Kuvitellaan, että miehille olisi tarjolla varma, halpa ja turvallinen ehkäisypilleri. Mitä siitä seuraisi? Erään ajatuskulun mukaan se jakaisi ehkäisyvastuuta miehille ja olisi siten naisten etu. Asia ei ole kuitenkaan niin yksinkertainen.
Ensinnäkin, pilleri olisi taivaanlahja erityisesti menestyville naistenmiehille ja pettäville ukkomiehille. Menestyneet naistenmiehet altistuvat ei-toivotuille raskauksille pelehtiessään lukuisten "hoitojensa" kanssa. Pettävälle aviomiehelle avioliiton ulkopuolinen raskaus olisi luonnollisesti katastrofi. Voidaankin ennustaa, että nuo miesryhmät söisivät pillereitä kuin sokeriaddikti lakritsia.
Rentut, pummit ja muut sosiaalitapaukset eivät käyttäisi pilleriä, koska pilleri merkitsisi heille vain tarpeetonta rahanmenoa. Jos nainen tulisi raskaaksi, he sanoisivat: "Mitä sitten? Ei minulla ole rahaa tai tulevaisuudennäkymiä muutenkaan." He saattaisivat myös huijata naisia seksiin lauseella: "Ei huolta, käytän pillereitä".
Lisäksi voidaan ennustaa, että syntyisi aivan uusi piilokäyttäjien ryhmä: aviomiehet, jotka syövät pillereitä vaimolta salaa. Jos vaimon (oma) projekti perheenlisäyksen hankkimiseksi ei kiinnostaisi, piilokäyttö toimisi aviomiehen hiljaisena vastalauseena. Se muodostaisi eräänlaisen vastineen naisten perinteiselle tavalle "unohtaa pilleri".
Kokonaisuutena miesten pilleri näyttäisi johtavan naisten kannalta huonoon lopputulokseen. Tasokkaimmat miehet käyttäisivät pilleriä, mutta luuserit eivät käyttäisi. Lopputuloksena naiset synnyttäisivät yhä enemmän lapsia tasottomien ja vähemmän lapsia tasokkaiden miesten kanssa. Sen lisäksi naiset joutuisivat edelleen huolehtimaan ehkäisystä, sillä kukapa nainen pelkkään miehen sanaan luottaisi.
jälleen vain e-pilleri on synonyymi raskaudenehkäisylle. ei kondomia eli taudit sen kun leviää.
VastaaPoistaTikka, pelkkä kondomi ei valitettavasti ole kovin luotettava ehkäisykeino raskaudenehkäisyssä. Keskeytetty yhdyntäkin on joidenkin tietojen mukaan yhtä "luotettava" keino.
VastaaPoistaTosin parasta olisi käyttää samanaikaisesti ainakin kahta toisistaan riippumatonta ehkäisykeinoa, joista ainakin yhden olisi hyvä olla kondomi tautiriskin vähentämiseksi. Tosin heteromiehillähän ei ole käytännössä kovin suuri riski saada hengenvaarallinen sukupuolitautitartunta.
Ei kukaan sanonut 'vain'.
VastaaPoistaKondomin kanssa tuo pilleri antaisi miehelle niin paljon valtaa, että naisen olisi erittäin vaikea kiristää ketään miestä raskaaksi tulemalla.. edes niin, että väittää miehen olevan siittäjä, vaikka oikeasti isä onkin joku öyhöalfa takapihan kujalta.
Taitaa itseäsikin huolestuttaa, kun noin olkinukkeja rakentelet.
- Vortac
Tuo edellinen viestini oli siis Tikkalle - se oli vielä äsken ainoa viesti koko tällä alueella, nääs.
VastaaPoista- Vortac
Ihmettelin myös, että kondomia ei mainittu. Naisen pitäisi vaatia kondomia naistenmiehiltä yms. (yleensäkin aina) jos mies ei sitä itse esiin kaiva ja jos sitä ei ole/käytetä ei ole seksiä. Tosin raha on tässäkin joillain esteenä. Kondomiin liittyen tuo renttujen huijaus ei pitäisi tai saisi mennä läpi.
VastaaPoistaOlisihan tuolla varmaan käyttäjiä: avio-/avomies, ihan normi sinkkumies, jolla seksielämää on. Kondomin lisänä tuo olisi tehokas vahinkolapsien estäjä. Ikävät yllätykset satunnaisen naisen ilmaantuessa ovelle sanomaan, että tää on sun lapsi, olisivat historiaa. Lisäksi jos se vaimon/avokin oma (salainen) lapsiprojekti tuottaa tulosta, olisi heti tiedossa että nyt on haettu siemenet jostain muualta. Pilleri olisi siten hieman enemmän kuin hiljainen vastalause.
Käyttäisin, koska kukapa mies pelkkään naisen sanaan luottaisi.
Vortac ehtikin jo minuuttia paria ennen tuosta kiristyksestä kirjoittaa. Sitäkään ei ollut silloin kun viestin lähetin.
VastaaPoistaEn kuitenkaan kutsuisi sitä vallaksi vaan valinnaksi ja sen varmistamiseksi.
Naisen pitäisi vaatia kondomia naistenmiehiltä yms..
VastaaPoistaheh, heh. Moni asia, jota 'pitäisi' tehdä, jää naisilta tasan tekemättä.
Tätä on muuten nyt paranneltu ja ajanmukaistettu:
http://problemwithwomentoday.blogspot.com/2009/12/problem-with-women-today-what-in-hell.html
Muistatte varmaan tuon napakan visuaalisen ja kuvatekstitetin infopläjäyksen.. laittakaa tuo jonnekin mies.asiaan tai johonkin linkkikokoelmaan, se on korvaamattoman arvokas.
Etenkin tuo kuva jossa on kylttejä, ja lukee "Tätä ette IKINÄ tule näkemään feministien vaativan!" on erittäin osuva, sekä myös synkällä tavalla hauska.
- Vortac
En kuitenkaan kutsuisi sitä vallaksi vaan valinnaksi ja sen varmistamiseksi..
VastaaPoistaSitähän valta on; kontrollia (joka perustuu valinnan mahdollisuuteen) omasta elämästä.
Valta tulkitaan nykyisin miten sattuu, itse olen Warren Farrellin loogisen ja pätevän perustelun kannalla.
Se ei ole mitään valtaa, että 'saa' kuolla ja tappaa 'maansa puolesta' menemällä palkattomaan orjatyöhön opettelemaan murhataitoja.
Se taas on valtaa, että voi ihan itse kontrolloida sitä, joutuuko koskaan maksamaan elatusmaksuja vai ei.
- Vortac
Valitettavasti miesten pillerin luonti on perustavalaatuisesti vaikeampaa kuin naisten pillerin: kerran kuukaudessa irtoavan munasolun hallinta on paljon helpompaa kuin jatkuvasti miljoonittain erittyvien siittiöiden hallinta.
VastaaPoistaOnneksi miehillä on jo teknisesti pillerin veroinen ehkäisyvaihtoehto: ensin spermapankkiin ja sitten vasektomiaan.
Valitettavasti Suomen sterilointilaki tekee tästä ehkäisymuodosta vaikean. Mielestäni miesasiamiesten tulisi ottaa asiakseen ajaa matalampaa sterilointi-ikärajaa sukusolujaan tallettaneille, sillä tämä ei ole de facto -sterilointia, vaan ehkäisykeino.
Loistava kirjoitus! Lisää näitä!
VastaaPoistaHistorian lehtien havinaa:
VastaaPoistaTanskalainen poliisimurhaaja
naimisiin suomalaisen kanssa
Berlingske Tidende ei kertonut suomalaisnaisen nimeä, mutta paljasti että vähän yli 20-vuotias nainen on käynyt useasti tapaamassa Christenseniä vankilassa ja odottaa tämän lasta.
On suomalainen vaimo ja vuonna 2000 syntynyt lapsi. Vaimo ja lapsi asuvat Tanskassa. Silloin aikoinaan oli lehtijuttuja tästä Christensenin vaimosta ja häntä kuvailtiin entiseksi huippu-urheilijaksi. Oli siis parikymppinen tuohon aikoinaan, nykyään kolmissakympissä ja oli nuorena ollut lupaava urheilija, muistaakseni yleisurheilussa.
Serial Killer Groupies
VastaaPoistaTotuus on tässäkin asiassa tarua ihmeellisempi:
VastaaPoistaSally Jesse Raphael with Hart D. Fisher
"Se ei ole mitään valtaa, että 'saa' kuolla ja tappaa 'maansa puolesta' menemällä palkattomaan orjatyöhön opettelemaan murhataitoja."
VastaaPoistaVoi myös ajatella pidemmälle. Suomalainen armeija
on isompiensa rinnalla pelkkä vitsi ja varsinkin nykysuomi alkaa olla vitsi jo maailman kartalla, jos massamurha-aalto jatkuu. Suomalaiset kaupungit tuhotaan hetkessä pienemmälläkin arsenaalilla. Seurauksena voi olla se, että nykyiset varusmiehet vaihtavat kotimaataan ja isketään sellaisiin armeijoihin, jotka puolustavat sellaisia arvoja, kuin kommunismi ja kidutus. No en lähde kovin paljoa tästä tarkentamaan, mutta kaiken kaikkiaan voitokkaana suomalaisena oleminen tapahtuu armosta, jonka sanelee tämänhetkiset rahoitusmarkkinat, jotka vielä nuolevat hetken aikaa länsimaita (ellei kehitystä tapahdu).
"Se taas on valtaa, että voi ihan itse kontrolloida sitä, joutuuko koskaan maksamaan elatusmaksuja vai ei. "
Jos lapsi pitää luovuttaa
toiselle vanhemmalle on selvä, että elatusmaksut kuuluvat tälle tai jos ei niin sitten ne pitää valtion, kunnan tai vaikka paikallisen kirjaston maksaa. Ei varsinkaan väkisin erotettua isää ole perusteltua vaatia maksamaan mitään lapsesta. Ennenpitkää muuten pamahtaa silläkin saralla ja se on pitkä tie. Leppävaarassa oli tarpeeksi, eikö?
Heh, tässä linkki, jonka otsikko oikeastaan jo kertoo kaiken..
VastaaPoistahttp://www.dailymail.co.uk/femail/article-1233305/Glenda-Stone-boss-hell-whos-Labours-ambassador-women-work.html
She got through 27 secretaries in TWO years and reduced staff to tears every day. Meet Labour's ambassador for women at work
Heh, heh.. naisten lähettiläs indeed. Ja sitten ihmetellään, miksi naisia ei ole enemmän pomoina.. itse ihmettelen, että miten heitä on niinkin paljon kuin on; enkä jaksa uskoa, että he ovat omilla suorituksillaan sinne asti päässeet, vaan yhteiskunnan 'helpotuksilla', jotta ei VAAN olisi syrjintää..
(tähän feminismi johtaa, naisten epäilemiseen vilpistä)
- Vortac
"enkä jaksa uskoa, että he ovat omilla suorituksillaan sinne asti päässeet, vaan yhteiskunnan 'helpotuksilla', jotta ei VAAN olisi syrjintää.."
VastaaPoistaLuulisin mäkin, että noin miehenä
ei pääsisi johtajaksi kovinkaan moneen paikkaan sen tyyppisillä ominaisuuksilla, joilla naiset sinne pääsevät. Kun tulee mies aletaan jo alusta pitäen kyselemään kaikkea turhaa, kuten armeijasta. Mutta naiselta sen sijaan ruvetaan katsomaan ihan toisenlaisia piirteitä, kuten hoivaviettiä jne. Eli naisilla on tosiaan helpompaa tulla johtajaksi, mutta harva nainen on silti niin kiinnostunut pestistä, johon sisältyy paljon töitä ja vastuuta. Moni bilehile hankkii jonkun työn jossa käydään äkkiä ja sitten loppuilta rasvaillaan statusuroon tai ystävätärten kanssa.
Glenda Stone, boss from hell. Oikein kunniatohtorin arvonimen saanut naisasian ajamisesta :D
VastaaPoista"Another ex-employee - who declined to be named - pointed out the irony of Dr Stone receiving a honorary doctorate (from Leeds Metropolitan University) and other accolades for promoting the cause of women, 'when the bottom line is that I don't think she likes women very much at all'.
In the end, it was actually a man who finally forced Mrs Stone to be held to account.
...
'It was every day. I saw her bully the men, but I saw her absolutely pulverise the women,' he says. 'To people outside, she was a successful women who carried herself well, but what she did to her own staff was mental abuse.
'The website Aurora runs is called wheretowork.com, but we used to call it wherenottowork.com. We would be talking to HR directors of the biggest companies in the world about how people should treat their employees, but at the same time were working in this shadow of fear. There was an atmosphere of tension at all times."
”Lopputuloksena naiset synnyttäisivät yhä enemmän lapsia tasottomien ja vähemmän lapsia tasokkaiden miesten kanssa”
VastaaPoista--
Tämähän tilanne kehittyy nyt lujaa vauhtia feministivaltio Suomessa.
Voi olla, että jopa kasvava määrä uusia sairauksia esimerkiksi allergiat, hermoston heikkoudet, autoimmuuni puolen sairaudet (kuten diabetes) ym johtuvat jo tästä?
Enitenhän lapsia käsittääkseni ihan tilastollisestikin synnyttää nämä kaikkein pahimmat ”kaljabaari duunari luokat”. Ja kaikkein nuorimpana – nimittäin tämä synnytysikäkin vaikuttaa pitkässä juoksussa … tarkoitan siis sitä, että jos toiset synnyttää keskiverrosti 20 vuotiaana ja toiset ihmisryhmät 30 vuotiaana, niin ero on jo 60 vuodessa iso.
Toiseksi eniten miehistä lapsia saavat nämä sukupuolettomat aikamme ismiä mielistelevät metroseksuaali neitiherrasmiehet – eli esimerkiksi stefan wallinin ja leanardo di caprion kaltaiset profeministi vesselit.
--
Kuitenkin tiede sanoo:
” Craig Roberts Liverpoolin yliopistosta sanoo pillereiden hämäävän naisen luontaista kykyä valita perimältään erilainen kumppani. Geeneiltään erilaiset onnistuvat lastenteossa paremmin, saavat terveempiä ja vastustuskykyisempiä lapsia, eivätkä kyllästy toisiinsa niin helposti."
--
Naisten seksuaalinen valta on totta. Ja on hienoa asia että sitä on alettu tuomaan julkisuuteen.
On myös totta että naiset hakevat tätä kautta ERI pääomien muotoja itselleen.
Näistä pääoman muodoista kuitenkin on nousemassa kaikkein määräävimmäksi ”henkinen pääoma” joka kietoutuu aikamme uuden uskonnon feminismin ympärille.
Naisten mielihyvä skeematkin ovat selkeästi psyykeessä jo yhä enemmän sellaiset, että ne toimivat tämän ”henkisen pääoman” ehdollistumien mukaan.
Valitettavasti tämä ”mielihyvä ja vuorovaikutus skeemoja” ohjaava aikamme ISMI on luonnoton ja siitä syystä se tuleekin saamaan pahaa jälkeä aikaan jo perimäämmekin.
Voisi jotekin lonkalta kuvata vaikka asiaa ”sosialisti kortilla (ei siis natsikortilla ;)” … eli kun vallanhimoinen ISMI nimeltä sosialismi otti venäjän valtaansa ja tapatti 20-30 miljoonaa ismiään uhkaavaa porvariston ja älymystön jäsentä pois kulttuurista, niin kuinkahan mahtoi käydä kansan geeniperimän ja älykkyyden kanssa?
...by the way … venäjällä onkin nyt muuten miesten keski-ikä 58 vuotta ; ) Jos osaatte ynnätä näitä ajatusten virtana heitettyjä asioita yhteen ; )
--
Esim vielä lonkalta:
Nina Mikkonen toteaa osuvasti feministeille piikitellen sen julkisesti, mitä mielestäni lähes kaikki jo kaduilla ja kuppiloissakin puhuvat:
”Joitakin vähemmän testosteronia sisältäviä miehiä kannattaa tietysti yrittää kouluttaa. Heistä saa kovalla väännöllä pukinpartaisia kasvissyöjiä tai kiltisti perässä tallustavia mykkiä kassinkantajia. Kepillä ja porkkanoilla pahinkin uros taipuu jos on taipuakseen. ”
Tai:
Feministi ja tutkija Anna Kontula Apu lehdessä:
"Feministiäidit eivät pelkästään varoitelleet tyttäriään. He myös kouluttivat poikaystäviä. Näin syntyi seksuaalisesti korrekti mies ... kiltti ja huomaavainen ... kainoa kikkeliään ujosti tarjoava mies on hieno kasvatussaavutus..."
Ja vielä kemiakin tukee jo kehitystä:
http://plaza.fi/tv/ohjelma/582740
Prisma: Miehet vaaravyöhykkeessä
"Siittiömäärät vähenevät, siemennesteen laatu heikkenee, pojat naisistuvat jne... pääsääntöisesti jo joka päivä syötävien valmisruokien kemikaalien takia... mutta sama ilmiö on havaittavissa myös jo eläinmaailmassa. Tutkijoiden mukaan asia on yhtä hälyttävä jo kuin KASVIHUONEILMIÖ.
Ja näitä tutkimuksia riittäisi jo tuhansia … ; )
Lisäksi tuota kulttuurin kasvavaa deca denz soppaa vahvistaa se että älykkäimmät ja fiksuimmat akateemiset naiset jättävät kokonaan synnyttämättä, sillä juuri he ovat niin täysin jo ISMINSÄ ja vallanhimonsa lumossa – ollessaan sen uranuurtajia ja toimiessaan ympäristössä missä ismi saa jatkuvaa vahvistusta.
VastaaPoistaAsian tiimoilta vielä:
VastaaPoistaJussi K. Niemelä ja Osmo Tammisalo: Keisarinnan uudet (v)aatteet
”Tietokirjailijat Jussi K. Niemelä ja Osmo Tammisalo ovat kirjoittaneet pamfletin Keisarinnan uudet (v)aatteet, jossa suomalaista naistutkimusta väitetään epätieteelliseksi humpuukiksi.
Biologia kertoo totuuden, Niemelä ja Tammisalo täräyttävät. Naistutkimus on pelkkää politisointia, jossa tutkijat etsivät hyötyä omalle ryhmälleen."
Tai:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Naistutkimuksen_kritiikki
"Hankamäen mukaan feministisen liikkeen ja queer-teoreetikoiden pyrkimykset ovat johtaneet todellisuuden yhden osan kieltämiseen ja sitä kautta jopa pakkoneuroottiseksi ja ritualisoituneeksi luonnehdittavaan paradigmaan, jossa fyysiset tosiasiat on pyritty korvaamaan näennäistieteellisillä idealisaatioilla tai hakeutumalla auktoriteeteiksi nostettujen, usein pelkästään poliittisten, auktoriteettien taakse. Hankamäen mielestä queer-teoreetikot ja suuri osa naistutkijoista ovat muodostaneet eräänlaisen tiedepoliittisen puolueen, jonka avulla he pyrkivät käyttämään joukkovoimaa ja luomaan kuvitelman tieteellisestä vaikutusvallasta.
Hankamäki tulkitsee myös, että monien naistutkijoiden osoittaman aggressiivisuuden taustalla on henkilökohtaisia kokemuksia perhe-elämässä tai parisuhteessa epäonnistumisesta, syrjityksi tulemisesta tai sukupuolielämässä koettuja vaikeuksia.”
JA TÄLLAINEN ISMI HALLITSEE KULTTUURIN ARVOJAMME YHÄ VOIMAKKAAMMIN.
--
PS. Ja tähän kun ynnäilee vielä päälle vähän järkyttäviä ”hyvä jätkä feministivaltion” elintärkeitä faktoja imettämistilanteestamme, yhä poissaolevammasta ja urakeskeisemmästä äitisuhteesta, isän puuteesta ym, niin …
FEMINISTISTÄ DECA DENZ UUTTA VUOSIKYMMENTÄ 2010 KAIKILLE TASA-ARVOISESTI!
Vortac yms, kannattaa muuten laittaa linkit linkkitägeinä, eikä pelkkänä tavallisena tekstinä, koska älypuhelimalla tuollaisten pelkkänä tavallisena tekstinä olevien linkkien avaaminen voi olla monasti haasteellista.
VastaaPoistaThe Futurist: The Misandry Bubble
VastaaPoistaHyvä kokonaiskatsaus englanninkielisen "manospheren" pääajatuksiin.
Suositeltavaa luettavaa etenkin, jos ei aktiivisesti seuraa kirjoituksesta linkitettyjä blogeja.
"Executive Summary : The Western World has quietly become a civilization that undervalues men and overvalues women, where the state forcibly transfers resources from men to women creating various perverse incentives for otherwise good women to conduct great evil against men and children, and where male nature is vilified but female nature is celebrated. This is unfair to both genders, and is a recipe for a rapid civilizational decline and displacement, the costs of which will ultimately be borne by a subsequent generation of innocent women, rather than men."
-Syntyvyys on nyt tosiaan ylivoimaisesti suurinta ”maahanmuuttajien” joukossa.
VastaaPoista-Sekä lestadiolaisten joukossa joita on eri haaroineen noin 200 000 ja syntyvyys lähes 10-15 lapsen tienoilla.
- Myös ns amisten keskuudessa syntyvyys on suurta vrt vaikkapa akateemisiin naisiin ja synnytysikä on myös huomattavasti alempi.
- Neljäntenä tulee nämä profeministi neitiherrasmiehet.
--
Nyt miesaktiivit (valitsemassaan vapautus filosofia lähestysmis tavassaan) suomessa jankkaavat vain jostain YLEMMÄN TASON miehistä? Tuossako ne ylemmän tason miehet ovat mainittu yläpuolella ; ) Ymmärrättekö lainkaan yskää?
Vielä pahoin pelkään miesasian kannalta, että asia johtuu siitä, että ainakin osa naisista vieläkin antaa humalassa ravintolassa irtoseksiä helpommin sille (muuten jo kulttuurissa, poliitiikassa, aviomiehenäkin ym yhä enemmän epäsuosiossa olevalle) biologiselle patriarkaalis tyyliselle alfalle ... ja sitten kun sitä ilmiötä yksinkertaisuuttaan tuijotetaan vaan vesi kielellä ja pippeli puolijäykkänä, niin siitä voidaan vahingossa luoda jo koko (sivuraiteilla) oleva teoria sääntöineen, teoria joka unohtaa koko muun ihmisen psyykeen ja yhteiskunnan todellisen rakentumisen irtoseksimarkkinoiden ulkopuolella ; )
VastaaPoistaThe End of the Gender Wars?
VastaaPoistaFeminists and Social Conservatives Cluelessly Proselytizing for Islam
Tiger Woods Scandal Cost Shareholders up to $12 Billion
Domestic-Violence Crusader Mary J. Blige Slugs Husband
VastaaPoistaEli kyllä mielestäni tässä filosoinnissa olisi syytä ottaa huomioon myös vahvasti:
VastaaPoista- Sukupuolten kiistaton voimakas biologisuus.
- Seksin haluamisen lisäksi voimakas vietti lapsiin, isyyteen ja suvunjatkumiseen.
- Taistelu reviireistä, "ravinnosta" ja vallasta (liittymättä mitenkään seksiin).
- Yhtäkkiset luonnottomat, ennennäkemättömät kemialliset muutokset länsimaissa.
--
Puuttuva lenkki eli älykäs nainen on löytynyt?
ELI TÄSSÄ NAISEN KIRJOITTAMANA (USKOMATONTA MUTTA TOTTA) ERINOMAINEN KOLUMNI JOKA HYPPÄSI SILMIIN:
"Ateismi merkitsee käytänössä lapsettomaksi jäämistä. Feminismi on saanut naiset vihaamaan omaa biologista funktiotaan, äitiyttä - ja feminismi on myös tuhonnut perusluottamuksen miesten ja naisten välillä. Seuraus on, että Suomessa 30-vuotiasta ihmisistä naisilla vain 50%:lla on omia lapsia - ja miehillä vain 40%:lla. Syntyvyys on romahtanut - ja se on kuin avoin valtakirja voimakkaammin sikiävälle populaatiolle että tulkaa tänne ja syrjäyttäkää sekä tuhotkaa meidät.”
"Ruukinmatruunalla ei ole mitään illuusioita ihmisyydestä eikä ihmisluonteesta, ja vaikka meillä kaikilla on buddha-dhatu, me olemme silti biologisia olentoja, eläimiä, ja meillä on kaikki eläimen vietit, vaistot ja himot. Biologinen evoluutio on darwinistista olemassaolotaistelua. Samoin kulttuurievoluutio on jatkuvaa sotaa - jatkuvaa taistelua eri meemien ja meemipleksien välillä. Luonnontieteellisen maailmankuvan omaavan ihmisen on hyvin helppoa sisäistää tämä, mutta humanisteille se on käytännössä mahdotonta."
” Ruukinmatruuna on myös todennut, että uskonto on meemi (tai pikemminkin meemipleksi) ja että uskonnolle on olemassa selkeä yhteisöllinen funktio - yksilön kannalta uskonto on yhdentekevä asia, mutta yksikään uskonnoton yhteisö tai yhteiskunta ei kestä kulttuurievoluution olemassaolotaistelua, vaan luhistuu parissa sukupolvessa. Yksilö voi olla uskonnoton, yhteisö ei milloinkaan.
”Mutta Eurooppaan on kristinuskon luhistuessa ja ateismin vallatessa alaa muodostunut memeettinen tyhjiö - ja se pyrkii täyttymään jatkuvasti. Ihmiset eivät maallistu, tule fiksuiksi eivätkä järkiinny”
”Memeettinen tyhjiö on pohjimmiltaan sama kuin anarkia. Aivan kuin biologisen evoluutionkin puolella, tällöin syntyy villi kilpailu erilaisten pioneerien välillä”
” Uskonnonvastainen työ voi tyhjentää memeettisen lokeron muttei tuhota memeettistä lokeroa - tämä tukee ruukinmatruunan lausahdusta voit ottaa ihmisen pois uskonnosta, mutta et uskontoa pois ihmisestä.”
”Uskonnoton yhteisö ei kestä kulttuurievolutiivista olemassaolotaistelua - se romahtaa ensimmäiseen vastoinkäymiseen. Tästä syystä uskonnottomat valtiot, kuten Neuvostoliitto, ovat romahtaneet kolmessa sukupolvessa, ja uskonnottomat utopiayhteisöt eivät yleensä pysy koossa kymmentäkään vuotta”
” Ateismi ja sekularisaatio ovat olleet älyllistä glykolia: maistuu hyvälle, mutta tappaa…”
Eräs filosofi on todennut saman asian historioitsijoita siteeraten:
”Kun oikeudesta tulee voimaton, voimasta tulee oikeus”
Ruukinmatruuna varmaan myös tarkoittaa jo tätä kaikkea nousevaa ilmiötä historiassa:
VastaaPoistaEli vain reilu 10 vuoden aikana onkin oikeutettuna vastareaktiona feminismille ja biologiaa vastustavalle äärihumanismille alkanut nousemaan kulttuuriimme mm 250 HD jengiä joista 88 poliisi uskaltaa jo julkisestikin luokitella rikollisjärjestöksi näin pienessä maassa. Täysjäseniä jengeissä on jo 1200. Päälle tietenkin on ilmestynyt vielä mm Venäläiset, Islamistit ja Virolaiset jotka lisääntyvät nopeaa vauhtia.
http://m.taloussanomat.fi/?page=showSingleNews&newsID=20099087
Samassa lyhyessä ajassa on noussut äärioikeisto (eli PS ja Hommalaisten/Halla-Ahon muutospuolue) jonka yhteenlaskettu kannatus hipoo jo 10% … tämähän tarkoittaa Suomen miehistä ainakin 15% sillä eihän naiset paljoa äärioikestoa kannata.
Lisäksi tosiaan on ilmestynyt lyhyessä ajassa mm
- Kouluammuskeluja
- Ostari pommeja ja ostariammuskeluja
- Kidnappauksia
- Rahankuljetusryöstöjä
- Lukuisia sairaanhoitajien massamurhaamisia
- Entäpä mitä samaan aikaan on tapahtunut mm ihan peruskansalaisten viinan salakuljetus määrälle virosta, juomalukujen nousulle muutenkin, entä masennuksesta eläkkeille jäävien määrälle ym -siltikin vaikka jo lähes joka 10 aikuinen syö uusia psyykelääkkeitä (mitäpä sitten jos niitä ei olisi keksitty samoihin aikoihin...näkisimme vielä hirvittävämpiä kasvulukuja ja asioita?), entä mitä on tapahtunut lasten hyvinvoinnille, lasten eritysopetukseen siirtämisen tarpeelle jne?
--
Feminismi ja humanismi luo aikapommin kulttuuriimme joka aktivoituu kunnolla lähivuosikymmeninä. Ja ai että minä nautin siitä jo nyt sydämestänti ... taidan sen takia elääkin vielä yli 60 vuotta, 100 vuotiaaksi, että näen sen kaiken sekametelisopan ; )
- parempi taivan alla kuin tossun alla yhteiskunnallisestikin -
--
Nyt jätän teidät rauhaan ja lähden reeenaaaamaaan.
Vortac yms, kannattaa muuten laittaa linkit linkkitägeinä, eikä pelkkänä tavallisena tekstinä, koska älypuhelimalla tuollaisten pelkkänä tavallisena tekstinä olevien linkkien avaaminen voi olla monasti haasteellista.
VastaaPoistaOdotinkin, että milloin joku kitisee tästä.
Aina voi käyttää tietokonetta näihin tarkoituksiin, ja silloin on ihan helppo copypasteta ja käyttää noita linkkejä.
Jos on niin kiire ettei ehdi tietokoneella tätä blogia käyttämään, niin silloin on kyllä liian kiire myös niihin linkkeihin kunnolla syventymiseen.
Toisekseen, haasteet kasvattavat luonnetta.. (-8
- Vortac
"Feminismi ja humanismi luo aikapommin kulttuuriimme joka aktivoituu kunnolla lähivuosikymmeninä. Ja ai että minä nautin siitä jo nyt sydämestänti ... taidan sen takia elääkin vielä yli 60 vuotta, 100 vuotiaaksi, että näen sen kaiken sekametelisopan ; )"
VastaaPoistaNämä massamurhat; nimenomaan Suomessa osoittavat sen,
että jotain hallitsematonta on tapahtumassa jo nyt.
Lähivuosina, ellei tilanne väliaikaisesti rauhoitu, saattaa isompi tilanne olla jo päällä. Siksi voi sanoa, että elämä täällä alkaa yhteiskunnallisestikin katsoen olla aika jännittävää, eli päivä kerrallaan edetään.
Mielessäni olen jotenkin
vaan spekuloinut, ettei nykyjärjestelmä tule sietämään kolmatta, tai ainakaan neljättä koulumurhaa samaan tapaan, vaan tuloksena on pakko olla kansansisäisen kaaostila, ja Suomen demokratialinjan uudelleenarviointi. En siis usko hyvään muutokseen vaan siihen,
että sananvapautta ja yksilönvapautta tullaan rajaamaan, erilaisuuteen ja vapaamielisyyteen suhtautumaan kriittisemmin (eihän nimittäin tavallinen keskivertoihminen tee mitään ihmisoikeuksilla, vaan ne jotka ovat vähän erilaisia, luovempia tai vapaampia).
Ihmisillä ei näyttäisi
olevan sanoja millä puhua näistä asioista, jotka meitä kaikkia koskettavat. Kuten Auvinen manifestissaan sanoi, ihmiset ovat kuin robotteja, jotka eivät ajattele omalähtöisesti (tämä ei ole puolustus Auvisen teolle). Kansan kovapalkkaiset päälliköt kokoontuvat suremaan ja jauhamaan puuta heinää
motiiveista, jotka ovat jossain syvällä alitajunnassamme: olemme menettäneet otteemme suomalaisuuteen ja saaneet tilalle vetelän yhteiskunnan, jossa muut ihmiset nähdään kilpailun objekteina. Haluamme aiheuttaa harmia toisillemme, haluamme monien läheistemme pelkäävän ja tärisevän, tai ainakin syrjäytyvän. Sitten vaadimme heitä olemaan narisematta. Ja alamme narisemaan, kun joku näistä nurkkaanajetuista purkautuu omasta muumiostaan ja pamauttaa kauppakeskuksen tai koulun sisällä olevia objekteja, korjaan ihmisiä
tuusannuuskaksi.
***Erityishuomio***
Laasasen ja Hännikäisen kirjat eivät myy edelleenkään, mutta varmaan monien mielessä kuitenkin pyörii heidän ulostulonsa samaan aikaan kun näitä
"välikohtauksia", mitä nyt tulee.
Missä on miehiin kohdistuva kunnioitus? Missä on naiset, jotka ymmärtävät pelinsä seuraukset?
Missä on naisen kyky kantaa itsensä ja ottaa vastuu elämästään, ennenkuin hakeutuu miehen kainaloon?
Tarvitsemme tässä yhteiskunnassa miehiä ja naisia, jotka tukevat toinen toisiaan. Yhteiskunta, jossa miehet tappelevat keskenään ja kantavat avuttomia naisia (jotka valkkaavat heitä) ei ole
hyvä kenellekään.
Olisiko ollut hesarissa? tai iltalehdessä? (luin ohimennen huoltoasemalla) noin 10 eri asiantuntijan mielipiteitä siitä, että mitä nyt pitäisi alkaa muuttamaan Suomen kulttuurissa ... yhdessäkään asiantuntijan puheenvuorossa ei puhuttu mitään miesten syrjäytymisistä, yksinäisyydessä, seksuaalisuudesta, erohelveteistä ym vaan kaikkien puheet liikkuivat pelkkien seuraamuksien tasolla - lähinnä aselakien tiukentamisessa, talousasioissa ja järjettömässä sisäministeri Holmlundin haukkumisessa aselakien johdosta ym ... ei todella lupaa hyvää tulevaisuudellemme!
VastaaPoistaFeminismi on jonkinlaisessa uskonnon asemassa maassamme.
Mielestäni on täysin ihme, että ei täällä tapahdu vielä enemmän kaikenlaista, kun ottaa huomioon yksinäisten talouksien täysin sairaan ja luonnottoman ennennäkemättömän yhtäkkisen määrän historiassa ym.
Tai tapahtuuhan täällä -joka päivä useampi mies ampuu itsensä. Ja vielä paljon useampi esim juo itseään hengiltä. Nämähän ovat olleet vain laajennettuja itsemurhia kaikki!
pahoittelen kommenttini viipymistä, olen viihdyttänyt vaihtuvia vieraita kotonani kohta viikon verran. :)
VastaaPoistahomo: "Tikka, pelkkä kondomi ei valitettavasti ole kovin luotettava ehkäisykeino raskaudenehkäisyssä."
homo, kondomin ehkäisyteho on 97-98% vuodessa oikein käytettynä (lähde http://www.tohtori.fi/?page=3669292&id=7471431) eli aika hyvin minun mielestäni. vaikka e-pillereiden teho on vielä parempi (oikein käytettynä pillerin pettämisen todennäköisyys on 0,1%), hyvin satunnaisesti saavan atm:n ei kuminkaan kanssa tarvitse olla hirveän huolissaan raskaudesta. itsekin olen käyttänyt yli 6 vuoden parisuhteessani pelkkää kumia eikä vieläkään ole nalli napsahtanut (tai mikä nyt olisi aiheeseen sopiva kielikuva), tosin en saa enää niin usein kuin alkuvuosina. kondomin muita etujahan on mm se, että kumia käyttävä mies TIETÄÄ ehkäisyn olevan hoidossa. naisen sanaanhan ei voi luottaa eikä pillerin pettäminen näy välittömästi ulospäin kuten esim kumin hajoaminen. lisäksihän kumi vielä suojaa lorton ytm:iltä saamilta sukupuolitaudeilta, toisin kuin e-pilleri. minusta on täysin selvää kumpi menetelmä tarjoaa parhaat kokonaisedut miehelle!
vortac: "Kondomin kanssa tuo pilleri antaisi miehelle niin paljon valtaa, että naisen olisi erittäin vaikea kiristää ketään miestä raskaaksi tulemalla.. edes niin, että väittää miehen olevan siittäjä, vaikka oikeasti isä onkin joku öyhöalfa takapihan kujalta."
ja
ville: "Kondomin lisänä tuo olisi tehokas vahinkolapsien estäjä. Ikävät yllätykset satunnaisen naisen ilmaantuessa ovelle sanomaan, että tää on sun lapsi, olisivat historiaa."
en nyt tiedä tuosta; jos naiset kehtaavat väittää oikein käytetyn kondomin tai oman e-pillerinsä pettäneen (=nykytilanne) voivat he väittää myös miehen käyttämän e-pillerin pettäneen (kun lapsen isä onkin oikeasti takapihan öyhöalfa). toisen miehen aiheuttamia raskauksia ja niitä seuraavia isyyshuijauksen yrityksiä ei voine täysin eliminoida, siksi epäselvissä tilanteissa on mahdollista turvautua lapsen perimän selvittämiseen. ainoa varma menetelmä ja todiste minusta.
vortacin linkki (http://problemwithwomentoday.blogspot.com/2009/12/problem-with-women-today-what-in-hell.html) oli muuten synkkää luettavaa, ovatkohan feministitkään kyenneet yhtä perusteelliseen työhön miesten haukunnassa.
Tikka, oikein käytetyn keskeytetyn yhdynnän "luotettavuus" on suunnilleen samaa luokkaa. Ja minusta se 97 prosenttia vuodessa on turhan heikko suoja, koska se tarkoittaa esimerkiksi sitä, että 10 vuoden aikana on jo 26 prosentin riski siitä, että on tapahtunut vähintään yksi vahinkoraskaus sinä aikana (1-0,097^10 = 0,26). Ja tämä vielä edellyttäen, että kondomia olisi käytetty joka ikinen kerta oikein, mikä reaalimaailmassa ei ole totta läheskään jokaisen yhdynnän kohdalla, minkä takia vahinkoraskausriski on vielä selvästi tuota korkeampi käytännössä.
VastaaPoista<a href="http://en.wikipedia.org/wiki/Coitus_interruptus#Effectiveness>Joidenkin lähteiden</a> mukaan käytännön elämässä kondomilla tulisi 10-18 prosentilla vahinkoraskaus vuosittain. 18 prosentilla se tarkoittaa 10 vuodessa 86 prosentin todennäköisyyttä sille, että narttu ainakin kerran saatettu vahingossa paksuksi. 10 prosentilla laskettuna vastaava 10 vuoden todennäköisyys vähintään yhdestä vahinkoraskaudesta taas on 65 prosenttia.
Edellisessä viestissä oli typo luvussa 0,097 jonka pitäisi olla 0,97. Lopputulos sen sijaan oli oikein. Ja pahottelut linkkitagista puuttuvasta lainausmerkistä. Tässä korjattu linkki.
VastaaPoistaKirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaHomo
VastaaPoistaKondomin luotettavuutta nostaa se, että välineet pettämisen huomaa samantien. Tällaisessa tilanteessa voi vielä turvautua jälkiehkäisyyn.
Syltty, jos kondomiin tulee massiivinen vaurio (tai kondomi lähtee kesken yhdynnän pois paikaltaan), sen voi tosiaan usein huomata. Valitettavasti vaurio voi olla huomaamattomampikin ja tahaton paksuksi saattaminen voi tapahtua muutenkin kuin vain kondomin hajoamisen seurauksena.
VastaaPoistahomo: "Tikka, oikein käytetyn keskeytetyn yhdynnän "luotettavuus" on suunnilleen samaa luokkaa."
VastaaPoistasiispä keskeytetty yhdyntä on melko luotettava menetelmä sekin. siinäkin on ongelmana vain tautien tarttumisen mahdollisuus, kuten e-pillereissä. toisaalta menetelmän etuna on sen "puhtaus" farmakologisessa mielessä; pillereitä käyttävä nainenhan on jatkuvalla hormonilääkityksellä jopa 20-30 vuotta elämästään. mielestäni melko turhaan.
olen muuten yrittänyt selvittää tarttuvatko sukupuolitaudit miehestä naiseen yhtä hyvin keskeytetyssä yhdynnässä kuin loppuun viedyssä (jossa siemensyöksy naisen sisään), siis onko taudinaiheuttajia iholla, limakalvoilla ja "touhutipoissa" sama määrä kuin siemennesteessä. tähän ei ole osattu vastata.
"minusta se 97 prosenttia vuodessa on turhan heikko suoja, koska se tarkoittaa esimerkiksi sitä, että 10 vuoden aikana on jo 26 prosentin riski siitä, että on tapahtunut vähintään yksi vahinkoraskaus sinä aikana (1-0,097^10 = 0,26). Ja tämä vielä edellyttäen, että kondomia olisi käytetty joka ikinen kerta oikein, mikä reaalimaailmassa ei ole totta"
toki väärinkäytetyn kumin ehkäisyteho voi laskea jopa nollaan (esim päähän pujotettuna). :)sama pätee kuitenkin e-pilleriinkin. lisäksi spontaaneja raskauden keskeytymisiä tapahtuu vielä paljon raskauden alkuaikoina. kuten sanottua atm:lle tuo 97-98% vuodessa tuskin tuottaa ongelmia koko elinaikana.
tämä lienee yksilöllistä, mutta itse en ole vielä kertaakaan unohtanut käyttää kumia - tai kokenut kumin rikkoutumista. sen sijaan jo 5 pv:n antibioottikuurin noudattaminen on ollut vaikeaa, kuka niitä pillereitä nyt aina muistaa ottaa. (etenkin ennen kännyköitä se oli vaikeaa, kun ei ollut mahdollista edes ajastaa hälytystä seuraavan pillerin ottoajankohtaan.) kai pillerit silti sopivat joillekin paremmin kuin minulle, turha tällaisesta on lähteä kinaamaan.
tässä muuten e-pillereiden tasoinen täysin luonnollinen ehkäisykeino: varmat päivät.
VastaaPoistaKaiketi kovin monella täällä ei ole lapsia?
VastaaPoistaTuo niin sanottu lapsien tehtailu muuten ei ole maailman helpointa hommaa -oli sitten "lortto" tai mikä tahansa. Vaan siihen tarvitaan kummankin puolelta hyvät kunnossa olevat vehkeet sekä oikea ajoitus. Eli on ihan sama, vaikka vakituisessa suhteessa kumi pettäisikin, jos se ei ole juuri oikeaan aikaan kuusta. Ja tämä tietysti pitää jälkiehkäisyllä vielä hoitaa, jos lapsi ei olisi toivottu.
E-pillereiden kanssa on tietysti se juttu, että jos niitä jää välistä jostain syystä syömättä, niin silloin ei samalla tavalla pysty ajattelemaan noita ns. varmoja päiviä, mistä Tikkakin mainitsee.
Mitä tulee varmoihin päiviin, niin ei ole kyllä e-pillereiden tasolla. Noilla on siis toisin sanottuna tehty aika paljon lapsia, koska ihmisillä saattaa hyvin paljon vaihdella aika, jolloin voi hedelmöityä..ja samalla ihmisellä. Tähän aikaanhan ei voi itse ollenkaan vaikuttaa, mutta ulkopuoliset tekijät voivat vaikuttaa (stressi, laihtuminen/lihominen..).
Mielestäni miesten pilleri on ihan loistava ajatus. Ainoa huono puoli tuossa on se, että jääkö kondomi vielä huonommalle käytölle? Tällöin kyllä taudit leviävät lisää. Veikkaan nimettäin, että moni mies ajattelee enemmänkin sitä raskauden mahdollisuutta kuin tautimahdollisuutta näissä asioissa.
"Kukapa nainen pelkkään miehen sanaan luottaisi."
Jos ei ehkäisyasioissa luota omaan kumppaaniin, niin mitä ihmeen järkeä on olla ylipäänsä parisuhteessa? Siellä on varmasti monta muutakin ongelmaa.
Huvittavaa lukea näin yksisilmäinen näkökulma miesten e-pilleriin, kuin mihin tämä kommenttiosio viittaa. Liekö tuo siis Henryn kirjoittama?
VastaaPoistaItseasiassa kirjoitus kuulostaa lähinnä jonkun sellaisen henkilön kirjoittamalta, jolla ei ole ollut pitkäaikaista tasavertaista heteroparisuhdetta tai ainakaan kovin hyvää keskusteluyhteyttä aikuisiin naisiin.
Suomessakin tuhannet naiset tuskailevat raskaudenehkäisyn kanssa. Jo ihan nopealla etsinnällä netistä löytyy varmaan satoja keskusteluja hormonaaliseen ehkäisyyn pettyneille & kyllästyneille naisille. E-pillerit ja muut hormonaaliset ehkäisykeinot ovat todella monille jatkuvan migreenin aihe (ihan konkteettisesti), koska e-pillerit/homonikierukka/ ehkäisyrengas eivät yksinkertaisesti sovi kaikille naisille. Hormonaaliset menetelmät aiheuttavat monille mm. kivuliasta turvotusta, epäsäännöllisiä kuukautisia/tiputteluvuotoa, mielialan heittelyä, migreeniä, haluttomuutta, ahdistuneisuutta, "tunteettomuutta", aknea ja veritulppariskejä. E-pillerien vaihto toiseen valmisteeseen/lopettaminen voivat puolestaan tuottaa kuukausien mittaista mielialan heilahtelua, aknea ja epäsäännöllisiä kuukautisia.
Hormonaalisen raskaudenehkäisyn lisäksi on valittavissa epäluotettavia ja pitkässä parisuhteessa melko epäkäytännöllisiä menetelmiä, kuten kondomi, kuparikierukka tai ehkäisyvaahdot. Kovin moni mies ei halua varsinkaan pitkässä parisuhteessa käyttää kondomia - se vaikuttaa olevan jopa irtosuhteissa niin hankalaa, että pitää kerjätä paljaalla. Jos tätä on vaikea uskoa, niin tervetuloa naisten kokemusmaailmaan ;)
Eli todella monelle hedelmällisessä iässä olevalle naiselle miesten e-pilleri olisi kaivattu helpotus jatkuvaan kamppailuun löytää sopiva ehkäisykeino ja vastaus ikuiseen pelkoon epätoivotusta raskaudesta. Tietenkin tämä toimisi vain pitkissä parisuhteissa, joissa luottamus olisi molemminpuolinen. Näillä palstoilla ei varmaan tuollaiseen utopiaan uskota. Otan osaa.
Naisille miesten e-pilleri olisi askel kohti tasa-arvoisempaa raskaudenehkäisyä, jossa lääkkeiden sivuvaikutukset eivät olisi aina vain naisen kehoon kohdistuvia haittoja. Sittenhän miehetkin voisivat testata miten keho&mieli reagoi ylimääräisiin hormoneihin. Pariskunta voisi aidosti valita, kumpi parisuhteessa kyllästää kehonsa synteettisillä hormonivalmisteilla ja kärsii mahdollisista haittavaikutuksista. Oletettavasti hormonivalmistetta käyttäisi se osapuoli, joka saisi lievemmät sivuoireet.
En siis ymmärrä, miten miesten e-pilleri johtaisi naisten kannalta huonoon lopputulokseen. Tässä näyttääkin olevan taas vallalla erittäin erilaisia käsityksiä naisten ja miesten välisistä parisuhteista. Jos on parisuhteessa ihmisen kanssa, joka käyttää suhdetta vain omien tarkoitusperiensä täyttämiseksi, ei kyseessä liene rakkaussuhde. Näihin naisten tahallisiin raskaaksihankkiutumisiin en osaa ottaa kantaa, kun en ikimaailmassa tuollaiseen hyötysuhteeseen koskisi pitkällä tikullakaan. Kukin toki valitkoon suhteensa omien toiveidensa mukaisesti, mutta on turha vetää hatusta väitteitä, joiden mukaan naiset yleisemmin eivät hyötyisi miesten e-pillereistä.
"Naisille miesten e-pilleri olisi askel kohti tasa-arvoisempaa raskaudenehkäisyä, jossa lääkkeiden sivuvaikutukset eivät olisi aina vain naisen kehoon kohdistuvia haittoja."
VastaaPoistaJoillekin näistä on myös hyötyä itse asiassa ja saadaan jopa kasvaimet ja muut pidettyä kurissa tai ainakin estettyä jatkuva leviäminen. Eli toisin sanottuna voi säilyä hedelmällisyys, jota muuten ei olisi.