Vasemmistonaisten hallitus Valtikka on myöntänyt Pro feminismi 2009 -palkinnon kansanedustaja Kari Uotilalle.
Palkinto annetaan vuosittain miehelle, joka on tehnyt työtä rakenteellisen epätasa-arvon poistamiseksi, sukupuolten tasa-arvon edistämiseksi ja naisten aseman parantamiseksi.
Vangeille suunnattu deittisivusto hämmentää Ruotsissa
The Right Woman
"Vasemmistonaisten hallitus Valtikka on myöntänyt Pro feminismi 2009 -palkinnon kansanedustaja Kari Uotilalle."
VastaaPoistaMielenkiintoinen veto. Uotila on aikamme tekijä.
Uotilassa on potkua.
VastaaPoistaJust :) oikea osoite.
VastaaPoistaKari Uotila kehuu Jeff Hearnin palkitsemista "miehen työ"-palkinnolla blogissaan:
"Miesjaosto pyytää joka vuosi ehdotuksia siitä, kenelle Miehen työ palkinto kyseisenä vuonna tulisi myöntää. Tänä vuonna tuli 12 nimiehdotusta. Miesjaosto arvioi yhdessä ehdokkaita ja päätti keskustelun päätteeksi ehdottaa tasa-arvoasiain neuvottelukunnalle palkittavaksi Jeff Hearnia. Päätös oli yksimielinen. Vuoden 2010 Miehen työ -palkinto jaetaan henkilölle tai taholle, joka on edistänyt sukupuolten välistä tasa-arvoa erityisesti miehiin liittyen kulttuurin alueella.
Professori Jeff Hearn on kansainvälisesti arvostettu ja tunnettu tukija, jonka vahva asiantuntemus kriittisen miestutkimuksen, sukupuolistuneen väkivallan sekä organisaatioita ja uusi teknologioita koskevan tutkimuksen alueilla on ollut tärkeää suomalaiselle tutkimuskentälle. Hän on myös ollut perustamassa Suomessa Profeministimiehet -kansalaisjärjestöä sekä ollut käynnistämässä naisiin kohdistuvan väkivallan vastaista White Ribbon -kampanjaa."
http://www.kariuotila.fi/blogi/2009/11/06/40
Vauvan sukuelinten leikkaaminen muokkaa minuutta
VastaaPoista...
Lastenkirurgi Venhola ei suostu kosmeettisia leikkauksia tekemään. Hänen mukaansa varhainen päätös perustuu vain valistuneeseen arvaukseen. Leikkauksen riskit ovat suuret ja seuraukset pysyviä. Yleensä vauvat leikataan tytöiksi.
- Naisen sukuelinten anatomia on helpommin rakennettavissa muistuttamaan naisen anatomiaa.
Venhola rinnastaa operoinnin uskonnollisin perustein tehtävään ympärileikkaukseen:
- Molempien taustalla on aika pitkälle sama uskomus. Ajatellaan, että kyseinen yksilö ei tässä yhteisössä onnellisena pärjää, jollei hänen anatomiaansa tehdä sellaiseksi kuin yhteisö ajattelee.
- On surkuhupaisaa, että meillä on laki, joka kieltää tyttöjen ympärileikkauksen, mutta lääketieteellisin perustein voimme tehdä vajaavaltaisille lapsille samanlaisia klitoriksen typistyksiä.
...
Perin onnetonta on, että Kari Uotila, TANEn miesjaoston puheenjohtaja, puhuu siitä, kuinka "naisen eurosta" puuttuu 20 senttiä.
VastaaPoistaMieshän on pihalla kuin lumiukko.
Siinä olisikin hyvä markkinointikikka, että tämä uutuus kirjan: valhe, emävalhe, 80 centtiä tiimoilta tehty 50 000 € lupaus/veto esitettäisiin julkisesti tanelle ja hallitukselle?
VastaaPoistaJoku kohulehti voisi lähteä vaikka mukaan tällaiseen uutisointiin. Sekin kyllä toisi kohua asian ympärille, kun vain kerran maksaisi sopivaan lehteen mainoksen asiasta "haastaen hallituksen ja tanen" ...
"Vasemmistonaisten hallitus Valtikka on myöntänyt Pro feminismi 2009 -palkinnon kansanedustaja Kari Uotilalle."
VastaaPoistaVasemmistonaiset palkitsevat Vasemmistoliiton kansanedustajan? Onpas tosi raju veto.
Eipä silti, Uotilan kieli on tarpeeksi ruskea tähän.
Jotenkin olen aina pitänyt tästä Uotilasta, vaikka edustankin poliittisesti eri näkökantaa. Ehkä siksi että mielestäni hän on samalla tavalla vilpittömän oloinen mies kuin Timo Soini. Pidän hänestä vaikka hän on profeministikin.
VastaaPoistaMutta, mutta … nämä alla jutut ovat oikeasti alkaneet vähän kauhistuttamaan minua…kysehän on pienistä viattomista lapsista ja heidän identiteettinsä vahvistamisesta, ei sekottamisesta:
”Uotila antaa tasa-arvovinkin tontuille: lasten lahjavalinnoissa olisi hyvä välttää roolimallien rakentamista.
– Kulttuuri ja yhteiskunta muuttuvat hyvin hitaasti. Käyttäytymisnormien muuttuminen edellyttää, että niihin puututaan (TAI PAKOTETAAN VANHEMPIEN LUONNOTTOMAN ISMIEN TAKIA) jo pienestä pitäen ja siinä leluvalinnat ovat konkreettisia tekoja.”
--
Esim.
Lastenpsykiatri Raisa Cacciatore : Pelastakaa Pojat
http://puoti.positiivarit.fi/Product.aspx?CategoryId=5&GroupId=11&ProductId=784
"Kirja pohtii poikana kasvamisen erityispiirteitä ja antaa käytännön ohjeita siitä, miten poikien hyvinvointia, itsetuntoa ja minäkuvaa voi parhaiten tukea. Kirjan lähtökohtana on, että pojat ja tytöt ovat usein erilaisia ja käyttäytyvät erilailla."
Esim.
Henry Laasasen tutkimuksista:
http://publishing.yudu.com/Freedom/Aclt8/Laasasenlista/resources/index.htm?referrerUrl=http%3A%2F%2Fihmissuhteet.blogspot.com%2F2008%2F05%2Flaasasen-lista.html
Esimerkiksi sivulla 26 Sinkkonen nimenomaan kertoo, että päiväkodeissa ei pojille anneta mahdollisuutta kasvaa sukupuolensa mukaan koska biologinen sukupuoli unohdetaan.
Ja heti perään tähän kerrotaan, että juuri tähän biologiseen sukupuoleen perustuen (ei siis sukupuolettomuuteen) esimerkiksi Norjassa ja useissa länsimaissa ollaan vaadittu kiintiöitä opettajiin ja koulutuksiin ym
Jopa Anne Moilanen voivotteli lehdessä, että voi perskutarallaa, nyt se heidän pieni poikansa ei suostu leikkimään muuta kuin autoilla … ; )
--
Sanotaanko että mitä enemmän olen tutkinut faktoja biologisten sukupuolten kiistattomasta olemassa olosta, sitä enemmän nämä ”vain barbeja pakolla pojille” puheet kauhistuttavat noiden lasten ja yhteiskunnan tulevaisuuden kannalta.
UGH - OLEN PUHUNUT (TAAS)
Poliisi epäilee, että rehtori yritti tappaa ex-miehensä perheen.
VastaaPoistaKohta kiintiönaisen ajamana antefeministi tai narttuvastaisuus on jo joku viharikos?:
VastaaPoistaViharikos pitäisi säätää lailla rangaistavaksi, esittää sisäministeriön kansliapäällikkö Ritva Viljanen.
Kansliapäälliköksi hänet nimitettiin 2003 ja uudelle kaudelle 2008. Jälkimmäisellä kerralla yksimielinen hallitus esitti tasavallan presidentti Tarja Haloselle virkaan toista henkilöä, mutta presidentti nimitti Viljasen ja ilmoitti, ettei ole esitetty perustetta olla nimittämättä virkaansa hyvin hoitanutta Viljasta jatkokaudelle.
Minusta todellisen miesasialiikkeen pitäisi alkaa vuosittain jakamaan jotain kunniapalkintoa ja häpeämainintaa. Tämä voisi ylittää lehdissä julkaisukynnyksen.
VastaaPoistaTuo häpeämaininta olisi siis samantapainen kuin SETAn kunniarotta-palkinto. Sen yhteydessä voitaisiin samalla nuhdella useitakin ehdokkaita kunniarottapalkinnon saajiksi arvioimalla eri ehdokkaiden tekosia julkisesti.
Setan tunnustuspalkinnot
VastaaPoistaNuo palkinnot ovat maino idea, joka on erittäin pienen työn takana, eikä maksa mitään.
VastaaPoistaOlen myös itse ehdottanut tätä parikin kertaa.
Esim.
Tiimarista kehykset ja tietokoneella hieno kunniakirja = hintä yhteensä 2 €uroa ; )
Eikä edes joku peruspokaali maksa kuin 20-30 €.
Sitten vaan jakamaan "negatiivista ja positiivista kunniakirjaa" puheineen, valokuvineen krakut kaulassa ja laajoine tiedotteineen mediaan.
"Jotenkin olen aina pitänyt tästä Uotilasta, vaikka edustankin poliittisesti eri näkökantaa. Ehkä siksi että mielestäni hän on samalla tavalla vilpittömän oloinen mies kuin Timo Soini."
VastaaPoistaTässä kohtaa vaikuttaa vertailuryhmä paljon: tokihan Uotila erottuu edukseen näiden tennilöiden, laaksojen, arhinmäkien, sirnöjen, tiusasten ja lapinahojen joukosta. Siihen ei tosin paljon vaadita.
"Minusta todellisen miesasialiikkeen pitäisi alkaa vuosittain jakamaan jotain kunniapalkintoa ja häpeämainintaa."
Kannatan ajatusta lämpimästi.
Tiimarista kehykset ja tietokoneella hieno kunniakirja = hintä yhteensä 2 €uroa ..
VastaaPoistaPlus työ, vaiva, aika, resurssit, printterin hinta tai vuokra (kirjastossakaan ei voi printata ilmaiseksi), pieleenmenneiden koeprinttien hinta, jne..
- Vortac
Miksi 'viharikos' muuten on jotenkin pahempi kuin 'vihaton rikos'?
VastaaPoistaVoihan ryöstäjä tai varaskin vihata niitä rikkaita, joilta tavaroita ryöstelee, mutta sitä ei silti käsitellä 'viharikoksena'..
Jos sen sijaan joku mies suutahtaa epätasa-arvon ja ilmeisen syrjinnän vuoksi, joita miehiä kohtaan nykyisin rakenteellisesti suoritetaan, jollekulle naiselle, joka on juuri tämä virtsa-aivoinen syrjivä henkilö, ja kenties suutuspäissään lipsauttaa 'poliittisesti epäkorrektin sanan', niin hänet pitää pistää putkaan lopuksi ikäänsä?
Voidaanko edes erottaa 'viha'rikos 'vihaisuus'-rikoksesta?
Minä olen esim. erittäin vihainen naisille ja yhteiskunnalle heidän valtansa väärinkäytön ja miehiä syrjivien asenteiden ja käytäntöjen vuoksi, mutta en minä niitä VIHAA.
- Vortac