sunnuntai, syyskuuta 06, 2009

Ne miehet

HS: Ne muut Audi-miehet
Audi-mies erosi, kun hän oli aiheuttanut edustamalleen automerkille imagohaitan.

Mutta pientä se haitta oli siihen verrattuna, mitä aiemmat Audi-miehet ovat saaneet aikaan.

Marraskuussa 2002 Sörnäisten rantatiellä kuoli kaksi taksimatkustajaa, kun kaksi henkilöautoa innostui liikennevaloista lähtiessään kiihdytyskilpaan ja toinen autoista törmäsi 90–100 kilometrin tuntinopeudella taksin kylkeen. Törmännyt auto oli merkiltään Seat.

Kiihdytyskisaa johti kuitenkin onnettomuushetkellä viereisellä kaistalla kiihdyttänyt Audi, jonka kuski pakeni paikalta ja sai myöhemmin hovioikeudessa tuhat päiväsakkoa.

Elokuussa 2002 kolmekymppinen toimitusjohtaja ajoi Huopalahdentiellä kuoliaaksi yhdeksänvuotiaan tytön, joka ylitti katua suojatietä pitkin.

Pian tapauksen jälkeen "Audi-mies" halusi haastattelussa vielä erikseen tähdentää, ettei hänen autonsa ollut kansanauto Audi A3, kuten lehdissä oli erheellisesti väitetty, vaan paljon urheilullisempi Audi S3. Hän sai puolentoista vuoden ehdottoman vankeusrangaistuksen.

Heinäkuisena tiistaiaamuna vuonna 2002 Pohjoisella Rautatiekadulla hotelli Helkan edessä räjähti katua pitkin ajanut auto. Se oli murha. Autoon oli asetettu pommi, joka räjäytettiin takaa-ajaneesta autosta leluissa käytettävällä kauko-ohjaimella.

Räjäytetty auto oli Opel Kadett, mutta murhaajan auto, niin, Audi.

Eronnut myyntijohtaja Esko Kiesi ei ole ollenkaan Audi-mies pahimmasta päästä.

TEPPO SILLANTAUS

HS VÄLIHUOMIO: Verohelpotuksia yksinäisille naisille
Pääministeri Matti Vanhanen (kesk) on jälleen kerran ehdottanut perheverotuksen käyttöönottamisesta. Siinä lapsellinen pariskunta saa laskea tulonsa yhteen, sitten puolittaa summan ja lopulta veroprosentti määräytyy näiden tasan jyvitettyjen tulojen perusteella.

Ideana on, että jos verotus hieman kevenisi, käteen jäisi enemmän rahaa laitettavaksi vaikka lasten luistimiin.

Perheverotuksen kannattajien perustelut ovat olleet harvinaisen rehellisiä. He eivät ole yrittäneetkään väittää verotusta perheille annettavia suoria tulonsiirtoja tehokkaammaksi tai paremmin kohdistuvaksi keinoksi. Puolustajat ovat halunneet helpotuksia veroihin, koska ei sinne menoihin kuitenkaan mitään lisäyksiä saa.

Valtion budjettia ahdistavat neljäksi vuodeksi eteenpäin päätetyt menokehykset, eikä niiden yli hypitä noin vain isompien lapsilisien tai muidenkaan menolisäysten takia.

Tosin valtiontalouden kannalta ei ole väliä, lisätäänkö menoja vai vähennetäänkö tuloja. Raha on joka tapauksessa pois yhteisestä kassasta.

Perheveron puolustajat ovat kuitenkin valmiita luopumaan osasta valtion verotuloja, jotta lapsiperheitä saataisiin tuettua.

Nyt pitäisi enää tietää, miksi perheillä pitäisi olla muita kevyempi verotus. Etenkin kun perhevero auttaa lähinnä eriparisesti tienaavaa kahden huoltajan perhettä.

Esimerkiksi noin 2 000 euroa tienaavat huoltomies ja hoitoapulainen eivät hyödy mitään siitä, että heidän tulonsa lasketaan yhteen ja jaetaan kahdella. Vaikutus veroprosenttiin on plus miinus nolla.

Suuren köyhyysriskin yksinhuoltajaperheille perheverosta ei ole mitään iloa. Sen sijaan tuhansia euroja kuussa tienaava eversti, ylilääkäri tai johtaja saa veroprosenttiaan pienennettyä, jos vaimo on pienipalkkainen tai kotona. Nämä pariskunnatko ovat tuen tarpeessa?

Suomessa suurin riski sortua köyhyyteen on yksineläjillä, erityisesti yksinelävillä naisilla.

Kaiken järjen mukaan poliitikkojen pitäisikin ehdottaa kevyempää verotusta heille.

Piia Elonen

Teenager collapses in court after being convicted of false sex assault claim

'Taxpayers should not have to fund feminist porn'

Male Unemployment Continues to Rise; Women's Steady

26 kommenttia:

  1. Piia Elonen: "Suomessa suurin riski sortua köyhyyteen on yksineläjillä, erityisesti yksinelävillä naisilla."

    Haluaisin kuulla Piia Eloselta tähän jotain perusteluja, miksi erityisesti yksinelävillä naisilla on surin riski sortua köyhyyteen?
    Muutenhan tuo väite jää ihan heiton tasolle...

    VastaaPoista
  2. Anonyymi6/9/09 09:44

    Suomessa suurin riski sortua köyhyyteen on yksineläjillä, erityisesti yksinelävillä naisilla.

    Women say the darndest things.

    (olisikin hauska nähdä sellainen televisio-show.. naisilta kyseltäisiin kaikkea ja sitten joku bill cosbyn näköinen heppu irvistelisi kameralle, kuinka hassu vastaus tällä kertaa eukon huulilta pääsikään)

    - Vortac

    VastaaPoista
  3. Piia Elonen: "Nyt pitäisi enää tietää, miksi perheillä pitäisi olla muita kevyempi verotus. Etenkin kun perhevero auttaa lähinnä eriparisesti tienaavaa kahden huoltajan perhettä."

    Tämä on kyllä ihan validi kysymys, johon minäkin haluaisin vastauksen.

    VastaaPoista
  4. Anonyymi6/9/09 09:46

    "Suomessa suurin riski sortua köyhyyteen on yksineläjillä, erityisesti yksinelävillä naisilla."

    Lisäksi huomauttaisin, että yksinelävä nainen tarvitsee rahaa paljon muuhunkin, kuin perustoimeentuloon. Muutoin hänestä voi tulla riippuvainen esim. yksinasuvilta miehiltä saamista lahjoituksista.

    Jo esimerkiksi naiselle
    kuuluva arvovalta, turvallisuuskysymykset ja ihmisoikeudet edellyttäisivät, että ainakin nuorelle sinkkunaiselle tulisi vakavasti harkita sitä, että kustannettaisiin valtion kassasta henkilöauton ajokortti ja lisäksi jokin keskihintainen ensiauto (tai tiheän asutuksen alueella naisryhmälle kuuluva kimppa-auto), koska yksin liikkuminen jalkaisin voi olla naisen näkökulmasta ajottain hyvinkin riskialtista ja epämukavaa, eikä julkista kulkuneuvoakaan ole aina tarjolla. Lisäksi yleisten kulkuneuvojen lipunhinnat ovat naisen kannalta turhan kovia ottaen huomioon ne arvokkaat motiivit, joiden perusteella naisten tarvitsee maisemia melko useastikin vaihtaa.
    Esimerkiksi kaikille Finnairin lennoille voisi harkita menestyville naisille maksuttomia kiintiöpaikkoja ja erikoisaterioita, joilla muistettaisiin kuinka arvokkaista ihmisistä on kysymys.

    Suomalaiset, yksinelävät
    naiset tulisi myöskin vakuuttaa perusteellisesti valtion toimesta - eli heille pitäisi kehittää oma naisvakuutuksensa, joka kompensoitaisiin yksinasuviin miehiin kohdistettuina veroina.
    Näin ne miehet, jotka eivät naisten kanssa muutenkaan elele - tai ole mahdollista elää - maksaisivat edes aviomiehelle kuuluvia maksujaan ja samalla vähentäisivät tarpeetonta rahankäyttöään yksityiselämässään.

    Feministisen liikkeen on
    vakavasti harkittava ja ehdotettava uusia naisten asemaa edistäviä toimia ja veromalleja, joiden avulla naisten ja erityisesti yksinhuoltajien ja heidän lastensa asemaa voitaisiin kohentaa. Miehiin, jotka asuvat naisten kanssa, ja joilla on naisten luottamus pitäisi kohdentaa huomattavasti vähemmän verovelvoitteita kuin yksinasuviin miehiin, jotka voisivat huolehtia yksinasuvista naisista, joilla voi olla huomattavia vaikeuksia järjestää rahoitusta pakollisiin menoihin.


    Bmad

    VastaaPoista
  5. (Tämä ei liity taaskaan mitenkään asiaan, mutta halusin nyt kerrankin tulla puimaan mielessäni hautunutta ajatusta)

    Nyt kun on niin paljon puhuttu jo pitkään siitä, miten lampaita miehet nykyään ovat, ja miten harva uskaltaa nykyisin olla MIES (ja näyttää naiselle blaablaa jne.)..

    Tulee väkisinkin mieleen, että monikohan NAINEN uskaltaisi oikeasti olla MIES vastaavassa tilanteessa? Siis sanotaan että nainen vaihtaisi naisellisesta kehostaan johonkin käyttämättömään miehen kehoon, ja joutuisi sitten olemaan oikein MIES..

    Miten kävisi? Tulisiko pupu tai urea pöksyyn, vai uskaltaisiko pahinkaan femakkorekkakuski olla oikeasti MIES, naisten ristiriitaisten vaatimusten ja yhteiskunnan miehiä vastaan käymän sodan ristitulituksessa?

    - Vortac

    VastaaPoista
  6. Anonyymi6/9/09 11:51

    "Miten kävisi? Tulisiko pupu tai urea pöksyyn, vai uskaltaisiko pahinkaan femakkorekkakuski olla oikeasti MIES, naisten ristiriitaisten vaatimusten ja yhteiskunnan miehiä vastaan käymän sodan ristitulituksessa?"

    "Naiset" elävät niin hetkessä.
    Eivätkä "ne" osaa miettiä tekemisiään tai asioitaan muiden kannalta.

    Nehän ovat vaan biologisia sopulieläimiä vailla kaikkia ihmisaivojen erittämiä tunteita.

    Kieroutunut tilanen ei
    estä heitä mitenkään NYT. Tuo julmetunmoinen hetki kun on yhä käsillä. Kartellin sopulityttäret takuulla ottavat ilon irti
    hihhuloidessaan toinen toistaan herrasmiesmäisempien kosiojoukkojen ympäröiminä, yhtenä feministisenä laumana, seksikielteisyyden airueina, siveyden sipuleina puhumassa, että naisillakin on seksuaalisuus ja tunteet. He eivät päästä irti siitä narusta, sillä heillä
    on se kaikki ylimielisyyden pyykki paraikaa puitavana.

    Myönteinen kummajainen,
    poikkeus sensijaan on olemassa
    useampina kappaleina maan päällä. Hän on nainen, joka usein jo nuorena ryhdistäytyy ja asettuu tätä itseään "positiivisesti" kohtelevaa mielivaltaa, naisten seksikartelliin magnetisoitunutta herrasmieskartellia vastaan, kyllästyen toinen toistaan pidempiin ja kuntoillempiin adonistarjouksiin, piiloteltua seksikauppaa käyviin kolleihin ja herroihin laskien lopulta seuraansa vain ne ihmismiehet, jotka kohtelevat häntä hyvin ja arvostaen ja vaativat häneltäkin ihmisarvoista kohtelua toiveikkaina siitä, että juuri tuo nainen ei enää eläisikään siinä ajassa, missä miehuus ansaittiin heittämällä pulloja puisiin laivoihin, shampanjaa juoden ja deittinetteihin mitä sairaampia ja elämästä vieraantuneempia kavaljeerikutsuja kommentoiden...


    Bmad

    VastaaPoista
  7. Anonyymi6/9/09 12:11

    "Esimerkiksi noin 2 000 euroa tienaavat huoltomies ja hoitoapulainen eivät hyödy mitään siitä, että heidän tulonsa lasketaan yhteen ja jaetaan kahdella. Vaikutus veroprosenttiin on plus miinus nolla."

    "Suuren köyhyysriskin yksinhuoltajaperheille perheverosta ei ole mitään iloa. Sen sijaan tuhansia euroja kuussa tienaava eversti, ylilääkäri tai johtaja saa veroprosenttiaan pienennettyä, jos vaimo on pienipalkkainen tai kotona."

    Ovelasti valitut esimerkit. Nyt kun vielä joku selittäisi, miksi tuo esimerkin 2000e+2000e-pariskunta maksaa vähemmän veroja kuin esimerkiksi 3000e + 1000e ansaitseva? Siksi kun on oikein maksaa suurista tuloista?

    Ihmeellinen on maailma.

    - Syltty

    VastaaPoista
  8. "Suomessa suurin riski sortua köyhyyteen on yksineläjillä, erityisesti yksinelävillä naisilla.

    Kaiken järjen mukaan poliitikkojen pitäisikin ehdottaa kevyempää verotusta heille.
    Piia Elonen"

    Tämä on selkeästi tasa-arvon vastainen ehdotus, jonka perustelu, riski, ontuu pahasti koska jokaisella on riski "sortua" köyhyyteen sukupuolesta riippumatta.

    Mielenkiintoinen sanavalinta - sortua köyhyyteen - joka antaa ymmärtää että yksinelävä nainen ei kykene hoitamaan raha-asioitaan. Ennen sortumista yksinelävä nainen ei ole köyhä. Piia Elonen siis ehdottaa ennaltaehkäisemisen nimissä kevyempää verotusta. Vähentääkö se riskiä "sortua"? Ei. Kevyempi verotus pitäisi siis olla myös yksinelävillä miehillä. Tämäkin taantuma/lama on osoittanut, riski sortua köyhyyteen on suurempi ja ensimmäisenä miehillä, myös yksineläjillä.

    Jos "sortuminen" sitten tapahtuu ihmisestä riippumattomista syistä, yhteiskunnalla on tukiverkkonsa, joiden varaan voi turvata ja ne on mitoitettu turvaamaan perustoimeentulo. Ja jos sortuminen johtuu yksinkertaisesti siitä, että eletään kuukaudesta toiseen luotolla ja ostetaan jopa ruoka velaksi, ei todellakaan voida puhua mistään sortumisesta, vaan itse aiheutetusta tilanteesta ja yksinkertaisesti kykenemättömyydestä hoitaa raha-asioitaan.

    Nimim. virallisesti köyhä, yksinelävä mies

    "Taxpayers should not have to fund feminist porn"

    Beauty is in the eye of the beholder. Art is subjective. For the state to decide that feminist porn is art but ‘regular’ porn is reprehensible is little more than paternalistic moralising and sends out all the wrong signals in the equality debate. Equality is an important issue, but it should never function as a cloak for state funding of ideologies that are somehow deemed correct in the eyes of the authorities.

    In a democracy people should be able to decide for themselves the ideas and values they would like to sponsor, and what is and what is not art. People’s morals are a private matter and it should be up to each individual whether they want to pay for feminist porn - or something else entirely.


    Ei helvetti, 500 000 kruunua (48617 euroa) valtion tukea pornoelokuvan tekemiseen! Kuka idiootti on valtion elimessä päättänyt että porno feministien tekemänä on taidetta? Ja taiteen nimissä on myönnetty puoli miljoonaa kruunua tukea pornon tekemiseen.

    Mitä taidetta on siinä, että nainen runkkaa metroasemalla kun metro ajaa ohitse, tai siinä, että nainen tyydyttää itseään suihkulähteessä veden osuessa alapäähän? Tai siinä kun nainen nuolee toista naista? Tai siinä kun nainen työntää sisäänsä ruskeaa dildoa?

    Ruukinmatruuna: feminismi on patriarkaatin katkerin vihollinen puheissa, mutta vahvin tukipilari käytännön elämässä

    VastaaPoista
  9. Vielä feminismipornosta.

    Porno on pornoa, sitä ei mitkään etuliitteet tai aatteet, -ismit tai ideologiat muuksi muuta.

    Feminismi vastustaa pornoa. Se vaatii mm. valtiota toimiin pornon ja pornoistumisen poistamiseksi. Se nimeää miehen penetraation naiseen lähes rikokseksi ja tähän alistuvat naiset pettureiksi. Jne jne.

    Silti feminismi tekee itse pornoa: hardcore action and vanilla sex, queer and straight, flashing and fucking, provocation and penetration and poetry.

    Jos et voi voittaa vihollista, liity heihin. Ja feminismi liittyi.

    VastaaPoista
  10. Thanks for a marvelous posting! I quite enjoyed reading it, you happen to be a great author.

    I will make certain to bookmark your blog and will often come back
    in the foreseeable future. I want to encourage you to ultimately continue your
    great work, have a nice weekend!

    Look at my web page clapperboard

    VastaaPoista
  11. Yesterday, while I was at work, my sister stole my iphone and tested to see if it can survive a forty foot drop, just so she can be a youtube sensation.
    My apple ipad is now broken and she has 83 views.
    I know this is totally off topic but I had to share it with someone!


    My weblog ... Krinter.com

    VastaaPoista
  12. Hey there! I'm at work surfing around your blog from my new iphone 3gs! Just wanted to say I love reading through your blog and look forward to all your posts! Keep up the excellent work!

    Here is my website: transpolar

    VastaaPoista
  13. I was curious if you ever thought of changing the structure of your blog?
    Its very well written; I love what youve got to say.
    But maybe you could a little more in the way of content so
    people could connect with it better. Youve got an awful lot of text for only having one
    or 2 pictures. Maybe you could space it out better?

    My web blog: driveway photos

    VastaaPoista
  14. I'm really enjoying the design and layout of your website. It's a
    very easy on the eyes which makes it much more pleasant for me
    to come here and visit more often. Did you hire out
    a developer to create your theme? Fantastic work!

    Here is my page trees stump
    Also see my site - way landscaping

    VastaaPoista
  15. First of all I want to say superb blog! I had a quick question which I'd like to ask if you do not mind. I was curious to find out how you center yourself and clear your mind prior to writing. I've had
    a hard time clearing my thoughts in getting my thoughts out there.
    I truly do enjoy writing but it just seems like the first 10 to 15 minutes are wasted just trying to figure out how to begin.
    Any recommendations or tips? Many thanks!

    Look at my web blog :: originalno

    VastaaPoista
  16. Hi there would you mind letting me know which webhost
    you're working with? I've loaded your blog in 3
    different internet browsers and I must say this blog loads a lot faster then most.
    Can you suggest a good internet hosting provider at a fair price?
    Kudos, I appreciate it!

    my homepage - profesionalna
    My web page - folija

    VastaaPoista
  17. Hello! I was curious to know if setting up a blog
    such your own: http://www.blogger.com/comment.g?blogID=5337895&postID=8179077812632596362 is tough to do for
    unskilled people? I have been wanting to create my own blog for a while now but have been turned off
    because I've always assumed it demanded tons of work. What do you think? Thanks

    Here is my webpage; Stumps Tree

    VastaaPoista
  18. I am wondering which blogging platform you might be running?
    I'm new to running a blog and have been thinking about using the Wordpress platform. Do you think this is a good foundation to start with? I would be very grateful if I could ask you some questions through e-mail so I can learn a bit more before getting started. When you have some free time, please contact me at: ashleykingsbury@gmail.com. Thanks a lot

    My web blog ... tools

    VastaaPoista
  19. Hi. I was thinking about adding a hyperlink back to your website since both of our websites are primarily based around the same
    niche. Would you prefer I link to you using your site address:
    http://www.blogger.com/comment.g?blogID=5337895&postID=8179077812632596362 or web site
    title: Blogger: Ihmissuhteet ja tasa-arvo. Please make sure
    to let me know at your earliest convenience. Thank you

    Check out my webpage; oprema

    VastaaPoista
  20. Anonyymi6/3/13 20:06

    Do you mind if I quote a small number of your articles as
    long as I provide credit and sources returning to your site: http://www.
    blogger.com/comment.g?blogID=5337895&postID=8179077812632596362.
    I most certainly will aslo ensure to give you the appropriate anchor-text link using your blog title:
    Blogger: Ihmissuhteet ja tasa-arvo. Please make sure to let me know if this is ok with you.
    Thanks!

    VastaaPoista
  21. Anonyymi7/3/13 01:59

    Hiya. Sorry to trouble you but I ran across your blogging site and
    noticed you happen to be using the exact same theme
    as me. The only problem is on my site, I'm unable to get the design and style looking like yours. Would you mind contacting me at: florinemaples@gawab.com so I can get this figured out. By the way I have bookmarked your web page: http://www.blogger.com/comment.g?blogID=5337895&postID=8179077812632596362 and will be visiting often. Many thanks!

    Feel free to surf to my web page :: comp
    Also see my page > recovery

    VastaaPoista
  22. Anonyymi7/3/13 15:27

    Do you have a spam issue on this website; I also am a blogger,
    and I was curious about your situation; many of us have developed some nice
    practices and we are looking to swap methods with others, be sure to shoot me an e-mail if interested.


    Here is my page ... fc2.com

    VastaaPoista
  23. Thanks on your marvelous posting! I really enjoyed reading it,
    you could be a great author.I will be sure to bookmark your blog and will often come
    back down the road. I want to encourage yourself to continue your great job, have
    a nice morning!

    Also visit my website luggage rack

    VastaaPoista
  24. Hey just wanted to give you a quick heads up.
    The words in your post seem to be running off the screen in Safari.
    I'm not sure if this is a format issue or something to do with web browser compatibility but I thought I'd post to let you know.

    The style and design look great though! Hope you get the
    problem fixed soon. Thanks

    Take a look at my site driveway paving

    VastaaPoista
  25. It's a shame you don't have a donate button!
    I'd most certainly donate to this brilliant blog! I suppose for now i'll settle for
    bookmarking and adding your RSS feed to my Google account.
    I look forward to brand new updates and will talk about this website
    with my Facebook group. Chat soon!

    My page; ansa-Africa.net

    VastaaPoista
  26. Anonyymi2/6/13 19:56

    Hi just wanted to give you a brief heads up and let you know a few of the
    pictures aren't loading correctly. I'm not sure why but I think its a linking issue.
    I've tried it in two different web browsers and both show the same results.

    my homepage www.retrofutur.fr

    VastaaPoista

Valitse itsellesi joku nimimerkki, jotta keskustelujen seuraamisesta tulisi helpompaa. Älä laita ruksia kohtaan "Anonyymi".