Tutkija Venla Salmi Oikeuspoliittisesta tutkimuslaitoksesta toteaa, että perheväkivallan miesuhrien näkökulma on suomalaisessa tutkimuksessakin jäänyt syrjään.
- Ehkä taustalla on se, että naisen ajatellaan olevan haavoittuvampi uhri ja sillä tavalla halutaan korostaa naisuhrin asemaa, Salmi arvioi.
Vaikka mies on törkeän perheväkivallan uhrina yhä useammin, turvakodeissa heitä näkyy harvoin.
- Silloin kun miehet ottavat meihin yhteyttä, he saattavat sanoa, että poliisilta on tullut vähätteleviä kommentteja tai heille on jopa naureskeltu. Miehiä ei välttämättä oteta vakavasti, kun he pyytävät apua, turvakodin kriisityöntekijä Hanna Mikkonen kuvaa.
HS: Espoon surmien ytimestä paljastuu naisiin kohdistuva väkivalta
"Hallituksen jäsenillä pitäisi Espoon surmienkin kohdalla olla rohkeutta sanoutua suorasanaisesti irti muukalaisvihamielisyydestä."
Frank Johansson
Ratkaistaanko naisiin kohdistuva väkivalta yhteiskunnallisena ongelmana Suomessa sillä, että ulkomaalaisten rikoksentekijöiden karkotuskäytäntöä tiukennetaan? Tuskinpa.
Espoon uudenvuodenaaton traagisten surmien jälkipuinnissa tämä on silti esitetty asian kannalta oleellisena toimenpiteenä. Espoon surmien taustalla – itse asiassa sen ytimessä – on kuitenkin surmiin syyllistyneen toimesta tapahtunut, vuosia jatkunut naisystävään kohdistunut väkivalta, joka on hyvin tyypillinen suomalainen rikos.
Joka vuosi 15–20 suomalaista naista kuolee miehensä tai ex-miehensä kädestä. Tällä kertaa väkivallan jatkuminen ja viranomaisten kyvyttömyys puuttua siihen johti kammottavaan tragediaan, jossa kärsijöiksi joutui väkivallan kohteena olleen naisen lisäksi myös sivullisia.
Naisiin kohdistuvan väkivallan lopettamiseksi tarvitaan toimenpiteitä kolmella tasolla. Ensinnäkin asenteiden täytyy muuttua. Yhteiskunnan kaikilla tasoilla ongelmaa edelleen lähinnä vähätellään.
Yksi esimerkki tästä on pari päivää ennen Espoon surmia taas esillä ollut lööppiviihteen jatkokertomuksena meille välittyvä, entisen mäkihyppääjän vuodesta toiseen jatkuva vaimonsa hakkaaminen.
Toiseksi asennemuutoksen täytyy näkyä sekä uhreille että tekijöille tarkoitettujen tukipalveluiden muodossa. Niitä pitää laajentaa eikä laman varjolla leikata.
Kolmanneksi tarvitaan konkreettisia lainmuutoksia. Näistä asennemuutos on ratkaiseva, mutta vieläkin ylittämättä oleva kynnys.
Kuitenkin analyysiin kohteeksi on nyt ensisijaisesti otettu surmiin syyllistyneen miehen ulkomaalainen tausta. Esimerkiksi sisäministeri Anne Holmlundin agendalla karkotuskäytäntöjen tiukennus on ensimmäinen toimenpide, josta virallisesti tiedotetaan ulospäin.
Pääministeri Matti Vanhasen blogikirjoituksesta pari päivää tapahtumien jälkeen tiedotusvälineet nostivat myös karkotuskäytäntöihin liittyvän pohdinnan varsinaiseksi uutisaiheeksi. Pääministeri pohti samassa tekstissä myös lähestymiskiellon valvonnan parantamista ja aselain tiukennusta. Tämä jäi uutisoinnista kokonaan pois tai sivulauseen tasolla mainituksi, vaikka nämä toimenpiteet ovat tähän liittyvään rikokseen nähden huomattavasti oleellisempia pohdintoja.
Karkotuskysymyksen esille nostaminen vahvistaa inhottavan populistisella tavalla rasistista ja ulkomaalaisvihamielistä ilmapiiriä, joka vallitsee erityisesti verkkoviestinnän eri keskustelufoorumeilla. Niissä vellova syvä muukalaisviha saa tällaisista viranomaispainotuksista ja uutisoinnista lisävauhtia.
Maahanmuuttaja on niin sanottu hyvä vihollinen, jolle ei juuri löydy puolustajaa ja jota esiin nostamalla voidaan sivuttaa varsinaiset ongelmat.
Hallituksen jäsenillä pitäisi Espoon surmienkin kohdalla olla rohkeutta sanoutua suorasanaisesti irti muukalaisvihamielisyydestä, ja tiedotusvälineiden pitäisi vaatia sitä heiltä selkeämmin eikä toimia populismin peesaajina.
Varsinaisia ongelmia – tässä tapauksessa naisiin kohdistuvaa väkivaltaa ja aseiden liian helppoa saatavuutta – ei ratkaista muutamien ulkomaalaisten rikoksentekijöiden karkotuksella. Sitä vastoin katseen kohdistaminen ulkomaalaisiin tässä tilanteessa johtaa vaivihkaa rasismin tosiasialliseen hyväksymiseen.
toiminnanjohtaja Amnesty International Suomen osasto
Viron korkeakoulut naisistuvat kovaa vauhtia
Naistutkimus, media ja yhteiskunnalliset ulkonäköpaineet
Henry Laasanen luonnos 2, muste ja lyijykynä paperille, 2010
"Frank Johansson"
VastaaPoistaHäpeä Frank, jos osaat.
"Pääministeri pohti samassa tekstissä myös lähestymiskiellon valvonnan parantamista ja aselain tiukennusta. Tämä jäi uutisoinnista kokonaan pois tai sivulauseen tasolla mainituksi, vaikka nämä toimenpiteet ovat tähän liittyvään rikokseen nähden huomattavasti oleellisempia pohdintoja."
VastaaPoistaAsehan oli luvaton, joten mitä Frank hourit?
"entisen mäkihyppääjän vuodesta toiseen jatkuva vaimonsa hakkaaminen."
VastaaPoistaTietääkseni myös Mervi on lyönyt Mattia, mutta sehän ei Frankia kiinnosta. Kaksinaismoralistinen miestenvihaaja.
"ei ratkaista muutamien ulkomaalaisten rikoksentekijöiden karkotuksella."
VastaaPoistaTässäö tapauksessa mitään ongelmaa ei olisi ollutkaan, jos ko. tyyppi olisi karkotettu, kuten olisi pitänyt tehdä. Jos tässä joku rasismia lisää, niin sen tekee ihan Shkupolli itse ja vielä enemmän toki Frank Johanssonin kaltaiset maahanmuuttajarikollisten puolustelijat.
Edelleen jää mysteeriksi, miksi suomalaisten miesten leimaaminen yksittäistapausten, vieläpä ulkomaalaisten tekemien, perusteella on sitten Frankin mielestä ihan ok, jos kerran ulkomaalaisia ei voi, eikä saa, yksittäistapausten perusteella leimata? Miksi Suomen Amnesty ei hyväksy sitä, että kaikkia kohdeltaisiin tasapuolisesti, kansallisuudesta riippumatta?
"Luennolla puhuttiin vakavahenkiseen sävyyn siitä, kuinka median naisia sortavan luonteen takana olisivat miehet ja jonkinlainen tietty miesryhmä, patriarkaatti, jotka ovat solmineet liiton naisten sortamiseksi."
VastaaPoistaSyyttäkää Hitler-kortin pelaamisesta, jos haluatte, mutta väistämättä mieleen nousevat natsit ja heidän väitteensä sekä teoriansa juutalaisten salaliitosta, joka muka hallitsi maailmaa, mediaa ja taloutta. Siionin viisaiden pöytäkirjat (jotka olivat toki Venäjän Ohranan tuotosta) on vain päivitetty vaihtamalla juutalaisen tilalle mies. Feminismi on sairas ideologia.
Zahcris Haaparinne on Mies isolla M:llä.
"Doven mainokset"
Doven mainoksen mallit ovat ihan hyvännäköisiä, eivät suinkaan mitään rumiluksia. Rehevämpinä he ovat enemmän miesten mieleen kuin sairaalloisen laihat anoretikkomallit, joilla markkinoidaan menestyksellä sitä sun tätä - naisasiakkaille.
"Toisaalta on hyvä pitää mielessä, ettei media synnytä näitä stereotyyppisiä malleja, vaan korkeintaan ruokkii niitä."
Juuri näin. Mainosfirmat toki haluavat hätkäyttää, mutta olennaista niille on se, että kauppa käy.
"Silloin kun miehet ottavat meihin yhteyttä, he saattavat sanoa, että poliisilta on tullut vähätteleviä kommentteja tai heille on jopa naureskeltu. Miehiä ei välttämättä oteta vakavasti, kun he pyytävät apua, turvakodin kriisityöntekijä Hanna Mikkonen kuvaa."
VastaaPoistaKiitos feministit! Kiitos Suomen Amnesty! Kiitos Tane! Kiitos hallitus ja eduskunta! Teillä on verta käsissänne, joten toivottavasti niitätte vielä joskus kylvämäänne.
"Joskus väkivallan kierre jatkuu perheessä sukupolvesta toiseen.
- Meillä on asiakkaita, jotka ovat olleet asiakkaina lapsina omien äitiensä kanssa ja tulevat tänne aikuisina omien lastensa kanssa, Karola Grönlund sanoo."
Tästä syystä on täysin järjenvastaista jättää miehiin ja lapsiin kohdistuva väkivalta täysin huomiotta. Feministi-idiootit ovat vastuussa myös naisiin kohdistuvan väkivallan kierteestä.
Miten sitä voidaan pitää "naisiin kohdistuvana väkivaltana", kun joku tappaa kolme miestä ja kaksi naista?
VastaaPoistaEi yllätä yhtään, että Hesari ei ole väkivaltaisista naisista ja miesuhreista uutisoinut. Sukupuoli on väärä.
VastaaPoistaVestigia, kyllä minusta jollain tapaa on vielä ymmärrettävissä ajatus, että tuo Sellon tapaus on laskettavissa naisiin kohdistuvan parisuhdeväkivallan piiriin sen ex-naisystävän osalta. Pahoin vain pelkään, että käytännössä ne miesuhritkin tullaan jossain feministitilastoissa laskemaan mukaan naisiin kohdistuviin väkivaltalukuihin.
VastaaPoistaYksi vihreä mies (Frank Johansson) näemmä taas ollut vauhdissa julkisuudessa...ja tätä samaa linjausta on sitten riittänyt vuosikausia Vihreillä
VastaaPoistaTontti: Feminismi on vihreiden miesten vapautusliike
Jukka Väisänen: me vihreät feministimiehet ja politiikka
--
Päivän piruileva mietelause asian tiimoilta:
"eihän kokoomuksella ja äijillä voisi mitään miesliikettä olla, sillä hehän vain suojelevat naisia"
Tätä taustaa vasten on hyvä muistaa Amnestyn Akkaryhmän kiivaasti rummuttama väite, että naisiin kohdistuva väkivalta on ihmisoikeusloukkaus [mutta ilmeisesti miehiin tai lapsiin kohdistuva väkivalta ei sitä ole]. Löytyyköhän tuossa Frankissa riittävästi rehellisyyttä nyt sanoa, että miehiin kohdistuva väkivalta on aivan yhtä paljon tai vähän ihmisoikeusloukkaus tuon uutisen jälkeen vai jatkuuko tuo naisten jalkojen edessä matelu edelleen...
VastaaPoistaHesarihan voisi uutisoida tuon Törkeä perheväkivalta kohdistuu miehiin naisia useammin -asian vaikkapa laittamalla otsikoksi, että (törkeä) perheväkivalta edelleen vakava ongelma, valtaosa turvakotiin hakeutuvista naisia.
VastaaPoistaPahoittelen muuten jo etukäteen, jos kielioppi tai pilkut ovat taas aivan väärin aseteltu... ; )
VastaaPoistaKarista ulkonäköpaineet, muuta pois kaupungista!
VastaaPoista"Löytyyköhän tuossa Frankissa riittävästi rehellisyyttä nyt sanoa"
Ei löydy, sehän on selvä. Suomen Amnestyllä ei ole mitään uskottavuutta ihmisoikeusjärjestönä niin kauan kuin Frank on johdossa.
Hesarin vaikeneminen on jälleen uusi osoitus Suomen suurimman lehden syvästä miesvihamielisyydestä.
Kylläpä noissa Henry Laasanen -luonnoksissa on onnistuttu saamaan Henry näyttämään hyvin levinneeltä. Mielestäni Henry ansaitsisi jonkun hieman mairittelevamman piirroksen itsestään.
VastaaPoistaKun Amnesty pyytää seuraavan kerran rahaa, pitää kieltäytyä. Pitää myös lyhyesti selittää, miksi kieltäytyy. Sana saattaa kiiriä pääkonttorin rahainhankintaosastolle ja sitä kautta syntyä paineita lopettaa kiihotus kansanryhmää vastaan, jota Amnesty on harrastanut vuosikaudet.
VastaaPoistaSurkeinta asiassa on, että Amnesty luultavasti ei pelkästään riko ihmisoikeuksia vaan myös turvaa niitä kehitysmaissa ja diktatuureissa. Nyt hyvääkään työtä ei pysyt tukemaan. Avustuksia pitäisi pystyä antamaan Suomen-jaoston ohi. Ehkä se onnistuu netissä.
Jussi Förbom on Amnestyn pomomiehiä Hän levitti YLE:ssä omalla ohjelmapaikallaan sellaisia valheita lähisuhdeväkivallasta, että ohjelman kuuntelu oli pakko lopettaa. Nyt ohjelmapaikan haltija on taas muuttunut. Tällä kertaa vetäjä on Masso, josta minulla on myönteinen käsitys. Ohjelman aiheena on mamu-asiat.
Anonyymi, Massolla ilmeisesti viittaat virolaissyntyiseen Iivi Anna Massoon. Minustakin hänellä on joskus ollut jotain ihan järkevää sanottavaa (olkoonkin, että se on varsin mahdollisesti muualta omaksuttua, eikä oman ajattelutyön tulosta), mutta muistaakseni hän aina välillä päästää suustaan jotain sellaisia kaistapäisyyksiä, että hävettää hänen puolestaankin. En tosin tähän hätään muista kovin hyviä esimerkkejä tästä.
VastaaPoistaTuo tyypillinen Johanssonin mielipide HS on kyllä valitettavasti vähintään yhtä paljon vihreiden, ja sosialistien valtaaman HS "trollausta" kuin Amnestyn.
VastaaPoistaOnko tässä vihreiden Johanssonien ja Tonttien sekä HS/YLEN sosialistitoimittajien lopullinen visio todellisesta tasa-arvosta –kaksi naista suutelemassa toisiaan?
--
PS. Motivaatio on kyllä kaunis ja kiitettävä tällä taiteilijalla, mutta olen samaa mieltä siitä että Henry ansaitsisi tulla kuvatuksi laadukkaammin. Tarvisiko minun pyytää veljeäni tekemään taulu Henrystä -sen jälkeen kun hänen Tokion näyttelynsä nyt ensin on ohi -toisaalta mahtaisiko Henry sitä tuhansien eurojen arvoista taulua huolia, kun maalaaja on Kokoomuslainen äijä ; )
Frank Johanssonilla taas nitrot ottamatta. Olisipa tosiaan "rohkeata" "sanoutua suorasanaisesti iri muukalaisvihamielisyydestä" (ihan kuin tätä ei tehtäisi joka kerta, kun joku poliitikko aiheesta suunsa avaa).
VastaaPoistaSekin myös hassua, että kauheasti olisi pitänyt puuttua tässä tapauksessa perheväkivaltaan, mutta tietenkään väkivaltaista Shkupollia ei olisi saanut karkoittaa. Auttaminenkin on näköjään millimetrin tarkkaa peliä.
Typerä kirjoitus Johanssonilta kaiken kaikkiaan.
Kyllä menee maahanmuuttajan tekemä rikos taas sujuvasti suomalaisten miesten piikkiin. Harmillista että tässäkin tapauksessa puhutaan vain ja ainoastaan perheväkivallasta, vaikka suurin osa ammutuista ei ollut edes perheenjäseniä.
VastaaPoistaSamaan aikaan nimenomaan naisten hakkaamisesta huolissaan olevat tahto haluavat ovet auki lähi-itään ja muihin sellaisiin kulttuureihin, joissa vaimon rankaiseminen lyömällä on ihan yhtä käypä keino kuin kotiarestin antaminen koululaiselle.
No eipä siinä mitään, naisethan ne pääasiassa muslimeilta turpaansa sitten ottavat ja raiskatuiksi tulevat. Mutta nämä tämmöiset sello-keissit tulevat lisääntymään tulevaisuudessa. Eiköhän kohta saada Suomeen myös ihan viralliset kunniamurhatkin eli sellaiset että isä/veli ottaa naisen hengiltä kun meni kimppaan vääräuskoisen kanssa.
Tosin näistähän ei tartte välittää kun kohteena on mamu-naiset.
"PS. Motivaatio on kyllä kaunis ja kiitettävä tällä taiteilijalla, mutta olen samaa mieltä siitä että Henry ansaitsisi tulla kuvatuksi laadukkaammin."
VastaaPoistaMinusta nuo kuvat näyttävät todellisuutta paremmilta. Päivittää illuusionne "mestarista".
Syltty, sossutantathan voisivat vaivihkaa pyrkiä ehkäisemään ainakin näitä Ruotsissa tutuiksi tulleita parvekkeelta putoamiseksi naamioituja kunniamurhia tarjoamalla vain parvekkeettomia asuntoja mamuille.
VastaaPoistaMuutenkin olen vähän sitä mieltä, että parvekkeet ovat usein rumentavia ja turha kustannuserä asunnoissa - ja niiden huoltaminen tulee pidemmän päälle kalliiksi - ainakin, jos ne ovat talosta ulkonevia, eivätkä ole lasitettuja.
Parvekkeella ei tee mitään jos osoittaa vilkkaasti liikennöivälle tielle päin.
VastaaPoistaEn usko että lasitus muuttaa asiaa, tiepöly kyllä tuntkeutuu lasien raoista partsille enkä kyllä usko että lasit vaimentaa kovinkaan paljoa meteliä.
Syltty, tuskin se tiepöly tai meteli ovat suurimpia ongelmia huoltamisen suhteen, vaan vesi. Etenkin, kun betonin maalaus saattaa olla rapistunutta, vedenpoistoaukot lialla tai jollain krumeluurilla tukittuja ja päälle pistettynä joku matto tai puuritilä, jotta kosteus muhisi mahdollisimman pitkään betonia ja turhan pintaan laitettuja raudoistusta raiskaamassa.
VastaaPoistaMies, älä suostu vain kevytäidiksi
"Mutta miksi käsityksemme isyydestä junnaavat yhä paikallaan?"
VastaaPoistaSyynä on yhteiskuntaamme vaivaa syöpä nimeltä feminismi.
Syrjäytyneille halutaan sakon sijaan hoitorangaistus
VastaaPoistaSiellä on näemmä avattu IL keskustelussa päivän puheenaiheet/uutiset suomesta keskustelu aiheella: tuhosiko feminismi välikädellisesti tonyn (viitaten äitiin, katjaan ym).
VastaaPoistaSitä tietty voisi "pitää ylhäällä" tämän päivän...
"Kylläpä noissa Henry Laasanen -luonnoksissa on onnistuttu saamaan Henry näyttämään hyvin levinneeltä. Mielestäni Henry ansaitsisi jonkun hieman mairittelevamman piirroksen itsestään."
VastaaPoistaAsiaan on toivon mukaan
tulossa korjausta. Meillä on täällä tiivis porukka, joka suunnittelee jättimäisen puuhenryn veistämistä.
Tänään TV2:lta klo 22:05 tulee Silminnäkijä: Siveyden tähden
VastaaPoistaSuomen viranomaiset eivät tunnista kunniaväkivaltaa. Myös suomalaiset naiset joutuvat pelkäämään jopa henkensä puolesta. Toimittaja Wali Hashi.
"Joka vuosi 15–20 suomalaista naista kuolee miehensä tai ex-miehensä kädestä. Tällä kertaa väkivallan jatkuminen ja viranomaisten kyvyttömyys puuttua siihen johti kammottavaan tragediaan, jossa kärsijöiksi joutui väkivallan kohteena olleen naisen lisäksi myös sivullisia."
VastaaPoistaTämä on kyllä vastenmielisintä mitä olen aiheen tiimoilta pitkään aikaan lukenut. Joukkomurhassa tarkoituksellisesti tapetun kutsuminen tapauksen "sivulliseksi" on käsittämättömän pöyristyttävää.
Haistapa kuule, Frank, paska.
Olivathan myös Matti Saaren tappamat ihmiset "Saaren koulutuslaitokseen kohdistamaan kritiikin [i]sivullisia uhreja[/i]", tai Pekka-Eric Auvisen tappamat ihmiset "Auvisen lapsuuden kiusaamiskokemusten käsittelyn [i]sivullisia[/i] uhreja"?
VastaaPoista"Olivathan myös Matti Saaren tappamat ihmiset "Saaren koulutuslaitokseen kohdistamaan kritiikin [i]sivullisia uhreja[/i]", tai Pekka-Eric Auvisen tappamat ihmiset "Auvisen lapsuuden kiusaamiskokemusten käsittelyn [i]sivullisia[/i] uhreja"?"
VastaaPoistaOnhan se nyt ihan ennenkuulumatonta, että nördekin
voi tehdä henkirikoksen. Ennen riitti kun vuosittain parisataa kännistä alfaa kiukuspäissään hakkasivat miesihmisiä henkitoreisiin suomalaispitäjien nakkikioskeilla.
Painekattilayhteiskunnassa
on toki huolestuttavinta se, kun luuseri avaa tulen. No, enitenhän nämä kouluammuskelut koskettavat peruskouluissa itse siihen aikaan olleita nuoria. He joutuivat tosiaan miettimään kouluympäristön turvallisuutta ja yleisen viihtyvyyden merkitystä.
Sinänsä Pekka ja Matti olisivat voineet tulla vaikka tänne palstalle kirjoittelemaan, niin olisivat ainakin saaneet hra Vortacilta apua ongelmiinsa.
Vanha asia, uusi uutinen:
VastaaPoistaKiinalaismiehiä uhkaa vaimopula
Tutkija: Varusmiespalveluksen keskeyttävillä ei ole mielenterveysongelmia
VastaaPoistaPohjois-Irlannin pääministeri sivuun vaimonsa seksiskandaalin takia
Murha.infossa on muuten alkamassa keskustelu siitä, että miehet ovat naisia useammin törkeän perheväkivallan uhreja.
VastaaPoistaYES YES
VastaaPoista"Tutkija: Varusmiespalveluksen keskeyttävillä ei ole mielenterveysongelmia."
Tätä faktaa nimittäin tullut sitten vietyä julkisuuteen jonkin verran muutaman vuoden ajan ; )
Miksi? Siksi että se pudottaa alas koko nykyisen asevelvollisuuden. Nimittäin tämä uutinen tekee sadoista lääkäreistä rikollisia ja diagnoosien väärentäjiä ja heitä valvovista tahoista myös petosvyyhtiin yhtyjiä ja virkavelvollisuutensa rikkojia, koska he eivät puutu asiaan.
Tämä on "kuuma, kuuma peruna" STM, puolustusministeriölle ja lääkäriliitolle.
Jos syvemmin katsoo asiaa, niin sen pitäisi olla julkinen skandaali laajuudessaan ja ottaen huomioon tahot jotka siinä ovat mukana.
DDR aikainen Asevelvollisuus putoaa Suomesta lähivuosina varmuudella.
Kiinan yhden lapsen politiikka kasvattaa prostituutiota
VastaaPoista"Kylläpä noissa Henry Laasanen -luonnoksissa on onnistuttu saamaan Henry näyttämään hyvin levinneeltä. Mielestäni Henry ansaitsisi jonkun hieman mairittelevamman piirroksen itsestään."
VastaaPoistaKun en ole syntynyt homoksi, niin ilmaisuni ei ole poikkeuksetta loogisen virheetöntä ja syvällisen sielukasta. Joudun toimimaan Tapani Raittilan sanoin: "muotokuvamaalaus on kuin tykistöammuntaa. Ensin laukaistaan ja sitten tarkistetaan mihin suuntaan koordinaatteja pitää korjata".
Itse en ole "mestaria" koskaan livenä tavannut ja googlen kuvahaun tulokset ovat taiteelliseen työskentelyyni ala-arvoisia. Mie voisin vielä aikani kuluksi jotain rakennella, jos saisin hyviä linkkiehdotuksia tai mikä vielä parempaa, sähköpostilla parempaa ja suuri resoluutisempaa kuvamateriaalia.
Taas vedetään seuraavien parin kolmen viikon aikana nelinumeroinen luku täysin väärennettyjä, valehteltuja diagnooseja jotta nykyinen systeemi pysyy pystyssä.
VastaaPoistaSamalla kun sadat lääkärit rikkovat valaansa ja lakeja vastaan -joutuvat ministerit rikkomaan vannomaansa tuomarin valaa vastaan ja virkavelvollisuuksiaan vastaan. Myös valvovat poliisitahot ja yleinen syyttäjä joutuvat yhtymään petosvyyhtiin ja kääntämään katseensa pois mainiosti tietämästään vyyhdistä.
Hki:ssä on jo tutkitusti alueita, joilla ikäluokan nuorista terveistä miehistä on lähes 50% viralliset väärennetyt lääketieteelliset diagnoosit. Eikä se siis ole nämä nuoret miehet tässä se asian pointti, vaan miettikää niitä lääkäreitä ja heitä valvovia tahoja.
Lääketieteen pitäisi olla Suomen valvotuin ala ja tarkimmin säädelty kaikilta pieniltäkin virkavirheiltä ja väärinkäytöksiltä!
Esim.
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2009092510312170_uu.shtml
"Historiallisen huono tilanne on Kajaanissa, jossa jopa 30 prosenttia asevelvollisista hylättiin jo kutsunnoissa."
Suomi on hauska yhteiskunta. Käytännössä suomalaiset miehet ovat ne, jotka tuottavat työllään yhteiskunnan pyöriä pyörittävät veroeurot - naiset työskentelevät pitkälti lisäarvoa tuottamattomilla julkisen sektorin aloilla. Näillä veroeuroilla mahdollistetaan monia asioita, kuten vaikkapa maahanmuuttajien vastaanottaminen ja yliopistojen mitään tuottamattomien tiedekuntien (kukin miettiköön tykönään) ja aineiden (kuin myös näitä) pyörittäminen.
VastaaPoistaTässähän ei toki ole mitään ihmeellistä tai väärääkään. Koomiseksi tilanne kuitenkin muuttuu, kun suomalaisten miesten kustantama tiede tuottaa "tutkimuksen" tuloksena, että suomalaisten miesten (heiltä pitkälti kysymättä) verorahoilla hankittujen maahanmuuttajien harjoittama väkivalta onkin yhtäkkiä suomalaisten miesten ja heidän kulttuurinsa syytä!
Voisiko olla olemassakaan juuri selkeämpää esimerkkiä seuraavasta: http://fi.wikipedia.org/wiki/Chutzpah
Art of Risto Kajo, minun piirrustustaitoni rajoittuvat ihan tikku-ukkojen tasolle, mutta tunnistan kyllä hyvän tuotoksen, kun sellaisen näen. ;-)
VastaaPoistaOn syytä muistaa, että suurin osa väestöstä saa ainakin kertaalleen elämänsä aikana HPV-tartunnan. Varsin suuri osa heistä jo aivan ensimmäisten seksikokemustensa yhteydessä. Ja uusi rahastustapa:
VastaaPoistaHPV Litigation Cases and Why Men Are at Risk
Old Roman Puts His Foot Down
The Beginning of Ramping up the False Rape Industry to Combat Game?
"naiset työskentelevät pitkälti lisäarvoa tuottamattomilla julkisen sektorin aloilla."
VastaaPoistaTäh! Jos saat vaikkapa sydänkohtauksen ja lääkäri pelastaa sinut, eikö tosiaan ole syntynyt lisäarvoa? Vai onko niin, että lisäarvoa syntyy vain, jos sinut pelastaa yksityinen lääkäri? Erikoinen käsitys lisäarvon syntymisestä!
No, todellisuudessa julkisella puolella työskentelevät naiset tuottavat lisäarvoa eli tekevät tuottavaa työstä. Ero yksityiseen puoleen on lähinnä se, että kysyntä syntyy (viime kädessä) demokratian kautta, kun yksityisellä puolella kysyntä syntyy "suoraan". Jos naisten tekemää työstä ei enää maksettaisi verorahoista, ihmiset maksaisivat sen pääosin suoraan omista rahoistaan. Pieni osa työstä kyllä jäisi tekemättä.
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaKylläpä noissa Henry Laasanen -luonnoksissa on onnistuttu saamaan Henry näyttämään hyvin levinneeltä. Mielestäni Henry ansaitsisi jonkun hieman mairittelevamman piirroksen itsestään.
VastaaPoistaSe on sitä nykytaidetta. Eivät kaikki osaa piirtää, mutta kun he tekevät tuherruksestaan 'taidetta', syntyy jälleen uusi keisarin uudet vaatteet-ilmiö.
- Vortac
Anonyymi, suurimmalla osalla sydänkohtauksia saavista tai muuten vakavasti sairailla on vähintään suurin osa työurastaan takana - eikä potilailla ole useimmiten omasta takaa kovinkaan kummoista maksukykyä. Maksukyvyttömien hoitaminen [poislukien suhteellisen terveet lapset, jotka saadaan halvalla tuottaviksi yhteiskunnan jäseniksi] on lähinnä ylimääräinen kulu yhteiskunnalle.
VastaaPoista"muotokuvamaalaus on kuin tykistöammuntaa. Ensin laukaistaan ja sitten tarkistetaan mihin suuntaan koordinaatteja pitää korjata"..
VastaaPoistaIlmeisesti taide on juuri tuollaista.
Luovuuden kanssa moisella ei toki ole mitään tekemistä, sillä luovuus on herkkää ja kauneudentäyteistä, sisäisesti inspiratiivista, henkisen voiman täyttämää kutsumuksellista ihanuuden ylistystä, joka vain manifestoituu jollain fyysisellä tavalla.
- Vortac
Kyllä täytyy sanoa, että harvoin näkee näin omaa sukupuoltaan vihaavaa puheenvuoroa, kuin mitä feministijärjestö Suomen Amnestyn Frank Johannsonilla taas kerran on. Ei paljoa puutu, että hän itse on valmis tekemään viharikoksen suomalaista miestä vastaan. Niin on myrkyllinen hänen puheenvuoronsa. Jonkun pitäisi nappaista myrkkyhampaat moiselta ämmältä pois. Se olisi yhteiskunnallisesti merkittävä teko.
VastaaPoistaKun kerrankin otetaan puheeksi miehiin kohdistuva vakava perheväkivalta, niin mitä tekee tämä? Ei, hän ei tee harakiriä, hänen ämmämäisyytensä ei siihen kykene, vaikka inho omaa sukupuolta kohtaan on valtaisa. Hän tarvistsisi selkeästi avustajan...
Maksukyvyttömien hoitaminen [poislukien suhteellisen terveet lapset, jotka saadaan halvalla tuottaviksi yhteiskunnan jäseniksi] on lähinnä ylimääräinen kulu yhteiskunnalle.
VastaaPoistaJärkyttävän nihilistinen ja elämää vieroksuva asenne!
Elämällä on aina itseisarvo, ja ihmiset ansaitsevat pelkällä olemassaolollaan oikeuden olla olemassa ja elää, sekä hoidon, jos he sairastuvat. Muu on erittäin vääristynyttä, ihmisiä vain resursseina kohtelevaa korporaatiofasismia.
- Vortac
Miksi aina sairaan yhteiskunnan vihamieliset arvot nousevat yksilön elämää tärkeämmiksi? Miksi yhteiskunta ei koskaan ole syypää mihinkään, vaan sitä pitää palvoa kaikkinensa?
VastaaPoistaHerätkää nyt jumankauta tajuamaan, ettei vika ole 'syrjäytyneissä', 'sairastuneissa' tai muutenkaan yksilöissä, vaan tässä todella sairaassa yhteiskunnassa, joka tekee ihmisistä karjaa, jolla ei tositilanteessa ole mitään oikeuksia!
Yhteiskunta on huono, väärä, vääristynyt, ja erittäin alhaisilla ja pahoilla arvoilla toimiva koneisto, johon survotaan kasakaupalla viattomia ja hyviä ihmisiä, joita sitten vielä syyllistetään ja syytetään heidän hyvyydestään, samalla kun yhteiskuntaa ylistetään sen pahuudesta!
Odottakaapa kun joudutte itse tämän yhteiskunnan 'tasa-arvon' ja 'ihmisoikeuksien' uhriksi, niin tulette kauhistumaan sydänjuurianne myöten, kun huomaatte, ettei tämä yhteiskunta kunnioitakaan teidän yksilöllistä elämäänne, sieluanne tai ajatuksianne pennin vertaa.
- Vortac
"Kun kerrankin otetaan puheeksi miehiin kohdistuva vakava perheväkivalta, niin mitä tekee tämä? Ei, hän ei tee harakiriä, hänen ämmämäisyytensä ei siihen kykene, vaikka inho omaa sukupuolta kohtaan on valtaisa. Hän tarvistsisi selkeästi avustajan..."
VastaaPoistaNiin. Jos kerran miehet ovat niin kamalia hirviöitä, niin hän voisi MIEHEKKÄÄSTI näyttää esimerkkiä, miten hirviöitä hävitetään maankamaralta.
Vortac, voidaanhan niitä maksukyvyttömiä johonkin rajaan asti auttaa yhteiskunnan rahoilla elämään pidempään, mutta silloin on turha yrittää uskotella, että kyse on tuottavasta työstä, eikä ylimääräisestä menoerästä.
VastaaPoistaToisaalta näille kuluille on asettava myös katto, sillä rahat eivät kertakaikkiaan riittäisi, jos ihan kaikille tarjottaisiin ihan mitä tahansa hoitoja, katsomatta lainkaan hintalappua. Valitettavasti hoitokustannukset ovat vuoskaupalla jatkuvasti nousseet. Luultavasti suurten ikäluokkien vanheneminen tulee entisestään pahentamaan tilannetta ja yhteiskunnan puoli-ilmaiseksi tarjoamaa hoitoa täytyy ryhtyä karsimaan nykytasosta. On kuitenkin syytä muistaa, että ei nykytaso ole mikään ehdoton alaraja. Esimerkiksi 80-luvun alun hoitotasonkin kanssa pystyttiin elämään ilman, että tilanne koettiin aivan kauheaksi.
Ehkä katson asiaa liiaksi heteronaisen näkökulmasta, kun minun silmiini Kajon kuvat Henrystä näyttävät ihan hyviltä...
VastaaPoistaBlogin pikkukuvassa Henry näyttää poikaselta, hyväntahtoiselta, vähän höveliltä -- sellaiselta, joka on helppo kietaista pikkusormen ympärille ja pompottaa mielin määrin (en sano, että näin olisi, vain mitä kuvasta tulee mieleen).
Risto Kajon töissä, etenkin jälkimmäisessä, hän näyttää hieman vanhemmalta (=statusta), huomattavasti jämäkämmältä (=statusta) ja erittäin määrätietoiselta (=pöksyjäkostuttavaa alfauroutta).
Henry onkin ollut niin tuhmeliini poju teitä naisia kohtaan kirjoinensa ja blogeineen, että hänen kuuluisikin saada nyt hieman opetusta "naisten seksuaalisesta vallasta" sinulta miss midnight.
VastaaPoista"Jos saat vaikkapa sydänkohtauksen ja lääkäri pelastaa sinut, eikö tosiaan ole syntynyt lisäarvoa?"
VastaaPoistaNo eipä tosiaankaan. Sinänsä olet periaatteen tasolla ihan oikeassa, että joidenkin ihmisten hengen pelastaminen kyseisessä tilanteessa voisi olla yhteiskunnalle tuottoisaakin. Minua ei kuitenkaan kannata vetää tähän mukaan, sillä työelämästä - jopa siitä verovaroilla ylläpidetystä sektorista - ja kaikesta syrjäytyneenä olen pelkkä turha kuluerä.
Vapailla markkinoilla ilman julkista terveydenhuoltoa tämä arvo päästäisiinkin sitten toden teolla mittaamaan: tietysti "hintana" (tai oikeastaan säästönä) olisi kaltaisteni tuottamattomien ja maksukyvyttömien karsiutuminen nopeasti pois rattaita hiertämästä, mutta kuten 4chan:ista tuttu sanonta kuuluu, "and nothing of value was lost".
Turha niitä lääkäreitä ja hoitajia on aina vetää mukaan, kun puhutaan julkisesta sektorista. Tai poliiseja, tai palomiehiä.
VastaaPoistaPuhutaan mieluummin niistä tuhansista viranhaltijoista, joiden päivät kuluvat eri virastoissa kahvia juoden, tyhjänpäiväisiä papereita pyörittäen ja merkitykseltään olemattomia projekteja "hallinnoiden." Näitä riittää - ja useimmiten he ovat naisia.
Kuusikymppinen parlamentaarikko Iris Robinson petti salaa miestään paitsi 19-vuotiaan nuorukaisen, myös tämän isän ja kolmannen miehen kanssa. Samaan aikaan hän laukoi julkisuudessa homofobisia kommentteja kyseenalaistaen homojen moraalin. Voiko juuri tekopyhempi olla?
VastaaPoistaLienee turvallista sanoa, että ihminen tietää intuitiivisesti seksuaalisuuden olevan tarkoitettu suvun jatkamiseen. Luonnonlaki ilmoittaa, että seksi kuuluu miehen ja naisen väliseen suhteeseen, joka on kykenevä tuottamaan uutta elämää. Ymmärrämme myös luonnostaan, että normaalitilanteessa miehen ja naisen on sekä lasten että toistensa hyvinvoinnin kannalta tarkoitus pysyä yhdessä eikä erota.
VastaaPoistaJos homosuhteet halutaan hyväksyä luonnossa esiintyvinä, on samaa järkeilyä seuraten hyväksyttävä myös insesti (perheensisäiset seksisuhteet), pedofilia sekä ihmisten ja eläinten välinen seksi, koska niitäkin esiintyy.
Intuitiivinen ensireaktiomme homoseksiin on kielteinen – tiedämme, että näin sen ei vain kuulu olla. Kahdella töpselillä ei saa mitään toimimaan sen paremmin kuin kahdella pistorasiallakaan – mutta töpseli ja pistorasia yhdessä saavat sähkön kulkemaan. Voimme sydämessämme olevaa intuitiivista ymmärrystä tarkastelemalla tulla siihen tulokseen, että yhteiskuntamme on aivopessyt meidät suvaitsemaan moraalista vääryyttä. Mitä jos yhteiskunta alkaisi vahvasti puolustaa kannibalismia, pedofiliaa, juutalaisvihaa tai eläimiin sekaantumista? Harva meistä suostuu uskomaan, että yhteiskunnan hyväksyntä tekee näistä asioista oikeita. Meidän ei pidä tehdä moraalisia ratkaisuja yhteiskunnan muotiarvojen perusteella, vaan luonnonlain antaman valon mahdollistamalla järkeilyllä ja harkinnalla.
Tilastot kertovat esimerkiksi, että homot yrittävät itsemurhaa 14 kertaa todennäköisemmin kuin heterot. 30 vuotta sitten tämä yritettiin selittää sillä, että homot ovat niin syrjittyjä yhteiskunnassa, että he tekevät itsemurhia ahdistuksesta ja huonosta itsetunnosta. Lukemat ovat kuitenkin säilyneet ällistyttävissä korkeuksissaan siitäkin huolimatta, että nyky-yhteiskunnassamme homoliittojen suvaitseminen on pikemminkin sääntö eikä poikkeus.
Tutkimukset ovat myös yksi toisensa jälkeen osoittaneet, että taipumustensa mukaan elävillä homoilla on heteroja enemmän sosiaalisia ongelmia, masennusta, käyttäytymishäiriöitä, lapsiin kohdistuvaa väkivaltaa ja seksuaalista hyväksikäyttöä, alkoholismia ja huumeiden käyttöä, levottomuutta ja psykiatrisen hoidon tarvetta. Homomiehillä on taipumusta syöpään (erityisesti anaalisyöpään, jota ei esiinny lähes lainkaan heteromiehillä) ja erittäin lukuisiin sukupuolitauteihin.
Homomiehet ovat erityisen alttiita sukupuolitaudeille pääasiassa heidän vapaiden sukupuolisuhteidensa (promiskuiteetin) takia. Erään sanfranciscolaisen tutkimuksen mukaan 43 prosentilla homomiehistä oli ollut yli 500 seksipartneria. 79 % heidän seksikumppaneistaan oli heille tuntemattomia, ja vain kolmella prosentilla oli ollut alle kymmenen partneria. Peräsuolta ei ole tarkoitettu yhdyntään – se on hyvin herkkä repeämiselle ja verenvuodolle, ja siksi se levittää sukupuolitauteja erittäin tehokkaasti.
Suurin osa homomiehiä koskevista ongelmista pätee myös lesboihin. Näitä ovat esimerkiksi taipumukset itsemurhaan, huumeiden käyttöön sekä psykiatrisiin häiriöihin. Erään suuren tutkimuksen mukaan 42 prosentilla lesboista oli ollut yli kymmenen seksipartneria, joista monet olivat vieraita.
Tilastot puhuvat selkeää kieltä. Jos homoseksi on hyvää ja luonnollista ja se tyydyttää homoseksuaalisten ihmisten tarpeet, mistä on peräisin heidän tarpeensa etsiä niin useita tuntemattomia seksikumppaneita?
Sukupuolia on syystä kaksi, ja ne ovat syystä erilaisia. Lapset tarvitsevat sekä äitiä että isää, sillä he oppivat heiltä eri asioita omasta ja toisesta biologisesta sukupuolesta.
Tämä kuvaa feminismin toimintatavan erittäin ytimekkäästi ja perusteellisesti:
VastaaPoista"t’s a standard feminist pattern. When it comes to collecting benefits, women are as equally capable as men. When it comes to being held accountable, women are deficient in some way that excuses them."
Ah. Juuri tuota olen aina halunnut saada laitettua sanoiksi - onneksi on muitakin älyllisiä olentoja, jotka ovat minua parempia tuollaisessa ytimekkäästi jonkin asian tiivistämisessä sanoiksi.
- Vortac
Minua ei kuitenkaan kannata vetää tähän mukaan, sillä työelämästä - jopa siitä verovaroilla ylläpidetystä sektorista - ja kaikesta syrjäytyneenä olen pelkkä turha kuluerä..
VastaaPoistaTurhat olennot ovat erittäin tärkeitä. Miten muuten 'ei-turhat' voisivat tuntea itsensä hyödyllisiksi ja tärkeiksi.. ketä he silloin mollaisivat pystyäkseen perustelemaan itselleen, miksi pysyvät mieltäpuuduttavassa orjatyössä kapitalistisen riistokoneiston kasvattamiseksi?
Turhuuteen on tietenkin olemassa vieläkin viisaampi näkökanta, jota itsekin kannatan - ja jota tämä Zen-koan kuvaa täydellisesti.
" A wandering monk saw on his travels a gigantic old oak
tree standing in front of the door of a monastery. Under it sat
the chief monk. The traveler called out to him, "This is a useless
tree! If you wanted to make a ship, it would soon rot. If you
wanted to make tools, they would soon break. You can't do anything
useful with this tree, and that's why it has become so old."
The chief monk replied, "Keep your mouth shut! What do
you know about it? You compare this tree to your cultivated trees;
your orange, pear and apple trees, and all others that bear fruit.
Even before they can ripen their fruit, people attack and violate
them. Their branches are broken, their wings are torn. Their
own gifts bring harm to them, and they cannot live out their
natural span. If this tree had been useful in any way, would it
have ever reached this size? You useless mortal man, what do you
know about useless trees?"
"
Siinäpä nihilisteille ja utilitaristeille pohdittavaa.
- Vortac
Anpnyymi, en tiedä mistä tupsahdit juuri tähän keskusteluun, mutta voinen silti lyhyesti vastata joihinkin esille nostamiisi seikkoihin:
VastaaPoistaHomoseksuaalisen käytöksen (tai jonkin muun asian) esiintyminen luonnossa tuskin on yksinään syy hyväksyä homoseksuaalisuutta, mutta se on selvä vasta-argumentti hihhulien vanhalle väitteelle, jonka mukaan homoseksuaalisuutta tulisi vastustaa sen vuoksi, ettei sitä esiinny luonnossa.
Mitä tulee luonnonlakeihin, niin ne ja moraali ovat kaksi täysin erillistä asiaa. Enkä ole ollenkaan vakuuttunut siitä, että ihmisellä olisi jonkinlainen luontainen kammo homoja kohtaan, kun sellaista ei erityisemmin muussakaan eläinmaailmassa tunnu olevan, vaan ilmiö on pikemminkin kulttuurisidonnainen. Eikä muutenkaan luontainen kammo yksinään ole kovin kestävä peruste vastustaa asioita. Esimerkiksi ihmisellä on luontainen kammo korkeita paikkoja kohtaan, mutta tuskin sen takia olisi järkevää kieltää kerrostalot ja lentokoneet.
Mitä tulee peräsuolisyöpään, niin sen taustalla on lähes poikkeuksetta HPV-tartunta, aivan niin kuin naisten kohdankaulansyöpien taustalla. Valitettavasti Suomessa homomiehille ei järjestetä rutiininomaisia papa-seulontoja syöpäriskiä ennustavien solumuutosten aikeiseksi havaitsemiseksi, toisin kuin naisille. Tosin uudet HPV-rokotteet tulevat varmaan ajan mittaan vähentämään riskejä, vaikkeivat ne suojaakaan kaikilta HPV-tyypeiltä.
Lesboilla on muuten etenkin HIV:n suhteen paljon pienempi tartuntariski kuin heteroseksissä.
Mitä tulee runsaaseen määrään seksikumppaneita, niin tuskin ainakaan nyky-Suomessa useimmat ihan tuollaisiin lukuihin pääsevät, vaikka luultavasti seksikumppaneita onkin selvästi enemmän kuin heteroilla. Mutta minusta kyse on ainakin miehillä pitkälti mahdollisuudesta, jota heteromiehetkin varsin yleisesti käyttäisivät, jos heillä sellainen vain olisi, eikä naiset pihtaisi niin paljon. Hyviä esimerkkejähän ovat esimerkiksi monet julkkismiehet, joilla on helposti satoja tai tuhansia hoitoja, koska heillä on statuksensa ansiosta ollut siihen mahdollisuus - toisin kuin useimmilla muilla heteromiehillä.
Itsemurhayritysriskistä Googlasin vähän - tässä muutama poiminta, joista ainakaan osa ei tue väittämääsi riskin suuruutta ja sitä, että ympäristötekijöillä ei olisi merkitystä:
VastaaPoistaThe Post says researchers found 28.1 percent of boys who identified themselves as gay or bisexual reported making at least one suicide attempt, compared to 4.2 percent for heterosexual males. 20.5 percent of girls who identified themselves as lesbians made at least one attempt at suicide compared to 14.5 percent for heterosexual females.
Esimerkiksi lesbojen ero heteronaisiin ei tuossa ollut kovin suuri. Samoin olisi mielenkiintoista verrata esimerkiksi erilaisten muiden vähemmistöryhmien itsemurhayrityslukuja.
Study: Tolerance Can Lower Gay Kids' Suicide Risk
"The conclusion can be drawn from all the quoted studies that homosexual and bisexual adolescents are exposed to a higher suicide risk than heterosexual men and women," the study's author Christian Leu told swissinfo.ch in an email interview.
The exact rate is difficult to quantify because all the studies do not take into account the same criteria, but Pink Cross believes it could be between two and ten-fold.
A Hidden Epidemic
VastaaPoistaA Growing Threat for Minority Teens
It is often assumed that suicide is mainly an issue for white male teens. In reality, it affects both genders and all racial and ethnic groups. While more than four times as many men than women die from suicide, women are at a substantial risk—they attempt suicide about two to three times as often as men. And although white males commit suicide in the largest numbers overall, minority teen suicide numbers are climbing.
From 1979 to 1992, suicide rates for American Indians/Alaskan Natives (AI/ANs) were about 1.5 times higher than the national rate. There was a disproportionate number of suicides among young male AI/ANs during this period as well—male teens accounted for 64% of all suicides by AI/ANs, according to the CDC.
Suicide rates are also on the rise for African-American teens: From 1980 through 1996, suicide increased most rapidly (105%) among young black males ages 15 to 19.
According to in a survey of 151 high schools around the country by the Children’s Safety Network National Injury and Violence Prevention Resource Center (CSN), Hispanic students (10.7%) were more likely than white students (6.3%) to have made a prior suicide attempt.
Suicide and depression rates are increasing for Asian-American adolescents as well. Asian-American girls have the highest rates of depressive symptoms of all racial, ethnic and gender groups. Among women 15 to 24, Asian Americans have the second highest suicide mortality rates, according to the National Asian Women’s Health Organization.
It has also been widely reported that gay and lesbian youths are two to three times more likely to commit suicide than other teens and that 30% of all teen suicides or suicide attempts are related to issues of sexual identity. Although there is currently no empirical data to support these claims, the CSN feels there is a growing concern about the connection between suicide risk and bisexual or homosexual youth.
Sinällään mielenkiintoisia nämä itsemurhayritysluvut. Minusta ne kuulostavat aika korkeilta, vaikka ilmeisesti ovat todellisia tutkimusalueillaan.
VastaaPoistaEsimerkiksi minulle ei tule ainakaan äkkiseltään mieleen muita kuin eräs julkkis, jonka tietäisin yrittäneen itsemurhaa tms hölmöä. Tosin häntäkään en henkilökohtaisesti tunne, mutta muistaakseni kyseinen henkilö on jossain tiedotusvälineissä kertonut tästä. Mutta ehkäpä itsemurhayritykset eivät ole sellaisia asioita, joista useimmat olisivat valmiita puhumaan.
Toisaalta osaltaan kyse voi olla jonkinlaisesta klusteroitumisesta erilaisiin ryhmiin. Esimerkiksi kukaan läheisimmistä homotuttavistani ei tupakoi, vaikka käsittääkseni tupakointi homoilla onkin valitettavan yleistä.
Enkä ainakaan itse koe itseäni tippaakaan itsetuhoiseksi. Tosin jos joku natsien kuulustelukidutus, kivuliaaseen sairauteen kuoleminen tai viimeiset vuodet jossain vanhainkodin sängyssä kuolemaa odottaminen ja samalla vielä muille turhia kuluja tuottaminen olisi edessä, niin silloin varmaan voisin tehdäkin itsemurhan suhteellisen helposti.
Nuket ovat naisia parempia..
VastaaPoistahttp://remasculation.blogspot.com/2009/12/day-of-dolls.html
Sanoisin, että mielenkiintoinen artikkeli, etenkin siinä mielessä, miten se valaisee kirkkaasti feminismin hulluutta kaikkien nähtäville.
- Vortac
Enkä ainakaan itse koe itseäni tippaakaan itsetuhoiseksi.
VastaaPoistaKoko ihmiskunnan elintapa täyttää itsetuhoisuuden tunnusmerkit, autoista lentokoneisiin, öljytankkereista ydinvoimalaitoksiin.
Puhumattakaan kansojen näännyttämisestä ja tappamisesta tahallaan nälkään sekä sotimisesta ja aseista.
- Vortac
Väärinkäsitysten välttämiseksi lainaan vielä pienen palasen tuosta linkistä, jonka laitoin:
VastaaPoista"The reason why guys give up on the fruitless pursuit of Western women is not because they have opinions and personalities and minds of their own. It's because the specific opinions and personalities they exhibit are, to put none too fine a point on it, piss-poor."
Eli siis hyvää kamaa on tiedossa tuon linkin klikkaajalle.
- Vortac
No voi eevartti - tajusin juuri, että TUONKIN voi käsittää aivan väärinpäin. Noh, tässä lainaus, jonka voi käsittää ainoastaan oikein.
VastaaPoista"Women's opinions today are fundamentally misandrist. They think that a man being kicked in the genitals is funny. Tell them that men have lost their testicles in this way and they laugh even harder. They're the first to crack jokes about men being sexually assaulted in prisons. They think that men just need a good slap every now and then. They think men should always pick up the cheque and even support them through life if he's rich enough."
Ah. Vihdoinkin.. sorry vain, jos käsititte väärin - ymmärrän kyllä, miten helposti tällaisia väärinkäsityksiä syntyy. Eli tuon linkin takana on siis miehen kirjoittama feminisminvastainen ja täysjärkinen erittäin hyvä kirjoitus, joka on tehnyt minuun suuren vaikutuksen, vaikken ole sitä ihan kokonaan vielä edes lukenutkaan.
- Vortac
Homo:"Mitä tulee luonnonlakeihin, niin ne ja moraali ovat kaksi täysin erillistä asiaa."
VastaaPoistaTietenkään homous ei ole
luonnotonta, MUTTA kysymyksessä on kitkaenergia; ei vapaasti virtaava kahden dualistisen ääripään välillä virtaava kosminen voima.
Dualistisia ääripäitä ovat esimerkiksi tuli ja vesi, kuuma ja kylmä, maa ja ilma, musta ja valkea, mies ja nainen. Ne ovat myöskin toisiaan täydentäviä elementtejä, niiden välille levittyvät lukemattomat värisävyt.
Jos ihminen päättää olla
kokonaan yhdessä dualistisessa ääripäässä on mielestäni perusteltua olettaa, että ihmisen sisällä vallitsee voimakas tasapainohäiriö. Tämä häiriö ei välttämättä ole haitaksi niinkään ympäristölle, kuin ihmiselle itselleen. Ihminen tarvitsee yhtä lailla tulta ja vettä: ilman vettä ihminen palaa poroksi, ilman tulta ihminen hukkuu tai menee märästä pilalle. Pitäisi ymmärtää, että seksuaalisen kontaktin menettäminen, vastakkaiseen sukupuoleen, vaikkei se nyt yhtä tuhoisaa olisikaan verottaa ja tuhoaa maanpäällisen elämän pohjaa, kuin olisi rikkautta
itsessään.
Mutta kuten sanoin, homous
on silti luontoon kuuluva aspekti, kahden samanlaisen navan välille syntyvä vuorovaikutus on nimeltään kitkaa, eikä se ole itsessään epätervettä tai välttämättä edes kartettavaa.
Samaan tapaan kuin autolla voi ajaa niin että kumit sauhuaa, tai muuten vaan jäisellä tiellä homot
ovat kiinnittyneenä samaantapaan pyörien aiheuttamaan hankauksen tuottamaan mielihyvään.
Jokaisen ihmisen voidaan olettaa voivan nauttia kitkasta aina silloin tällöin, elikä voidaan myös olettaa JOKAISEN ihmisen voivan nauttia homoilusta sillointällöin.
Ongelma on se, että
seksuaalisuutta ja seksuaalisuuden lajia ohjailevat uskonnolliset dogmit. Heteroiksi ilmoittautuvat, jotka kieltäytyvät vähäisistäkin homokokeiluista ovat käytännöllisesti katsoen yhtä sairaita, kuin homot, jotka kieltäytyvät heteroseksistä. Eli voin suositella homokokeiluja kaikille, mutta en homoksi (tai lesboksi) ryhtymistä, sillä vastakkainen sukupuoli on yhtä tärkeä osa elämää, kuin kuuman, tulisilla pölkynpaloilla täytetyn kiukaan vieressä löllöttävä vesiämpäri, jolla saunanpolttamat voivat kastella kehonsa enimmät hiet pois ennen astumista porstuaan ja siitä keittiön kautta makuukamariin, jossa mies ja nainen kohtaavat itsensä ja toisensa rakastavaisina.
"Odottakaapa kun joudutte itse tämän yhteiskunnan 'tasa-arvon' ja 'ihmisoikeuksien' uhriksi, niin tulette kauhistumaan sydänjuurianne myöten, kun huomaatte, ettei tämä yhteiskunta kunnioitakaan teidän yksilöllistä elämäänne, sieluanne tai ajatuksianne pennin vertaa. "
VastaaPoistaVihamielinen paikkahan
tämä maailma pitkälti on, ei mitään päämäärää tai kunnioitusta, kunhan oma tasku haisee samalta kuin oma itsekkyys.
En tiedä, onko silläkään
mitään väliä, enää, että kommunistiset supervaltiot jättipopulaatioineen varustelevat vanhanajan malliin itseään muistuttaen meitä siitä, että länsimaissa saavutettu vähäinen sananvapaus yhdistettynä yksilön saamaan nautintoon jäätelötötteröstä ja yleisesti koko tämä sivistys länsimaissa
kaatunee kaupan tulosten ennenpitkää keskittyessä näihin maihin, joissa ihmisten vapaus on vielä paljon vihatumpaa ja turhempaa kuin täällä.
Kuolevaisten yksilöiden päälle sälytetään diktatuureista eripuolilla maailmaa ylimääräinen vaino ihan sen perusteella
mitä he näkevät ja kertovat, tai mitä he eläviin irtokyynärpäihin itsensä samaistavien ihmisten mielestä ovat. Lukuisat kollektiiviin alitajuntaan ujutetut dogmit, uskonnolliset hirmuopit ja maalliset, joidenkin verelläläträämiseen keskittyneet nulikat, huorasaarnoillaan muistuttavat meitä päivittäin tuhosta, jonka tulemme ennenpitkää kohtaamaan aivan kuten oman tyhmyytemme, johonka kaiken tarkoituksettomuus ja idiotismia palveleva elämäntapamme
kiteytyy.
Ihmiset robotisoidaan rähjäämään pikkuasioista, sekä pelkäämään ja varottelemaan kanssaihmisiä itsenäisestä ajattelusta. Länsimainen elämäntapa, sivistysyhteiskunta, se tulee kaatumaan kuin teatterissa, ellei ihmiset tajua todella lunastaa mahdollisuuttaan kasvaa ihmisinä ja kehittyä, hyödyntää vapautta, johonka ovat kenties joskus pyrkineetkin, kun ovat lähteneet
taistelemaan kaikkialta tunkevaa fasismia ja ihmisten eriarvoistamista vastaan.
Ja sitten loppuun mainos.
MacDonaldsilla BigMac ateria maksaa nyt 5.75, nyt kaikki McDonaldsiin...
Takaisin todellisuuteen:
VastaaPoistaSuomi ei ole erityisen väkivaltainen maa
Kannattaisi mm. Annamari Sipilän ja vaikka koko Hesarin toimituksen tehdä melkoinen reality check ja lopettaa itsensä nolaaminen jatkuvalla syötöllä.
25.11.2009 Heidi Hautalalta:
VastaaPoista"Ratkaisu naisiin kohdistuvaan väkivaltaan"
"....Suomessa ei mene sen paremmin. Naisiin kohdistuva väkivalta ja hidas herääminen sen torjuntaan on ehkä suurin tasa-arvo-ongelmamme."
http://www.heidihautala.fi/2009/11/ratkaisu-naisiin-kohdistuvaan-vakivaltaan/
Olen keskustellut usean eläintenhoitajan kanssa aiheesta "ihmisten eläintarha", jota Desmond Morriskin sivuaa kirjoissaan omalla tavallaan.
VastaaPoistaUseammat heistä ovat sanoneet, että ei tämä nykyaikainen epäluonnonmukainen moraalin kehitys ole heille mikään ihme.
On nimittäin tunnettua, että kun nisäkkäät laitetaan liian ahtaaseen tilaan tai niitä syntyy liian paljon, niin ne saavat aivan samat oireet mitä ihmiskunta nyt. Ihminenhän on biologialtaan nisäkäs ja petoeläin.
Esimerkiksi -biologinen luonnollinen laumahierarkia menee sekaisin. Naaras ei kunoita enää urosta, eikä poikaset "vanhempiaan".
Myös eläimillä luonnostaan eräänlaisena itsesuojeluvaistona esiintyvä "terveellisesti syöminen ja juominen" vinoutuu. Alkaa esiintyä myös lihomista ym.
Tämän lisäksi häiriintyy seksuaalisuus. Uros voi yrittäää harrastaa seksiä oman poikastensa kanssa tai "samaa sukupuolta" olevat lajitoverit keskenään.
***
Antaa homojen olla, mutta sen verran täytyy kyllä oikoa, että petoeläinten ryhmässä mihin ihminenkin kuuluu -jatkuvaa homoseksuaalista käyttäymistä ilmentävä uros kyllä "poistetaan" laumasta säännönmukaisesti. Toisin kuin nykyajan "trendikäät feministiset mediat" yrittävät asioita esiin tuoda ; )
Lisäksi homous on ollut näihin päiviin asti erittäin tuomittua kaikissa "ei uskonnollisissa" yhteisöissä. Vilkaiskaapa nyt vaikka sosialistisia maita.
Oi hyvänen aika sentään. Tai olisiko parempi kirota, että "voi Suomalaisten poikalasten tulevaisuus sentään".
VastaaPoistaTuossa jo eräs poliitiikka tutkiva ihminen sanoi seurattuaan näitä vakiokommentoijia, että puolueettomastihan katsottuna nämä mielipiteet edustavat juuri tavanomaisia feministien ja feministimiesten arvoja. Mitä tekemistä tällä on poikalasten oikeuksien puolustamisen ja heidän ongelmiensa ratkomisen kanssa –tämähän vain pilaa koko Suomen miesaktiivien maineen miesten keskuudessa? Esimerkiksi juuri vihreän puolueen rehellisesti tunnustautuvat feministimies aktiivit, seta kerho ja naisten lehtien new age jutut edustavat aivan samaa linjaa.
Katsokaapa nyt tuosta ylempää suorat linkit muutaman tunnetuimman feministimies poliitikon ajatuksiin. Hieman selailemalla heidän mielipiteitään löydätte juuri näitä samoja täällä jo tässäkin ketjussa esiintyviä vakiokirjoittajien mielipiteitä: ”kaikkien miesten pitäisi homoilla”, ”länsimaalaiset perinteiset arvot ovat pahasta”, ”miehisyys, äijäily alas –tilalle horoskooppeja, sukupuolettomuutta ja new agea”
-
Tässä vielä älykkään naisen kiteyttämänä asioita. Miten tämä voi olla jollain miehille niin vaikeaa -miehille jotka vielä väittävät olevansa länsimaalaisen miesnäkökulman edustajia?
http://takkirauta.blogspot.com/2009/05/radikaalifeminismin-oudot-kuviot.html
Ruukinmatruuna:
”Lienee tarpeetonta sanoa, että toisen aallon feministit olivat järjestään marxilaisia, ja juuri heidän ansiotaan on, että feminismistä muodostui ennen pitkää kirosana.”
”Mutta todettakoon, että toisen aallon feminismin tavoitteet olivat marxilaiset ja gramscilaiset - siis länsimaisen demokratian ja yhteiskunnan tuhoaminen sisältä päin lyömällä kiilaa ja synnyttämällä vihaa ja epäluottamusta miesten ja naisten väliin tuhoamalla perheet.”
(oma välispeakki: eli seta kerhon arvoja ajavat homot ja lesbot sekä kriittisen marxilaisen miestutkimuksen aktiivit, eli historiaamme ja perinteistä miehisyyttä alas ajavat tahot...)
”Siinä, missä ensimmäisen aallon feminismi oli hyvin oikeistolainen ja liberaali liike, toisen aallon feminismiä leimasi autoritaarisuus, vasemmistolaisuus ja radikalismi. Ja juuri toisen aallon feminismin ikoneita ovat sellaiset sekopäät kuten Valerie Solanas, Betty Friedam, Gloria Steinem, Andrea Dworkin, Gudrun Schyman, Janice Raymond ja Germaine Greer. Kaikki marxilaisia ja täysiä sekopäitä - juuri sellaisia nillittäjiä, joita yksikään järkevä esihenkilö ei katselisi viittä minuuttia missään oikeassa työpaikassa.”
”Feminismin toinen aalto synnytti toinen toistaan sekopäisempiä oppeja, kuten erilaiset feministipakanauskonnot (new age), feministikultit, feministilesbot, feministianarkistiliikkeet, feministisitä ja feministitätä, joille yhteistä on ollut viha vapaata markkinataloutta, luonnontieteitä, demokratiaa ja miessukupuolta kohtaan.”
” …radikaalifeministeillä suoraan sanoen viiraa pahasti. Ja syy, miksi heillä viiraa, on se, että radikaalifeminismi on marxismin aivolapsi - mitäpä muuta tuo retoriikka sortoineen ja vastakkainasetteluineen on muuta kuin marxismia?”
”Sukupuoli on biologinen tosiasia aivan riippumatta radikaalifeministien teorioista. Siitä on helppo varmistautua vaikkapa katsomalla omaan jalkoväliinsä. Jos siellä on pimppa, olet nainen. Jos siellä on pippeli, olet mies. Nyrkkisääntö on, että "sex" ja "gender" ovat sama. Jos sinusta tuntuu, ettei omalla kohdallasi näin ole, kannattaa hankkiutua transseksuaalitutkimuksiin liian radikaalifeministiteorian lukemisen sijaan, erilaisista queer-teorioista puhumattakaan, jotka ovat biologiselta kantilta katsottuna puppaa - siitä yksinkertaisesta syystä, että sukupuolen tehtävä ei ole ilmentää ihmistä vaan mahdollistaa lisääntyminen ja seuraavan sukupolven syntymä.”
Anonyymi, onko sinulla antaa jotain uskottavaa lähdeviitettä väitteellesi siitä, että: "etoeläinten ryhmässä mihin ihminenkin kuuluu -jatkuvaa homoseksuaalista käyttäymistä ilmentävä uros kyllä "poistetaan" laumasta säännönmukaisesti"? En ole tällaisesta koskaan kuullut, päinvastaisesta sen sijaan kylläkin esimerkkejä.
VastaaPoistaJa se ei taatusti pidä paikkaansa, että: "kaikissa homous on ollut näihin päiviin asti erittäin tuomittua kaikissa "ei uskonnollisissa" yhteisöissä" - ellei uskonnollisuutta käsitetä erittäin löyhästi, jolloin käytännössä ei-uskonnollisia yhteiskuntia ei ole juuri lainkaan. Sosialistisilla mailla viittaat ilmeisesti kommunismiin, mikä on kuitenkin historiallisesti varsin lyhyen aikaa vaikuttanut ilmiö. Ilmeisesti olet unohtanut historiasta esimerkiksi antiikin Kreikan - tai kenties se ei kelpaa, kun siellä oli varmasti ainakin osa ihmisistä hivenen uskonnollisia.
Mietipä nyt sitä susi tai ahma laumaa. Kuinka kauan siellä vietiltään vinksahtaneet urokset kuksii niitä alfoja jalkaan tai yrittää muuten "astuttaa" niitä muita uroksia? Oikein kovinkin monta vuotta? Käypä eläintarhassa tai katso luontofilmejä petoeläinten biologiasta?
VastaaPoistaKreikasta tuhansien vuosien takaa haet esimerkkiä? Tuolloinhan maailmassa ei elänytkään kuin muutama miljoonaa ihmistä, kreikassa muutama tuhat. Lisäksi Kreikkalaiset paneskelivat pikku poikia. Ilmeisesti kannatat tätäkin? Ilmeisesti nämä muutkin miesaktiivit kannattaa -tuossahan sitä yläpuolellakin homoutta lähes vaaditaan joka Suomen miehelle.
****
Tuli ihan mieleen että taidat olla tuo Hankamäki, jota joku tuossa alempana arvostelikin:
https://www.blogger.com/comment.g?blogID=5337895&postID=4229360041921723640&isPopup=true
"Sen sijaan samaa sukupuolta olevien ihmisten yhteiseen kokemusmaailmaan perustuva merkitysten oppiminen voisi luoda parhaat edellytykset filosofialle ja yhteisymmärrykselle. Niin filosofisen ja tieteellisen kuin uskonnollisen ja taiteellisenkin kulttuurin juuret perustuvat Hankamäen mukaan homoerotiikan ja filosofian yhteyksiin."
****
Valitettavaa tässä tietysti on että koko Suomen miesasia helposti leimaantuu tällaisten asioiden takia. Vaikka olisitkin sitten "poikiin päin kallellaan", niin miksi ei nimimerkkisi voi sentään olla vaikkapa Henry tai Jukka tai joku miesaktivismiin liittyvä? Miksi tarjoilet itseäsi täällä nimimerkkisi kautta kiihkeästi Suomen kaikkia naisia haukkuen? Homoeroottinen fantasiasi?
Tuolla oli jo nyt kirjoitettu pariin otteeseenkin tästä asiasta muualla netissä ja pian on Henrykin homon leima otsassa, ellei peräti joku pedon leima?
"Jos sinusta tuntuu, ettei omalla kohdallasi näin ole, kannattaa hankkiutua transseksuaalitutkimuksiin "
VastaaPoistaEipä tarvitse, jos haluat
itse homoilla tai kokeilla jotain new age juttua niin rohkeasti vaan housut alas, huivi kaulaan ja tykille.
Hyvin on
naisen kanssa heteroseksuaaliset fantasiat pysyneet päässä, joten ihan sama mulle vedätkö hanskaan tai huiviin.
T. Mies kalliolta.
Ilmoittaudun vapaa ehtoisesti maalaamaan Henrystä muotokuvan ja ihan naamalta näköisen.
VastaaPoistaKroppa voi olla natsileirien nälkäisen juutalaisen ja päässä Henryllä voi olla Hitlerin koppalakki. Taidanpa laittaakkin sen seuraavaan näyttelyyni ja tehdä siitä useammankin version. Kajon "muotokuva" oli täysin näköinen: siinä oli selvä porvari-sika turvonneena valtaistuimellaan. Ihan näköinen expressio se oli.
Taiteilija
Jos Kajo käy lukemassa tätä niin voin sanoa sinulle että ei kannata vaivautua lukemaan tämän blogin kommentteja-> sillä suurin osa kommentoijista on juuri niitä miehiä jotka OVAT naisvihamielisiä ja sitä kautta vihaavat myös itseään. Eivät ole siis tasa-arvon kannalla. Et taida tietää että tässä blogissa suositaan epäsuoraa uhkailua ja väkivallan käyttöä. Parempaa juttuseuraa löytyy livenä ihan takuu varmasti.
VastaaPoistaTaiteilija
Arvon taiteilija. Henry kuuluu kyllä teihin vasureihin ennemminkin poliittisesti. Ei ainakaan porvareihin.
VastaaPoistaToiseksi -porvarikastin miehet ovat paljon parempikuntoisia tutkitusti mitä teidän leirin porukat.
Toisaalta selvästi olet kiukkuinen vasemmistolainen feministinainen ;)
--
http://www.mediuutiset.fi/uutisarkisto/article122612.ece
Terveyden eriarvoisuus Suomessa on edelleen kasvanut parinkymmenen viime vuoden aikana, vaikka yleisesti terveydentila on kohentunut, ilmenee sosiaali- ja terveysministeriön julkaisusta "Terveyden eriarvoisuus Suomessa".
Vuosina 2003–2005 35-vuotiaiden ylempien konservatiivien toimihenkilömiesten elinajanodote on 6,1 vuotta pitempi kuin työntekijämiehillä. Naisilla vastaava ero on 3,3 vuotta.
Terveenä eletyn elinajanodote vaihtelee koulutusryhmittäin vielä enemmän kuin koko elinajanodote. Pitkäaikaissairaudet ovat alimmissa koulutus- ja sosiaaliryhmissä noin 50 prosenttia yleisempiä kuin ylimmissä ryhmissä.
Elintavat eroavat
Yksi syy terveyseroihin löytyy elintavoista. Tupakointi, alkoholin suurkulutus ja humalajuominen ovat yleisempiä alemmissa sosioekonomisissa ryhmissä.
Ylemmässä asemassa olevat noudattavat paremmin suositusten mukaisia ruokailutottumuksia kuin alemmassa olevat. Rasvan ja vihannesten käytön erot ovat kuitenkin kaventuneet.
Työikäisten miesten liikuntaharrastus on yleisintä ylimmissä sosioekonomisissa ryhmissä. Myös eniten kuolemia aiheuttavien kansantautien riskitekijöiden, kuten korkean verenpaineen, kolesterolin ja ylipainon sosioekonomiset erot ovat säilyneet suurina.
--
Juuri oli viikko sitten IL iso juttu Häkämiehestä punttisalilla. Hän sanoikin IL että ei hän ole kyllä kovinkaan kummoinen kaveri kokoomusessa jos vertaa muiden määrään -erikseen hän mainitsi ainakin Vapaavuoren, Stubbin ja Kataisen. Sanoi hänkin silti vetäisseet tietty salitreenin lisäksi maratonin syksyllä.
Anonyymi, susilaumoissahan käytännössä ylipäätään vain johtajapari/vanhemmat käyttäytyy (hetero)seksuaalisesti. Muiden laumanjäsenten heteroseksuaalista(kaan) käytöstä ei pääosin suvaita. Ahmoja en niin hyvin tunne, mutta käsittääkseni kyseessä ei ole edes laumaeläin. Mutta onko sinulla esittää jotain uskottavaa lähdeviitettä, eikä vain pelkkään mutuun perustuvaa horinointejasi tästä asiasta?
VastaaPoistaTässä muuten muutamia esimerkkejä eläimistä, joilla tiedetään esiintyvän homoseksuaalista käytöstä. Ja toisin kuin intät, niin esimerkiksi tuon perusteella homoseksuaalista käytöstä tuntuu esiintyvän myös laumoissa elävillä petoeläimillä. Täällä vielä vähän lisää eläinlistaa.
Olisinhan minä voinut antiikin Kreikan sijaan voinut mainita vaikkapa samuraitten homosuhteet, mutta yksi ainutkin vastaesimerkki kelpaa hyvin kumoamaan sen väitteesi, että kaikissa (ei-uskonnollisissa) yhteisöissä homouteen olisi muka suhtauduttu erittäin tuomitsevasti.
Ja turha yrittää tunkea omia sanojasi tai vaikkapa Jukka Hankamäen sanoja minun suuhuni. Minä vastaan vain omista sanomisistani.
Tottakai Jukka hyvä luonnotonta marginaali käyttäytymistä löytyy lähes joka eläinlajista mm pedofiliaa, homoutta ja sukurutsaa kuten ihmiltäkin. Silti se on luonnotonta, eikä mitenkään ihannoitavaa.
VastaaPoistaLisäksi pitää muistaa että teidän homojen tekemänä on paljastunut mm väärennettyjä tutkimuksia joissa olette yrittäneet vääntää historiaa ja sen henkilöitä isminne mukaan –vähän niin kuin itse asiassa feminismikin. Samaahan queer tutkimus, heteronormitiivisuus ja kriittinen miestutkimus porukkaa te pohjimmiltanne edustatte, kuten tiedät.
Mutta Jukka hyvä, minun puolestani saat harrastaa vaikka sukurutsaa –kerropa nyt kuitenkin mielipiteesi (rehellinen sellainen) noista Kreikkalaisista ja heidän pikkupoikien paneskelusta. Tämä homojen ”Kreikka fantasia” kun on niin kovin IN piireissänne kuten tiedätkin, Jukka.
Kerrotko myös mielipiteesi siitä, että miksi et käytä vaikka nimimerkkiä kuten Jukka tai Henry tai vaikka anonyymi? Tai mistä syystä saat vimman joka päivä pistää kiihkeästi mielipiteitäsi tänne ”naisten seksuaalinen valta” tutkijan sivuille ja juuri homo nimellä? Täällä ollaan siis niin kuin oikeasti naisten luonnollisen seksin puutteessa jos ollaan, eikä teidän sontaamisreiän puutteessa. Valitan, usko pois.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Queer-tutkimus
VastaaPoistaQueer-tutkimus on (mies kriittisen) naistutkimuksen oppiaineen yksi alalajeista… Se yhdistää lesbo- ja homotutkimusta erityisesti feministiseen sukupuolentutkimukseen.
Teoria pyrkii purkamaan kaikkia seksuaali-identiteettejä arvostellessaan heteronormatiivisuutta. (ja on tehnytkin kaikkensa saattaakseen isän aseman tällaiseksi mitä se nyt on Suomessa)
Yksittäisistä filosofeista eniten queer-teoriaan on vaikuttanut yhdysvaltalainen filosofi ja feminismin teoreetikko Judith Butler. (suoranainen teoreettisen miesvihan ikoni)
http://www.helsinki.fi/jarj/sqs/sqs.htm
SQS – Suomen queer-tutkimuksen seura
Queer-tutkimus on seuran säännöissä määritelty kriittiseksi sukupuolen ja seksuaalisuuden
tutkimukseksi, esimerkiksi lesbo-, homo-, trans- ja bi-tutkimukseksi sekä heteronormatiivisuuden ja heteroseksuaalisuuden tutkimukseksi.
Yhteistyökumppanit : Naisunioniliitto ja naistutkimusseura.
pistänkö vielä Anne Moilasen tittelinperijäksi julkisestikin mm vihreässä langassa kutsutun Akuliina Saarikosken heteroperhe viha julisteen tähän ; )
****
Eli yleisesti ottaen juuri queer tutkimus kriittisine miestutkimuksineen ja ”isällinen heteroperhe” vihoineen ovat olleet miehen hyvinvointitason ja yhteiskunnallisen arvostuksen laskulle kenties vielä vaikutusvaltaisempi voima kuin itse feminismi...
Jatketaan kuitenkin kaikki harjoittelua, ei se tästä arvostelusta enää parane. Tilannehan on helvetillinen Suomen miesten, poikalasten ja isien kannalta.
Anonyymi, turha sinun on minua Jukaksi kutsua omien harhaisten käsityksiesi perusteella. Mielenkiintoisesti et olet vastannut oikein esittämiini kysymyksiin - mistä mahtaneekaan johtua...
VastaaPoistaMitä tulee queer-tutkimukseen, niin oma käsitykseni on se, että vältäosa niistä homoista, jotka ovat siitä edes kuulleet, kokee sen vähintäänkin yhtä vieraaksi kuin mitä miehet kokevat ylipäätään esimerkiksi kriittisen miestutkimuksen. Se sinun esille nostamasi Jukka Hankamäkin on käsittääkseni kritisoinut sekä naistutkimusta, että queer-teoriaa.
Mitä tulee MRA-liikkeeseen tai tähän blogiin, niin oman näkemykseni mukaan kyse on vähän muustakin kuin vain seksuaalisesta puutteesta ja sen kourista kirjoittamisesta. Kyse on esimerkiksi tasa-arvosta sekä myös esimerkiksi heteroseksuaalisen parisuhdemarkkinoiden lainalaisuuksien tarkastelusta, mikä on minusta ihan mielenkiintoinen aihe.
Oma käsitykseni on, että ainakin toistaiseksi queer-teorialla on ollut verraten vähän vaikutusvaltaa - ainakin naistutkimukseen, kaiken maailman naisasialiikkeisiin ja feministeihin verrattuna. Joitain vuosia sitten tosin Judith Butleria pidettiin käsittääkseni noissa piireissä yleisesti jonkinlaisena guruna.
VastaaPoistaMitä tulee Akuliina Saarikoskeen, niin en tiedä onko kyseessä lintu vai kala, mutta kyseinen henkilö ei kyllä todellakaan edusta homojen valtavirtaa. Hänen ängetessään kaistapäineen (jotka eivät välttämättä edes olleet mitään seksuaalivähemmistöihin kuuluvia, vaan ainoastaan jotain räyhähenkisiä anarkisteja) pride-kulkueeseen, kulkueen järjestäjät etukäteen esittivät julkisesti toivomuksensa siitä, ettei hän tulisi ja muutenkin tuon ryhmän touhuihin on suhtauduttu kriittisesti.
"queer-teorialla on ollut verraten vähän vaikutusvaltaa"
VastaaPoistaJuu, se on kunnostautunut lähinnä todellisuudelle vieraiden teorioiden kehittelyssä.
Ensinnäkin sanottakoon nyt, että joka homo kyllä tietää queer teoriat ym. Eiköhän heitä sentään kiinnosta ”heteronormatiivisuuden alasajo”, eli kääntäen sanottuna homojen oikeuksien laajentaminen ; )
VastaaPoistaJa jos nyt suoraan sanotaan, niin ei alkuaikojen naisasioiden ajossa/feminismissä ollut juuri mitään vikaa. Naisten asemaa ehkä kuuluikin parantaa. (esimerkiksi iso-mummini on ollut erään keskeisen järjestön johtokunnassa Suomessa ensimmäinen naisjäsen miesten keskellä … ja oivoi jos Suomen nykynaiset kunnioittaisivat miehiään, perheinstituutiota ja miesten saavutuksia hänen tapaansa ; )
Eli väittäisin jopa niin ”arvon se Jukka”, että juuri tämä kriittinen (miehisyyden arvoa halventava) miestutkimus , queer teoriat homoihanteineen ja heteronormatiivisuuden/isällisen heteroydinperheen alasajo ovat olleet se miesten ongelmien pahin lähde yhteiskunnassamme.
Juuri lapsuuden ehjä perhe, isän roolimalli ja äidin vilpitön miehisyyden arvostaminen ovat äärimmäisen tärkeitä poikalapsen psyykeen kehitykselle.
Tämän jälkeen miehen kasvettua aikuiseksi kaikkein tärkeintä itsetunnolle olisi ollut (voi käyttää jo mennyttä muotoa) yhteiskunta, joka arvostaa yleisesti miehisyyttä saavutuksineen ja biologista isyyttä, sekä ennen kaikkea mahdollisuutta tulla isäksi ja saada pysyä isänä.
Ilman heteroseksuaalista biologisperäistä päivittäistä tyydytystä, ilman oikeuksia vaimoon, ilman oikeuksia sukunsa jatkumiseen ja oikeuteen olla isä lapsilleen ihan koko heidän ikänsä – yhteiskunta hajoaa liitoksistaan. Sen tulemme näkemään tulevaisuudessa. Merkit ovat jo ilmassa.
Nimenomaan isällinen heteroydinperhe on yhteiskunnan ydin, jotta voidaan puhua edes yhteiskunnasta.
Eli tämän ongelman rinnalla jokin naisten palkkojen pieni nosto ym ei oikeastaan ole edes mikään ongelma heteromiehen elämänkaaressa.
Anonyymi, joko olet trolli tai sitten vain olet niin kognitiivisesti rajoittunut, ettet tajua puhetta. Niin tai näin, taitaa olla turha jatkaa keskusteluyritystä kanssasi.
VastaaPoistaHomo on Jukka-poika.
VastaaPoistaNo, mä kerron teille jotain mun elämästä,
Mun elävästä elämästä.
Tää on laulu mun emännästä.
Hän on sielultaan maalaislapsi,
Ja se meinaa, että meitä on kaksi.
Kun kaupungin humu kävi tukalaksi,
Mä kysyin, mitä armaani haluaisi.
Hän haluu huussin.
Hän haluu kasvimaan.
Hän haluu lampaan.
Hän haluu lammashaan.
Enkä mä sano vastaan,
Se on oikein ja kohtuus ainoastaan.
Hän haluu huussin.
Hän haluu kasvimaan.
Hän haluu lampaan.
Hän haluu lammashaan.
Enkä mä pane vastaan,
Enhän mä pane vastaan.
Jotkut tytöt haluu mennä oikikseen,
Jotkut tytöt haluu mennä lääkikseen,
Jotkut niistä haluu jopa valtikseen.
Mut kun me tavattiin, jäi koulut sikseen
Ja mentiin suin päin suoraan familybisnekseen.
Mä sanoin: "Mitä ikinä sä haluut, niin mä teen."
(nosta satula ja ratsasta länteen)
Ja mä tunsin sen onnen tunteen.
Tässä on suoraa kopiota miesten tasa-arvo Ry:n sivulta:
VastaaPoista"Miesten ongelmat huoltajuuskiistoissa on ollut keskeinen miesliikkeiden teema länsimaissa (esim. Kitunen 2007; Sund 2007). Malmin mukaan miesten alhainen huoltajuusprosentti saattaa kieliä sosiaalityöntekijöiden ja oikeusistuimien syrjinnästä sekä valtasuhteista, jotka toimivat miehiä vastaan sosiaalipalveluissa (2008, 171)."
Tämä syrjintä/keskeisin miesten ongelma johtuu pohjimmiltaan enemmän heteron ydinperhe instituution alasajosta, heteronormatiivisuuden vastustamisesta, kuin vaikkapa siitä että naisjärjestöt vaativat parempia palkkoja itselleen ym.
Sen lisäksi keskeisin ongelma onkin seksuaalinen puute sykukypsillä miehillä ja yksinäisyys. Asia johtuu pohjimmiltaan samasta "heteronormatiivisuuden ja ydinperhearvojen" alasajosta.
Lisäksi tosiaan kaikki nämä tasa-arvo ry:nkin esittämät "mieskurjalisto pointit" ym liittyvät myös paljon enemmän lapsuuden isättömyyteen, perheettömyyteen, eroihin, huoltajuuskiistoihin jne kuin puhtaisiin feministien vaatimuksiin korjata jotain "palkka tasa-arvo" asioita yhteiskunnassamme.
Ja siinähän ne sitten pääsääntöisesti ovatkin ne miesten todelliset suuret ongelmat yhteiskunnassamme(jos asevelvollisuus oltaisiin jo ratkaistu samaan tapaan mitä about 99% länsimaista on jo tehnyt eli nato + palkka-armeija).
VastaaPoistaLähinnä sitten kun puhutaan noiden ongelmien lisäksi vielä kiintiöistä STM yksiköissä, niin noita jälkiä korjaamaanhan sinne niitä miehiä tarvitaan.
Mä en sitten ollut tuo Jukka poika biisin heittäjä -vaika tyyliini sopisikin. Epäilen että se oli Hankamäki itse.
VastaaPoistaTäytyypä lähteä saunaan kinaamasta täältä teidän "ruskean reiän ritarien" kanssa.
***
http://fi.wikipedia.org/wiki/Heteronormatiivisuus
"Queer-tutkimuksena tunnettu tutkimusala pyrkii tutkimaan sitä, kuinka heteronormatiivisuus jäsentää erilaisia yhteiskunnallisia, kulttuurisia ja historiallisia ilmiöitä, kuinka sukupuoli ja seksuaalisuus ovat kietoutuneet yhteen yhteiskunnassa."
(ja siis pyrkii kumoamaan tämän heteronormatiivisuuden ja sitä mukaa mm isällisen ydinperheen arvostuksen sekä miesten kunnioittamisen yhteiskunnassa)
http://fi.wikipedia.org/wiki/Feminismi
VastaaPoistaKolmannen aallon feminismi
1980-luvulta eteenpäin vaikuttaneesta feministisestä ajattelusta on usein puhuttu kolmannen aallon feminisminä.
Feministisestä miestutkimuksesta käytetään nimeä kriittinen miestutkimus. Samoin kolmannen aallon feminismillä on ollut läheiset suhteet homo-, lesbo- ja queer –tutkimukseen sekä postkolonialistiseen (vasemmistolaiseen) tutkimukseen. Kolmannen aallon feminismin yksi keskeisimmistä – mutta myös kiistellyimmistä – teoreettisista käsitteistä on sex/gender (biologinen ja sosiaalinen sukupuoli) -jaottelu. (verratkaapa piruuttanne tässä kohtaa maskulismin teoriaa biologiapohjaiseen konservatiiviseen miesliikkeeseen)
Kriittinen miestutkimus:
"Kriittinen miestutkimus nojautuu feministiseen teoriaan … miestutkimuksen lähtökohta on homotutkimus ja sen määrittelemä heteroseksismi. Miestutkija Arto Jokisen mukaan homoliikkeen tekemä teoretisointi paljastaa miesten todellisen ylivallan naisiin ja sen vaikutukset miesten keskinäisen hierarkian järjestymiseen. Kriittisen miestutkimuksen yhtenä tehtävänä on pyrkiä muuttamaan sosiaalisesti rakentuvaa mieskuvaa. Miehisyyttä pyritään pohtimaan uudelleen siltä pohjalta, miten miehet ovat osana naisten alistamisen ketjua ja miten se näkyy maskuliinisuuden rakentamisessa"
***
PS. Seuratkaapa muuten kun pian "aivan sattumalta" paikalle liihottaa itse Hankkis eri nimimerkillä ja alkaa kyselemään että minustako te täällä puhutte? Samalla nimimerkki homo säestää että no niin, no niin, siinäs näitte, enkä ooo mikään Hankkis .
Olette varmaan nähneet tämän "kahdella suulla puhumis" ilmiön Jope Ruonansuun showssa.
Tietenkään homous ei ole
VastaaPoistaluonnotonta, MUTTA kysymyksessä on kitkaenergia; ei vapaasti virtaava kahden dualistisen ääripään välillä virtaava kosminen voima.
Homous on 'kehityksellinen vääristymä', joka johtuu karmasta.
Siten sen voidaan sanoa sekä olevan luonnotonta että luonnollista, riippuen miltä kannalta asiaa tarkemmin ottaen katsoo.
Homous ei kuulu 'tavalliseen kehitykseen', mutta ihmiskunnan ja koko Maa-planeetan kehitys on niin paljon vinoutunut niin monella tavalla, että tällaisia vääristymiä on syntynyt.
Toisaalta voidaan sanoa, että luonnollisuus ilmenee siinä, että kaikki vääristymätkin ovat osa luontoa ja luonnollisuutta - ilman vääristymän mahdollisuutta, eläisimme kammottavan tylsässä maailmankaikkeudessa.
Kuitenkaan kehityksessä, joka tapahtuu niinkuin sen pitää, ei homoutta juuri esiinny.
- Vortac
Vortac:"Homous on 'kehityksellinen vääristymä', joka johtuu karmasta."
VastaaPoistaVarmaankin näin.
"Homous ei kuulu 'tavalliseen kehitykseen', mutta ihmiskunnan ja koko Maa-planeetan kehitys on niin paljon vinoutunut niin monella tavalla, että tällaisia vääristymiä on syntynyt. "
Mieslapsi voi kehdossa maatessa hahmottaa naiset etäisiksi ja miesvihamielisiksi (mitä he tietysti tässä maailmassa usein ovat) ja traumatisoitua siten, että seksuaalinen virtaus kulkemasta kahden eri navan väliä. Tai näin ainakin itse olen asian hahmottanut.
Lesboksi taas tullaan
päinvastaisista syistä, elikä miesvihamielisyyden kautta. Koetaan
esim., että heteroseksi on naisen alistamista, tai ettei sopivan miehen osuminen kohdalle ole todennäköistä, koska kriteerit ovat ylitiukat. Lesbokokeilut ovat yleisempiä naisten keskuudessa, kuin homokokeilut miesten kesken, koska nainen on naisellekin arvokkaampi.
Miehen pitäisi olla sitä sun tätä, mutta naisella ei niin väliä.
"Kuitenkaan kehityksessä, joka tapahtuu niinkuin sen pitää, ei homoutta juuri esiinny. "
Jos maailma olisi vapaa
homokokeilut olisivat paljon yleisempiä. Homokokeiluista pidättyminen liittyy ihmisten yleiseen uskonnollisuuteen ja ajatukseen siitä, että toisen miehen perseen painautuminen on turmiollista. Homoilussa ei ole mitään sen kummempaa kuin vaikkapa ralliautoilussa tai miesten välisessä halaamisessa tai seuranpidossa.
Se mikä on tervettä, fasistista tai järkevää onkin jo sitten hieman eri asia. Joka tapauksessa moni mies loukkaantuisi itseen kohdistuvasta homoilusta niin paljon, että alkaisi harkita itsemurhaa. Tätä on kristinusko
Suomessa.
Onko teillä myöskään alkuunkaan käsitystä kuinka paljon te teette hallaa homoille ; )
VastaaPoistaSuurin osa Suomen miehistä EI ihaile teitä vaan ennemminkin sietää juuri ja juuri.
Sen lisäksi että pian ovat Henry ym huonossa huudossa monessa piirissä ; )
Kaikista oudointa tässä idioottien keskustelussa on se että HOMO nimimerkillä varustettu on AINA valmis lynkkäänmään naisia.. hohoijaa ja itse saa trurpaansa vähän väliä ..tässä ketjussa näköjään ihan olen takaa.
VastaaPoista