"Nyt tarvittaisiin voimakasta tyttöihin ja nuoriin naisiin kohdistuvaa asennekasvatusta."
Juuso Erno
Pasi Malmi
Jarmo Lius
Juuri julkaistun tutkimuksen mukaan 17 prosenttia naisista ja 16 prosenttia miehistä on joutunut nykyisessä suhteessaan parisuhdeväkivallan kohteeksi (Markku Heiskanen & Elina Ruuskanen). Tulos on yhtäpitävä poliisitilastojen kanssa, joiden mukaan noin puolet törkeästä parisuhdeväkivallasta on naisten tekemää. Voidaan siis varsin luotettavasti todeta, että miehiin ja naisiin kohdistuva parisuhdeväkivalta on Suomessa yhtä yleistä.
Tämä tieto olisi tärkeää saada menemään perille sosiaali- ja terveysministeriön virkamiehille sekä seuraavan hallituksen tasa-arvopoliittisen ohjelman laatijoille. Nykyisen hallituksen tasa-arvopoliittisessa ohjelmassa katsottiin aiheelliseksi torjua ainoastaan naisiin kohdistuvaa väkivaltaa.
Myös neuvolajärjestelmää on korjattava. Neuvoloissa kysytään järjestelmällisesti äideiltä, ovatko he joutuneet kokemaan parisuhdeväkivaltaa. Miehiltä ei kysytä mitään, vaikka olisi lasten edun kannalta tärkeää saada selville myös äidin väkivaltaisuus.
Poliisit soveltavat laajalti käytäntöä, jossa rajut perheriidat selvitetään viemällä putkaan automaattisesti mies. Riitakumppaneita ei edes puhalluteta sen selvittämiseksi, kumpi oli enemmän humalassa. Hätäkeskuksessa miestä on jopa pilkattu, kun hän on soittanut pyytääkseen apua väkivaltaista vaimoaan vastaan. Syynä voi olla uskomus, jonka mukaan miehet ovat vahvempia kuin naiset ja siksi uhreina olisivat lähes aina vain naiset.
Heiskasen ja Ruuskasen tutkimus osoittaa myös, että alle 20-vuotiaiden keskuudessa mieheen kohdistuva parisuhdeväkivalta on huomattavasti yleisempää kuin naiseen kohdistuva. Tulos on yhtäpitävä asevelvollisille pari vuotta sitten suunnatun kyselyn kanssa (Juuso Nieminen, Antero Heloma & Harri Pihlajamäki, 2008).
Nyt tarvittaisiin voimakasta tyttöihin ja nuoriin naisiin kohdistuvaa asennekasvatusta. Tulisi korostaa, että myös poikiin sattuu, jos heitä lyödään, ja että "tosimiehen" ei tarvitse olla kivestä tehty.
Tämä saattaisi vähentää naisiinkin kohdistuvaa väkivaltaa. Yleisimpiä syitä miehen väkivallalle nuorehkoa naista kohtaan näyttäisi olevan se, että nainen aloitti väkivallan läimäyttämällä miestä (Follingstad, Wright & Sebastian 1991).
Myös pojille ja miehille tulee suunnata asennekasvatusta. Sen mukaan miehen rooliin ei kuulu väkivalta eikä myöskään itseensä kohdistuvan väkivallan sietäminen. Nollatoleranssi olisi kaikkien etu.
Tuoretta tutkimusta uutisoitaessa on korostettu, että naisilla on kaksi kertaa suurempi riski saada parisuhdeväkivallasta vammoja kuin miehillä. Miehet kuitenkin pelkäävät parisuhdeväkivaltaa lähes kaksi kertaa useammin kuin naiset (STM:n tasaarvobarometri). Stakesin hoitoilmoitusrekisterin mukaan sairaaloissa myös hoidetaan useammin parisuhdeväkivallan uhriksi joutuneiden miesten kuin naisten vammoja.
Vaikuttaa siis siltä, että naiset saavat miehiä useammin lieviä vammoja.
Miehet saavat naisia useammin vakavia, sairaalahoitoa vaativia vammoja. Tulos saattaa selittyä sillä, että miesten yleisin väkivallan muoto naisia kohtaan on kiinnipitäminen, josta naisille aiheutuu melko helposti mustelmia.
Jos taas tarkastellaan parisuhdeväkivaltaa, joka on naisille tyypillisempää kuin miehille, huomio kiinnittyy aseelliseen väkivaltaan sekä "kovalla esineellä heittämiseen". On selvää, että ne aiheuttavat pelon tunteita. Tämä selittäisi sen, miksi parisuhdeväkivallasta vammoja saaneista on 67 prosenttia naisia, mutta silti lähes kaksi kolmasosaa parisuhdeväkivaltaa vakavissaan pelkäävistä on miehiä.
Jotta parisuhdeväkivallan tieteellisessä tutkimuksessa ja tasa-arvopoliittisessa keskustelussa päästäisiin eteenpäin, parisuhdeväkivaltaa koskeva keskustelu tulisi laajentaa naistutkimuksen piirissä kehitetyn "sukupuolittuneen väkivallan" teorian ulkopuolelle.
puheenjohtaja
Miesten tasa-arvo ry
varapuheenjohtaja
Vihreä miesliike ry
Miessakit ry:n valtuutettu
lauantaina, marraskuuta 27, 2010
Naisiin kohdistuva asennekasvatus.
HS mielipide: Elämä ilman väkivallan pelkoa miehillekin
lauantaina, marraskuuta 20, 2010
Piraatti piratisoitiin
Kansanedustajan copy paste -puhe paljastui
Tasa-arvo on vaivaannuttava puheenaihe
Naisen asema ja tasa-arvo -seminaari
"Armeijan panostettava myös tuuliajolla oleviin nuoriin"
In the US, 39% Believe Marriage is Obsolete
NYPD slaps a summons on chess-playing mentors in Inwood Hill Park
Miesten vuoro
Kuinka hankkia tyttöystävä?
Tasa-arvo on vaivaannuttava puheenaihe
Naisen asema ja tasa-arvo -seminaari
"Armeijan panostettava myös tuuliajolla oleviin nuoriin"
In the US, 39% Believe Marriage is Obsolete
NYPD slaps a summons on chess-playing mentors in Inwood Hill Park
Miesten vuoro
Kuinka hankkia tyttöystävä?
keskiviikkona, marraskuuta 10, 2010
Miesviikon miesasiaa
Tasa-arvo on Ase
Vasemmistoliiton Kari Uotila vaati sekä isyyslain että tasa-arvolain uudistamista puhuessaan keskiviikkona Miehet ja tasa-arvopolitiikka -seminaarissa Helsingissä.
Miesasialiike vaatii tasa-arvoa
Äitimyytti vie lapset isiltä
Yleisessä vessassa käyneistä naisista alle puolet pesi kätensä
Healthy sex life makes men live longer
Family Minister Schröder locked in blazing feminism row
Iskurepliikki
"Hyvännäköiset" naiset pahoinpitelivät miehen
Top 10 Utterly Ridiculous Gender Studies Courses
Vasemmistoliiton Kari Uotila vaati sekä isyyslain että tasa-arvolain uudistamista puhuessaan keskiviikkona Miehet ja tasa-arvopolitiikka -seminaarissa Helsingissä.
Miesasialiike vaatii tasa-arvoa
Äitimyytti vie lapset isiltä
Yleisessä vessassa käyneistä naisista alle puolet pesi kätensä
Healthy sex life makes men live longer
Family Minister Schröder locked in blazing feminism row
Iskurepliikki
"Hyvännäköiset" naiset pahoinpitelivät miehen
Top 10 Utterly Ridiculous Gender Studies Courses
keskiviikkona, marraskuuta 03, 2010
Sofia neuvoo
Haluaisin jo lapsia, mies ei
ILMIÖITÄ: Puolet aborteista perheenäideille
Mikä on törkein mieslaji, mikä baarista löytyy?
Ensin mennään "tissipaidassa" baariin esittelemään tissejä ja sitten ihmetellään, että tissit kiinnostavat miehiä...
Täysi tasa-arvo yhä kaukana
Taisi tulla pääkirjoitusten sarjan huonouden uusi ennätys.
Naiset eivät arvosta työtään
Sofia: Mitä ehkäisyä te käytätte? Jos ehkäisy on sinun vastuullasi, lopeta menetelmän käyttö. Kerro miehelle, että se, joka ei halua lapsia, ehkäisee. Kondomiehkäisy onneksi pettää aika helposti ja usein jo vuoden parin sisällä. Salaa ei sinun pidä kuitenkaan omaa ehkäisyäsi lopettaa, vaan pitää olla avoimesti ja rehellisesti vaativa.
ILMIÖITÄ: Puolet aborteista perheenäideille
Mikä on törkein mieslaji, mikä baarista löytyy?
...tissipaita kai teki sen, että sain enemmän miesten kosketuksia kuin koskaan aikaisemmin. Olin oikea "läähättävät lähentelijät"-magneetti. Jatkossa siis pysyn kiltisti säärien esittelyssä SexyBiatch-kengissäni ja pistän pian taas AA-kerhoon kuuluvat kultaseni visusti piiloon.
Ensin mennään "tissipaidassa" baariin esittelemään tissejä ja sitten ihmetellään, että tissit kiinnostavat miehiä...
Täysi tasa-arvo yhä kaukana
Vaikka Suomi on Maailman talousfoorumin WEF:n raportin mukaan maailman kolmanneksi tasa-arvoisin maa, niin tyytyväiseen hykertelyyn ei ole mitään syytä. Hyvä sijoitus vertailumaiden rankinglistalla ei nimittäin missään nimessä tarkoita sitä, että sukupuolten välinen tasa-arvo olisi saavutettu tai ettei parantamisen varaa edelleen olisi.
Jopa maailman tasa-arvoisimmassa maassa, Islannissa, naisten terveydelliset, taloudelliset, poliittiset ja koulutukselliset mahdollisuudet ovat raportin mukaan kuitenkin vain 85 prosenttia miesten vastaavista. Suomessa vastaava luku on 82,6 prosenttia.
Tasa-arvoista onnelaa ei siis vielä ole missään, joten parantamisen varaa on, vaikka kärkisijat ovatkin Suomelle ja muille Pohjoismaille tuttuja. Esimerkiksi viime vuonna vastaavassa vertailussa maamme oli hopealla, ja nyt edellemme kiilannut Norja pronssilla.
Vaikka Suomen erinomainen sijoitus tällä listalla on hieno asia, niin se on kuitenkin vain välirasti kohti maalia edetessä. Vasta kun tasa-arvo on sata prosenttia nykyisen 82,6 prosentin sijasta on maalinauha todella katkaistu.
Taisi tulla pääkirjoitusten sarjan huonouden uusi ennätys.
Naiset eivät arvosta työtään