"Tasa-arvovaltuutettu ei ymmärrä, mistä on kysymys"
when_a_guy_does_something_wrong_comic.jpg
Kevät toi maalarittaren
Älä kysy naisilta neuvoja naisteniskentään!
Suomenruotsalainen humoristi
RKP:n puheenjohtaja haluaa esimerkillään meille maailman, jossa hölmöyttä ei voi kritisoida, jos siihen osallistuu naisia, koska silloin me olemme taas tuhoamassa tasa-arvoa.
"Tasa-arvovaltuutettu ei ymmärrä, mistä on kysymys"
VastaaPoistaEi tioetenkään ymmärrä. Tasa-arvovaltuutettu on feministi, joten hän ei tajua mistään mitään.
Tasa-arvovaltuutetun toimista pitäisi tehdä puolueettoman ja ulkopuolisen tahon toimiesta kattava selvitys, sukupuolivaikutusten arviointi. On selvää, että sellaisen tulokset osoittaisivat tasa-arvovaltuutetun lisänneen epätasa-arvoa ja miehiin kohdistuvaa sukupuolisyrjintää.
Yli miljoona ihmistä asuu Suomessa yksin
VastaaPoistaYksin asuvien määrä kasvoi viime vuonna, kertoo Tilastokeskus. Yksin asuvia oli vuoden lopulla 1 026 000 eli 11 000 enemmän kuin vuotta aiemmin.
Prosentuaalisesti yksinasuvia on 41 prosenttia.
Myös kaksin asuvien asuntokuntien määrä kasvoi. Näitä oli vuoden lopulla 831 000 eli 33 prosenttia.
...
"Outokumpu poistatti tyttökalenterit "Siveetöntä!""
VastaaPoistaLestit iski.
Eikös tässä tapauksessa uhrit olleet poikia, vaikkei tässä uutisessa sitä mainitakaan?:
VastaaPoistaNuorelle naiselle tuomio lasten hyväksikäytöstä
Varkauden käräjäoikeus tuomitsi keskiviikkona 22-vuotiaan kuopiolaisen naisen kahdesta lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä 60 päiväksi ehdolliseen vankeuteen.
...
Antamassaan julkisessa selosteessa käräjäoikeus kertoo, että ratkaisua tehtäessä poikettiin normaalirangaistuksesta.
Päätöstä tehtäessä otettiin huomioon muun muassa asianomistajien sukupuoli ja heidän vapaaehtoinen oleskelunsa teon aikana sekä vastaajan ikä ja kaikki asiasta hänelle aiheutuvat taloudelliset seuraamukset.
Keskustelua aiheesta:
VastaaPoistaNuorelle naiselle tuomio lasten hyväksikäytöstä
Uhrit olivat tosiaan poikia:
VastaaPoistaVarkaudessa tuomittiin keskiviikkona 22-vuotias kuopiolaisnainen kahden lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä 60 päivän ehdolliseen vankeuteen. Hän oli sukupuoliyhteydessä vuoden 2006 keväällä 13- ja 15-vuotiaiden poikien kanssa.
Pedofiilinaisia on luultua enemmän
VastaaPoistaEttä oikein 60 päivää ehdollista. No, eiköhän tuo Itä-Suomen hovioikeudessa vielä lievene.
VastaaPoistaUskooko kukaan, että tuomio olisi ollut samanlainen, jos tekijä olisi ollut mies ja uhrit tyttöjä?
"Uskooko kukaan, että tuomio olisi ollut samanlainen, jos tekijä olisi ollut mies ja uhrit tyttöjä?"
VastaaPoistaTimpe Salonen
Jorma, ei tietenkään tyttöjä hyväksikäyttänyt mies saisi noin lievää tuomiota, sillä tuomiossahan nimenomaan sanottiin poikettavan lievempään suuntaan normaalista tuomiokäytännöstä mm. uhrien sukupuolen (= poikia) perusteella. Millainenkohan kohu julkisuudessa olisi noussut, jos raiskaustuomiossa olisi ilmoitettu poikettavan lievempään suuntaan rangaistuksessa sillä perusteella, että uhrit olivat tyttöjä...
VastaaPoista"tuomiossahan nimenomaan sanottiin poikettavan lievempään suuntaan normaalista tuomiokäytännöstä mm. uhrien sukupuolen (= poikia) perusteella."
VastaaPoistaJohan on. Missä viipyvät tuomitsevat kommentit? Taitaa tasa-arvovaltuutettu olla liian kiireinen kampaamoreissujensa kanssa ja Wallin poliittisten nimitysten, mutta koko kansan presidentillä ja suurella arvojohtajalla olisi tässä profiilinnoston paikka. Vai onko niin, että muumiomamman oikeustajuun sopii vallan hyvin sukupuolen käyttäminen lievennysperusteena?
Mialuimmin kattelisin komeeta miästä ton mopon päällä.
VastaaPoistaP.S.
Homo-ressukalla taitaa olla aika tylsä elämä kun ei kivempaa lukemista löydä, vaan tollaseen tuhlaa aikaansa.
Onkohan SUVAUSta tehty?:
VastaaPoistaUlkomaalaislakiin syksyksi isoäitipykälä
Johan on. Missä viipyvät tuomitsevat kommentit?
VastaaPoistaFeministeiltä niitä on ainakin ihan turha odottaa. He eivät ole koskaan olleet tasa-arvon puolella, eivätkä tuomitse naisia, jotka tekevät miehille vääryyttä. Ikinä.
- Vortac
Naiset, kierous on heidän ominaispiirteensä:
VastaaPoistaBrittitutkimus: Naiset sabotoivat toistensa ulkonäköä
Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaTänään YLE Teemalta tulee klo 22:55 Tabu:
VastaaPoista5/5: Rakkaus ja rajat. Rakkautta vai riistoa, kun keksi-ikäinen ruotsalaisnainen rakastuu nuoreen gambialaispoikaan?
Heh, jälleen terävästi näytetty totuus naisista:
VastaaPoistahttp://kuvaton.com/browse/14317
Vähän kyllä surkeasti piirretyn sarjakuvan muodossa, mutta pointtihan se tärkein on.
- Vortac
Tuo juuri alkanut Tabu-ohjelma vaikuttaa potentiaalisesti kiinnostavalta. Siina äskinkin joku vanha harppu kavasi kuinka nuorella neekerimiehellä on isompi kyrpä, erektio kestää orgasmin jälkeenkin jne.
VastaaPoistaNoista läskeistä ja kynityistä ruotsalaisharpuista tulee mieleen femakkolesbot, mutta ilmeisesti mustat nuoret miehet kiinnostavat.
VastaaPoistaNainen löi pettäjämiestä kattilalla - sai sakkoja
VastaaPoistaMiehen lyöminen kahdesti kattilalla päähän toi satojen eurojen sakot viisikymppiselle espoolaisnaiselle.
...
Mies ei vaatinut vaimoltaan oikeudessa korvauksia, vaan katsoi olevansa itse syypää tapahtuneeseen.
...
Hiv-käräjät: "Rakastan yhä Rachelia"
...
Aivan kaikki eivät kantaneet kaunaa tahallisesta hi-viruksen levittämisestä syytetylle Rachelille, 28. Yksi nuori mies kertoi, että hän haluaa yhä naimisiin Rachelin kanssa.
- Rakastan Rachelia vieläkin. Hän on ihana nainen, asianomistaja kertoi.
...
Ihanaa tämä sukupuolten sota:
VastaaPoistaSuomi akat ovat kyllä maailman kauheimpia pirttihirmuja ja paksukaisia, en yhtään ihmettele että mihet hakevat mieluummin seuraa HIV-Rachelin kaltaisista ilolinnuista kun kotona on 110 kiloinen mötkö joka valittaa ja nalkuttaa kaikista asioista.
En myöskään ihmettele miksi puolet suomen miehistä ovat alkoholin suurkuluttajia, sekin johtuu rumista ja vittumaisista naisista.
Suomeen pitäisi tuoda jostain Thaimaasta naisia niin olisi iloisempaa ja mukavampaa ja suomi akat voisi kärrätä vaikka jonnekkin Somaliaan missä saisivat kohtelua minkä ansaitsevat.
Kannattaa lukea keskusteluketjun muutkin sivut, siellä on paljon raskasta asiaa. Hupaisa kuvasarja tämäkin.
http://anupalosaari.blogit.uusisuomi.fi/2010/05/26/cedaw-raportti/
VastaaPoistaHalonen palkittiin naisjohtajana
VastaaPoistaVortac, tuo oli tyhmintä mitä olen tällä viikolla lukenut. En tunne KETÄÄN, sinua lukuunlaskien, joka ei tuomitsisi, kun lapsia pidetään pahoin. Noin tyhmään väitteeeseen ei oikeestaan kannata edes vastata..
VastaaPoistaHalonen palkittiin naisjohtajana..
VastaaPoistaTämä otsikko kertoi enemmän tästä maasta ja maailmasta kuin olisin halunnut tietää.
- Vortac
Tuo lesbojen käytäytyminen vahvistaa teoriaani, kuinka tosiasissa suuriosa heistä ei ole "oikeita" lepakkoja (ei sisänsä että heistä kukaan olisi 100% lepso). Tässä yhteiskunnassa tytöt kasvatetaan taistelemaan vihollis-miehiä vastaan, jolloin VHM:lle "antautumisesta" tulee mahdotonta. Lisäksi lapsien käsitystä miehistä vääristää heikot pehmo-pelle isät, joille erityiset tytöt menettävät kaiken arvostuksen. Siksi he löytävätkin pakokeinon lesboudesta tai - ja koska ovat rasisteja - ulkomaalaisista miehistä.
VastaaPoistaTuo lesbojen käytäytyminen vahvistaa teoriaani, kuinka tosiasissa suuriosa heistä ei ole "oikeita" lepakkoja (ei sisänsä että heistä kukaan olisi 100% lepso). Tässä yhteiskunnassa tytöt kasvatetaan taistelemaan vihollis-miehiä vastaan, jolloin VHM:lle "antautumisesta" tulee mahdotonta. Lisäksi lapsien käsitystä miehistä vääristää heikot pehmo-pelle isät, joille erityiset tytöt menettävät kaiken arvostuksen. Siksi he löytävätkin pakokeinon lesboudesta tai - ja koska ovat rasisteja - ulkomaalaisista miehistä.
VastaaPoista