Radio Helsingissä alkaa keskiviikkona uusi ohjelma, Mimmiliiga. Lähetyksissä haetaan suomalaiseen tasa-arvokeskusteluun erilaisia, mahdollisesti uusia, kulmia. Mimmiliigan tekijät kertovat testaavansa, voiko naisasiaa puhua ilman, että saatetaan miessakit raivon partaalle tai ollaan yksisilmäisesti vain naisten asialla.
Näin elää suomalainen rikas liikemies
Naiset tyrkyttävät itseään
Martti on saanut kokea myös varakkuuden kääntöpuolen. Omiin läheisiin ystäviin voi luottaa; heidän seurassaan on helppo olla eikä tarvitse näytellä mitään. Raha vetää kuitenkin puoleensa myös monenlaisia siipeilijöitä.
− Ravintoloissa pahimpia ovat nuoret naiset. He lähestyvät varsin suorasukaisesti. Olen saanut myös treffipyyntöjä kirjeitse sekä naisilta että heidän äideiltään. Tätä on tapahtunut kuulemani mukaan muillekin.
KANERVAT – osa 2
Vihreät: Lisää miehiä tasa-arvovirastoon ja sukupuolentutkimukseen
Tuosta rikkaan yritysjohtaja Martin tapauksesta tulee mieleen, että miten nämä itseään tyrkyttävät naiset ovat kiinnittäneet Marttiin huomiota, jos hän ei kertomansa mukaan mitenkään ulkoisesti käyttäydy tavalla, josta rikkaus kävisi ilmi. Tulee suorastaan mieleen näiden naisten jonkin sorttinen suunnitelmallisuus ja taustatyön tekeminen varallisuuden selvittämisen suhteen, joka sitten ohjaa toimia.
VastaaPoistaEi siis niin, että pikkupöksyt lorahtavat ravintolassa bailatessa kosteiksi, kun huomaa baaritiskillä (oletettavasti rikkaan) miehen, jonka ranteessa kimahtelee 17 000 euron Rolex, vaan että rikkauskartoitus on tehty jo hyvissä ajoin.
Tuntuu jotenkin kammottavalta, eikä tällaista haluaisi kenestäkään uskoa.
Tuttua tulta munille radio-ohjelmaa.
VastaaPoista- Miksi tätä ohjelmaa vastustettiin hesarin keskustelussa jo ennen ensimmäistä ohjelmaa?
- Syynä on pelko. Pelko uutta tietoa kohtaan, että joutuu kyseenalaistamaan ajatteluaan.
"Syynä on pelko. Pelko uutta tietoa kohtaan, että joutuu kyseenalaistamaan ajatteluaan."
VastaaPoistaMitä? Eikö syynä olekaan naisviha?
Tietoa ei feministeillä ole, se on nähty. Omaa ajatteluaan he eivät koskaan halua kyseenalaistaa. Taas tuutin täydeltä tuubaa tiedossa.
"Ohjelma vaatii tasa-arvoviranomaisia olemaan esimerkkinä korjaamalla henkilöstönsä sukupuolirakenne sellaiseksi, että kumpaakin sukupuolta on henkilöstössä vähintään yksi neljäsosa."
VastaaPoistaTämä ei riitä. 40% kiintiöt heti käyttöön tasa-arvoelimissä. Se on niin iso luku täytettäväksi, ettei profeministejä löydy joka hommaan.
Olipas taas höpötystä ja Taina West oli pihalla kuin lintulauta.
VastaaPoistaKuuleeko tuota radioohjelmaa mistään esim. netin kautta?
VastaaPoistaMeinaan, jos joku täältä provinssista haluasi tsekata sen...
Täältä voi ilmeisesti sekä kuunnella kyseisen kanavan streamia, että myös kuunnella jo osaa jo tulleista lähetyksistä podcasteina. Tosin ainakaan tällä hetkellä tuota mimmiliigaa ei tuntuisi olevan tarjolla podcastina.
VastaaPoistaMielenkiintoista on se, että ohjelman kuvauksessa mainitaan, että:
Ohjelman juontajana toimii Anna Cadia. Joka ohjelmassa vierailee mielenkiintoisia ihmisiä eri aloilta ja vakiovieraina Helsingin Sanomien toimittajia. _Ei ihmekään, että Pravda kirjoitti niin mainoshenkisen uutisen ohjelmasta... Tuskin maltan odottaa, että esimerkiksi Pravdan Katja Martelius pääsee eetteriin mesoamaan esimerkiksi siitä, että kuinka Suomessa miehet rutiininomaisesti tappavat ja hakkaavat naisia ja muita viattomia luontokappaleita.
Nyt ohjelma näyttäisi olevan kuunneltavissa tuon homon linkin kautta
VastaaPoistaNebraska rajoittaa abortteja "sikiön kivun" perusteella
VastaaPoistaIle
VastaaPoista"uosta rikkaan yritysjohtaja Martin tapauksesta tulee mieleen, että miten nämä itseään tyrkyttävät naiset ovat kiinnittäneet Marttiin huomiota, jos hän ei kertomansa mukaan mitenkään ulkoisesti käyttäydy tavalla, josta rikkaus kävisi ilmi. Tulee suorastaan mieleen näiden naisten jonkin sorttinen suunnitelmallisuus ja taustatyön tekeminen varallisuuden selvittämisen suhteen, joka sitten ohjaa toimia."
Itse kyllä epäilisin ensimmäisenä että kirjoittaja on laittanut vähän Lapin lisää juttuihinsa. Toinen vaihtoehto on tietenkin, että hän on paikallisesti hyvin tunnettu.
Olen nyt kuunnellut vartin tuota Mimmiliiga-ohjelmaa. Ei kyllä kuulosta kovin mielenkiintoiselta. En kyllä jaksa kovin hyvin keskittyä tuollaiseen joutavaan jaaritteluun.
VastaaPoistaNaurettavaa tuo "sikiön kivun" perusteella tapahtuva aborttirajoitus. Esimerkiksi kanat ovat kognitiivisesti paljon kehittyneempiä kuin sikiöt ja kivuntuntokin on täysin selvä asia, toisin kuin sikiöillä. Toisin sanoen näitä abortin vastustajia eivät kiinnosta tosiasialliset faktat vaan perustelut keksitään tilanteen mukaan. On muuten sääli, että keskustelussa usein kuvitellaan eläinoikeusaktivistien edustavan "hömppää" kun todellisuudessa he ovat harvoja joiden eettiset periaatteet sentään perustuvat empiirisille ja loogisille faktoille. En tiedä löytyisikö esim. yhtään neurotutkijaa, jonka mielestä vaikkapa sian kivuntunto (tai vaikkapa pelon kokemus) poikkeaisi jotenkin laadullisesti ihmisestä. Ihmisten intuitiot ihmisen ainutlaatuisuudesta ovat kuitenkin niin perustavanlaatuisesti perseellään, että tällaisista asioista on mahdotonta edes keskustella. Lähes kaikki ihmisen hermostolliset ja kognitiiviset ominaisuudet ovat kuitenkin yhteneväisiä muihin eläimin verrattuna.
VastaaPoistaOhjelmassa tosiaan toistellaan vanhoja kliseitä "feministisiskot" hengessä ja peesaillaan toisten sanomisia.
VastaaPoistaPerinaisellista toimintaa:
VastaaPoistaVäite: Oprah valehtelee menneisyydestään nostaakseen katsojalukujaan
...
Winfrey on väittänyt olleensa niin köyhä lapsena, että hänellä ei koskaan ollut uusia vaatteita tai leluja ja että hän piti lemmikkeinään kahta torakkaa. Oprahin perhe taas väittää tämän olleen piloille hemmoteltu lapsi.
...
Sarah Palinin vaatimukset: luksushotelli ja juomapillejä
Itävallassa 14-vuotiaan teinitytön epäillään puukottaneensa äitinsä hengiltä tietokoneen käytöstä syntyneen riidan vuoksi, kertoi poliisi keskiviikkona.
Jukka S. Lahti kuoli kallovammaan
...
Yksi niistä oli ruumiinavauspöytäkirja, jonka mukaan Jukka S. Lahden ruumiissa oli yli 70 pistohaavaa. Niistä valtaosa oli kuitenkin pinnallisia ja vain 1-2 senttiä syviä.
Kolme pistohaavaa - yksi kainalon alueella ja kaksi kyljessä - oli kuitenkin huomattavasti syvempiä, 11-20 sentin syvyyten ulottuneita.
Kuoleman kuitenkin aiheuttivat jollakin tylpällä esineellä lyödyt kaksi iskua, jotka murskasivat kasvojen oikean puolen silmän ja otsan alueelta sekä mursivat leukaluut.
...
Ulvilan surma: "-U-O-L-E" kuunneltiin neljästi
Hätäpuhelu kuunneltiin oikeudessa kokonaan aamupäivällä, mutta iltapäivällä palattiin vielä kohtaan, jossa Anneli Auerin väitetään sanoneen "-u-o-l-e" ollessaan kituvan miehensä luona.
...
- Samalla hetkellä kun sana kuuluu, Jukka S. Lahti rääkäisee voimakkaasti, syyttäjä Jarmo Valkama sanoi.
Syyttäjät lähtevät siitä, että tuolla hetkellä lyötiin kuolettava, uhrin kallon murskannut isku.Maallikon korvin äänteet "-u-o-l-e" olivat erotettavissa nauhalta, joskin äkkikuulemalta vähän epäselvästi.
...
Mahtaakohan tämä verovarojen loputon tuhlailu kukkahattutätien kohteisiin pitää paikkansa:
VastaaPoistaVihreiden Vihreä Lanka -lehdessä oli juuri mielenkiintoinen artikkeli tätä kysymystä sivuten.
Kirjoituksessa hehkutettiin, kuinka työministeri Anni Sinnemäen johtama ministeriö ryhtyy harjoittamaan yhteistyötä Vietnamin kanssa. Vietnamissa vallitsee kuulemma paha nuorisotyöttömyys, ja niinpä muuan työ- ja elinkeinoministeriön virkamies on kehittänyt ajatuksen, että Suomi voisi helpottaa tilannetta tarjoamalla näille vietnamilaisnuorille koulutuksen, jonka nojalla he sitten pääsisivät Suomeen töihin.
Näin Vietnamin nuorisotyöttömyys helpottuisi. Sitä kirjoituksessa ei mainittu, mitä Suomen nuorisotyöttömyydelle aiotaann tehdä.
Apua, tuntuu pitävän paikkansa:
VastaaPoistaTyö- ja elinkeinoministeriö ryhtyy tekemään kehitysyhteistyötä
Mikäköhän on tilanne tällä hetkellä, vuosi sitten tällaiset luvut:
VastaaPoistaMinisteriö unohti nuoret työttömät
...
15 - 24-vuotiaiden nuorten miesten työttömyysaste oli 29,4 %. (Tilastokeskuksen työvoimatutkimus 2009)
...
Alle 25-vuotiaita miehiä oli vailla työtä maaliskuussa 19 000. Kasvu edellisvuodesta oli 73 prosenttia.
Nuoret miehet menetettyä kauraa
On muuten sääli, että keskustelussa usein kuvitellaan eläinoikeusaktivistien edustavan "hömppää" kun todellisuudessa he ovat harvoja joiden eettiset periaatteet sentään perustuvat empiirisille ja loogisille faktoille. En tiedä löytyisikö esim. yhtään neurotutkijaa, jonka mielestä vaikkapa sian kivuntunto (tai vaikkapa pelon kokemus) poikkeaisi jotenkin laadullisesti ihmisestä.
VastaaPoistaIhmisten tekopyhyys ei tunne rajoja. Ihmisten sokeus omalle tekopyhyydelleen on vieläkin suurempaa.
Sikiöhän ei tunne kipua, jos siinä ei ole sielua vierailemassa. Sielu ei ole vielä kiinnittynyt sikiövaiheessa, vaan käy vain välillä 'kokeilemassa' uutta kehoaan. Jos sielulle voidaan selittää, että tämä sikiö abortoidaan, eikä kannata tulla takaisin, ei ole ketään uhria esim. abortoinnissa. Näin ollen sikiön 'kipu' on aivan toinen asia kuin eläimen aito tuska, kärsimys, pelko, kauhu ja kipu, jota jokainen eläin, jonka lihaksia olette koskaan popsineet, on pakotettu käymään läpi.
Lihateollisuus on brutaalia, ja ruokkii ihmisten tekopyhyyttä. Ja femakot ovat huolissaan sikiöiden 'kivusta'..
- Vortac
Tiesitkö, että nämäkin piirteet voivat periytyä?
VastaaPoista...
Huono seksielämä
Naisen kyky saada orgasmi riippuu lontoolaisen St Thomasin sairaalan tutkijoiden mukaan pitkälti hänen geeneistään. Pojat taas voivat syyttää geenejään siitä, kuinka seksikkäiksi he ylipäätään tuntevat itsensä.
...
Uskottomuus
Naisen uskottomuus voi olla geeneissä.
- Kaksostutkimuksella on tultu siihen tulokseen, että naisen uskottomuuden ja geeniperimän välillä on vahva yhteys, kertoo Tim Spector, St Thomasin sairaalan epidemiologi Lontoosta.
...
Saiko Kiviniemi kutsua Väyrystä pojaksi?
VastaaPoistaPojat taas voivat syyttää geenejään siitä, kuinka seksikkäiksi he ylipäätään tuntevat itsensä..
VastaaPoistaÖh.. tuntevatko 'pojat' itsensä yleensäkään 'seksikkäiksi'? Minä en ole ikinä ajatellut asiaa noin - en ole koskaan tuntenut tarvetta tuntea itseäni 'seksikkääksi', enkä edes vieläkään tiedä, mitä se oikeastaan tarkoittaa, kun naiset puhuvat itsensä 'seksikkääksi tuntemisesta'.
Pojat ja miehet eivät yksinkertaisesti ajattele asioita noin - heitä kiinnostaa enemmän 'kuinka saada pillua' (homot excluded of course) kuin 'kuinka tuntea itseni seksikkääksi'..
Tuo on naisten hörhöilyä, johon heteromiehet eivät yleensä juuri tartu kuin huumorimielessä (esim. biisi 'I am too sexy', jonka se joku kalju urpo laulaa niin överisti että jopa Hale&Pace teki siitä pilaversion, jossa he laulavat lopussa 'I am too sexy to have sex', hehe)
- Vortac