Väitöskirjasta

Kommenttiosastolla joku kyseli, että valmistuuko kirja (eli väitöskirja) kahden vai viiden vuoden päästä. Tällä hetkellä työ on jäissä: on vaikea sanoa, milloin se valmistuu tai valmistuuko milloinkaan. Työstä (Miehet ja tasa-arvo: miksi miesten ongelmista ei tule tasa-arvo-ongelmia?) on kuitenkin olemassa valmis luonnosversio, joka pitää sisällään seuraavat lähtökohdat (ks. myös kirjoituksia blogin sivupalkista):

Tiivistelmästä poimittua

Tämän tutkimuksen tarkoituksena on tuottaa laaja-alaisesti tietoa miehistä ja tasa-arvosta Suomessa. Tutkimuksessa pyritään vastaamaan erityisesti kysymykseen: miksi miesten ongelmista ei tule tasa-arvo-ongelmia? Kysymys viittaa siihen asioiden tilaan, että tasa-arvopolitiikka on perinteisesti keskittynyt naisten aseman parantamiseen. Hallituksen uusimmassa tasa-arvo-ohjelmassa vuosille 2008–2011 miesten tasa-arvo-ongelmia onkin huomioitu vain vähän.

Tutkimus edustaa maskulistista miestutkimusta, joka kiinnittää huomiota erityisesti miesten oikeuksiin ja maskuliinisuuden miehille aiheuttamiin kustannuksiin. Tutkimuksen teoreettisena viitekehyksenä toimii Bourdieun kenttäteoria, joka kuuluu konfliktiteoreettisen sosiologian traditioon. Tutkimuksessa hyödynnetään myös Hajerin käsitteitä tarinalinja ja diskurssikoalitio. Tarkastelun keskipisteessä ovat tasa-arvo- ja sukupuoli-ideologioiden väliset kamppailuasetelmat yhteiskunnassa. Tarkasteltavina ideologioina ovat erityisesti konservatismi, feminismi ja maskulismi. Tutkimuksen aineistona ovat viralliset tasa-arvoasiakirjat. Tärkeään asemaan nousee myös tasa-arvoa ja miesliikkeiden ideologioita käsittelevä kirjallisuus. Tutkimusmenetelmää voidaan kutsua ”kenttäteoreettisen mallin rakentamiseksi tasa-arvopolitiikasta”.

Tutkimus pyrkii paljastamaan niitä yhteiskunnallisia rakenteita, jotka estävät miesten ongelmien huomioimista tasa-arvopolitiikassa. Valtarakenteiden paljastaminen voi avata mahdollisuuden kriittisemmälle keskustelulle tasa-arvopolitiikan sisällöstä. Tutkimuksella saattaakin olla emansipatorisia vaikutuksia miesten tasa-arvon edistämiseksi. Tutkimuksessa ei kuitenkaan kyetä esittämään kuvausta tasa-arvon kokonaistilanteesta tai antamaan vastausta siihen normatiiviseen kysymykseen, miten miesten ongelmat tulisi huomioida tasa-arvopolitiikassa.

Johdannosta poimittua

Kaikki eläimet ovat tasa-arvoisia, mutta toiset eläimet ovat tasa-arvoisempia kuin toiset. (George Orwell 1969/1945)

Tasa-arvo yleisenä periaatteena on hyväksytty lähes itsestäänselvyytenä kaikissa länsimaissa (Edley & Wetherell 2001, 447; Julkunen 2001, 46). Kukaan suomalainen poliitikko ei ilmoittautunut sukupuolten tasa-arvon vastustajaksi 2000-luvun alkupuolella (Raevaara 2005, 17–18). Voidaankin sanoa, että miltei kaikki varteenotettavat tahot kannattavat tasa-arvoa. Ainoastaan käsitykset tasa-arvon sisällöstä vaihtelevat.

Suomessa tasa-arvon käsite on perinteisesti yhdistetty sukupuolten väliseen tasa-arvoon. Räsäsen (2002, 101) mukaan tasa-arvopolitiikka alkoi Suomessa vuonna 1966, kun naisten asemaa tutkiva komitea perustettiin. Tuolloin politiikka-aluetta kutsuttiin naisten asian edistämiseksi. Tasa-arvo samaistetaan Suomessa yhä edelleen naisten aseman parantamiseen (Liljeström 2008, 247). Itse asiassa koko ajatus tasa-arvopolitiikasta on perustunut sille ajatukselle, että tutkimus on osoittanut puutteita naisten asemassa (Stenfors 2006, 56).

Miehistä ja tasa-arvosta on olemassa vain vähän tutkittua tietoa. Tasa-arvoa käsittelevästä kirjallisuudesta ei löydy kattavaa selontekoa siitä, mitä ongelmia miehillä on tai millä ehdoilla miesten ongelma on tasa-arvo-ongelma. Viime vuosina miesasiamiehet ovat nostaneet esille yhä enemmän sellaisia elämänalueita, joissa miesten aseman väitetään olevan naisten asemaa huonompi. Arno Kotron ja Hannu T. Sepposen toimittamassa kirjassa Mies vailla tasa-arvoa (2007) ja Pasi Malmin väitöskirjassa Discrimination against men: Appearance and causes in the context of a western welfare state (2009) nostettiin esille sellaisia miesten ongelmia kuten asevelvollisuus, lyhyempi elinikä, ongelmat koulutuksessa, syrjäytyminen, itsemurhat ja huoltajuusongelmat. Miesasiamiesten mukaan miesten asema yhteiskunnassa onkin monilla elämänalueilla naisten asemaa huonompi.

Vaikka miesten ongelmat ovat tulleet artikuloiduiksi yhä useammilla tavoilla, tasa-arvopolitiikka on sitoutunut kapeasti naisten tasa-arvon edistämiseen. Mies vailla tasa-arvoa (2007) kirjan johdannossa tiivistetään se ihmettelyn aihe, joka sijaitsee myös tämän tutkimuksen aloittamisen taustalla:

Näkemys naisten yleisestä sorrosta yhteiskunnassa on juurtunut vahvaksi – – Kaiken kaikkiaan on ilmeistä, että yhteiskunnassa on erikoislaatuisia miehiä syrjiviä rakenteita ja käytäntöjä, mutta niiden tarkastelu ei kiinnosta juuri tasa-arvoviranomaisia, mediaa tai päätöksentekijöitä. Miehinen huono-osaisuus ei politisoidu. – – Valtion virallinen tasa-arvopolitiikka on sitoutunut liian kapeasti vain naisintressien edistämiseen. – – Onko eduskunta säätänyt tasa-arvolain vain naisten etujen takaamiseksi?

Voidaankin kysyä, miksi miesten ongelmiin ei kiinnitetä yhtä suurta huomiota kuin naisten ongelmiin? Tasa-arvo on määritelty Suomessa sukupuolineutraalisti. Yleisesti hyväksyttyjen tasa-arvomääritelmien mukaan miehillä ja naisilla tulisi olla samat oikeudet, velvollisuudet ja yhtä hyvä asema kaikilla elämänalueilla (esim Tasa-arvoklinikka 2010). Myös käyttöön vakiintuneen tosiasiallisen tasa-arvon periaatteen mukaan miehillä ja naisilla tulisi olla samat lopputulokset eri elämänalueilla (esim. Nousiainen ym. 2004). Jostain syystä samoja lopputuloksia ei kuitenkaan tavoitella silloin, kun miesten asema on huonompi.