Tytöt kansan urhokkaan
Johanna Kantola leimattiin neroksi perinteisessä Tieteentekijöiden liiton seremoniassa
Sukupuolta ja valtaa tutkineen Kantolan mukaan neron leima on perinteisesti liitetty miehiin. Naisia syrjivät käytännöt liittyvät akateemisessa maailmassa esimerkiksi virantäyttöön sekä tutkimusalojen ja hiljaisen tiedon sukupuolittuneisuuteen.
– Naisten täytyy luoda omat verkostonsa, kun taas tutkijamiehet solahtavat helpommin jo olemassa oleviin verkostoihin, Kantola totesi.
"Johanna Kantola leimattiin neroksi perinteisessä Tieteentekijöiden liiton seremoniassa"
VastaaPoistaJohanna Kantolasta nyt ei saa neroa tekemälläkään. Typerän ideologisen potaskan toistelu papukaijan lailla, vailla minkään valtakunnan krittisyyttä tai itsenäistä ajattelua, omaperäisyydestä ja ainutlaatuisuudesta nyt puhumattakaan, ei todellakaan ole neroutta. Se on latteaa keskinkertaisuutta ja tyhjänpäiväisyyttä pahimmillaan.
Ihmebantu: Kauneusihanne (7 min.) & Viisitoista askelta (6 min.) & Treffit (7 min.)
VastaaPoista"Sukupuolta ja valtaa tutkineen Kantolan mukaan neron leima on perinteisesti liitetty miehiin."
VastaaPoistaIhan syystäkin: kuten on jo monesti mainittu, miehiä on ÄO-jakauman molemmissa ääripäissä naisia enemmän. Ja toisaalta nerous ja turvallisuushakuisuus eivät sovi yhteen ja turvallisuushakuisuus on naisissa yleisempää.
Jostain Johanna Kantolan kuvista minulle tulee mieleen, että kyseessä olisi susi lampaiden vaatteissa...
VastaaPoistaHomo
VastaaPoistaEngland 'divorce haven' of Europe
'Pretty' prison officer wins case
Genes blamed for early first sex
Homo
mukava kirjeeni tältä päivältä:
VastaaPoistaSent: Tuesday, September 15, 2009 3:45 PM
Subject:Tarjan palatsikoira - Helsingin Sensuroidut Sanomat - vallan vaikeneva vahtikoira, suomalaista rotua
aaa
antti heiskala
www.lapsenoikeus.info
Johanna Kantola tulee ilmesesti olemaan uusin Karpaattien neromme.
VastaaPoista"Sukupuolta ja valtaa tutkineen Kantolan mukaan neron leima on perinteisesti liitetty miehiin. Naisia syrjivät käytännöt liittyvät akateemisessa maailmassa esimerkiksi virantäyttöön sekä tutkimusalojen ja hiljaisen tiedon sukupuolittuneisuuteen"
The MR Matrix
VastaaPoistaMikkoAP: miten niin nerous ja turvallisuushakuisuus sulkevat toisensa pois?
VastaaPoistaRiitta
"MikkoAP: miten niin nerous ja turvallisuushakuisuus sulkevat toisensa pois?
VastaaPoista"
Uuden luomiseen tarvitaan halua ottaa riskejä niin tieteessä kuin taiteessa. Sehän on ilmiselvää.
MikkoAP: mitä ne sellaiset riskit ovat mitkä uhmaavat turvallisuudentunnetta? Olisiko ihan konkreettista esimerkkiä? (Esimerkiksi ei käy se, miten esim. joku tutkija puuhastelee apurahan turvin.)
VastaaPoistaRiitta
"MikkoAP: mitä ne sellaiset riskit ovat mitkä uhmaavat turvallisuudentunnetta? Olisiko ihan konkreettista esimerkkiä? (Esimerkiksi ei käy se, miten esim. joku tutkija puuhastelee apurahan turvin.)
VastaaPoistaRiitta"
Häh, eikö todella mene läpi? Huippulahjakaat tutkijat ja taiteilijat ovat harvinaisia, mutta HEIDÄNKIN joukossaan nerot ovat harvinaisuuksia.
Tiede tuntee paljon teorioita, jotka ovat hienoja loogisia tekeleitä, joita niiden kehittäjä(t) käyttivät vuosia työstäessään. Mutta sitten, kun tuli aika laittaa ne empiirisiin kokeisiin, tulokset eivät vastanneetkaan teorian ennustetta ja teoria oli pakko hylätä. Se on aika iso riski se, että käyttää lukemattomia työtunteja ja resursseja kehittäessään teoriaa, josta ei kuitenkaan ehkä tule mitään. Useimmille hienoille teorioille käy juuri näin. Toisaalta myös kaikki suuret läpimurrot ovat syntyneet riskinoton tuloksena. Turvallisempaa olisi työskennellä hyväksyttyjen teorioiden luomien teoreettisten puitteiden sisällä. Ja sitä valtaosa apurahalla työskentelevistä tutkijoista tekee.
Samoin taiteen historiassa on lukemattomia esimerkkejä, joissa taiteilijan elämäntyötä on juhlittu vasta hänen kuolemansa jälkeen.
Riikka, riski voi sellainen, että julkistaa poliittisesti epäkorrekteja (mutta "arguably valid") tutkimustuloksia. Tämä saattaa johtaa sulkemiseen pois tiedeyhteisöstä.
VastaaPoistaTälläisiä "kuumia perunoita" julkistavat pääsääntöisesti miestutkijat. Huntington, Vanhanen jne. Joku tutkija sai kenkää Harvardista, kun sai osana tutkimustaan selville että tytöt tosiaan ovat poikia heikompia matematiikassa. Samoin se ruotsalainen proffa, joka savustettiin ulos kun havaitsi pieniä ÄO-eroja miesten ja naisten välillä. Esimerkkejä löytynee lisää - esim. tämän palstan ylläpitäjä on tehnyt hyvin suurta ärtymystä herättävän tutkimustyön naisten seksuaalisesta vallasta.
Koskaan en ole kuullut sellaisesta, että naistutkija olisi mitään kontroversaalia julkistanut, varsinkin kukaan Johanna Kantolan tyyppinen, tiukasti establismentin osana oleva feministi.
Tanskalainen proffa: http://en.wikipedia.org/wiki/Helmuth_Nyborg
VastaaPoistaKorjaan heti itseäni: Anna Kontulahan juuri julkisti jotain tutkimuksia (vai olivatko nämä vain mielipiteitä?) prostituutiosta, jotka olivat varsin epäkorrekteja poliittisesti. Eli on niitä rohkeita naisiakin.
VastaaPoistaKontulahan tietysti tuomittiin täysin feministien taholta, mutta tämä tuskin yllätti ketään.
Tässä lisää:
VastaaPoistahttp://news.bbc.co.uk/2/hi/uk_news/education/4183166.stm
Tatu Vanhanen; varsinainen nero!
VastaaPoistaRiitta
"Tatu Vanhanen; varsinainen nero!
VastaaPoistaRiitta"
No ei mikään Einstein todellakaan, mutta uskallusta tarkastella ÄO kysymystä poliittisesti epäkorrektista näkökulmasta löytyi. Hän voi olla oikeassa, osittain oikeassa, osittain väärässä, tai täysin väärässä. Mutta noitavainossa häntä kohtaan ei edes yritetty tarkastella todisteita objektiivisesti.
Riitta, jaa-a. Todennäköisesti ÄO:nsa korkeammalla kuin esim. sinun. Mene tiedä. Uskalsi kuitenkin julkistaa tutkimustuloksensa, jonka varmasti tiesi herättävän närää.
VastaaPoistaTässä lisätietoa:
http://www.tieteessatapahtuu.fi/0804/nuorteva.pdf
P.S. Tuollainen yhteen kipukohtaan takertuminen on feministeille erittäin tyypillinen strategia, joka ei valitettavasti kerro muuta kuin sen, että nyt on paukut loppu.
Jaaha jaaha, et näköjään hymiöstä ymmärtänyt että kirjoittelin kieli poskessa...
VastaaPoistaRiitta
...Se hymiö näköjään tuli nielaistua, kun ei päätynytkään papreille asti. Soriii...
VastaaPoistaRiitta
Riitta, no en minä nyt mikään Tatu Vanhas -apologeetikko ole, mutta olipahan nyt esimerkki tutkijasta, joka tuskin pelkkää hölmöyttään julkisti kontroversaaleja tutkimustuloksiaan. :)
VastaaPoistaTuli mieleen Einsteinista ("idiootista") se juttu, miten hän nuorena opiskelijana pesi professorinsa 6-0 siitä, että onko pimeyttä olemassa. ("Pimeys on vain valon puutetta.") En valitettavasti tiedä mistä sen hakisin tänne.
VastaaPoistaRiitta
Riitta, tästä varmaan kyse. Taitaa olla kuitenkin urbaanilegenda.
VastaaPoistahttp://urbanlegends.about.com/od/religion/a/einstein_god.htm
Lisää Einsteinia...
VastaaPoistaTämä on hyvä juttu; varsinkin, jos se tosiaan pitää paikkaansa.
Kun Einsteinia pyydettiin luennoimaan suhteellisuusteoriasta, häntä kuljetti aina sama autonkuljettaja. Kuski ei viitsinyt jäädä autoon odottelemaan, vaan hän meni aina kuhunkin yliopistoon yleisön joukkoon kuulemaan.
Kun Einstein oli käynyt noin 15 yliopistossa luennoimassa, autonkuljettaja kertoi hänelle, että hän on aina ollut kuulemassa ja hän on omaksunut teorian jo aika lailla perusteellisesti.
Niinpä he tekivät sellaisen jäynän, että seuraavaan paikkaan mennessään lavalle astelikin autonkuljettaja ja Einstein meni yleisön joukkoon kuuntelemaan. (Kukaanhan ei tiennyt, että minkä näköinen Einstein on.)
Autonkuljettaja luennoi ihan mallikkaasti; hyvin hän oli oppinut edellisillä luentomatkoilla! Sitten tulikin tenkkapoo, kun luennon jälkeen joku yleisöstä kysyi, että saako hän esittää kysymyksen. Autonkuljettaja sanoi ihan pokkana, että kyllä vaan, ja niinpä häneltä kysyttiin jokin aiheeseen liittyvä kysymys.
Autonkuljettaja oli viitannut yleisöön - Einsteiniin - päin ja sanonut: "Tuo on niin helppo kysymys, että autonkuljettajanakin osaa vastata siihen!"
:)
Riitta
Girls are primed to fear spiders
VastaaPoistaKyllä ymmärrän sen, että arvostellaan sitä ettei saisi sanoa jotain poliittisesti epäkorrektia, mutta ymmärrättekö mikä poliittisen korrektiuden takana on?
VastaaPoistaTajuatteko ns. "kaltevan pinnan" näissä sukupuoliasioissa. Jos nyt ryhdyttäisiin yleisinä totuuksina hyväksymään joinain fysiologisina tosiasioina esim. valtavia eroja sukupuolten henkisissä kyvyissä, että se ei vaikuttaisi pitkällä aikavälillä siihen miten yhteiskunta järjestettäisiin? Esim. Naiset ja miehet ovat erillaisia, joten heillä pitää olla eri työt, seuraavaksi löydetään (oikeasti kulttuurista johtuvia) eroja yhteiskuntaluokkien välille ja heille eri asema jnejne... Jossain vaiheessa joku ryhtyy ehdottamaan vammaisten sterilisaatiota noin äärimmilleen vietynä. Syy miksi halutaan ajatella, että ihmisten erot olisivat puhtaan yksilöllisiä ja kulttuurinsa tuotteina eikä jonkin alisteisia jolekkin viidakon laille on se, että se on oikeasti pidemmällä aikavälillä suuremmalle joukolle ihmisistä mielekkäämpi ja aidosti rakentavampi tapa mieltää maailmaa.
Siis mielestäni feministien perusteeton laukominen siitä minkälaisia suomen miehet ovat on väärin, mutta he eivät missään vaiheessa väitä näiden ominaisuuksien olevan muuta kuin kulttuuriluutumia. Minun tietääkseni. Onko joku väittänyt miehiä a priori biologisesti henkisesti kyvyttömiksi empatiaan ja ylipäätään terveeseen yhteiseloon? Tätä palstaa lukiessa ainakin tulee joidenkin kommentaattorien puheista vaikutelma, että sukupuolet pitäisi erotella suurinpiirtein omiin karsinoihinsa, koska ovat niin erillaisia. Tai siis naiset biologisesti auttamatta pahoja jos tarkemmin ollaan. Oletteko vakavasti mm. tätä mieltä? Jos olette en voi kuin sääliä teitä.
Ja ennenkuin joku urpo menee arvailemaan olen heteromies. Joo ja minulla on oikeasti tällainen maailmankuva enkä koe olevani sorrettu. Sori. Minua enintään ärsyttää huono argumentaatio.
Eskapisti
"Jos nyt ryhdyttäisiin yleisinä totuuksina hyväksymään joinain fysiologisina tosiasioina esim. valtavia eroja sukupuolten henkisissä kyvyissä, että se ei vaikuttaisi pitkällä aikavälillä siihen miten yhteiskunta järjestettäisiin?"
VastaaPoistaTosiasioilla on taipumus vaikuttaa siihen, miten asiat pitkällä aikavälillä järjestetään. Poliittisen korrektiuden takana on pääasiassa kyvyttömyys tehdä ero sen suhteen miten asiat ovat ja miten niiden tulisi olla.
Jos sukupuolten henkisissä kyvyissä todettaisiinkin merkittävä ero, ei se vielä oikeuta syrjimään heikompaa osapuolta. Tämän teoreettisen eron tunteminen sen sijaan auttaa tarpeellisten korjaavien toimenpiteiden ja yhteiskunnallisten rakenteiden muodostamisessa. Ei ole tosiasioiden vika, jos näitä positiivisia toimia ei osata tai haluta tehdä.
Eikä kukaan sitä paitsi vakavissaan pidä sukupuolten eroja niin suurina, että karsinoiden rakentamiseen kannattaisi alkaa.
Poliisi tiedotti aikaisemmin, että raiskaus olisi tapahtunut yöaikaan ulkosalla. Uhri oli riihimäkeläinen 1984 syntynyt nainen, joka oli lähtenyt ravintolasta venäläiskiekkoilijan matkaan kahden aikoihin yöllä.
VastaaPoistaNoin puolitoista tuntia myöhemmin nainen saapui venäläisen seurassa tämän hotelliin ja pyysi vastaanottoa ilmoittamaan hätäkeskukseen raiskauksesta.
"Ja ennenkuin joku urpo menee arvailemaan olen heteromies. Joo ja minulla on oikeasti tällainen maailmankuva enkä koe olevani sorrettu. Sori. Minua enintään ärsyttää huono argumentaatio.
VastaaPoistaEskapisti"
Oletko siis itseinhoinen?
Luulivat pedofiiliksi - tappoivat
VastaaPoistaVangit uhkaavat raiskata Nancy Garridon
Tulevaisuudessa potentiaalisesti naureskeltavaa materiaalia/kenties jotain lukemisen arvoistakin, jahka norjalaisfemakot saavat risat linkkinsä toimimaan...:
VastaaPoistaNIKK
Homo
"Onko joku väittänyt miehiä a priori biologisesti henkisesti kyvyttömiksi empatiaan ja ylipäätään terveeseen yhteiseloon?"
VastaaPoistaEt ole ilmeisesti okein tutustunut feministien kirjoituksiin.
"Tajuatteko ns. "kaltevan pinnan" näissä sukupuoliasioissa. Jos nyt ryhdyttäisiin yleisinä totuuksina hyväksymään joinain fysiologisina tosiasioina esim. valtavia eroja sukupuolten henkisissä kyvyissä, että se ei vaikuttaisi pitkällä aikavälillä siihen miten yhteiskunta järjestettäisiin? Esim. Naiset ja miehet ovat erillaisia, joten heillä pitää olla eri työt, seuraavaksi löydetään (oikeasti kulttuurista johtuvia) eroja yhteiskuntaluokkien välille ja heille eri asema jnejne... Jossain vaiheessa joku ryhtyy ehdottamaan vammaisten sterilisaatiota noin äärimmilleen vietynä."
On äärimmilleen vietyä ja valheellista v*ttuilua ryhtyä kierrellen ja kaarrellen vihjailemaan, että feministien valheiden vastustaminen johtaa vammaisten sterilisaatioon.
On ihan aiheellista puhua RYHMIEN välisistä eroista, kunhan ne erottaa YKSILÖIDEN välisistä eroista. Ja tähän feministit eivät pysty vaatimuksineen 50% naisjohtajapaikoista jne. On esimerkiksi ihan aiheellista todeta, että miehet sijoittuvat Äo-käyrällä naisia useammin ääripäihin. Mutta tämä ei tietenkään tarkoita, että yksittäinen mies on automaattisesti fiksumpi/tyhmempi kuin yksittäinen nainen.
Eskapisti kirjoittaa ihan asiaa.
VastaaPoistaOn olemassa miehiä (esim. täällä kirjoittelevia), jotka ovat pakahtumassa naisvihaansa; hyvä, jos saavat henkeä.
On olemassa naisia (osa feministeistä), jotka ovat pakahtumassa miesvihaansa; hyvä, jos saavat henkeä.
Sukupuoli on vain yksi osa identiteettiä ja se joka antaa sen määritellä itsensä ja elämänsä, kapeuttaa elämäänsä ja antaa oman elämänsä vallan toisten käsiin.
Riitta
"Eskapisti kirjoittaa ihan asiaa. "
VastaaPoistaEi kirjoittanut. Itseasiassa vammaisten sterilisaation esiintuominen jne. ovat hyvin lähellä natsi-kortin esiin vetämistä.
Eskapistihan puhui juuri siitä miten vaarallista on, jos esim. sukupuolten väliset erot halutaan nähdä fysiologisina eikä kulttuurisina ja yksilöiden välisinä.
VastaaPoistaViidakon laki; eri sukupuolille eri työt, erilaisille ihmisille erilaiset oikeudet. Ei hyvä.
Saattaa olla poliittisesti epäkorrekti kommentti, että kenties joku vammaisten vanhempien vaikeasti vammainen lapsi (onko olemassa poliittisesti korrektimpaa ilmaisua) olisi saattanut haluta jäädä syntymättä jos olisi saanut valita.
Riitta
MikkoAP:"On esimerkiksi ihan aiheellista todeta, että miehet sijoittuvat Äo-käyrällä naisia useammin ääripäihin. Mutta tämä ei tietenkään tarkoita, että yksittäinen mies on automaattisesti fiksumpi/tyhmempi kuin yksittäinen nainen."
VastaaPoistaAina naisen ja miehen
välisten biologisten erojen näkeminen ei kuitenkaan ole ihan loogista, joten siinä mielessä tuo oli aiheellinen avaus. Ihmisen älykkyys riippuu todellakin myös elinolosuhteista. Miesasiamiehet saavat nyt kerrankin syyttää itseään kokemattomuudestaan naisten kanssa.
;-)
Ihan turhaan väitetään sellaisia eroja, jotka eivät ole tieteellisesti paikkaansapitäviä (tehdään hätiköityjä johtopäätöksiä ja epärelevantteja tutkimuksia, joissa ei oteta huomioon esimerkiksi naisten kehitystasoa). Täällä on selvästi kokematonta porukkaa liikkeellä, kun vedetään naisten seksikartellista latteita johtopäätöksiä.
Naiset ja miehet on
pelkästään kasvatuksella ajettu hyvin erilaisiin nurkkiin, mitä voi olla hyvin vaikea huomata. Kulttuurin vaikutukset ihmisten välisten erojen taustoihin ovat ilmeisiä. Siksi kannattaisi lukea tarkemmin esim. Vortacin kirjoituksia, sillä niissä on paljon valaisevia pointteja sen suhteen, miten erilaisissa olosuhteissa sukupuolet elävät. Joskaan eihän Vortackaan riittävästi ota huomioon naisten osaltaan huonoa asemaa.
Joka tapauksessa, miehet ja naiset ovat nykymaailmassa toistensa vihollisia. Molempia sukupuolia lyntätään voimakkaasti
ja ajetaan vainoharhoihin.
Naisten älynkäyttöä rajoitetaan, siinä missä miesten seksuaalivaatimuksia kiristetään.
Nyky-yhteiskuntamme ideaalipari on älykäs, nöyrä mies ja pikkaisen tyhmä nainen.
Epäpätevä biologiateoria ei kuulu tälle alueelle, jos aiotaan tasa-arvoinen maailma saada
aikaan. Nyt olisi aika meidän Henryn ja kumppaneiden hävetä kaikkien niiden puolesta, jotka ovat vahvistaneet epärelevanttia biologiateoriaa.
Riitta:
"Sukupuoli on vain yksi osa identiteettiä ja se joka antaa sen määritellä itsensä ja elämänsä, kapeuttaa elämäänsä ja antaa oman elämänsä vallan toisten käsiin."
Tottahan tuo on, sinällään.
Joskin Riitan on turha vastustaa miesaktivistien pyrkimystä paljastaa naisten harjoittama epäoikeudenmukaisuus.
Riidattomiakin naisia on nähty ja yhytetty.
"Eskapistihan puhui juuri siitä miten vaarallista on, jos esim. sukupuolten väliset erot halutaan nähdä fysiologisina eikä kulttuurisina ja yksilöiden välisinä."
VastaaPoistaSukupuolten välillä on kiistattomia fysiologisia eroja. On naurettavaa väittää muuta. Ryhmien keskimääräiseen käytökseen vaikuttavat toki myös merkittävästi kulttuuritekijät, mutta toisaalta biologia vaikuttaa kulttuuriin.
Mikäs se oli se poliittinen liike, joka innokkaimmin vammaisia sterilisoi viime vuosisadalla? Täällä on keskusteltu sukupuolten välisestä tasa-arvosta, enkä kyllä ole huomannut, että kukaan muu kuin Eskapisti olisi vammaisista puhunut. Mikäs siis on vammaisten sterilisaation mainitsemisen tarkoitus?
Sukupuolten väliset fyysiset erot ovat kiistattomat - halleluja! - mutta muut erot ovat enemmän tai vähemmän kulttuurisia.
VastaaPoistaOletettavasti Eskapisti otti tuon sterilisaatioesimerkin ääriesimerkiksi "viidakon laista".
Riitta
"Sukupuolten väliset fyysiset erot ovat kiistattomat - halleluja! - mutta muut erot ovat enemmän tai vähemmän kulttuurisia. "
VastaaPoistaMyös bioenergeettisiä eroja löytyy. Lainaus shamaani Taisha Abelarin kirjasta:
"The old shamans had a special interest in freeing the womb. The second function of the womb is evolution. Evolution is perceiving energy as it flows in the universe.
Women have an extra organ for perception - the womb. The womb is like a black hole. Once women are released from socialization they realize they are beings capable of direct perception. They don't use it because they have no interest, because of socialization, it's learned. Passes for the womb give us a chance to understand what it means to free the womb. It is its natural ability for the second function. Men's organs are outside the body, therefore they cannot be used for perception. It is more difficult for men, not a natural gift. Men describe, women don't because women know, we are not interested in describing, both in everyday lifa and sorcery. Men have easier to speak than women. Men are compelled to speak, to construct with words. Women construct with feeling and action.
Women have to liberate themselves from socialization to develop the second function of the womb. The only way we know is to stop reproducing. Shamans believe evolution is the main reason for the development of perception. As a organism, biological beings, we cannot evolve, we can only evolve our perception. DJ said the dinosaurs intended evolution, they intended flight, wings were a biproduct of this intent. Women shamans intend this evolution.
Those moves (the womb series) are very strong. Men and women should do them carefully (Frsiktigt). Don't rub energy directly on the body, don't touch, just bring the energy there. If there are any side effects such as changes in the menstrual cycle, it is normal. The moves are like a drug. "
(Taisha Abelar on Castanedan
ryhmäläinen)
Korjaus: tuo oli Florinda Donner-Graun luennolta
VastaaPoista(Florindakin on Castanedan ryhmäläinen)
"Myytti: Äiti on lapselle tärkein"
VastaaPoistaKänninen julkkisäiti sekstaili varatun miehen kanssa lennolla
Clare Irby ... punaviiniä juonut 30-vuotias Irby riisui yhdessä vaiheessa itsensä pikkupöksyisilleen kaikkien matkustajien edessä sekä antoi takanaan istuvan miehen hyväillä rintojaan
...
Pojastaan Irby ei lentoemäntien mukaan pystynyt huolehtimaan, vaan lapsi itki yksin äidin flirttaillessa takana olevan miehen kanssa. Irbyn väitetään myös heittäneen lapsensa läpimärän vaipan takana olevien matkustajien riesaksi.
Kun lentohenkilökunta kieltäytyi tarjoilemasta Irbylle enää alkoholia, tämä nimitteli heitä nartuiksi.
Jos vähän saivarrellaan, niin eihän tuo uutinen sinällään kumoa myyttiä "Äiti on lapselle tärkein" (ehkä lapsi itki äitinsä syliin pääsyä? se ei käy ilmi). Sen sijaan "Lapsi on äidille tärkein" -myyttiin se kyllä iskee jälleen yhden naulan arkkuun.
VastaaPoistaOkei, myönnetään toi vammaisjuttu oli turha. Sen voi nähdä lähelle natsikorttia kyllä. En tarkoittanut sitä niin, vaan todellakin kuten Riitta ymmärsi ääriesimerkki viidakon laista. Olin epäselvä, pyydän anteeksi tarkoitus ei ollut loukata.
VastaaPoistaArgh: Totta - poliittisessa korrektiudessa on se ongelma, että monasti ihmiset, jotka ovat "PC" eivät tiedä itseasiassa mikä heidän syynsä maailmankuvaan on ja latelevat latteuksia.
MikkoAP: Joo fysiologisia eroja on, entä sitten? Ei siitä voida vetää päätelmiä siitä mikä on oikein ja väärin. Mielestäni esimerkiksi luonnontilainen ihminen eli metsästäjä-keräilijä, joka toimii täysin viettiensä mukaan on todella ikävä otus ja onneksi sitä ei esiinny kovinkaan paljoa. Toisen heimon jäsen ei ole ihminen, hänen kivullaan ei ole väliä jne... Katsokaa vaikka lapsia - kaikista julmimpia -pahempia kuin eläimet- toisilleen ennen kuin sivistetään. Se miten asiat ovat ei saa koskaan olla perustelu sille miten asioiden -pitäisi- olla. Koska silloin periaatteessa mikä tahansa voidaan perustella oikeaksi, koska sitä esiintyy "luonnontilaisesti" kuten kannibalismia, vammaisten lahtaus jne...
Lisää siitä mistä tämä ajatus on:
http://en.wikipedia.org/wiki/Is-ought_problem
Eskapisti
eskapisti: "fysiologisia eroja on, entä sitten? Ei siitä voida vetää päätelmiä siitä mikä on oikein ja väärin."
VastaaPoistaTämä on tosi mielenkiintoinen lause. Onko joku tällaisia päätelmiä tehnyt? Ei kai pelkkä tosiasioiden tunnustaminen johda siihen, että niitä pidettäisiin moraalisesti katsoen oikeutettuina?
Minusta Argh sanoi tästä asiasta hyvin: "Jos sukupuolten henkisissä kyvyissä todettaisiinkin merkittävä ero, ei se vielä oikeuta syrjimään heikompaa osapuolta. Tämän teoreettisen eron tunteminen sen sijaan auttaa tarpeellisten korjaavien toimenpiteiden ja yhteiskunnallisten rakenteiden muodostamisessa. Ei ole tosiasioiden vika, jos näitä positiivisia toimia ei osata tai haluta tehdä."
Minunkin mielestäni ensimmäisenä on tunnustettava tosiasit. Vasta sen jälkeen voidaan rakentaa oikeudenmukaista ja tasa-arvoista yhteiskuntaa. Sillä jos lähtökohtia ei tunnusteta/tunnisteta, rakentuvat pyrkimykset väärillä luuloille tai suoranaisille valheille. Miksi tämä olisi oikein?
Sen, miten asioiden pitäisi olla, ei koskaan saisi olla perusteluna sille, minkäväristen lasien lävitse puhtaita faktoja katsotaan. Se, miten asioiden pitäisi olla, ei saisi myöskään ohjata tutkimustyötä tai tiedonvälitystä. (Toki tutkimuksissa / medioissa voidaan tuoda esiin myös moraalinen näkökanta, kunhan sitä ei esitetä olemassaolevana faktana.)
Äh, paskaa. Puhe oli miestutkijoiden suuremmasta valmiudesta tuoda esiin kontroversiaaleja tutkimustuloksia (vs. joku Johanna Kantola), ei keskitysleireistä ja Zyklon B:stä.
VastaaPoista"Tämä on tosi mielenkiintoinen lause. Onko joku tällaisia päätelmiä tehnyt? Ei kai pelkkä tosiasioiden tunnustaminen johda siihen, että niitä pidettäisiin moraalisesti katsoen oikeutettuina?
VastaaPoista"
Näin. Lisäksi en oikein ymmärrä, missä olen ilmaissut kannatukseni viidakon laille. Vastustan sosiaalidarwinismia, heikompia pitää auttaa, mutta nähdäkseni se, ettei näe miesten suuremmassa edustuksessa professoriportaassa mitään vikaa, ei ole sosiaalidarwinismia.
Kun taas esimerkiksi , kun tuodaan esiin mahdollisuutta kohdistaa lisää resursseja miesten terveydenhuoltoon feministit älähtävät ja sanovat, että itsehän miehet ovat omat terveysongelmansa huonoilla elintavoillansa aiheuttaneet. Mielestä SE on sosiaalidarwinismia.
Viidakon lain vastustaminen on sitä, että perusoikeudet turvataan kaikille. Mutta professuurit, paikka yritysjohdon huipulla ym. ovat ETUoikeuksia, jotka tulee ansaita.
MM:"Minunkin mielestäni ensimmäisenä on tunnustettava tosiasit. Vasta sen jälkeen voidaan rakentaa oikeudenmukaista ja tasa-arvoista yhteiskuntaa. "
VastaaPoistaKyllä. Kunhan biologisia
ja kulttuurillisia eroja ei silti sotketa keskenään. Silloin saadaan oikeat lähtökohdat.
"Viidakon lain vastustaminen on sitä, että perusoikeudet turvataan kaikille. Mutta professuurit, paikka yritysjohdon huipulla ym. ovat ETUoikeuksia, jotka tulee ansaita."
VastaaPoistaEivät ne ole mitään
etuoikeuksia, jos ne on ansaittu.
"Clare Irby ... punaviiniä juonut 30-vuotias Irby riisui yhdessä vaiheessa itsensä pikkupöksyisilleen kaikkien matkustajien edessä sekä antoi takanaan istuvan miehen hyväillä rintojaan"
VastaaPoistaTuo on täysin normaalia toimintaa maailmassa, jossa asiat eivät saa liian suuria mittasuhteita. Jos ei kestä, että yleisessä lentokoneessa hiukan sekstaillaan silloin kannattaa käyttää yksityisjettiä.
Lentokone on hyvä
paikka rentoutua ja muodostaa uusia sukupuolikontakteja. Naismatkustajalle pitää voida ehdottaa rivoja... Ja ainahan nainen voi sanoa, että "ei, ei nyt". :)
"Eivät ne ole mitään
VastaaPoistaetuoikeuksia, jos ne on ansaittu."
Ovat ne: perusoikeudet ovat sellaisia, jotka kuuluvat kaikille syntyperästä ja lahjoista riippumatta. Etuoikeudet eivät.
"Ovat ne: perusoikeudet ovat sellaisia, jotka kuuluvat kaikille syntyperästä ja lahjoista riippumatta. Etuoikeudet eivät."
VastaaPoistaEtuoikeuksia ei tule olla kenelläkään. Ainoastaan ansaittuja. Se, että ansaittua oikeutta pidetään etuoikeutena on virheellistä ajattelua. Esimerkiksi se, että mulla on 212000 finnair plus-pistettä ei ole etuoikeus.
Joskaan eihän Vortackaan riittävästi ota huomioon naisten osaltaan huonoa asemaa.
VastaaPoistaEnpä niin. Voitko kertoa tarkemmin, mitä 'osaltaan huonoa asemaa' tarkoitat?
Naisten asemaa parempaa minun on vaikea kuvitella kenelläkään yksittäisellä ryhmällä koskaan biologisten ominaisuuksiensa vuoksi olleen ihmiskunnan historian aikana.
- Vortac
Men's organs are outside the body, therefore they cannot be used for perception.
VastaaPoistaJoo, kieltämättä samanlaista castanedalaista tuubaa kuin castanedan omatkin huurutekstit.
Silmät ovat myöskin 'kehon ulkopuolella', tavallaan - mutta kummasti niitä voi käyttää 'perceptioniin'.
Tollasia perustelemattomia ja omituisia väitteitä ovat castanedan kirjat pullollansa, ja vain - anteeksi nyt vain - yksinkertaiset pervertikot voivat niihin hurahtaa.
- Vortac
Etuoikeuksia ei tule olla kenelläkään. Ainoastaan ansaittuja. Se, että ansaittua oikeutta pidetään etuoikeutena on virheellistä ajattelua. Esimerkiksi se, että mulla on 212000 finnair plus-pistettä ei ole etuoikeus.
VastaaPoistaToki ahkeruutta tulee aina kannustaa palkan määrällä, mutta liian isot erot aiheuttavat tarpeetonta katkeruutta ja närää.
Tarkoitan tässä nyt sitä, että jos 'ansaitusti' rikkaille (systeemi on rakennettu niin, että röyhkeät kusipäät pystyvät helpoiten rikastumaan) myönnetään oikeuksia, joita muilla ihmisillä ei ole, kyseessä on etuoikeus, vaikka se olisi kuinka 'ansaittu'.
Se, että jollakulla on paljon säästettyjä pennosia raskaan työnsä vuoksi, ei ole etuoikeus.
Se, että jollekulle myönnetään parempi istuin lentokoneessa tai ilmainen sisäänpääsy paikkoihin, jotka tavallisille ihmisille maksavat, sen takia, että hänellä on niitä pennosia säästettynä, on etuoikeus.
Etuoikeuksia ei pitäisi olla kenelläkään, poislukien ehkä jotkut viisaiden ryhmät, joiden tehtävänä on kohottaa ihmiskunnan elinolosuhteita ja kaikkien yhteistä hyvää, ja tällöin etuoikeudet päätyvät itseasiassa kaikkien oikeudeksi. Heti jos joku käyttää etuoikeuttaan väärin, se pitäisi ottaa tältä yksilöltä pois (tosin viisas yksilöhän ei tällaista tee).
Noh, nämä abstraktit pohdinnat ovat aina vähän tällaisia.. käytäntöhän lopulta kaiken ratkaisee.
- Vortac
Niin vielä siitä 'naisten osaltaan huonosta asemasta', olen kyllä valmis ottamaan sen huomioon ja mainitsemaan siitäkin jotain, jahka sellaisen ensin löydän.
VastaaPoistaNo, sen voin näin kaivamalla etsien keksiä, että naisten on vaikeampi saada olla rauhassa, jos he ovat vähänkin viehkeitä, olivatpa he kadulla, kahvilassa tai ravintolassa.
Miesten ongelma onkin sitten päinvastainen, heidät jätetään suorastaan väkisin omaan mehuunsa lillumaan, eikä heitä kukaan lähesty.
Sukupuolten on nähdäkseni vaikea nähdä näitä ristiinmeneviä ongelmia toistensa kohdalla; miesten on hyvin vaikea kuvitellakaan, että naiset joutuvat ihan arkiäpiväisesti elämässään jatkuvasti torjumaan isku- ja lähentely-yrityksiä (se ei tule miehen mieleenkään helposti).. naisen taas mahdotonta kuvitella, että mies EI koskaan joudu tällaista tekemään.
- Vortac
Vortac:
VastaaPoista"Enpä niin. Voitko kertoa tarkemmin, mitä 'osaltaan huonoa asemaa' tarkoitat? "
No yhteiskunta rajoittaa
naisen individualismia, mikä on omiaan ylläpitämään miesten huonoa kohtelua, koska eihän naisella ole useinkaan tilaa pohdiskella ja nähdä asioita niin kuin miehellä. Tällaiset jutut sulta usein jää huomaamatta. Kyllä naiset ihailevat miehissä jotain, vaikka se ei aina näkyisikään.
"Naisten asemaa parempaa minun on vaikea kuvitella kenelläkään yksittäisellä ryhmällä koskaan biologisten ominaisuuksiensa vuoksi olleen ihmiskunnan historian aikana. "
Jos katsotaan puhtaasti
siltä kantilta, että kummalla on enemmän loistoa ja sananvaltaa niin naisella tietty. Ei se kuitenkaan ole kaikki, sillä tosiasiassa naiset kaipaavat alitajuisesti järjen lisääntymistä ja kadehtivat siinä miehiä (esimerkiksi miesten parempia uria kadehtimalla). Feministit sitten yrittävät oikaista, ratkaista ongelmat teoriassa ja rakennella kaikenlaisia naiskiintiöitä
ja etuoikeuksia.
"Joo, kieltämättä samanlaista castanedalaista tuubaa kuin castanedan omatkin huurutekstit. "
Täysin selväjärkisiä, jopa liian selväjärkisiä tekstejä monille.
Jopa minulle joskus. :)
"Silmät ovat myöskin 'kehon ulkopuolella', tavallaan - mutta kummasti niitä voi käyttää 'perceptioniin'."
Bioenergisellä tasolla
jos verrataan miehen kikkeliä pilluun niin kikkeli on todellakin aika irtain osanen. Se mitä nainen tekee pimpsallaan vaikuttaa naiseen huomattavasti enemmän kuin se mitä mies tekee kikkelillään, vaikuttaa mieheen. Toisinsanoen kikkeli on irtaampi osanen. Nämä ovat ihan kiistattomia tosiasioita, joiden lopullinen todentaminen voi olla "maasta käsin" toisinaan aika hankalaa.
"Tollasia perustelemattomia ja omituisia väitteitä ovat castanedan kirjat pullollansa, ja vain - anteeksi nyt vain - yksinkertaiset pervertikot voivat niihin hurahtaa. "
Eipä niihin tarvitse hurahtaa, kun ovat ihan tosiasiapohjaisia kirjoja. Lisäksi oudoksuttaa tuo tapasi puhua huumehuuruista.
"Toki ahkeruutta tulee aina kannustaa palkan määrällä, mutta liian isot erot aiheuttavat tarpeetonta katkeruutta ja närää. "
Olen samaa mieltä.
"Miesten ongelma onkin sitten päinvastainen, heidät jätetään suorastaan väkisin omaan mehuunsa lillumaan, eikä heitä kukaan lähesty.
Sukupuolten on nähdäkseni vaikea nähdä näitä ristiinmeneviä ongelmia toistensa kohdalla; miesten on hyvin vaikea kuvitellakaan, että naiset joutuvat ihan arkiäpiväisesti elämässään jatkuvasti torjumaan isku- ja lähentely-yrityksiä (se ei tule miehen mieleenkään helposti).. naisen taas mahdotonta kuvitella, että mies EI koskaan joudu tällaista tekemään."
Sukupuolten välinen
toiminta on tärkeä tasa-arvon mittausalue. :)
Nykyisellään voidaan puhua jonkinlaisesta busineksesta heti kun vastassa on eri sukupuolta oleva olento.