Petri Honkanen
Leila Väänänen ihmetteli (HS Mielipide 16. 6.) Björn Wahlroosin kritiikkiä rikkinäisten perheiden tuesta ja esityksiä tukien poistamisesta. Väänäsen argumentit yksinhuoltajien ahdingosta voivat joissakin tapauksissa olla perusteltuja. Yleisesti ottaen ja tutkimustenkin mukaan on kuitenkin niin, että yksinhuoltajat ovat osansa valinneet joko kuntien sosiaalivirastojen tai tuomioistuinten tuella.
Näissä instansseissa keskeinen perustelu yksinhuoltajuudelle tai lasten asumiselle tietyn vanhemman luona on vanhemman sukupuoli. Lapset määrätään tai heidät pakotetaan asumaan äitinsä luona, vaikka tällä ei olisi minkäänlaisia taloudellisia tai sosiaalisia mahdollisuuksia huolehtia lapsistaan.
Tilastojen valossa yli 90 prosenttia erolapsista asuu äitinsä kanssa. Suomessa elatusavusta säädetään lailla, joka takaa lapsille riittävän toimeentulon. Käytännössä elatusmaksusta sovitaan sosiaalitoimistossa. Mikäli sosiaalitoimisto ei pysty ylipuhumaan etävanhempaa – yleensä lasten isää – elatusmaksu määrätään tuomioistuimessa.
Tuomioistuinten ja sosiaaliviranomaisten linja suosii sitä, että etävanhemmalle määrätty elatustuki on hyvin antelias lapsen kannalta. Usein lapsen saama elatusapu menee kuitenkin lähivanhemman tai yksinhuoltajan menoihin, toisin kuin lapsen elämiseen.
Tässä mielessä on enemmän kuin ymmärrettävää, että jotkut elättäjät – mikä rooli isälle yleensä suodaan – jättävät elatusmaksunsa maksamatta. Mikäli isä ei maksa elatusapua, niin Kela maksaa elatustukea lapsesta äidille, joka voi sitten ostaa jotain kivaa itselleen.
Tätä taustaa vasten ja tältä osin Wahlroosin kritiikki järjestelmää kohtaan on täysin hyväksyttävää.
Mielestäni yksinhuoltajaäidit voivat tulla kitisemään rahasta silloin, kun tuomioistuimet ja sosiaaliviranomaiset perustavat päätöksensä esimerkiksi huolto- ja tapaamisoikeusasioissa eivät äidin vaan lapsen etuun, kuten lakikin sanoo.
Mikäli yksinhuoltajaäidit eivät muuten pärjää, on kohtuullista, että he menevät töihin.
valtiotieteiden tohtori
Lahti
Tätä et tiennyt Marista
Iltalehti: Pekkarista olisi kuvattu samoin
Mekkokuva suututti - simmarikuva ei
Siis ei jumalauta tuota Wallinia. Miten se kehtaa?
VastaaPoistaUrpilainen: Media ei ruodi miesten mittatilauspukuja
VastaaPoistaHyvin on Urpilaisellekin verkkosukkahousujulkisuus jua naistenlehtihömppä kelvannut. Turhaa itkua, kerta kaikkiaan.
Mikä saa miehen rakastumaan? - 5 perusasiaa
VastaaPoistaThe myth of the tyrannical dad
VastaaPoistaTäällä voi keskustella Jutta, "glamourkissa", Urpilaisen poseeraamisesta pornahtavissa asennoissa verkkosukissaan:
VastaaPoistaUrpilainen: Media ei ruodi miespoliitikkojen pukeutumista
Nainen poltti miehen ja naapurin perheen
VastaaPoistaHuolissaan likaisesta asunnosta - jätti äitinsä ruumiin lojumaan
...
Gail Andrews, 61, asui yhdessä äitinsä kanssa Floridan Fort Myersissa. Naiset pelkäsivät, että he menettäisivät asuntonsa, jos viranomaiset saisivat tietää kuinka likaisessa kunnossa se on.
...
Nainen kuohi petollisen miehensä
Ilkka Kanerva: "Olen hakeutunut ammattiauttajalle".
VastaaPoistaMitä hemmettiä? Hyvin sopii tuohon "vapauttakaa kanervan seksuaalisuus" pointtii. Tässä yhteiskunnssa siis ON SAIRASTA OLLA MIES. Ja kaikki kokoomuksen emakot taputtaa käsiään "hyvä poika alistuihan vihdoinkin!"
Gail Andrews, 61, asui yhdessä äitinsä kanssa Floridan Fort Myersissa. Naiset pelkäsivät, että he menettäisivät asuntonsa, jos viranomaiset saisivat tietää kuinka likaisessa kunnossa se on..
VastaaPoistaHyvin ovat feministiset opit menneet perille; nyt naiset ovat kokonaan unohtaneet, että hekin kyllä voivat siivota joskus.
- Vortac
Hieman balsamia haavoille..
VastaaPoistaOn Going to War With Women
Se 'esimerkkitapaus', josta tuo heppu kertoo, on suorastaan hykerryttävä. Hah, saipahan sekin akka tasa-arvoa naaman täydeltä!
Mutta tuo on myös täyttä asiaa, ja olen hyvin pitkälti samaa mieltä. Entäs te?
- Vortac
.
VastaaPoista.
Tämä on todella selkeästi, ytimekkäästi ja mikä tärkeintä, erittäin visuaalisesti toteutettu debunkkaus 'naistutkimuksen' suurimmista ongelmista, ja siitä, miten miesvihaista feminismi on.
Reality checkinä kullanarvoinen video.
Men are good
(Otsikko on hieman toisenlainen itse videossa, mutta tuo on mielestäni videon tärkein pointti joka tapauksessa)
- Vortac
Ja tässä samaa sarjaa (tosin eri tekijän), eli silmiä erittäin tehokkaasti ja selkeästi avaavaa, visuaalista ja ymmärrystä maailmasta laajentavaa videota:
VastaaPoistaWhat men know that women don't
Olittepa mitä mieltä tahansa minusta, jos haluatte vakuuttaa jonkun ihmisen miesten ongelmista tai informoida muita ihmisiä, suosittelen näitä videoita (ja muita samojen tekijöiden videoita).
Nämä ovat todella kullanarvoisia helmiä kaiken keskitasoisen videosaastan seassa.
- Vortac
Urpilaiselta ovat siiten näköjään menneet täysin ohi niin Tuomiojan lippiksestä, Velton baskerista kuin mieskansanedustajien shortseista tai puvuntakeista käydyt kiistelyt. Eipä tule vastaavia mieleen naispoliitikkojen pukeutumisen osalta, mutta ihmekös tuo, kun se on niin paljon vapaampaa.
VastaaPoistaNaispoliitikot saavat päinvastoin ihan sikana ilmaista mainostilaa näiden puku- ja hömppäjuttujen ansioista. Mietitäänpä nyt vaikka linnanjuhlia noin esimerkiksi. Se julkisuus kelpaa heille enemmän kuin hyvin, joten Urpilainen vuodattaa krokotiilin kyyneleitä.
Mitä taas Walliniin tulee, niin eipä tainnut puoluejohtaja Wallin paljon paheksua RKP:n kansanedustaja Ulla-Maj Wideroosin taannoista seksististä vitsailua. Mikä ei toki yllätä, sillä Wideroosin seksismi kohdistui miehiin.
Kiviniemi: Takalistojournalismin tuomitseminen tomeraa toimintaa
VastaaPoistaOdotetun surkea aloitus Kiviniemeltä. Toivottavasti hänen pääministerikautensa jää mahdollisimman lyhyeksi.
Tutkimus: Naiset nalkuttavat miehilleen viikon vuodessa
VastaaPoistaJorma, minä muistan kuinka Karpelaa paheksuttiin, kun hän kerran tuli reisitaskuhousissa eduskuntaan. Tosin Karpelasta varmaan löytyy toistakymmentä juttua, missä kehutaan asuvalikoimaa.
VastaaPoistaMieleen tulee myös Kummolan kommentti "Johonkin se katse pitää laittaa".
"Jorma, minä muistan kuinka Karpelaa paheksuttiin, kun hän kerran tuli reisitaskuhousissa eduskuntaan. Tosin Karpelasta varmaan löytyy toistakymmentä juttua, missä kehutaan asuvalikoimaa."
VastaaPoistaNyt kun asiasta mainitsit, niin muistan tämän hämärästi.
Aivan epäilemättä naispoliitikkojenkin asuvalintoja ruoditaan ja arvostellaan. Sitähän naistenlehdet, iltapäivälehdet ja muut hömppälehdet ovat täynnä. Mutta kiitostakin tulee.
Poliitikon kannalta olennaisinta lienee kuitenkin se, että naama ja nimi näkyvät. Haukuttiin tai kehuttiin - ihan sama. Any publicity is good publicity. Tässä suhteessa naispoliitikoilla on selvä etulyöntiasema miespoliitikoihin nähden juuri tämän vaatekaappijulkisuuden vuoksi, ja tätä etulyöntiasemaa he ovat usein ja selvästi mielellään käyttäneet hyväkseen, joten Urpilaisen itku on turhaa uhriutumista ja irtopisteiden kalastelua.
Syytön mies tuomittiin raiskauksesta - joutui maksamaan vankilahoidosta
VastaaPoista"Mieskansanedustajat vitsailivat raskaudestani"
VastaaPoistaOn taas itkun aiheita kerrakseen.
Miehet ja naiset syrjäytymiskilpailussa
VastaaPoistaKuolleetkaan miehet eivät saa olla rauhassa haudoissaan naisten rahastukselta:
VastaaPoistaShakkimestarin hauta avataan isyystestin takia
Voiko nainen rakastua rumaan mieheen?
VastaaPoista"Mieskansanedustajat vitsailivat raskaudestani"..
VastaaPoistaItsenäiset, vahvat, miehiä kaikissa asioissa paremmat naarasleijonathan ne siinä .. ööh.. hm.. kitisevät?
- Vortac
Hm. Minulle tapahtui äsken eräässä internetin syövereissä tapahtuneessa 'reaaliaikaisessa' keskustelussa jotain epämiellyttävää.
VastaaPoistaEttäs kehtasinkin todeta, että "en ole homomies", kun joku mainitsi meinaavansa flirttailla kanssani (it's a long story..).
Siitähän vasta pandoran lipas aukesi! Ainakin neljä eri heppua rupesi syytämään minulle kaikenlaista 'gay' sitä ja 'gay' tätä ja 'homoudessa ei ole mitään vikaa', jne..
Ilmeisesti HETEROUS on nykyisille, aivopestyille ihmisille punainen vaate! Mies ei saa olla hetero, ilman että saa niskaansa välittömän hyökkäyksen, kaappihomo-oletuksen (kyllä), 'bi curious'-tyyppisiä outoja syytöksiä sekä lopulta tietenkin se "We have a homophobe on the channel!"
Siis mitä ihmettä? Milloin heteroudesta tuli jokin demoni, jota vastaan pitää taukoamatta hyökätä?
Täälläkin kirjoittaa nimimerkki 'Homo', ja nyt alan ymmärtämään hänen sivistyksensä tason - hän ei ole koskaan koettanut tuputtaa homoutta minuun, ja alkanut väittämään minua homofobiksi tai puhumaan, kuin minussa olisi jotain vikaa, jos en suostu olemaan 'edes bi curious'..
Mitä tuollaisessa tilanteessa voi yleensäkään tehdä? Olisi pitänyt kai lasauttaa takaisin, että mitäh, tehän kumman seksihullua porukkaa olette, kun koetatte väkisin muuttaa heteroa homoksi - taidatte olla oikein heterofobeja!
Täten ehdotan, että ennenkuin tämä tuputtaminen (en usko, että homotkaan olisivat iloisia, jos heterot koko ajan koettaisivat tuputtaa heteroutta heille) leviää 'normiksi', alamme käyttämään sanaa "Heterofobi" säästelemättä ja säälimättä laajamittaisesti.
Homoudesta on tullut 'normi', ja yhtäkkiä heterous on ihmisten aivopestyissä mielissä jokin outo mörkö, ja perverssi, kammottava, suvaitsematon ja aina tietenkin pelkoon perustuva asia, joka pitää aina pestä heti kaikista pois tavattaessa!
Onko kukaan yhtä huolestunut tulevaisuudesta kuin minä..? Kuvitelkaapa, mihin tällainen hetero-noitajahti voi pahimmillaan johtaa.. kenellä on tarpeeksi mielikuvitusta?
Mielestäni seksuaaliseen suuntautumiseen liittyvät asiat eivät ole järin mielenkiintoisia, ne voisi jättää ilmoitusluontoisuuden tasolle, ja jatkaa muihin asioihin. Mutta kun ilmoitat olevasi hetero, on naiivia (näköjään) olettaa, että ihmiset ottavat sen ilmoitusluonteisesti..
Homous on mielestäni tietynlainen karminen vääristymä, mutta tämän selityksen pidentämisestä tykkäisi tuskin kukaan täällä..
"Not that there's anything WRONG with that..", kuten Seinfeldissä sanottiin..(-8
Homo, kiitos, että olet kohdellut heterouttani sivistyneesti ja kunnollisen ihmisen tavoin. Nyt osaan arvostaa taas paremmin ihmisiä, jotka osaavat olla tuputtamatta asioita, kun olen joutunut yllättävän homo-spämmin kohteeksi.
(Tämä viesti toimikoon varoituksen sanana heille, jotka keskustelevat internetin kansainvälisillä areenoilla..)
- Vortac
Selvennyksenä aiempaan viestiini; Kyseessä EI ollut 'gay'-kanava, eikä mikään muukaan seksuaalivähemmistöpaikka. Kyseessä ei ollut mitenkään seksiin tai seksuaalisuuteen liittyvä areena, vaan se liittyi lähemminkin täysin seksittömiin opetusaiheisiin.
VastaaPoistaTuollaista reaktiota en olisi tuollaisessa 'normaali'paikassa -ikinä- olettanut. Mutta kaitpa joskus opin tarpeeksi kyyniseksi selvitäkseni tässä maailmassa.. pitäisi kai aina kuvitella pahinta, niin säästyy ikäviltä yllätyksiltä.
- Vortac
Vortac, kirjoituksestasi herää minulle epäilys siitä, että kertomuksesi tapahtumien kulusta ei ehkä ole aivan objektiivinen. Usein pelkästään yhden osapuolen käsityksestä asioista saa hieman värittyneen kuvan.
VastaaPoistaHomouden tuputtamisesta tulikin mieleeni, että minusta on jollain tavalla surkuhupaisaa joidenkin ns. kovismiesten juoksuhiekalle rakennettu uho. Esimerkiksi monet näistä öyhöttäjistä antavat kovin helposti ymmärtää (ja joskus näin tapahtuu ihan konkreettisestikin - osittain kyllä ehkä vahingossa), että olisivat ritarillisesti valmiita vaikka uhraamaan henkensä narttuaan puolustaakseen.
Mutta jos muutetaankin hypoteettisesti asetelma sellaiseksi, että kuinka moni heistä olisikin valmis vaikkapa tarjoamaan persettään pantavaksi, jos sillä tavalla voisivat suojella tai pelastaa narttunsa, niin tällöin astuukin kuvaan pelkuruus. Mitä he oikein pelkäävät? Ymmärrän, että tyypillisestä heteromiehestä homoseksi voi tuntua ajatuksena epämiellyttävältä ja pelottavalta, mutta c'mon, rajansa nyt liioittelullakin. Tietenkin huolella rakennettu kovis-imago voi kokea jonkun kolauksen ja jonkinasteisia sukupuolitautiriskejä on yms, mutta siinä kaikki.
Mielestäni Aki Louhimiehen Käsky-elokuva, jossa jääkärialiupseeri yrittää persettään sotatuomarille tarjoamalla pelastaa punikkinartun teloitukselta, ei käy päinvastaiseksi esimerkiksi, sillä se perustuu Leena Landerin romaaniin, eikä tosielämään.
Tosin se on mainittava, että jotkut muut kuin kovisimagon heteromiehet saattavat sopivisssa oloissa toki myydä seksipalveluita miehille. Tosin yleensä silloin on kyse esimerkiksi oman nahan pelastamisesta väkivallalta (esimerkiksi jenkkivankilat, joissa ilmiö on suhteellisen yleinen ja usein huvittavana aiheena esimerkiksi elokuvissa ja sarjoissa) tai rahan tienaamisesta pikkurikolliseen elämäntapaan, jolloin rahat käytetään usein sitten päihteisiin ja mahdollisesti myös naishuoriin. Olen nähnyt joissain dokumenteissa tällaisen tienaamistavan valinneiden perustelleen sitä sillä, että rikoksilla tienaamisessa on suuremmat riskit.
'Wicked' woman saw four innocent men arrested after slashing her own face and crying rape
VastaaPoistaAamulehti: Alkoholistiäidit yhä nuorempia
VastaaPoistaVallan menetys repii kuin avioero
"Selvennyksenä aiempaan viestiini; Kyseessä EI ollut 'gay'-kanava, eikä mikään muukaan seksuaalivähemmistöpaikka. "
VastaaPoistaTuossa kaikille homofoobikoille oikein herrkupala.
http://www.youtube.com/watch?v=wejE_37dx_A
Henkilökohtaisesti uskon homouden muuttuvan sairaudeksi siinä vaiheessa, kun se lakkaa olemasta vain toinen vaihtoehto. Niin kauan kun homous pysyy biseksuaalisuuden tasolla kyse on vain laitoja myöten virtaavasta yleisseksuaalisuudesta.
Vortac: "Mitä tuollaisessa tilanteessa voi yleensäkään tehdä? Olisi pitänyt kai lasauttaa takaisin, että mitäh, tehän kumman seksihullua porukkaa olette, kun koetatte väkisin muuttaa heteroa homoksi - taidatte olla oikein heterofobeja!"
VastaaPoistaVoit ohjata heidät espanjalaiselle klinikalle jossa heidät parannetaan homoudesta pillerikuurilla. Kätevää!
Homous pois pillereillä
Espanjalainen klinikka lupaa parantaa homoudesta kärsivät potilaansa tableteilla.
Vortac, kirjoituksestasi herää minulle epäilys siitä, että kertomuksesi tapahtumien kulusta ei ehkä ole aivan objektiivinen. Usein pelkästään yhden osapuolen käsityksestä asioista saa hieman värittyneen kuvan.
VastaaPoistaMitä tarkoitat? En todellakaan väritä kertomuksiani, vaan kerron asiat, niinkuin ne ovat tapahtuneet. Olen rehellinen ihminen ja totuuden puolella.
Jos asia ei olisi tapahtunut, niinkuin kerron, miksi olisin hämmästynyt tai vaivautunut siitä tänne kirjoittamaan? Hämmästyttävintähän koko tarinassa on nimenomaan se, miten se tapahtui - kuin salama kirkkaalta taivaalta, Heterous leimahdutti 'pro-gay'-ihmiset saarnaamaan ja tuputtamaan!
Heterous ei ole näköjään kaikissa paikoissa sallittua. Koetin sanoa, että älkää te tuputtako teidän 'gay'tanne minulle, niin minä en tuputa heterouttani teille, ok? .. mutta ilmeisesti se ei ollut ok.
Voi tietenkin olla, että se paikka oli tietämättäni täysin tai lähes täysin 'seksuaalivähemmistöjen' hallussa, ja he sitten päättelivät sanomisistani jotain, mutta mielestäni moinen hyökkäävyys oli tosi omituista.
Antakaa kaikkien olla, mitä ovat, vaikka kyseessä olisi heterous!
Ikävää, että epäilet sanojani - sille en voi mitään. Mutta asioiden kulku kyllä tapahtui juuri niinkuin kerroin - mitä motivaatiota minulla olisi värittää tarinoitani?
Tuo 'subjektiivisuus', josta puhut, on kyllä tietenkin tuttu asia, mutta itse olen aina ihmetellyt sitä. Miksi ihmeessä ihminen kertoisi mieluummin jotain mielikuvituksestaan, kuin sitä, mitä oikeasti tapahtui?
Varsinkin tekstipohjaisessa keskustelussa ei ole oikein erehtymisen varaa. Lauseet: "Are you bi curious?", "There is nothing shameful about being gay", "There is a homophobic in the room" todellakin sanottiin. Ja itse en sanonut homoudesta mitään muuta, kuin että itse en ole gay-man.
Toki sitten tuohon täysin realiteeteista irralliseen 'ei mitään häpeällistä'-lauseeseen totesin, että juu, sehän on se syy, miksi lapsetkin käyttävät nimenomaan homoutta toistensa loukkaamiseen ja kontrollointiin.
MAT nimenomaan kertoo, että 'homo' on heteromiehelle häpeällisimpiä loukkauksia, samalla tavalla kuin 'huora' on naiselle.
En tiedä, mitä oikein kuvittelet motivaatioikseni tai mitä kuvittelet "oikeasti tapahtuneen", mutta voin kyllä vakuuttaa, että minä olen viimeinen ihminen, joka lähtisi värittämään kertomuksiaan 'subjektiivisuuden' nojalla.
Jos näen huoneessa vihreän tuolin, en rupea kysyttäessä kertomaan tuolin olleen purppura.
Capish?
- Vortac
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaMiksiköhän tähän blogiin on rekisteröitynyt joku, joka käyttää yksinomaan KANJEJA kommunikaatiossaan? Eihän suomalaisessa blogissa ole moisessa touhussa mitään järkeä.
VastaaPoistaSiis kyllä toki tajuan, että SPAMmereilla ei ole kummoiset älynlahjat, mutta luulisi nyt englannin tai edes romajin/pinyinin käyttämisen olevan aika olennainen osa sitäkin touhua aasian ulkopuolella.
- Vortac
Vortac: "Jorma, haha.. kiitosta! (-8 "
VastaaPoistaVaikka Jorma on kunnon mies, niin kehoitan sinua Vortac olemaan hieman tarkkaavaiempia jakaessasi krediittejä ;)
Harvinaisen pitkä tauko Henryltä blogien suhteen, lienetkö lomalla...?
VastaaPoistaEi semmoinen ole sallittua, miesaktivistin pitää olla aina valmiina, 24/7, taistelemaan alistetussa asemassa olevan sukupuolen puolesta :D
Tänään oli muuten hesarissa mielipidekirjoitus sukupuolieroista. Markkinateoreettisestihan aihetta voisi käsitellä myös niin, että muiden ihmisten käyttäytyminen ja odotukset suuntaavat yksilön sukupuolista käyttäytymistä (siis alkuperäinen mielipidekirjoitus argumetoi niin, että mieshoitaja on "luonnoton", tämän päivän kirjoitus vastasi siihen, että ihminen on myös tiedostava olento; valitsee itse roolinsa. Mutta miten vapaasti tuo valinta tapahtuukaan...
Kysyin vain.
Muutenkin markkinateoriassa minua kiinnostaa se, miten paljon ihmiset tiedostavat muiden käyttäytymisen vaikuttavan heihin.
Ja tietenkin mielipidekirjoituksen otsikon ajatus vaistojen automaattisuudesta on vanhanaikainen.
Ei ole nyt linkkiä kirjoitukseen, mutta lukekaa kenelle hesari tulee (no ei se nyt niin mielenkiintoinen ollut, mutta semmoinen mihin Henry voisi vastata).
No niin, just kun pääsin kirjottaa ni Henkka oli tehny uuden kirjoituksen US:n blogiin. Hyvä.
VastaaPoistaNaisille ja feminismillekin voi ilkkua niin, että koko yleisö nauraa..
VastaaPoistaBill Maher on Feminism
Mukavaa ja piristävää vaihtelua kaiken male bashingin lomassa!
- Vortac
Jape, oho! Olen pahoillani.. miksi teillä pitää olla nopeasti katsottuna niin samannäköiset nimet?
VastaaPoistaJuu, siis - kiitos, Jape! Ja anteeksi, että sekoitin.
- Vortac
Hmm, näyttäisi vähän siltä, että tämä blogi alkaa kuihtua samalla kun Herra Laasasen UusiSuomi-blogi kasvaa ja kukoistaa.
VastaaPoistaNiin sitä elämässä tapahtuu muutoksia alati..
- Vortac
Eduskuntaan perustetaan miesverkosto
VastaaPoistaVarmaan nartut tulevat polkemaan jalkaa ja itkemään, kuinka sovinistimiehet ovat perustaneet uuden hyvä veli -kerhon ja kuinka miesverkostot ovat paha paha paha ja sortavat naisia, tasa-arvon vastaisia ja sukupuolisyrjiviä - ja kuinka taas naiserityiset naisverkostot ovat fantastisen hyvä asia, joka vain parantaa tasa-arvoa ja on miestenkin etu.
VastaaPoistaPravda ei näytä vielä ainakaan huomioineen asiaa (tarkoituksella?), mutta YLEssä uutinen sen sijaan on:
VastaaPoistaEduskunnan miehet verkostoituivat
Pravdakin heräsi:
VastaaPoistaEduskuntaan perusteilla miesverkosto
Tuossa ei tosin ainakaan vielä ole mitään kommentteja, kiukkuisten narttujen kommenteista puhumattakaan. Sen sijaan YLEllä oli tällainen:
Karpaasi, tänään klo 15:54
Loistava idea! YLEn naistoimittajahan ehti syyttää (tulevaa) miesverkostoa jo eduskunnan sukupuolisesta häirinnästä, mikä kuulosti melko omituiselta ja kertoo myös siitä, että tätä verkostoa todella tarvitaan.
Homo, asiaa mietittyäni taidan ymmärtää, miksi ehkä närkästyit raportistani.
VastaaPoistaHaluan siksi vielä huomauttaa selkeyden vuoksi, että en usko, että suurin osa, tai ehkä kukaan heistä oli aktuaalisia homoja. Trendinä näyttäisi olevan 'homouden suvaitseminen heterouden yli' poliittisessa korrektiudessa, ja koska ei-homot eivät uskalla olla muuta kuin 'poliittisesti korrekteja', on heille kauhistus, että joku kehtaa mainita olevansa hetero, eikä edes 'myönnä' olevansa 'bi-curious', niinkuin tämä trendi vaatisi.
Olettaisin, että nuo ihmiset olivat etupäässä pelokasta 'politically correct'-väkeä, eikä niinkään teikäläisiä.
Mutta siksi se onkin huolestuttavaa - jos 'seksuaalivähemmistöt' olisivat se ryhmä, joka tuputtaisi omia seksuaalipreferenssejään toisille ihmisille, asia olisi aika helppo kuitata olankohautuksella, he ovat kuitenkin lopulta aika pieni vähemmistö, joten heitä ei kuitenkaan joka paikassa tapaa.
Mutta huolestuttavaksi asian tekee juuri se, että ihan 'tavallinen heppu' on niin 'homomyönteinen', tai pitäisi sanoa 'heterokielteinen', että tuputtaminen tapahtuu kuin ehdollistettuna refleksinä lähes missä tahansa julkisessa paikassa!
Ihmisiä ehdollistetaan median kautta tiettyihin kaavoihin, ja 'homous on normi, heterous on perversio'-agenda on ollut viime vuosina erittäin voimallisesti läpivietyä kamaa. Homot ovat tv-sarjoissa aina nokkelia ja fiksuja, paljon 'normaalimpia' kuin heterot, ja entäs se McDonald's-mainos, jossa homous esitetään 'coolina', ja heterous kömpelönä ja vanhanaikaisena dinosauruksena?
Kuten jo Bill Maher aikoinaan totesi, ainoat älykkäät miehet televisiossa ovat Frasier ja hänen veljensä, ja he ovat homompia kuin 'prinssi albertin alushousut', mitä se sitten tarkoittaneekaan (ja voin muistaa referenssin väärin).
Homoutta todella ylistetään mediassa ja heteroutta panetellaan - ja tämä asenne pikkuhiljaa hiipuu ah, niin itsenäisten ihmisten lammas-aivoihin, ja siten tuollainen reaktio on toki ymmärrettävä.
Mutta ottaa se silti kupoliin.
- Vortac
Vortac, närkästyä on kovin vahva sana tässä tapauksessa. Itse en ehkä käyttäisi niin vahvaa sanaa.
VastaaPoistaEn kuitenkaan luota siihen, että sinun raportoimasi versio olisi välttämättä oikea tulkinta. Näin etenkin kun en pysty itse näkemään kontekstia ja mitä sinä olet täsmällisesti kirjoittanut.
Noista lainaamistasi pätkistä tulee kuitenkin vahvasti mieleen sellainen tulkinta, että kenties ainakin osa niistä olisi kieli poskella kirjoitettuja - kenties sinun ärsyttämiseksi, jos muut ovat saanet vaikutelman siitä, että olet esimerkiksi tosikko.
Ja mitä tulee siihen pohdiskeluuni kovisten imagosta ja sen ylläpitämisestä, niin käsittääkseni sinä ja aika harva muukaan tänne kirjoittelevista on sen perinteisen kovisimagon mukaista väkeä. Ylipäätään minusta kovis on ajallisesti suhteellisen lyhyt ilmiö. Sitä esiintyy lähinnä yläasteelta/yläkoulusta alkaen ja suunnilleen armeijaan päättyen. Tyypillinen kovishan on sellainen syöpäkääryleitä ja muita päihteitä runsaasti käyttävä öyhöttäjä, joka kenties tarkoituksella varoo saamasta liian hyviä numeroita koulussa, koska sellainen olisi liian neitimäistä. Heikkojen numeroiden takia tällaiset tapaukset ajaantuvat amikseen, jos edes sinne. Ja aikuisiän kynnyksellä runsas päihteidenkäyttö ja muuten hölmöt valinnat ja elämäntavat alkavat suhteellisen nopealla aikataululla tehdä näistä teini-iässä koviksista olleista muutamassa vuodessa syrjäytyjiä ja sairaita. Sairaseläkekin on luultavasti vähän myöhemmin edessä normaalin eläkkeen sijaan, jos edes onnistuu sinne asti selviämään hengissä.
Viimeistään vähän päälle 30-vuotiaana suurinta osaa teini-iässä kovikseksi luettavista ei sellaisia enää ole. Osa on tullut järkiinsä, osa taas sairastunut tai muuten vaan syrjäytynyt melkoisiksi reppanoiksi. Siinä iässä ei enää ilman omaisuutta edes nuorta laatupimppaa lohkea kovin hyvin ja jonkun elähtäneen puumanaaraan visvasyyläisestä pesästä tuskin edes kovin moni kovis jaksaa tapella. Ja tuohon ikään mennessä aika suurella osalla koviksista se taloudellinen kehityskään ei ole ollut niitä maailman parhaita.
Pahoitteluni siitä, että edellisessä viestissä oli luvattoman paljon kirjoitusvirheitä. Lyhyet yöunet kostautuivat näemmä.
VastaaPoista