BB-Sofin sota
Women who cry rape will ALWAYS be sent to prison, appeal court warns
Vihreät paneelissa: Homopuolue on myös feminismipuolue
Vihreän liiton feminismipaneelissa Vantaalla korostui, että vihreiden arvomaailmaa yhdistävät feminismi ja myönteisyys seksuaalivähemmistöjä kohtaan.Käsittääkseni naiset ovat demokraattinen enemmistö sekä Suomessa että eritoten Vihreissä.
Homo- ja feminismimyönteisyys ovat vihreiden arvomaailmassa korostuneessa asemassa. Jukka Relander halusikin laajentaa feminismin käsitettä "laajaksi yhdenvertaisuuspolitiikaksi".
Kansanedustaja Timo Juurikkala sanoi, että ei ole termistä "vihreä feminismi" kovin innostunut.
"Lähtöoletus on, että kun on vihreä toimija, on feministi. Se on väärä, en ole feministi."
Toki hän sanoi, että on valmis taistelemaan syrjintärakenteita vastaan, mutta oli myös vähän miesasialiikkeen asialla.
"Jos naisen euro on 80 senttiä, miehen vuosi on 11 kuukautta."
Sirpa Hertell sanoi olevansa feministi, muun muassa siksi että työelämässä ja palkkauksessa tasa-arvo ei ole toteutunut.
Hänen mukaansa "vain nainen voi tietää toiseuden tunteen kun elää vähemmistössä."
Moring ihmetteli että miksi itsensä feministiksi määritteleminen on miehille niin vaikeaa.
Juurikkala kiisti, että se olisi hänelle vaikeaa.
"Pidän keinotekoisena, että meillä on vihreät naiset ja vihreät miehet. Yhdistykää", Juurikkala jatkoi.
Vihreät ja esinahka
Vihreät sallimassa poikien sukupuolielinten rituaalisen silpomisen?
Lanka risteilee vihreiden kanssa Vantaalla
Miesten viikko 2009
Tämä Sirpa Hertellhän on sama Vihreiden pääsihteeri, joka vähän aikaa sitten Vihreässä langassa ilmoitti:
VastaaPoistaVihreiden naisten pääsihteerin Sirpa Hertellin mielestä miehet eivät voi olla feministejä, sillä aate on sukupuolisidonnainen.
Homo
"Poliisin raiskaustutkimus nostatti kovan metelin"
VastaaPoistaHahl: "Siksi uhrin pitäisi omilla toimillaan tehdä rikollisuus mahdollisimman hankalaksi. Aivan samalla tavalla me lukitsemme polkupyörän ja kotimme oven.
- Kyllähän ei on aina ei, jos nainen niin sanoo. Mutta jos tämä riittäisi, niin voisin yhtä hyvin laittaa polkupyöräni satulaan post it -lapun, jossa lukee, että pyörää ei saa varastaa. Kaikki eivät kunnioita lakia vaan osa käyttäytyy rikollisella tavalla."
Voiko tuota enää selvemmin sanoa. Joillekin asia ei vaan tunnu uppoavan, että omilla toimilla voi vaikuttaa tuleeko rikoksen uhriksi vai ei.
"Tuliko eteen jotain itsellesi yllättävää?
- Helsingissä ulkomaalaiset tekivät hieman yli puolet raiskauksista."
Tätä vasten oli jokseenkin huvittavaa lukea kansanedustajan blogin kommenteissa vaatimuks siitä, että raiskauksista keskusteltaisiin jättämällä ulkomaalaiset raiskaajat pois keskustelusta!
Terveisiä kansanedustaja Leena Toivakalle, joka syyttää poliisia uhrin syyllistämisestä.
"Tuollainen kansanedustajan kommentti vain herättää seksuaalirikoksen uhreiksi joutuneissa pelkoa tulla ilmoittamaan asiasta poliisille."
Vihreät ovat suunnittelemassa ihmisoikeusrikosta ja sen laillistamista miettimällä poikien pippelin rituaalisolpomista. Kuinka sekaisin voi ryhmä olla?
Sirpa Hertell puhuu ideologian suulla, jolla ei ole tosielämän kanssa mitään tekemistä. Yhdestäkään TESsistä ei löydy palkkataulukkoa, jossa on eri palkat miehille ja naisille. Ja että naiset vähemmistö? STäMmien Tasa-arvoyksikkö? Siellähän sitä toiseuden ja vähemmistön tunnetta pursuaa ovista ja ikkunoista!
Poliisi jahtaa miehiä kiveksille potkivaa naista
Hesarin keskustelusta:
VastaaPoista"Minusta Sirpa Hertell on feministiasiassa sanonut aika outoja kantoja. Ensin hän Vihreän langan 17.8.2009 ilmestyneessä Vihreissä taistellaan feminismistä -jutussa sanoi, että: "Vihreiden naisten pääsihteerin Sirpa Hertellin mielestä miehet eivät voi olla feministejä, sillä aate on sukupuolisidonnainen." Jos kerta Vihreiden pääsihteeri sanoo, että miehet eivät voi olla feministejä, niin miksi sitten Anna Moring vaatii miehiä julistautumaan feministeiksi, jos kerta puolueen pääsihteeri on sanonut sen olevan mahdotonta?"
"Poliisi jahtaa kiveksille potkivaa naista"
VastaaPoistaJaa-a. Se on Moilanen vissiin lomaillut Kanadassa. Tulta munille!
En sano että sellaiset ihmiset olisivat muuta kuin vähemmistö, mutta missä olivat nämä "se on hei perinne, ja on se ennenkin ollut sallittu" -tyypit silloin, kun tyttöjen ympärileikkauksista puhuttiin?
VastaaPoistaIlmeisesti relativismikin on relativistista.
En voi olla spekuloimatta, onko vihreiden naisvaltaisuudella tekemistä tämän esinahkanäkemyksen kanssa, vai onko kyseessä pelkkä rasistiksi leimautumisen pelko.
Feministit ja mokuilijat ovat pilanneet vihreän puolueen sen jälkeen kun järjen ääneet (mm. Eero Paloheimo ja Osmo Soininvaara) ovat jättäytyneet valtakunnan politiikasta.
VastaaPoistaMiksi vihreillä naisilla ylipäätään on mielipide asiasta. Eihän heidän mukaansa mieskään ymmärrä naisten asioita eikä siten voi olla veministi. Miksi vihreät naiset saavat sitten vastaavasti sanoa ympärileikkauksista yhtään mitään; eiväthän he naisina voi asiaa ymmärtää - ainakaan, mikäli heidän omaa logiikkansa soveltaa asiaan.
VastaaPoistaVihreiden mukaan vittu haisee hyvälle mutta meikä ei kyllä pääse jyvälle.
FAS ja FAE rikolliset aina vankilaan!
VastaaPoistaOn aika perustaa miesjärjestö jossa ei ole sijaa profeministimiehille.
VastaaPoista""vain nainen voi tietää toiseuden tunteen kun elää vähemmistössä." "
VastaaPoistaVoi jestas, mikä nuija.
"Moring ihmetteli että miksi itsensä feministiksi määritteleminen on miehille niin vaikeaa."
Koska suurin osa miehistä kannattaa tasa-arvoa ja vastustaa feministien harjoittamaa sukupuolisyrjintää?
"Vihreät sallimassa poikien sukupuolielinten rituaalisen silpomisen?"
VastaaPoistaTässä mitataan vihreiden miesten merkitys. Jos eivät saa tällaista estettyä, ei heillä ole mitään merkitystä tai arvoa.
Sääli sinänsä, sillä vihreiden miesten joukossa on myös ihan asiallisia tyyppejä.
"Voi jestas, mikä nuija."
VastaaPoistaKyllä: etuoikeutettu idiootti, joka kuitenkin haluaa inttää olevansa sorrettu. Taas yksi nykyistä puoluekenttää kansoittava typerys, jolle on annettu arvovaltaa siitä huolimatta, että oikeassa työelämässä noin typerä ihminen ei pääsisi alinta porrasta pidemmälle.
"On aika perustaa miesjärjestö jossa ei ole sijaa profeministimiehille."
VastaaPoistaSuomessahan saa vapaasti perustaa järjestöjä, joten kehotan niitä, joille miesten tasa-arvo ry:n tavoitteet eivät kelpaa, perustamaan oman omiin tavoitteisiinsa sopivan miesjärjestön.
Jos miespäivien ohjelma ei kelpaa, niin perustakaa omat päivät jne.
Turha täällä kommenttiosastolla asiasta on ruikuttaa ja yrittää pakottaa muita tanssimaan oman pillin mukaan.
Ettekö ole avoimia rakentavalle kritiikille?
VastaaPoista"Ettekö ole avoimia rakentavalle kritiikille?"
VastaaPoistaTähän asti on kuulunut vain typerää kritiikkiä.
Tässä on yhdistyksen periaatteet, mitä niille pitäisi tehdä:
VastaaPoistaYhdistys
Miesten tasa-arvo ry:n tarkoituksena on edistää sukupuolten välistä tasa-arvoa miesten tasa-arvo-ongelmiin keskittyen. Tämä tarkoittaa miehiin kohdistuvan sukupuolisyrjinnän poistamista ja sitä, että miesten ongelmiin kiinnitetään yhtä suurta huomiota kuin naisten ongelmiin. Tavoitteena on, että miehet voisivat saavuttaa naisten kanssa todellisen tasa-arvon siten, että tämä tasa-arvo ilmenee myös sukupuolitetuista tilastoista.
Miesten tasa-arvo ry on poliittisesti sitoutumaton kansalaisjärjestö, jonka mielestä sukupuolten tasa-arvo ei ole pelkkä naisasiakysymys, sillä tasa-arvon on koskettava myös miehiä ihmis- ja perusoikeuksien mukaisesti. On kiistaton tosiasia, että useissa asioissa miesten asema on naisten asemaa heikompi. Todellinen tasa-arvo voidaankin saavuttaa vain, jos miesten asemaa parannetaan yhtälailla naisten aseman parantamisen rinnalla. Myös miesten tasa-arvo-ongelmiin on vihdoin puututtava aktiivisin ja konkreettisin toimenpitein.
Nykyisessä tasa-arvopolitiikassa ja -keskustelussa miesnäkökulma ei ole riittävästi esillä. Miesten tasa-arvo -yhdistys pyrkiikin korjaamaan tuon puutteen. Tasa-arvolla me emme tarkoita tasapäistämistä, sillä erilaisuus on rikkautta. Tasa-arvolla tarkoitamme sitä, että, sukupuolesta riippumatta, ihmisillä on oltava tasa-arvoiset oikeudet, velvollisuudet ja mahdollisuudet kaikilla elämänalueilla.
Todellisen tasa-arvon edistäminen tasapuolisesti hyödyttää kaikkia. Esimerkiksi miesten syrjäytymisen tehokkaammalla ennaltaehkäisyllä voitaisiin välttyä monilta ongelmilta, säästää rahaa ja hyödyntää nyt hukkaan valuva potentiaali.
Tarkoituksensa toteuttamiseksi yhdistys:
1. pyrkii vaikuttamaan suomalaiseen kansalaiskeskusteluun ja tasa-arvopolitiikkaan siten, että miesnäkökulma tulisi tasapuolisesti huomioitua
2. edistää miesten tasa-arvotietoisuutta sekä tietoisuutta miehiä koskevista ihmisoikeuskysymyksistä
3. tekee aloitteita ja kannanottoja sekä antaa lausuntoja medialle ja viranomaisille
4. järjestää esitelmätilaisuuksia, konferensseja ja seminaareja
5. kerää, tallentaa ja välittää tietoa sekä edistää miesten tasa-arvo-ongelmiin liittyvää miestutkimusta ja julkaisutoimintaa
6. harjoittaa kansainvälistä yhteistyötä muissa maissa toimivien miesten tasa-arvosta kiinnostuneiden tahojen kanssa
7. toteuttaa muita samantapaisia toimia tarkoituksensa ja tavoitteidensa edistämiseksi.
Henry, kirjoitit: "Minusta Sirpa Hertell on feministiasiassa sanonut aika outoja kantoja. Ensin hän Vihreän langan 17.8.2009 ilmestyneessä Vihreissä taistellaan feminismistä -jutussa sanoi, että: "Vihreiden naisten pääsihteerin Sirpa Hertellin mielestä miehet eivät voi olla feministejä, sillä aate on sukupuolisidonnainen." Jos kerta Vihreiden pääsihteeri sanoo, että miehet eivät voi olla feministejä, niin miksi sitten Anna Moring vaatii miehiä julistautumaan feministeiksi, jos kerta puolueen pääsihteeri on sanonut sen olevan mahdotonta?"
VastaaPoistaLaiton tuosta jutustelustanne tällaisen yhteenvedon Hesariin vetämään:
viheryhtälö
1 ) "Vihreiden naisten pääsihteerin Sirpa Hertellin mielestä miehet eivät voi olla feministejä, sillä aate on sukupuolisidonnainen"
2 ) Virhreät ON feministiseksi julistautunut puolue.
1 + 2 =
3 ) Miehet eivät siis voi kuulua Vihreisiin - 3b ) Jos joku nyt jostain käsittämättömästä syystä haluaisi.
a
"Tähän asti on kuulunut vain typerää kritiikkiä."
VastaaPoistaPuheenvuorossasi kuuluu naistutkimuksen laitoksilta tuttu kaiku, ylimielisyys ja täydellinen perustelemattomuus.
JUKKA RELANDERILLE VIHERYHTÄLÖ
VastaaPoistaTuo hieno viheryhtälö olisi muuten hyvä kertoa Jukka Relanderille vaikkapa huomenna järjestämässänne tilaisuudessa, jonne hänet on kutsuttu.
(En ole tuo ketä tässä ehdotti tuota profemisteistä vapaata miesjärjestöä - miesasioista keskustellevalla blogilla, eli ihan oikeassa paikassa - itse puhuin siitä kaikesta tuolla miespäivä keskustelun yhteydessä...)
VastaaPoistaMUTTA SANON NYT YHDEN ASIA KUITENKIN.
NIIN MIESPÄIVÄT, TANE, RAYN RAHOITTAMA MIESSAKIT YNM MAKSETAAN MINUN JA MUIDENKIN PORVARIMIESTENKIN LOMPAKOSTA. LISÄKSI NE ESIINTYVÄT MINUN YNM MAKSAMANANI TIETYLLÄ TAPAA KAIKKIEN SUOMEN MIESTEN ÄÄNITORVENA JULKISESTI.
JOLLEI NE OSAA KESKUSTELLA OSITTAIN ERISKUMMALLISISTA JA VERHOTUISTA TAVOITTEISTA "RAHOITTAJIENSA" KANSSA FIKSUSTI MARGINAALI JULKISUUDESSA KAHDEN KESKEN, NIIN TIETENKIN SE SAMA KESKUSTELU VOIDAAN ALOITTAA SUUREMMISSA PIIREISSÄ JA SUHTEISSA ;) TEHDÄ VAIKKA SITTEN IHAN SIITÄ OMAN BLOGIT`, KIRJAT JA PÄIVÄNSÄ ;)
EPÄILEN ETTÄ HERMOSTUMISENNE JOHTUU SIITÄ, ETTÄ OLETTE OMINEET SUOMEN MIESASIAN AJON VERHOTUSTI PROFEMINISTISIIN JA TAISTOLAISTAUSTAISIINKIN TAVOITTEISIINNE, JOITA REHELLISESTI ESIIN TUODESSANNE EI SUURIN OSA (TAI OIKEASTAAN LÄHES KUKAAN) SUOMEN MIEHISTÄ KOSKAAN ALLEKIRJOITTAISI! HE OVAT IKÄÄNKUIN VALHEEN VARASSA.
JA TÄMÄ VASTAUS SINULLE HENRY SIKSI, KOSKA JOSTAIN SYYSTÄ OTIT TUOLLA ALEMPANA JO HETI ROOLIN PUOLUSTAA TÄTÄ TOIMINTAA, SAMOIN KUIN NYTKIN.
"EPÄILEN ETTÄ HERMOSTUMISENNE JOHTUU SIITÄ, ETTÄ OLETTE OMINEET SUOMEN MIESASIAN AJON VERHOTUSTI PROFEMINISTISIIN JA TAISTOLAISTAUSTAISIINKIN TAVOITTEISIINNE, JOITA REHELLISESTI ESIIN TUODESSANNE EI SUURIN OSA (TAI OIKEASTAAN LÄHES KUKAAN) SUOMEN MIEHISTÄ KOSKAAN ALLEKIRJOITTAISI! HE OVAT IKÄÄNKUIN VALHEEN VARASSA."
VastaaPoistaEli mitä tuolle Miesten tasa-arvo ry:n ohjelmalle tuossa yllä pitäisi tehdä?
Ainakaan minä en ole puhunut kovinkaan paljon mistään miesten tasa-arvo ryn virallisen ohjelman julistuksen sisällöstä? Eikä kovin moni muukaam kait? Miksi siis siihen vastaisin ;)
VastaaPoista--
"Jos miespäivien ohjelma ei kelpaa, niin perustakaa omat päivät jne.
"Turha täällä kommenttiosastolla asiasta on ruikuttaa ja yrittää pakottaa muita tanssimaan oman pillin mukaan."
"Tähän asti on kuulunut vain typerää kritiikkiä."
--
Typerä kritiikki tosiaan Henry alkoi heti kun edes fiksusti menin mainitsemaan sanan koservativismi tuolla alempana. Sieltä sen kaikki voi varmistaa ;)
Nämähän kaikki "vasta ruikutukset" olivat suunnattu tuomaan yleisiä asioita Suomen miesasiasta - ja tuossa alempana kait aika oikeassa paikassa - eli eräällä miesasia foorumilla josta sen ylläpitäjä oikein oli tehnyt omat aloituksensa ;)
"Ainakaan minä en ole puhunut kovinkaan paljon mistään miesten tasa-arvo ryn virallisen ohjelman julistuksen sisällöstä? Eikä kovin moni muukaam kait? Miksi siis siihen vastaisin ;)"
VastaaPoistaKoska se on juuri se, mitä miesten tasa-arvo ry yrittää tehdä. Turha on vastata sellaiseen, mitä se ei aio tehdä.
Vastaruikutuksena ja ihmettelynä toin esiin yleistä asiaa Suomen miesasia kentästä ja näin ollen loin jo edes painetta pois päin marxilaisuuksistanne ja profeminismeistänne...
VastaaPoistaKiteytettynä siis:
On vähintään keskustelua herättävää, että esimerkiksi vaikka yksi maailman pääfeministi Susan Faludi pitää koko "feministi raamattu" kirjansa nimenä TAKAISKU, JULISTAMAN SOTA FEMINISMIÄ VASTAAN ja tarkoittaa tällä uuskonservativismia, ei edes miesliikkeitä, sekä mm Anne Moilanen sanoo suoraan manifesteissään että "kokoomus on naisen paskin ystävä, ja City lehdessä että Vanhanen ykkösinhokki ja manifesteissään sosialismia kehuu parhaaksi feminismin ystäväksi" - sekä koko feminismin historia on vasemmistolaista (en viitsi tähän alkaa enää kopioimaan näitä asioita) ...
”Varsinainen toisen aallon feminismi rantautui Suomeen vasta verrattain myöhään, 1970-luvulla. Vuonna 1973 perustettu Puna-akat/Rödkärringarna sulautui 1974 järjestöön nimeltä Marxist-Feministerna.”
Niin on siis nuo reagointisi ja lausuntosi tuossa keskustelussa konservativismista aika erikoisia, olin jo velvoitettukin oikaisemaan niitä, kuten sekin on vähintään mielenkiintoista että treen miespäivillä jyllää kriittisen miestutkimuksen voimat, ja kyllä - myös miesten tasa-arvo Ryn johdossa ja etusivullakin oikeastaan lähes ainoat linkit ovat kriittiseen miestutkimukseen ... eli miessakkeihin ja miestutkimus seuraan ...
”Miestutkimuksen nykyistä valtavirtaa Pohjoismaissa ja Suomessa voidaan kutsua ”kriittiseksi” miestutkimukseksi, käännöksenä englanninkielisestä termistä ”critical studies on men”. Kriittisen mies- ja maskuliinisuustutkimuksen lähtökohta on eksplisiittisesti sukupuoleen keskittyvässä feministisessä teoretisoinnissa. Kriittinen miestutkimus pohjautuu paitsi feministiseen tutkimukseen ja homo- ja queer-tutkimukseen, myös muihin valtaa ja hegemoniaa purkaneisiin lähestymistapoihin marxilaisesta kapitalismin kritiikistä Frankfurtin koulukunnan kriittiseen teoriaan.
Vuoden 2008 Suomen miestutkimuksen seminaarissa käsiteltiin feministiseen sukupuolentutkimukseen kohdistunutta julkista kritiikkia. Ilmiö nimettiin "suomalaiseksi takaiskuksi" (vrt Faludin tunnettu feministiraamattu kirjan nimi)
JA TÄTÄ SIIS VERORAHOILLAMME JA RAYN PELIRAHOILLAMME? PAKKO SIIHEN OLI JO ALKAA VASTAILEMAAN?
Nyt lähden kyllä jo vihdoin ulos kuntoilemaan joksikin aikaa. Ettei feminismi nyt meitä kokonaan nujerra sohvaperunoiksi.
"miesten tasa-arvo Ryn johdossa ja etusivullakin oikeastaan lähes ainoat linkit ovat kriittiseen miestutkimukseen ... eli miessakkeihin ja miestutkimus seuraan ..."
VastaaPoistaEi miessakit tai miestutkimuksen seura ole osa "kriittistä miestutkimusta". Suomen miestutkimuksen seura pitää (tietääkseni) sisällään kaikenlaisen miestutkimuksen (en ole jäsen).
Miesten tasa-arvo ry:n sivulla ei ole paljoa linkkejä, koska mitään virallisia miesaiheisia sivustoja ei edes ole olemassa. hyvä kun muutaman sai kerättyä.
"ignorointi" ja "tekstin optimaaliseksi formatointi" ei ole edes suomea.
VastaaPoista"ignorointi" ja "tekstin optimaaliseksi formatointi" ei ole edes suomea.
VastaaPoista"JA TÄTÄ SIIS VERORAHOILLAMME JA RAYN PELIRAHOILLAMME?"
VastaaPoistaMiesten tasa-arvo ry:n yhteistyökumppaneista puheenollen haluaisin kuulla, että joko Miessakit on tilannut Mikko Kivisen johonkin tänä vuonna järjestettävään viralliseen isänpäiväjuhlaan kertomaan juhlaväelle ettei lapsi mitään isää tarvitse?
"ignorointi" ja "tekstin optimaaliseksi formatointi" ei ole edes suomea.
VastaaPoistaAnonyymi ei ole edes nimimerkki ja toistaminen ei ole edes argumentaatiota.
Onko ehdottaa päteviä ja toimivia suomenkielisiä käsitteitä noiden tilalle?
Kritiikki ilman ratkaisuja on aina helppoa, senkus huutelee puskasta.
- Vortac
Miksi hitossa 'miesliike', joka oli ennen niin luotettava, rehellinen ja aitoutta täynnä, on nykyään tällainen itsensä kanssa kinasteleva piikkisäkki? Syytäkää se taisteluenergia ja vihaisuutenne sinne, minne se kuuluu, eli feministien päälle.
VastaaPoistaKyllä minäkin pidän pasi malmia epäilyttävänä, ja miessakkia suorastaan hälyttävänä, enkä noille miespäiville menisi vaikka maksettaisi, mutta Henryä nyt on aika turha epäillä, ja Miesten Tasa-Arvo Ry. on tähän asti kyllä tuottanut erittäin hyviä ja nasevia sekä selkeitä ulosanteja.
Älkää nyt hiivatti toisianne kappaleiksi repikö, kun tärkeämpiäkin taisteluja on odotettavissa. Totta hitossa meillä on erilaisia mielipiteitä ja näkemyksiä asioista, mutta pääasioista olemme kai samaa mieltä - ja kaikenlaista väriä tarvitaan tässäkin kohtalon vyyhdessä, johon olemme paiskautuneet, joten antakaa kaikkien värien paistaa vaan.
Tässä sitten pieni tiedonanto naisista -tämän toki kaikki jo tietävät, mutta se on niin hyvin tuossa sanottu, että lainaan..
"Women don't think in terms of honor, women don't say "word is bond;" women are basically emotionally driven. If they feel it, they do it, period. Then they rationalize it to themselves later. Nothing is more meaningful, or compelling, to a woman than (1) the way she feels and (2) learning more about her own inner self and having emotional realizations. That's why women love horoscopes, chick flicks, soap operas, stupid Cosmo quizes that supposedly reveal info about yourself, etc."
Tuo on kyllä niin taivahan totta, ja tuota olen niin usein yrittänyt selittää, että on miellyttävä nähdä kun joku miespuolinen sen taas laittoi sanoiksi tavalla, johon en itse pystyisi.
- Vortac
"joko Miessakit on tilannut..."
VastaaPoistaTäältä on turha kysellä Miessakeista tai miespäivistä. Kysykää Sepposelta tai Timperiltä. Ei minä tiedä niiden toiminnasta yhtään mitään.
http://www.miestutkimus.fi/index.php?view=eventlist&task=archive&option=com_eventlist&Itemid=13
VastaaPoista"Miesten tasa-arvo ry:n yhteistyökumppaneista puheenollen haluaisin kuulla, että joko Miessakit"
VastaaPoistaHaluaisin tietää lisää Miesten tasa-arvo ry:n ja Miessakit ry:n välisestä yhteistyöstä. En ole nimittäin sellaista havainnut.
"Älkää nyt hiivatti toisianne kappaleiksi repikö, kun tärkeämpiäkin taisteluja on odotettavissa. Totta hitossa meillä on erilaisia mielipiteitä ja näkemyksiä asioista, mutta pääasioista olemme kai samaa mieltä - ja kaikenlaista väriä tarvitaan tässäkin kohtalon vyyhdessä, johon olemme paiskautuneet, joten antakaa kaikkien värien paistaa vaan."
Vortac on aivan oikeassaa, kuten tavallista.
Vihreiden miesten tilanne huolestuttaa. Jos omassa puolueessa ei saada edes sitä aikaiseksi, että poikien kultuurisista syistä tehtävät ympärileikkaukset tuomittaisiin siinä missä tyttöjenkin, niin ei se kyllä mitään hyvää vihreistä tai vihreistä miehistä kerro.
"Haluaisin tietää lisää Miesten tasa-arvo ry:n ja Miessakit ry:n välisestä yhteistyöstä. En ole nimittäin sellaista havainnut."
VastaaPoistaEi sellaista ole toistaiseksi ollut. Näihin väitteitteisiin on aika vaikea vastata, kun 90 % on omasta päästä keksittyjä tai unissa nähtyjä.
Naisten vastuusta.. tämä selittää aika paljon, ja kertoo aika näpäkästi totuuden (nainen kirjoittajana, tosin lesbo).
VastaaPoista"As long as the man takes responsibility for making the conversation interesting, as long as she doesn't have to feel responsible when they have sex, she's fine with it. Women are allergic to responsibility. I know that all of you who have seen feminist editorials defending women who murder their children or husbands can see how this is relevant."
- Vortac
"Miksi hitossa 'miesliike', joka oli ennen niin luotettava, rehellinen ja aitoutta täynnä, on nykyään tällainen itsensä kanssa kinasteleva piikkisäkki? Syytäkää se taisteluenergia ja vihaisuutenne sinne, minne se kuuluu, eli feministien päälle."
VastaaPoistaNiin. Feministit on syyllisiä
tasa-arvoongelmiin.
Syyttäkää feministejä.
Bmad
http://www.miestutkimus.fi/index.php?view=details&id=43%3Asuomen-miestutkimuksen-seuran-vuosikokous-2009-helsingin-yliopisto-kristiina-instituutin-seminaari&option=com_eventlist&Itemid=13
VastaaPoistaMiestutkimusseura toimintasuunnitelma 2009 + ylempänä oli opetusohjelmaan linkki. Jokainen voi siten varmistää onko 90% keksittyä. Henryn kommentit konsevativismista löytyvät tuosta alempaa miespäivät keskustelusta.
Nimenomaan miestutkimusseuran pääjehut kuten Jokinen on tuon "suomalainen takaisku" termin takana. Joka on siis suoraan heidän itsensäkin mukaan johdettu Susan Falunin feministi raamatusta : TAKAISKU (jolla hän siis tarkoittaa koko kirjansa läpi uuskonservativismia)
Treen miespäivllä on puhumassa tämän kriittisen miestutkimus seuran johtajia + päälle tunnettu puna feministi Kaarina Hazard + sekä marxilaista vallankumousta avoimesti ihannoiva taistolaisprofessorimme Eskolasta. Lisäfaktat löytyy kun vertaa miespäivien puhujia ja miestutkimusseuran hallitusta sekä tuosta miestenpäivät keskustelun alkuosasta näistä parista muusta - Siinä on mm tuoreimpia hazardin "v...n urpot" kolumneja miehistä sekä Eskolan nykyajan "katuva" mielipide marxilaisesta vallankumouksellisuudestaan.
Pienempänä huomiona - Lisäksi siitä löytyy jo heti alkuun puhujien tilaajan, Sepposen eriskummalliset heitot marxilaisuuden vaikuttamisesta konservatiivisella laidalla ynm ;) Ja tosiaan Henryn kommentit konservatiivisuudesta.
Miesten tasa-arvo Ryn johdossa on samoja henkilötä kuin kriittisen miestutkimusseuran johdossa ja puhumassa treen miespäivillä. Lisäksi lähes ainoat linkit miesten tasa-arvo ryn sivuilla ovat kriittiseen miestutkimukseen seuraan ja miesten sakkiin. Lisäksi he sulkivat yhtääkiä keskustelufooruminsa pois ja nimesivät sen uudestaan "irti heistä" kun näitä alettiin ihmettelemään siellä.
Ei ihme että Henrykin tajuaa todeta että miesasia ei saa mitään aikaiseksi Suomessa. Saahan se - se on ollut ihan keskeisin voima rakentamassa maailman feministisintä kulttuuria ja pääsääntöisesti vielä meidän länsimaalaistyylisten miesten verotuloilla ja meidän Ray:n pelirahoillamme ;)
http://www.miestutkimus.fi/index.php?view=details&id=43%3Asuomen-miestutkimuksen-seuran-vuosikokous-2009-helsingin-yliopisto-kristiina-instituutin-seminaari&option=com_eventlist&Itemid=13
VastaaPoistaMiestutkimusseura toimintasuunnitelma 2009 + ylempänä oli opetusohjelmaan linkki. Jokainen voi siten varmistää onko 90% keksittyä. Henryn kommentit konsevativismista löytyvät tuosta alempaa miespäivät keskustelusta.
Nimenomaan miestutkimusseuran pääjehut kuten Jokinen on tuon "suomalainen takaisku" termin takana. Joka on siis suoraan heidän itsensäkin mukaan johdettu Susan Falunin feministi raamatusta : TAKAISKU (jolla hän siis tarkoittaa koko kirjansa läpi uuskonservativismia)
Treen miespäivllä on puhumassa tämän kriittisen miestutkimus seuran johtajia + päälle tunnettu puna feministi Kaarina Hazard + sekä marxilaista vallankumousta avoimesti ihannoiva taistolaisprofessorimme Eskolasta. Lisäfaktat löytyy kun vertaa miespäivien puhujia ja miestutkimusseuran hallitusta sekä tuosta miestenpäivät keskustelun alkuosasta näistä parista muusta - Siinä on mm tuoreimpia hazardin "v...n urpot" kolumneja miehistä sekä Eskolan nykyajan "katuva" mielipide marxilaisesta vallankumouksellisuudestaan.
Pienempänä huomiona - Lisäksi siitä löytyy jo heti alkuun puhujien tilaajan, Sepposen eriskummalliset heitot marxilaisuuden vaikuttamisesta konservatiivisella laidalla ynm ;) Ja tosiaan Henryn kommentit konservatiivisuudesta.
Miesten tasa-arvo Ryn johdossa on samoja henkilötä kuin kriittisen miestutkimusseuran johdossa ja puhumassa treen miespäivillä. Lisäksi lähes ainoat linkit miesten tasa-arvo ryn sivuilla ovat kriittiseen miestutkimukseen seuraan ja miesten sakkiin. Lisäksi he sulkivat yhtääkiä keskustelufooruminsa pois ja nimesivät sen uudestaan "irti heistä" kun näitä alettiin ihmettelemään siellä.
Ei ihme että Henrykin tajuaa todeta että miesasia ei saa mitään aikaiseksi Suomessa. Saahan se - se on ollut ihan keskeisin voima rakentamassa maailman feministisintä kulttuuria ja pääsääntöisesti vielä meidän länsimaalaistyylisten miesten verotuloilla ja meidän Ray:n pelirahoillamme ;)
Lähti pari krt mutta asia tuli selväksi varmaan ...
VastaaPoista"EPÄILEN ETTÄ HERMOSTUMISENNE JOHTUU SIITÄ, ETTÄ OLETTE OMINEET SUOMEN MIESASIAN AJON VERHOTUSTI PROFEMINISTISIIN JA TAISTOLAISTAUSTAISIINKIN TAVOITTEISIINNE, JOITA REHELLISESTI ESIIN TUODESSANNE EI SUURIN OSA (TAI OIKEASTAAN LÄHES KUKAAN) SUOMEN MIEHISTÄ KOSKAAN ALLEKIRJOITTAISI! HE OVAT IKÄÄNKUIN VALHEEN VARASSA."
VastaaPoistaKauhea huuto.
Tasa-arvo-ongelmien
tuominen esiin ei varmastikaan ole helppoa työtä noin julkisesti, mikäli halutaan aikaansaada muutoksia. Se, etteivät lihapiirakat ole vielä maistuvia tai lentele ilmassa, ei tarkoita, etteikö asioille oltaisi ehkä jo tekemässä jotain.
On muistettava, että tasa-arvo edellyttää muutoksia
yksilöiden intresseissä ("mitä minä haluan") ja ihmisten herättely yleisellä tasolla on tavattoman vaikeaa. Ihmiset luulevat, että heidän elämänmuotonsa on jotain mitä ei edes voi kyseenalaistaa.
Sanoisin siis, ettei yhteiskuntaa voida muokata ilman, että yksilöt tiedostavat tulevat ylipäätään tiedostaneeksi ongelmia, joita ovat nyt luomassa. Siten on ymmärrettävää jos tasa-arvotoiminta on alkuvaiheessa sitä, että yritetään saada ihmiset tajuamaan edes jotain räikeimpiä pointteja. Esimerkiksi isille rakennettava turvakoti voisi tuntua
ihmisten mielestä aluksi koomiselta ja epämiehekkäältä ratkaisulta, mutta vähitellen ehkä aletaan tajuamaan edes sitä, ettei naisiin kohdistuva väkivalta ole ehkä se pahin ongelma.
On liikuttava sellaisilla vesillä ja sellaisten teemojen piirissä, että prosessia voidaan ylipäätään toteuttaa jollakin tavalla. Ei voida pitää tapahtumia, jossa joka toinen luennoija on Henry Laasanen ja jossa kaksi kolmasosaa luentomateriaalista käsittelee naisten pihtaamista.
Bmad
Women who cry rape will ALWAYS be sent to prison, appeal court warns..
VastaaPoistaTuossahan on selvä typo, sana 'lies' on korvattu vahingossa sanalla 'warns'.
- Vortac
Ihmiset luulevat, että heidän elämänmuotonsa on jotain mitä ei edes voi kyseenalaistaa.
VastaaPoistaTämä on epäilemättä totta.
Joskin korjaisin sanan 'mitä' sanalla 'jota'.. muuten tuo lause tarkoittaa "Ei voida kyseenalaistaa, että ihmiset luulevat, että heidän elämänmuotonsa on jotain"..
- Vortac
Ei voida pitää tapahtumia, jossa joka toinen luennoija on Henry Laasanen ja jossa kaksi kolmasosaa luentomateriaalista käsittelee naisten pihtaamista.
VastaaPoistaNiin, Henry Laasanen on ainutlaatuinen - ja naisten pihtaamisesta nyt ei ole paljonkaan sanottavaa, kaikkihan tietävät, että naiset pihtaavat kaksinaismoralistisesti ATM:iltä ja toisaalta ovat hyvin avosylisiä YTM:ien suuntaan, mutta valehtelevat asian olevan päinvastoin.
- Vortac
"Miesten tasa-arvo Ryn johdossa on samoja henkilötä kuin kriittisen miestutkimusseuran"
VastaaPoistaEi se ole kriittinen miestutkimusseura, maiestutkimuksen seura. Se on kuitenkin luonnollisesti täynnä kriittisiä miestutkijoita, koska suomessa ei ole paljon muita ole.
"Lisäksi lähes ainoat linkit miesten tasa-arvo ryn sivuilla ovat kriittiseen miestutkimukseen seuraan ja miesten sakkiin."
Koska Suomessa ei ole mitään muuta, johon voisi linkata.
"Niin, Henry Laasanen on ainutlaatuinen - ja naisten pihtaamisesta nyt ei ole paljonkaan sanottavaa, kaikkihan tietävät, että naiset pihtaavat kaksinaismoralistisesti ATM:iltä ja toisaalta ovat hyvin avosylisiä YTM:ien suuntaan, mutta valehtelevat asian olevan päinvastoin."
VastaaPoistaNaiset ei tuon
osalta tajua edes voivansa muuttaa kuvioitaan tai ymmärrä
minkälaista hyötyä muutoksesta heille olisi.. Se vaatisi ensinnäkin sen ymmärtämistä, mikä tuossa on ongelma NAISELLA.
Eräs asia mitä naiset
salailevat preferenssiensä lisäksi on se, että he ovat avuttomia nukkeja, jotka samaanaikaan antavat hyvin itsevarmaa ja päättäväistä kuvaa ja toimivat yhdessä feministisen sisarmuurin takana. Mutta yksilöinä he voivat olla hyvinkin hataria ja kelvottomia.
Hohhoh, kylläpäs on helpottunut ja raukea olo. Sain tod. hyvää
seksiä yöllä. Ja kokonaan uuden tytön läsnäollessa.
Kiitokset Merelle
taidokkaasta otteesta uudenlaiseen seksin muotoon.
Bmad
No anyway .. joku raja noissa puhujissa ja tässä menossa silti voisi olla ... tässä alkaa tulla jo lievästi petosmainen olo koko Suomen miesten puolesta, se tässä se pahin juttu on, verotulot ja Ray eli me vielä maksajina … sosialisteillahan on aina ollut pääoppina ns soluttautuminen ja ns hyödylliset idiootit … no ei kait tässä siitä sentään ole kyse, mutta miesfeminismiä nuo monet puheet ovat suoraan … ei muuta, miksi sitä termeillä hämäämään … (tällä kuitenkin nyt vinkkaan vähiten Henryn suuntaan Suomen tunnetuista miesaktiiveista) , mutta, mutta kun jopa hän on heti puhelemassa Moilasien ja Faludien tapaan että Kokoomus, uuskonservativismi ja Timo Soinit vain tekee hallaa miehille, ovat TAKAISKUJA ... samoin kuin sukupuoliroolit .. niin ei siinä tarvitse edes olla ruudinkeksijä tai psykologi että pystyy päättelemään poliittisia taustoja ynm ... (vielä juuri YTM koulutuksen saaneelta mieheltä ... pahoittelen Henry, mutta kait tämän ääneen nyt täytyy sanoa) …
VastaaPoista… eli hieman, hieman nyt hämmästyttää, kummastuttaa kun näitä kaikkia ynnäilee yhteen … ja toisaalta ei hämmästytä, kummastuta ollenkaan että Suomi on maailman feministisin kulttuuri päämiehineen ja ylipäällikköineen …
… sanottakoon nyt enemmän kevennykseksi että, kun surffailin niin eikös sieltä vielä hypännyt silmille noiden Suomen feminististen miestutkijoiden oma toteama siitä, miten meillä ei ole miesasia näkökulmasta lähtevää miestutkimusta, vaan vain kriittistä miestutkimusta – TOISIN KUIN UUSKONSERVATIIVISSA ANGLOSAKSISISSA MAISSA MISSÄ SITÄ ON JO OLLUT 30 VUOTTA ;) ;) … eli siis niissä ”takaisku maissa” ;) ;) … jotenkin jo tuntuu, että paljolti sen mitä miesten asiaan on Suomessakin saatu aikaan, niin taitaa sekin olla juuri näitten ”uuskonservatiivi” Iltalehtien toimittajien ynm kulttuurivaikutusten aikaan saamaa … toivottavasti eivät vaan lue tätä tai alkaa ”tuki vähentyä” vielä sieltäkin …
Täytyypä välillä pistää netti kiinni. Suoraan sanottuna, vain yleisesti todettuna ilmaan - Vittu mitä aikaa ja kulttuuria me elämme. Nykysuomi on yhä paskempi maa länsimaalaiselle perusmiehelle, muille kyllä yhä erinomaisempi.
Täytyykö minun pian perustaa tänne sellainen MIESTEN OIKEUS LIIKE, että ...
"tekstin formatoimisella" Henry tarkoitti tekstin muokkaamista?
VastaaPoista"ignorointi" on huomiomatta jättämistä, huomaamatta jättämistä, myös muita suomenkielisiä lähes samaa tarkoittavia ilmaisuja eri vivahteineen riittää.
""Miesten tasa-arvo Ryn johdossa on samoja henkilötä kuin kriittisen miestutkimusseuran"
VastaaPoistaEi se ole kriittinen miestutkimusseura, maiestutkimuksen seura."
Ei todellakaan, ei sillä ole mitään kritiikkiä.
""Lisäksi lähes ainoat linkit miesten tasa-arvo ryn sivuilla ovat kriittiseen miestutkimukseen seuraan ja miesten sakkiin."
Koska Suomessa ei ole mitään muuta, johon voisi linkata."
?
Suomen Miestutkimuksen Seurassa ja Suomen Queertutkimuksen Seurassa on painavan sanan sanomassa Pia-Livia Hekanaho.
VastaaPoistaEikö Henry toisiaan keksi koko maassa muuta linkattavaa kuin tuollaiset seurat ja miessakit?
Näkisin, että niin Miessakit, Suomen Queertutkimuksen Seura kuin Suomen Miestutkimuksen Seurakin ovat pahoja esteitä miehen tasa-arvolle Suomessa. Miesten tasa-arvo ry:lle yhteistyö noiden kanssa on suuri ongelma ja uskottavuusongelma.
VastaaPoistaOvatko femakot lähettäneet tänne taas jonkun riidankylväjän torpedoimaan keskusteluja...
VastaaPoistaAsiasta seitsemänteen, Pravdassa on näköjään uusi keskustelu:
Vähätelläänkö Suomessa perheväkivaltaa?
Homo
Tärkeintä on jatkuva julkinen keskustelu, sitä ei "ignoroida". Miesten tasa-arvoyhdistyksen jäsenet voisivat alkaa sen.
VastaaPoistaTärkeintä on jatkuva julkinen keskustelu, sitä ei "ignoroida". Miesten tasa-arvoyhdistyksen jäsenet voisivat alkaa sen.
VastaaPoistaOlen muuten jo kolmatta kertaa törmännyt "Men's Rights Activism" sivustoon, tai aihetta sivuavaan sivustoon, jossa käyttäjät kannattavat raiskausta (mm. väittämällä että jos nainen on treffeillä miehen kanssa, naisella ei ole oikeutta kieltäytyä seksistä), ja bannaamalla kaikki jotka ovat eri mieltä (samalla kun he valittavat siitä että feministit bannaavat ihmisiä).
VastaaPoistaSuomessa menee varmaan vähän paremmin, mutta yhdysvalloissa, tai jopa kansainvälisesti ottaen, "miesaktivistit" pitäisi heittää helvetin alimpiin rikinkatkuisiin syövereihin yhdessä feministien kanssa ennenkuin he lopullisesti tuhoavat länsimaalaisen yhteiskunnan.
A mother's plot to blame a stranger for killing her sons went awry when one of the boys survived and told police how Michelle Kehoe cut his throat, then moved on to his younger brother, an Iowa prosecutor said Thursday.
VastaaPoistaHomo
"Emme pidä miesten perinteistä asemaa etuoikeutena, vaan painolastina, josta miesten on syytä vihdoin vapautua" http://www.vihreamiesliike.fi/
VastaaPoistaIhan ystävyydellä Malmi ynm profeministit. Teette nyt hallaa miehille. Vilpittömästi.
JA PÄÄSYY - TE KÄYTÄTTE PERINTEINEN SANAA (TIEDOSTAMATTTANNE?) VALHEELLISESTI SAMAAN TAPAAN KUIN ESIMERKIKSI FEMINISTIT JA HERRAVIHAA POTEVAT TAISTOLAISET. Tämä on koko tämän teorianne ongelma. Ei kukaan oikeasti uuskonservatiivi mies tunnista ollenkaan itseään ja kulttuuriaan teidän ja feministien kuvauksesta. Kuvauksenne on kuin kommunistien kuvaus porvareista tai natsien juutalaisista. Pistätte varmaan vasemmistohippien luomat epäterveet elämäntavatkin tunnetusti urheilua, raittiusaatettakin ja itsekuria ajavaan konservatiivisuuden piikkiin? Ei tältä pohjalta voi rakentaa mitään kestävää.
Jos se suurin yksittäinen tasa-arvo ongelmamme olisi ratkaistu jo aikoja sitten uuskonservatiivisten muiden länsimaiden tapaan (nato + vapaaehtoinen palkka-armeija), niin ei ole juurikaan asioita missä maskuliinisuutta ja perinteitä kannattaa heikentää miesten takia. Kyllä Moilanen, Faludi ja Saarikoski tietävät tämän miesten puolesta. Uskokaa nyt pois.
Ei miehet tarvitse sen jälkeen enää juurikaan vapauksia, vapautta jostakin vaan vapautta/OIKEUTTA JOHONKIN.
MIEHEN OIKEUDET OVAT VIETY, EI VAPAUS, SITÄ ON JO LIIKAAKIN…
Iso osa miehistä mm pitää fyysisistä töistä, ja voi olla jopa niin että testosteroidin kiistattomien vaikutusten ja nykyaikaisen stressaavan epäluonnonmukaisen yhteiskunnan takia on hyvä että yhä useampi mies on rakennusmestari kuin tanssimestari. Lisäksi miehen itsensä lisäksi lopulta tekin ynm voitte pitää enemmän siitä että sairaalat ja koulut nousevat pystyyn, viemärit, sähkö ja vesi toimivat. Katsokaa nyt vaikka noita Jimin uusia dokkareita nörtit ; )
Kuulisittepa niitä kiitollisia tarinoita kuinka hyvää luonnostaan fyysiselle miehelle on tehnyt vaihtaa toimistostressi puusepän töihin tai perinteiseen miehiseen sisialais tyyliseen kokin hommiin. Tai aloittaakin manikyyri harjoitusten sijaan eri rajukin talvi urheilulaji ynm. Kuunnelkaa luontoa, kuunnelaa hormoneja ja evoluution viisautta.
Maskuuliinisuus tarvitsee vahvistusta. Feminismin ja vapautusliikkeen takia pojat ja miehet ovat hukassa miehisyytensä kanssa ja voivat huonosti.
Ja ennen kaikkea miehet tarvitsevat OIKEUDEN naiselliseen naiseen ja säännölliseen seksiin. Sekä OIKEUDEN suvunjatkumiseensa, eikä sukupuuttoon kuolemiseen. Ilman näitä millään sairauteen asti viedyllä naisellisella vapaudella ei ole mitään virkaa. Tätä ei korvaa edes zumbaaminen pinkissä asussa. Älkää siis vielä miesten heikentämisen lisäksi heikentäkö jo muutenkin kemiat sekaisin olevia naisiamme. Esimerkiksi jos ei äidit muutu naisellisemmiksi, imettävimmiksi, paijaaviksi niin mikään feministinen harrastus ei auta enää meitä.
Lukekaa naisten lehtien ja profeministi tohtoriopusten lisäksi nyt välillä myös PERINTEIDEN SUURTA VIISAUTTA, KOHDUN VIESTIÄ JA LUONNON KIRJAA – JA YMÄRTÄKÄÄ SIIRTYÄ LUONNONMUKAISUUDEN SUOJELIJAKSI.
"Haluamme purkaa edelleen vallitsevia kaavamaisia sukupuolirooleja ja pyrkiä oikeuttamaan moninaisia miehenä olemisen tapoja"
VastaaPoista"pidämme naisliikkeen 1900-luvun saavutuksia suuressa arvossa"
Ja heti päälle:
Konkreettisia poliittisia kysymyksiä, joita vihreä miesliike pyrkii ratkomaan, ovat
•huono-osaisuuden, onnettomuuksien ja sairauksien painottuminen miehiin (sydänsairaudet, riippuvuudet, asunnottomuus, velkaantuneisuus, itsemurhat, tapaturmat, lyhyt elinikä, rakkaudettomuus);
•miesten heikko asema lastenhuoltajuuskysymyksissä;
•oikeuskäytännössä ilmenevä sukupuolisyrjintä
TIEDÄTTEKO TE KUN NE ONGELMAT PALJOLTI JOHTUVAT JUURI NIISTÄ MITKÄ OVAT TEIDÄNKIN TAVOITTEENANNE? JOS NÄETTE TÄMÄN, NIIN LUKEKAAPA NYT VAIKKA TUO PÄÄTTÄVÄ EPÄTIETEELLINEN JÄLKIKIRJOITUS RÄPPINI … TAI LUKEKAA EDES VAIN SE ENSIMMÄINEN KIRJOITUS JA SITTEN VÄHÄN ALEMPAA SE YHTEENLASKUTEHTÄVÄ. KIITOS.
LIIIUSSS, LIIIUSSSSS KERROPA NYT MUILLEEEEKIN … OLET KUITENKIN NIIN MUKAVAN JA VIISAAAN OLOINEN ÄIJÄ ETTÄ MIETI NYT VIELÄ UUDESTAAN MISTÄ MIKÄKIN JOHTUU ; ) HYVÄÄ YÖTÄ TASA-ARVOISETI KAIKKI!
"Ihan ystävyydellä Malmi ynm profeministit. Teette nyt hallaa miehille."
VastaaPoistaPasi Malmille ja muille profeministimiehille noukinta Heiskalan ylläpitämiltä sivuilta:
"Profeministimiehet ja heidän ideologiansa
Pari makupalaa miesten tasa-arvokysymyksistä ”vastaavan” Jouni Varangan ajatusmaailmasta:
/ http://www.profeministimiehet.net/
Profeminism
“Regressive movements” **
”Others, however, are regressive movements, such as fathers’ rights, men’s rights groups and other anti-feminist movements. Thus the term ‘men’s movement’ remains ambiguous and can potentially be politically dangerous. “
.............
“we also want to look at ourselves as men, and redefine and reduce our and other men’s power position in society .” "
"Liity Miessakit ry:n jäseneksi Miesten Viikon aikana ilmaiseksi!
VastaaPoistaSaat vuoden 2010 jäsenyyden kaupan päälle."
ÄLKÄÄ IHMEESSÄ LIITYKÖ!
Siis on vain järkyttävää evoluution, luonnonlakien, biologiamme ja ennen kaikkea miesten älyn halveksuntaa vinkata heille "miesasian" nimellä, että olette kulkeneen tuhannet vuodet harhaan. Suunnilleen kaikki olikin väärin ja me "kemiat sekaisin olevat nykyhiirulaiset" näytämme nyt mikä olisi ollut oikein. Kukaan vaan ei ole tajunnut tällaista.
VastaaPoistaEivät miehet ole kulkeneet harhaan. Kaikki kulttuurit ja ajat puhuvat samaa luonnon viisautta. Feministit ja profeministit nyt vain kulkevat eksyksiin yhä pahemmin kuin kalat saastuneessa vedessä.
http://www.foorumi.info/miestentasaarvo/viewtopic.php?t=241
tässä on hyvä tyyli:
VastaaPoistahttp://www.lapsenoikeus.info/tampereen-miespaivat-2009.html
"tekstin formatoimisella" Henry tarkoitti tekstin muokkaamista?
VastaaPoista"ignorointi" on huomiomatta jättämistä, huomaamatta jättämistä, myös muita suomenkielisiä lähes samaa tarkoittavia ilmaisuja eri vivahteineen riittää..
En mistään voi tietää, oletko sama anonyymi kuin se puskahuutelija, joten et saa sulkaakaan hattuusi tästä (vihje; nimimerkki auttaisi paljon)
Mutta mitä tarkoitin, on että 'ignorointi' on kätevä yksi sana, jota on helppo käyttää lauseessa. "Huomiotta jättäminen" on ontuva, kömpelö, kaksisanainen termi, jota on paljon hankalampi käyttää lauseessa, koska se vaatisi ikäänkuin enemmän kontekstia..
Tekstin formatoiminen - on tekstin saattamista tiettyjen sääntöjen mukaiseen järjestykseen kaikilta osin - eli kömpelöksi ja huonommaksi taas menee.
Lisäksi tuo 'huomiotta/huomaamatta/huomioimatta jättäminen' on liian tulkinnanvaraista, kuten itsekin näytät huomanneen, kun tajusit, ettei pelkästään yksi sana (esim. 'huomiotta') riitä, vaan pitää olla vaihtoehtoja, koska 'ignore' tarkoittaa noita kaikkia..
On myös sikäli ihan terveyttävää käyttää tuollaisia englanninkielisiä väännöksiä, koska se pakottaa asiasta tietämättömät ottamaan selvää, mistä oikein on kyse - ja näin he oppivat jälleen uuden englanninkielisen sanan.
Ja jos oikein tarkkaan nipotetaan, 'huomiotta/huomioimatta/huomaamatta' jättäminen ei silti ole vivahteeltaan ja merkitykseltään 100% sama kuin 'ignore'.
Lisäksi sinulta sujahti yksi pointtini kokonaan ylitse hilseen; kun sanoin, että anonyymi ei ole edes oikea nimimerkki, tarkoitin sitä. Mutta lisämerkityksenä tuossa on se, että ennenkuin itse alat kirjoittaa edes nimimerkillä, sinulla ei oikeastaan ole oikeutta vaatia omalla nimellään kirjoittelevilta yhtään mitään. Ja toisekseen, halusin näyttää kuinka asiaton remarkki (tämän varmaankin haluat heti korjata suomenkieliseksi.. :)) tuo on, ja vertauksen vuoksi laitoin tuon oman huomioni, jotta havaitsisit, kuinka kyseessä on aivan samanlainen huudahdus.
Siis ainahan on jotain valittamista ja nipottamista, mutta jos se on ainoa johon täällä pystyy, on parempi jättää sekin tekemättä. Yhtä hyvin kuin sinä voit nipottaa siitä mikä on suomea ja mikä ei, minä voin nipottaa siitä mikä on nimimerkki ja mikä ei.
Mielestäni on halveksuttavampaa kirjoitella puskahuutelu-anonyyminä kuin kirjoittaa englanninkielisiä väännöksiä, kuten 'ignore' tai 'formatoida'.
- Vortac
Vielä sen verran tuosta ignore-sanasta, että siihen sisältyy ajatus 'tahallisuudesta', jota on aika vaikea suomenkielisesti saattaa mukaan lauseeseen kovinkaan kätevästi. Onko "tahallinen huomaamatta/huomiotta/huomioimatta/keskustelematta/näkemättä/kuulematta/tuntematta jättäminen" todellakin parempi vaihtoehto kuin 'ignore'?
VastaaPoista- Vortac
Viimeksi minä formatoin kovalevyn, tekstiä en aio formatoida.
VastaaPoistaNaisten oireet..
VastaaPoistahttp://www.nomarriage.com/disorders.html
Kertokaapa, että tuo ei päde ja perustelkaapas se kunnolla.
(emotionaaliseen manipulaatioon pyrkivä retoriikka ja shaming languagea käyttävät perustelut eivät kelpaa)
- Vortac
Viimeksi minä formatoin kovalevyn, tekstiä en aio formatoida.
VastaaPoistaMitä, etkö puhukaan 'alustamisesta'? "Formatoida" kun ei ole edes suomea.
- Vortac
Näin sivusta - monen suomen miesasia miehen kovalevy korvien välistä pitäisi formatoida ja ohjelmoida uudelleen, jos heidän mielestään miesten asioiden ajaminen ja paras tarkoittaa suunnilleen samaa kuin transvestiittien sosiaalihuolto. Ja jos vielä siihen liitty sävy, että tämähän on vähän niinkuin uuden uljaan mieskuvamme tavoite. Miehet vain eivät vielä ole tajunnut mikä on parasta heille.
VastaaPoistaHenry, minun silmään nuo yhdistyksen periaatteet näyttävät erittäin hyviltä.
VastaaPoista- Syltty
UUSI ULJAS munaton mies
VastaaPoistaPidän sitä, mm. Henryn kannattamaa kantaa, että "seksistiset sukupuoliroolit" olisi romutettava ( vai miten sekin kulunut mantra meni) hyvin erikoisena ja haitallisena.
Nämä "seksistiset roolit" eivät ole mitään sattumaa vaan miljoonien vuosien kehityksen tulos. Ne ovat osa ihmisyyttä.
Huomautus: Sukupuoli nyt ylipäänsä perustuu seksiin, eli sukupuoleen.
Pidän hyvin erikoisena ja ihmiselle lajina haitallisena sitä käsitystä, että toimittava Uuden Uljaan miehen luomiseksi - siis munattoman, androgyynisen, miehisyytensä lopullisesti menettäneen neutrimiehen, josta edes yksikään heteroseksuaalinen nainen ei voi tosissaan nauttia.
:a]
"Pidän hyvin erikoisena ja ihmiselle lajina haitallisena sitä käsitystä, että toimittava Uuden Uljaan miehen luomiseksi - siis munattoman, androgyynisen, miehisyytensä lopullisesti menettäneen neutrimiehen, josta edes yksikään heteroseksuaalinen nainen ei voi tosissaan nauttia."
VastaaPoistaEi mitään uutta miestä tarvitse luoda. Miehillä tulisi kuitenkin olla vapaus käyttäytyä haluamansa roolin mukaan. Sitä parempi miesten asema on, mitä suurempi valinnanvara miehillä on.
Heiskala:"Pidän sitä, mm. Henryn kannattamaa kantaa, että "seksistiset sukupuoliroolit" olisi romutettava ( vai miten sekin kulunut mantra meni) hyvin erikoisena ja haitallisena.
VastaaPoistaNämä "seksistiset roolit" eivät ole mitään sattumaa vaan miljoonien vuosien kehityksen tulos. Ne ovat osa ihmisyyttä."
Kyllä olen itsekin sitä mieltä,
että miehen (tai naisen) alkuperäisiä ominaispiirteitä on turha mennä kieltämään.
Silti itsensä ilmaisemisen vapaudet myös miehille. Pitäisi päästä jo vähitellen siitä ihanteesta, missä miehen pitää toteuttaa jotain "ugh, olen mies"-tyyppistä kaavaa (ennenkuin naiset lopettavat hylkimisen). Miehiä on monenlaisia ja mikä tahansa miesmalli voi olla miehekäs ja saada arvostusta.
Kaikissa miehissä esiintyviä sukupuolisia ominaispiireitä tai maskuliinisia tunnusmerkkejä ei itseasiassa edes ole mahdollista kumota ja yritys muuttaa miestä on sama kuin hakkaisi päätä seinään: hyödytöntä.
Vortacin käyttämä hamevertaus
on ihan hyvä. Ei miehen tarvitse lunastaakseen paikkansa näyttää mitään puolijuopolta kusipäältä, jolla on materiaa, pari autoa, paritalo kaupungin rannalta ja kesämökki. Eikä miehellä tarvitse olla edes kummoista statusta paikallisessa nuorisoseurassa.
Nykymaailmassa asiat on saatu vaan näyttämään aika lohduttomilta ja negatiivisen oudoilta, ikäänkuin miehet olisivat näkymättömiä, elleivät he toimi jollain tavalla traditionaalisesti tai ole yhteiskuntasovinnaisia
pikkupahiksia.
Bmad
Tässä on Henry se vaara, että kun mies ja nainen ovat aina ja ikuisesti suhteessa toisiinsa - eli voikin olla että, sitä huonompi miesten asema on mitä suurempi valinnanvara naisilla on.
VastaaPoistaKatsos kun eräs viisas Jyväskylän suunnan tukijakin on todennut itse että pian käy niin, että nainen tarvitsee miestä yhtä vähän kuin kala polkypyörää.
Jos nainen ei ole kiinnostunut miehestä ja miehisyydestä, niin lesboilkoon, mutta älköön sitten odottako että mies luovuttaa hänelle perimänsä
VastaaPoista( ja pitää häntä yllä yhteiskunnan kautta ).
Kyllä formatoida on suomea. Vai missä muussa kielessä on sana formatoida? Kyseessä on mukautettu lainasana, mutta aivan selvä suomen sana. Niin on muuten myös radio (engl. radio) ja vaikkapa vessa (water closet > wc > vessa), vaikka niillä on ulkomainen alkuperä.
VastaaPoistaSen sijaan esim. project assistant manager ammattinimikkeenä on huono, sillä se on vain pelkkää englantia.
"Homo- ja feminismimyönteisyys ovat vihreiden arvomaailmassa korostuneessa asemassa. Jukka Relander halusikin..."
VastaaPoistaRelander on ihan pelle mies.
Homo- ja feminismimyönteisyys ovat vihreiden arvomaailmassa korostuneessa asemassa. Niinpä Vihreät ovat sallimassa poikien sukupuolielinten rituaalisen silpomisen.
VastaaPoistaMiehillä tulisi kuitenkin olla vapaus käyttäytyä haluamansa roolin mukaan.
VastaaPoistaTai kokonaan ilman roolia. Mutta sanoisin, että miehellä pitäisi olla oikeus olla IHMINEN, eikä vain suorittava ja 100% maskuliinisuuteen pakotettu, feminiinisen puolensa tukahduttanut MIES.
Kun naiset saavat ilmentää vapaasti maskuliinista puoltaan, on vain väärin, että miehet eivät saa vapaasti ilmentää feminiinistä puoltaan.
Kenen mielestä on koomisen hauskaa, että nainen puetaan 'miesten vaatteisiin' ja hän sitten joutuu 'hullunkurisiin tilanteisiin', joissa joutuu aina kömpelösti naurunalaiseksi, kun ei osaa 'miesten maneereita' kunnolla?
Mutta päinvastaista komediaa on olemassa hyllykaupalla - eli jossa miehet pukeutuvat naisiksi jne.
Tämän asiantilan on muututtava, jos haluamme elää sivilisaatiossa.
- Vortac
Nämä "seksistiset roolit" eivät ole mitään sattumaa vaan miljoonien vuosien kehityksen tulos. Ne ovat osa ihmisyyttä."
VastaaPoistaEivät ne mitään ihmisyyttä ole. Korkeintaan jotain eläimellisen kehon viettitoimintoja, joista sielu on pohjimmiltaan vapaa.
Mitäs jos ne eivät ole osa jotakuta miestä? Pitääkö hänen väkisin sitten näytellä sellaisia piirteitä, jotka eivät ole hänelle luonnostaan luontevia, eivätkä ole osa hänen 'ihmisyyttään' tai persoonaansa? Pitääkö jokaisen taidetta ja kauniita värejä rakastavan miehen luopua näistä asioista ja ryhtyä ihannoimaan jalkapalloa, olutta ja makkaraa?
Olemme niin kaukana mistään kivikaudesta joka tapauksessa, meillä on tapoja ja tottumuksia, joita ei voinut edes 100 vuotta sitten mitenkään kuvitellakaan, että on aika hölmöä mennä sitten vaatimaan ihmisiä johonkin tiettyyn muottiin pelkästään kivikautisen elämätyylin perusteella.
Miehellä pitää voida olla VAPAUS ilmentää mitä tahansa puolta itsestään, aivan kuten naisellakin on. Vaikka 'feminiinisyys' olisi miten "miljoonavuotinen rooli" ja "osa ihmisyyttä", eivät kaikki naiset taivu siihen, eikä se ole kaikille naisille luontevaa. Haluaisitko, että naisille myöskin pakotettaisiin 'feminiinisyys' väkisin, vai sallisitko naisten 'luonnottomasti' ja 'epäinhimillisesti' vapaasti ilmaisevan maskuliinista puoltaankin?
Meissä kaikissa on sekä feminiinen että maskuliininen puoli, ja IHMISELLE on tärkeää vapaus voida ilmaista näitä molempia niin paljon kuin se luontevalta kenellekin tuntuu. Mutta miehet on aivopesty, ehdollistettu ja ohjelmoitu siihen, että feminiinen puoli pitää tukahduttaa, tai muuten ei saa hyväksyntää, läheisyyttä, rakkautta eikä pillua.
Tämäkö on 'luonnollista ihmisyyttä'?
En oikein usko, että uskot tuohon itsekään.
- Vortac
Jos 'formatointi' on suomea, sitten 'ignorointi' on suomea.
VastaaPoistaTällä tavallahan sanat tulevat johonkin kieleen, kun kielessä on puutteita, ja sitten jossain toisessa kielessä onkin pätevä sana, joka täyttää tuon puutteen. Sitten pikkuhiljaa ihmisten käyttäessä tuota sanaa yhä enemmän, se vakiintuu. Montakohan tällaista 'englanninkielistä lainasanaa' suomessakin nykyisin pörrää?
En näe syytä, miksi 'formatointi' olisi yhtään sen enempää suomea kuin 'ignorointi', vaikka jälkimmäinen ehkä ei vielä olekaan yhtä vakiintunut. Tavallinen kansa varmasti vierastaa molempaa sanaa ihan yhtä lailla.
Muistakaamme, että kielitoimistosta ja -opista huolimatta, ensin on puhuttu kieli, sitten vasta tulee kirjoitettu kieli. Jos jokin sana on 'ihmisten suussa' hyväksytty, se on silloin ihan tarpeeksi 'suomea', vaikka virallisesti sitä ei oltaisikaan vielä ehditty hyväksyä ja lisätä sanakirjoihin tai kielioppi-opuksiin.
- Vortac
"Olemme niin kaukana mistään kivikaudesta joka tapauksessa, meillä on tapoja ja tottumuksia, joita ei voinut edes 100 vuotta sitten mitenkään kuvitellakaan, että on aika hölmöä mennä sitten vaatimaan ihmisiä johonkin tiettyyn muottiin pelkästään kivikautisen elämätyylin perusteella."
VastaaPoistaLisäksi meillä tuskin on
kovin hyvää tietoa siitä mitä kivikaudella todella tapahtui. Ei se välttämättä ollut ihan sitä, mitä kuvittelemme tai mitä on ennustettu myöhemmin olleen. Historiaa on ehditty vääristämään moneen kertaan. Kaikki epämiellyttävä ja epäfeministinen on ehditty pyyhkiä pois.
Mutta joo, nykyisin
pitkälti alfamiehetkin hakevat ruokaa kaupasta (naisilleen). Eikä kovin moni alfamies selviäisi oikeassa viidakossa, jonka on korvannut betonilähiö riitaisine baareineen. On hieman eri asia hakata itseä pienempiä miehiä
lämpimikseen (ja naisten kostuttamiseksi)
kuin miettiä miten pelastautua dinosauruksen tai leijonan
väliintulolta.
Kivikaudella tuskin oli
myöskään kovin paljon tekniikkaa,
jonka varaan nykyaikainen
alfa-ihq:kin rakentaa elämänsä.
Ottaaksemme mallia kivikaudesta aika monen asian olisi ylipäätään huononnuttava. Tai monessa tapauksessa parannuttava. Naurettavaa tällainen kehitysvaihe, jossa puhutaan seksuaalievoluutiosta, mutta silti pidetään ruokakaupat auki ja metsästys suurelta osin
kiellettynä.
Bmad
"Tässä on Henry se vaara, että kun mies ja nainen ovat aina ja ikuisesti suhteessa toisiinsa - eli voikin olla että, sitä huonompi miesten asema on mitä suurempi valinnanvara naisilla on."
VastaaPoistaMiesten huonompi asema
tarkoittaa lähinnä sitä, että
naiset joutuvat tiukentamaan valintaansa. Tiukennus ei tässä kuitenkaan ole synonyymi paremmalle
valinnanvaralle, vaan enemmänkin lähtökohta dogmaattisille mies-
ja naiskuvalle.
"Katsos kun eräs viisas Jyväskylän suunnan tukijakin on todennut itse että pian käy niin, että nainen tarvitsee miestä yhtä vähän kuin kala polkypyörää."
Tällainen väite on itsessään
järjetön. Jos evoluution lopputulos on se, että sukupuolen edustajat eivät tarvitse toisiaan niin samalla perusteella voitaisiin Jyväskylän kaupunki sulkea ulkopuolisilta
vierailijoilta.
Bmad
"Kenen mielestä on koomisen hauskaa, että nainen puetaan 'miesten vaatteisiin' ja hän sitten joutuu 'hullunkurisiin tilanteisiin', joissa joutuu aina kömpelösti naurunalaiseksi, kun ei osaa 'miesten maneereita' kunnolla?"
VastaaPoistaMiehen pitää olla mies ja
maskuliininen suorittaja ja
naisen taas ihminen, edunsaaja ja
miesten ruoduttaja.
Olisi teoriassa hauska nähdä kun joku yksittäinen nainen kaapattaisiin kadulta, Suomen
valtion taholta ja pakotettaisiin elämään yhtä väritöntä elämää
kuin suomalaiset miehet. Jos joku mies tarjoaisi tuolle naiselle seksiä niin tietysti poliisi huutaisi perään, että "älä koske siihen muijaan, sillä on miehen oikeudet!"
Bmad
Kirjoitin: "Nämä "seksistiset roolit" eivät ole mitään sattumaa vaan miljoonien vuosien kehityksen tulos. Ne ovat osa ihmisyyttä."
VastaaPoistaVortac, vastasit: "Eivät ne mitään ihmisyyttä ole. Korkeintaan jotain eläimellisen kehon viettitoimintoja, joista sielu on pohjimmiltaan vapaa."
Se mikä siis pitää ihmiskunnan elossa, eli seksi ja (yleensä)ihmisen sisään rakennettu halu seksiin vastakkaisen sukupuolen edustajan kanssa, ei siis mielestäsi ole osa ihmisyyttä?
"Se mikä siis pitää ihmiskunnan elossa, eli seksi ja (yleensä)ihmisen sisään rakennettu halu seksiin vastakkaisen sukupuolen edustajan kanssa, ei siis mielestäsi ole osa ihmisyyttä?"
VastaaPoistaVortachan puhui seksistisistä rooleista, ei sukupuolista.
Bmad