sunnuntai, huhtikuuta 18, 2010

10 asiaa

HS: Sisko ja Torsti vastaavat:
Autatko naista mäessä? Työkaverini Santeri sanoi, ettei ole feministi. Kysyin, kannattaako hän sitten naisten syrjimistä, mihin Santeri vastasi, ettei kannata naisten, mutta ei miestenkään syrjimistä eli ei voi olla silloin pelkästään feministi. Olen ihan samaa mieltä. Mutta kumpikaan meistä ei tiennyt, mitä nimitystä sitten voisimme itsestämme käyttää.

Itse määrittelisin asian näin: feminismi on liike, joka pyrkii sortavia rakenteita sisältävän sukupuolijärjestelmän muuttamiseen. Hyvä feministi vastustaa syrjintää ja sortavia valtarakenteita kaikissa muodoissaan, ja ymmärtää, että juuri se sama tunkkainen roolimalli, joka pakottaa naiset kehdon ja keittiön väliin, vaikeuttaa isien tilannetta huoltajuuskiistoissa.

Historiallisesti feminismi on keskittynyt tiettyihin naisiin kohdistuvan sorron piirteisiin siitä yksinkertaisesta syystä, että naisiin kohdistuva sorto on ollut yhteiskunnassa yleisempää. On tärkeää ymmärtää, että poliittisten liikkeiden asiasisältö riippuu paljonkin paikasta ja ajasta. Juuri nyt suomalaisessa feminismissä keskustellaan paljon miehiin ja poikiin kohdistuvista rooliodotuksista, seksuaalivähemmistöjen asemasta sekä vanhemmuuden jakamisesta. Naisliike on myös vastustanut asevelvollisuutta, joka syrjii miehiä ja vahvistaa kankeita sukupuolirooleja.

Nykyfeministeistä useimmat sanoisivat ennemminkin kritisoivansa sukupuolijärjestelmää kuin puolustavansa "naisia" yhtenäisenä ryhmänä. Osa feministisesti ajattelevista miehistä kutsuu itseään nykyään mieluummin "profeministeiksi", mutta on myös miehiä, jotka kutsuvat itseään feministeiksi. Jätän asian heidän päätettäväkseen.

Siskoa avusti tiedonhankinnassa lukiolainen Minna-Kerttu Vienola, joka oli työharjoittelussa HS:ssa.

Kymmenen asiaa, joita ei kannata sanoa poikaystävälle

Let's Hear It For Male Liberation!

Pinkki haisee pahalle ja Why girls are naturally drawn to dolls as soon as they can crawl


Not all sex workers are victims

Auttakaa tieteellisessä ongelmassa?

Miesten seksin puute - ongelma vai epäongelma?

6 kommenttia:

  1. Reserviläisliitto pitää ammattiarmeijaa liian kalliina Suomelle

    ...
    Liiton puheenjohtajan Markku Pakkasen mukaan ammattiarmeijan vahvuus jäisi niin pieneksi, että Suomen olisi käytännössä pakko hakeutua sotilasliittoutuman jäseneksi.

    "On laskettu, että jo 50 000 hengen eli kuuden prikaatin vahvuisten maavoimien perustaminen ammattisotilaista vaatisi nykyisen puolustusbudjetin nostamista noin miljardilla eurolla", sanoi Pakkanen sunnuntaina.
    ...

    VastaaPoista
  2. Lainaanpa tässä Henry Laasasta vuodelta 2004.. toivottavasti kukaan ei pahastu. Hän vain silloin osasi niin nasevasti pukea ajatukseni sanoiksi.

    "Ongelmahan on lähinnä siinä, että naiset sanovat preferoivansa yhtä ja todellisuudessa preferoivat toista ja siinä, että kun tehdään riskipreferointeja, niin ei kanneta vastuuta omista valinnoista. Sehän on nyt selvää, että vaikkapa itsevarmuuden puute on miehelle naisenhankinnassa paljon pahempi puute kuin väkivaltaisuus tai uskottomuus. Mistä tiedän sen? No siitä, kun väkivaltaisilla ja uskottomilla miehillä on nainen, mutta epävarmoilla miehillä ei.

    Jos kuitenkin naisilta kysyy asiaa, niin he vannovat kautta kiven ja kannon, että he itse eivät ainakaan valitsisi noin. Eli kyse on lähinnä joko epärehellisyydestä tai typeryydestä. Toki miehillä on hyvin usein pinnalliset ja ulkonäköön liittyvät kriteerit. Juu, mutta he eivät valehtelekaan, että nuo kriteerit olisivat jotain muuta kuin ovat. Jos miehet valitsevat sen isotissisen blondin ja osoittautuu, että blondi on helvetin tyhmä ja muutenkin vaikea tapaus, niin eivät miehet soita poliisille tai itke, että kaikki naiset ovat lehmiä. Miehet ymmärtävät, että he ovat itse valintansa tehneet ja tuon valinnan seurausten kanssa heidän täytyy elää. Rehellisyys omia kriteerejä kohtaan ja vastuunotto omien valintojen seurauksista ovat miesten ylivertaisia hyveitä. "
    --------

    Meinaan, näissä vanhoissa threadeissahan ei ole ollenkaan kommentteja jostain syystä, ja mielestäni olisi mukava jos noista hyvistä blog-entryistä olisi jotain keskustelua.

    Niissä on nimittäin ainesta.

    - Vortac

    VastaaPoista
  3. DAN the MAN -http://www.youtube.com/watch?v=SEVU-YLpM8A

    Loisto .p

    VastaaPoista
  4. Ebe, tuo on erittäin hyvä linkki.

    Joku on sekä lahjakas että ahkera - erittäin taitava ja ymmärtää asioita laajemmasta perspektiivistä.. katsoin hänen muutkin videonsa, ja suurimmaksi osaksi voin sanoa, että harvinaista herkkua!

    (Kapitalismista olen vähän eri mieltä, ettäkö voisi olla jotain 'hyvää' kapitalismin versiota olemassa.. kapitalismi on luonnoton ihmisen keksintö, jossa KAPITAALI on kaikista tärkein, elämä tulee vasta joskus sitten sijalla 97, jos sielläkään - tällainen järjestelmä ei VOI olla kovin kestävä ja ympäristöystävällinen.. puulla on arvoa vain kapitaalina, ei elävänä itseisarvona, joka ansaitsee olla olemassa.. ihmiset uivat samassa resurssilammikossa kuin raha ja rakkineetkin.. muunlaista kapitalismia ei oikein voi enää kutsua kapitalismiksi, ja yleensäkin 'ismi' ei koskaan ole hyvä tapa elää)

    Kiitos tuosta linkistä, Ebe! Otan mielelläni vastaan lisää vastaavia, jos satut tietämään..

    - Vortac

    VastaaPoista
  5. Tappaako huono seksi suhteemme?

    Olen tapaillut jonkin aikaa mukavaa miestä, joka on monin tavoin juuri sitä, mitä haluankin. Pari ongelmaa kuitenkin on. En tunne häntä kohtaan suurta rakkautta, enemmänkin kumppanuutta. Miten kauan pitää odottaa suuren tunteen ilmaantumista? Toinen vakava ongelma on olematon seksielämämme. Miehellä on pieni penis, joten asennon vaihtamiset eivät onnistu, koska pituus ei riitä. Myöskään hänen mieskuntonsa ei kestä yhdynnässä vaan ainoastaan suu-seksissä. Mies on sitä mieltä, että hänen peniksensä on suuri kaikin tavoin. Miten voin ottaa puheeksi olemattoman seksimme syyt? Eihän hän mitään penikselleen voi, enkä haluaisi loukata häntä, mutta hänen sänkytaidoissaan olisi parantamisen varaa. Ei se koko niinkään, mutta tekniikka.

    Ymmällään


    Sofia: Miehelläsi lienee kohtuullisen hyvä itsetunto, ja hän on tyytyväinen sekä penikseensä että rakastajan taitoihinsa. Sinä et ole maininnut hänelle puutteista, eikä sitä liene tehnyt kukaan nainen aikaisemminkaan. Hän on ollut onnekas.

    Mutta kyllä sinä voit keskustella rakkauselämästänne esimerkiksi sanomalla: Mikä sinusta on syynä siihen, että seksielämämme on niin laimeaa? Kyllä minä ainakin haluaisin enemmän, jo se antaisi minulle enemmän.

    Saat ehkä tilaisuuden toivoa, että mies kokeilisi erektiohäiriölääkettä saadakseen erektionsa säilymään. Jos hän ei suostu lääkäriin, niin teidän ainakin kannattaisi käyttää penisrengasta ja erektiotukea. Myös hieromasauvasta voisi olla sinulle iloa. Viimeksi mainittuja apuvälineitä on nyt saatavilla myös apteekeissa.

    Positiivista sävyä seksielämäänne voisi tuoda myös erilaisten eroottisten oppaiden lukeminen yhdessä. Kamasutra on klassikko mutta myös Alex Comfortin Rakasta hellästi (WSOY) tai Paul Brownin ja Christine Kellin Hyvää seksiä (Otava) ovat kelpo oppaita.

    ***

    Nimimerkki Ymmällään ei ole varmaan huomannut hakea syytä olemattomaan seksiin itsestään, vaan pistää sen miehen syyksi alhaisella tavalla.
    Sofiakaan ei löydä kuin puutteita miehestä ja mies on ollut jopa onnekas...
    No, tuohan on tuttua tavaraa Sofialta. Maksaakohan joku tuolle Sofialle noista mainioista neuvoista?

    VastaaPoista

Valitse itsellesi joku nimimerkki, jotta keskustelujen seuraamisesta tulisi helpompaa. Älä laita ruksia kohtaan "Anonyymi".