Tasa-arvopolitiikan resurssit on kohdistettu väärin

Miesten asema on useilla kriittisillä indikaattoreilla tarkasteltuna naisten asemaa huonompi. Miesten osaksi koituvat useammin sellaiset harmit kuten lyhyt elinikä, työtapaturmat, asevelvollisuus ja huoltajuusongelmat. Tasa-arvopolitiikka on kuitenkin keskittynyt lähes ainoastaan naisten aseman parantamiseen.

Miesten tilanteen voidaan ennustaa heikkenevän entisestään. Vuonna 2007 korkeakoulututkinnon suorittaneista 63 prosenttia oli naisia. Nuorten miesten joukossa työttömyys on räjähtämässä käsiin. Kun tiedämme, että naisilla on tapana avioitua ylöspäin itseään menestyneempien miesten kanssa, voidaan ennustaa, että tulevaisuudessa yhä suurempi osa vähän koulutetuista ja työttömistä miehistä tulee putoamaan avioliittomarkkinoiden ulkopuolelle.

Tasa-arvopolitiikka on pyrkinyt vähentämään naisten taloudellista riippuvuutta miehistä. Se on onnistunut tavoitteessaan jopa liiankin hyvin. Miehet on yhä useammin ulkoistettu perheen isän roolista pelkän veronmaksajan rooliin. Valtiosta on tullut aviomiehen korvike ja miehestä tarpeeton.

Yksin jäävien miesten elämänlaadun ja eliniänodote on parisuhteessa elävää miestä synkempi. Yksinäisten miesten on vaikea löytää elämälleen tarkoitusta, mikä johtaa usein oman hyvinvoinnin laiminlyöntiin, syrjäytymiseen ja alkoholismiin. Edellisten lamojen opetusten perusteella on nähtävissä, että miesten itsemurhien määrä tulee kasvamaan jo ennestään Euroopan kärkeä edustavalta tasolta. Itsensä hengiltä juovia ei itsemurhiksi edes tilastoida.

Feministit ovat onnistuneet valjastamaan tasa-arvopolitiikan naisten aseman parantamisen projektiksi. Sosiaali- ja terveysministeriön tasa-arvoyksikössä työskentelee 16 naista, mutta ei yhtään miestä. Samanlainen sukupuolijakauma vallitsee tasa-arvoa ja syrjintää tutkivassa naisoikeudessa. Tasa-arvotutkimus kuuluu naistutkimuksen alaisuuteen ja se on sitoutunut feministisen teorian mukaiseen ajatukseen naisista ikiaikaisina uhreina. Voidaankin sanoa, että miesnäkökulman edustus tasa-arvopolitiikassa on lähellä nollaa.

Tasa-arvopolitiikan erityisen huomion kohteena on ollut naiseliitin menestyksen pönkittäminen. Tavoitteena on ollut muun muassa naisjohtajien, naisprofessorien ja naispoliitikoiden määrän lisääminen. Tasa-arvopolitiikan vankkana tukena on ollut puolueiden naisjärjestöille korvamerkitty rahoitus. Vastaavaa puolueiden miesjärjestöille korvamerkittyä rahoitusta ei ole olemassa. Esimerkiksi Vihreässä puolueessa naisilla on valta puolueorganisaation kaikilla tasoilla. Siitä huolimatta lainsäädäntö takaa vihreille naisille erillisen rahoituksen.

Joku saattaa kysyä: eikö poliittisella mieseliitillä ole suurin valta yhteiskunnassa? Vastaus on luonnollisesti kyllä. Poliittinen mieseliitti koostuu kuitenkin herrasmiehistä, joille mieheyden korkein aste on naisten suojeleminen. Herrasmies ei tappele naisia tai feministejä vastaan. Herrasmiehet ylläpitävät miesten velvollisuuksia, kuten asevelvollisuutta ja mieselättäjyyden ihannetta. He edistävät ylpeinä naisiin kohdistuvan väkivallan vastaisia kampanjoita, vaikka suurin osa väkivallan uhreista on miehiä. Poliittisesta mieseliitistä ei ole miesten aseman parantajiksi.

Poliittinen mieseliitti on luovuttanut päätäntäoikeuden hyvinvointivaltion resurssien jaosta feministeille ja puolueiden naisjärjestöille. Poliittisen mieseliitin vääränlainen herrasmiesmäisyys johtaa naisten suosintaan ja miesten syrjintään.

Pääministeri Matti Vanhanen sanoi haluavansa naispresidentin. Työministeri Tarja Cronberg selittää nuorten miesten työttömyyttä "elämäntapavalinnoilla". Tasa-arvoministeri Stefan Wallin ei suostu tasa-arvoistamaan asevelvollisuutta. Yhteiskunnassa vallitsee kaksoisstandardi, joka sallii naisten suosimisen tasa-arvon nimissä. Jos pääministeri sanoisi haluavansa presidentiksi miehen tai jos työministeri selittäisi naisten alempia palkkoja "naisten elämäntapavalinnoilla", he saisivat välittömän tyrmäyksen.

Tasa-arvopolitiikka tulisi laittaa täysremonttiin. Tasa-arvoelimiin tulisi saada mieskiintiöt, eli vähintään 40 prosenttia ei-feministisiä miehiä – tasapuolisen sukupuolijakauman tulisi koskea myös tasa-arvopolitiikkaa itseään. Tasa-arvotutkimus olisi irrotettava feministisestä ideologiasta ja naistutkimuksesta. Puolueiden naisjärjestöjen rinnalle olisi saatava vastaavat miesjärjestöt. Poliittisen mieseliitin pitäisi luopua vääränlaisesta naisia suosivasta herrasmiesmäisyydestään, joka ei kuulu tälle vuosituhannelle.

Naiseliitin urakehityksen edistäminen ei saisi enää olla tasa-arvopolitiikan keskeisin painopistealue. Sen sijaan pääosa tasa-arvopolitiikan resursseista tulisi suunnata huonompiosaisen sukupuolen eli miesten auttamiseksi.

(julkaisematon mielipidekirjoitus)