keskiviikkona, tammikuuta 20, 2010

Miesten häpäisy arkipäivää

HS: Halmeen tapaus osoittaa tottumuksemme miesten häpäisyyn
Ilkka Kylävaara

Nyt tässä on viikon päivät puhuttu Kaarina Hazardin mediakritiikistä, mutta eihän se sitä ollut.

Sen voi jokainen tarkistaa Iltalehden sähköisestä versiosta 13. 1. kello 02.44. Hazardin mieskritiikki jakaantuu kahteen osaan. 1. Tony Halmeesta kirjoitettuihin muistokirjoituksiin ja 2. Tony Halmetta häpäisevään haukkumiseen.

Jos ketä tahansa elävää tai kuollutta miestä tai naista nimittäisi "möhkäleeksi", "kotieläimeksi", "niskamakkaraksi", "mulliksi", "elukaksi" ja "kuohituksi mahtisonniksi", olisi kyseessä ilmiselvä kunnianloukkaus ja paha sellainen, tiedotusvälineessä tehty. Kuollut ei voi kunniansa perään vaatia, mutta Suomen laki tuntee vainajan häpäisemisen ja kuolleen muiston häpäisemisen.

Kehotan Julkisen sanan neuvostoa huomiomaan kansalaisten heikon laintuntemuksen ja keskittymään asiaan.

Miksi miehet ja älymystö eivät älähdä Völkischer Beobachter -tyyppisestä journalismista? Koska Suomen miehet ovat jo tottuneet siihen, että miehiä koskeva kaunakirjoittelu, yleistykset ja häpäisy ovat arkipäivää – ikään kuin oikeutettuja siksi, että Suomi on miesväkivallan (ja nykyään jostain syystä myös naisväkivallan) johtavia eurooppalaisia maita. Itäeurooppalaisessa kategoriassa ei ehkä ihan huipulla, ja muslimien tai hindujen kunniakulttuureihin verrattuna jopa pohjalla.

Vai meneekö jesuiittamaisuus tässä maassa niin pitkälle, että huumeita käyttävällä showmiehellä ei ole kunniaa, jota loukata? Samaan tapaanhan oikeus totesi Virpi Miettisen kunnian tapauksessa. Onko uskoon tullut ja raitis Miettinen saanut kunniansa takaisin vai saako häntä kuolemansa jälkeen nimitellä miten hyvänsä?

Varsinaista kaksinaismoraalia edustavat sekä Iltalehden kustantaja-päätoimittaja Kari Kivelä että Hazard itse. Hazard ilmoitti ei-osaavansa kirjoittaa, ja Kivelä että Hazard jatkaa. Ilmeisesti jokainen kommentti ei-kirjoittajarouvasta laitetaan plussana tilastoihin.

Muhevaa freudilaisuutta edustaa lisäksi se, että Halmetta pilkkaavat määreet sopisivat monen mielestä mainiosti rouvaan itseensä.

Monet älymystöä edustavat oppivat aikanaan, että tarkoitus pyhittää keinot. Sellaista ei pidä kutsua "piristäväksi" kritiikiksi vaan matalamielisyydeksi.

Spotlight on Egypt's marriage crisis

Myös sokea mies suosii kapeavyötäröistä naista

Why men use prostitutes

Boys failed by education system says Eton headmaster

American women bring home the bacon as 20% earn more than spouses

Punikkihuora

Pro Laasanen ja lehti.

30 kommenttia:

  1. "Ihan tähän kärkeen pyydän anteeksi kaikilta sellaisilta, joita viime viikolla julkaistu kolumnini loukkasi."

    Hyvä, että vihdoin ymmärsi. Loppukolumni onkin sitten sitä tyypillistä uhriutumista, johon paskalehtien kirjoittelijat turvautuvat heti, kun saavat maistaa omaa lääkettään. Hazardin kannattaisi hankkia vaikka jokin etikettiopas, jotta voisi opetella käyttäytymään ihmisen tavoin.

    VastaaPoista
  2. "Koska Suomen miehet ovat jo tottuneet siihen, että miehiä koskeva kaunakirjoittelu, yleistykset ja häpäisy ovat arkipäivää"

    Ja jotkut, kuten Jukka Relander, ovat liian munattomia uskaltaakseen sanoa mitään vastaan. Voi toki olla, että Relanderin kohdalla kyse on profeministisestä opportunismista, mikä on tietysti vielä pahempi asia.

    VastaaPoista
  3. "Kaikista yliopistotutkinnoista 64 prosenttia oli naisten suorittamia vuonna 2008. Nuoremmissa ikäluokissa on valtava naisten koulutusylivoima."

    Tämä on tosiaan merkittävä ongelma, eikä yksin pariutumismarkkinoidfen takia. Miesten puute köyhdyttää akateemista maailmaa ja ajattelua suuresti, aivan kuten naisten puute teki aiemmin.

    VastaaPoista
  4. Kylävaara voi myös tietää näitä "lenin patsaan pystyttäjän", Hazardien taustoja ja oikeita motivaatioita aika hyvin.

    "Kylävaaralta julkaistiin vuonna 2004 kirja Taistolaisuuden musta kirja, johon hän kokosi omia ja muiden henkilöiden kokemuksia 1970-luvun taistolaisesta liikkeestä."

    VastaaPoista
  5. Köyhyys uhkaa yli 75-vuotiaita suomalaisnaisia

    Onhan se niin epäreilua, että he eivät ole kuolleet saman ikäluokan miesten tavoin.

    VastaaPoista
  6. Lääkärien pariutuminen askarruttaa terveyspäättäjiä

    "Vuosina 1997–2006 valmistuneista mieslääkäreistä noin joka kolmannella on puolisona naislääkäri. Naisilla puoliso on sen sijaan yleisimmin tekniikan tai kaupalliselta alalta. Osuus on tutkimuksen mukaan kasvanut viime vuosina 46 prosenttiin.

    Syrjäseuduilta teknisen ja kaupan alan työt puuttuvat, mikä hillitsee monen naislääkärin perheen halua lähteä töihin kaupunkien ulkopuolelle."

    Ei kelpaa naislääkärille mieshoitsu, ei.

    VastaaPoista
  7. "Ei kelpaa naislääkärille mieshoitsu, ei."

    Tuossa viimeisin kommentoija sanoo olevansa nuori naislääkäri, jolle työ on toissijaista ja haluaa miehen, lapsia...

    No toivottavasti ei oikeasti ole lääkäri.

    VastaaPoista
  8. Sylttytehtaalta laki- ja oikeusasioiden korkeimpaan päätöksentekokäytäntöihin

    -Nykyinen lakiasiain valiokunnan puheenjohtaja, vihreä feministi Janina Andersson oli taannoin läsnä Amnesty Internationalin järjestämässä keskustelutilaisuudessa naisiin kohdistuvasta väkivallasta:


    "Tilaisuuden puheenjohtaja Pia Puu Oksanen Amnestyn Suomen osastolta sanoi, että kaikki kyllä puhuvat tästä teemasta tällä hetkellä, mutta nyt pitäisi laittaa tapahtumaan myös käytännössä kuntatasolla
    ...
    Puhuimme siitä, miten väkivaltainen maa Suomi on
    ...
    190 000 lasta näkee vuosittain, kun heidän äitiään pahoinpidellään.
    ...
    Sain myös viemisinä terveisiä Tuija Braxille oikeusministeriöön"

    http://janina.vuodatus.net/blog/1336619


    - Ja eipä aikaakaan kun vihreä feministi Tuija Brax, nykyinen oikeusministeri piti puheen eduskunnassa:

    ”Sitten, arvoisa puhemies, vielä perheväkivalta-termistä. Oikeusasiamies on tässä sanonut, että termi on kiistanalainen, mutta päätynyt kuitenkin ihan hyvillä perusteluilla tässä käyttämään sanaa ”perheväkivalta” muun muassa sen takia, että se kuvaa silloin, jos oikein ymmärsin, sitä, että siinä on usein lapsesta kysymys, jonka perheessä tapahtuu väkivaltaa, ja on todella syytä korostaa, niin kuin oikeusasiamieskin teki, että ne lähes 200 000 suomalaista lasta, jotka vuosittain todistavat, kun äitiä lyödään, ovat myös väkivallan uhreja. Voi olla hyvin traumaattista nähdä, kun kotona lyödään.
    ….
    ”Aivan viimeisenä, arvoisa puhemies, palaisin vielä näihin lähes 200 000 suomalaiseen lapseen, jotka näkevät, kun heidän äitiään hakataan - melkein Tampereen asukasluku.”
    - Tuija Brax
    www.eduskunta.fi/triphome/bin/thw/trip?${APPL}=utpptk&${BASE}=faktautpPTK&${THWIDS}=0.14/1254153194_92970&${TRIPPIFE}=PDF.pdf (linkki on jostain syystä saatettu toimimattomaan tilaan..."page expired")


    - Huoh.... jos arvioidaan, että perheessä on keskimäärin 1,5 lasta niin vuosittain pahoinpideltyjä naisia on siis pyöreät 126 000.
    …Siis sellaisia joilla On lapsia ja lapset Ovat Nähneet kun isä lyö.
    Kuinka suuri lienee sellaisten pahoinpideltyjen ja hakattujen naisten määrä, joilla ei ole lapsia tai lapset eivät näe hakkaamista?
    Jos arvataan vähän alakanttiin tuosta luvusta 126 000….. vaikkapa 80 000 niin päästään vuosittaiseen pahoinpitelylukuun 206 000.
    Suomalaiset miehet siis hakkaavat vuosittain reippaasti yli 200 000 naista parisuhteissaan.
    Tämä tekee about 540 naisenhakkaamista, pahoinpitelyä/päivä.
    Sen päälle tulevat vielä ne 15 000 - 45 000 raiskattua naista....

    VastaaPoista
  9. Kylävaara on oikeassa: Hazardin jutun jälkeen voidaan kysellä kaikkien suomalaisten miesten oikeuksien perään, ei vain perussuomalaisten. Mikäli tuo Hazardin kolumni voidaan väkisin vääntää mediakritiikiksi, niin raamattua voi sitten varmaan myös kutsua keittokirjaksi.

    VastaaPoista
  10. No tuossahan vihreiden miesten johtaja juuri eilen näytti mallia tästä häpäisystä -aivan samoin kuin vähän alempana vihreiden Johansson Hesarissa ; )

    VastaaPoista
  11. Vihreät miehet ry:n jäsen Hanna-Kaisa Lähde antoikin vastauksen yllä ihmettelemääni Tuija Braxin naisten hakkaamislukuihin:

    Hanna-Kaisa Lähde:
    “...uskon, että ministerillä on käytössään tutkittua tilastotietoa...Hänhän (Brax) työskentelee siinä viitekehyksessä, jossa ko. aihealueen tietoa yhteiskunnassamme kerätään, tutkitaan ja jalostetaan?”
    http://hksummanen.wordpress.com/2007/09/30/sovinistinainen-onkin-feministi/

    - Vastaus on vallan erinomainen ja kuvaa hyvin maamme päätöksentekojärjestelmää.
    Mikäli Tuija Brax ei ihan pokkana valehtele eduskunnassa niin Hanna-Kaisa Lähteen esittämä mahdollisuus (asiantuntijat toimittavat päätöksentekijöille jalostettua tietoa) pitää ilmeisesti paikkansa.

    Ketkä sitä "jalostettua" tietoa toimittavat väkivalta- ja tasa-arvo-asioissa päätttäjille?
    Olisiko Tasa-arvoaisain neuvottelukunta, naistutkijat....?

    Tässäpä Tasa-arvoaisain neuvottelukunnan kaikki asiantuntijatahot:

    Naisasialiitto Unioni ry
    Naisjärjestöjen Keskusliitto
    Naisjärjestöt yhteistyössä NYTKIS ry
    Miessakit ry
    Profeministimiehet
    Suomen Unifem ry
    Eurooppanaiset ry

    Sukupuolentutkimus
    Naistutkimuksen yliopistoverkosto Hilma
    Minna, valtakunnallinen naistutkimus- ja tasa-arvoportaali
    Helsingin yliopisto, Kristiina-instituutti
    Tampereen yliopisto, naistutkimus
    Åbo Akademi, Institutet för kvinnoforskning
    Oulun yliopisto, naistutkimus
    Jyväskylän yliopisto, naistutkimus
    Joensuun yliopisto, naistutkimus
    Lapin yliopisto, naistutkimus
    SUNS, Suomen Naistutkimuksen Seura ry
    SUMS, Suomen Miestutkimuksen Seura ry
    Naistutkimus – Kvinnoforskning -lehti
    Akka-info

    Keskusta – Suomen Keskustanaiset ry
    Kokoomus – Kokoomuksen Naisten Liitto
    Kristillisdemokraatit – Suomen Kristillisdemokraattiset (KD) Naiset ry
    SDP – Sosiaalidemokraattiset Naiset
    Svenska folkpartiet – Svenska Kvinnoförbundet
    Vasemmistoliitto – Vasemmistonaiset
    Vihreä Liitto – Vihreät naiset ry



    Tähän yhteyteen sopii vallan hienosti Heidi Hautalan kirjoitus:
    “…lait ja ohjelmat saavat lopullisen muotonsa asiantuntijalausuntojen pohjalta. Asiantuntijoiden sukupuolijakauma havaittiin epätasaiseksi, mikä on omiaan vinouttamaan päätöksentekoa”
    http://www.heidihautala.fi/2009/10/tasa-arvon-pitaa-nakya/comment-page-1/

    VastaaPoista
  12. Why men use prostitutes..

    Minä en edes rupea lukemaan artikkelia, jolla on noin typerä ja itsestäänselvyyksiä ymmärtämätön otsikko.

    Voin kuitenkin kertoa vastauksen; Miehet käyttävät prostituoituja saadakseen PILLUA.

    - Vortac

    VastaaPoista
  13. Hazardin kannattaisi hankkia vaikka jokin etikettiopas, jotta voisi opetella käyttäytymään ihmisen tavoin.

    Ihminen osaa luonnostaan käyttäytyä ihmisen tavoin. Vain apinoiden täytyy erikseen opetella jotain 'käytöstapoja' tai 'kohteliaisuutta'.

    - Vortac

    VastaaPoista
  14. Miesten puute köyhdyttää akateemista maailmaa ja ajattelua suuresti, aivan kuten naisten puute teki aiemmin..

    Tuota noin, millähän tavalla 'naisten puute köyhdytti aiemmin akateemista maailmaa ja ajattelua suuresti'?

    Onko esittää vähän konkreettisempia esimerkkejä?

    - Vortac

    VastaaPoista
  15. Ministeri haluaa aikuiset lapset pois vanhempien niskoilta Italiassa

    Brunetta ryhtyi ristiretkelleen sen jälkeen, kun italialainen tuomioistuin oli määrännyt 60-vuotiaan isän jatkamaan vanhempiensa luona edelleen asuvan 32-vuotiaan tyttärensä rahallista tukemista.

    VastaaPoista
  16. http://www.revalvaatio.org/index.php?option=com_content&view=article&id=88:yliopistouudistus-ja-naistutkimus&catid=31:general&Itemid=46

    VastaaPoista
  17. "Vain apinoiden täytyy erikseen opetella jotain 'käytöstapoja' tai 'kohteliaisuutta'."

    Ehkä kyse onkin juuri tästä.

    "Onko esittää vähän konkreettisempia esimerkkejä?"

    Ei nyt tähän hätään. Pohdin asiaa ihan yleisellä tasolla. Siinä suhteessa yliopistoja ja tiedettä epäilemättä rikastuttaa se, jos tieteentekijöillä on monenlaisia tautoja, näkökulmia ja kokemuksia.

    VastaaPoista
  18. Jorma
    "Ei kelpaa naislääkärille mieshoitsu, ei."

    mieshoitsut eivä mitenkään voi riittää lääkäreille, heitä kun on lukumääräisesti hyvin vähän ja niistäkin suurin osa varattuja.

    VastaaPoista
  19. Hazardin uudessa kolumnissa on muutamia hyviä kysymyksiä ja sitten aika suuri joukko huonompia. Vastauksiahan siinä ei ole kuin rivein välissä ja sielläkin enempi väärin.

    Ensin hän arvelee, ihmiset suuttuivat, koska Halme edusti jotain muuta ja arvokkaampaa kuin itseään. Hän ei vieläkään ymmärrä, että suurinta osaa ihmisiä yksinkertaisesti pöyristytti vainajan häpäisy, ei Halmeen häpäisy. Toimittajien ei siis pidä jalkautua Itä-Helsinkiin vaan käytöskursseille. Tai siis feministitoimittajien ja -kolumnistien ja muiden empatiaan kykenemättömien vihanlietsojien.

    Sitten hän pohdiskelee "netin tuottamaa" vihaa, mutta ei ymmärrä, että
    -netissä muutama luultavasti lievästi mielenvikainen kommentoija ryöstää helposti kokemattoman lukijan huomion asiallisilta kommenteilta,
    -netissä vastakkainasettelut lavastetaan mahdollisimman näyttävästi oman puolen hyväksi eli taviksetkin alkavat oppia vähitellen, että kun vastapuoli tekee virheen se pitää heti hyödyntää mahdollisimman suurieleisesti,
    -kun medialukutaito vähitellen on kehittynyt riittävälle tasolle, nettikeskusteluista saa paljon nopeammin ja monipuolisemmin käsityksen melkein mistä tahansa uutisesta kuin lehden uutisesta
    -toisaalta netti aiheuttaa varsinkin medialukutaidottomissa epätoivottavia vaikutuksia, kuten juuri vihaa ja väärinymmärryksiä.

    Kun esimerkiksi Hesari uutispäällikkö intoilee Oksasen rasististen kommenttien johdosta, hän pääsee kuin koira veräjästä vain omassa lehdessään. Netissä hänet mankeloidaan paljon tehokkaammin. Myös suomalaiseen mieheen kohdistuvan rasimin vastustajat saavat äänensä kuuluville. Toisaalta muutama änkyrä sitten sabotoi keskustelua esimerkiksi aidosti vihamielisillä kommenteilla. Joku saattaa yrittää nostaa asian näkyvyyttä, lavastamalla Karismon vielä pahemmaksi roistoksi. Joku lähtee mukaan tyhmyyttään ja hänen vihansa kasvaa ja kohdistuu osin syyttömään henkilöön.

    Joku toimittaja oli Hesarissa sitä mieltä, että kansa pitää pistää medialukukurssille, kun eivät ymmärtäneet Hazardia. Minusta taas kansa ja erityisesti toimittajat pitäisi pistää nettikeskustelujenlukukurssille.

    VastaaPoista
  20. Anja O kävi täällä,

    Hei,

    Olin juuri muotoilemassa uutta mukavaa kirjoitusta Anja "0" Kaurasesta ja hänen uusimmasta Kaarina "pulloposkinen feministis(i)ka" Hazardia käsittelevästä kolumnistaan "Ajatteleva lukija - ja se Toinen, tuonne "Keskustelua miesten tasa-arvosta palstalle", yhteiskuntaosioon, mutta en pääse enää edes sisään tuohon osioon, ja jäi muotoilu ja kommentti kesken, vaivaako tämä sama vaiva teitä muita? Mikä siellä nyt tökkii?

    hjlp?

    :ah

    VastaaPoista
  21. "LUUSERI JA INTELLIGENTSIJA"



    Alaluokkainen Anja O kirjoitti:

    "Kaari Utrion viime syksyinen ET-lehden kolumni vanhustenhoidosta ja niin sanotuista kuolemanpillereistä pani sen Toisen lukijan aivan sekaisin. Blogipalstat pursusivat fasisti-haukkuja ja Facebook-yhteisöt elämöivät. Suosikkikirjailija kärjisti ja käytti krouvia ironiaa saadakseen ihmiset ajattelemaan. Palautteeksi hänelle ladeltiin tappouhkauksia nettisivustoilla."

    Mutta kuules sinä sivistymätön ja kouluttamaton "sukkapuikkokirjailija" Anja O, haluaisin kysyä sinulta, että pitääkö kirjailijan tai kolumnistin olla niin surkea ettei hänen "ironiaansa" kukaan täysijärkinen huomaa, muuta kuin kirjailijaan itseensä ja hänen kirjoituksiinsa kohdistuvana.

    Anja O jatkaa:
    "Myöhemmin syksyllä tuli toinen nainen ja toinen kirjailija, joka pani sen Toisen lukijan tolaltaan. Sofi Oksanen kertoi Tanskan televisiolle antamassaan haastattelussa, että Suomessa on paljon parisuhdeväkivaltaa. Ja taas ne Toiset vetivät herneen nenään, ja taas blogipalstat pursuilivat ja Facebook-yhteisöt remusivat. Feministiksi tunnustautuneen kirjailijan elämäntapavalintoja ja ulkoista habitusta pilkattiin räävisti."

    - Ettet sinä, Anja 0, nyt vain aivan tarkoituksellisesti unohtaisi kolumnistasi jotain oleellista, esimerkiksi sitä miten tuo tietämätön ja yksinkertainen ( ja myöskin täysin alaluokkainen ja kouluttamaton ) luuseri, Sofi Oksanen töppäsi karkeasti haastatelussaan jo aivan kaikkein alkeellisimmallakin asiatasolla?

    medi:a)kritiikki jatkuu

    VastaaPoista
  22. "LUUSERI JA INTELLIGENTSIJA"



    Alaluokkainen Anja O kirjoitti:

    "Kaikki kolumnistit tietävät, että on olemassa tulenarkoja aiheita: vanhukset, sotaveteraanit, Mannerheim, suomalaisten miesten väkivaltaisuus, feminismi - ja juuri kuolleet kansansuosikit. Journalististenkin perinnetapojen mukaan kuolleista ei revitellä. De mortuis nil nisi bene - kuolleista ei pahaa sanaa."


    Anja O: "suomalaisten miesten väkivaltaisuus, feminismi"

    - No comments needed here.


    Anja 0 jatkaa:
    "Mutta kuinkas kävikään? Nyt on jälleen nainen, ja ammatikseen kirjoittava, asialla. Kaarina Hazard kirjoitti kolumnin, jonka Ajatteleva lukija saattaa tulkita burleskiksi parodiaksi ja mediakritiikiksi, mutta se Toinen lukija vain julmaksi ja ylimieliseksi vainajan pilkaksi."

    - "Ajatteleva lukija" vai Ajattelematon "luuseri"-kolumnisti?


    medi:a)krittiiki jatkuu

    VastaaPoista
  23. "LUUSERI JA INTELLIGENTSIJA"


    Alaluokkainen Anja O kirjoitti:

    "Jälleen blogimaailma tulvii vihapuhetta ja Facebook-sivustot rellestävät puolin ja toisin. Myös kirjoittajan fyysisiä ominaisuuksia on arvioitu karkeasti; liian paksu kolumnistiksi!"

    - Vaan minkälaista puhetta kirjoittikaan tämä alaluokkainen, kouluttamaton ja Ajattelematon "kolumnisti" Kaarina "feminist(i)ska" Hazard?

    Anja 0 jatkaa:
    On toki sanottava, että aiemmin mainittuihin kirjailijoihin verrattuna nyt ovat myös mediaeliitin ja pressiklubien ikiomat kodinturvajoukot olleet sankasti liikkeellä, kolumnistitoveria puolustamassa.

    Mistä on kysymys? Luuserien ja intelligentsijan välisestä kuilusta, politikoinnista, eettisistä pelisäännöistä, väärinarvioinneista, kiireestä? Ehkä kaikista noistakin, mutta väitän, että Toisten lukijoiden määrä kasvaa samassa suhteessa kuin kaunokirjallisuuden lukeminen vähenee. Kyky hahmottaa, eritellä ja tulkita katoaa. Ironia, satiiri ja parodia ovat enää harvojen herkkuja. Nyanssit katoavat yksinkertaisen, raaistuvan (internet)kielenkäytön alta. Ei tässä medialukutaidosta ole kysymys, vaan kirjoitetun sanan sävyjen lukemisen taidosta."


    "Kyky hahmottaa, eritellä ja tulkita katoaa. Ironia, satiiri ja parodia ovat enää harvojen herkkuja."

    - Anja 0, senkin uhalla että saatat sanoistani hiukan loukkaantua, minun on kuitenkin omaksi parhaaksesikin pakko sinua hiukan neuvoa. Ikävä kyllä, sinä et tuohon esille nostamaasi herkkuun näytä kykenevän, joten olisit kirjoittaessasi turvallisemmilla vesillä kun pitäytyisit vain tuossa sinulle jo entuudestaan tutussa puisevassa tyylissäsi. Kyllä se vielä myy, kunhan vain muistat lisätä tekstiisi aina muutaman sukkapuikon sinne tänne. Miljoona kärpästä on oikeassa.

    "Luuserien ja intelligentsijan välisestä kuilusta"

    Muistanpa, Anja 0, senkin kuinka sinä kilistelit telkussa Kaari Utrion kaa "Naisten agressiolle" kuin mikäkin täydellinen "alaluokkainen" pölkkypää ja luuseri.

    ilahduttavasti ja maltillisesti sinun.
    :ah!

    VastaaPoista
  24. Ai niin, tässä linkki Anjan, Ajattelemattoman alaluokkaisen kirjailijan kolumniin:
    http://www.iltalehti.fi/kolumnistit/2010011810948066_k0.shtml

    :ah

    VastaaPoista
  25. "mieshoitsut eivä mitenkään voi riittää lääkäreille, heitä kun on lukumääräisesti hyvin vähän ja niistäkin suurin osa varattuja."

    Joo parempi ilmaisu olisi "Ei kelpaa mieshoitsu, tai mieshoitsua vastaavan tulotason omaava mies naislääkärille, ei"

    VastaaPoista
  26. "Joo parempi ilmaisu olisi "Ei kelpaa mieshoitsu, tai mieshoitsua vastaavan tulotason omaava mies naislääkärille, ei""

    Tämä on parempi ilmaisu.

    VastaaPoista
  27. "Vuosina 1997–2006 valmistuneista mieslääkäreistä noin joka kolmannella on puolisona naislääkäri." -suora lainaus artikkelista

    Tai voidaan kääntää niinkin, ett jopa kolmas osalle mieslääkäreistä ei kelpaa puolisoksi muu kuin lääkäri.

    Näitähän voi siis ihan oman maun mukaan käännellä ihan miten haluaa ;)

    VastaaPoista

  28. Tämä on parempi ilmaisu
    .

    Niin on.

    Anolle; kaikkeahan voi käännellä ja väännellä, mutta toisin kuin feministit, fiksut ihmiset yleensä kyllä silti pitäytyvät totuudessa ja vääntävät asiat kuvaamaan todellisuutta, eivätkä yritä vääntää todellisuutta kuvaamaan heidän aivojensa tuotoksia, kuten feministit ja muut kanat.

    Mieslääkärille kelpaa kyllä työtönkin nainen - itseasiassa voin lyödä vaikka 8,20 euroa vetoa, että ette tule uuraankaan etsimisen jälkeen löytämään kolmea mieslääkäriä, joille naisen AMMATTI olisi ensisijainen parinvalintakriteeri esim. seksisuhteessa, tai oikeastaan edes parisuhteessa (paitsi toki käänteisesti - työtön nainen on aina viehkeämpi kuin akateeminen uraputkiohjus, ja sitten tulevat tietenkin pragmaattiset syyt).

    Eli mieslääkäreille kelpaa naislääkäri, naishoitaja, naissihteeri, naisopettaja, naistyötön, naismalli, naiskadunlakaisija, naisopiskelija, nais.. (jne)

    Naislääkärille EI.

    - Vortac

    VastaaPoista
  29. "Eli mieslääkäreille kelpaa naislääkäri, naishoitaja, naissihteeri, naisopettaja, naistyötön, naismalli, naiskadunlakaisija, naisopiskelija, nais.. (jne)

    Naislääkärille EI."

    Naislääkäreitä on niin vähän että lesbojen osuus voi olla aika marginaalinen. Elikkä olet varmaan oiekassa.

    VastaaPoista

Valitse itsellesi joku nimimerkki, jotta keskustelujen seuraamisesta tulisi helpompaa. Älä laita ruksia kohtaan "Anonyymi".