tiistaina, lokakuuta 27, 2009

Patriarkaatin siunaus

Mitä ostaa seksinostaja? - seminaari prostituutiosta (pdf)
Aika: torstai 5.11.2009 klo 9.00-12.30, aamukahvi klo 8.30
Paikka: eduskunnan Pikkuparlamentin auditorio, Arkadiankatu 3, Helsinki

Puheenjohtajina toimivat kansanedustaja Risto Autio sekä NYTKISin pääsihteeri Tanja Auvinen

VTM Elina Aaltio: Vapaaksi marginaalista – marginaalista vapautta. Naisliikkeen ja prostituoitujen etuliikkeen kamppailu seksin oston kriminalisoinnista 2002–2006. Tutkimus julkaistaan seminaarissa TANE-julkaisuja sarjassa.

Heidi Hautala: Tasa-arvon pitää näkyä

Lehti: Tutkijan kohuväite - Naiset kaipaavat patriarkaalista panoa
Tutkijan mukaan ongelmaksi muodostuu myös se, että naiselliset naiset jäävät politiikan ulkopuolelle. Syy on feministisessä suvaitsemattomuudessa.

- Jos nainen haluaa olla yhteiskunnallinen toimija miehen rinnalla, niin hän ei saa käyttää perinteisiä naiselliseen seksuaalisuuteen viittaavia tunnuksia. Korkokengät ja minihameet ovat kiellettyjä. Niitähän pidetään miesten miellyttämiseksi.

Kontulan mielestä vain miehelle on mahdollista olla samaan aikaan seksisymboli ja vakavasti otettava poliitikko. Hän toteaa, että vaikka nykyfeminismi on saanut aikaan paljon hyvää, niin se on nyt päässyt nousemaan valtionkirkon asemaan ja kontrolloi jäsentensä seksuaalisuutta.

fin_comic_meet_my_sister_by_humon.jpg

50 kommenttia:

  1. "Kontulan mielestä vain miehelle on mahdollista olla samaan aikaan seksisymboli ja vakavasti otettava poliitikko."

    Ai niinkuin Vanhasen Masa? Nyt Kontula valot päälle, ei Suomesta löydy ainuttakaan seksikästä miespoliitikkoa, vakavasti otettavaista nyt puhumattakaan.

    VastaaPoista
  2. "Mitä ostaa seksinostaja? - seminaari prostituutiosta"

    Seksipalvelujen kauppa on se oikea nimitys.

    VastaaPoista
  3. Hm, mitä 'seksinostaja' NOSTAA, pitäis olla kysymys.. no hintoja tieteski.

    Seksi-nostaja..

    - Vortac

    VastaaPoista
  4. "Heidi Hautala: Tasa-arvon pitää näkyä"

    Kysymys Heidi Hautalalle: miten se näkyy STM:n tasa-arvoyksikön tai TANE:n kokoonpanossa?

    VastaaPoista
  5. "Mitä ostaa seksinostaja?"

    Annetaanko seminaarissa näytteitä tarjolla olevista palveluista? Jos ei, tilaisuus on turha.

    VastaaPoista
  6. "fin_comic_meet_my_sister_by_humon.jpg"

    Eivät suomalaisnaiset ole noin eläväisiä tai hyvännäköisiä.

    VastaaPoista
  7. "Kontulan mielestä vain miehelle on mahdollista olla samaan aikaan seksisymboli ja vakavasti otettava poliitikko."

    No tämä johtuu yksistään siitä, että mies on seksikäs jo pelkästään sillä, että ON 'vakavasti otettava', tai 'poliitikko', tai mikä tahansa julkkis, korkean statuksen mies - eli siis naisen mielestä miehen korkea asema miestenvälisessä hierarkiassa on kiihottava (eli seksikäs) asia.

    Ei miestä naisen status kiinnosta ollenkaan samassa mittakaavassa, eikä mies kiihotu statuksesta yhtään enempää kuin nainen komeudesta. Jos komea mies on ujo, naisen seksimoduli ei käynnisty, ja nainen ei pidä miestä seksikkäänä.

    Jos korkeastatuksinen nainen on ruma, ei miehen seksimoduli käynnisty, ja mies ei pidä naista seksikkäänä.

    Tämä perustuu miehen osalta aika pitkälti biologiaan (ehkä pienen ripauksen verran yleiseen kauneuden arvostamiseen, joka tosin on kielletty miehiltä, paitsi naisten suhteen - hassua näin sivupointtina muuten, miten mies SAA kyllä tykätä kauniista väreistä ja hempeistä muodoista ja kaikesta herkästä ja ihanasta, kunhan ne ilmenevät NAISEN vaatetuksessa tai ulkoisessa olemuksessa (tms jne)), ja kuten herra Henry Laasanen on mainiosti todennut, naisten osalta se taas perustuu enemmän kulttuurillisiin seikkoihin, jotka ovat ailahtelevia ja muuttuvia.

    Jos menisimme planeetalle, jossa ei käytetä rahaa, miljonääri menettäisikin yhtäkkiä 'seksikkyytensä' naisten silmissä - mies joutuisi etsimään jonkin toisen tavan näyttää korkea-statuksiselta miestenvälisessä hierarkiassa. Nainen ja mies eivät kuitenkaan ole muuttuneet miksikään, vaan ympäristö. Silti naisen seksimoduli yhtäkkiä menisi kokonaan ummetuksiin ja pois päältä tuollaisessa tilanteessa.

    Näin siis ympäristö ja kulttuuri oikeastaan vaikuttavat siihen, mistä nainen kiihottuu ja mitä nainen pitää seksikkäänä - ympäristöä muuttamalla voidaan muuttaa naisen kiihotuksen kohteet. Mutta voidaan mennä vielä pidemmälle - nainen kiihottuu siitä, mitä itse PITÄÄ 'korkea-statuksisena'. Joten jos nainen päättääkin pitää ujoja nörttejä korkealla miestenvälisessä, ei-niin-ilmiselvässä hierarkiassa, yhtäkkiä kuin salamaniskusta ne alfa-neanderthaalit lakkaavatkin kiihottamasta, ja silmälasit ja kömpelö käytös ovatkin selvästi seksikkään miehen tunnusmerkkejä!

    Naiset siis voisivat muuttaa seksuaalisia kriteereitään, jos olisvat asioista täysin tietoisia (moni ei halua olla) - miehet taas eivät voisi, koska miehillä kiihottumismekanismi on hyvinkin 'kovakoodattu' biologiaan. Kaunis nainen -> miehen seksimoduli käynnistyy. Ruma nainen -> se menee kiinni. Jne..

    Mies ei voi ajatella rumaa naista kauniiksi kovinkaan helposti, mutta olen varma, että nainen kyllä pystyisi muuttamaan kriteereitään. Jos hän vain suostuisi luopumaan 'preselectionista', eli kiihottumaan ihan ITSE jostakusta, tietämättä mitä mieltä muut naiset hänestä ovat (ja tämähän ei nykynaiselta onnistu).

    - Vortac

    VastaaPoista
  8. Hän toteaa, että vaikka nykyfeminismi on saanut aikaan paljon hyvää, niin se on nyt päässyt nousemaan valtionkirkon asemaan..

    Kolme esimerkkiä tästä auttaisi suuresti tajuamaan, millaista hyvää se nykyfeminismi on saanut aikaan.

    Helppo on aina sanoa noin ilman esimerkkejä - 'Mussolinikin sai aikaan paljon hyvää, mutta kyllähän siellä sitten ruumiitakin tuli'..

    Kolme esimerkkiä ei liene paljon vaadittu, jos kerran väite pitää paikkansa - jos nykyfeminismi (tai edes alkuperäinen feminismi, joka ei ole pekkaa parempi) on saanut aikaan PALJON hyvää, luulisi esimerkkejä olevan tukuittain.

    - Vortac

    VastaaPoista
  9. Tänään klo 22:00 tulee Neloselta:

    4D: Tappaja tahtomattaan. Rick Rodriguez viilsi auki entisen lapsenhoitajansa kurkun 7.1.2005 ja tappoi sitten itsensä. Vain muutamaa tuntia aiemmin videoimassaan itsemurhaviestissä hän kertoo hirveistä kokemuksistaan lapsuudesta insestiä ja pedofiliaa harrastaneen Family International -kultin parissa. Päästyään pakoon kieroutuneesta yhteisöstä Rodriguez tunsi välttämättömäksi auttaa kaikin tavoin muita kultista irti päässeitä lapsia. Ohjelma sisältää kohtauksia, jotka eivät sovi lapsille. Dokumentti.

    Homo

    VastaaPoista
  10. Jorma, mulla kesti hetki tajuta, mitä tarkoitit tuolla suominaisen elävyydellä.. ja oikeassa olet, heh heh :)

    (koetin miettiä, että tarkoitatko sitä ruotsalaista eukkoa, että suominaiset eivät ole niin eläväisiä jne.. mutta sitten oivalsin sun tarkoittavan sitä suomalaista femakkaa)

    - Vortac

    VastaaPoista
  11. "Naiset siis voisivat muuttaa seksuaalisia kriteereitään, jos olisvat asioista täysin tietoisia (moni ei halua olla) - miehet taas eivät voisi, koska miehillä kiihottumismekanismi on hyvinkin 'kovakoodattu' biologiaan. Kaunis nainen -> miehen seksimoduli käynnistyy. Ruma nainen -> se menee kiinni. Jne..

    Mies ei voi ajatella rumaa naista kauniiksi kovinkaan helposti, mutta olen varma, että nainen kyllä pystyisi muuttamaan kriteereitään. Jos hän vain suostuisi luopumaan 'preselectionista', eli kiihottumaan ihan ITSE jostakusta, tietämättä mitä mieltä muut naiset hänestä ovat (ja tämähän ei nykynaiselta onnistu)."

    Mies ei voi olla edes hyvännäköinen, niinkuin nainen. Se paljon puhuttu komeuskin on aika karua. Voi tietysti kihelmöidä, mutta komea mies on silti tosiasiassa aika legomainen. Nainen voi olla oikeasti kaunis.

    Naisen haluaminen ulkonäön
    perusteella on myöskin ihan ymmärrettävää
    ja suotavaa, ottaen huomioon sekin, että melkoinen hirvitys saa
    nainen olla ilman jäädäkseen, eli varsinaisesti tuosta preferoinnista on aika vähän edes haittaa naiskunnalle.

    Itse olen jopa vaatinut naistuttaviltani tietynlaista julkisivua, ja puuttunut joskus asuvalintoihin. Tosin nykyisin ei enää tarvitse, kun homma hoituu muutenkin.

    Miehille asetettu
    statusvaatimus sen sijaan on
    pitkälti vaan järjetön, koska se ajaa puoli mieskuntaa puutteeseen ja nekin, jotka saavat onnistuvat suorittamaan naisen edessä tavoin, joka ei heitä edes välttämättä kiinnostaisi jos saisivat itse valita mitä tekevät.

    Naiset ovat aikamme tyranneja. Mutta Antti Heiskala tekee
    siitä lopun.

    Joku valitti ettei Anttia kunnioiteta. :)

    VastaaPoista
  12. http://www.iltalehti.fi/rakkausjaseksi/2009102710498120_lz.shtml
    Tutkijan kohuväite - Naiset kaipaavat patriarkaalista panoa

    Aijaa.

    "Tutkijan kohuväite: Ihmiset harrastavat seksiä"

    "Tutkijan kohuväite: Ihmiset tykkäävät seksistä"

    "Tutkijan kohuväite: Miehet haluavat pillua ja naiset munaa"

    VastaaPoista
  13. Tämä muuten selittää, mitä nainen ja etenkin feministi tarkoittaa käyttäessään sanoja "tyhmä" (stupid), "asioista mitään tietämätön" (ignorant) jne.

    http://malechauvinist.blogspot.com/2009/09/women-are-frivolous.html

    Tuo itseasiassa luo hieman kunnioitusta naista kohtaan, koska asiassa on SITTENKIN logiikka, joskin niin perinaisellinen, että sitä on miehen erittäin, erittäin vaikea tajuta. Mutta tuon tajuamalla moni asia loksahtaa kohdalleen, ja naisten niin kouhkaava ja omituisen pinnallinen ja itsekäs käytös tulee monin verroin ymmärrettävämmäksi ja selvemmäksi.

    Omasta näkökulmastaan he OVAT oikeassa käyttäessään noita sanoja.

    - Vortac

    VastaaPoista
  14. nainen itsekin27/10/09 18:58

    "Tämä muuten selittää, mitä nainen ja etenkin feministi tarkoittaa käyttäessään sanoja "tyhmä" (stupid), "asioista mitään tietämätön" (ignorant) jne.

    http://malechauvinist.blogspot.com/2009/09/women-are-frivolous.html"

    Eikö tuo nyt ole aina ollut itsestään selvää, että se on noin?

    Minusta paljon enemmän kunnioitusta naisia kohtaan luo se, että artikkelin kirjoittaja on nainen :)

    VastaaPoista
  15. nainen itsekin27/10/09 19:01

    Hups, eihän lainaus itsessään ollutkaan bloginpitäjältä... :/
    No, mutta kunnioitettavan selväjärkisen naisen blogista kuitenkin.

    VastaaPoista
  16. Mitäpäs mieltä tästä olette:

    "* Propaganda mechanics. Women copy each other. They parrot what the media says. If one of them voices a different opinion, she becomes an outcast. Unless the outcast groups with similar outcasts, the herd has won the battle of keeping the copycat-parrotting-clones status quo intact. Self-fulfilling prophecy. The dumb herd rejects dissidents from its colony, and maintains dominance, until an equal, bigger, or stronger herd comes in. Then it's called a new fashion. Repeat cycle."

    ?

    - Vortac

    VastaaPoista
  17. Äiti pakotti lapsensa ryhmäseksiin

    Tiistai 27.10.2009 klo 10.54

    Suosikkimuusikon uhrit olivat täysin hyväksikäyttäjiensä armoilla.

    Jämsän käräjäoikeuden rankkojen vankeustuomioiden taustalla on yksi Suomen törkeimmistä lapsiin kohdistuneista seksirikosvyyhdeistä.

    Vyyhtiin sekaantuneet viisi miestä ja yksi nainen saivat pisimmillään 7-10 vuoden vankeustuomiot. Käräjäoikeuden julkisesta selosteesta ilmenee, miten Jyväskylän seudulla asunut 38-vuotias äiti antoi runsaan vuoden ikäisen tyttövauvansa ja 7-vuotiaan pikkutyttönsä lukuisia kertoja avopuolisonsa sekä muitten miesten hyväksikäytettäväksi.

    Lasten hyväksikäyttö jatkui yli neljän vuoden ajan. Äiti muun muassa pakotti lapsensa aikuisten ryhmäseksiin. Lapset muun muassa kytkettiin sänkyyn käsiraudoilla äidin ja hänen miesystäviensä harjoittaessa seksiä keskenään. Sessioiden aikana lapset joutuivat myös raiskatuksi ja monin eri tavoin hyväksikäytetyksi.

    Äidin avopuolisolla ja toisella miesystävällä oli uhreina myös muita alaikäisiä tyttöjä.

    Puolentoista vuoden ehdollisen vankeustuomion saanut 32-vuotias muusikko osallistui pikkutyttöjen hyväksikäyttöön nettikameran avulla. Tyttöjen äiti esitteli alastoman lapsensa sukupuolielimiä kameralle. Muusikko esitteli itsekin elintään kameran välityksellä lapselle ja teki tälle törkeitä ehdotuksia.

    Muusikko tuomittiin myös lapsipornon levittämisestä.

    Tuomitut määrättiin maksamaan uhreilleen korvauksia yhteensä yli 80 000 euroa. Kaikki vangitut ovat ilmoittaneet tyytymättömyytensä oikeuden päätökseen.


    RISTO KUNNAS
    risto.kunnas@iltalehti.fi

    VastaaPoista
  18. "Lasten hyväksikäyttö jatkui yli neljän vuoden ajan. Äiti muun muassa pakotti lapsensa aikuisten ryhmäseksiin. Lapset muun muassa kytkettiin sänkyyn käsiraudoilla äidin ja hänen miesystäviensä harjoittaessa seksiä keskenään. Sessioiden aikana lapset joutuivat myös raiskatuksi ja monin eri tavoin hyväksikäytetyksi."

    VastaaPoista
  19. Minusta tuolta muusikolta tulisi ottaa munat pois ja tuolta äidiltä henki pois.

    VastaaPoista
  20. Tarkemmin asiaa harkittuani, muusikkokin oli parempi laittaa narun jatkoksi.

    VastaaPoista
  21. "VTM Elina Aaltio: Vapaaksi marginaalista – marginaalista vapautta. Naisliikkeen ja prostituoitujen etuliikkeen kamppailu seksin oston kriminalisoinnista 2002–2006. Tutkimus julkaistaan seminaarissa TANE-julkaisuja sarjassa."

    Sepponen tekee yhteistyötä tuon tahon kanssa.

    VastaaPoista
  22. Vartijanartulle elinkautinen:

    Guard sentenced to life in prison

    Homo

    VastaaPoista
  23. Patriarkaalisia panoja nimperkeleesti:

    I’ve slept with 900 men – so what?

    Victoria, a 28-year-old Oxford graduate, confesses she's slept with 900 men in nine years.

    VastaaPoista
  24. Eikö tuo nyt ole aina ollut itsestään selvää, että se on noin?
    ..

    Teille naisille se varmasti on itsestäänselvää. Miehille tuo on totaalisen epäloogista ja täysin käsittämätöntä, ja sitä ei omin neuvoin suurin osa miehistä tule ikinä tajuamaan, vaikka olisivat miten älykkäitä tai professoreita.

    Siis että naisille sama sana merkitsee -aivan- eri asiaa - siis jos nainen puhuu älykkyydestä tai tyhmyydestä, hän ei tarkoita sillä ollenkaan samaa asiaa kuin mies (ja mies kuvittelee, että nämä sanat ovat jo määritellyt historian aamunkoitossa sellaisiksi, että kaikki tajuavat ne samoin kuin mies ne tajuaa - eli ihmisen tavoin), vaan naiselle tyhmyys tai älykkyys on useimmiten SOSIAALISTA tyhmyyttä tai älykkyyttä, ei esimerkiksi tieteellistä tai matemaattista.

    Siis ihminen voi olla täysin oikeassa, lukenut paksuja kirjoja, artikkeleita, tutkimuksia vaikka kuinka paljon, mutta kun hän kertoo tuloksen, johon on päätynyt, nainen voi sanoa miehelle, että hän on sekä tyhmä (stupid) että asioista mitään tietämätön (ignorant) - ja miehelle tämä ei mitenkään mene ymmärrykseen - hän todennäköisesti vain niputtaa naisen hullujen ja päättömien, emootioidensa vietävissä olevien tuuliviirifemakkakanojen joukkoon.

    En ole koskaan itse tullut tätä aivan näin perusteellisesti tältä kantilta ajateltua, ja olen sentään koettanut uurastaa saadakseni totuuden selville kaikista minua kiinnostavista asioista - siis lopullisen ja kiistämättömän totuuden ytimen, enkä vain jotain pinnallista tarjoilua.

    Sanoisin siis, että tuo on -erittäin- kaukana itsestäänselvyydestä, ja et tajua miehiä ollenkaan, jos olet sitä mieltä, että tuo on itsestäänselvyys (kuten sanottu, miehet taas ovat sitä mieltä, että heidän käsityksensä sanojen 'stupid' ja 'ignorant' määritelmistä ovat itsestäänselvyyksiä).

    Minusta paljon enemmän kunnioitusta naisia kohtaan luo se, että artikkelin kirjoittaja on nainen..

    Olen pahoillani, mutta pelkästään se, että jonkin artikkelin kirjoittajalla on viiva pöksyssä ei kylläkään luo mitään erityistä kunnioitusta naisia kohtaan ainakaan omalla kohdallani. Kunnioitus täytyy ansaita - ja tämä naisyksilö onkin sitä ansaitsemassa kirjoittamalla rehellisesti ja selkeästi naisten ja feministien kotkotuksista sortumatta manipulaatioon tai vääristelyyn, ja selvästi itsekin inhoamalla noita naisille tyypillisiä 'keskustelu'taktiikoita.

    Kuitenkin, naisen on niin helppo hyppiä seurauksitta leiristä toiseen, että vaaditaan kyllä todella paljon, ennenkuin rupean lopullisesti ja voimakkaasti kunnioittamaan jotakuta naista. Miehillä on vain hävittävää miesaktiiviksi ryhtymisestä, joten miestä on helpompi kunnioittaa jo pelkästään siitä.

    - Vortac

    VastaaPoista
  25. Victoria, a 28-year-old Oxford graduate, confesses she's slept with 900 men in nine years.

    Sikäli kun nyt naisten puheisiin voi luottaa, niin tämäkin laittaa väitteeni 100 miehestä 24 ikävuoteen mennessä aika kohtuulliseen perspektiiviin, vai mitä?

    (Olen varma, että erittäin suurella osalla naisista on kyllä takanaan nykyään enemmänkin, ja nuorempanakin - ei se niin tavatonta ole. Naisen imago jalona neitsyenä vaan on useiden mielissä liian pinttynyt..)

    - Vortac

    VastaaPoista
  26. BMad, hyvä puheenvuoro.

    Ellilä, ihan hyvin sanottu, ja oikeassa olet - minua vaan tuollainen sarkasmityyli alkaa hiukan jo tympimään.

    Lainaan vielä teikäläistä, BMad:


    Naiset ovat aikamme tyranneja. Mutta Antti Heiskala tekee
    siitä lopun.

    Joku valitti ettei Anttia kunnioiteta
    ..

    Juu, kyllä minä Heiskalaa arvostan yhtenä aktiivisista miesaktiiveista muiden joukossa. Hän on paljon toimeliaampi kuin minä ikinä jaksaisin olla..

    Jos hän vain saisi ulosantinsa ihmisillekin ymmärrettävään ja selkeään muotoon, feministit taatusti hätkähtäisivät.

    - Vortac

    VastaaPoista
  27. Vortac
    "Sikäli kun nyt naisten puheisiin voi luottaa, niin tämäkin laittaa väitteeni 100 miehestä 24 ikävuoteen mennessä aika kohtuulliseen perspektiiviin, vai mitä?"

    Taidat olla matemaattisesti ja erityisesti tilastotieteellisesti apukoulutasoa.

    - Syltty

    VastaaPoista
  28. "Sepponen tekee yhteistyötä tuon tahon kanssa."

    Voihan nenä.

    Kannattaisiko joskus vaikka tutustua Machiavellin tuotantoon?

    VastaaPoista
  29. MM ei ole kirjautunut28/10/09 11:28

    Vortac: "Olen varma, että erittäin suurella osalla naisista on kyllä takanaan nykyään enemmänkin, ja nuorempanakin - ei se niin tavatonta ole. Naisen imago jalona neitsyenä vaan on useiden mielissä liian pinttynyt.."

    Juupajuu, nehän ne onkin ne ainoat vaihtoehdot. Joko neitsyt tai yli 100 kumppania... *huoh*

    Saat rauhassa olla 'varma', minäkin olen aivan varma, että suomalaisella 24-vuotiaalla naisella on keskimäärin ollut 10-20 kumppania. On niitä, jotka ovat keränneet satoja, ja niitä, jotka ovat edelleen neitsyitä, mutta nämä ääripäät eivät edusta koko väestöä.

    Jos naisiin tutustuu lähinnä baariolosuhteissa, niin en lainkaan ihmettele, että tulee tutustuneeksi siihen porukkaan, joka haalii seksikokemuksia (kas kummaa). Kun menee erilaisten liikunta- ja kulttuuriharrastusten pariin tai seurakuntien tapahtumiin, niin yllättäen siellä on joukko nuoria naisia, jotka eivät käy baareissa lainkaan tai hyvin harvoin, ja joille seksikumppaneita kertyy vain seurustelusuhteista.
    Mutta jostain syystä heitä ei lasketa, vai?

    VastaaPoista
  30. Niin, varmaan tuo 900 kumppania olisikin uutinen, jos se olisi jotenkin kovin yleistä..joskus ei vaan voi käsittää tiettyjen kirjoittajien logiikkaa.

    VastaaPoista
  31. "Anna Kontula lehdessä: Nykyfeministit suvaitsemattomia"

    Olen samaa mieltä.

    VastaaPoista
  32. Jorma: "Kysymys Heidi Hautalalle: miten se näkyy STM:n tasa-arvoyksikön tai TANE:n kokoonpanossa?"

    Hyvä kysymys. Koska Heidi Hautala tuskin lukee tätä blogia tai näitä kommentteja, laitoin kysymyksen tuonne Hautalan kirjoituksen kommenteihin.

    VastaaPoista
  33. Laitoin minäkin Heidille nopsan kommentin, saas vaan nähdä tuleeko se tasa-arvoisesti esiin.

    :ahei!

    PS. kirjoitustyylini on edelleen mitä parhain.

    VastaaPoista
  34. päivän postia ( toistoahan tämä on mutta laitetaan nyt - ikävä kyllä en voi tässä nyt lupaa kysymättä julkaista sitä mainiota kirjettä johon tämä oli kerkevä vastaukseni.

    Sent: Wednesday, October 28, 2009 2:29 PM
    Subject: Re: "Mies"päivät


    Kiitos *****,

    Hienosti muotoillusta tekstistä, mutta vika on siinä että sinä kirjoitat aivan asiattomia, ei noin saa kirjoittaa, miesasiamiehen pitää kirjoittaa että hän on "mieluummin ihminen kuin mies" ja hänen on tilattava, miessakkien kautta, RAY:n rahoilla, näyttelijä Mikko Kivinen Isä!-päiville hauskuuttamaan, kertomalla ettei lapsi suinkaan isää tarvitse. Niin sitä miesten ja lasten asiaa edistetään.

    ****, sinä olet ahdasmielinen jäärä, kun et ymmärrä että valtion lait ja ihmisoikeussopimukset ovat valtion rikottavaksi tehdyt, ja että miesasiamiehen ja lastensuojelun tehtävä on peitellä nämä rikokset ja vaieta niistä jos joku ne huomaa, sysätä syrjään ja vainota niitä jotka asian esiin tuovat, se on asiallista ja maltillista. Joko tämän opit?

    :ahei!

    VastaaPoista
  35. Heidin luonnehdintä itsestään:

    "Heidi Hautala on maailman-
    parantamisen ammattilainen. Hän on parhaimmillaan etsiessään ratkaisuja pieniin ja suuriin ongelmiin, omasta korttelista aina globaalitasolle."


    http://www.heidihautala.fi/2009/10/tasa-arvon-pitaa-nakya/


    "Hän ( siis Heidi itse ) on parhaimmillaan etsiessään ratkaisuja pieniin ja suuriin ongelmiin

    ... eli siis aina


    ... mutta entäs silloin kun ongelmana on tuo samainen Heidi itse?

    :a?

    VastaaPoista
  36. Mutta entäs silloin kun ongelmana on tuo Heiskala itse?

    ... eli siis aina

    :a? <- rikollinen

    VastaaPoista
  37. jape heittäytyi hurjaksi.

    VastaaPoista
  38. Uskoisin, että vielä tässä vaiheessa ei miesten ja lasten oikeudellista asemaa puolustavan järjestön perustaminen olisi rikollista. Mutta odottakaa, kyllä me tätä tahtia siihenkin pian pääsemme!

    VastaaPoista
  39. "MM ei ole kirjautunut", kiitos kun valitsit nimimerkin.

    En tietenkään tarkoittanut, että nuo ovat ainoat vaihtoehdot. Mutta eipä ole ensimmäinen kerta kun nainen koettaa vääristellä sanojani ja tarkoituksiani vallan muuksi kuin se alunperinon.

    Nykynaiset ovat lutkia, ja menneen ajan naiset eivät olleet ihan yhtä lutkia. Naisilla on nykyään mahdollisuus olla lutka, joten suuri osa ottaa sen mahdollisuuden -avosylin- vastaan..

    Varsinaisella lukumäärällähän nyt ei sinänsä ole muuta merkitystä kuin toimia tehokkaana silmienavaajana niiden miesten silmissä, joiden mielestä naiset todella ovat jaloja neitsyeitä (tällä etupäässä tarkoitin, että mies ajattelee naisella kuin naisella korkeintaan olevan ehkä 1-4 kumppania menneisyydessään, ja jokainen on valittu siksi että heihin on palavasti rakastuttu, ja he ovat olleet kunnon miehiä sekä kohdelleet naista hyvin, mutta sitten miehestä on paljastunut joku patriarkaalinen pahuuden piirre, joka on saanut naisen sitten murskatuin sydämen miehen hylkäämään)

    Siis tuon kommentin tarkotuksena oli lähinnä kuvastaa, miten MIEHET näkevät naiset, ja toimia ikäänkuin hieman kärjistävänä symboliikkana, jonka kautta todella pääsee suhteellisen rehellisesti käsiksi useimpien kokemattomien miesten naisia palvovaan ajatusmaailmaan.

    Ja itseasiassa vaihtoehdothan kyllä ovat - neitsyt, tai ei-neitsyt. Tietenkin on naisia, jotka ovat rietastelleet vain jonkin verran, ja pitäneet seksuaalisen valtansa kasvattamiseksi ja oman seksuaalisen arvonsa lisäämiseksi himojaan tarkemmin kurissa.

    Mutta jaloja neitsyeitä ei kyllä juuri löydy muuta kuin miesten ajatusmaailmasta, ja tähän olisi tärkeätä saada muutos. Siinä taas palvelevat nämä "900 miestä 28 ikävuoteen mennessä" tai "meidän piireissämme on 100 miestä 24 ikävuoteen mennessä ihan tavallista"-tiedot hyvin.

    - Vortac

    VastaaPoista
  40. Ja sivuhuomautuksena, nuo "HUOH"-kommentit voit jättää sellaisiin paikkoihin, joissa ne toimivat, eli joissa saat jonkinlaisen ylemmyysaseman parilla shaming languagea käyttävällä sanalla helposti ja kätevästi.

    Täällä se on näppäimistön, nettikaistan ja kovalevytilan haaskausta - tuollainen saa lisäksi sinut vain näyttämään siltä, että sinulla ei ole oikeita argumentteja, vaan pitää heti aloittaa huokailulla (ikäänkuin se olisi argumentti jo itsessään).

    Suosittelen lukemaan tuon mainion artikkelin, jossa opetetaan teikäläisille argumentointia (se Feminist debating tactics-juttu).

    Muistaakseni senkin on nainen kirjoittanut, vaan voin nyt erehtyä kyllä.

    - Vortac

    VastaaPoista
  41. "Mutta jaloja neitsyeitä ei kyllä juuri löydy muuta kuin miesten ajatusmaailmasta, ja tähän olisi tärkeätä saada muutos. Siinä taas palvelevat nämä "900 miestä 28 ikävuoteen mennessä" tai "meidän piireissämme on 100 miestä 24 ikävuoteen mennessä ihan tavallista"-tiedot hyvin."

    Luulisin, että suuri osa
    sopusuhtaisista hesalaisnaisista on pannut ehkä sataakin miestä tai jos ei niin ainakin melkein, riippuen ehkä kranttuuden tasostakin. :) Suunnaton itsevarmuus ja jatkuvat ehdokasjonot partnereista ovat tehneet pääkaupungin naisasukkaista melkoisia peti
    koneita, joilla ei ole mitään menetettävää vaikka 30 kilttiä nörttimiestä joutuisi asumaan savupiipussa ilman ainuttakaan pornografista kokemusta.


    Bmad

    VastaaPoista
  42. Pistin Hautalalle kysymyksen, koskien tasa-arvolautakunnan, Tanen ja tasa-arvovaltuutetun toimiston sukupuolijakaumaa. Kysyin, miten ta-viranomaiset, yms. tahot voivat vaatia muita noudattamaan periaatteita, joita he itse rikkovat viela huomattavasti jyrkemmin. Eipa julkaistu. Mika yllatys :)

    Sorry, etta skandit puuttuu.

    W

    VastaaPoista
  43. ALL FEMALE JURY


    "Tasa-arvon pitää näkyä",

    tasa-arvoamme syynäävien tasa-arvoelimien sukupuolijakaumassa.


    ( "aivan asiaton kommentti taas, rikolliselta Heiskalalta" :a)

    VastaaPoista
  44. "Pistin Hautalalle kysymyksen, koskien tasa-arvolautakunnan, Tanen ja tasa-arvovaltuutetun toimiston sukupuolijakaumaa. Kysyin, miten ta-viranomaiset, yms. tahot voivat vaatia muita noudattamaan periaatteita, joita he itse rikkovat viela huomattavasti jyrkemmin. Eipa julkaistu. Mika yllatys :)"

    Sanoisin ennemmin ettei ole mikään yllätys ettei julkaistu. Ei julkaistu minunkaan kysymystä.

    VastaaPoista
  45. Nyt täysyy antaa Heidi Hautalalle tunnustustakin, aika kiusallista materiaali on nyt päästänyt kuitenkin läpi:

    http://www.heidihautala.fi/2009/10/tasa-arvon-pitaa-nakya/

    VastaaPoista

Valitse itsellesi joku nimimerkki, jotta keskustelujen seuraamisesta tulisi helpompaa. Älä laita ruksia kohtaan "Anonyymi".