Tommi Snellman
Jarmo Lius ja Lars Moberg (HS Mielipide 13. 5. ja 14. 5.) kiinnittivät huomiota samaan seikkaan kuin minäkin: sosiaali- ja terveysministeriön ja etenkin sen tasa-arvoyksikön naisvaltaisuuteen. Mielestäni jälkimmäisen täysin naisista koostuva kokoonpano on yksikön tarkoitus huomioiden vähintään koominen.
En miehenä uskalla edes kuvitella, mitä tapahtuisi, jos kyseinen yksikkö koostuisi pelkistä miehistä. Pahoin pelkäisin jonkun joutuvan vähintään kivityksen kohteeksi.
Olen itsekin huolissani meidän miesten tulevaisuudesta. Itse sain ensikosketuksen naispuolisten paremmuuteen akateemisissa aineissa yliopiston fuksiryhmässä. Huomasin suureksi ihmetyksekseni, että viidentoista henkilön ryhmässä oli lisäkseni vain neljä miespuolista.
Aluksi epäilin puhdasta sattumaa, mutta tilanne näytti muissa ryhmissä melko vastaavalta. Näyttää siltä, että naiset pärjäävät tulevaisuuden kannalta kriittisinä vuosina opinnoissaan huomattavasti paremmin, ja ovet yliopistoihin aukeavat huomattavasti helpommin kuin meille miehille.
Tämä peilautuu tulevaisuudessa väistämättä nykyistäkin enemmäntyöelämään asiantuntija- ja johtotehtäviä jaettassa.
Ottaen huomioon naisten alhaisemman halukkuuden riskinottoon eli yritysten perustamiseen olen myös huolissani siitä, minne kyseinen korkeakoulutettu työvoima sijoittuu.
Mielestäni ei ole väärin todeta, että nykyinen järjestelmä suosii naisia ja tietyllä tavalla tukahduttaa nuorille miehille tyypillisiä piirteitä. Jos ylioppilaskokeen painoarvoa korostetaan entisestään, pelkään tilanteen pahentuvan edelleen.
Ottaen lisäksi huomioon esimerkiksi miehiin kohdistuvan väkivallan todennäköisyyden, yliedustuksen syrjäytymis- ja vankitilastoissa sekä asepalvelusvelvollisuuden, peräänkuuluttaisin tänä feministisenä aikana lisää keskustelua tosiasiallisista ongelmista tasa-arvossa myös miesten näkökulmasta suppean rusinat pullasta -argumentoinnin sijaan.
oikeustieteen maisteri
Helsinki
HS: Vastakkainasettelu ei kuulu tasa-arvokeskusteluun
Heikki Kuha
Mirjam Nordström kirjoitti mielipidesivulla näkemyksetään miesten tasa-arvosta (HS 16. 5.). Hänen mukaansa miehet ovat itse syypäitä epätasa-arvoonsa, naiset eivät.
Hänen näkemyksensä edustaa ajattelutapaa vuosikymmenien takaa, jolloin uskottiin naistenkin kokeman epätasa-arvon johtuvan heistä itsestään, eikä tähän tarvittu mitään tasa-arvo-ohjelmia: asia ei ollut miesten ongelma.
Esimerkiksi perheväkivalta kuitattiin nalkuttamisella ja syyllistettiin uhria; mitäs jäävät väkivaltaiseen parisuhteeseen. Raiskauksen uhrejakin syyllistettiin ja uskottiin, että uhriksi joutuminen on vähintään osittain oma vika. Onneksi parisuhdeväkivaltaan suhtaudutaan jo paljon järkevämmin, etenkin naisten kokemaan parisuhdeväkivaltaan. Naisten vika oli myös alhaiset ansiot; "tehkää miesten töitä niin saatte miesten palkkaa".
Tämänkaltainen ajattelutapa lähtee sukupuolten vastakkainasettelusta: jos toinen sukupuoli saa tasa-arvoa, se on toiselta pois. Toivoisin että 2010-luvulla ymmärrettäisiin, että tasa-arvo yhteiskunnassa on kaikkien eduksi.
Se, että tasa-arvokeskustelu ei ole tasa-arvoista, on kieltämättä myös miesten vika. Miehet ovat olleet hiljaa ongelmistaan, ja miesasialiikkeet tuntuvat monelle vieraalta. Tässä naiset voisivat olla avuksi rohkaisemalla miehiä kehittämään tasa-arvoa ja keskustelemaan myös näistä asioista – monilla tasa-arvoa vaatineilla naisilla kun on varmasti kokemusta aiheesta.
Tasa-arvokeskustelun laajentaminen koskemaan miehiä innostaisi varmasti myös miehiä kehittämään tasa-arvoista yhteiskuntaa, mikä edistäisi myös naisliikkeiden tavoitteita.
Onneksi, kuten Sami Koivisto kirjoitti (HS Mielipide 16. 5.), miehet alkavat hiljalleen muuttua ja päästä pois yksitoikkoisesta ja ankeasta mieskuvasta, joka Suomessa on vallinnut. Nyky-yhteiskuntaan sopivampien avoimien ja tunteistaan puhuvien miesten määrä on onneksi kasvussa, etenkin nuorten miesten kohdalla.
Helsinki
Keskustelua miesten tasa-arvosta Hesarissa
Tommi Snellmannin mielipidekirjoitus on silkkaa rautaa. Hyvä Tommi!
VastaaPoistaMyös Heikki Kuhan kirjoitus on hyvä ja asiallinen.
Nyt alkaa kuulua oikeita kannanottoja ja äänenpainoja. Hyvä!
Hätäkeskus perheenisälle: Otat sä naiselta pataan?
VastaaPoistaApulaisoikeusasiamies on antanut hätäkeskuspäivystäjälle huomautuksen asiattomasta käytöksestä hätäpuhelun aikana. Päivystäjä oli kysynyt perheenisältä muun muassa, että "otat sä naiselta pataan". Hän myös tiedusteli miehen ja tämän puolison painoa.
...
Jape: Mukavaa jos pidit siitä.
VastaaPoistaHätäkeskus auttaa miehiä
VastaaPoistaS:n (S) vastaanottamasta Kantelijan (K) soittamasta hätäpuhelunauhoitteesta ilmenee muun muassa
seuraavaa:
S: Hätäkeskus
K: K tässä hei. Tilanne jatkuu täällä… (Naisääni toistaa taustalla puhelun alussa: "Tilanne ei jatku") Hän käy kokoajan mun
kimppuun, enkä mä pysty tekemään tätä, voitko lähettää partiota?
S: Otat sä naiselta pataan niinkö?
K: Onks tää hätänumero?
S: On, voitko vastata mun ihan asialliseen kysymykseen?
K: No, ei kyllä ollut oikein asiallinen kysymys toi
S: Eikö? No saanko kysyä tämmösen ihan fysikaalisen: kuinka iso olet, kontra, kuinka iso tämä nainen on?
K: Toivon, että tää nauhoitus saadaan sitten jotenkin
S: Voitko vastata kysymykseen, jos haluat ett puhelu jatkuu?
K: Kysyt kuinka painava nainen on ja kuinka painava hän on
S: Juuri näin minä kysyin. Älä arvioi sitä, että mikä se tarkoitus on
K: Mä olen kuuskyt ja hän on kuuskyt
S: No niin, silloinhan se on tasapeli
K: Anteeks mitä?
S: Niin et, sehän on tasapeli sillon
K: Siis, mihin mä soitin?
S: Et sä tiedä edes mihin sä soitat?
K: Kyllä 112
S: Miks sä kysyt sitä koko ajan?
K: Mä kysyn, koska noi sun kommentit on aika uskomattomia. Mä olen tullut turvakodista hakemaan tänne lasteni vaatteita ja
vaimo käy päälle koko ajan, mä en pysty tekemään sitä
S: Justiinsa. Onks sulla ketään kaveria ketä vois turvata?
K: Ei ole, mä olen selvittänyt sen jo aikaisemmin ja mä olen niinku yrittänyt soittaa teille vaikka kuinka monta kertaa. Hän mottaa
mua ja lyö mua, saako simmoista tehdä, täh, vastaisitko asialliseen kysymykseen, saako vaimo lyödä?
S: Kyllähän sä varmaan sen kysymättäkin tiedät, että jos suomen lakia yhtään tuntee et ei saa.
Kantelu vähemmistövaltuutetun virantäytöstä
VastaaPoistaHankamäki seuraa Muhammedin jalanjäljissä. Hyvä juttu.
"Nyt alkaa kuulua oikeita kannanottoja ja äänenpainoja."
VastaaPoistaNäin on. Kerrankin kunnon keskustelua.
"Apulaisoikeusasiamies on antanut hätäkeskuspäivystäjälle huomautuksen asiattomasta käytöksestä hätäpuhelun aikana."
VastaaPoistaKyseinen ääliö pitäisi erottaa välittömästi. Siis hätäkeskuspäivystäjä.
Keskustelu alkamassa, nyt on taottava kun rauta on kuuma:
VastaaPoistaOnko miehen vaikeampi saada apua kuin naisen?
Soittaja: Apua, mieheni hakkaa minua!
VastaaPoistaHätäkeskus: Ai, unohtuiko tiskit? ;) Vai jäikö kalja kauppaan? ;)
Soittaja: ...
Apulaisoikeusmies: Soo, soo; ensi kerralla fiksummin sitten! Nyt selviät varoituksella.
"Apulaisoikeusasiamies on antanut hätäkeskuspäivystäjälle huomautuksen asiattomasta käytöksestä hätäpuhelun aikana."
VastaaPoistaEi jumalauta sentään, huomautuksen...? Eihän se ole yhtään mitään.
Potkut olisi pitänyt moiselle nuijalle hätäkeskuspäivystäjälle antaa välittömästi.
"Hätäkeskuspäivystäjä ei omien sanojensa mukaan käsittänyt, miksi mies soitti ja pyysi apua, jos nainen ei ole häntä painavampi."
Jep, näin tyhmiä ja ymmärtämättömiä ihmisiä ei pidä minnekään hätäkeskukseen edes päästää. Hyvänen aika, heidän pitäisi auttaa soittajaa ja lähettää apua paikalle eikä ruveta pelleilemään. Kyse ei ollut mistään hätäsynnytyksestä autossa matkalla sairaalaan vaan väkivaltatilanteesta. Kölinali moiset hätäkeskuspäivystäjät. P*rkele sentään!
Naisjärjestöt ja aggressiotutkimuksen rahoitus
VastaaPoistaNaisjärjestöjen Keskusliitto on kiinnittänyt huomiota uuden, naisten aggressiota käsittelevän hankkeen laajamittaiseen tukemiseen. RAY on alustavasti myöntänyt Naisen aggressio läheisissä ihmissuhteissa –hankkeelle [ks. Ensi- ja turvakotien liitto: Vaiettu naiseus -projekti] (2004 - 2008) 430.000 euroa. Hankkeen tarkoituksena on kartoittaa naisten fyysisen väkivallan lisäksi myös henkistä ja seksuaalista väkivaltaa. – –
Suomalaisen lähisuhdeväkivallan suurin ongelma on miesten naisiin kohdistama fyysinen väkivalta. – –
Keskusliiton mielestä on outoa, että RAY tukee laajasti sellaista väkivallan ehkäisytyötä, joka ei kohdistu em. suomalaisen väkivallan perusongelmaan, vaan ihmettelee RAY:n päätöstä kanavoida merkittäviä summia lähisuhdeväkivallan ehkäisyyn suunnatuista varoista valtakunnalliselle lastensuojelujärjestölle, Ensi- ja turvakotien liitolle (ETU). – –
Naisten suojelu on parasta lasten suojelua.
— Naisjärjestöjen Keskusliitto (2004). Naisjärjestöjen Keskusliitto ihmettelee RAY:n avustusten jakoa. Tiedote 12.2.2004.
[Lue myös: Jyväskylän Kaupunkilehti: Äiti lyö omaa lastaan useammin kuin isä & YLE: Lapsiaan pahoinpitelevät alkoholistiäidit yhä suurempi ongelma. ] (Lähde.)
Vihreät Naiset ry on kiinnittänyt huomiota uuden, naisten aggressiota käsittelevän hankkeen laajamittaiseen tukemiseen. RAY on alustavasti – – Vihreät Naiset ry ihmettelee päätöstä kanavoida merkittäviä summia – –
Vihreät Naiset ry pitää ensiarvoisen tärkeänä, että avustuksista päätettäessä kohdistetaan huomio erityisesti naisille suunnattuihin palveluihin, joita tarjotaan myös perheettömille, lapsettomille ja vammais- ja maahanmuuttajanaisille.
— Vihreät Naiset ry (2004). Vihreät Naiset ry ihmettelee RAY:n avustusten jakoa. Tiedote 12.2.2004. (Lähde.)
Vasemmistonaisten hallitus on kiinnittänyt huomiota uuden, naisten aggressiota käsittelevän hankkeen laajamittaiseen – – vaan ihmettelee RAY:n päätöstä – –
Naisten suojelu on parasta lasten suojelua. – – Suomalaisen lähisuhdeväkivallan ydin on edelleen miesten naisiin kohdistuvasta väkivalta eikä naisten miehiin kohdistama väkivalta.
— Vasemmistonaisten hallitus (2004). Vasemmistonaiset ihmettelee RAY:n avustusten jakoa. Tiedote 16.2.2004. (Lähde.)
Suomen Keskustanaiset on kiinnittänyt huomiota uuden, naisten aggressiota – – ihmettelee – –
— Suomen Keskustanaiset ry:n hallitus (2004). Suomen Keskustanaiset ihmettelee RAY:n avustusten jakoa. Tiedote 7.2.2004. (Sekundaarilähde.)
Tyttöjen surkeiden ajotaitojen takia aiotaan pojatkin alistaa pakollisiin ajo-opetukseen ja ajokokeisiin:
VastaaPoistaPoliisi: Vanhemmat päästävät lapsensa tien päälle liian heppoisesti
...
Parin viime vuoden aikana erityisesti mopon kyydissä matkustavien loukkaantumiset ovat lisääntyneet. Ministeriö haluaisikin uudistaa mopokorttia turvallisuuden vuoksi. Ministeriö ehdottaa muun muassa ajo-opetusta ja ajokoetta nykyisen teoriakokeen lisäksi.
...
Salorannan mukaan poikien ja tyttöjen tietotaito mopoilussa on hyvin erilaista. Tytöillä puutteet liittyvät usein mopon hallintataitoihin.
- He eivät osaa tehokkaasti jarruttaa tai väistää, tietävät vain, missä kaasupoljin sijaitsee. Pojat ovat puolestaan teknisesti taitavia, he harjoittelevat paljon ja ovat kiinnostuneita mopoihin liittyvistä asioista. Erilaiset temput luonnistuvat pojilta, mutta he ikään kuin ulosmittaavat taitonsa liian kovan vauhdin vuoksi, Saloranta sanoo.
Hauska nähdä, että femakkojärjestöt saavat paskaa niskaansa vuosikausia miesvihamielisyytensä avoimesta osoittamisestaan:
VastaaPoistaMiesaktiivi Ralf Sund: Pöyristyttävää asenteellisuutta
...
Sundin mukaan naisliike on ollut haluton kohtaamaan sitä tosiasiaa, että naisten väkivaltaisuus on kasvanut samaan tahtiin naisten alkoholinkäytön lisääntymisen myötä.
...
Naisliikkeen äärisuunnat ovat Sundin mukaan pyrkineet tietoisesti estämään naisten väkivaltaisuudesta kertovan tutkimustiedon tuottamisen.
- Kun Ensi-ja turvakotienliitto halusi taannoin teettää tutkimuksen Raha-automaattiyhdistyksen rahoilla tutkimuksen naisten väkivaltaisuudesta, poliittiset naisjärjestöt kirjelmöivät asiasta RAY:hyn ja vesittivät tutkimuksen.
Miessakit ovat vuosia tarjonneet apua väkivaltaisille miehille, mutta samaa ei tapahdu naisjärjestöissä.
...
Nyt hyvä sauma tarjota säästökohteiksi mm. naisten terveydenhoitoa, pakkoruotsia, naisjärjestöjen tukea yms:
VastaaPoistaJukka Pekkarisen kolumni: Kreikka opettaa Suomeakin
...
Valtiovarainministeriön talvella julkistamista painelaskelmista ilmenee, että menetämme nopeaan tahtiin julkisen taloutemme hallittavuuden, jos julkisia menoja koskeva lainsäädäntö ja kokonaisveroaste pidetään ennallaan. Julkisen talouden alijäämän suhde bruttokansantuotteeseen näyttäisi nimittäin kohoavan ensi vuosikymmenen alussa jo kaksinumeroisiin lukuihin. Julkisen velan BKT-osuus joutuisi samalla räjähtävälle uralle. Se olisi ylittämässä esimerkiksi Kreikan nykytason (115 prosenttia) ja tähtäämässä tämän jälkeen yhä uusiin korkeuksiin.
Tällainen kehitysura on sula mahdottomuus. Kansantalous ajautuisi sen myötä kriisiin. Kreikan tapahtumien jälkeen umpikuja olisi markkinavoimien ja talouspolitiikan ulkoisen arvioinnin terhakoituessa edessä vielä varhemmin mitä aiemmin saatettiin ajatella. Tällaisen kriisin myötä julkinen talous joutuisi pikamarssissa toteutettavaan remonttiin, joka romuttaisi pitkäksi aikaa taloudellisen kasvun ja työllisyyden ja jossa sosiaalinen oikeudenmukaisuus ei välttämättä olisi päällimmäisiä arvoja.
...
Nyt olisi aika ottaa kovat otteet TEHYä vastaan ja pistää näille luu kurkkuun, kun kohta on valtio jo ilman TEHYn lisälypsyjäkin konkurssikypsä:
VastaaPoistaTehy pohtii järeämpiä aseita neuvottelupöytään
Törkeä perheväkivalta kohdistuu miehiin naisia useammin
VastaaPoistaHyvä esimerkki siitä, että miksi ei kannata olla missään tekemisissä työpaikan narttujen kanssa - jotta riski syytöksistä seksuaalisesta häirinnästä pienenisi:
VastaaPoistaPolitically Correct Zoology
"Dr. Dylan Evans of the School of Medicine, University College, Cork, Ireland, has had a two-year period of intensive monitoring and counseling imposed upon him and as a result his application for tenure is likely to be denied. His offense — sharing an article from a peer-reviewed journal on fellatio in fruit bats."
Noo, kun mies soittaa miehelle apua, hätäkeskukset ovat aika tylyjä ja sinne saa soittaa monta kertaa. Silti ambulanssia voi joutua odottamaan lähes kaksi tuntia.
VastaaPoistaTämä on oma kokemukseni.. kun ei ollut kukaan nainen vaaratilanteessa, ambulanssi viipyi 1 tuntia ja 40 minuuttia. Kyseessä oli mies, jolla oli hengenvaarallinen kohtaus, joka jatkui koko tuon ajan.
Jos olisin soittanut, että kaunis ja viehkeä nuori nainen on hengenvaarassa, voin lyödä vaikka kassini vetoa, että ambulanssi olisi tullut alle 10 minuutissa, todennäköisesti jopa alle viidessä.
Sellaista se on se feministien tasa-arvo nyky-suomessa.
(tällaisen maan nimeä en oikein vaivaudu kirjoittamaan isolla kirjaimella)
- Vortac
"Vihreät Naiset ry on kiinnittänyt huomiota uuden, naisten aggressiota käsittelevän hankkeen laajamittaiseen tukemiseen. RAY on alustavasti – – Vihreät Naiset ry ihmettelee päätöstä kanavoida merkittäviä summia – –
VastaaPoistaVihreät Naiset ry pitää ensiarvoisen tärkeänä, että avustuksista päätettäessä kohdistetaan huomio erityisesti naisille suunnattuihin palveluihin, joita tarjotaan myös perheettömille, lapsettomille ja vammais- ja maahanmuuttajanaisille."
En tiedä huomasitteko te muut, mutta joitain päiviä sitten juuri Vihreät naiset kirjoittivat mielipidekirjoituksen Hesariin. Kyseisessä kirjoituksessa järjestön johto kritisoi kovasti Aune Flinckin ja Henrik Elonheimon erinomaista (HS 5.5.) vieraskynä-kirjoitusta. Vihreiden naisten johtajat väittivät, että he muka suhtautuisivat yhtä kielteisesti kaikkeen lähisuhdeväkivaltaan (myös sellaiseen, jossa nainen on tekijänä).
Näin röyhkeästi feministit siis valehtelevat. Ihan rutiininomaisesti.