perjantaina, joulukuuta 11, 2009

Naisten matalapalkat urbaanilegendaa

Naisjohtaja naisten matalapalkoista: urbaanilegendaa
Asplundin mielestä yleisenä totuutena hoettu väittämä siitä, että naisen euro on 80 senttiä, on lähemmin tarkasteltuna urbaanilegendaa. Väite ei yksinkertaisesti pidä paikkaansa.

Sen Asplund myöntää, että naiset saavat keskimäärin 80 prosenttia miesten palkasta.

- Pelkän sukupuolijaon perusteella laskettujen keskiarvopalkkojen vertailu ei kuitenkaan ole oikeudenmukainen eikä anna sitä kuvaa, mitä sillä ollaan hakemassa, Asplund sanoo.

Miksi en lue PUA-skenen blogeja

Tasa-arvoa ei anneta, se otetaan

47 kommenttia:

  1. Noh, kyllähän kirjoittelut siitä, kuinka nainen voi ja oikeastaan tuleekin kouluttaa miestään (kuten koiraa, vaikka tätä ei aina mainitakaan).

    PUA-juttu on vain tuon asetelman kääntämistä päälaelleen. Minua risoo vain se, että miehiin kohdistettuna tuollainen on yleisesti hyväksyttyvä asenne, mutta naiseen kohdistettuna ei. Minua noissa PUA-blogeissa kyllästyttää se, että käytännössä ne ovat vain saman toistoa loputtomiin. Ei minua kiinnosta lukea kerta toisensa jälkeen siitä, kuinka joku nimimerkki taas kehuu saaneensa naisen jalat levälleen.

    Mutta silti: jos naiset eivät pitäisi pelimiehistä, pelimiehet eivät saisi naisia.

    VastaaPoista
  2. Jos näitä medioita seuraa, niin ei voi sanoa miesnäkökulmasta muuta kuin, että onneksi meillä on ALMA MEDIA Suomessa YLEN ja Sanomatalon rinnalla ...

    ... vielä ideana ja tuota kauppalehden uutista läheltä liippaavana ... tasa-arvoyksikön koostumus pitäisi saada menemään tietoon mahdollisimman monelle yrittäjälle ja yksityisen sektorin vaikuttajalle ... on täysin selvää, että juuri he ovat eräitä näiden sieltä tulevien feministien vaatimusten "uhreja ja kohteita" ... eli näiden "naiskiintiö sinne ja sinne johtokuntiin" , "paremmat etuudet yhtäkkiä raskaaksi tuleville naisille" ja "naisen euro on 80 centtiä" syyttelyille ym ... jos elinkeinoelämä alkaisikin vaatia sinne lainmukaista sukupuolten tasa-arvoa niin se olisi kova juttu! Ja siihen on kaikki kortit olemassa!

    VastaaPoista
  3. MikkoAP: MINÄ en ole hyväksymässä kumpaakaan asennetta. Minusta kuka hyvänsä, joka pitää puolisoon koulutettavana koirana on, kaiken arvostelun alapuolella, sukupuolesta riippumatta.

    "Mutta silti: jos naiset eivät pitäisi pelimiehistä, pelimiehet eivät saisi naisia."

    Osa pitää - ja niitä naisia pelimiehet saavatkin. Ja sitten on naisia, joita pelimiehet huijaavat teeskentelemällä olevansa ihan muuta kuin pelimiehiä. Haluavatko tällaisetkin naiset todella pelimiehiä? Onko vika aina huijauksen uhrissa?

    VastaaPoista
  4. "Onko vika aina huijauksen uhrissa?"

    Kyllä monet PUA-jengin käyttämistä huijauskikoista on niin naurettavan läpinäkyviä, että eivät naiset niihin lankeaisi, elleivät innolla uskottelisi itselleen, että mies , joka sanoo juuri mitä nainen tahtookin kuulla, on rehellinen.

    VastaaPoista
  5. Mikko: Osa on. Toisaalta, osa PUA-skenen "uhreista" on selvästikin nuoria ja kokemattomia. Roissyhan esim suorastaan mesoaa siitä, miten juuri nuoret naiset ovat parasta - ja piti muistaakseni 27-vuotiasta ihan liian vanhana.

    Nuorilla naisilla ei ole elämänkokemusta erottaa pelimiestä rehellisestä kaverista. Kukaan ei kerro heille, vanhemmat eivät opeta, koulu ei valmista. He oppivat asian vasta kantapään kautta päädyttyään pelimiehen uhriksi.

    PUA-jutun idea ei muuten ole sanoa tuossa mielessä juuri, mitä nainen haluaa kuulla. Sehän olisi selkeää betan toimintaa.

    VastaaPoista
  6. "Pelkän sukupuolijaon perusteella laskettujen keskiarvopalkkojen vertailu ei kuitenkaan ole oikeudenmukainen"

    Ei tietenkään ole. Hyvä, että tämän joku uskaltaa sanoa ääneen.

    VastaaPoista
  7. "PUA-jutun idea ei muuten ole sanoa tuossa mielessä juuri, mitä nainen haluaa kuulla. Sehän olisi selkeää betan toimintaa."

    Mitä nainen haluaa kuulla tarkoittaa, sitä mihin nainen reagoi positiivisesti.

    Rehellinen beta ei saa naista. Valheellinen PUA saa. Koska nainen aina preferoi PUA tyyliä, sillä oli hänen uskonsa PUA:n valheisiin sitten vilpitöntä, tai itsensä huijaamista, tulee PUA aina preferoiduksi.

    VastaaPoista
  8. "He oppivat asian vasta kantapään kautta päädyttyään pelimiehen uhriksi."

    Jotkut asiat on paras oppia kantapään kautta. Silloin opetukset muistaa aina. Tai ainakin melkein.

    VastaaPoista
  9. "He oppivat asian vasta kantapään kautta päädyttyään pelimiehen uhriksi. "

    No, noillakin naisilla olisi riittänyt kiltimbiä beta-luokan ottajia, mutta eivät kelvanneet.

    VastaaPoista
  10. Joo, tää kina on nähty ja koettu. Näkemiin.

    VastaaPoista
  11. "Joo, tää kina on nähty ja koettu. Näkemiin."

    Niin on. Naiset päätyvät peelimiesten uhreiksi ja kohdistavat "miehet ovat sikoja"-vihansa beta-miehiin. Ja sitten lähtevät etsimään seuraavaa pelimiestä.

    PUA-jengi on kyllä oikeassa tässä asiassa: naiset kohdistavat vihansa yksinomaan beta-miehiin.

    Mutta ileisesti naiset eivät kykene itsekään ymmärtämään tätä.

    VastaaPoista
  12. PUA-skenen blogeista puheenollen, tässä mielenkiintoinen kannanotto (joskin kliseinen matrix-vertauksineen) ja pohdinta nyky-yhteiskunnasta ja ihmisistä, sekä siitä mitä PUA-skene voi monelle miehelle olla.

    http://hawaiianlibertarian.blogspot.com/2009/09/game-is-red-pill.html

    - Vortac

    VastaaPoista
  13. MikkoAP: Jep. Aina paras veto, jos toinen ei ole samaa mieltä kanssasi; se ei vain kykene myöntämään totuutta!

    Ehkä tää PUA-juttu onkin uskonto.

    VastaaPoista
  14. Kyllä monet PUA-jengin käyttämistä huijauskikoista on niin naurettavan läpinäkyviä, että eivät naiset niihin lankeaisi, elleivät innolla uskottelisi itselleen, että mies , joka sanoo juuri mitä nainen tahtookin kuulla, on rehellinen.

    Tarkkaan ottaen kyseessä ei varsinaisesti ole 'huijaus', vaan ennemminkin 'vastamanipulaatio naisen manipulaatiolle'..

    Toisekseen, naiset ovat ilmeisen SOKEITA asioille, jotka ovat MIEHEN silmissä läpinäkyviä ja uskomattoman korneja - naisille nämä asiat ovat kuitenkin uskottavia, ja tätä on miesten vaikea tajuta.

    Siis mies voi katsoa PUA:ta vierestä ja naurahdella että onpas läpinäkyvää kamaa, tohon ei kyllä kukaan voi narahtaa - ja sitten sen leuka loksahtaa kun nainen ihastuu ja sulaa PUA:n käsissä ja lähtee tämän matkaan käsi PUA:n perstaskussa..

    - Vortac

    VastaaPoista
  15. Mitä nainen haluaa kuulla tarkoittaa, sitä mihin nainen reagoi positiivisesti.

    Itseasiassa kyse ei ole ihan noin simppelistä asiasta, vaan PUA oppii 'lukemaan naista' ja sitten manipuloimaan tämän TUNTEITA (siis antamaan alitajuisia signaaleja ennemmin kuin mitään loogista puhetta) haluamallaan tavalla aina kullakin hetkellä siten, että tilanne edistyy aina askelen lähemmäksi seksiä. (karkeasti sanoen)

    - Vortac

    VastaaPoista
  16. "MikkoAP: Jep. Aina paras veto, jos toinen ei ole samaa mieltä kanssasi; se ei vain kykene myöntämään totuutta!

    Ehkä tää PUA-juttu onkin uskonto."

    Arawn: Jep aina paras veto. Kun et edes yritä perustella, miksi vastapuoli on väärässä, niin hänhän on vain uskonnollisen sitoutunut kantaansa!

    Sitten ei tarvitsekaan perustella, miksi esim. tuo väite siitä, että naiset vihaavat nimenomaan betoja (jonka todistaa naisten oma parinvalintapreferenssi ja se, kehen feministien rankaisupolitiikka on oikeasti kohdistunut) on väärä.

    VastaaPoista
  17. Rehellinen beta ei saa naista. Valheellinen PUA saa. Koska nainen aina preferoi PUA tyyliä, sillä oli hänen uskonsa PUA:n valheisiin sitten vilpitöntä, tai itsensä huijaamista, tulee PUA aina preferoiduksi.

    Kuten aiemmin sanoin, asia ei ole niin yksinkertainen, että senkus vaan valehtelee jne. Moni PUA voi olla täysin rehellinen, kun on tehnyt PUA:sta 'identiteettinsä' (tällainen 'identiteetti' ei tietenkään ole sen totuudemukaisempi kuin kehoon, lippuun, maahan tai vaatteisiin perustuva, mutta yhtä rehellinen). On olemassa alfoja, jotka ovat rehellisiä ja aitoja omia itsejään kun iskevät naisia. He vain 'ovat' sellaisia. Siinä ei ole mitään varsinaisesti valheellista.

    PUA on tehnyt myöskin aiemmasta ujosta nörttiminästään ikäänkuin alfan, vaikkakin ehkä keinotekoisin menetelmin, joista lopulta tulee samalla tavalla 'luonteva osa normaalia käytöstä' kuin alfoilla.

    Siinä mielessä kyse ei ole valheellisuudesta - mutta PUA:ksi tuleminen EDELLYTTÄÄ kykyä valehdella ja kykyä valheellisuuteen (esim. ne kaikki keksityt tarinat, joiden mukaan PUA oli mukamas jonkun naisen kanssa jossain autossa ja blaablaa ja sitten tapahtui sellasta ja tällasta) - jo pelkkä aloitus voi olla hyvinkin valheellinen. Esim. "Hei, mulla on vain sekunti aikaa mutta just kaverien kans mietittiin että mitä sellasesta naisesta pitäs olla mieltä, joka.." .. vaikka eiväthän he sellasta oikeasti puhuneet kaverien kanssa. Jne..

    Eli valheellisuus, valehtelu, väärien tietojen antaminen sekä väärien asioiden osoittaminen on aina osa 'peliä'.. rehellinen ihminen ei käytännössä voi opiskella PUA:ksi ainakaan perinteisin metodein.

    Ainoa keino rehelliselle miehelle oppia iskemään naisia on joko oppia hirvittävän karismaattiseksi, ottaa PUA-skenestä se käytännöllinen TIETO, mutta käyttää sitä tietoa kuitenkin rehellisin ja aidoin metodein, tai hankkia sitten 'aitoa' statusta tavalla tai toisella jossain miestenvälisessä hierarkiassa (tosin yleensä nörttien LAN-iltamien counterstrike-voittajuus ei ole kovin kuumaa kamaa naisten keskuudessa.. :))

    En tosin tunne ketään tällaista ihmistä, joten asia on tietenkin teoreettinen, kunnes kuulemme moisesta tapauksesta. Rehellisille ihmisille nimittäin voi käydä kuten minulle - nähtyänsä koko pelin valheellisuuden, ja naisten rakastavan tätä valheellisuutta, lorpahtaa kaikki mielenkiinto naisiin siihen paikkaan, ja omasta seurasta huomaa saavansakin enemmän irti kuin kenenkään bimbon valheellisesta ja muovisesta, materialistisesta kotkotus-seurasta..

    - Vortac

    VastaaPoista
  18. "He oppivat asian vasta kantapään kautta päädyttyään pelimiehen uhriksi.

    Nainen ei ole looginen, rationaalinen olento. Nainen elää etupäässä tunteissaan, järki on vasta kakkossijalla. Vaikka nainen KUINKA tietäisi jonkun pelimieheksi, hän ei voi vastustaa tuota miestä, koska mies osaa manipuloida naisen TUNTEITA, ja saa naisen tuntemaan kaikenlaisia kiihdyttäviä ja ihmeellisiä tuntemuksia, joista nainen on riippuvainen kuten alkoholisti viinasta.

    Nainen ei siis kovin helpolla opi tätä läksyä - toisekseen, ei hän edes koe olevansa 'uhri', jos PUA on tarpeeksi hyvä (ja siihenhän koko PUA-skene tähtää, että naisellekin jäisi tapaamisesta lähinnä erittäin miellyttävä muisto)..

    - Vortac

    VastaaPoista
  19. Mutta ileisesti naiset eivät kykene itsekään ymmärtämään tätä.

    Naisten 'ymmärrys' tapahtuu tunteissa, ei järjessä. Jos naisen tunteet ovat jotain mieltä, silloin NAINEN ITSE on sitä mieltä, eikä järjellä hänen päätään käännetä, vaikka faktat olisivat miten vakuuttavat.

    Jos olet tästä asiasta eri mieltä, et ole vielä tarpeeksi 'väitellyt' naisten kanssa.. :)

    - Vortac

    VastaaPoista
  20. "Osa pitää - ja niitä naisia pelimiehet saavatkin. Ja sitten on naisia, joita pelimiehet huijaavat teeskentelemällä olevansa ihan muuta kuin pelimiehiä. Haluavatko tällaisetkin naiset todella pelimiehiä? Onko vika aina huijauksen uhrissa?"

    Ei nainen pohjimmiltaan
    pelimiestä halua, mutta kuitenkin siinä määrin, että muut jäävät yleensä enemmän tai vähemmän ilman. :P

    VastaaPoista
  21. "Toisekseen, naiset ovat ilmeisen SOKEITA asioille, jotka ovat MIEHEN silmissä läpinäkyviä ja uskomattoman korneja - naisille nämä asiat ovat kuitenkin uskottavia, ja tätä on miesten vaikea tajuta."

    Ilmankos naiselle hieman tyhmempikin mies kelpaa. Hyvässä lykyssä se voit olla juuri sinä... :D

    VastaaPoista
  22. Mikko: "Arawn: Jep aina paras veto. Kun et edes yritä perustella, miksi vastapuoli on väärässä, niin hänhän on vain uskonnollisen sitoutunut kantaansa!

    Sitten ei tarvitsekaan perustella, miksi esim. tuo väite siitä, että naiset vihaavat nimenomaan betoja (jonka todistaa naisten oma parinvalintapreferenssi ja se, kehen feministien rankaisupolitiikka on oikeasti kohdistunut) on väärä."

    Olen muistaakseni perustellut jotain tuon tapaista monet kerrat ja aina se on valunut kuin vesi hanhen selästä. Me käymme tätä samaa jankkausta läpi uudelleen ja uudelleen eikä siinä juuri siksi ole mitään mieltä.

    Jos ollaan ratkirehellisiä niin minusta sinun maailmankuvasi on, nätisti sanottuna, vinoutunut ja ennakkoluuloinen. Olet aivan vakuuttunut olevasi täysin oikeassa näissä asioissa, joten kaikkinainen perustelu minun puoleltani on täyttä ajan hukkaa. Olet vieläpä niin vakuuttunut omasta oikeassaolemisestasi, että näemmä sinusta ne, jotka ovat eri mieltä, vain kieltävät totuuden. Miten ihmeessä sellaiseen voi perustella jotain vastaan?

    Tämän vuoksi en katso aiheelliseksi jatkaa tätä enää, koska tämä keskustelu on todellakin käyty jo monta kertaa. Ei tästä kukaan tule hullua hurskaammaksi.

    Voit katsoa voittaneesi väsytystaktiikalla.

    VastaaPoista
  23. "Olen muistaakseni perustellut jotain tuon tapaista monet kerrat ja aina se on valunut kuin vesi hanhen selästä. Me käymme tätä samaa jankkausta läpi uudelleen ja uudelleen eikä siinä juuri siksi ole mitään mieltä."

    Et ole perustellut missään vaiheessa tuollaista. Ei ole ollenkaan vaikeaa todeta, minkä laatuiset miehet ovat kärsineet eniten feministien vihapolitiikasta. Eikä myöskään ole tippaakaan vaikeaa todeta, ettei öykkärimäsillä alfoila ole mitään vaikeuksia saada naisia.

    VastaaPoista
  24. Arawnin PUA-vastaisuudelle merkittävin selittävä tekijä on tämä: PUA:t menestyvät!

    Se, että nainen (oikeutetusti) tuntee vastenmielisyyttä lukiessaan PUA tyyppien lihallisen raakaa selostusta siitä, millä metodeilla he saavat naisia, ei poista sitä tosiasiaa, että heidän metodinsa toimivat.

    PUA tyypit ovat sellaisia, jotka eivät halua muuta kuin lihallisia iloja ja jotka ovat kylmän rationaalisesti todenneet parhaat metodit, miten niitä saa.

    Ehkä se on vaan niin vasten ´mielistä todeta, miten helppoon naiset menevät. Naiset, aivan kuin miehetkin, ovat edelleen biologisesti varsin lähellä kädellisesisiään.

    VastaaPoista
  25. MikkoAP: Todistat väkevästi, miksi sinun kanssasi ei kannata keskustella.

    VastaaPoista
  26. Kun ei pärjää väittelyssä, yksi retorinen peruskikka on yrittää asettua koko keskustelun yläpuolelle.

    VastaaPoista
  27. Pärjää MISSÄ väittelyssä? Mistä lähtien väittelyä on ollut se, että sinä kerrot minulle mitä mieltä minä jostain asiasta olen, mitä minä tunnen ja miksi?

    Ei sellaiseen voi väittää mitään vastaan.

    Enkä asetu keskustelun yläpuolelle. Vain sinun yläpuolellesi. Se on ihan eri asia.

    VastaaPoista
  28. "Pärjää MISSÄ väittelyssä? Mistä lähtien väittelyä on ollut se, että sinä kerrot minulle mitä mieltä minä jostain asiasta olen, mitä minä tunnen ja miksi?
    "

    Olet tehnyt itse ihan samaa: "PUA skene onkin uskonto!"

    No PUA-örvelöt ovat kehittäneet parhaat metodit pillunsaamiseen ja heillä se toimii, koska he saavat pillua, eivätkä halua mitän enempää tunnetasolla. Vastenmielistä kyllä, mutta on turha väittää, etteivät metodit heidän kohdallaan toimisi.

    Samoin voi ihan faktana todeta sen, että julkinen tuki yh-äideille on sallinut sen, että tylsiä, kilttejä beta-miehiä verotetaan tukemaan naisten yh-öyhöjen kanssa tekemiä lapsia. jne. jne.

    yritätkö kiistää MA-teorian?

    VastaaPoista
  29. En ole missään kohtaan kiistänyt, etteivätkö PUA-veikot varmaan saa naisia.

    "Olet tehnyt itse ihan samaa: "PUA skene onkin uskonto!"

    No, aate on myös hyvä. Joskus aatteet muistuttavat vähän uskontoja.

    VastaaPoista
  30. "No, aate on myös hyvä. Joskus aatteet muistuttavat vähän uskontoja."

    No PUA-tyypien tapauksessa parempi vertauskuva olisi toimiva mainoskampanja. Toki joillekin PUA-tyypeille se skene on pääasiallisesti keino vastustaa feminismiä ja siten aatteellinen. Mutta väitän kyllä, etä varsin monelle pillun saanti on sinällään itseisarvo. Aattelisuus on heille vain silloin tällöin pukille pääsyä tukeva piirre.

    VastaaPoista
  31. Minä arvelisin että PUA-tyyli nostaa flaksia nimenomaa siksi, että sillä meiningillä otetaan todella aktiivisesti kontaktia sekä opetellaan olemaan sosiaalinen ja mukava, mutta ei mikään jees-jees-lapatossu.

    VastaaPoista
  32. Vortac:

    "Eli valheellisuus, valehtelu, väärien tietojen antaminen sekä väärien asioiden osoittaminen on aina osa 'peliä'.. rehellinen ihminen ei käytännössä voi opiskella PUA:ksi ainakaan perinteisin metodein."

    Ei PUA-tiedon soveltamisessa tarvita välttämättä mitään suoranaista valehtelua tai vastaavaa, ellei sitten ole sitä mieltä, että sosiaalisen todellisuuden tiedostaminen ja omien reaktioidensa muokkaaminen ole jotenkin epäaitoa ja epäeettista. Eikä tavoitteena tarvitse olla vain suuri kumppaneiden määrä, sillä samat taktiikat toimivat parisuhteessakin.

    "He oppivat asian vasta kantapään kautta päädyttyään pelimiehen uhriksi."

    Naiset uhreina? "It takes two to tango", ja naisille on tarjolla yllin kyllin niitä tylsiä miehiä.

    Mitä tulee siihen, että "naiset vihaavat betoja", niin tämä on ehkä turhan kova ilmaus. Usein suhtautumista voisi kuvata lähinnä välinpitämättömäksi tai joissakin tilanteissa halveksuvaksi.

    Niin, ja alfa ei ole yhtä kuin öykkäri -- välttämättä, eikä luultavasti edes useimmiten, vaikka "asshole game" toimii (Suomessakin) joissakin tilanteissa.

    Toivottavasti Arawn paheksuu vastaavalla tavalla myös saman tyyppisiä naistenlehtien juttuja.

    VastaaPoista
  33. "Tasa-arvoa ei anneta, Se otetaan"

    "Real power Pan't Be Given It Must Be Taken."

    "Tulta Munille"

    Muualla maailmassa mafian miehet puhuvat tuohon tyyliin -suomessa feministiset naisemme.

    No onko tämä toisaalta ihmekään, kun katsoo vaikka että millainen ainutlaatuinen radikaalifeministi meillä on maan päämiehenekin ja armeijan ylipäällikkönä.


    - HYVÄÄ YÖTÄ KOKO SUOMI -

    VastaaPoista
  34. miesasia: "Naiset uhreina? "It takes two to tango", ja naisille on tarjolla yllin kyllin niitä tylsiä miehiä."

    Sinua lainaten, toivottavasti olet samaa mieltä, mitä tulee psykonarttuja vonganneisiin ja heidän pyöritykseensä joutuneisiin miehiin. Näin ei-niin-suurena-kaunottarena sitä katsoo vierestä ja ihmettelee, kuinka hirveitä viehättävät naiset voivat miehille olla - ja silti äijät konttaavat takaisin...

    "Toivottavasti Arawn paheksuu vastaavalla tavalla myös saman tyyppisiä naistenlehtien juttuja.
    "

    Tässä kohtaa lainaan itseäni kommenttiketjun alusta: Minusta kuka hyvänsä, joka pitää puolisoon koulutettavana koirana on, kaiken arvostelun alapuolella, sukupuolesta riippumatta.

    VastaaPoista
  35. "Mitä tulee siihen, että "naiset vihaavat betoja", niin tämä on ehkä turhan kova ilmaus. Usein suhtautumista voisi kuvata lähinnä välinpitämättömäksi tai joissakin tilanteissa halveksuvaksi."

    No ehkä Vortac on
    kuitenkin oikeassa. Tuo viha ei vaan oikeastaan näyttäydy sellaisenaan, mikä voi johtua mm. sivistysyhteiskunnan solidaarisuuskonseptista.

    Yleensähän vuorovaikutus menee siten, että nainen halveksii alempitasoisena pitämäänsä miestä ilman sanoja, vaistoaa tietenkin tämän orastavat halut itseä kohtaan ja pyrkii ajatuksen tai sanallisten viitausten tasolla viestittämään miehelle, ettei ole mitään mahdollisuuksia.

    Keskiverto MAT-kottaraisella
    on niin paljon sekauaalista valtaa, ettei hänen tarvitse alentua kiukuttelua muistuttavaan vihaan miestä kohtaan, jonka arvo on hänen käsityksensä mukaisesti sama kuin lima- tai oksennuspallolla (miehen lähtökohtainen arvo ilman statusta ja sosiaalisia suorituksia). Sanaton viestintä kuitenkin
    kertoo inhontunteista, jotka saattaisivat kasvaa paljon suuremmaksikin jos tietyt räikeämmät fasistiset elementit yhteiskunnassa olisivat sallittuja
    tai siis toivottuja.

    "Niin, ja alfa ei ole yhtä kuin öykkäri -- välttämättä, eikä luultavasti edes useimmiten, vaikka "asshole game" toimii (Suomessakin) joissakin tilanteissa."

    Tuo on totta. Alfa on vaan miestyyppi. Ujot ja herkät miehet eivät ole tunnustettuja tässä yhteiskunnassa. Miesten välinen kilpa tai sosiaalinen menestys tuo sen jännityksen naiselle, joka haluaa yleisiin parrasvaloihin miesvihaisessa arvorakenteessa.

    VastaaPoista
  36. Arawn: "Näin ei-niin-suurena-kaunottarena sitä katsoo vierestä ja ihmettelee"

    Ei kai Aprillipäivä ole vielä lähimaillakaan? :D

    VastaaPoista
  37. "Ei kai Aprillipäivä ole vielä lähimaillakaan? :D"

    Get a room you two! ;)

    VastaaPoista
  38. Se, että nainen (oikeutetusti) tuntee vastenmielisyyttä lukiessaan PUA tyyppien lihallisen raakaa selostusta siitä, millä metodeilla he saavat naisia, ei poista sitä tosiasiaa, että heidän metodinsa toimivat.

    Tähän tulee mukaan kuvaan monia naisen vaistotoimintoja. Nainen ei halua nähdä -älyllisesti-analysoituna- sitä kaikkea, joka häneen tehoaa. Hän ei halua myöntää olevansa niin kana, että hänet voi moisilla keinoilla vietellä. Mutta hän HALUAA tulla viedyksi juuri sillä tavoin, kuin pelimiehet naisia vievät.

    Ongelma on siinä, että naiset analysoivat asioita täysin eri tavalla silloin, kun tilanne ei ole päällä, ja silloin, kun sellainen pelimies todella on siinä hurmaamassa naista. Tilanteessa nainen selittää miehen AIVAN muuksi kuin 'pelimieheksi', ihan vain 'hurmaavaksi ja komeaksi urhoksi' tai miksi hyvänsä vastaavaksi..

    Mutta sitten internetissä sydän kylmänä kirjoitellessaan, hän ei koskaan suostu myöntämään olevansa tuolla tavalla vietävissä.

    Naisillahan on tämä yhteisön suojelun vaisto - siis status quon varjeluhan on naisen tärkeitä vaistoja. Naisen mielestä on älykästä yrittää pitää sellainen status quo, joka ylläpitää naisten ansaitsematonta valtaa miehiin nähden, ja pitää miehet niinsanotusti ruodussa. Mikään tällainen 'uusi ajattelutapa' (joka on kriittinen tuota status quota kohtaan) ei siksi saavuta naisten keskuudessa koskaan suurta suosiota.

    Nainen ei kuitenkaan koe olevansa mitenkään valheellinen tai ristiriitainen kieltäessään tekstipohjaisessa keskustelussa aamulla koko pelimies-ilmiön toimivuuden, ja illalla antaessaan pelimiehen vietellä naisen petiin saakka. Hänhän oli vain illalla aivan eri tunnetilassa kuin aamulla..

    Älkää siis odottako voivanne väitellä naisen kanssa, kuten miehen kanssa. He eivät pysty pysyvään (consistent) ja loogiseen, faktoja kylmästi havainnoivaan analyysiin ja argumentointiin, vaan heillä on aina jokin psykologinen tunnereaktio keskustelussa määräävänä tekijänä, ja sillä he koettavat kammeta vasta-argumentoijansa tantereeseen.

    Nainen siis antaa tunnetilansa määrätä mielipiteensä ja ajatuksensa - kun tunnetila vaihtuu, takki kääntyy kätevästi.

    - Vortac

    VastaaPoista
  39. Ei PUA-tiedon soveltamisessa tarvita välttämättä mitään suoranaista valehtelua tai vastaavaa, ellei sitten ole sitä mieltä, että sosiaalisen todellisuuden tiedostaminen ja omien reaktioidensa muokkaaminen ole jotenkin epäaitoa ja epäeettista. Eikä tavoitteena tarvitse olla vain suuri kumppaneiden määrä, sillä samat taktiikat toimivat parisuhteessakin.

    Niinhän sitä luulisi, ja TEORIASSA tuo on totta. Mutta jos ET VOI kertoa mitään keksittyjä tarinoita, ETKÄ VOI kertoa epärehellisiä aloituksia, niin sanoisin että PUA-opiskelu menee kyllä erittäin, erittäin mahdottoman vaikeaksi. Vähintäänkin sinun on 'kaunisteltava' omaa työnkuvaasi tms. jollain tavalla, ja 'rakentaa' itsellesi uusi valheellinen identiteetti..

    Siinä on niin monta valheellista kerrosta nivoutuneena toisiinsa, mutta teoriassa se näyttää 'rehelliseltä', koska ihminen voi 'oikeasti tulla' sellaiseksi, että sitä on aluksi kieltämättä vaikea huomata.

    PUA-skenessä on kyllä olemassa HYVÄÄ TIETOA naisista, naisten asenteista ja psykologisista mekanismeista, ja niin edelleen, että kyllähän toki PUA-skenestä on hyötyä. Mutta 'peli' on jo itsessään valheellista, koska PELAAT PELIÄ jonkun ihmisen suhteen sen sijaan että KOHTAAT HÄNET SUORAAN JA AIDOSTI sellaisena kuin juuri sillä hetkellä luontaisesti (eli ei opetellusti) olet, kuten esimerkiksi metsän puu, pieni lapsi tai Zen-mestari.

    Ihmisen kohteleminen 'pelaamalla' häntä ei ole ihmisen rehellistä kohtelemista, vaikka sitä verbaalisesti rationalisoisi miten paljon.

    - Vortac

    VastaaPoista
  40. "Mitä tulee siihen, että "naiset vihaavat betoja", niin tämä on ehkä turhan kova ilmaus. Usein suhtautumista voisi kuvata lähinnä välinpitämättömäksi tai joissakin tilanteissa halveksuvaksi.

    Tämä taas on sanaan takertumista ja pilkunnussintaa, jossa ei nähdä metsää, kun keskitytään pelkkään oksaan.

    - Vortac

    VastaaPoista
  41. Siis 'alfa ei ole öykkäri' on taas pilkunnussintaa ilman pointin ymmärrystä.

    Alfan ON OLTAVA KYKENEMÄÄN ÖYKKÄRÖINTIIN, tai hän ei ole aito alfa.

    Alfauros ei ole alfauros, jos hän ei ole valmis käyttämään väkivaltaa 'tarvittaessa'. En tiedä yhtäkään alfaa, joka olisi pasifisti tai pidättäytyisi väkivallasta, mutta silti scorettaisi naisia.

    Naiset rakastavat miestenvälistä väkivaltaa, etenkin jos se liittyy miesten kamppailuun naisesta itsestään. Kun miehen veri tursuu, naisen pöksy kostuu, niinkuin Höglund aikoinaan totesi, vaikka ehkä vähän runollisemmin sanankääntein.

    Alfan täytyy siis suojellakseen naista maksimaalisen tehokkaasti, pystyä tursuttamaan toisten miesten verta naisen puolesta. Ja alfat TEKEVÄTKIN näin.

    Alfa on siis tietyssä määrin kyllä öykkäri.

    Korkean statuksen mies taas ei välttämättä ole alfa, mutta se taas on toinen juttu.

    Ei se tarkoita, etteikö alfa voisi olla pukeutunut siististi ja kalliisiin vaatteisiin, ajanut partansa strategisesti (esim. jättänyt pienen pukinparran naisen kaulan raaputtelua varten jne.), käyttäytyisi miellyttävästi ja humoristisesti, kertoisi hauskoja juttuja ja olisi muutenkin miestenkin mielestä hauskaa seuraa ja vetovoimainen tyyppi.

    Eli siinä mielessä 'alfa=öykkäri' ei toki pidä paikkansa, että eihän alfa ole koko ajan öykkäröimässä. Mutta alfassa on aina piilevä öykkäri, joka räjähtää toimintaan 'tarvittaessa'.

    Ajattele esim. Bruce Waynea ja Batmania.. :)

    - Vortac

    VastaaPoista
  42. Ei kai Aprillipäivä ole vielä lähimaillakaan..

    Tässä Jape näyttää ilmielävän AFC-taktiikan käytännössä.

    - Vortac

    VastaaPoista
  43. Mutta silti: jos naiset eivät pitäisi pelimiehistä, pelimiehet eivät saisi naisia.

    Pelimiehet saavat AINA naisia. Naisten muuttaessa preferenssejään ja pelin sääntöjä, pelimiehet muuttuvat mukana, ja taas homma toimii.

    - Vortac

    VastaaPoista
  44. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  45. Mikähän on AFC-taktiikka?

    Lyhenteet on kivoja, jos niiden merkitys on yleisesti tunnettu.
    Jos keksii omia lyhenteitä, niin ne kannattaa avata selkokielelle...

    VastaaPoista
  46. Jape: Bingo. Huomaa, ettet ole tutustunut PUA-skeneen.. :)

    (eikä pelkästään lyhenteen tuntemattomuudestasi..)

    - Vortac

    VastaaPoista

Valitse itsellesi joku nimimerkki, jotta keskustelujen seuraamisesta tulisi helpompaa. Älä laita ruksia kohtaan "Anonyymi".