloitan niistä tälle palstalle kirjoittavista joiden oikea henkilöllisyys on minulle tuttu:

    Jyrki T - terävä kirjoittaja -useimmiten nasevaa, olennaiseen keskittyvää ja herkullista sarkastista huumoria viljelevä jannu. Ehkä tärkeimpänä ominaisuutena vielä se, että mies uskaltaa myös asettua valtakoneistoa vastaan, missä näkee sen toimivan laittomasti. Tämä ominaisuus on usein omaa selustaansa varmistelevien miesasiamiesten joukossa hyvin harvinaista herkkua, sellaiselle nostan hattua.

    Juuso Erno - terävä kaveri myös, ei haaskaa kirjoituksissaan tehoja turhanaikaisiin kömpelöihin kvasi-tieteellisiin ilmaisuihin vaan kirjoittaa selkeää ja hyvää asiatekstiä, ei myöskään ole pelkurimainen nynny tai opportunisti. Hyvä tyyppi.

    Jukka Lampinen - Älykäs hemmo, tunnistaa oleelliset argumentit ja osaa tuoda niitä esiin, varmasti myös huumorintajuinen, mutta saisi tuoda tätäkin puolta teksteissään enemmän esiin, lukijan pitämiseksi hereillä. Ei vaan, mitä mainioin ja hyväsydämisin tyyppi hänkin.

    Jorma - Jormassa on sopivasti kipinää ja vittuuntuneisuutta, sellainen pitää miehen kurssissa, antaa energiaa tuleviin koitoksiin. Mainio oli tuo hänen virheiden joukossa aiheuttama hämmennys kysymyksineen poikalasten sukupuolielimen rituaali-silpomisesta. Niin sitä pitää!

    Henry Laasanen - Erinomaisen ahkera mies, ja oikein hyvä ulosanti livenä, ei niinkään kirjoittajana, mutta paha kyllä ilmeisen huumorintajuton ja pikkutarkka kaveri. Ajatusmaailmaltaan ehkä hiukan kapea. Kehityskelpoinen mies kuitenkin, arvelen.


    Hannu T - en tiedä kirjoittaako tänne nimimerkin takaa, mutta muutama sana hänestäkin: Hannulla on ollut tärkeä osa feministijärjestöjen "miesten naisiin ja lapsiin kohdistama väkivalta" - mantran romuttamisessa, mutta mies vaikuttaa muutoin aika kapea-alaiselta kirjoituksissaan. Myös parempaa kykyä tarkastella asiota "puhtaalta paperilta" ja vähemmän auktoriteettiuskoa odottaisin Hannulta. Arvostan kuitenkin suuresti Hannun työtä tuolla mainitsemallani sektorilla.

    :a]

    Ketäs muita vielä?

    VastaaPoista
  54. Anonyymi kirjoitti: "Tässä esimerkki Antin maltillisuudesta ja asiallisuudesta:

    Nukkeanimaatio presidentti Tarja Halosesta Lähetetty: 17.3.2008 23:56

    http://www.aamulehti.fi/keskustelu/thread.jspa?threadID=29038&tstart=0"


    Miksi sinä tuon upean ja mahdollisuuksia keskustella yhteiskuntamme suvaitsevaisuudesta ja kansallisesta historiankirjoituksesta uudella tavalla mahdollistavan taidepläjäykseni tuolta kalastelit, kun se on paljon siistimmässä muodossa omilla sivuillani:

    Kallion perhonen, kohta jo ilmeisesti palkittu käsikirjoitukseni! - Hyvää itsenäisyyspäivän jatkoa, rakkaat ystävät



    varsin hienoa taidettahan tuo oli, näin jälkeenpäinkin tarkasteltuna.

    VastaaPoista
  55. "Suuret kiitokset, Bmad, joo, ajattelin toimia niin kauan kun puhtia riittää, ja sitten viagraa kun ei riitä, ja yritän toimia mahdollisimman tehokkaasti, niin että ehdin tehdä tässä elämässä vielä paljon muutakin. "

    Se, että sorrun ajoittaiseen viestiesi lukemiseen ei kuitenkaan tarkoita, että pitäisin tyyliäsi mitenkään kansaan menevänä. Mielestäni sinulla on ns. "friikkityyli" ja se on vähän sama kuin ajaisi "homotyylillä" heteroiden asiaa.


    Bmad

    VastaaPoista
  56. Arvostelu on helppoa. Mutta minkälaisella "homotyylillä" sinä Bmad asioita itse ajat? Ja mitä vaikeasti ymmärrettävää tai asiatonta edes tuossa Heiskalan linkittämässä "taidekirjeessä" oli? Siinä vain asetettiin presidenttimme Mannerheim ja Halonen saman kohtelun alaisiksi.

    Oletteko te tulleet niin aivopestyiksi ja alamaisiksi, etette ymmärrä tarkastella tuollaisiakaan asioita tasa-arvon näkökulmasta, niin kuin Heiskala tuossakin hyvin hauskasti teki?

    hetero

    VastaaPoista
  57. "Vasemmistosta on tullut radikaalifeministien temmellyskenttä, joka ei tosiaankaan houkuttele miesäänestäjiä. Martti Korhonen on epäkarismaattisuudessaan omaa luokkaansa, eikä Urpilaisella ole uskottavuutta. Vasemmiston tulisi laittaa feminismi romukoppaan."

    Tällaisilla kirjoituksilla ja perusteilla te meinaatte tehdä vaikutuksen?

    VastaaPoista
  58. "Arvostelu on helppoa. Mutta minkälaisella "homotyylillä" sinä
    Bmad asioita itse ajat?"

    Minä ajan asioita heterotyyliin. Se, että olen luonteeltani lähempänä sirkustaiteilijaa kuin vakavamielistä tutkijaa on sitten toinen juttu.

    Mutta se mikä Heiskalan
    jutuissa noin yleisellä tasolla
    ei innosta on, että ne ovat sillä tavalla vauhdikkaita ja provosoivia, että ihmiset ei ehkä ota niiden asiasisältöäkään kyllin vakavasti (ja tämä voi sitten omalta osaltaan vaikeuttaa esimerkiksi miesten tasa-arvoyhdistyksen työtä jos Heiskalasta tulee kuuluisampi?).

    Toisaalta Heiskalan tapaa
    voi ihailla omassa sarjassaan, mutta toisaalta en tiedä
    millaisen lopputuloksen hän aiheuttaa, jos meininki tuosta vielä pääsee yltymään.

    "Ja mitä vaikeasti ymmärrettävää tai asiatonta edes tuossa Heiskalan linkittämässä "taidekirjeessä" oli? Siinä vain asetettiin presidenttimme Mannerheim ja Halonen saman kohtelun alaisiksi."

    En ole puuttunut asiasisältöön vaan siihen millaiset jehut saavat erittäin vakavia tasa-arvo-ongelmia suuren yleisön keskuuteen kuljettaa, kun ne pitäisi kuitenkin ratkaista.


    Bmad

    VastaaPoista
  59. Millaiset jehut? Mitä esimerkiksi Henry Laasanen on omassa tekstissään kyennyt tuomaan esiin kuin "naisen seksuaalista valtaa"?

    VastaaPoista
  60. Ja mitä sellaista uutta Miesten tasa-arvo ry olisi tuonut keskusteluun josta ei olisi keskusteltu jo vuosikaudet. Tällä en tarkoita sitä että väheksyisin kirjurin tehtäviä millään muotoa.

    VastaaPoista
  61. Mitä esimerkiksi Henry Laasanen on omassa tekstissään kyennyt tuomaan esiin kuin "naisen seksuaalista valtaa"?

    Esim.

    http://nsvalta.blogspot.com/2008/03/hesari-ja-suur-jyvskyl.html

    http://nsvalta.blogspot.com/2008/03/kaleva-ja-hesari.html

    http://miestentasaarvory.wordpress.com/miesten-tasa-arvon-linkkeja/miesten-tasa-arvo-ongelmia/

    VastaaPoista
  62. Ja mitä sellaista uutta Miesten tasa-arvo ry olisi tuonut keskusteluun josta ei olisi keskusteltu jo vuosikaudet.

    Esim.

    http://miestentasaarvory.wordpress.com/2009/02/20/miesten-tasa-arvo-yhdistyksen-lausunto-sukupuolentutkimuksen-kehittamiseksi/

    VastaaPoista
  63. Tätyy Henrylle todeta ettei noissa hänen antamissaan linkeissä ollut mitään muuta uutta kuin ehdotus naistukimuksen nimen muuttaminen sukupuolentutkimukseksi, eikä sekään ollut uutta.

    VastaaPoista
  64. No koitapas, löytyykö täältä mitään uutta

    http://publishing.yudu.com/Freedom/Aclt8/Laasasenlista/resources/index.htm?referrerUrl=http%3A%2F%2Fihmissuhteet.blogspot.com%2F2008%2F05%2Flaasasen-lista.html

    VastaaPoista
  65. "Vihaiset miesaktivistit eivät pilaa yhdistyksemme mainetta, koska he eivät toimi yhdistyksemme edustajina"

    Erinomainen termi tuo "vihaiset miesaktivistit". Itse lukeudun niihin. Mitähän ne muut miesaktivistit ovat? Iloisia mieaktivisteja? Mistä he ovat niin iloisia? Siitäkö, että heidän ihmisoikeuksiaan poljetaan? Mieleltään terveen ihmisen terve reaktio syrjintää kohdatessa on viha ja suuttumus.

    Valitettavaa sanoa, mutta vain idiootti hymyilee kiltisti ja argumentoi maltillisesti kohdatessaan perusoikeuksiaan polkevan koneiston. Sitä muuten juutalaiset yrittivät. Tulos oli aika kehno. Nyt ovat oppineet pitämään puolensa, eikä silmille enää hypitä.

    Jos suuttumusta ei tuoda selkeästi esiin tässä vaiheessa, niin koneisto jatkaa jauhamistaan, eikä mikään muutu. Maltilla saadaan aikaan todennäköisesti se, että homma karkaa täysin käsistä. Olisiko aika jo maltillistenkin olla vähän vihaisia, niin, että asiat saataisiin korjattua jo tässä vaiheessa, eikä suurempaa yhteiskunnallista painetta enää annettaisi kertyä?

    VastaaPoista
  66. "Mieleltään terveen ihmisen terve reaktio syrjintää kohdatessa on viha ja suuttumus. "

    On älykkäitä ja vähemmän
    älykkäitä tapoja reagoida siihen, että naiset säätelevät seksiä markkinoilla.

    Kun kokee vastoinkäymisiä naisten kanssa pitäisi siinä tilanteessa jo kyetä puuttumaan siihen säätelyyn esimerkiksi sanomalla naiselle suoraan, että tämä sääntelee seksiä. Peli on menetetty, eikä ole väliä enää mitä sanoo, joten sano se. Ilmaise se Hänelle.

    Tietysti tällaiset pojat,
    jotka ei ole päässet naista koskemaan, kuin ehkä pari kertaa silloin tällöin surkeissa olosuhteissa, saattavat ajautua umpikujaan ja tulla jälkeenpäin nettiin paiskomaan esineitä saatuaan päkit markkina-arvoteorian naisilta. Se on arkipäivää.

    Viekkaasti ja asioita
    selvittäen toimimalla saadaan aikaan paras lopputulos. Viha, joka on hetki anarkiaa itsensä vuoksi ei johda vaikeiden ja vakavien epätasa-arvorakennelmien tuhoutumiseen vuosituhantisessa yhteiskunnassa. Lisäksi on muistettava, että Suomi ei ole maailma ja että aktiviteettia tarvitaan kaikissa maissa.

    Sen soisi tietysti
    kaikille miesaktiiveille, että
    karussa maailmassa löytäisi edes yhden naisen, joka osoittautuu luottamuksen arvoiseksi ja partneriksi itselleen. Näin ei kuitenkaan kaikilla käy. Sellainen on markkina-arvon seitti, siihen tarttuu lähes jokainen nainen.
    Ja seittejä repimällä ei tulosta saada aikaan, vaan pitää tappaa ne hämähäkit, jotka meitä
    jahtaavat.

    "Olisiko aika jo maltillistenkin olla vähän vihaisia, niin, että asiat saataisiin korjattua jo tässä vaiheessa, eikä suurempaa yhteiskunnallista painetta enää annettaisi kertyä?"

    On tietenkin totta, että
    jotkut miesaktiivit ovat turhan pliisuja.

    Bmad

    VastaaPoista
  67. Vielä lisäyksenä se, että olen kirjoittanut valmiiksi tieteellisen artikkelin "Miksi miehet puuttuvat tasa-arvokeskusteluista", mutta kirja johon se on kirjoitettu, ei ole valmis muilta osin. Olen kirjoittanut valmiiksi myös väitöskirjan ensimmäisen luonnoksen otsikolla "Miehet ja tasa-arvo: miksi miesten ongelmista ei tule tasa-arvo-ongelmia?" Jos se joskus valmistuu, niin se voi herättää jonkin verran keskustelua. Eli tieteen tekeminen ja tieteellisten perustelujen esittäminen on toinen tapa toimia aktivismin ohella.

    Vihaisuudesta sen verran, että minä en vain ole henkilönä kovin vihainen. Tykkään toki olla oikeassa ja sitä on helppo toteuttaa puhumalla miesten puuttuvista tasa-arvo-ongelmista.

    VastaaPoista
  68. "Valitettavaa sanoa, mutta vain idiootti hymyilee kiltisti ja argumentoi maltillisesti kohdatessaan perusoikeuksiaan polkevan koneiston. Sitä muuten juutalaiset yrittivät. Tulos oli aika kehno."

    Gandi kokeili kyllä aivan samaa ja lopputulos ei olisi voinut olla juurikaan parempi.

    Erilaiset vastustajat ja ajat vaativat erilaiset tavat ja toimet.

    - Syltty

    VastaaPoista
  69. Henry, kirjoitit: "olen kirjoittanut valmiiksi tieteellisen artikkelin "Miksi miehet puuttuvat tasa-arvokeskusteluista""

    Voisitko, Henry, kertoa tiivistetysti mihin tulokseen artikelissasi tulit, nyt kun kerran olet asiaa "tieteellisesti" tutkinut?

    VastaaPoista
  70. "Voisitko, Henry, kertoa tiivistetysti mihin tulokseen artikelissasi tulit, nyt kun kerran olet asiaa "tieteellisesti" tutkinut?"

    Artikkelin idea on se, että maskuliinisuuden normi ohjaa miehiä kamppailemaan toisiaan vastaan ja vaikenemaan miesten ongelmista, koska tosimies ei valita. Miehille yleisesti ottaen on edullisempaa tavoitella menestystä elämässä kuin tapella feministejä vastaan tasa-arvopolitiikan kentällä. Varsinkin poliittiselle mieseliitille on houkuttelevampaa asettua suojelemaan naisia. Kun miehet eivät organisoidu vahvoiksi intressijärjestöiksi, tasa-arvopolitiikasta on tullut feministien hegemonisesti hallitsema alue, ja tasa-arvosta naisten aseman parantamisen projekti.

    Eli miehet kilpailevat mieluummin maskuliinisuudesta, eli kuka puolustaa naisia parhaiten, kuin siitä, kuka puolustaa miehiä parhaiten tasa-arvopolitiikassa. Tasa-arvokeskusteluihin osallistuminen miesten puolustajana tuottaa helposti ruikuttajan maineen ja sitä kukaan tosimiehen titteliä kaipaava ei itselleen halua.

    VastaaPoista
  71. "Miksi miehet puuttuvat tasa-arvokeskusteluista"

    Eihän miehet puutu tasa-arvokeskusteluista. Tilanne on aivan päinvastoin, miehiä vaan ei päästetä feministimafian hallitsemiin elimiin ja mediaan. Ainoastaan feministimafiaa tavalla tai toisella hännystelevät miehet pääsevät esiin ja siihen saumaan teidän yhdistyksennekin näyttää ikävä kyllä, sinun ja todennäköisesti Pasi Malmin vaikutuksesta, kääntyvän.

    Henry, sinäkin olet täälläkin yrittämässä vaientaa mm. Antti Heiskalan, ettei hän vain saisi ääntään missään virallisemmassa mediassa kuuluviin, ylivoimaisesti aktiivisimman ja asiantuntevimman tasa-arvo- ja ihmisoikeusaktivistin tässä maassa.
    Onko sitten mikään ihme, että Heiskala käyttääkin nykyään sellaista kieltä ja toimintatapoja jotka läpäisevät hänen ympärilleen rakennetun vaikenemisen muurin sitten väkisin.

    VastaaPoista
  72. Henry: "Tasa-arvokeskusteluihin osallistuminen miesten puolustajana tuottaa helposti ruikuttajan maineen"

    Henry, ruikuttajan maineen sinä saat ruikuttamalla esim. Heiskalan vaikutusvallasta ja pyrkimällä organisoitumaan häntä vastaan. Pahoin pelkään että jos jatkat samaa rataa tulee sieltä vielä melkoinen lataus takaisin. Silloin en haluaisi olla sinun housuissasi.

    VastaaPoista
  73. Minusta on aika valitettavaa, jos pitkälti samoilla linjoilla tasa-arvopolitiikan ongelmista olevat miehet aloittavat keskinäisen nahistelun, sensijaan että pyrkisivät puhaltamaan yhteen hiileen, jokainen omalla tavallaan.

    Ymmärrän hyvin, että suomalaisen tasa-arvopolitiikan nykytila herättää negatiivisia tunteita, sillä niitä olen samasta syystä kokenut itsekin. En nyt ehkä jatkuvasti, mutta liian usein kuitenkin. Siitä huolimatta, tärkeintä ei ole se tyyli, jolla miesten tasa-arvo-ongelmat saadaan nostettua yleiseen tietoisuuteen ja yhteiskunnallisen keskustelun aiheeksi. Pääasia on, että se tapahtuu, keinolla millä hyvänsä. Jokainen varmaan tietää itse parhaiten, mikä tyyli juuri hänelle sopii.

    VastaaPoista
  74. "Eihän miehet puutu tasa-arvokeskusteluista."

    Kyllä ne puuttuvat, eli poliittinen mieseliitti, jolla on todellista vaikutusvaltaa puuttuu. En ole kuullut Vanhasen tai Kataisen edistävän miesten tasa-arvoa kertaakaan. Toki keskusteluissa on joitakin miesasiamiehiä, mutta juuri kenelläkään heistä ei ole merkittävää poliittista tai tieteellistä valtaa.

    VastaaPoista
  75. Heiskala antoi pienen varoituksen Henrylle ja Pasille jo, lainaus Anna Kontulan blogista:

    Antti Heiskala kirjoitti:

    Anitta, kirjoitit: "Mutta "oi veljet huomatkaa, näin ei saada sotaa koskaan loppumaan".

    Miksei saataisi, helppoahan se olisi. Tässä pari ensimmäistä toimenpidettä ( senkin jo tähän alkuun lisään, etten kirjoita tätä nyt aivan niin ryppyotsaisesti kuin joku hurja voisi kuvitella ):

    Tasa-arvon määritelmäksi kelpaisi jälleen vain yhdenvertaisuus ja tasa-arvo lakien edessä, kuten perustuslakimmekin edellyttää, ei missään tapauksessa feminismi, jonka pyrkimykset ovat aivan toiset( tämä oli kyllä otsa täysin rypyssä kirjoitettu, tietenkin ). Lakien ja suhtautumisen niihin mukana ihmisten tasa-arvoisuus joko kuolee tai elää.

    Tasa-arvoelimiin tasa-arvoinen edustus niin miehille kuin naisillekin ( ! - eikä sitten mitään hiirulaisia näköismiehiä kapopojiksi. Muistakaa erityisesti tämä! Kirjoittakaa lapulle jos ei tunnu jäävän mieleen. ) Eikä myöskään sitten mitään urapyrkyrieläkevirkapaperinsiirtelijävirkamiehiä vaan vaihtuva viriili edustus, ihmisten tasa-arvoisuus ja yhdenvertaisuus - siis demokratia - on aivan liian arvokas asia jätettäväksi muutamien, pahimmassa tapauksessa täysin hurahtaneiden, vajaakuntoisten, "asiantuntijoiden" hoideltavaksi. :a)

    Kirjoittelin jo tuonne Henry Laasasen blogiin edellä kirjoittamaani pitkälti mukailevan ajatuksen, mutta mitä se auttoi, pojat varmistelevat siellä nyt vissiin itselleen tuota mistä tuossa yllä varoittelin: urapyrkyrieläkevirkapaperinsiirtelijävirkamiehen roolia itselleen, ja aloivat häätää! minua sieltä heidän "maltillisia" saumojaan pilaamasta ( hahhah! ).

    No niin, näin siis kirjoitin heille:



    TASA-ARVOISUUS, YHDENVERTAISUUS, DEMOKRATIA

    Naistutkimuksen laitoksilta olen kuullut jopa äänenpainoja joissa kerrotaan että sukupuolten välisestä tasa-arvosta saisivat keskustella vain "asiantuntijat", eli he itse.
    Jos "tavallinen ihminen" ei tuolloin ymmärrä avata suutaan, ja hyvin aggressiivisesti, on hänen päässään ja ymmärryksessään jotain pahasti vialla.


    Tasa-arvo ja yhdenvertaisuus on demokratian perusta. Jättäisimmekö siis demokratian naistutkimusta harrastelevien täydellisten diletanttien harteille?
    ( ja keskusteleisimme sitten noiden "asiantuntijoiden" kanssa "maltillisesti" ja sopivasti. He määrittäisivät tietenkin sen mikä on maltillista ja sopivaa .. Kuten Pasi Malmi kerran yritti, feministimafiosojen ja pahanilkisten tanttojen sittemmin alas ajamalla Miessakkien palstalla. )


    ystävällisesti ( tietenkin!)
    antti heiskala
    www.lapsenoikeus.info

    VastaaPoista
  76. "Henry, ruikuttajan maineen sinä saat ruikuttamalla esim. Heiskalan vaikutusvallasta ja pyrkimällä organisoitumaan häntä vastaan."

    En minä ole organisoitunut Heiskalaa vastaan. Olen vain neuvonut Heiskalaa, että viestien formatoinnin pitää olla parempi, vaikka en itse asiasta ole eri mieltä.

    En minä yritä vaientaa Heiskalaa, vaan saada hänen sisältönsä paremmin esiin. Olen edelleen sitä mieltä, tekstien muotoilu on väärä. Eli kun esim. Heiskalan sivulle menee, niin minä en jaksa niitä juttuja lukea, kun sivu on täynnä sähköpostiosoitteita ja ynnä muuta kikkailuja.

    Myöskään Heiskalan huumori ei kolahda minuun, eli se ei naurata.

    VastaaPoista
  77. Missä on sinun huumorisi Henry?

    Itse en tunne toista yhtä hyvin, informatiivisesti ja älykkäästi tasa-arvoasista kirjoittavaa henkilöä kuin Heiskala. Hänen tekstinsä on elävää, oivaltavaa eikä se aliarvioi lukijaansa. Sinun "formatoimaasi" tekstiisi verrattuna Heiskala on suuren luokan kirjailija.

    VastaaPoista
  78. "Itse en tunne toista yhtä hyvin, informatiivisesti ja älykkäästi tasa-arvoasista kirjoittavaa henkilöä kuin Heiskala. Hänen tekstinsä on elävää, oivaltavaa eikä se aliarvioi lukijaansa."

    Tässä on sitten varmaan eroja eri henkilöiden makumieltymysten välillä. Itse en oikein taiteellisista kiemuroista perusta, vaan pidän yksinkertaisesta ja selkeästä.

    VastaaPoista
  79. ""Valitettavaa sanoa, mutta vain idiootti hymyilee kiltisti ja argumentoi maltillisesti kohdatessaan perusoikeuksiaan polkevan koneiston. Sitä muuten juutalaiset yrittivät. Tulos oli aika kehno."

    Gandi kokeili kyllä aivan samaa ja lopputulos ei olisi voinut olla juurikaan parempi."

    Gandhilla oli paljon helpompi tilanne, koska hän taisteli ulkoista vihollista vastaan.

    Ja Gandhihan meni sentää nälkälakkoon. "Matillista"?

    Milloin näemme nämä "maltilliset" Miesten tasa-arvo ry:n pulleat pojat nälkälakossa?

    Henry Laasanen ei ymmärrä kokonaiskuvaa, vaan alistuu toimimaan myös itseään häntä syrjivän koneiston ehdoilla, tai sitten hän vain pyrkii mukaan tuohon koneistoon itse, muka jotain uutta sinne tuomaan. Nälkälakossa emme tule häntä koskaan näkemään. Gandhiksi Laasasesta ei ole.

    VastaaPoista
  80. "Itse en tunne toista yhtä hyvin, informatiivisesti ja älykkäästi tasa-arvoasista kirjoittavaa henkilöä kuin Heiskala."

    Mutta jos se ei ole kansankieltä, vaan jotain friikkailua?

    Tasa-arvon palauttamiseksi tarvittaisiin mullistuksia, ei vain sanoja ja pieniä lakimuutoksia.

    Sanankäänteillä ja kulovalkean tavoin levitettävillä
    Heiskalan e-mail-informaatiolipukkeilla varmaan ei ole sitä toivottua vaikutusta, vaan tarvittaisiin toimia, joilla saadaan asiat "kokoperheen tiedostamisen" tasolle. Tarvitaan järeitä toimia, Laasanen on lähempänä näitä toimia, kuin Heiskala.

    Onko tullut mieleen
    esimerkiksi, että nuoren miehen ahdistusta pidetään noin yleisesti hauskana asiana? Miten tämä asia saataisiin vahvistettua mediatasollöa seuraavan 3kk aikana?

    Heiskala?

    Bmad

    VastaaPoista
  81. Minulla on tarkoituksena olla yhteiskuntatieteilijä. En ole aktivisti tai poliitikko. En harjoita tai hallitse retoriikkaa ollenkaan, aktivistiksi olen liian flegmaattinen. Yritän vain olla oikeassa ja se riittää sitten mihin riittää.

    VastaaPoista
  82. Henry, omien puheittesi mukaan haluat tuoda tasa-arvoon liittyviä ongelmia esiin mahdollisimman houkuttelevassa muodossa. Mitä tämä tarkoittaa?
    Lue nuo Heiskalan tähän ketjuun linkittämät kirjeet ja mieti kuinka paljon työtä hän on eri foorumeilla tehnyt sen eteen, että tietoisuus kaikkein suurimmista tasa-arvoon liittyvistä ongelmista leviäisi ympäri maan ja tavallisten kansalaistenkin tietoisuuteen, katso vaalitulosta ja mieti sitten uudelleen.

    VastaaPoista
  83. Motto: "Ei, emme me tienneet"

    Henry, kirjoitit: "Eli kun esim. Heiskalan sivulle menee, niin minä en jaksa niitä juttuja lukea, kun sivu on täynnä sähköpostiosoitteita ja ynnä muuta kikkailuja."

    Henry kuule, etkö sinä ymmärrä että noissa sivuissani joissa sähköpostiosoitteet on esillä, on kyse dokumenteistä. Eikä sinun suinkaan ole jokaista sähköpostiosoitetta aina pakko lukea :a)


    antti heiskala
    www.lapsenoikeus.info

    VastaaPoista
  84. Antakaa jo s.....na olla tuon !

    VastaaPoista
  85. Vihdoinkin Henry uskaltaa esittää miesasialiikkeen sisäistä kritiikkiä. Se on rohkeaa, sillä vaikka kuinka yrittäisi rakentavasti sen tehdä, niin helposti saa pelkät vihat niskaansa. Heiskalan tyyli ehkä uppoaa joihinkin, mutta varsinainen ongelma Heiskalassa on se, että hän on lähes kyvytön keskusteluun ja varsinkin vastaanottamaan toimintaansa kohdistettua kritiikkiä. Tälläinen keskustelukyvyttömyys ja kritiikin olematon vastaanottaminen on tuhoisaa miesasialiikkeelle ja siksi sisäistä kritiikkiä on pakko esittää, vaikka uhkana olisi sisäisiä riitoja ja miesasialiikkeen hajoaminen eri suuntiin.

    VastaaPoista
  86. Voihan Heiskala alkaa vastavuoroisesti neuvomaan Laasasta sen suhteen kuinka teksti optimaalisesti lukijaystävälliseksi "formatoidaan, mitä tuo Laasasen ilmaisu sitten tarkoittaakaan. Sen päivän haluaisin nähdä kun Heiskala antaa takaisin näille itseään täynnä oleville opiskelijapelleille.

    VastaaPoista
  87. Miksi Heiskalan edes pitäisi vastaanottaa monin tavoin ihailtavaan toimintaansa kohdistuvaa kritiikkiä sellaisilta tahoilta joilla itsellään ei ole esittää oikeastaan yhtään mitään, Bmad?

    Näyttäisivät itse esimerkkiä eivätkä itkisi kun edes joku saa jotain aikaiseksi, samat koskee lievemmässä määrin Laasasta.

    VastaaPoista
  88. "Vihdoinkin Henry uskaltaa esittää miesasialiikkeen sisäistä kritiikkiä. Se on rohkeaa,"

    Ai on rohkeaa, hätistellä parempia kirjoittajia kateellisena pois palstaltaan?

    VastaaPoista
  89. "Miksi Heiskalan edes pitäisi vastaanottaa monin tavoin ihailtavaan toimintaansa kohdistuvaa kritiikkiä sellaisilta tahoilta joilla itsellään ei ole esittää oikeastaan yhtään mitään, Bmad?
    Näyttäisivät itse esimerkkiä eivätkä itkisi kun edes joku saa jotain aikaiseksi, samat koskee lievemmässä määrin Laasasta."

    Noh, mitä itseeni tulee en
    ole kuin korkeintaan neuvonantaja. Aikaansaannokseni ei ole helppo määritellä, mutta sellainen kuitenkin on.

    Miesasia- ja sukupuolen
    tutkimusektorin tekemät havainnot kielivät vakavista ja
    monisyisistä tasa-arvo-ongelmista ja olisi minun mielestäni ennenkaikkea toimittava niiden poistamiseksi - niiden vaatimin keinoin.

    Koska muutos ei tule
    ennen aikojaan, kyse on siitä, miten saamme pakattua
    ongelma-asioista mahdollisimman kansantajuista
    materiaalia ja ihmiset tietoisiksi epäkohdista kohtuullisella aikavälillä. Naisista iso osa ja johtavat urokset eivät oikeastaan varmaan haluaisi muutosta, koska heillä on markkina-valta-asema ihmissuhteissa.

    Vaikka monet siis tuntevat käsitteenä miesasian, ei mitään yleisellä tasolla ole vielä paljonkaan käsitelty, vaan se päivä on vasta edessä, kun muutoksia alkaa tapahtua.

    Jos joku näkee tuon yli-innokkaan
    ja superlennokkaan faktan suoltamisen päättäjien sähköpostiosoitteisiin
    toimivana keinona vaikuttaa myönteisesti tasa-arvo-ongelmien yleiseen tiedostamiseen, niin minä epäilen sen olevan hieman turhan anarkistista ja provosoivaa, ja vähän tietoa-levittävää.

    Mikäli Heiskala katsoo,
    että hänen toimintansa on omiaan kitkemään epätasa-arvon haittavaikutuksia niin silloin hän varmaan puskee itsensä läpi lopputulokseen. Minulla ei ole silti syytä uskoa, että Henryllä tai vaikkapa minulla olisi vähäisempää panostusta tasa-arvokeskustelussa.

    Heiskalan tapaa pidän
    silti hauskana ja huvittavana, eikä minulla ole mitään sitä vastaan, jos hän saa jotakin aikaan.


    Bmad

    VastaaPoista
  90. "Miesasia- ja sukupuolen
    tutkimusektorin tekemät havainnot kielivät vakavista ja
    monisyisistä tasa-arvo-ongelmista ja olisi minun mielestäni ennenkaikkea toimittava niiden poistamiseksi - niiden vaatimin keinoin."

    Et kuitenkaan maininnut "kansantajuisessa" kirjoituksessasi taaskaan ainoataan havaitsemaasi epäkohtaa. Pois se että olisit kuvaillut miten olet ne aikonut kansan tietoisuuteen sitten viedä. Tuskin ne tuollaisella tyhjän länkytyksellä kenenkään tietoisuuteen tulevat, siis mitkä asiat, pitääkö ihmisten ne arvata.

    VastaaPoista
  91. Bmad, kirjoitit: "Miesasia- ja sukupuolen
    tutkimusektorin tekemät havainnot kielivät vakavista ja monisyisistä tasa-arvo-ongelmista ja olisi minun mielestäni ennenkaikkea toimittava niiden poistamiseksi - niiden vaatimin keinoin."


    En tiedä millaisia havaintoja sinä olet tehnyt "miesasia- ja sukupuolen tutkimusektorilla", tai miten olet niitä esiin tuonut, mutta nostanpa näytille tässä Miesten tasa-arvo ry:n varapuheenjohtaja Pasi Malmin tutkimusta, jota hän itse esitteli edesmenneellä Miessakkien palstalla.

    ( kommentti jatkuu seuraavassa viestissä)

    VastaaPoista
  92. lainaus alkaa:


    "Pasi Malmi
    Jätkä

    Lähetetty: Tor Maa 09, 2006 11:49 am

    Viestin aihe:

    Ovatko suomalaiset feministit miesvihamielisiä?
    -----------------------------------

    Olen tekemässä parhaillaan kysely- ja haastattelututkimusta siitä, esiintyykö suomalaisten naistutkijoiden ja feministien keskuudessa miesvihamielisiä tai naisten "yletöntä suosimista" ja miesten positiivista syrjintää kannattavia asenteita.

    Tutkimus kohdistettiin naistutkimus@uta.fi-sähköpostilistan jäsenille. Kysymykset jakautuivat seuraaviin osioihin: 1) Naisen asema yhteiskunnassa, 2) Millaisia miehet ovat, 3) Miesten velvollisuudet, 4) Millaisia naiset ovat, 5) Naisten velvollisuudet, 6) Tasa-arvon edistämiskeinot.

    Toistaiseksi kertyneiden vastausten valossa tilanne näyttää seuraavalta:

    1. Tietoista miesvihamielisyyttä tai miehiin kohdistuvaa demonisointia ei esiinny lainkaan.

    2. Mieskielteisiä stereotyyppejä sekä miehiä vähättelevää tai halventavaa essentialismia ei esiinny lainkaan.

    3. Naisia suosivat kaksoisstandardit eivät saa lähes ollenkaan kannatusta eikä miehiltä vaadita naisia suosivaa romantiikkaa tai herrasmiesmäisyyttä. Ainoa pienenpieni ero on se, että vastaajat kokivat naisen orgasmin hieman merkittävämmäksi onnistuneen heteroseksin tunnusmerkiksi kuin miehen orgasmin.

    4. Heterokielteinen separatismi ja laittomuuksiin yllyttävät vallankumoukselliset aatteet eivät nauti kannatusta vastaajien keskuudessa.

    Päin vastoin, vastaajat olivat erittäin miesmyönteisiä mm. seuraavissa kysymyksissä:

    1. Miehiin kohdistuva huoltajuussyrjintä katsottiin vakavaksi asiaksi olettaen, että huoltajuusoikeudenkäynneissä ilmenee vieläkin selittämätöntä naisia suosivaa tilastollista vinoutumaa.

    2. Vain miehiä koskeva asevelvollisuus katsottiin yksimielisesti miehiin kohdistuvaksi syrjinnäksi.

    3. Sukupuolirooleja kannatettiin lähes yksimieliesti uudistettaviksi mm. siten, että mm. puunkaato, halonhakkuu, ulkovessan tyhjennys, laiturien ja veneiden vesille lasku sekä muut kesämökin perinteiset miesten työt pitäisi jakaa tasan miesten ja naisten kesken.

    4. Vastaajien mukaan naisten tulisi ymmärtää, että miehiin kohdistuva väkivalta on aina ihmisoikeusrikos.

    5. Viranomaisten harjoittamaan positiiviseen syrjintään suhtauduttiin kielteisesti.

    6. Vastaajat eivät olleet sitä mieltä, että miesten tulisi tuntea kollektiivista syyllistyyttä omasta etuoikeutetusta asemastaan suhteessa naisiin.

    7. Miehiin kohdistuvasta syrjinnästä puhumista ei pidetty vastaajien keskuudessa nahjusmaisena valittamisena eikä antifeministisenä propagandana.

    Tältä pohjalta katsoen voisi arvella, että miesaktivistien ja suomalaisten feministien välille olisi helppo muodostaa puheyhteys tai jopa suoranainen yhteistyösuhde.

    Kysely paljasti kuitenkin myös muutamia kohtia, joissa feministien ajatukset eroavat miesaktivistien näkemyksistä. Näitä ei kuitenkaan ole tarkoitus tuoda julkisuuteen ennen kuin kysely valmistuu kokonaisuudessaan. "

    -------------
    lainaus loppuu.


    Kun lukijat Miessakkien palstalla aiheellisesti kritisoivat Pasi Malmin "tieteellistä tutkimusmenetelmää" siirtyi hän heti ensimmäisten kommenttien kohdalla ankaraan sensuuriin, jolla poisti kaikki hänen tutkimusmenetelmiään kriittisesti tarkastelevat selkeät, havainnolliset ja painavat puheenvuorot. Tällaista "rakentavaa ja maltillista" keskusteluako hän ja Henry Laasanen taas näihin tasa-arvokeskusteluihin peräänkuuluttavat. Siltä minusta nyt vahvasti vaikuttaa.


    ei mies erityinen,
    antti heiskala
    www.lapsenokeus.info

    VastaaPoista
  93. Sisältöön, ilmaisuun ja toimintatapoihin liittyen kysymys Henry Laasaselle ja Bmad:ille

    VastaaPoista
  94. Minä kirjoitin: "Mieleltään terveen ihmisen terve reaktio syrjintää kohdatessa on viha ja suuttumus. "

    Bmad vastasi: ""On älykkäitä ja vähemmänälykkäitä tapoja reagoida siihen, että naiset säätelevät seksiä markkinoilla."

    Voi herran pieksut. Ei se ole syrjintää, jos joku nainen ei halua olla kanssasi. Eikä se ole syrjintää vaikka kukaan nainen ei koskaan haluaisi edes olla samassa huoneessa kanssasi. Myöskään sinulla ei ole mitään velvollisuutta harjoittaa seksiä miesten kanssa joka toinen kerta. On todellakin älykkäitä ja vähemmän älykkäitä tapoja ymmärtää kirjoitettua tekstiä.

    VastaaPoista
  95. "Voi herran pieksut. Ei se ole syrjintää, jos joku nainen ei halua olla kanssasi."

    Lue poika markkina-arvoteoriaa (c) Henry.


    Bmad

    VastaaPoista
  96. "Et kuitenkaan maininnut "kansantajuisessa" kirjoituksessasi taaskaan ainoataan havaitsemaasi epäkohtaa. "

    Miten niin en?

    "Pois se että olisit kuvaillut miten olet ne aikonut kansan tietoisuuteen sitten viedä."

    Olen neuvonantaja ja tuleva tutkija.

    "Tuskin ne tuollaisella tyhjän länkytyksellä kenenkään tietoisuuteen tulevat, siis mitkä asiat, pitääkö ihmisten ne arvata."

    En länkytä tyhjää.


    Bmad

    VastaaPoista
  97. Tuo Heiskala on ullaantunut omista kuvitteellisista saavutuksistaan ja kun kukaan ei häntä j ahänen sivustoaan noteraa, niin hän sitten sarjapostaillee muiden blogeihin, joissa on runsaasti lukijoita. Ehkä irvokkainta on vielä se, että Heiskala kuvittelee että hänen kirjoituksensa nostavat esim. tämän Henryn blogin lukijamääriä. Väärin, ei se näin mene, vaan pikemminkin lukijat katoavat, kun eivät jaksa lukea Heiskalan omakehua ja noin miljoonatta kertaa sarjapostattua samaa tekstipätkää sähköpoistilinkkeineen noin 1000 suomalaiselle "vaikuttajalle".

    VastaaPoista
  98. Bmad: "Olen neuvonantaja ja tuleva tutkija."

    kylmäävää luettavaa.

    VastaaPoista
  99. "sähköpoistilinkkeineen noin 1000 suomalaiselle "vaikuttajalle".".

    Maan hallitus, eduskunta, ministeriöt ja lehdistö, nekö eivät tämän anonyymin tutkijan mielestä ole muuta kuin "vaikuttajia".

    VastaaPoista
  100. "Tuo Heiskala on ullaantunut omista kuvitteellisista saavutuksistaan ja kun kukaan ei häntä j ahänen sivustoaan noteraa,niin hän sitten sarjapostaillee muiden blogeihin, joissa on runsaasti lukijoita. Ehkä irvokkainta on vielä se, että Heiskala kuvittelee että hänen kirjoituksensa nostavat esim. tämän Henryn blogin lukijamääriä."

    Jatkaa "tutkija"parat samaan malliin niin hyvä tulee.

    VastaaPoista
  101. Mun mielestäni Heiskala on ihan hyvä. Ihminen, joka uskaltaa sanoa vääryydelle vastaan, ja puhua asioista niiden oikeilla nimillä. Hänellä on oma tapansa ilmaista itseään, niinkuin meillä kaikilla. Varmasti on ihmisiä, jotka eivät jaksa lukea minun jaarituksiani tai BMadin oudosti formatoitua tekstiä, mutta entäs sitten - ei se haittaa.

    Kieltämättä Heiskalan jutuista monet ovat minultakin jääneet lukematta siksi, että ne on niin sekavasti esillepantuja. Selkeys auttaisi kummasti luettavuuden suhteen.

    En tosin itse pidä blogia, joten olen oikeastaan jäävi arvioimaan tai kommentoimaan, mutta ehdotuksina sanoisin, että julkaisutoiminnassa on ehkä hyvä idea miettiä tekstin varsinainen pointti, kirjoittaa vasta sitten teksti pointin ympärille, ja sen jälkeen editoida tekstiä, kunnes se vastaa pointtia aika hyvin, ja sitten odottaa hieman ja lisäillä myöhemmin mieleen tulevia ideoita ja sovittaa ne tekstiin tms.

    Tosin moinen tyyli ei itselleni sopisi, koska se olisi liian laskelmoitua - 'tajunnanvirtatyyli' sopii mulle paremmin, koska se on spontaania, rehellistä, hetkessä kirjoitettua (in the moment), ja lähes editoimatonta. Rehellistä raakatekstiä siis, eli sielukkainta mahdollista.

    En tosin ole vaatimassa Heiskalalta mitään.. haluaisin lähinnä kannustaa häntä, koska hän tekee tärkeää ja arvokasta työtä, ja meitä KAIKKIA TARVITAAN. On erittäin hyvä, ettei hän ole Henryn kaltainen tieteilijä, koska niin hyvä kuin Henryn kirja onkin, se on erittäin puisevasti ja kuivasti kirjoitettu, ja vilisee kylmää tieteellisyyttä ja liiallista tiedeliturgiaa - kirjan sanasto on liian kaukana tavallisen ihmisen normaalista sanastosta, että vaikka lukeminen onnistuukin, se on hitaampaa ja tökkivämpää (etenkin useiden viittausten keskeyttäessä tekstin virran) kuin monien muiden kirjojen lukeminen.

    Näiden eroavaisuuksien ei kuitenkaan tarvitse erottaa meitä, vaan ne voivat päinvastoin toimia yhdistävänä tekijänä - koska meitä kaikkia tarvitaan, jokaikistä inhimillistä ja persoonallista ihmistä kaivataan. Henryn tiedetyyli sopii vallan hyvin siihen, mitä hän on tekemässä, ja Heiskalan kansanläheisempi ja tunne-intensiivisempi, ja aitoutta huokuva tyyli taas siihen, mitä hän on tekemässä.

    Ja me loput voimme sitten keskustella täällä jokainen omalla tyylillään, ja koettaa sillä tavalla viedä viestiä eteenpäin; miehille alkaa RIITTÄÄ tavarajuhtana ja työkalu-lassena, koneen hyödyllisenä osana toimiminen, ja miehet alkavat jo haluta pikkuhiljaa päästä nauttimaan IHMISYYDESTÄkin.

    - Vortac

    VastaaPoista
  102. - Kuumana käyvät eduskunnassa


    Jutta Urpilainen: Kokoomus tekee isänmurhaa


    "Jutta Urpilainen: Kokoomus tekee isänmurhaa
    13.06.2009 08:25, päivitetty 13.06. 08:47


    Sdp:n puheenjohtaja Jutta Urpilainen pitää puolustusministeri Jyri Häkämiehen (sd) kommentteja äärimmäisen ylimielisinä. Häkämies moitti Ylen nettisivuilla Urpilaista presidentti Tarja Haloseen tarrautumisesta ja suositteli puheenjohtajaa tekemään "äidinmurhan"."


    hahhah, pitääpä taas kohta laittaa vettä lisää nyt jo hyvin pyörivään myllyyn.

    :a]

    VastaaPoista
  103. Kuules nyt Henry. Syrjintä on juridinen termi ja se on määritelty kansainvälisissä sopimuksissa (mm.ihmisoikeussopimukset)ja lainsäädännössä. Markkina-arvoteoriat ovat täysin toisarvoisia tässä asiassa. Se nyt vaan ei ole syrjintää, jos joku tai kukaan nainen ei haluaisi olla jonkun yksittäisen miehen kanssa.

    VastaaPoista
  104. "Kuules nyt Henry. Syrjintä on juridinen termi ja se on määritelty kansainvälisissä sopimuksissa (mm.ihmisoikeussopimukset)ja lainsäädännössä. Markkina-arvoteoriat ovat täysin toisarvoisia tässä asiassa. Se nyt vaan ei ole syrjintää, jos joku tai kukaan nainen ei haluaisi olla jonkun yksittäisen miehen kanssa."

    Näin juuri. Ihmisoikeussopimukset ja laindääntömme takaavat sen ettei yhdenkään ihmisen tarvitse vastoin tahtoaan harrastaa seksiä Henryn kanssa.

    VastaaPoista
  105. "Kuules nyt Henry. Syrjintä on juridinen termi ja se on määritelty kansainvälisissä sopimuksissa (mm.ihmisoikeussopimukset)ja lainsäädännössä"

    On se tietenkin sitäkin. Toisaalta se on myös arkikielen termi.

    Osa syrjinnästä on laillista ja osa ei ole. Partnerinvalinnassa saa syrjiä ihan miten haluaa. Se on silloin syrjintää, mutta laillista syrjintää.

    VastaaPoista
  106. Henry,

    Arkikielessä sanoja voi määritellä ja ymmärtää aivan miten tahtoo. Tuollaiseen arkikieleen pohjautuvaan höttöönkö sinä tieteellisen perustasi rakennat?

    Tiede lähtee siitä, että termit ja käsitteet määritellään siten, että ne ovat eksakteja ja kaikille samoja. Ei vaikuta olevan miestutkimus yhtään sen kestävämällä pohjalla kuin naistutkimuskaan.

    Oletko muuten pohtinut sitä miksi ihmisoikeussopimuksiin on määritelty syrjintä juuri niin kuin se on tehty?

    Oma arkikielen määritelmäksi nimeämäsi määrittelysi johtaisi yleisesti hyväksyttynä täysin järjettömyyksiin. Koska syrjintä on kielletty ja syrjimättömyys on perusoikeus, joka yhteiskunnan on turvattava, niin ajatuksesi vanhasta pojasta, jota syrjitään sillä että hänelle ei anneta synnyttäisi jollekin naiselle velvollisuuden antaa seksiä ko. miehelle. Eli siis yhteiskunnan velvollisuus olisi pakottaa joku nainen harrastamaan seksiä sellaisen miehen kanssa, jonka kanssa kukaan ei haluaisi harrastaa seksiä.

    Jotenkin alkaa tuntua, että orastavan miestutkimuksen taso alittaa jopa naistutkimuksen tason. Ja sitä voi kyllä jo pitää saavutuksena.

    VastaaPoista
  107. "Arkikielessä sanoja voi määritellä ja ymmärtää aivan miten tahtoo. Tuollaiseen arkikieleen pohjautuvaan höttöönkö sinä tieteellisen perustasi rakennat?"

    Tietellinen kieli perustuu siihen, että sanan sisältö määritellään tutkimuksessa käytettävällä tavalla siten, kuin tutkija parhaaksi näkee. Ei ole mitään auktoriteettia, jolla olisi valta määritellä tutkimuksissa käytettyjen sanojen sisältö.

    Enkä minä ole itse käyttänyt sanaa "syrjintä" juuri ollenkaan. Pasi Malmi on tehnyt väitöskirjan miehiin kohdistuvasta syrjinnästä. Syrjintä on Malmin käyttämä termi. Malmi puhuu esim. "rakenteellisesta syrjinnästä", josta on vaikea laittaa ketään suoranaiseen vastuuseen:

    Rakenteellinen sukupuolisyrjintä on normeista ja rooliodotuksista aiheutuvaa painetta ja painostusta, joka aiheuttaa miehille tai naisille tosiasiallisia haittoja, vaikka syrjinnän ”tekijää” tai ”syyllistä” onkin vaikea paikantaa. Kyseessä ovat kulttuurimme ja yhteiskuntamme luonteesta johtuvat rooliodotukset, jotka syrjivät miehiä esimerkiksi siten, että miesten odotetaan olevan taloudellisesti sekä muutoinkin työelämässä menestyviä. Tämä paine on niin voimakas, että miesten itsemurhat nousevat aina lamakauden aikana viisinkertaisiksi naisten itsemurhiin verrattuna. Miesten tasa-arvo ry katsoo, että miesten suuret itsemurhaluvut sekä muutoinkin miesten naisia lyhyempi elinikä aiheutuu suurelta osin miehiin kohdistuvista rooliodotuksista, joita naiset ja miehet ovat yhdessä rakentamassa. Kannatamme kulttuurimme uudistamista siten, että miesten elinikä saadaan yhtä pitkäksi kuin naisten elinikä. Tutkimusten mukaan eliniän muodostumisessa biologialla on huomattavasti vähäisempi merkitys kuin kulttuurillisilla ja sosiaalisilla tekijöillä.

    "Oma arkikielen määritelmäksi nimeämäsi määrittelysi johtaisi yleisesti hyväksyttynä täysin järjettömyyksiin."

    Eihän se johda, jos on olemassa sallittua syrjintää ja kiellettyä syrjintää. Esim. rotusyrjintä on yleensä kiellettyä, mutta partnereita valitessa se on sallittua.

    VastaaPoista
  108. Mistä syntyy tarve käyttää juridisia termejä tutkimuksessa? Koska syrjintä on mm. rikoslain käyttämä termi ja sellaisenaan vieläpä ainakin sen pitäisi olla täysin ristiriidaton ihmisoikeusopimuksissa määritellyn syrjinnän kanssa, niin kenen etua palvelee, että tutkijat käyttävät samaa sanaa kuvaamaan aivan eri ilmiöitä?

    Sanoja varmasti riittää määriteltäviksi aivan haluamallanne tavalla, niin että toivoisin teidän jättävän ko. juridisen termin rauhaan, sillä sellainen toiminta vain sotkee asioita. Pasi Malmin osalta asioiden ja käsitteiden sotkeminen vaikuttaa olevan tarkoituksellista, mutta uskon sinun pohjimmiltasi pyrkivän kuitenkin aitoon ihmisten yhdenvertaisuuteen myös lain edessä.

    VastaaPoista
  109. Henry kirjoitti:
    Enkä minä ole itse käyttänyt sanaa "syrjintä" juuri ollenkaan. Pasi Malmi on tehnyt väitöskirjan miehiin kohdistuvasta syrjinnästä. Syrjintä on Malmin käyttämä termi. Malmi puhuu esim. "rakenteellisesta syrjinnästä"

    Anonyymi kirjoitti:
    Sanoja varmasti riittää määriteltäviksi aivan haluamallanne tavalla, niin että toivoisin teidän jättävän ko. juridisen termin rauhaan, sillä sellainen toiminta vain sotkee asioita. Pasi Malmin osalta asioiden ja käsitteiden sotkeminen vaikuttaa olevan tarkoituksellista, mutta uskon sinun pohjimmiltasi pyrkivän kuitenkin aitoon ihmisten yhdenvertaisuuteen myös lain edessä.

    Hulluinta on, että sitten nämä samat syrjinnän käsitettä varsin villisti käyttävät tutkijat jättävät osin kokonaan huomiotta sen selkeän juridisen syrjinnän mikä on maassamme sukupuolten suhteen ilmiselvää, niin lakien kuin ihmisoikeussopimusten tulkinnan ja soveltamisen suhteen - ja joka on sitten jo ristiriitaiseen lainsäädäntöömme sisältyvää, usein he kieltävät kokonaan tällaisen esimerkiksi joihinkin lakeihimme sisältyvän syrjinnän olemassa olon ja keskittyvät sen sijaan todistelemaan vaikkapa esimerkiksi sitä ettei sukupuolta edes olisi ( paitsi tietenkin silloin kun tällaisen puolivillaisen tutkijan oma sukupuoli hyötyy sukupuolien olemassa olosta ) tai että ihmisellä on Kymmenen syytä olla profeminsti.


    Asad

    antti heiskala
    www.lapsenoikeus.info

    VastaaPoista
  110. Kiintoisa kaappausaalto

    Kun äiti murhaa kolme lastaan on ministeri seuraavana päivänä valittelemassa tapahtumaa ja korostamassa, että kyseessä on yksittäistapaus. Kun äiti taas kolmen kuukauden kuluttua polttaa lapsensa elävältä on ministeri jäleen hokemassa mantraa teon yksittäisluonteesta. Sama kuvio toistuu kuukaudesta ja vuodesta toiseen. Aina yksittäistapauksia eikä siis mitään järjestelmätason muutoksia tarvita.

    Kun Suomessa tapahtuu oikeasti kansainvälisestikkin arvioiden täysin ainutlaatuinen kidnappaus, jollaista ei koskaan aiemmin ole tapahtunut Suomessa eikä kovin vertailukelpoista edes lähialueilla, niin miten silloin ministerin suu pannaan? Kukaan ei tuo esiiin, että kyseessä olisi yksittäistapaus, vaan korostetaan, että koko järjestelmää on pikaisesti kehitettävä vastaavan ehkäisemikseksi.

    Lainsäädäntö on kehitetty tai olisi ihmisoikeussopimusten mukaan tullut kehittää ensisijaisesti heikomman suojaksi.

    Miksi aikuinen multimiljonääri on enemmän yhteiskunnan suojan tarpeessa kuin täysin puolustuskyvytön pieni vauva?

    VastaaPoista
  111. Writе more, thаts аll Ι have to say.
    Liteгally, іt ѕeems as thοugh you relied on the video tο make your point.
    You dеfinitelу know what youre talking about, why thrοw аway your intelligence on just posting
    ѵideoѕ tο уour blog whеn yοu сould be gіving us somеthing
    enlightеning to read?

    Alsо viѕit my webраge; Payday Loans Online
    My site - payday loans online

    VastaaPoista
  112. Your current aгtіcle has еѕtablished beneficiаl tο us.
    It’s ѵerу helpful anԁ уοu геallу are naturally very eԁucated in this fіеld.
    Υou possеss oρеnеd my eуе to dіfferent views
    on thiѕ pагtiсular subjeсt matteг along ωith inteгеstіng
    аnd ѕtrong content.

    mу website: Valium
    Feel free to surf my web-site - Valium

    VastaaPoista
  113. Yοur oωn poѕt has сonfiгmed benefіcial to
    me ρersonally. Ιt’s really іnfοгmatіѵe anԁ yοu're simply clearly really educated of this type. You possess opened up my eyes to be able to varying thoughts about this specific topic along with interesting and strong written content.

    my site ... africanamericansupersite.com
    Look into my web blog ; ativan

    VastaaPoista

Valitse itsellesi joku nimimerkki, jotta keskustelujen seuraamisesta tulisi helpompaa. Älä laita ruksia kohtaan "Anonyymi".